Marjapensaiden siistiminen lähti lapasesta...

Nukuin vähän huonosti ja näin kummallisia unia..
      Tänään oli jälleen lämmin ja aurinkoinen päivä ♥ Nautin ulkona olemisesta, kun ei tarvinnut vetää ihan kamalan paksuja vermeitä päälle vaan ihan fleecellä pärjäsi - ja tuli kuumakin!
       Tänään oli vuorossa marjapensaiden siistiminen. Tai siis niin oli alkuperäinen ajatus. SIISTIMINEN. Mutta eihän se taas ihan siinä neliössä pysynyt. Lähti vähän lapasesta ja huomasin, että olin perannut pensaat oikein kunnolla... En nyt ihan yhtä tai kahta oksaa jättänyt, mutta aika tavalla sieltä oksaa lähti!
        Tuntui vaan että vielä tuo ja tuo ja tuo ja jos ei tuota ota niin näyttää hölmöltä... Ja niin se sitten meni vähän muuksi kuin siistimiseksi. Täytyy kyllä sanoa, että ihan siisti meidän marjapensas alue on nyt - siis oksien suhteen. Muutenhan se on vielä aika siivoton: on lunta, myyrän multakäytäviä ja katteet ympäri ämpäri lääniä!
         Ja tukitolppia pitää vähän uusia.

Seuraavaksi ajattelin "myrkyttää" pensaat mäntysuopaliuoksella. Tällä kertaa minulla on tarpeeksi mäntysuopaa, kun yhtenä kesänä hyvä aikomus kilpistyi siihen, että ei ollutkaan mäntysuopaa kuin yhteen säiliölliseen... eipä siinä kamalasti voinut ruiskutuksista puhua.
       Ja kalkkiakin pitäisi löytyä jostain kulmasta, isän mukaan. Sitä sitten vaan pensaiden alle ja vähän sekaan kevätlantaa niin sitten ei tarvitse muuta kuin odottaa kasvun ihmettä. Sitä kasvun ihmettä on lähivuosina riittänyt. Äiti keitteli viime vuoden marjoista vielä 60 pulloa mehuja viime viikolla ja vielä kuulemma jäi samanmoinen satsi mustia viinimarjoja.
       Pitää olla vain tyytyväinen, että kasvavat ♥ Voisivat vaan kasvaa enemmän marjoja, vähemmän oksia. Varsinkin mustat ovat sellaisia rentoilijoita, että oikein suututti niiden maata vasten lojumiset - tukipuomista huolimatta!

Huomaisin tänään kaksi asiaa: minut on luotu puutarhuriksi, mutta myös ravinto ja sen kautta tuleva hyvinvointi on myös omaa alaani.
        Sain nimittäin isosiskoltani vihdoin hänen ruokapäiväkirjan 1.osan ja huomasin, että innostuin jälleen sen analyysistä valtavasti! Oli mukavaa poimia huomioita ja harjoitella (edelleen) kunnon analyysiä.
        Oma alani on löytynyt. Vai pitäisikö sanoa OMAT ALAT. Nyt pitää olla vain rohkea ja mennä niitä kohti! Jes!
        Isäkin sai jo vähän parempia uutisia, vaikka sanotaanko että huonojen ja hyvien vaakakupit eivät nyt ihan kamalasti hetkahtaneet, mutta kuitenkin vähän ♥ Sekin teki mielen iloiseksi ja hyväksi, pitkästä aikaan. Ehkä pääsiäinen sittenkin tuo valoa ja aurinkoa ja hyvää mieltä tänne meidänkin nurkille eikä vain pelkästään luonnonvoimina vaan ihan mielentilanakin ♥
       Ihanaa!
       Kävin iltasella juoksemassa ja tuntui taas niin mahtavalta, että omista kintuista saa sellaista aikaiseksi! Tällä kertaa juoksin peltojen keskellä kulkevaa peltotietä pitkin, vähän paikka paikoin oli kuraista, mutta muuten oli kaunista ja ihanaa joka puolella, vaikka vasta luonto heräileekin unestaan: ojissa lirisi vesi, pelloilla huutelivat töyhtöhyypät ja kuovit (niitä näin tänään ensimmäistä kertaa) ja maa tuoksui märältä mullalta ja heräävältä keväältä ♥
       Sydän oli pakahtua hyvästä olosta.
       Voi kun olenkin kaivannut sitä ♥

Ja turhamaisuudella on hintansa.
       Ajelin "talviturkin" sääristä pois, jos vaikka pääsiäisenä pitäisi olla shortseissa (saa sitä aina haaveilla...), mutta sen verran hyvät välineet minulla oli, että sheiveri sheivasi minulta säärestä nahatkin. Verenvuoto ei ollut suuri, mutta se oli ärsyttävä.
       Keltanokka olen näissä naisten kaunistus-asioissa...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
577. juoksupäivä (211 vko)
- 3496.7 km
- 5.2 km suopohjien lenkki (30 min)
- pose method
- hyvä juoksu, koko matkan jaksoi suht hyvin juosta
- jaloissa ei tuntunut oikeastaan missään vaiheessa yhtään mikään
- energian kulutus oli vaan iso, onnettomat ja käyttämättömät lihakseni vievät kaiken powerin
- hyvä pito lantiossa, keskivartalossa
- pakarat ja takareidet paremmissa aktivaatioissa
- +11, ihana keli, aurinkoinen, kuiva, ei tuullut, ihan mahtava keli!!

Ensimmäistä päivää pihatöissä ♥

Sunnuntaina ajettiin siskontytön synttäreille Helsinkiin. Isä ei lähtenyt kuntonsa puoleen, joten minä jouduin olemaan kuskina. Vihaan Helsingissä ajamista, varmaankin sen takia, etten kamalasti ole siellä ajellut ja minusta tuntuu aina, että olen keskellä kaikkea ja kaikkien tiellä! Tällä kertaa ajo sujui ihan mukavasti, oli sulat tiet ja kaunis keli. Mahtava keli ajella!
     Jalat jäykkinä noustiin puolen kahden maissa autosta siskon talon vieressä ja olin todella tyytyväinen omaan rauhallisuuteeni, vaikka Helsingissä olikin suuri tietyö menossa juurikin siskoni talon kupeella. Piti vähän ajella sinne ja tänne, mutta päästiin kuitenkin perille. Huh!
      Äiti unohti pakasteet autoon, joita oli tuonut siskolle omasta pakkasestaan ja kun hain ne autosta, oli minun lahjani jo avattu. Tein hattua ja laukkua monta viikkoa, enkä edes sitten nähnyt miten typykkä reagoi niihin... Harmitti eikä vaan ihan vähän!
       Muut lahjat toivot iloa ja riemua kyllä sankarille ja taisivat olla varsin mieluisia. Isoveli vähän protestoi ja minua jo vähän huvitti, että miten hankalaa veljelle olikin se, että nyt sai pikkusisko olla pääosassa... Olikohan meillä tuollaista? En enää muista ja meitä oli kuitenkin kolme...
        Olin aika väsynyt kun 8 maissa illalla ajoin kotipihaan. Miehenmurrikka oli laittanut saunan päälle ja siivonnut talon kuntoon. Oli ihana pujahtaa Miehenmurrikan kainaloon seuraamaan illalla vaalilähetystä ♥ Onni on oma rakas ♥

Eilen sitten urakoin laudat valmiiksi.
       Ajattelin, että jos en niitä nyt tee, niin ne painavat takaraivossa koko ajan kun teen pihahommia. Mieluummin niin, että laudat ovat valmiit ja sitten menen pihamaalle. Saan ainakin sielultani rauhan. Isä oli hankkinut uuden porakoneen sen vanhan tilalle, mutta kyllä sai putsata uuttakin konetta, ettei mennyt tukkeeseen. Hiontapöly oli niin hienoa ja pölysi joka paikkaan.
       251 lautaa... ainakin piti olla. Aikamoinen homma oli tehdä, mutta nyt tarvitsevat vain maalia pintaan. Toivottavasti iskän kunto kohenee kesäksi niin, että se saa niitä maalattua.

Tänään oli siten pihatöiden vuoro.
      Mittarissa lämpöä melkein +15 ja ulkona paistoi aurinko eikä edes tuullut kylmästi niin kuin useimmiten tuppaa olemaan. Muutamissa kohdissa on vielä isotkin määrät lunta, mutta piha alkaa olla aika hyvä! ♥
        Tänään haravoin ja tein ns. yleisilmettä siistiksi. Listasin kyllä mielessäni seuraavat hommat tuleville päiville: kukkapenkkien siivoaminen, viinimarjapensaiden leikkuu ja niille uusia tukiakin pitäisi tehdä.
        Vielä oli maa niin jäässä, etten saanut kellarin katolta ressuja pois. Ne niin rumentavat pihamaan näköä. Haaveilin jo pihakeinusta pihamaalle, mutta en taida saada sitä yksin tulemaan tuolta vintistä.. Olisi ihana istuksia jo pihamaalla valokeilassa ja kuunnella kevttä ♥

Talvituhoja en kamalasti vielä ole etsinyt pensaista tai puista, mutta ainakin omenapuun oksia ovat puput tavanneet vähän kuoria... Se puu on kärsinyt muutenkin kovia, joten toivottavasti se ei heitä henkeään nyt.
       Ja myyrän onkaloita näkyy pihamaalla jonkun verran. Ei niinkään paljon kuin joinakin vuosina, mutta uusissa paikoissa. Toivon TODELLA että ne ovat vain talven aikainen vitsaus. On nimittäin meidän piha saanut olla aika rauhassa myyrän keoilta lähivuodet *koputtaa puuta*
       Ja se minun keijuangervokin, jonka pelkäsin painuneen kasaan aitan katolta tulleet lumen painosta, on pompannut takaisin muotoonsa! ♥ Ihanaa! Ja timanttituijakaan ei näytä pahemmin kärsineen talvesta. Pitäisi vaan etsiä nyt jostain niitä lannoitteita sekä tuijalle että alppiruusuille, voisi ruveta jo antamaan.

Pihatyöpäivän päätteeksi lämmitin sitten vielä ulkosaunan - kaiken kruunuksi ♥ Ja vetäsin saunaan vedet jo letkun kanssa. Ihanaa kun vesien kantaminen on takana päin. Letkun ulos tuominen on rohkea kevään merkki, sillä vielä tähän aikaan on mahdollisuus yöpakkasista, mutta uskon, että sen minkä mahdollisesti yö jäädyttää letkuun, aamu sulattaa... Toivotaan parasta!
      En tiedä johtuiko se pihatöistä vai auringosta vai molemmista, mutta mieliala on ollut parempi (tottakai Notre Damen kohtalo pisti vähän surua puseroon eikä isänkään olotila nyt tainnut olla mitenkään kehuttava...). En vain usko, että jos en suo itselleni hyvää mieltä silloin kun se on tullakseen, mieli hajoaa lopullisesti. Hymy ei ole rikos, vaikka perheessä olisi sairauttakin. Hyvä mieli ei tee isän oloa huonommaksi, vaikka välilllä niin ajattelinkin, että onko miulla oikeutta olla tyytyväinen omaan terveyteen kun isä on niin kipeä.. Ja vaikka minun huoleni ei isää auta yhtään mitenkään, niin en voi olla huolehtimattakaan. Siksi nämä päivät ovat tärkeitä. Kun on puuhaa ja jotain muuta ajateltavaa, ehkä kenties auringon pilkahduksia sieluun asti ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 15.4.2019
576. juoksupäivä (211 vko)
- 3491.5 km
- 3.5 km pieni pyrähdys laskettelurinteellä (30 min)
- pose method
- olen tuskaillut nyt eniten sen asian kanssa, että en jaksa juosta uudella tekniikalla niin pitkään kuin ennen - diagnosoin syyksi sen, että käytän nyt OIKEITA juoksulihaksia ja ne eivät ole vaan saaneet tarpeeksi treeniä kun ovat löysäilleet 4.5 vuotta..
- tänään ajattelin juosta vaikka pienemmän matkan, mutta juosta koko matkan - onnistuin
- tuki on nyt paljon parempi sekä lantiolle että keskivartalolle, askel osuu paremmin, kunhan muistan vaan pitää askel tiheyden oikeana
- kipuvapaa juoksu - ihan mieletöntä!
- +8, ihana keväinen ilta, sai juosta jo suht kevyissä nutuissa
 

Notre Dame

Tänä aamuna luin lehdestä, että Pariisin Notre Damessa oli syttynyt eilen illalla tulipalo ja palomiehet olivat taistelleet tulta vastaan vielä tämänkin päivän puolella.
        Tuli todella surullinen olo ja ensimmäiset kuvat Notre Damesta palon jälkeen olivat lohduttomia. Moni ihmettelee varmasti, että miten yksi katedraali on niin tärkeä, että siitä puhutaan kuin koko Ranska olisi tuhoutunut. Ehkä sellaiset ihmiset eivät ole käyneet Notre Damessa.
        Minä sain kunnian käydä Notre Damessa yhdeksän vuotta sitten, kun siskoni asui siellä muutaman kuukauden. Näihin aikoihin, 9 vuotta sitten, piipahdin pienellä kevätreissulla katsomassa sekä siskoa että Pariisia. Tykkäsin Pariisista. Se oli suurkaupunki, joka ei tuntunut siltä. Ihmisiä ei ollut kuin New Yorkissa ja jotenkin fiilis oli muutenkin rauhallinen.
        Puhumattakaan tietysti nähtävyyksistä.

Notre Damen käyntiin varattiin melkein yksi päivä, sillä sisko oli jo sen verran monta sukulais- ja kaverituristia käyttänyt Ranskan ihanissa nähtävyyksissä, että tiesi, ettei sinne vaan menty noin vain. Jonoa oli joka paikkaan. Käveltiin kuitenkin ihan Notre Damen ylimpiin kerroksiin ja kurkisteltiin jopa niitä kelloja, jotka oli nähtävillä tornissa.
       Myös kivipatsaat olivat mielettömän upeita ja oikein odotti, että ne olisivat vähän liikahtaneet.
       Sisätilat olivat kuitenkin "se" juttu.
       Rauha, hiljainen hämärä, käsinkosketeltava tunnelma. Aivan mieletöntä! Ei satuttu jumalanpalveluksen aikaan eikä kuultu sinä kertana myöskään Notre Damen kuuluisia urkuja, mutta sisko oli sitten myöhemmin käynyt pääsiäismessussa eikä ole ollut sen jälkeen entisensä. Enkä ihmettele yhtään. Jo pelkkä käytävällä kävely ja sen kaiken tunnelman aistiminen teki sanattomaksi.

Siksi tänä aamuna oli kamala katsoa niitä hiiltyneitä ja palaneita kuvia Notre Damesta, joita julkisuuteen kun tuli oli saatu hallintaan. Torni romahtanut, katto tullut alas ja ties miten suuri menetys kaikkien kulttuurihistoriallisten tavaroiden osalta.
       Jaettiin siskon kanssa asiasta muutama viesti aamupäivästä, kun tiesin, että Pariisi-rakkauden edustajana sisko oli surullinen uutisesta. Onneksi ei kuitenkaan palanut maan tasalle, oli siskon toiveikas lopetus viestittelyyn. Onneksi niin.
        Toivottavasti Notre Dame olisi kärsinyt vähemmän vaurioita kuin mitä annetaan ymmärtää, ja että kunnostustyöt saataisiin käyntiin joko yksityisten lahjoittajien ansiosta tai valtion varoista, sillä aikamoinen ruusu Notre Dame on Euroopan keskiössä.
         Pariilaiset ovat syystäkin järkyttyneitä, mutta luulen, että jokainen joka on käynyt Notre Damessa kantaa tämän päivän kuvien ja tapahtumien takia surua sydämessään.
        Notre Dame jättää kävijään jäljen. Sieluun ja sydämeen ♥

*) kuvat ovat siskoni ottamia, ethän kopioi ilman lupaa // please don't copy without permission

Takatalvi pitää otteessaan...

Takatalvi pitää otteessaan edelleen.
     Lämpötila ei nouse kuin vähän plussan puolelle ja satanut lumi pysyy sitkeästi maassa. Käsi ylös, jolle tämä talvi jo riittäisi? Täällä ainakin yksi käsi pystyssä, kohta kaksi!

Tämä viikonloppu on erikoinen.
     Miehenmurrikalla on molempina päivinä töitä ja minulla on huomenna siskontytön syntymäpäivät. Yhteistä aikaa ei liiemmin ole ollut tällä viikolla ja vähän huolestuttaa työnmääräkin Miehenmurrikalla kun päälle tulee vielä ensi viikon neljä päivää... Onneksi sentään sitten pääsiäinen on neljällä vapaalla kuorrutettu! ♥
      Itse näen jo unia töistä, vaikka en ole vielä mitään työtä kesäksi saanut. Toinen puoli minusta haluaisi keskittyä vaan täysin yrittämisen aloittamiseen ja toinen puoli sitten taas voisi mennä välillä vähän tienaamaankin niitä yrittäjä-unelma-rahoja. Sillä vaikka miten positiivisesti suhtautuisin tähän yrittäjä-hommaan niin fakta on se, että siihen menee aikaa ennen kuin oikeasti tienaan tuloni sillä. Siksi pieni realistisuus ei olisi pahitteeksi.

Kävin eilen juoksemassa ja jälleen testissä oli pose method-tekniikka jonka avun olen huomannut siinä, etteivät jalat todellakaan kipeydy, mutta huomaan myös sen, että neljän ja puolen vuoden juoksemisen aikana en ole näköjään käyttänyt takareisiäni ollenkaan - saati pakaroita. Nyt kun ne ovat käytössä joka juoksussa, niin väsähdänkin nopeammin. Lihaksettomat lihakset vievät minulta hapen!
      En huolestu ennen kuin olen juossut ja kuormittanut "uusia lihaksia" vähän aikaa. Mutta jos kesäkuun lopussa hengästyn edelleen näin niin sitten alan oikeasti huolestua... Tähän mennessä juoksutreenit ovat kuitenkin saaneet ihan erilaista nostetta alleen, kun ei koko ajan joka paikkaa kolota juoksun jälkeen tai että olisi lihakset jatkuvasti jumitilassa.
      Hurraa!

Niinä iltoina kun pilviverho on antanut periksi on taivaalla ollut ihan mahtavia auringonlaskuja. Ja mikä parasta, ne laskut ovat olleet entistä myöhempään. Kevät ja valoisat illat ovat tuloillaan! ♥
      Kamera ja kuva eivät vain anna oikeutta sille kauneudelle, mikä taivaalla iltaisin on. Mielettömän näköisiä värisävyjä ja tunnelmia ♥
      Vielä kun saisi tuon lumen pois ja vihreyttä maahan...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
keskiviikko 10.4.2019
574. juoksupäivä (210 vko)
- 3480.8 km
- pyramidiharjoitus: 50-100-150-200m-150-100-50m + 3km loppujuoksu
- pose method
- vähän väsy olo heti alkuunsa, stressiä aika lailla tällä viikolla
- nyt taas tuntui, ettei uusi tekniikka oikein ottanut tulta alleen, kipeytyy edelleen sääri
- muutoin lenkki oli kiva ja mielekäs, vaikka lunta olikin metsätiellä vielä aika tavalla
- lumisadetta, -2
 
perjantai 12.4.2019
575. juoksupäivä (210 vkoa täynnä)
- 3488.0 km
- 7.2 km kylälenkki (47 min)
- pose method
- vatsa tyhjänä lähdin juoksemaan, jotenkin tuntuu, että kroppa imee nyt enemmän ravintoa kuin ennen
- ihan hyvä fiilis oli koko juoksun ajan ja nyt tuntui että askelkin osui paremmin kohdilleen kuin joskus muulloin
- väsähdän kuitenkin aika nopeasti tai siis jalat väsähtävät, en tiedä johtuuko se siitä, että nyt käytän sellaisia lihaksia joita en ennen ole käyttänyt
- jumit takareisissa helpottaneet
- ei enää samat kohdat aina juoksun jälkeen jumissa
- +2, märkä ja kostea keli, tulisi jo kevät!

Pirjo Tuominen: Opettajatar

Pirjo Tuominen

OPETTAJATAR

Tammi

Rosa Balck on yksi neljästä sisaresta, joiden elämä muuttuu tyystin, kun ilkeät juorut kadettikoulun oppilaan lapsellisesta huijauksesta mustamaalaavat Rosan maineen ja perhe muuttaa Helsinkiin. Menneisyys seuraa Rosaa kuitenkin kaikkialle ja hyvin alkanut opettajan ura saa kolauksen.

     Sitten Balckien elämään kävelee Helmer Örn, jonka suurin haave on saada koulu kartanonsa lapsille ja pyytää Rosaa opettajaksi. Hetken tuntuu, että elämä kääntää vihdoin uuden lehden Rosan elämässä, mutta sitten Helmer Örn peruu hankkeen. Eikö mennyt irroita otettaan ikinä?

Ensimmäinen Pirjo Tuomisen kirja, jonka luin, taisi olla Satakunta-sarjan Itkevät syvät vedet. Siitä lähtien ihastus on kestänyt aina tähän kirjaan asti eikä tämäkään pettänyt. Ihanaa historiallista ajankuvaa, vahva nainen pääosassa ja juoni, jossa ei ei kikkailla millään erikoisella, mutta joka silti pitää otteessaan koko kirjan ajan. Olisin lukenut mielelläni vaikka toiset 450 sivua lisää!
     Tuominen kirjoittaa suomea kauniisti. Voin vain kadehtien lukea. Vivahteikkaat lauseet ovat kuitenkin sujuvaa lukemista eikä liialliseen koreiluun sorruta missään vaiheessa. Olen lukenut Pirjo Tuomisen historialliset romaanit melkein kaikki, ja ainakin historian Tuominen hallitsee miten päin vain.
      Pidän myös kirjan tavasta kertoa ihmiselo alusta loppuun. Yleensä kirjoissa on vain pieni osa jonkun kirjan henkilön elämästä ja muu elämä jää elämään ainoastaan kirjan lukijan mieleen. Opettajar piirtää Rosa Balckin elämän nuoruudesta aina elämän ehtoon alkuun asti.
      Kirjan parissa vierähti moni ilta yön puolelle, joten varoituksen sana niille, jotka lukevat kirjoja ennen unta ♥
     

Takatalvi

Takatalvi saapui.
     Masentavan näköinen oli tänä aamuna minun pihani. Harava näytti jotenkin todella yksinäiseltä keskellä valkeutta.
     Suurin onni tässä kaikessa on se, että olemme vääjäämättä menossa siihen suuntaan, että nämä takapakit ovat todellakin vain takapakkeja eivät lopullisia tiloja. Mutta silti tämä on hiukan mieltä madaltavaa katsella jälleen valkoisena hohtavaa pihaa, kun minä jo vähän salaa (enkä ihan salaakaan!) olin jo toivonut vähän viherrystä ja kukkia.

Eikä taida peltotöihinkään ihan heti päästä. Naapurin pellolla tulvii kevätvedet. Joutsenet ja muut siivekkäät tykkäävät, mutta tuskin isäntä lyö käsiään yhteen moisesta tulvasta.
     Minun pitäisi ryhtyä nyt suunnittelutyöhön.
     Pitäisi suunnitella yritykselle brändi, kotisivut ja palvelut. Sekä logo.
     Pitäisi suunnitella kasvimaa ja ensi kesän hommia vähän noin karkeasti..
     Nämä sadepäivät pitäisi käyttää hyväksi, sillä sitten kun ne vihreydet ja kukat tulevat, en enää ehdi istumaan suunnittelupöydän ääressä.

Kävin eilen juoksemassa vesisateessa. Lähtiessä ei vielä ollut sadetta, mutta tullessa jo sitten kastuinkin.
     Syön nyt liian vähän. Olen ollut neuroottinen oman suolistoni kanssa nyt jo pidemmän aikaa, ehkä se että perheessä sairastetaan tekee minutkin "muka sairaaksi". Nyt olen kuitenkin lisännyt kuituja ja saanut vain suolistoni entisestään ymmälleen, että missä oikein mennään! Syön liian vähän, vaikka se mitä syön onkin suhteellisen terveellistä. Huomasin vain eilen lenkillä, että powerit ei nyt riitä siihen mitä teen.
      Ravintovalmentaja-minä tietää, peloissaan oleva ihmis-parka-minä on neuroottinen.
      Miehemurrikka oli jo vähän äkäinen, että luulenko todella, että heti kun meidän isä sairastuu niin minäkin. En, en luule. Nämä jutut eivät olekaan ihan järkiperäisiä...
      Nyt vaan pitäisi saada mieli kuriin ja ruokaa lautaselle enemmän.
      Piece of cake.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 8.4.2019
573. juoksupäivä (210 vko)
- 3476.8 km
- 6 km oiottu kylälenkki (45 min)
- pose method
- väsynyt ja vetelä olo heti lähtiessä jo
- ei oikein ollut powereita
- keli oli kurja, märkä ja kostea ja kolea
- harjoittelin jälleen uutta tekniikkaa ja tällä kertaa en oikein onnistunut siinä niin hyvin
- jännitän edelleen nilkkaa ihan liikaa
- lantio ja muu ryhti pysyy paremmin tällä uudella tekniikalla
- energiavähyydelle pitää tehdä jotain
- +5, vesisateinen, kolea keli, märät tiet

