Joulukuun luminen maa

Ensimmäinen joulukuuta ♥
     Lumisadetta koko päivän ja monta senttiä maahan. En tehnyt lumimäärälle yhtään mitään, ainoastaan astelin siinä edestakaisin! Ihanaa ♥
      Tämän päivän kalenterinluukun ajatelma oli: elämässä ei ole kyse virstanpylväistä vaan hetkistä. Ei oikein parempaa joulukuun aloitus-lausetta olisi voinut tulla. Tässäkin päivässä on jo monta hetkeä, joista nautin suunnattomasti.
       Siivottu tupa.
       Jouluvalaistuksessa kylpevä talo.
       Ulkosauna.
       Sankka lumisade.
        Hiljaisuus ja rauha.

 Pikkusisko on tulossa viikonlopuksi kylään ja porukat lähtivät sitä hakemaan junalta. Jäävät kuulemma kaupunkiin yöksi, joten sain kuin lahjana pitkästä aikaan yksinäisen illan ♥ Aion nauttia siitä koko kropalla. Lämmitin saunankin ihan vain nautiskelu mielessä. Kävin hangessa kaksi kertaa tai viskoin hankea päälleni, sillä sen verran vähän ihan virallista hankea oli, että olisin tullut enemmän ruohoiseksi kuin lumiseksi ♥
         Niitä hyviä hetkiä ♥

 

 Kuvailin ulkovalojani lumipeitteen alla, mutta valoa ei oikein tahtonut olla riittävästi selviin kuviin. Niin ja luonnossa nämäkin näyttävät niin paljon paremmilta! Lumi tekee kaikesta jotenkin yhdenmukaisempaa, peittää kaiken valkoisen vaipan alle.

       Olen tänään ikävöinyt. Miehenmurrikkaa viereen ja koiran kanssa tehtyjä kävelyjä ♥ Välillä ikävä on hyvää ikävää, semmoista lämmintä joka muistuttaa siitä, miten tärkeää toisen kanssa vietetty aika on. Sitten on sitäkin ikävää, mikä painaa tonnin ja vie sydämen kippuralle ja viiltelee sielua. Tämänpäiväinen ikävä oli varmaankin jossain tuossa välimaastossa...

       Miehenmurrikan kanssa puhuttiin taas tuntitolkulla puhelimessa, mutta kummankin mielestä puhelut eivät vastaa sitä, että saa toisen lähelleen. Silloin ei puhuta välttämättä mitään, mutta silloin toinen on muuten lähellä ja kosketusten päässä ♥ Sitä kaipaa aina vain enemmän.

       Mutta toisaalta kaipaus tekee siitä ajasta ja niistä hetkistä entistä tärkeämpiä ja rakkaampia, kun toisen kanssa on. Olen monesti nähnyt, miten pariskunnat - tuoreetkin - unohtavat sen, miten tärkeä se toinen on, kun ovat jatkuvasti yhdessä. Sehän taitaa olla tunnettu totuus, että asian huomaa vasta kun sen menettää, sama pätee vähän läheisyyteen. Jos sitä saa koko ajan, se menettää osan hohdostaan ja merkityksestään, mutta jos sitä aina välillä kaipaa ja ikävöi, sitä ei pidä itsestäänselvyytenä ikinä!

       Lumista yötä ♥