Leiki kuollutta, niin kohta ei enää tarvitse leikkiä!

Kävin eilen mieliteko-juoksulla.
       Tuli vain sellainen olo, että piti päästä vähän kinttuja liikuttelemaan vaikka taivas työnsi lunta ja juoksupohja oli pöpperöistä lunta. Jalat sutivat liukkaalla jäällä, joka oli armollisesti peittynyt mukavalla lumikerroksella. Välillä olin kuin Indiana Jones leffojen stuntit, kun loikin jääkenttien yli!
       Pientä mielenvirkistystä toi ihanan villi mielikuvitus, joka tällä kertaa pohti koko juoksun ajan sitä, että miten ihmeessä ihminen pystyy makaamaan paikallaan, kun suuren suuri karhu haistelee ja puree jaloista!?! Olin lukenut sen lehtijutun, missä mies oli törmännyt karhuun metsässä ja karhu oli käynyt tuttavalliseksi, vaikka mies oli kaikkien ohjeiden mukaan leikkinyt kuollutta.
        Miten voi pysyä paikoillaan kun joku puree jalasta?!
        Sitä minä mietin koko pienen juoksupyrähdykseni ajan..
        Asiantuntijat sanoivat, että karhun elintoiminnot ovat kuulemma sen verran "jäässä" tähän aikaa vuodesta (vaikka hereillä sattuisi olemaan), etteivät ole kovin ärhäköitä. Minusta se kyllä menisi varsin toisinpäin. Jos minut herätettäisiin tai heräisin talviuniltani, niin kyllä saisi tuta jok'ikinen olento sen, joka tielleni sattuisi!
         Tietääkö kukaan mitä suden kanssa pitää toimia, jos vastaan tulisi? Tuskin ainakaan leikkiä kuollutta... vai?

Kun näet karhun, leiki kuollutta. (kuva lainattu: abstract.desktopnexus.com)

Kiitin tänään touhukasta eilispäivääni, kun kannoin vedet ulkosaunaan. En olisi tänään jaksanut siihen hommaan ryhtyä, kun tulin töistä. Nyt ei tarvinnut kuin laittaa tulet padan ja kiukaan alle ja vähän ajan päästä nauttia ihanasta iltasaunasta ulkosaunan pehmoisessa lämmössä ♥
        Aivan ihanaa!
        Siihen kun saisi vielä yhdistettyä avantouinti-kokeilun niin olisin elämystä rikkaampi. Nyt on vielä niin vähän hankea, ettei pääse edes hankeen pyörimään. Saisi vain ruohoa kropan koristeeksi jos nyt tekisi mahalaskun saunasta "hankeen".
        Nautin nyt sitten muuten, ilman avantoa, ulkosaunan ihanuudesta, joka tuntui jotenkin erityisen hyvältä juuri tänään.
        Ah!

Tänään oli pitkästä aikaa työlauantai ja vaikka aamulla oli vähän semmoinen olo, että heitän lumipallolla heti ensimmäistä ihmistä, jonka näen, niin itseasiassa päivä meni hyvin. Onnistuin jälleen olemaan paras versio itsestäni työminän muodossa ja se toi taas vähän parempaa fiilistä työhön ylipäänsä.
       Kuten vähän aikaa sitten kirjoitin, minulla on semmoinen pettymys-suuttumus-turhautuneisuus-ongelma nykyistä työ-kuviotani kohtaan. Petyin niin pahasti syksyllä kaikkeen työpaikan suhteen, että on pitänyt vähän siirtää katsantokulmaa, etten ihan täysin lörpähdä hommien suhteen.
        Ei tänäänkään vielä mikään lentoolähtö-fiilis ollut, mutta se auttaa paljon, kun huomaa itse ja saa palautetta siitä, että OSAA sen mitä tekee! Vaikka kukaan niistä ihmisistä, joiden soisi sen huomaavan, ei sitä huomaisi niin - piru vie - ainakin tiedän sen itse!
        Vaikka päivä oli positiivinen, niin silti tuntui ihan kivalta, kun istahdin autoon ja käänsin keulan kohti kotia. Olin unohtanut eväät kotiin, joten olin työkaveri-aarteeni mandariini-lainan varassa, eikä olotila ollut sen suhteen mitenkään hilpeä. Olen nimittäin aikamoinen ärrimurri nälkäisenä!

 Ollaan suunniteltu pientä yllätysmatkaa isälle ja äidille (ja meille muillekin siinä samalla) kun isä täyttää keväällä pyöreitä. Oli pokerinaamalle käyttöä ruokapöydässä, kun molemmat rupesivat puhumaan siitä, että voisivat lähteä keväällä karkuun - johonkin matkalle. Toisaalta sitten taas ei kuulemma tekisi mieli lähteä mihinkään...
        Nojoh, nojoh.
        Kyllä oli meikäläisellä niskat kuin niillä vanhoilla leluilla, joilla niska nyökkää kun pään tökkää liikkeelle. En oikein tiennyt että mitä olisin sanonut, etten olisi vahingossa purpauttanut ja paljastanut koko reissua. Tosin on suunnitelmissa paljastaa reissu ihan näinä päivinä, mutta vähän toisella tapaa..
        Ensin vain pitää nauttia tästä talvesta ja sitten kurkistella kevääseen hymy korvissa ♥
        Ei sinänsä, kyllä tuolla lumessa oli ihan mukava tarpoa tänä iltana kun kannoin puita. Oli ihanan sopiva pikkupakkanen ja lumi narskui kengän alla.
        Ei valittamista.
        Kerrankin ♥

P.S. Minulle on tullut uusi murrosikä... Kasvot kukkivat kuin teini-iässä ja ikää on kohta neljäkymmentä (näin muuten meidän äiti meitä "lohduttelee"..). Jos jollakulla on semmoinen superpikainen ratkaisu Finnit pois yhdessä yössä-ongelmaan, niin otetaan vinkkejä vastaan avosylin!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
296. juoksupäivä (108vko)
- 1868.8 km
- 4.6 km suotielenkki (29min)
- vähän omituinen juoksu, varmaan johtui siitä, että jalat lipsuivat eikä kunnon pitoa löytynyt kengän alle.
- hengitys oli ihan ok (päiväkirjan sivuilla tässä kohdassa muuten lukee että "hengitys oli"... ihan hyvä sinänsä...) ei ole tuntunut enää niin herkiltä hengitystiet kun en ole ottanut huivia välillä suun edestä pois. Tein joskus niin, että kun alkoi liinan kautta hengittäminen ahdistaa niin juoksin aina välillä ilman, mutta niiden juoksujen jälkeen oli kurkku aina enemmän kylmän tuntuinen kuin muuten
- ryhtikin pysyi ja huolestuisin oikeasti jos ei näin lyhyellä matkalla sujuisi ilman lysähtämistä
- askellus meni vähän pipariksi pöpperölumen takia, mutta kohtuu hyvin osui kohdilleen
- -0, lumipyryä, kiva keli muuten juosta paitsi liukkaus