Lautahommia ennen takatalvea

Piha alkaa olla jo näin sula ja justiinsa luin, että ensi viikolla tulee takatalvi.
      Jeah. Sitäpä juuri tässä kaivataan. Takatalvea kiskomaan mieli-parka syvempiin vesiin kuin mitä nyt jo uin... Ainut helpottava ajatus on se, että se on ainoastaan hetkellinen vaihe. Ei lumi kestä maassa kovin kauaa kun lämpötila kipuaa väkisin plussan puolelle jo päivisin. Ehkä koko takatalvea ei edes tule.
       Nukuin todella huonosti. Olen nukkunut todella huonosti jo monen monta yötä. Näin levottomia unia, ei voi ihan painajaisiksi kutsua, mutta ahdistavia unia kuitenkin. Heräilin varmaan sata kertaa yöllä ja unen saanti oli heikkoa.
        Stressaan nyt ihan valtavasti KAIKESTA. Olen yrittänyt harjoitella stressin säätelyä ja sen hallintaa, mutta tuntuu, että nyt pusketaan sellaisella jyrällä kaikkien oppien yli, että en pärjää millään näillä stressin purku keinoilla!
        Miehenmurrikkakin eilen sanoi, että minun on ihan turha kaataa asioita koko ajan oman mielen niskaan. Se ei auta mitään ja tekee vain minun olon entistä pahemmaksi. Huoli, murhe ja suru ovat sellaisia tilan valtaajia, että jos niille antaa ajatuksissa ja mielessä tilaa, ne ottavat sen ilo mielin eivätkä laske irti ihan heti!

Tein siis tänään jotain, mitä pystyn tekemään.
      Isä sanoi eilen, että jos vain minulla olisi aikaa, voisin hioa tulevien aitalautojen terävät reunat tasaisiksi. Olisi helpompi ja siistimpi ne kuulemma maalata.
      En voi tehdä ihmetekoja lääketieteen saralta, mutta jos 251 aitalaudan hiominen tekee isän mielen paremmaksi tai auttaa sitä jollain tavalla, sen teen. Sitä minä sitten tänään tein.
     Nappasin kuulosuojaimet ja hengityssuojaimen ja hioin lautojen reunoja ja ajattelin hurinan keskellä omiani. Olen joskus kirjoittanut, että oksien murkaus on terapeuttista, mutta niin oli kyllä tuokin homma.

Ja kun sain tehtyä 80 tänään niin löysin hyvän tekniikankin. Homma sujui hyvin. Pinosin puut niin, että näen etenemiseni ja ehkä minussa on vähän isän tarkkuuttakin, sillä pieni perfektionisti heräsi minussa sen suhteen, että laadun piti olla suhteellisen tasaista.

Jos se ensi viikon takatalvi sitten ihan oikeasti tulee, niin ainakin minulla on hyvä sisähomma mitä tehdä. Kun en kuitenkaan kukkapenkkeihin vielä pääse...
       Lämmitin tänään ulkosaunaa ja odotellessa istuksin maitokopin laiturilla. Siihen paistoi ilta-aurinko ja kuuntelin hiljaa miten linnut huutelivat omiaan pellolla ja kärpäset pörisivät maitokopin aurinkoläikissä. Olin unohtanut talven aikana miten mukavaa on kun ympärillä on jälleen eloa ja ääntä.
        Tämän talven aikana olen unohtanut paljon muutakin sellaista, joka oikeasti tekee hyvän mielen ja rauhoittaa, sillä en muista milloin viimeksi olen ollut näin levoton ja rauhaton ja surullinen. Onneksi huomenna sentään saan Miehenmurrikan taas viereen. Se rauhoittaa puolella, että saa olla toista lähellä ja painaa pää rintaa vasten ja olla vaan. ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 5.4.2019
572. juoksupäivä (209 vkoa täynnä)
- 3470.8 km
- 5.4 km minikylälenkki (31 min)
- pose method
- jalat ja askeleet eivät vieneet
- jaloissa ei sinällään ollut mitään vikaa, ei vain ollut energiaa juosta
- oli jotenkin väsy ja samalla vähän saamaton olo
- ryhti pysyy kuitenkin nyt paremmin
- ja lantiokin kestää kohdillaan kun olen vaihtanut tekniikan tähän uuteen
- vielä ei oikein nilkka mene niin rennoksi kuin haluaisin, mutta koko ajan tekniikan kanssa tulen paremmaksi
- +12, ihana aurinkoinen ja keväinen ilta. Ihan parasta, että saa juosta jo sulalla tiellä!

Lintubongausta

Töyhtöhyyppiä alkaa olla pelto puolillaan. Ihana oli kuunnella niiden huutoa kun lämmitin saunaa ja odottelin sen lämpenemistä maitolaiturilla istuen.

Punarinta pörhisteli puolestaan aamulla pihamaalla. 

Olen aika kiitollinen, että tässä lähellä on kosteikkoja. Näitä näkisi paljon harvemmin jos ei olisi. Laulujoutsen pariskunta etsimässä pellolta syömistä lumen keskeltä.

Ja kurkiakin näkyy jo pitkiä kaulojaan oikomassa. Sanoin muutamalle, että minun nurmeani on turha tulla nyppimään vielä. Eihän se ole edes toipunut talvesta niin se ei todellakaan tarvitse kimppuunsa vielä näitä otuksia!

