Jättiläiskäärme olohuoneessa

Mistä tietää, että lapset ovat saapuneet torppaan?
      Jättiläismäinen pehmokäärme kietoutuu sohvaryhmän ympärille vaanimaan!
       Niin, ja muu kaaos seuraa perässä...

Työpäivä väsytti minut. Ei niinkään työt vaan tapa tehdä niitä.
      Jos olisin vastuussa vain omasta työstäni (niin kuin hölmönä luulin, että tämä kesä menisi!), en rasittuisi puoliksikaan yhtä paljon, kun tämän äärettömän painavan vastuukuorman kera. Mietin tänäänkin kun pidin koko sekalaisesta katraasta huolta, että miten ihmeessä olen jaksanut tätä alituista huolehtimista muiden töistä, työpäivästä ja töiden junailusta kuusi vuotta itsekseni ja 10 yhteensä?!?
         Onneksi tämä vaihe päättyy ensi viikolla kun Leena palaa lomalta ja ottaa ohjat käsiinsä.
          Ei niinkään ole ikävä sitä mahtipontista diktatuuria, pikemminkin vaan sitä ettei olla Hennan kanssa kahdestaan vastuussa koko hautatoimesta! Ei olla ihan siihen palkattuja!
          Kotiin kun pääsi, siellä odotti naperot ladattuina täyteen energiaa. Sain syödä ruuan rauhassa, mutta sitten minut napattiin leikkeihin. Leikittiin pupun pomputtelua, käärmeen pesää, kuristajakäärmettä, muotiviikkoja ja kolmen tunnelin alitusta sekä muuta sekavaa. Minun kanssani leikit eivät ole mitään kilttejä käsistä pitelemistä, sillä minun tavoitteeni on saada lapset kaatumaan iltasella sänkyyn niin ettei pää ehdi koskettaa tyynyä, kun uni tulee.
          Sen verran sain iltasella vapaata, että ehdin käymään pienellä lenkillä. Jalka vihoitteli edelleen, joten pidin lenkin lyhyenä ja kuntouttavana. Ihmeen hyvänä se onkin ollut koko kesän, joten olisihan tätä kipuilua pitänyt jo osata odottaa...

Iltasadun jälkeen...

Pyyhkäisin molemmat muksut suihkun läpi samalla kun itse menin sinne lenkin jälkeen. En ymmärrä miten sisko saa tästäkin tapahtumasta sellaisen tappelun aikaiseksi... Pesin vuoronperään ensin toisen ja jätin hetkeksi shampoot päässä odottamaan että saan toisen pestyä ennen kuin huuhdoin ensimmäisen valmiiksi kuivausta varten.
       Hampaidne pesu meni samoilla lämpimillä ja molemmat aukoivat suun ja olivat kiltisti. Yleensä tämäkin homma hoidetaan itkun kanssa noin muuten... Minulla ei ole omia lapsia, mutta näin minä nekin hoitaisin, jos olisi. Yksinkertaisesti, mutta jämäkästi ♥
        Mukavia tyyppejä siskon lapset ovat, varsinkin kun ei tarvitse siskon silmien alla touhuta, vaan saadaan olla ihan vaan omissa oloissamme ja leikkiä meidän omia leikkejä. Naurattikin moneen kertaan, kun niillä on niin mahtavat jutut ♥ Se semmoinen välitön juttelu häviää heti kun ne menee kouluun. Oppivat kaikenlaista sellaista, mitä tuossa iässä ei vielä tiedä... onneksi.

En ehtinyt ulos kävelemään kuin vasta ihan myöhäisellä illalla. Aamusta oli vielä niin harmaatakin, mutta loppupäivästä aurinko palasi piristämään ja loppuviikostahan se lupasi komeita kelejä. Minullakin on tiedossa yksi lomapäivä lauantaina ja sitten seuraavalla viikolla olisi neljän päivän putki! Sitä odotan - kaikin puolin.
       Tänäkin aamuna väsytti ihan älyttömästi... Onneksi en ollut ainoa, joka nuupahteli aamulla työmaalla. Aletaan olla Hennan kanssa aika valmiita talviunille...
         Mutta jospa elettäisiin nämä heinäkuun helteet ensin ♥

Toivottavasti viimeiset rippeet pilvistä muutamaan viikkoon....

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
486. juoksupäivä (178 vko alkaa)
- 2885.6 km
- 4 km metsätien mini (27 min)
- kuntoutuslenkki juoksu-kävely-juoksu
- jalassa tuntui edellen vähän askelluksella ja jotenkin se askelluskin on kai vamman taki jotenkin läpsähtävä, ikäänkuin se läsähtää maahan...
- askelluksen takia ryhti ja rytmi ja koko juoksuasento oli vähän vinksin vonksin ja alan epäilemään, että minulta on repsahtanut myös lantion lihakset, jotka sain keväällä jo aika hyvään kuntoon, pakarat ainakin ovat kadonneet!
- +20 ihanan aurinkoin keli, mutta tuuli virkisti niin ei ollut liian kuuma, olisi tehnyt mieli juosta pidemmällekin...