Maailmanmestareiden viikonloppu

Viikonloppu hurahti jälleen nopeasti ohi, vaikka ei oikeastaan tehty mitään muuta kuin ladattu akkuja. Miehenmurrikka varsinkin oli jälleen viikon jälkeen niin väsyksissä, että ei suuria työurakoita edes mietitty. Omat hommat tietysti painoi niskassa koko ajan, mutta jätin nekin syrjään. Mitään suurta ja mullistavaa ei voi kahdessa päivässä tapahtua jos jo muutenkin olen ladattu täyteen töitä. Ei ne ainakaan karkaa.
      Käytiin rannalla katsomassa harmaata taivasta ja pidettiin sadetta. Satoi koko viikonlopun tasaisen epätasaisesti. Pieninä poutahetkinä käytiin aina välillä haukkaamassa happea. Kaivettiin jopa tikkataulu esille.
      Meillä oli aikoinaan tikkaturnaus aina jokaisen viikon lopussa, kun olin nuorempi. Harjoittelin joskus monta tuntiakin iltasella tikan heittoa ja olinkin sinä kesänä ihan hyvä vastus meidän isälle, jolla on tikanheitto selkäytimessä. Heittivät aikoinaan naapurin pojan kanssa tikkaa niin, ettei sille pärjää edelleenkään kukaan!

Niin, ja jännitettiin tietysti Leijonien hurjaa viikonloppua! ♥
       Voi vitsit mikä temppu pojilta!
       Minulla oli jalat hapoilla jo pelkästään jännityksestä kun eilisiltana jännättiin finaalia. Viimeiset minuutit olivat tuskaisia! Ja niin vain voitto irtosi ja olemme jälleen maailmanmestareita lajissa, joka näemmä yhdistää koko kansan!
        Aikoinaan keräsin lehtileikkeitä ihan semmoiseksi suureksi opukseksi MM-kisoista. Monen monta vuotta keräsin jokaisen kuvan ja jutun, mitä jääkiekosta kirjoitettiin ja keräsin niistä sellaisia MM-kansioita. Sitten väsähdin yhtenä vuonna...olikohan se 1995 (!!) ja juuri sinä vuonna Suomi sitten voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Arvatkaapa vaan ottiko päähän!?
        Tänä vuonna en keräillyt lehtijuttuja, mutta pitkästä aikaa jännäsin tämän Leijona porukan otteita koko turnauksen ajan samalla tavalla kuin silloin joskus. Luottaen ja uskoen, että yhteinen tekeminen ja yhteen hiileen puhaltaminen vie pitkälle! Ja veihän se!
        Olen harkinnut Mörkö-mukin ostamista, että muistaisin mitä yhteistyö saa aikaan! ♥

Kävin tänään työhaastattelussa ja se meni hyvin. Sain töitä kolmeksi kuukaudeksi, joka on tietysti vähemmän kuin olisin halunnut, mutta enemmän kuin tänä keväänä koskaan uskoin saavani. Eli olen tyytyväinen.
       Juteltiin tänään iltasella erään ystäväni kanssa joka on löytänyt kutsumuksensa oikeutieteellisen opinnoista ja on niin innoissaan "uudesta elämästään" että oli ilo kuunnella sen kertomusta siitä, että vaikka töiden ohella urakka on ollut valtava ja ahkera on täytynyt olla, niin unelma on muuttunut tavoitteeksi.
        Tajusin, että minulla on vähän samanlaisia ajatuksia ollut jo oikeastaan toista vuotta. Olen saanut paljon puutarhurin ammatista, rakastan sitä, mutta huomaan, että paikka jossa sitä saan toteuttaa ei vastaa ajatuksia enää samalla tavalla. Seurakunta on haastava työpaikka yhteisön puoleen. Sen olen oppinut.
         Ajatuksissa kimmeltää unelma ja tavoite siitä, että joskus olisin oman itseni herra ja saisin päättää työstäni yksin. Nyt olen monen vaiheen kautta saanut taas töitä, mutta se on vaatinut melkein kolmen kuukauden löysän hirren, jossa roikkua. Olen ammattitaitoinen ja harva osaa omalta alaltaan niin paljon kuin minä omaltani ja silti - silti joudun odottamaan, että olenko tarpeeksi osaava työhön, johon oikeasti olen ylikoulutettu.
          Ajatus siitä, että yrittäjyys voi olla ponnahduslauta siihen elämään jota olen hakenut. Oman paikkansa löytäminen tässä maailmassa ei ole helppoa, joskus se vie vähän kiertopolkujen kautta, mutta jossakin vaiheessa sitä huomaa kuitenkin olevansa kotona. Kaiken suhteen ♥