"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

*) otsikko lainaus: Tyyneyslupaus

Tänään tunsin itseni jälleen hyödyttömäksi ja turhaksi otukseksi tämän maailman kamaralla.
       Yritin päästä ajatusteni herraksi pienellä metsäkävelyllä, mutta yhä uudelleen tuli päällimmäisenä ajatuksiin se, että olen jäänyt ilman kesätyötä ensimmäistä kertaa 13 vuoteen...
        On asioita, joihin voi itse vaikuttaa ja sitten on asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Tämä on niistä jälkimmäinen. Vaikka miten tempoilisin ja tappelisin, en saa muutettua asiaa miksikään ainakaan sen asian osalta, että jos eivät ota töihin niin en saa niiden mieltä muuttumaan vaikka miten tuntuisi epäreilulta ja väärältä!
        Sitten on asioita, joihin voin vaikuttaa. Voin pyöräyttää yritykseni valmiiksi vähän aikaisemmin kuin mitä olin ajatellut ja ryhtyä tienaamaan omin voimin rahani ja elantoni. Silloin en olisi enää riippuvainen kenestäkään muusta työnantajasta, vain siitä mitä itse panostan ja miten paljon aikaani uhraan työhön jota teen. Eikä kukaan tulisi sanomaan kuinka pitäisi sitä työtä tehdä!

 Kaikista uhmakkaista ajatuksistani huolimatta olen surullinen.
      En ymmärrä, miten olisin voinut olla parempi, miten olisin päässyt niiden odotusten tasolle, mitä työnantaja hakijasta odotti. Karu totuus on nimittäin se, että enempää en voi puutarhurin ammatista oppia, kuin mitä nyt jo osaan.
       Se tekee minut surulliseksi, että edes silloin, kun kaikki on annettu ja tehty, mitä voi työpaikan eteen tehdä, ei silti sitä saa. Ja vaikka miten yritän miettiä, että se on vain asia jolle ei voi mitään, niin silti ajatus siitä, että en ole tarpeeksi hyvä hiipii mieleen ja myrkyttää sen mustaksi.
       En saanut edes itketyksi vaikka sen takia menin metsään kävelemään, pois isän ja äidin silmistä. En edes kyyneleitä saanut aikaiseksi.
       Ajatukset pyörivät yhden lauseen ympärillä: mitä minä oikein teen?

Uskon siihen, että elämässä tapahtuu asioita jonkun asian takia. Että ihminen osaisi ottaa elämälleen uuden ja paremman suunnan. Mietin, että onko tämä minun "se hetki", että pelkäänkö minä vain katsoa sen turvallisen ympyrän ulkopuolelle ja nähdä se oikea tie, jota minun nyt pitää seurata?! Haluaisin uskoa siihen. Että jos uskallan koskettaa jalallani uutta polkua se vie minut vain mahtavimpiin kokemuksiin ja tuloksiin... Nyt vain pitäisi sitten kokeilla onko tämä se risteys, josta pitäisi uskaltaa kääntyä sinne toiseen suuntaan - kohti tuntematonta!
        Eräs ystäväni teki suunnan muutoksen muutama vuosi sitten ja sanoi, että se on parasta mitä hän on koskaan tehnyt - itsensä vuoksi! Minä kokeilin siipiäni pari vuotta sitten, kun päätin olla palaamatta työyhteisöön, joka teki minut sairaaksi ja sai minut tuntemaan itseni surulliseksi joka päivä. En ole sitäkään liikettä katunut, vaikka tälläkin hetkellä voisin mahdollisesti olla samaisessa työpaikassa työssä ja tienata rahaa. Millä hinnalla? Sillä, että itkettää joka päivä kun ajaa töistä kotiin ja itkettää jo mennessä kun aamulla ajelee töihin päin?
         Ehkä sitä samaa rohkeutta kaivattaisiin nyt.
         Ehkä yön jälkeen olen rohkeampi ♥