Juhlat Helsingissä juhlittu ja hengissä selvittiin. Läheltä kyllä liippasi, ettei nirri lähtenyt, sillä minua ei TODELLAKAAN ole suunniteltu pönöttämään kaikenmaailman juhlallisilla illallisilla tai akateemisten piirien keskellä. Mutta kerran elämässä on kai ihan hyvä nähdä väitöskirjan juhlatkin.
Huomasin varsinkin sitten 'iltagaalassa' kun olin tälläytynyt juhlavaan iltapukuun ja istuin professorien ja kaikenmoisten tutkijoiden seassa, että onneksi minulla on sellainen työ missä touhutaan ns. ruohonjuuritasolla. Akateeminen seura ei ollut minua varten, huumorintaju, jutut tai ylipäänsä se tieteellinen ja teoreettinen suhtautuminen elämään oli minulle vierasta. Ja samalla tuntui hassulta, että samoista vanhemmista on tullut niin erilaisia lapsia, kuten minä ja isosiskoni - miksei myös pikkusiskoni. Ollaan niin erilaisia, mutta kai se pitäisi ajatella rikkautena.
Vietin ne kaksi yötä, jotka Helsingissä olimme, pikkusiskon vierashuoneessa. Nyt kun sillä semmoinen on uudessä kodissaan. Toisten nurkissa asuminen ei ole mitään herkkua. Koko ajan on ihan kuin tiellä ja tukkeena eikä tavaroita löydä tai pitää koko ajan olla kysymässä lupaa tehdä tuota ja tätä. Uni on yksi ongelma. Olen huono nukkumaan muualla kuin omassa sängyssä ja kahtena yönä nukuin varmaan yhteensä sen 7 tuntia. Univelkaa tuli tuliaisena rutkasti. Sunnuntaiaamuna heräsin jo 7 maissa ja hiiviskelin alakertaa kun en jaksanut sängyssäkään valvoa. Tyhjensin tiskikoneen ja tein aamupalaa ja luin lehtiä hiljaisessa, vieraassa talossa. Tuli kamala koti-ikävä...
Nyt olenkin tänään sitten ollut NIIN onnellinen kun olen saanut nuuhuta omissa nurkissa, käydä omassa suihkussa, tehdä omassa keittiössä aamupalaa ja iltapalaa ja olla sohvalla pitkin ja poikin ilman, että se tuntuu vieraalta tai väärältä. Ja mikä parasta, omassa sängyssä on saanut nukkua univelkaa pois...
Muualla melko hyvä, kotona kaikista paras.
Perjantaina soitettiin töistäkin ja pyydettiin huhtikuussa töihin. Olin yhtä aikaa innoissani ja vähän huolissani. Työmaalla on muuttunut niin kovasti kaikki viimeisen puolen vuoden aikana, että vähän pelottaa mennä sinne. Muuten kyllä töihin meno on mukavaa.
Kävin tänään ostamassa uudet työnututkin, pusakan ja pöksyt, kun ei ole oikeastaan kuin kesäkamppeita tähän mennessä ollut. Nyt on sitten lämpöisempi takki ja housut jos nämä kylmät kelit vielä huhtikuussa jatkuvat. Raivostuttavaa muuten noiden työvaatteiden kanssa on se, että ne on oikeastaan miesten malliin tehty. Naisen kroppa kun vähän eroaa miehestä niin esimerkiksi housut eivät istu oikein hyvin ja takissa taas oli ongelmana se, että se mikä oli hyvä keskivartalosta, oli liian lyhyt hihoista. Nyt minulla on sitten sellainen takki, mihin mahtuisi keskelle kaksi minua, mutta hihat ovat hyvät... Kompromissi.
Kävin ottamassa tänään myös jäykkäkouristusrokotteen ja ensi viikolla olisi puutiaisaivokuume-rokotuksen vuoro. Käsivarsi on kipeä ja päätä vähän särkee ja väsyttää. Jotain vieroitusoireita rokotuksesta... Kunhan en vallan jäykisty, niin nämä kyllä kestetään!
Luulisi ettei tämän ikäinen enää jaksaisi jännittää rokotuksista, mutta niin sitä vaan kämmenet hikosivat kun hoitajaa odottelin. Olen aina vihannut terveysasemia, sairaaloita, hoitajia, lääkäreitä.. Jotain neuvola-aikaista traumaa on edelleen ilmassa. Onneksi tällä hoitajalla oli vihreä paita! En juossut karkuun.
Tänään oli ihana auringonpaista, mutta melko kylmä keli muuten. Viikonloppu toi sen takatalven mukanaan ja nyt sitä sitten taas odotellaan milloin tämä kylmyys vaihtuu kevääksi.
Ostin tänään kokeiluun tämmöisen idätyslaatikon, missä on tuollaisia kennoja taimien käsittelyn helpottamiseksi. Aukenevat auki ja taimi olisi helpompi napata sitten koulintavaiheessa pois. Katsotaan nyt itääkö minun tomattini ja onko tämä kätevä vai täysin turha ostos. Toiset tomaatin siemenet kylvän ihan normaalisti. En vain tiedä mihin minä näiden kanssa joudun, jos ei voi laittaa maahan vasta kuin maa on tarpeeksi lämmin... Pitää varmaan rakentaa joku minimaalinen kasvihuone tuonne kasvimaan reunaan, että nämä tomaatit (tai mahdolliset tomaatit) selviävät.
Tätä se kevät minulle on. Mullan tuoksua ja sitä, että saa vähän edes katsella kasvun ihmettä. Ostin tänään muitakin siemeniä jo kasvimaalle kylvettäväksi, mutta sinne ei ihan heti taida päästä... Lumivalleja on vielä metritolkulla!
Nyt minä kuukahdan tähän pöydän ääreen jos en painu pehkuihin. Jäykkäkouristusrokote aiheuttaa minulle velttoutta ja väsymystä. Luonnonoikku, kenties?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti