Viikko, jonka aikana tapahtui koko kuukauden edestä!

Toisinaan viikko menee nopeasti, vaikka mitään kovin suurta ei tapahtuisikaan. Sitten on niitä viikkoja, että ei ehdi oikein mitään muuta kuin niitä tapahtumia. Tämä viikko on ollut vähän sellainen. On ollut niin ikävä tätä jonninjoutavaa kirjoitteluakin tänne blogin puolelle. Kutsun tätä nykyään yksityisterapiaksi, sillä kirjoittaminen selkeyttää maailmaa ihan eri tavalla kuin että sitä vain pyörittelisi omassa mielessään. Siinä hommassa tulee yleensä vain iso paakkuinen pallo, joka tukkii kaiken!
        Ja vaikka kirjoitan joka ilta päiväkirjaa, tänne kirjoittaminen on terapiaa noin muuten. Päiväkirja on kuitenkin astetta henkilökohtaisempi. Tärkeää mielen tyhjennystä molemmat kuitenkin.

Tammikuu ei ole taaskaan hemmotellut meitä kamalasti auringonpaisteella. Lunta on tullut sitten senkin edestä. Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta, sunnuntailta kai, jos oikein muistan, kun kävin katsomassa vähän rantalenkin vartta ja niitä kuuluisia heikkoja jäitä. Ei minua nyt muutenkaan jäälle saa, mutta vielä vähemmän tämmöisenä talvena kun järven päällä ei muuta olekaan kuin lunta!
       Todistettavasti aurinko kuitenkin on vielä olemassa, vaikka näissä kuvissa laskemaan päin. Eihän se kovin ylös vielä tähän aikaa kipuakaan, mutta olisihan se kiva, jos sitä välillä näkisi muutamaa tuntia kauemmin.
       Tälle viikolle oli loppuviikosta luvattu oikeaa lumikaaosta, mutta se taisi jättää meidän kolkan vähän vähemmälle kaaokselle. Ainakaan torstain lumen tulo ei tuntunut kuin erikoisen lumiselta päivältä, on niistä ennenkin selvitty ja selvittiin nytkin. En minä sitä sano, että se nyt mitenkään helppo homma olisi ollut, sai traktorilla työntää ihan tosissaan lunta pois tieltä ja poluilta, mutta ei onneksi tullut kuitenkaan sellaista määrää, että olisin täysin lannistunut.
       Miehenmurrikkakin pääsi töissä vähän vähemmällä, mitä alkuun pelättiin. Sekin stressasi lumentuloa koko viikon, mutta loppujen lopuksi taisi viikko mennä ihan hyvin. Ilman suurempaa pulssin nostoa.

Uudenvuodenlupauksiini kuului olla enemmän yhteyksissä ystäviini. Tämän lupauksen tiimoilta nähtiin Annin ja Aikun kanssa keskiviikkona. Tulivat tänne, kun olin viime viikolla kirjoitellut Annille, että en jouda kaupunkiin ajelemaan, mutta tänne päin saa aina tulla kyläilemään. Joten tulivat ja olikin kiva kun tulivat.
         Sitä aina unohtaa erakoituessaan, miten kivaa se ystävien näkeminen on! Nytkin jutut lähtivät liikkeelle juuri siitä, mihin ne viimeeksi jäivät, ja vaikka ollaan kirjeitä kirjoiteltukin niin näkemisestä taitaa olla jo kaksi vuotta. Oikeiden ihmisten kanssa ajalla ei vain ole väliä. Se ystävyys pysyy siinä silti, vaikka ei päivittäin nähtäisikään.
        Likoillakin oli kaikkea uutta ja mahtavaa tälle vuodelle suunnitteilla ja oli ihana jakaa myös omia suunnitelmiaa, vaikka ne varsin raakoja vielä ovatkin. Ei tullut kuitenkaan sellaista tunnetta näiden naisten kanssa, että minun suunnitelmiani olisi pidetty hulluina tai epärealistisina, kuten joidenkin tyyppien kanssa tuntuu, kun erehtyy kertomaan mitä haaveksii. Päinvastoin. Näiden naisten kanssa tuntui, että pystyisin mihin vain!
        Ystävät ♥

Torstaina täytti naapurin emäntä 50- vuotta ja kävin onnittelemassa häntä - tosin kutsumatta! Ei hän juhlia pitänyt, ei ainakaan nyt, harkitsee kuulemma sitten kesän korvalla jos jonkinmoiset pitäisi. Menin nyt kuitenkin, kun ei olla hänenkään kanssa nähty pitkiin aikoihin kunnolla. Eikä oikein nähty nytkään, kun siellä oli myös emännän siskontyttö sairaslomaansa viettämässä.
      Jokaisella perheellä on tietysti omat tapansa ja tottumuksensa, mutta minusta tuntuu vähän kummalliselta että reilusti kaksikymppinen likka notkuu siellä sairastamassa valmiin ruuan ja juoman ja sohvan kera. Varsinkin kun emännällä on ollut hyvin kiireinen alkuvuosi oman työnsä kanssa navetassa. Sanoi, että on suorastaan asunut navetassa koko tammikuun.
       Siskontytöllä oli selkä kipeänä ja vietti sairaslomaa siellä makaillen sohvalla siihen malliin, että tuskin selkä kuitenkaan kamalan kipeä oli. Sen verran olen meidän isän selkäkipuilua nähnyt, että kun selkä on oikeasti jumissa, niin on vain yksi tai hyvässä tapauksessa kaksi asentoa missä ihminen voi olla ilman että huutaa kivusta... Tämä neiti ei näyttänyt kovin vaivaiselta!
        Okei, pahasti sanottu, mutta tuli vaan sellainen kiukunpuuskahdus emännän puolesta... hmph!

Huopatöppösiin käyttämäni ohje löytyy täältä.

Tämmöiset töppöset olin neulonut emännän 50v lahjaksi. Viralliseksi lahjaksi ajattelin tehdä kesemmällä lampun jalan, kunhan vähän lämpenee, että pääsee sorvin ääreen, mutta nämä töppöset olivat tämän hetkinen muistaminen. Varsi on neulottu ihan normisti villasukan varreksi, mutta jalkaterän osuus on neulottu huopuvasta langasta ja on enemmän sellainen huopatöppösen tuntuinen ♥ Ihan kivat tulivat, vaikka olivatkin ihka ensimmäiset tämmöiset neulomukset! En tajunnut vaan ottaa kuvaa sukista ennen huovutusta, olivat nimittäin aika valtavat!
       Tuli vaan vähän semmoinen harmitus-olo kun olin ojentanut lämmöllä tehdyn lahjani päivänsankarille ja sain sitten kierroksen siitä, mitä hän oli muilta saanut. Listaan kuului hieno ja komea puinen lipastp, oikein sellainen vanha ja komea. Sekä talviaktiviteetteihin liukulumikengät. Niiden varjossa minun sukkani olivat aika vaatimattomat ja varmasti jäävät juuri siihen, mihin emäntä ne laski käsistään kun aukaisin pakettini.
       Yritin ajatella tässä(kin) asiassa niin, että ajatus on tärkein...

Vuorikauriit alkoivat lumisateiden jälkeen näyttää enemmän vuorilampailta...

Torstaina piti sitten jännittää vielä siskon puolesta, kun joutui umpisuolen leikkaukseen vähän yllättäen. "Onneksi" - jos noin voi asiasta sanoa - umpisuoli oli tulehtunut ei puhjennut. Leikattiin tähystyksellä ja pääsi eilen kotiin. Kyselin vähän, että miten lapset ottivat äidin sairaalakeikan, mutta onneksi niillä on sen verran hyvä vara-isä siellä kulmilla, joka pystyi toimimaan hetken niin äitinä kuin isänäkin ennen kuin isä ehti työreissultaan kotiin lasten luo.
         Kunhan nyt vaan toipuisi ja haavat paranisi hyvin ettei tulisi enää jälkikäteen mitään ongelmia. Kaikkea sitä osaa käydä... Niillä on ollut vähän epäonnea tuon terveyden kanssa muutenkin. Toivottavasti tämä olisi nyt se viimeinen takaisku tälle alkavalle vuodelle ja muu vuosi olisi terveysasioiden suhteen parempi.