Itkuisen päivän hyvät hetket ♥

Äiti ja isä kävivät tänään vähän haistelemassa tervehdyttävää maalaisilmaa. Tulivat käymään, vaikka isällä on taas selkä pahempi eikä olo nyt mitenkään upea muutenkaan... ja hyvä kun tulivat. Teki hyvää isälle saada jotain muutakin ajateltavaa kuin kipeä olo.
      Tuntui niin hyvältä minustakin nähdä isä tutuissa työnutuissa. Tehtiin pikkuhommia, joita on jäänyt vähän rästiin isän sairastellessa ja se laittoi muutaman homman minulle valmiiksi, jotka tässä viikkojen aikana teen sille valmiiksi.
       Tuntui niin hyvältä nähdä se taas tuolla ulkosalla omien työkoneitten ja laitteiden ympäröimänä. Sellaisena minä isän näen, työn touhussa ja tekemässä milloin mitäkin projektia. Oli mukavaa, että hetken ajan minulla oli taas se isä, jonka minä tunnen ♥
       Sitten oli se toinen puoli.
       Sitten kun isä oli kipua ja koskemista täynnä.
       En voinut kuin vähän selkälihasta hieroa, jotta selkä olisi mukavamman oloinen, mutta muuten isän olo oli turhauttavaa katseltavaa. Kun ei voi tehdä mitään, mikä edes vähän veisi kipua pois ja tekisi olosta siedettävän.
        Ihmeen kauan olenkin taas näitä fiiliksiä pitänyt sisällä ja tänä iltana sitten kun puhuttiin Miehenmurrikan kanssa niin tuli se itkuryöpsähdys sitten.. Minulla on mennyt tämä toisen puolesta murehtiminen NIIN yli jo, että alan näkemään ja kokemaan itsessäni samoja oireita ja etsimään koko ajan jotain vikaa... Olen lukenut satoja artikkeleita isän sairaudesta, etsinyt kaikki mahdolliset lääkkeet ja luomuhoidot, tutkinut akupunktiopisteitä ja hoitanut trigger-pisteillä kireitä lihaksia.
       On naurettavaa ajatella, että minä pystyisin tekemään jotain missä lääkäritkin ovat kädettömiä, mutta minä en kestä tilannetta niin hyvin kuin lääkärit. Niille isä on potilas, minulle isä. En voi katsoa sivusta, kun mies joka ei valita ikinä mistään, on levoton ja rauhaton kivusta!
      Naurettiin tänään kahvipöydässä jollekin ihan typerälle jutulle ♥
      En edes muista milloin viimeeksi oltaisiin puhuttu niin kun puhuttiin siinä pöydän ääressä. Ihan jonninjoutavasta ja naurettiin niin että silmät kostuivat ♥ Tuli hyvä mieli.
      Olen huomannut, että ennen näitä minuutin tai puolen tunnin hyviä oloja piti itsestäänselvyytenä. Jotenkin vaan odotti, että hyvä hetki seurasi toistaan ja yhden naurun jälkeen voi kohta nauraa uudemman kerran. Nyt roikun näissä hetkissä kuin hukkuva korressa. Hyvä hetki, naurua silmät sikkurassa, yhdessä puuhasteltu hetki niin ettei isä heti väsy tai tule entistä kipeämmäksi. Nyt ne kantavat kauas niihin hetkiin kun sydäntä pusertaa ja olo on täysin turhautunut ja avuton.
       Toivo on kaunis sana.
       Siihen sisältyy kaikki se mikä jää itkun ulkopuolelle.

Kevätillassa...

Palokärki lennähtää metsän suojasta sähkötolppaan ja hakee tolpasta sen reunan, joka hehkuu ilta-auringon punassa. Muutama napakka isku puisen tolpan kylkeen ennen kuin otus siirtyy ylemmäs ja iskee rytmikkäästi peltiseen tukivarteen sähkötolpan päässä. Musta ruumis liikkuu kevyesti tolpan ympäri ja punainen töyhtö heilahtaa päälaella, kun palokärki iskee toisen kauas kantavan rummutuksen tiedoksi, että on saapunut paikalle ja aikoo omistaa nämä kulmakunnat.
     Askel osuu kevyesti kosteaan hiekkatiehen.
     Hiekka on pehmeää ja routa on nostellut tien pintaa sieltä täältä pienille halkeamille ja kuopille. Lumet ovat paenneet jo tien reunojen ojiin ja sulavat vedet näkyvät jo ojissa niissä kohdin, missä aurinko on saanut tuhoa aikaiseksi kinoksiin. Ojankaltailla näkyy tummaa maata vain laikkuina, mutta kostean maan ja heräävän heinän tuoksu tunkeutuu väkevänä aistittavaksi.

Emäntä hymyilee pehmeästi siristellen silmiään ilta-auringon kirkkaudessa. Aurinko on jo muuttunut punertavaksi ja painuu koko ajan yhä alemmas metsän reunaa hipoen. Viimeinen kajastus maalaa kaiken punertavaksi ja taivaalle ilmestyy punertavien sävyjen tanssi.
     Kaikki on hetken aikaa kohdillaan ja maailma oikeassa kulmassa.
     Hetken aikaa on hyvä hengittää. Ajatella kevyesti ja kävellä pehmeää nurmen pintaa pitkin. Miksi pehmeästä nurmesta tulee itsestäänselvyys kesäkuukausina? Ensimmäisten pälvien ilmestyessä hankien alta jalka tunnustelee maata kuin ihmettä. Pehmeää, periksi antavaa ja silti vahvaa maata askelten alla. Miten voi kaivata jotain niin tavallista niin paljon?
     Varpuset pyrähtävät lentoon ja katoavat paljaisiin oksistoihin pihakoivuun. Sirkutus kuuluu terävänä muuten hiljaisessa kevätillassa. Laulussa on samaan aikaan iloa ja päättäväisyyttä. Sellaistahan elämän kuuluisi ollakin. Päämäärä tiedossa ja askeleet vahvoja ja päättäväisiä sitä kohden.

Emäntä seisahtuu hetkeksi pihamaalle ja jokainen kuiva lehti, joka pyörähtää tuulessa, on hänen silmissään perhonen. Aurinko osuu talon kulmaan ja tekee maisemasta hetkeksi taulun. Millainen taiteilija pitäisi ollakaan, että saisi ikuistettua kaiken sen hiljaisuuden, pakahduttavan odotuksen ja riemullisen ilon samaan kuvaan. Luonto tekee sen hetkessä. Sanomatta. Kehumatta. Ilman pakkoa. Noin vain.
      Töyhtöhyyppä kiertää auringon kultaista kehrää ja laulaa tasaista lauluaan kaipaus äänessään. Äkkiä toinen ääni vastaa ja lintu pyörähtää ympäri. Hankea vasten näkyy toinen musta hahmo, joka kiepsahtaa ilmassa muutaman kerran kuin tervehtien ja pian ilman täyttää jälleennäkemisen riemu.

