Vasta keskiviikko ja meillä alkaa olla työmaalla niin levotonta jo, että tätä menoa ollaan hulahameet päällä jossain etelän hiekkarannoilla perjantaihin mennessä! Nauraminen treenaa vatsalihaksia...
Tänään tuli haudankaivaja taas naapurikunnan puolelta, kun omat pojat eivät ehtineet. Minä avustin, vaikka eihän siinä paljoa tarvinnut tehdä, vähän tökkiä ja mitata ja napsia puunjuuria poikki. Komea hauta saatiin aikaiseksi, vaikka kaivurimies minulle vähän naureskelikin. Noh, tasoissa oltiin sitten kun alkoi kahvitauolla ottamaan päähän (lievästi sanottuna) se, miten se jaotteli miesten työt ja naisten työt kuin joku muumioitunut hautalöytö! Sanoin, että eikö tuo liene vähän keskiaikainen ajatusmalli. Muinaisjäänne ei sanonut mitään.
Iltapäivästä naurettiin tyttöjen kanssa, että pitänee ryhtyä tienaamaan hiekka-rahat ensi vuodeksi kalenterien myynnillä. Tietystikään se ajatus ei mennyt siihen, että kalenteriin otettaisiin komeista kirkoista kuvia vaan että se olisi semmoinen legendaarinen "tyttökalenteri"... Oikeastaan se olisi voisi olla poikakalenteri, kun oikein tarkkaan mietitään... hih. Noinkohan istuttaisiin jossain häpeäpuussa koko vuosi moisen asian takia!
 |
| Nämä otukset tepastelivat aamusella ikkunani alla... |
Kävin kaupan kautta ennen kuin tulin kotiin. Bongasin siinä kaupan edessä mansikan myyjät ja ajattelin, että jos en nyt osta niin ne jäävät ostamatta. Menin pöydän ääreen ja sanoin, että ottaisin 12kg mansikkaa. Tytöt katsoivat minua kuin pöllöt aurinkoa ennen kuin tokenivat ja sanoivat, että ei ole kuin kymmenen kiloa. Kelpaa. Tytöt pakkasivat pöydän puhtaaksi ja tuli oikein hyvä mieli, että sain ne niin iloisiksi. Huikkasivat vain että tästä tulikin lyhyt päivä! Noh, ihan ilmaiseksi en niiden pöytää puhdistanut, mutta tuskinpa sen halvemmalla tänä vuonna mansuja saa. Ja hyviä olivat, Polka-mansikat, napakoita, isohkoja ja kuivia! Hyvä kauppa!
Ruuan jälkeen laittelin mansikat pakkaseen ja tietysti söinkin osan jo parempiin suihin. Jakajia ilmestyi pöydän ääreen muitakin, vaikka pieni mies ei mansikoista niin piitannut (kummallinen lapsi!) niin isimies söi sitten senkin edestä! Ei auttanut edes minun tuimin katseeni jonka vain sain naamaani aikaiseksi... Noh, jäihän sitä pakkaseenkin. Kirjoitin laput päälle, että jos minun marjoihin koskevat niin kalpaten käy!
Iltasella kävin sitten vielä lenkillä. Olin vähän kahden vaiheilla menenkö lyhyemmälle vai pidemmälle, mutta kai sitä jonkinmoista "rääkkäystä" kroppa vaati, kun valitsin pidemmän. Alkukankeuden jälkeen kintut olivatkin kuin ilmaa, juoksu kulki kuin unelma ja jalat tuntuivat olevan monta senttiä maasta ilmassa. Pitkästä aikaa semmoista juoksua, jonka takia sitä ylipäänsä juoksee. Ja olo oli NIIN hyvä juoksun jälkeen, että olisi voinut pinkaista samanmoisen lenkin perään (noh... ehkä HIEMAN liioittelua...). Ihana juoksu kuitenkin, vaikka nyt olo onkin kuin anestesialääkäreiden koekaniinilla...
Uimassakaan en ehtinyt pyörähtää, kun ilta virahti. Jospa huomenissa ehtisi sitten taas uiskentelemaankin. Isosisko perheineen taisivat jäädä meille asumaan tai sitten he unohtivat missä asuvat ... heh ♥
 |
| Samat aamuiset veijarit olivat unten mailla meidän takapihan niityllä. Tulee ihan uninen olo kun katsookin tuota uinumista... *haukotus* |
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
98. juoksupäivä (34 vko alkaa)
- 7.2km kylälenkki (41 min)
- juoksu kulki kuin unelma! Kaikki toimi ja jalat veivät mennessään
- tämänpäiväinen pakarakramppi työmaallakin helpotti juostessa, ei ollut takajalka enää ollenkaan kipeä
- Ihana juoksu.
- pilvipoutainen ilma, +17
- JESS!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti