Työ tekijäänsä opettaa

Rakastan tätä työtä!
         Oikeasti! Tänään alkoi sujumaan jo siihen malliin, miten olen tottunut töitä tekemään. En ollut enää täysin eksyssissä ja onnistuin töissäni melkolailla hyvin. Semmoisissakin töissä, mitä tein oikeastaan ensimmäistä kertaa. On mukava huomata, että tämmöinen "vanha raaskukin" on kykeneväinen yllättämään itsensä ja oppimaan jotain uutta!
          Keli oli vähän harmaa ja aika kylmäkin, vaikka mittari näyttikin iltapäivästä yli kymmentä astetta plussaa. Jotenkin tällä viikolla ei kevät ole oikein edennyt. Omalla pihalla ei ole enää kamalasti lunta, jossain räystäiden alla vähän nietosta, mutta hautausmaalla on vielä ihan kunnon nietoksia. Saisihan tuo lämpö jo tulla..
          Kun pääsin kotiin, tuikkasin tulet uuniin. Eilen jäi lämmittämättä, kun en kertakaikkiaan jaksanut ja tupa tuntui lämpöiseltä, mutta tänä aamuna huomasin, että on se mukavampi nousta lämpöiseen tupaan aamustakin. Sohva veti kyllä puoleensa tänäänkin, kunhan olin saanut syödyksi. Ei ihan ole vielä kroppa tottunut työarkeen ja menee aika vähiin powerit päivän päätteeksi.

Juoksemassa kävin illalla, kun pääsin kömpimään ylös sohvalta. Törmäsin naapureihin ja otti taas päähän se, kun ne kysyivät, että eikö olisi ollut mukavampi jäädä vaan sohvalle lojoksimaan... Niin, olisi kai ollut, mutta yhtä hyvältä tuntuu lenkin jälkeen kun on rasittanut itseään vähän liikunnalla ja pitänyt itseään kunnossa. Ja sitä paitsi ei juoksu minulle pelkkää liikuntaa ole vaan terapiaa. Saa päivän touhut puhdistettua päänupista tehokkaasti.
        Juoksin "spurttilenkin", eli lyhyemmän lenkin vähän nopeammalla tempolla. Ilta oli viileä, joten teki mieli mennäkin vähän lujempaa ettei olisi tullut kylmä. Ja lenkin päätteeksi sauna ja iltapala.
         Kun tein huomisen eväitä ja tämäniltaista iltapalaa niin huomasin hymyileväni ihan syyttä. Olen tavattoman onnellinen ja iloinen ja jotenkin mielettömän kiitollinen molemmista tunteista. Vähän samoin kun arvostan älyttömästi kahdestaan oloa, kun olen ollut niin kauan yksin, niin samalla tavalla olen kiitollinen onnen tunteesta ja ilosta, jota nyt tunnen, kun olen pitkään tuntenut olevani kaikkea muuta.
         Alan puhua pehmoisia taas näin iltaisin, enkä varmaankaan tajua tästäkään tekstistä mitään enää huomenna...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
195. juoksupäivä (70vko alkaa)
- 1274,8 km
- 5.4 km uimarantalenkki (30min)
- juoksu tuntui jo alusta asti sellaiselta, että nyt mentiin huomattavasti rivakammin kuin normaalisti
- askel tuntui kevyeltä ja lennokkaalta, vaikka ilma olikin vähän viileä 
- ryhti pysyi hyvin ja askeleen pituus sopiva
- hengitystä en edes miettinyt, joten kai se jotenkin kulki
- nyt huomaan, että kädet tulevat mukaan jo melko hyvin, mutta jännitän niitä harteista ihan hurjasti, kohta on sitten hartiat jumissa tätä menoa
- +7, viileä ilta, pilvinen keli