Mutta missä viipyvät kaapistot...??

Oli taas niin syksyinen päivä, että melkeinhän tässä jo uskoo, että syksy on tullut.
          Työmaalla leikattiin ruohoa. Pomo sanoi viime viikolla, että noinkohan sitä enää tarvitsee leikellä, mutta minä näen nurmikon niin eri tavalla kuin kukaan muu. Minä näen sen pitkänä silloinkin kun muut näkevät karrelle palaneet nurmilämpäreet. Joten ajettiin tänään nurmi.
           Mukavaa puuhaa kun ei ollut kiire tai hoppu tai pakottava tarve sen ajamiseen. Sai kuunnella radiota, työnnellä konetta ja ihastella sen tekemää jälkeä. Ilma oli vähän kolea, harmaa ja välillä viskoi vettä muutamia tippoja (niitten männyn neulasten sekaan, joita satoi keltaisena pilvenä puista maahan). Syksy. Sitä se on.
           Samin kanssa tunsi jälleen tänään olevansa aika pieni. Se mies kun puhuu jatkuvasti laajentuvasta avaruudesta, alati liikkuvasta aurinkokunnasta, missä aurinko vetää planeettoja matkaansa ja kaikenmaailman galakseista ja toisista universumeista, niin tiedostaa olevansa pieni hippunen siinä kaikessa. Jotenkin hassulla tavalla kuitenkin nautin siitä, kun Sami innostuu asiastaan. Se on muuten niin rauhallinen ja hoppuilematon, mutta sitten kun saadaan keskustelu sille tasolle, missä mies innostuu, niin sitä on vain mukava kuunnella.

Kotona ei oikein taas ollut tapahtunut remontin suhteen mitään. Odotin, että olisi jo jonkinmoiset kaapistot tulleet seinälle, mutta ei sinne ollut ilmestynyt kuin cyproc-levyt ja iltasella isä maalasi lattian siltä kohtaa mihin kaapit tulevat. Torppa haisi maalilta koko illan ja minua särki päätä.
         Töiden jälkeen söin ja nuupahdin nukkumaan. Se on ollut teemana taas tällä viikolla. Työ, ruoka ja uni. En saa tehdyksi iltasella mitään. Huomenna pitää ainakin lämmittää taas uuneja. Isän piti raahata jo patteri taas tuvan puolelle... Pitää saada huomenna sen verran itestään irti, että saa tulet uuniin. Pakko!
          Jospa huomenna saisivat edes vähän kaappeja seinille jo. Saisi niitä pois vintistä ja saisi tämän remontin nytkähtämään siihen malliin, että loput hommat ovat meistä kiinni isän kanssa. Laatoitukset ja tapetit ja maalit. Kirvesmieheltä on loppunut motivaatio ja se kuulemma selvästi haluaisi jo pois meiltä... Ehkä tunne alkaa olla molemminpuolinen.

Keittiön kalustusta...

Iltasella kömmin lenkille, vaikka jalat olivat kuin Pinokkiolla ja haukottelin kuin virtahepo hellekautena! Sellaiselta se juoksukin sitten tuntui. Vähän töksähdellen juoksu kulki ja juuri sitten kun se alkoi mennä ja sujua niin matka loppui. En revitellyt, kun olo oli tosiaan väsynyt ja hyvältä lenkille meno tuntui alkukankeudesta huolimatta. On ihana huomata, että kroppa alkaa oikeasti vaatia näitä lenkkipäiviä eikä sinne enää tarvitse itseään samalla lailla potkia kuin alussa. Jee!
        Iltasella lämmin sauna ja kuuma suihku tekivät hyvää kintuille, mutta niskahierontaa huolisin kyllä... En tiedä johtuuko se kylmästä ilmasta vai mistä, mutta niskoissa on taas semmoiset paukamat että selvästi on lihakset jumituksissaan. Onneksi hommat ovat vähän yläkroppa painotteisia tämän loppuviikon, että jos saisi vähän lihaksiin verenkiertoa ja jumit auki. Toivossa on hyvä elää.
         Syksyinen pimeys ja kostean kylmä ilta ikkunan takana. Lämmin peitto houkuttelee. Taidan katsoa vähän vielä Everwoodia nauhalta. Ihana, ihana sarja, jota katson aina silloin kun maailma on pimeä, kylmä ja hiljainen.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
116.juoksupäivä (40vko alkaa)
- 5.4km uimarantalenkki (33min)
- juoksu kulki melko hyvin, jalat vähän pökkelöinä, mutta muuten kivasti
- hengitys ja ryhti ok ja muutenkin semmoinen mukava ja rento juoksu lukuunottamatta niitä jalkoja 
- keli kylmä, piti laittaa jo pitkät lahkeet, kylmä ja kostea