Raskaasta talvesta muistuttavat ainoastaan sulamattomat kinokset ikkunoiden ja räystäiden alla. Auringon lämpö sulattaa niitä sitkeästi, mutta emäntä huomaa ajattelevansa niitä jo eri tavalla. Kuin voitonmerkkinä siitä, että edelleen eletään. Ollaan elossa. Kaikesta huolimatta valo voitti tälläkin kertaa.
      Se hetki, kun talvi luovuttaa ja kevät vetää keuhkot täyteen ilmaan ennen kuin puhkeaa hehkumaan, on voitto. Maamerkki siitä, että selvittiin pimeästä, kylmästä, epätietoisuudesta, surusta ja painavasta olosta, joka seurasi jokaisella askeleella liian lähellä. Se hetki kantaa kuin aalto kaarnaa. Kevyesti myötäillen ja tietäen, että vaikka kaikki se suru, tuskainen taakka ja raskas epätietoisuus on edelleen läsnä, sillä ei ole enää samanlaista mahtia ja voimaa kuin ennen. Se on kutistunut kannettavaksi ja mahtuu pienempään tilaan.

Emäntä vilkaisee vielä pihamaata ja hymy ulottuu silmiin. Jossain vaiheessa keskellä kaikkea pimeää hän ei ollut varma osaako enää hymyillä niin, että se ulottuu silmiin ja sydämeen asti. Hän hipaisee ohimennessään vanhan kuusen oksaan, joka vihertää kylmän ja lumisen talven jälkeen samalla tavalla kuin jokaisen lämpimän päivän päätteeksikin. Kysymättä lupaa keneltäkään. Ikivihreä on kauneimpia sanoja juuri tänään.
       Aurinko hipaisee puiden epätasaista reunaa ja sytyttää ne punahehkuisiin liekkeihin. Jos jokainen kokisi kevään jokaikinen päivä elämänsä aikana, ei murheet kasvaisi suuriksi eikä surut kaataisi alleen. Toivo on vahvaa uskoa paremmasta ja usko on leppymätöntä toivoa hyvyyden voittamisesta.
       Sitä on kevät.
       Toivoa hyvyyden voitosta.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
571. juoksupäivä (209 vko)
- 3465.4 km
- 7.2 km kylälenkki (45 min)
- pose method-juoksua
- aivan mahtavaa, että tuli löydettyä ne juoksusivut!
- jalat ovat ihan kuin jonkun toiset
- puolen matkan jälkeen ei tunnu säärissä tai pohkeissa mitään, polvi ei vihoittele, lonkankoukistaja ei kiristä ja juoksu kulkee eteenpäin kevyesti ja huomaamatta, hengitys on rauhallista ja tasaista, matka ei ole mitään ähinää ja taistelua vaan JUOKSUA! ♥
- tuulettelin kesken reissun vähän väliä, sillä olin niin iloinen ja onnellinen että saan juosta tällä fiiliksellä kaikkien näiden vaikeiden kuukausien jälkeen
- ja yksinkertaisesti opin kaatumaan ja laskemaan jalkani oikein alas, painovoiman kera
- juokseminen on tällä hetkellä takareisien ja pakaroiden dominointia, huomaan, että lihakset ovat ymmälläään syntyneestä muutoksesta, mutta se toimii. OIKEAT lihakset treenautuvat ja vahvistuvat!
- +8, ihana kevät keli ja sain olla jo vähän kevyemmissä vaatteissakin.
- kevät on ihan parasta!!! ♥

Hapsulaukku ja kesähattu pienelle tytölle ♥

Siskontyttö täyttää 3 vuotta ja kun lueskelin uusinta Novita-lehteä, osui silmiini kesäinen hattu pienelle tytölle. En ole mikään virkkaaja, mutta päätin ainakin kokeilla. Ensimmäinen yritelmä meni ihan myttyyn, kirjaimellisesti, mutta toinen näyttää jo enemmän hatulta. Katsotaan sitten kun päivänsankari laittaa sen päähänsä, että onko se hyvä.
       Kun sain hatun valmiiksi ja lankaa jäi, ajattelin tehdä vielä samaa sävyä olevan laukku/pussin. Virkaten. Vähän etsin alkuun ohjeita, mutta sitten kun kaikki olivat minun tasolleni niin vaikeita ajattelin vääntää jotain omin päin.
       Yritän tehdä jonkinmoiset ohjeet laukusta, mutta hatun ohje on uusimmassa Novita-lehdestä.

HAPSULAUKKU

lanka Novita Cotton Soft Horsma n.100 + jotain jämälankaa tekemään langasta vähän paksumman

koukku 4

Ohje: oma

Luo 70 ketjusilmukkaa ja liitä renkaaksi.
Jatka kiinteillä silmukoilla (ks) spiraalimaisesti ympyrää noin 5-6 kerrosta.
Tee narukuja.
Tee pylväillä reikäkerros.

Jatka kiinteitä silmukoita niin pitkälle kuin haluat pussin olevan pitkä (minulla on noin 35cm)
Yhdistä pohja virkaten.
Leikkaa hapsut ja pujota ne pohjasilmukoihin.

Tee yläosaan yksi kerros samalla langalla kuin haluat tehdä kahvat.
Tee kahvoja varten 4 ks ja yksi kjs kääntymistä varten.
Jatka neljällä virkkaamista niin kauan kuin kahva on halutun mittainen.
Ompele tai virkkaa kahva kiinni.
Tee toinen kahva samalla tavalla, samaan kohtaan toiselle puolelle.
Tee nyöri pussin suulle.

*Koristeena oleva sydän on tehty nyöristä taittelemalla ja kiinni ompelemalla. 

KESÄHATTU

Lanka Novita Cotton Soft Horsma 150g

koukku 3.5

yksi koko n.50cm

Ohje: Novita kesä 2019

Töyhtöhyypästä tovi...

