Imuttelua ja haikailua.

Tänään oli jo selvästi kylmempi päivä ja tuuli puhalsi luihin ja ytimiin. Heti tuli syysfiilis, vaikka aurinkoista tänäänkin oli ja muutenkin ihan kiva ilma, vain lämpö puuttui. Eilisillalla ehdin käymään uimassa ja saunassa ennen kuin taivas heitti vettä ja viilensi ilman. Olikohan se kesä sitten siinä?
          Töissä oli tänään ruohonajoa ja tehtiin taas vuorotellen työnnettävällä ja ajettavalla. Ei tullut kummallekaan yhtä sorttia koko aikaa ja vähän sai vaihteluakin. Ei se kahdestaan kuitenkaan samalla vauhdilla mene ja huomiseksi jäi muutama laikkunen ajamista. Olin tänään kyllä niin puhkikin, kun yöunet jäivät vähäisiksi ja haukottelin vain koko päivän. Pitäisi saada väännettyä iltatoimia vähän aikaisemmaksi ja päästä peiton allekin vähän aikaisemmin.. Miten se aina virahtaakin...
           Kotona oli eilen remontti edennyt sen verran, että takaseinä oli saanut uudet levyt. Vasemmalle puolelle jää paikka kirjahyllylle ja ikkunan oikealle puolelle tulee tv:n katselu-nurkkaus eli sohvat ja televisio, ja seinään tapetti.

Lattian alta paljastuneet kerrokset kulkeutuivat sujuvasti meidän oleskelutiloihin asti ja saa olla imuroimassa joka päivä. Tänään kuitenkin oli sitten vuorossa lattiamassojen tyhjennys. Iso Delete-firman auto ajoi pihaan ja virittelivät letkut ja rensselit ja imaisivat lattian tyhjäksi päivässä. Jos oltaisiin ryhdytty sitä omin voimin meuhkaamaan niin talo olisi ehkä valmistunut remontin alaisuudesta minun eläkejuhliini... Minä pääsin todistamaan ainoastaan tämänpäiväisen operaation loppuhuipennusta eli letkujen pakkaamista autoon. Homma oli tehty kun minä tulin töistä.

Kyllä ovat miehet temunneet aikanaan lattiaa tehdessään! Tämä osa taloa on 1800-luvulta ja kun ajattelee että jokainen noista hirsistä on miesvoimin kannettu ja laitettu niin täytyy sanoa, että ovat olleet aikamoisia miekkosia siihen aikaan! Mietinpä vaan, että kun lattia oli pysynyt hyvänä ja kuivana melkein 200 vuotta niin millähän keinolla nämä meidän ajan rakennusukot saavat sen pysymään hyvänä seuraavat 200 vuotta?! Tuskin onnistuvat... Mutta jos nyt sen 50 vuoden ajan mitä minä hengissä olen!
         Eivät vielä oikein osanneet sanoa miten suuri lisä tästä lattiahommelista tulee, että ottavatko puut pois vai keksivätkö jonkun muun ratkaisun, mutta sitä pohtivat otsat yhdessä sitten huomenna. Minä yritän keskittyä lopputulokseen ja tupaantuliaisiin, tarjoamisiin ja siihen millaiset pihatuikut laitan...

Ajoin töiden jälkeen nurmen ja sitten piti käydä vähän kyselemässä kainosti naapurin nuorelta isännältä hitsausapua tuohon ruohonleikkuriin, kun pidikerauta on vähän repsahtanut teräkotelosta irti. Lupasi se laitella kunhan saan hökötyksen irti ja vietyä sen niille. On se mukavaa kun on ystävänä nuoria ja hitsaustaitoisia nuoria miehiä ♥
          Ja tänään sain kortin ystävältäni heidän matkaltaan Kööpenhaminaan. Olipas ihana saada pitkästä aikaan "omaa postia". Omaahan se on joka laatikkoon tulee, mutta ihan tuollaista ihanaa-postia... Ja kun viestiteltiin iltasella muutenkin vähän niin hän laittoi vielä kuvan perheestäänkin, kun en ole pitkiin aikoihin ystävästäni kuvaa nähnyt (ollaan siis vain todella pitkäaikaisia kirjeystäviä eikä kertaakaan edes nähty..). Miten ihana kuva ja miten ihanaa oli nähdä hänet niin onnellisena. Tuli ihan hyvä mieli, että siellä suunnassa näyttäisi olevan kaikki paremmin kuin hyvin.
           Näiden ihanien kuvien kanssa on vain se toinen puoli.
           Se puoli, joka tulee kun sisko menee naimisiin, toinen sisko saa lapsen ja ystävät näyttävät onnellisilta kihlauduttuaan, saatuaan perheenlisäystä, ostaessaan oman kodin tai ollessaan vain onnellisia.
            Se puoli on haikeus.
           Haikeus siitä, ettei oma elämä ole ihan niin järjestyksessä kuin haluaisi eikä ole itsekään ihan niin onnellinen kuin välillä luulee olevansa. Olenhan minä suurimman osan aikaa onnellinen, mutta sellainen perusonnellisuus, jonka päälle arkea rakentaisi puuttuu. Sellainen onnellisuus, mikä näkyy tuikkeena silmissä ja keveinä askelina. Sitä minulla ei ole.
              Mutta kuten eräässä hyvässä elokuvassa sanotaan: olen itse oman elämäni pääosan esittäjä. Määrään itse siitä jos alistun esittämään sivuroolia.