Kiitollisen onnellinen ♥

Piha on taas jäinen ja ulkomittari on pompsahtanut plussan puolelle.
      Kummallinen talvi.
      Kummallinen päivä.
      Aamupäivästä, kun lämmitin tuvan isoa uunia, väänsin samalla logo-kuvia jo viimeistelyvaiheeseen ja alan olemaan enemmän tyytyväinen kuviin ja laatuun. Ehkä se pieni säätäminen on ihan hyväksi ja luova työ on aina vähän semmoista fiilishommaa. Siksi kai tartuin tänään piirrusteluun, kun semmonen hetki päivään tuli. Joskus se sitten ei vaan onnistu millään jos sitä väkisin yrittää.
      Ja toinenkin suunnitelma liikahti vähän eteenpäin, jota olen oikeastaan koko talven tässä pyöritellyt mielessäni ja kerännyt rohkeutta sen ensimmäisen askeleen ottamiseen. Kunhan nyt kevät vähän etenee, niin sitten näen tuottaako se sitä mielihyvää ja hyvää mieltä, kun mitä toivon ja uskon sen tekevän. Asia liittyy työmotivaation lisäämiseen ja siihen, että huomasin syksyn jälkeen, etten oikein enää löydä työstä semmoista iloa kuin mitä siinä jossakin vaiheessa oli. Nyt haen sitä iloa vähän muuta kautta ja toivon, että saan taas pullistettua sen innokkuuden pallon taas täyteen!

Tänään kävin yllätysvierailulla naapurin emäntää, Peppiä, katsomassa, kun en edes muista milloin oltaisiin puhuttu kunnolla viimeksi. Hyvä kun menin. Pepillä oli sydämellään paljon asioita ja vaikka en niissä nyt konkreettista apua voinut antaa, niin ainakin jonkinmoista myötäelämistä. Ja oli ihana nähdä "pieniä poikiakin" jotka porhaltelivat uusilla ja vanhoilla autolla pihaan ja maailmalle... Vasta ne oli semmoisia nassikoita, joiden kanssa tehtiin hiekkalaatikolla kahden isännän ja yhden emännän maatilaa suurine peltoineen ja isoine traktoreineen. Ja nyt ne molemmat ovat aikamiehiä ja kaksi metriä minusta pidempiä!
       Voi aika, älä mene niin kovaa vauhtia!
        Kotimatkalla pohdin meidän juttuja Pepin kanssa ja mietin, että onko tästä maailmasta tosiaan kadonnut kaikki pyyteetön auttaminen ja välittäminen, että jos joku niitä toiselle antaa niin muu maailma heti etsii siitä jotain taka-ajatusta tai vilppiä?
        Se tuntuu kylmältä ja yksinäiseltä maailmalta, varsinkin niille ihmisille, jotka etsivät koko ajan jotain huonoa toisesta, syyttävät ja aiheuttavat pahaa mieltä. Sanoinkin Pepille kun molemmat istuttiin itku silmässä yhdessä vaiheessa pöydän ääressä, että olen oppinut ainakin sen, että elämä on liian lyhyt, että sen kuluttaa sellaisten ihmisten kanssa jotka aiheuttavat pahan mielen tai joiden kanssa ei ole hyvä olla. Ei sellaisten ihmisten kanssa olemiseen tarvitse aikaansa kuluttaa ja yrittää olla mieliksi. Parempi keskittyä niihin ihmisiin, joiden kanssa on hyvä ja mukava olla ja jotka tekee onnelliseksi ♥

Minä ainakin olen tällä hetkellä onnellisempi kuin ikinä, vaikka elämäntilanne ei ole ihan kondiksessa tai elämä ei olisi täysin murheista vapaa. Tuskin elämä koskaan on täysin murheetonta, mutta idea onkin minusta siinä, kenen kanssa niitä murheita - ja tietysti ilojakin - jakaa! Onko siinä vierellä semmoinen ihminen, jonka kanssa haluat olla, joka pitää sinusta sellaisena kuin olet hyvinä ja huonoina päivinä ja josta pidät itse joka päivä enemmän?
         Minulla semmoinen ihminen on.
         Siksi kai olenkin ollut puolentoista vuoden aikana rohkeampi kuin koskaan ennen! Minua on rakastettu ja minä olen saanut rakastaa. Ei onni ole mikään suuri mysteeri, se tulee aika pienistä asioista joka päivä. Se on jokaiselle erilainen, mutta jokaisella sitä on. Toiset eivät vaan tunnu huomaavan sitä...
         Tänä iltanakin kun puhuttiin Miehenmurrikan kanssa iltapuhelua, ajattelin, että minun maailmani on oikeastaan kääntynyt puolessa toissa vuodessa totaalisesti ympäri ja erityisen hyvällä tavalla! Elämääni on tullut sisältöä, hymyä, onnea, semmoisia ajatuksia jotka olivat vielä muutama vuosi sitten pelkkää haavetta, halauksia ja suukkoja ♥
         Miehenmurrikan kanssa olen oppinut huomaamaan sen, miten paljon ne hyvät tyypit elämään vaikuttaa. Miksi siis tuhlata aikaansa niihin tyyppeihin, jotka nostavat kyyneleet silmiin kerta toisensa jälkeen?! Minun piirini on kutistunut todella hyviin ystäviin, perheeseen ja omaan puolisoon. Siinä porukassa minulla on hyvä ja lämmin olla, eikä siellä ole tilaa millekään pahalle tai huonolle. Enkä aio semmoista siihen piiriin päästääkkään!
         Ja kuten kuvistakin näkyy jälleen, minulla on ihan kamala ikävä kevättä ja kukkia ja nurmea! Odotan innolla ensinäkin Miehenmurrikan kanssa meidän toista kevättä yhdessä matkoineen päivineen ja toiseksi sen puoleen, että tästä keväästä aion tehdä täysin omannäköisen! ♥
        Olen onnellinen ♥ ja jos tämä tunne olisi kukka, se olisi suuren suuri, keltainen auringonkukka kuuden metrin varressa 🌻

 P.S. Ja tämä laulu on omistettu omalle Miehenmurrikalle ♥