Itkevä metsuri

Tästä kuvasta tulee mieleen ihan vanhan ajan suomalaiset elokuvat, vaikka ovatkin mustavalkoisia. Ehkä tämä koivu-fiilis on sama olipa se värillinen tai mustavalkoinen ♥
        Tähän kuvaan kun saisi liitettyä lintujen laulun ja käen kukunnan niin tunnelma olisi täydellinen. Aika täydellinen se oli jo äsken kun pihamaalla kävelin ja odottelin, että sauna lämpiää.
         Tänään kävin metsätöissä. Isän metsässä oli paljon kuusia viime talven jäljiltä vähän huonossa kunnossa. Osa poikki latvasta, toiset puolesta välistä. Lumen painosta katkenneita, poloiset. Isä ei kyennyt tänä keväänä enää metsään, joten homma on minun harteillani.
         Täytyy sanoa, että en olisi arvannut, että työ vetää minut ihan sippiin. Harrastan kuitenkin kestävyyslajia eli hapen ottokyky pitäisi olla edes kohtuullinen ja lihaskunto hyvä. Nyt kuitenkin ei tarvinnut kuin resuta muutaman puun kanssa niin hiki tippui, paita oli märkä ja puhti poissa. Ehkä osaltaan tähän energiavajeeseen liittyi myös kuukautiskierron loppuvaihe, joka yleensä tekee minulle kahta asiaa: väsyttää ja itkettää. Tänään tein sitten molempia metsässä...
         Jos joku olisi nähnyt minun puun katkomisen, jonka välissä aina välillä itkeä vollotin ihan täydelleen, niin olisi kyllä ihmetellyt moista tekemistä. Puut painoivat tonnin, kengät olivat painavat ja maastossa niin paljon oksia, että oli vaikea kävellä.. Eihän tässä tilassa oleva nainen tarvinnut muuta syytä itkulleen! Sitten itkin vähän aikaa ja jatkoin hommia.
         Nestettä piti sitten juoda tuplasti. Ensin hien takia ja sitten itkemisen.
         Tein aamusta kaksi ja puoli ja iltapäivästä kaksi tuntia. Puita sain kasoihin säälittävän määrän, taisin laskea 17 puuta... Tyvet olivat niin isoja, että niiden kanssa resuamisessa meni aikansa ja kun puhutaan kuusista, niin oksaa oli liiankin kanssa.
         Ei ihan taida kahteen päivään mennä, kuten isä arveli. 50 runkoa ja kaksi päivää. Pikemminkin 70 runkoa ja kaksi viikkoa!

Sain sisareltani palautetta tulevan firmani toiminnasta, kun tein hänelle ruokapäiväkirja-analyysin. Sieltä sitten tulikin palautetta. 3 kappaletta A4 ja ei kamalasti mitään hyvää - toki sitten myöhemmin kun sisko kyseli, että suutuinko palautteesta ja sanoin, että en suuttunut, mutta olisihan se hauska tietää, oliko siinä MITÄÄN hyvää.
       Ryhdyin miettimään herkkyyttä ja yrittämistä.
       Sopivatko ne edes yhteen?
       Ja sitten kuin tilauksesta eräs yrittäjä, jonka blogia ja podcastia seuraan, teki podcastin herkkyydestä ja siitä, että ainakin hän on valjastanut herkkyyden voimavaraksi. Se, että pystyy aistimaan toisista ja itsestään erilaisia fiiliksiä, näkee vähän syvemmälle asioiden ytimeen ja kokee asiat vahvasti, on ollut minulle aina ylpeyden aihe. Aina se ei kuitenkaan ole ollut vahvuus ja sen puoleen vähän arveluttaakin, onko yrittäjänä minusta ottamaan vastaan raakaakin palautetta, jota tulen saamaan ihan omalla naamalla esiintymisestä lähtien?
      Ehkä pitänee antaa mahdollisuus herkkyydelle ja sen vahvuudelle.
      Ehkä saan supervoimia ♥

Olipas ihana käydä saunassa vähän hautomassa tätä kovia kokenutta kroppaa.
      Tällä hetkellä ei ole semmoista kohtaa minun kehossani, johon ei jotenkin jomottaisi. Ihan uudet lihakset olivat tänään käytössä, mutta olipa keho-parka saanut muutaman ihan näkyvänkin ruhjeen... Ainakin se, että tuntee jotain kertoo siitä, että on elossa, eikö? ♥
      Tänään on ollut mahtava ilta. Kerrankin lämpöistä.
       Tämmöisiä iltoja jokainen ilta tästä syyskuulle tai lokakuulle niin olisin onnellinen!
       Kyllä kesä on ihanaa! ♥