Valmis lattia ja syksyinen mieli

Elossa ollaan - vaikka ei sitä aina itsekään uskoisi.
        Viikonloppu oli ja meni, ja meni kyllä semmoista vauhtia taas, etten oikein ehtinyt huomatakaan. Lauantaina vietin sadepäivää ja siivosin tuvan puolta ja lämmittelin uunia pitkästä aikaan. Tuntui hassulta lämmitellä tuvan uunia, kun viimeksi seisoin tuvan lattialla heinäkuussa... Ja nyt siinä on sitten taas lattia. Vaalea, uusi ja lämmin ja pehmoinen jalalle. Tänään saivat viimeiset laudat lattiaan ja huomenna sitten hyvällä tuurilla nostavat jo kaapistoja paikoilleen.

Uuni näyttää kamalan pieneltä ja tilaa on kamalasti. Oikeastaan ei tekisi mieli täyttää tupaa oikein millään, mutta tuskin sitä jaksaisi pelkällä puujakkaralla istuksia. Joten kai se sohva on hankittava ja jonkinmoinen kirjahylly.
           Rehellisesti.
           En jaksaisi enää hetkeäkään tätä touhua.
           Käytiin sunnuntaina pikkusiskon tupareissa ja oli jotenkin kamalaa kävellä semmoisessa kodissa, joka oli jo koti. Tavarat olivat löytäneet paikkansa, ne olivat siellä missä niiden piti ja jokainen nurkka oli siisti ja järjestyksessä. Niin ja se oli niiden oma koti. Semmoinen, jonne ei kukaan tulisi ilman lupaa. Ei se kateutta ollut, väsymystä lahinnä tästä tilanteesta, joka vallitsee omassa torpassa. Kaaosmasennusta. Äiti ja isä olivat lauantai-sunnuntai välisen yön kaupungissa omassa kodissaan ja äiti oli nauttinut olostaan. Minäkin haluaisin jo nauttia siitä olosta. Omasta olosta, kun kaikki on valmista ja hiljaista ja omaa - vaikka ei olekaan.
           Töissä on jo syksyistä.
           Olin viime viikon lopulla Pääkallopaikalla hommissa ja ajattelin, että voi kun vaan saisi olla omalla hautausmaalla töissä. Siellä kaikki oli jotenkin niin vierasta ja kummallista. Tänään kun sai möykkiä taas oman hautausmaan kukkien kimpussa niin olokin oli hyvä ja rauhallinen. Kotoinen. Ja Sami sanoi samaa, kun hänet oli laitettu taas minun kaveriksi, ei kuulemma haitannut, voisi olla viikonkin jos tarvittaisiin. Kuulosti hyvältä, ettei ihan vastentahtoisesti sinne joutunut tulemaan...
           Kotona nukahdin.
           En saanut aikaiseksi mitään muuta kuin uintireissun myrskyisen harmaalla rannalla. Vesi oli kylmää ja ilma oli vielä kylmempää. Seisoin uinnin jälkeen kuumassa suihkussa ja nautiskelin sen lämmöstä. Kaikkea sitä ihminen tekee itseään kiduttaakseen!

Eikö näytäkkin rantaan ajautuneelta delfiiniltä tai pyöriäiseltä...?

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
lauantai 5.9
115. juoksupäivä (39vkoa täynnä)
- 7.2km kylälenkki (43min)
- juoksu kulki todella hyvin, ja tuntui hyvältä. Missään vaiheessa ei tuntunut pahalta tai väsyttänyt
- hengitys ja ryhtikin olivat tällä kertaa hyvin onnistuneet ja juoksu oli helppoa ja rentoa
- ilma oli koleahko, vähän tihutti vettä, mutta muuten keli oli kostea ja hapekas, ihana juoksukeli ilta-auringon kurkistelujen kera.
- uskomatonta, että kohta olen juossut vuoden!