Pakkasvahtia ja yrityssuunnittelua

Plaah.
     Tein (tai ainakin yritin tehdä) aamupäivän liiketoimintasuunnitelmaa yritykselleni ja vilkuilin sivusilmällä myös talouslaskelman tekoa. Aloittavana yrittäjänä en voi kamalasti vielä tietää onko tämmöiselle liikeidealle kysyntää, mutta sitä vartenhan kai näitä suunnitelmia tehdäänkin, että tulee vähän konkreettista näkemystä siitä, että onko minusta tähän vai ei.
      Aivollisen urakkani jälkeen ansaitsin kuitenkin sitten kupin kaakaota ja muutaman rivin hyvää kirjaa. Tällä hetkellä on menossa Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä, joka sinänsä on varsin osuva kirja tähän elämäntilanteeseen...
      Elämääni kuvastaa tämä päivä muutenkin todella hyvin, kun aamusta kävin vaihtamassa pakkasvahdin pumppuhuoneeseen ja iltapäivän istuin muka viisaana tekemässä liiketoimintasuunnitelmaa. Ääripäästä toiseen. Toppahaalarista ja ruuvarista tietokoneeseen ja ruutulehtiöön.
       Jes!

Kovat paukkupakkaset ovat vaihtuneet ainakin hetkeksi pienempään pakkaseen (noin -13) ja hentoon lumisateeseen. Selvästikään välimuotoja ei ole. Joko on kovaa pakkasta tai kovaa lumisadetta. Piste.
      Tänään en kuitenkaan tehnyt lumitöitä vaan säästelen niitä sitten huomiselle. Satakoon nyt koko halunsa edestä! Ajelen sitten samalla kertaa kaikki. Kävin vain vähän taputtelemassa Massey Fergusonia vintissä ja puhelin sille rohkaisevasti, että pitäköön nyt vapaapäivän tänään, jos huomenna sitten taas jaksettaisiin yhdessä ♥
       Aamulla lämmitin tuvan suurta uunia, iltapäivällä laitoin takan lämmite. Ajattelin, että jos lämpö vähän siirtyisi tasaisemmin torppaan kun ei lämmitä kaikkea kerralla. Hyvin syttyi takan tuli, kun hetken aikaa istuin ja odottelin sen syttymistä ja tuijotin tulta ♥
        Terapiahetki samalla ♥

Kaksi aarretta kaupunkireissun tuliaisina ♥

Eilen ajelin kaupungissa. Isä oli edelleen sairaalassa, joten äidin kanssa ajeltiin asioilla Postissa ja kaupassa. Äiti on vähän arkeillaan talviajosta ja ei ole kamalasti ajellut isän uudella autollakaan, niin kävin sitten samalla keikalla palauttamassa isän auton kotiinsa ja ajelutin äitiä asioilla.
        Hyvänä tuurina sattui vielä iltapäivästä niin, että isäkin kotiutettiin kotiin toipumaan hetkeksi ja kävin heittämässä "taksikeikan" ennen kuin Miehenmurrikka nappasi minut töistä päästyään mukaansa.
       En ole taas piiiiitkiin aikoihin käynyt kaupungissa, mutta kun oli hetki ns. omaa aikaa, piipahdin tietysti kirjakaupassa. En ollut seurannut uutuuksien ilmestymisiä, mutta paremminhan ne tuolta kaupan hyllyltä näkeekin. Kaksi ihanuutta löysin aarteisiini lisää: Pirjo Tuomisen Opettajatar (taattua laatua historiahullulle lukijalle) ja Jojo Moyesin Kuinka painovoimaa uhmataan (toivottavasti taattua Moyes-laatua).
       En näköjään selviä kirjakaupasta ulos ilman, että pieni omaisuus jää sinne. Toivottavasti jälkeenjääväni osaavat arvostaa kirjoja yhtä paljon kuin minä ♥ Tuskin, mutta toivon sitä todella.

Eilen ajattelin, kun ajelutin vuoroin äitiä ja vuoroin isää, että tämmöistähän se sitten varmaan on. Myöhemmin. Sitten kun ovat jo vanhempia, avun tarpeessa enemmän. Siinä on hyvät puolensa ja huonot puolensa. Niin kuin kaikessa elämässä.
       Hyviin kuuluu ehdottomasti suhteen syvyys. Voin sanoa jo nyt, että minn suhteeni omiin vanhempiini on väkisinkin paljon syvempi ja monivivahteikkaampi kuin sisarillani, jotka näkevät äitiä ja isää paljon harvemmin.
       Ehkä myös mutkattomuus. Että voi sanoa vähän pahastikin ilman, että pitää pelätä, että suhde lapseen katoaa tai katkeaa suuttumuksen seurauksena. Sietokyky erilaisiin "räjähdyksiin" on suurempi. En voisi esimerkiksi kuvitella, että äiti tai isä voisi loukata minua niin verisesti, että kieltäisin niiltä mahdolliset lapseni tai niiden tapaamiset!
       Huonoihin kuuluu tietysti huoli ja murhe vanhempien selviämisestä ja pärjäämisestä. Kun asuu lähellä ei voi olettaa, että Helsingistä tultaisiin kurkistamaan onko kaikki hyvin. Kun asuu lähellä, tekee näitä piipahduksia tietysti enemmän ja pitää huolta enemmän. Luonnollisesti, mutta kasvattaa silti henkistä taakkaa enemmän kuin kaukana asuvilla sisaruksillani.
       Toisaalta niinhän se on ollut maailman sivu. Jossakin vaiheessa vanhukset ja vanhapolvi asuivat jopa saman katon alla koko elämänsä. Siinäkin hyvät ja huonot puolensa, mutta vanhuuden turva oli ainakain koko ajan läsnä. Ehkei ihan maailman helpointa enää nykyaikana kun jokainen perhekunta on tottunut omaan arkeensa.
        Huomaan pohtivani asioita kamalasti nykyään.
         Liikaa aikaa?
        Kenties.

Miehenmurrikka lähti tänään väsyneenä töihin. Kohta tulee väsyynä kotiin ja minulla on edelleen puolukkasurvos tekemättä meidän kaalikääryleisiin. Onnistuin ensimmäisissä kääryleissäni aika hyvin, vaikka itse sanonkin. Hassua sanoa, mutta onnistuminen vaikkakin pienimuotoisessa ruuanlaitossa teki hyvää ♥ Opin edes jotain, vaikka taloushallintoa en vielä oikein sisäistäkään...
      Puolukkasurvosta tekemään.
      Nautitaan viimeisistä tammikuisista päivistä, mussukat! ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 28.01.2019
547. juoksupäivä (201 vko)
- 3329.9 km
- 5 km minikylälenkki (32 min)
- jaloista puhti pois, piti hypätä kävelyyn välillä
- ei oikein lyhyt askelkaan auttanut
- ryhti jo parempi, että kai keskivartalossa jotain tapahtuu
- lantio hakee paikkaansa
- -17, aika kova pakkanen, tuli vähän kylmä..