Ovi aukeni johonkin uuteen...

Aamulla stressasin työhaastattelua ja meni vähän pyörimiseksi aamuiset uniajat. Yritin tehdä niitä jännittäjän harjoituksia ja tehdä itselleni selväksi mitä jännitän ja miksi jännitän. En löytänyt kumpaakaan oikein mitään hyvää syytä, mutta ei se ainakaan jännitystä vienyt pois. Olin hermostunut, vaikka kaiken järjen mukaan työhaastattelussa ei voitaisi kysyä mitään sellaista, mitä en tietäisi tai mistä minulla ei olisi mielipidettä. Ehkä suurin syy jännitykseen ja pelkoon oli se tunne edellisen työhaastattelun jälkeen, kun nosti toiveet korkeuksiin ja antoi muiden nostaa niitä lisää sanomalla, että tottakai minulla on mahdollisuuksia. Sitten kun tulos ei ollutkaan se mitä toivoi ja odotti, tippui todella korkealta.
         En halunnut että tämän työpaikan kanssa menisi samoin tai tuntuisi samalta. Siksi en kai uskaltanut oikein toivoa mitään, pelkästään vaan pelätä.
        Niin siinä kuitenkin kävi, että aloitan työt 7. toukokuuta ♥
        Eikä se haastattelu ollut edes mikään haastattelu, ensimmäiseksi päällikkö sanoi, että olisi ajatellut tätä ajankohtaa töiden aluksi... Ilmeestäni varmaan näkyi kun epäusko vaihtui vilauksessa iloon!
       JES!
       Kotona äiti iloitsi ja sai minutkin onnenkyyneliin ♥ Isä suhtautui viileämmin, kysyi vain, että miten pitkä työsopimus? Olisi tehnyt mieli viskata lasista vedet naamalle, että se saattoi pilata minun onneni ja iloni sillä omalla tyylillään "mikään mitä teet ei riitä"-katseellaan, mutta sitten päätin unohtaa hänen mielipiteensä ja olla onnellinen ja iloinen siitä, että sain töitä ja jalan oven väliin. En ajattele sitä miten kauan sitä kestää tulevaisuuteen, vaan teen ensi kesästä hyvän kesän. Sellaisia kesiä minulla ei ole ollutkaan moneen, moneen vuoteen!

Kotona leikkasin vähän marjapuskia. Kamalasti ei ollut tarkoitus leikata, kun pitäisi tänä kesänä saada marjojakin, mutta vähän vanhempia oksia karsin ja napsin pois uusien tieltä. Koko päivän oli vähän semmoinen sataa-ei-sada-keliä. Harmaita pilviä lipui taivaalla, mutta ainuttakaan pisaraa ei tullut maahan!
      Ja muutaman päivän se vielä lupasi näitä alkukesän kelejä ennen kuin viikonloppuna viilenee, joten naatitaan, naatitaan ♥
     Piti tänään käydä kaupungissa asti, kun huomasin, että rahapussini oli jäänyt meidän Kevätseikkailun jälkeen Miehenmurrikan auton hanskalokeroon... Äh! Kävin hakemassa rahapussin entisen työmaan parkkipaikalta ja lähemmäs ei tehnyt mieli edes tulla. Hetken aikaa juttelin vanhan työkaverin kanssa ja huomasin vain hänen puheessaan sellaisia asioita, joita tunnistin joskus puhuneeni itsekin. Miksi kukaan ei kertonut minulle, ettei sellaisia tunteita ole tarkoitus tuntea työmaalla ja työtä kohtaan? Siinä vaiheessa olisi pitänyt pelastaa edes vähän siitä itsevarmuudesta ja itsekunnioituksesta ja lähteä jo silloin!
       Nyt annoin tälle työkaverille sen ohjeen, jonka olisin itse halunnut kuulla noin viisi vuotta sitten. Lähde rakentamaan sellaista elämää, jossa hymyilet enemmän kuin itket. Ja lähde puskemaan kohti sellaista työtä, mistä saat rahan lisäksi iloa ja itseluottamusta ja naurunaiheita.
       Tänään minä sain sellaisen työn ♥ toivon todella että entinen työkaverini ottaa ohjeistani vaarin ja tekee elämästään muutakin kuin työhelvetin.

Samalla sitten kun kerran olin jo kaupungissa, kävin ostamassa siskon tytölle kaksivuotislahjan. En minä oikein mitään keksinyt, mutta ostin nyt sitten semmoisen kylpypyyhkeen, mihin pieni tyttö kietoutuu monen monta kertaa! Leluja vasta ostettiin ja kirjoja ostin joululahjaksi monin kappalein, joten nyt oli sitten jonkun muun vuoro.
        Toivottavasti olisi käyttöä.
        Itseäni hemmottelin kirjakaupassa käynnillä. Onnellisena ei pitäisi siihen kauppaan mennäkään! Ei ainakaan tämmöisen kirjanarkkarin!
       Minulla oli kirjakaupan bonuksia kulutettavana ja kyllä, sain ne kulumaan! Ostin Enni Mustosen uusimman Taiteilijan vaimo-kirjan ja sitten muutaman lisukkeen ihan vaan siitä hyvästä mielestä, että sain töitä ♥ Toinen oli Kate Eberlenin Miss You ja toinen oli Gail Honeymanin Eleonooralle kuuluu ihan hyvää. Nuo lisukkeet olivat nyt sellaisia kirjoja, jotka ostin melkein täysin niistä lukemieni arvostelujen pohjalta. Yleensä ostan jo tuntemiani kirjailijoiden kirjoja tai sitten ihan ex tempore ostoksia, mutta nyt olivat saaneet joka puolelta niin paljon kehuja, että päätin kokeilla meneekö tykkäämiset yksiin.
         Kerron sitten kun olen lukenut.

Viime viikolla oli sulamisvedet tehneet juoksureitille vesiesteen...

Iltasella kävin juoksemassa ja nyt sain juosta jo kuivilla teillä. Niin hiekalla kuin asvaltillakin. Jotenkin oli vähän voimat lopussa ja kai stressin loppuminen teki vähän semmoisen lopahduksen energiaankin. Väsyttää ainakin ihan kamalasti.
        Näistä oloista aina huomaa sen, miten paljon stressi oikeasti pitää ihmistä "pystyssä" ja miten stressin loppuminen vaikuttaa jaksamiseen sen jälkeen.
        Voin vaikka vannoa, että ensi yönä nukuttaa hyvin.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
453. juoksupäivä (166 vko alkaa)
- 2795.9 km
- 7.4 km kylälenkki (41 min)
- alkuun lähtiessä oli jo vähän semmoinen energiavaje olotila eikä ihan parasta suoristusta sitten tullutkaan, vaikka suuria vaikeuksia ei ollutkaan ja aikakin oli jo ihan hyvä
- vähän kävi pehmeä hiekkatie akillesjänteeseen tai sitten juoksin jotenkin omituisen reunassa kun tiet ovat niin kaltevia
- hengitys rauhoittui noin 2 km kohdalla ja pysyi hyvänä loppumatkan
- ylämäet olivat rankkoja eikä voinut kuvitellakaan, että olisi juossut toisen samanlaisen matkan vielä päälle
- muuten juoksu oli hyvä, normilenkki
- +12, lämmin, kuiva ja kiva keli juosta. En tiedä mitä pitäisi laittaa päälle, kun hiki oli kuitenkin ihan kamala!