Tämän vuoden ensimmäinen kevätkuukausi on alkanut ♥
      Hurraa!
      Ei nyt kamalan keväisissä tunnelmissa, mutta vähän sinne päin. Viikonloppuna sataneet lumet jäivät osaksi maahan, kun lämpötila ei malttanut kohota ihan perjantain lukemiin ja tuuli pysyi kylmänä.
     Meidän pihalle on ilmestynyt ensimmäinen paluumuuttaja, töyhtöhyyppä. Tyyppi kyllä lähinnä on tepastellut lumisella pihamaalla sen näköisenä, että ei ole oikein varma jäädäkö vai lähteäkö takaisin. Eihän tämä Suomen huhtikuu vielä ihan kevätlämpöä anna...
     Toivottavasti kuitenkin jää, on mukava saada vähän jo ääntä pihamaalle ♥ vaikka sitten epätoivoista kirkumista...

Lupasin Miehenmurrikalle etten raahaa sitä tänä viikonloppuna mihinkään, kun kerrankin sillä oli kummatkin päivät vapaat ja edelleen vähän toinen polvi vihoitteli.
      Mutta.
      Kun lauantai oli jotenkin niin keväinen ja ihana päivä niin kysyin (huom!) että lähdettäisiinkö katsomaan järven jäitä rantaan. Ilokseni Miehenmurrikka ei pannut hanttiin vaan lähdettiin pienelle "rantabulevardi" kävelylle.
      Jäät olivat edelleen siellä missä ne nyt ovat olleet koko talven. Ainoastaan railoja ja pieniä vesilammikon alkuja oli rannoissa. Olisi ihan mieletöntä osua paikalle silloin kun jäät lähtevät. Kuten Muumeissa sanottaisiin, katsoisin kevään tykkitulta ♥
       Kuminaa ja ritinää olen päässyt kuuntelemaan, mutta en oikein koskaan ole erehtynyt rantaan silloin kun jäät oikein kunnolla ryskyvät.

Sunnuntaina satoikin sitten lunta, räntää, vettä ja rakeita, joten lauantai oli oikein hyvä ulkoilupäivä..! Sunnuntain minä sitten pyhitinkin pelkälle lötköilylle. Sanoin iltasella Miehenmurrikallekin, että olipas erikoisen tuntuinen päivä, kun ei tehty oikeastaan yhtään mitään.
        Sinänsä olin iloinen, että osattiin olla niinkin - tekemättä oikein mitään.
        Takuulla palautti niin fyysisesti kuin henkisestikin viikon touhuista ja mietteistä. Minulla ei niinkään ole työmurheita (jos tätä yleistä epävarmuutta tulevaisuudesta ei oteta stressinä..), mutta Miehenmurrin työmaa muuttuu päivä päivältä sekavammaksi ja sekavammaksi. Olen ihan ylpeä, että hän on selvinnyt siellä niin hyvin! Henkisesti vahvaa tekoa ♥

Tänään sain ryövättyä muistitilaa omasta päästä sen verran, että paneuduin taas oman yritykseni setvimiseen ja yllättävää kyllä asiat, joista tein vähän yhteenvetoa alkoivat jostain syystä tuntumaan jo ihan tutuilta - jopa ymmärrettäviltä.
       Epävarmuus alkaa muuttua innostukseksi ja uusien ajatusten hautomoksi.
       Ehkä sittenkin olen löytämässä oman polkuni tässä elämässä...

Kävin tänään juoksentelemassa. Tutustuin viikonloppuna Pose Method-nimiseen juoksutyyliin ja kokeilin sitä tänään. Tietysti se kävi ihan uusiin lihaksiin, sillä niitä lihaksia en ole juoksussa ikinä saanut aktivoitua, jonka tämä metodi teki heti. Se ei käynyt jalkoihin, kun se on maineeltaan sellainen, että juoksun pitäisi sujua kipu vapaasti, kevyesti ja aiheuttaa vähemmän kuormitusta jaloille. Juoksin tai siis harjoittelin tänään sitä ekaa kertaa ja täytyy sanoa, että ainakin se 'kipu vapaa' osio tuntui toimivan. Jalat eivät ottaneet iskutusta vastaan samalla tavalla kuin mitä ennen.
      Siis sehän on fakta, että juoksemaan oppii vain juoksemalla, mutta aina silloin kun minun suuri ja loppumaton tutkimustyö juoksemisen suhteen löytää näitä uusia tapoja ehkäistä vammoja, synnyttää intoa juoksuun ja aukaisee uusia ovia uusiin juoksumaailmoihin, mietin, että miten monta vuotta on mennyt hukkaan. Olen juossut 4.5 vuotta väärin.
       Oma syy, ei kenenkään muun.
       Olisin voinut mennä juoksukouluun ja aloittaa ylipäänsä alusta ihan oikein. Toisaalta kun itse opettelee niin takuulla tunnen kehoni nyt paremmin kuin jos kaikki olisi mennyt alusta asti hyvin. Kaikki kivut ja juoksemisen rasitusvammat ovat minulle tutumpia nyt, kun niitä on käynyt läpi itse ja hakenut ja etsinyt niihin ratkaisuja.
        En kadu ainuttakaan askelta, mutta miten monelta murheelta olisin säästynyt ja miten monta iloisempaa kilometriä olisi mennyt jos olisin löytänyt nämä hyvät jutut pikkaisen aikaisemmin.
        Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
570. juoksupäivä (209 vko alkaa)
- 3458.0 km
- 7.2 km kylälenkki (55min)
- Pose Method- tekniikka harjoitus
- katselin videoita, joita oli kuvattu omasta juoksusta ja huomasin, että laskeudun kanta edellä. Uuden tavan mukainen laskeutuminen auttaa tekemään juoksusta rullaavamman ja vauhdikkaamman
- huomasin kyllä vanhan tyylin ja uuden tyylin eron, kun juoksin. Vanha tyyli todella sammuttaa vauhdin ja töksähdän 
- jaloissa ei tuntunut samalla tavalla kuin ennen, tosin tämä oli vasta ensimmäinen harjoitusjuoksu, joten kävelyä ja oikean asennon hakuakin oli paljon
- teki paremmin aktiiviseksi takareidet ja ne OIKEAT juoksulihakset
- ylämäet ja varsinkin alamäet toimivat nyt paremmin
- "kaatuminen" oikeaan asentoon vaatii vielä harjoittelua
-+5 vähän kolea, mutta poutainen ilta, ihanan valoisaa!