 Minä olen päässyt tällä viikolla jo juoksemaan - tai no kävely-juoksua olen tällä viikolla vielä harrastanut, sillä limaa tuntuu olevan kurkussa edelleen ja tuntuu ettei hapenotto ole ihan sillä normilla tasolla vieläkään. Eihän tämä yskä ja sen jälkielämä ole kestänytkään kuin kohta neljä viikkoa! Onneksi yskää on jo vähemmän, kunhan nämä limajäänteetkin lähtisivät pois...
         Henkisesti lenkit ovat tehneet nannaa!
         Aloin olla jo henkisesti ihan kiehumispisteessä kun ei päässyt oikein mihinkään liikkumaan. Kävelyäkään ei kestä ihan loputtomiin, kun tykkää juoksusta. Nyt kun tällä viikolla olen käynyt kolme kertaa lenkillä niin alkaa taas olla oma itsensä, ainakin osaltaan! Miehenmurrikallakin on ollut helpompaa olla minun kanssani tällä viikolla ♥
        Miehenmurrikka osti minulle talven teille irtonastapohjat, kun nastaiset juoksukengät ovat minun rahoihini aika kalliit... Ihan hyvin ovat nämä irtomallisetkin pitäneet eikä ole jalat kipeytyneet, vaikka olen jostain lukenut, että niin saattaa käydä, kun nastat ovat niin paljon irti kengästä...
        Kunhan pääsen tavalliseen juoksuun käsiksi, niin sitten sen vasta huomaa miten paljon jalkoihin käy. Nyt kun olen välillä kävellyt ja sitten taas juossut niin kuormitus on ollut vähän kevyempää. Sen kuitenkin olen huomannut, että askeleessa on enemmän voimaa kun polkaisu ei anna periksi vaan työntää eteenpäin. Ei mene energia sutimiseen!

Eilen oli vain juoksu-kävely-lenkki vähän haastava kun pakkasta oli -20. Se nousi heti kun taivas selkeni. Nyt on ollutkin niin pilvistä kaikki päivät, että pakkanenkin on ollut maltillista. Mietin jo eilen illalla, että lähdenkö ollenkaan, mutta lähdin sitten kuitenkin. Tein vain pienemmän lenkin niin ei ehtinyt kylmä raapaisemaan kiinni. Hengitys vaan oli työlästä kahden huivin läpi...
       Pakkaskeli piristi kuitenkin. Tein eilenkin vähän lumitöitä pihamaalla ja oli mukava kun lumitöiden jälkeen askel natisi pakkaslumessa ♥ Tämmöinen se talvi kuuluu olla. Luminen ja pakkasta jonkin verran. Ei mitään -30 asteen pakkasta nyt välttämättä, mutta kunnollisesti kylmää kuitenkin.
        Ja maisemat ovat ihanat ♥

 Miehenmurrikalla oli täksi viikonlopuksi viikonlopputöitä, joten meidän viikonloppu kutistui aika pieneksi. Onneksi kuitenkin saadaan ottaa huomenna takaisin kaikki menetetty aika viikonlopusta ja sitten vaan nautiskellaan talvesta ♥

***

      
Minulla oli viikon aikana paljon sellaista ajatuksen päällä, että mietin kirjoitanko sitä puhinaa tänne vai en... jos sitten kirjoitan.
       Piti jälleen vähän laskea sekunteja kun tuli viikolla puhetta ravintovalmennuksesta ja sen tarpeellisuudesta. Yritin sanoa ystävällisesti, että en tyrkytä neuvojani enkä ohjeitani kenellekään, en katso kenenkään lautaselle syyttävä sormi pystyssä vaan minun puolestani ihmiset saavat syödä juuri sitä mitä haluavat. Jos he taas haluavat neuvoja ja ohjeita minulta, että miten saisivat omaa ruokavaliotaan paremmaksi, annan niitä enemmän kuin mielelläni, mutta silloinkin jätän sen viimeisen vastuun ihmiselle itselleen. En voi syöttää väkisin kenellekään lisää kasviksia tai marjoja tai kuituja jos ihminen ei itse oikeasti tahdo omaa ruokatottumuksiaan muuttaa.
         Huomasin sen jo opiskellessani miten arka aihe ruoka ja ruokavalio on ihmisille. Siinä mennään niin henkilökohtaisen äärelle, että pitää olla oikea puhumisen mestari, ettei sano vääriä asioita kun tarkoittaa niitä oikeita asioita.
          Suhtautuminen tämmöiseen ammattiin on kuitenkin jännä. Kaikkihan osaavat syödä, sitä kuulee eniten. Kyllähän sitä osataan syödä ja tiedetäänkin, että miten syödään hyvin ja terveellisesti, mutta kuitenkin jostain syystä lihotaan, voidaan huonosti, ollaan väsyneitä ja energiaa ei riitä muuhun kuin kyljen kääntämiseen.
         Jokuhan siinä kuitenkin mättää, siinä syömisessä.
         Olen puolustuskannalla, tiedän, juuri kun on asioista opiskellut ja itse on niin innostunut. Ei sietäisi yhtään vähättelyä tai aliarvostusta ympäriltä olevilta, kun voisi suoraan tarttua muutamaan epäkohtaan sanojien ruokavaliossa, jos vaan viitsisi ottaa asian esille. Se olisi vaan hyökkäys ja minä pyrin puhumaan asiani puolesta, en muiden mielipiteitä vastaan.
         Ruoka on tärkeä asia, siitä on tärkeää puhua.
         Sitä minä vaan tarkoitan.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 14.1.2019
541. juoksupäivä (199 vko alkaa)
- 3291.1 km
- 7.2 km kylälenkki (55 min)
- juoksu-kävely
- eka lenkki melkein 3,5viikkoon ja tuntuihan se juuri siltä
- jalat olivat vähän jumissa
- askel hakusessa
- ryhti ja juoksuasentoa ei näkynyt missään
- lantio oli tippunut johonkin tauon aikana
- mieli oli hyvä ja innostunut, tästä se taas lähtee
- -6, kiva pikku pakkanen, kävelyosuuksilla tuli vähän kylmä...

keskiviikko 16.1.2019
542. juoksupäivä (199 vko)
- 3298.3 km
- 7.2 km kylälenkki (50 min)
- kävely-juoksu
- tuntui ettei powerit riitä oikein mihinkään
- välillä juoksu tuntui hyvältä, välillä taas jalat painoivat tonnin
- ryhti jo parempi, lonkankoukistajat vähän jumissa, askel lyhytttä
- lantio edelleen hakusessa, missä lie
- askel suht hyvä, nastapohjat tuntuvat toimivan ainakin askel energian puoleen
- jaloissa pientä tuntemussa, säärissä ja pakaroissa jumeja
- -7, pikkupakkanen ja tuuli kylmästi, talvijuoksu vaatii sisua

Perjantai 18.1.2019
543. juoksupäivä (199 vko loppuu)
-  3303.3 km
- 5km minikylälenkki (36 min)
- kävely-juoksu
- juoksu tuntui jo paremmalta, askeleen rytmi alkaa löytyä
- asento edelleen hankala, varmasti jumien takia edelleen vaikka olen pakaroiden triggereitä yritellyt painaa
- lantio edelleen poissa pelistä, samoin pakarat
- pakkanen teki juoksusta vaikeaa, piti hengittää monen huivin läpi, happi loppui
- olo kuitenkin hyvä, vaikka olikin vaikea juoksu
- -20, kova ja napakka pakkanen