Työtä, räntää ja itsetutkiskelua.

Tänään oli työaamu, vaikka ei anivarhain tarvinnutkaan nousta. Väsytti tarpeeksi kuitenkin, kun kello soi. Yöuni oli jäänyt taas vähän vähäiseksi, joten olo ei ollut ihan niin pirteä kuin olisi voinut olla.. Pilvistä oli ulkonakin tai tarkalleen ottaen taivas työnsi alas märkää lunta. Mihin ihmeeseen se kevät on nyt juuttunut?
         Työmaalla oli kaikki hyvin. Lumityöt tehty ja muutenkin tehty niin, että minun oli mukava tulla aloittamaan työpäivä. Se on aina minun kohdallani vähän niin, että kunhan pääsee työmaalle niin sitten se helpottaa. Herääminen ja lähteminen ovat minulle niitä vaikeimpia.
          Loppujen lopuksi päivästä tuli ihan mielenkiintoinen. Vähän oli kiirettä kahden siunauksen välissä, kun piti ehtiä haudalta toisen siunaukseen, mutta onneksi yhteistyö pelasi hautaustoimiston kanssa paremmin kuin hyvin. Sen verran kuitenkin oli pää usvassa, kun töistä lähdin, että unohdin paremmat kenkäni sinne. En tiedä milloin kävisi ne sieltä hakemassa, kun suututtaa koko unohdus...

Tänään pieni sattumus työmaalla pani miettimään sitä, miten paljon ihmisen käytöksessä jää oman huomion ulkopuolelle. Jouduin olemaan ulkopuolisena kuuntelijana, kun nuoren pariskunnan naisihminen komensi aika napakkaan sävyyn miestään, joka oli selvästi vähän kiusallisessa asemassa, kun oltiin työporukan kanssa siinä tätä sananvaihtoa kuulemassa. Nainen ei huomannut mitään erikoista (varmaan toimi niin kuin aina toimi, huolimatta ympäristöstä), mutta minusta tuntui pahalta miehen puolesta ja oikeastaan vähän säälittikin.
       Mietin kotimatkalla, että onkohan minulla jotain sellaista tapaa, jota en itse huomaa? Kohtelenko toista jotenkin epäreilusti tai sydämettömästi eikä se toinen vaan ole kehdannut/halunnut/jaksanut sanoa siitä minulle? Tein ruokaa ja laitoin omalle miehelle viestiä, että komentelenko minä häntä? Naureskeleva viesti tuli takaisin, että en komentele. Ihan kiltti kuulemma olen ♥ Ei se kuitenkaan ihan vakuuttanut minua muusta kamalasta tavasta, joka mahdollisesti minulla on näkökenttäni ulkopuolella. Pitää vähän tarkkailla omaa käytöstään, sillä tämänpäiväinen kohtaus herätti kyllä ajattelemaan, miten pahalta semmoinen pienikin juttu tuntuu toisesta...

Lämmitin uunin ja söin, ja olin niin poikki ja väsynyt, että nuupahdin ruuan päätteeksi elokuvan ääreen ja nukkua tuhisin puolitoista tuntia sujuvasti. Lämmitin saunan ja kannoin puut tupaan huomisaamuksi. Puuliiterin katolta oli tullut kaikki lumet kerralla ja autotallin edessä oli paksu lumipatja odottelemassa huomista lumityö-inspiraatiota. Sen verran taitaa olla asteet plussan puolella, että peltikatoilta tulee nyt lumet alas.
         Iltasella lojusin sohvalla ja napsin kuvia hämärästä tuvasta.
         Huomenna aion nukkua pitkään ♥