Norpparisteilyllä

Talkootyö kannattaa monessakin mielessä.
       Talkoista saa ensinäkin hyvän mielen, porukasta löytyy samanhenkisiä ystäviä ja joskus nämä ystävät muistavat sinun nimesi, kun paikkoja jää vapaaksi esimerkiksi Norpparisteilyllä. Pääsin tänään kolmen tunnin risteilylle talkoo-isäntieni kanssa ja oli kyllä mahtava reissu!

Keli suosi kyllä paremmin kuin olisi voitu edes tilata. Aurinko paistoi koko päivän ja vaikka olin ensin ajatellut, että villapaita ja takki on liikaa, niin ei ne veneessä siltä tuntunut. Poskipäät saivat aurinkoa ja nyt naama helottaa kuin tomaatilla... Hmm, enpä tullut ajatelleeksi, että aurinko pääsee paistamaan poskipäille lippalakista huolimatta! En ole ihan vielä niin tottunut siihen, että nyt on kesä ja lämmin ♥

Laiva oli M/S Margareta ja siellä tarjottiin kyllä niin hyvää lohikeittoa, etten ole pitkiin aikoihin syöny. Voi olla että makuun vaikutti myös se, että sen söi laivalla, keskellä järven selkää. Yhtään kokkien taitoa väheksymättä.
       Istuin melkein koko kolmituntisen laivan kannella ja ihastelin sinistä järveä, kallioisia saaria ja luotoja ja koko ajan päässä pyöri Vanhoja poikia viiksettäitä-laulu. Oi, olisipa ollut kiva, jos joku olisi soittanut haitaria kannella...

Jännitys kasvoi, kun kippari sanoi, että ollaan norppa-alueella. Eilen oli risteilyväki saanut todistaa ainakin viiden norpan läsnäoloa ja vielä aamusta meillekin oli sanottu, että lepokivellä köllötteli iso, ruskeapäinen naarasnorppa joka muistutti uros leijonaa (??) Ei siis ihme, että meidän odotukset olivat suuret.
       Ja pettymys myös, kun ei näkynyt kuin muka-päälaki hengittämään tulleesta norpasta. Muiden takia en epäillyt, että oliko se norppa vai ei, mutta olisi ihan hyvin voinut olla matalikon kivikin.. Kuten kaikki ne hahmot, joita muut luulivat norpiksi ja osoittautuivat vain varjoiksi ja sopivan kokoisiksi kiviksi.
        Minä olen nähnyt norpan puolen metrin päästä, puhunut ja melkein koskettanutkin sellaista, joten minulle norpparetki ei ollut sellainen fanaattinen Pakko-nähdä-norppa-matka. Olisihan se kuitenkin ollut ihan mahtavaa nähdä aikuinen norppa elelemässä ja köllimässä aurinkoisella kivellä.
         Nämä reissut vaan ovat sellaisia, että eläimen näkee jos näkee. Niitä kun ei voi liimata paikoilleen samalla tavalla kuin muita nähtävyyksiä.

Muuten olikin sitten kiva olla vesillä monta tuntia. Oikeaa aivotuuletusta, varsinkin kun joukossa ei ollut kuin muutama tuttu, niin sai olla senkin puoleen ihan rauhassa! Sai vaan nauttia ja imeä itseensä tätä maisemaa ja tilaa ja viileää järvituulta ♥
      Oli kuitenkin ihan kiva tulla kotiinkin ja hypätä ruohonleikkurin selkään ja ajaa taas pihanurmi siistiksi. Yhtä kaunis maisema oli sekin, kun ajon jälkeen työtäni katsoin. Hyvän mielen hommaa, jos mikä ♥
       Huomaan kaipaavani juuri tätä.
       Rauhoittumista ja aikaa itselle ja omille ajatuksille. Tarpeeksi sekaisin kun ajatukset ja mietteet menevät niin eivät ne aukea ilman, että antaa niille aikaa. Vähän kuin pitkät hiukset aikoinaan. Ei se raastaminen ja repiminen niitä takkuja aukaissut vaan piti ottaa pienempi osa hiuksista käsittelyyn ja kammata hissukseen takut auki ja sitten tarttua seuraavaan osioon...
      Sen verran väsynyt olen nyt muutamana päivänä ollut, etten tänäänkään mennyt juoksemaan, vaikka eilen jäi välistä pelkästään metsätyöpäivän takia. Ajattelin antaa kropalle nyt vähän lomaa, niin jospa se juoksujalkakin löytäisi taas vahvemman askeleen seuraavalla kerralla.
      Huomenna on luvattu mahtavaa keliä ja jos vain pystyn aion nauttia sunnuntaista tekemättä mitään. Tai sitten tehdään kasvimaa/perunamaata... Katsotaan nyt...

Vaikka tänään ei norppaa nähtykään, laitan tähän loppuun kuvan neljän vuoden takaa kun kohtasin elämän itähän mennessä ainoan norpan ihan rantalenkin rantakivikolla ♥
    Aivan mahtava kohtaaminen enkä unohda sitä ikinä!
    Ymmärrän siis ihmisiä, jotka haluavat tämän otuksen nähdä. Ja mikä tärkeintä, tämmöistä otusta pitää suojella, että olisi mitä nähdä!