Tein tänään nimittäin pienen lisän pikku puutarhaani. Kun en pääse kukkapenkkeihin kajoamaan keskellä talvea (enkä raivaamaan mistään niitä lisää!), pitää käyttää tämä viherpeukaloenergia johonkin muuhun!
Kun valitin eilen, että pyöreä kivikukkapenkkini kohta on takapihalla vähän pimeä, niin tänään yritin tuoda vähän siihen kohtaan tonttia valoa. Pientä fiksausta vielä vaatii tämä idea, mutta vähän jo sinne päin...
Hain metsän laidasta leveähaaraisen pajun ja ujutin sen kivien väliin, kunhan olin ensin paukuttanut reiän maahan rautakangella. Tätä ennen olin meinannut vetää nurin omissa puuportaissa ja ajosillalla, joten ihan ilman vaaraa ei tämä(kään) päivä alkanut. Ehjänä säilyin kuitenkin, joten pääsin puuhastelemaan pihamaalle.
Pajun hain sen verran kosteasta kohdasta, että Kuoma-kenkä upposi jäiseen sohjoon aikas perusteellisesti, mutta sukkaan ei tullut edes kosteutta. Pitävät kengät! Hintansa väärti, ettenkö sanoisi!
Seuraavaksi näpräsin näpit vähän kohmeessa naveran vintissä piltti-purkkeihin rautalanka viritykset. Toinen siihen kierteiden alle renkaaksi ja toinen sitten lenkiksi, josta ripustaisin niitä puuhun. Tein alkuunsa seitsemän, vähän kuin kokeeksi.
Sitten leikkasin puuhun riustusoksia eli poistin jokusen oksan ja jätin tapilleen, mihin olisi helppo purkki laittaa roikkumaan. Hetken mietin jo latvuksenkin leikkuuta, mutta säästin sen nyt vielä. Siellä on niin kauniit kuivat lehdetkin vähän kuin näköä antamassa.
Noh, kaunis minun pikku asetelmani oli - ainakin sen hetken kun se puussa kesti valaistuksessa. Loppujen lopuksi puuhun jäi palamaan neljä tuikkua sen seitsemän sijaan, joten pientä prosessointia pitää tämän osalta vielä tehdä.
Nämä tällaiset projektit ovat oikeasti vieroitusoireiden hoitoa kesästä. Tajusin tänään kun väsäsin tuota pajua tuohon kukkapenkkiin tai noita purkkeja vintin kylmyydessä, että kaipaan käsillä tekemistä ja raivaamista pihamaalla. Kukkapenkkien perkuuta ja sitä, että pääsee touhuamaan mullassa ja ryteikössä. Nytkin olen katsellut pientareita jo siihen malliin, että kunhan kevät koittaa nuokin tuosta häviävät!
Mistä nämäkin geenit oikein tulevat?
Maan nälkä.
Että suututti.
Talvijuoksu on jo muuten niin paljon kurjempaa, ja sitten sattuu vielä tämmöiset kelit! Lumen minä jotenkin ymmärrän talveen kuuluvaksi ja siitä selviän juoksulenkeilläni, mutta liukasta keliä en ymmärrä! Nastat kenkiin, joo, tiedetään! Nastakengät ovat minun budjetille aika kalliit ja eivät nekään kuulemma sohjolumessa pidä. Jotkut sanovat, että niillä on myös vähän epävakaata juosta... Tiedä sitten, mutta minun lompakolle ne ovat liian tyyriit ainakin tänä talvena. Pitää odottaa niitä kivoja pakkasilmoja, että kenkä pitää vähän paremmin ja muutoin on tyydyttävä vähän lyhyempiin lenkkeihin liukkaiden aikaan. Aion kyllä kokeilla sitä pitovoidetta kengän pohjiin, jospa se auttaisi edes vähän.
Kuten joulukalenterikin tiesi: helpot jutut on jo ratkaistu! Jäljelle on jäänyt nämä vähän vaikeammat ongelmat kuten pilltipurkkien tuikkujen sammumis dilemma ja jäätiköllä juokseminen. Siinä ajatuspuhdetta seuraaviin päiviin.
Hellurei!
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
411. juoksupäivä (151 vko)
- 2539.3 km
- 4km metsätien tynkälenkki (33 min)
- ei ollut tietoakaan kunnon juoksusta
- liukasta oli ja kaatuminenkin tuli koettua, onneksi ei käynyt mitään
- ryhti nollassa, askellus ihan hakusessa, kun pelotti liukkaat kohdat
- hengitys ulos ja sisään
- vähän turhautti ja loppumatkasta sitten itkettikin ihan vain turhautumisesta (itken aika helposti, olen huomannut, heti kun turhaudun!!)
- -3 pakkaskeli, mutta muutamien päivien suoja on tehnyt teistä ÄÄRETTÖMÄN liukkaat! Ihan karsea keli juosta!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti