Päivä, joka oli yhtä pitkä kuin leveäkin

Tänään päivä kulki kuin liiskattu etana liisterissä. Eikä oikein ollut syytä siihen, sillä päivässä oli toimintaa ja meillä oli seuraakin, mutta jotenkin vaan tuntui, että päivä oli vuosien mittainen. Tehtiin loput kukkapesät siisteiksi, tytöt olivat jo eilen saaneet kamalasti tehtyä, joten ei jäänyt kuin pienet viimeistelyt. Pojat puolestaan tulivat muuraamaan uudet saranat meidän hautausmaaportteihin, kun ne ovat repsottaneet pahan näköisesti jo monta vuotta eikä olla edes pidetty portteja sen takia niissä.
       Oikein nauratti, kun oltiin avustamassa kulmakiven nostossa, amatöörimuurarien touhu. Laastia eli mämmiä oli joka paikassa ja välineinä oli istutuskauha, laastilasta ja sörkkimistikut (!!) Hieno siitä kuitenkin loppujen lopuksi tuli, mutta huomattiin päivän päätteeksi, ettei ihmiset sitä porttia osaa kuitenkaan sulkea vaan veräjä repsotti auki kuitenkin... Sadan kilometrin mittainen huokaus!
        Tänään työmaalla kävi tutustumassa "työkokeilutulokas". Aloittaa ensi maanantaina. Ihan en selvyyttä saanut onko nainen työttömäksi joutunut vai ihan muuten vaan yritetään työllistää johonkin, mutta ihan mukavalta vaikutti ja toivottavasti myös tekeväinen. Ei kuitenkaan saada ihan samalla tavalla höykkyyttää kun likkoja... Juteltiin pomon kanssa sekä tulokkaasta, että meidän uusista tuulista suntiohommien saralta. Minulta vähän hihna kuumeni sen asian suhteen, vaikka ymmärrän vapaaperjantain, niin en oikein tajua mikä hyöty siinä on, jos lauantaiksi on sitten keksittävä samoille tunneille töitä. Luulisi ylitöiden tulevan helpommiksi... Ainakin minä tykkäisin siitä systeemistä enemmän. Tietysti vapaat perjantaitkin ovat kivoja, mutta jotenkin vaan se, että suntiotöiden jälkeen pitäisi ryhtyä tekemään vielä jotain hommeleita niin ei kamalasti innosta. Haluisi vaan äkkiä kotiin viikonlopun rippeistä nauttimaan. Minähän en asialle mitään mahda eikä pitäisi pomollekaan asiasta niristä, mutta välillä vaan unohdan että se on minun pomoni, kun tullaan juttuun enemmänkin kuin kaverit.... mikä ei kyllä sekään ole kovin hyvä, kun kuitenkin puhutaan esimiestason ihmisestä. Niiden kanssa kaveeraaminen kun yleensä saa aikaan vaan paheksuvia katseita ja seläntakana puhumista, vaikka asia olisi meidän välillä puhuttukin selväksi - niin kuin onkin - siis se, että tullaan toimeen muinakin kuin esimiehen ja alaisen rooleissa, alusta asti meidän välit ovat olleet paljon yksinkertaisemmat eikä se sen johtaja-rooli kuulu taas siihen toveruuteen millään lailla... Noh, pitänee kai pyytää vähän anteeksi tätä päivää ja kiivasta luonnettani...
        Ollaan oltu jo pari viikkoa vähän huolissamme siitä pienestä nyytistä, joka meidän hautausmaalla pyöri silloin vähän aikaa sitten. Pupuvauvasta siis. Tänään se sitten taas putkahti esiin erään kuunliljan alta, kun siistittiin kukkapesiä. Siellä se nökötti, pieni rusakonpentu ja jo nin rusakon väreissä, että ihan sydäntä kivisti se söpöys! Ristittiin se Viiruksi, kun sen otsalla oli valkoinen juova. Mielikuvituksellinen nimi, eikö? ♥
          Voi ihanuus ♥

Kotona tein ruuaksi uusia perunoita ja kanaa ja melkein nuupahdin istualleni kun olin saanut ruuan vatsaan asti. Olisi pitänyt ampaista ruohonajoon, mutta niin vain nukahdin kolmeksi vartiksi ihan uneen asti... Ajamiset jäivät sitten taas kamalan iltaiseksi enkä jaksanut kuitenkaan ajaa kaikkea.
         Seuraa riitti. Naapurin nuoret mullikat riensivät oikein laumassa töllistelemään minun ruohonajoani ja jotenkin ne ovat kyllä omituista sakkia... Semmoisia villiintyneitä ja vilkkaita. Yksi kun lähtee sekopäisenä juoksemaan niin koko muu porukka seuraa mukana - ja yhtä sekaisin! Laumaeläin, ilmiselvästi!

Iltasella kävin vielä mäkitreenin vetäsemässä, vaikka väsytti ihan kamalasti. Onneksi lenkillä vähän piristyi, mutta kyllä se jaloissa huomasi, ettei ihan parhaimmillaan oltu. Mäkeä jaksoin spurtata ylös neljä kertaa enkä edes kokeillu enempää. Meinasin kuolla jo tuohon, kun yritin puristaa kaikkeni joka nousussa... Oh!
        Iltapalaa sitten upposikin kuin pieneen rykmenttiin!
        Söin ja söin ja söin. Jotenkin ihan tuntui, että lihakset vaativat proteiinia ja muu keho sitten energiaa hiillihydraateista. Ja sitäpä sille sitten annoin. Smoothieta, täysjyväleipää salaatilla ja kalkkunalla, kaakaota, tuoremehua...
         Nyt nuupahdan tähän ellen kömmi peiton alle.

P.S. Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä, vaikka ei mitään hellettä ollutkaan. Semmoinen kiva keli tehdä töitä ja olla. Huomenna on luvattu kaunista edelleen, mutta torstaina sitten satelee jo... höh.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
223. juoksupäivä (80vko)
- 1412, 3 km
- 4km + mäkitreeni (2km +mäkitreeni + 2km)
- mäkitreeni: 4x mäki
- ihan hyvältä tuntui, vaikka väsy painoikin. Jaloissa ehkä tuntui väsymys ryhdin puutoksena, en jaksanu pitää jalkojen päällä ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt ja jalatkin ovat vähän jumissa...
- hengitys sujui, vaikka mäkispurtin jälkeen piti oikeasti käyttää keuhkokapasiteetti täysin hyväkseen, että sai henkeä...
- +19, aurinkoinen ja ihana ilta!