Jäätä...

Joka paikka on niin liukas, ettei oikein tiedä missä kävelisi. Nämä kelit ovat minusta todella raivostuttavia keskellä talvea. Keväällä nämä tarkoittavat sitä, että lumi sulaa ja yöllä sulavedet jäätyvät ja aamulla on liukasta, mutta näin keskellä talvea liukas keli tarkoittaa vain liukasta keliä.
       Eilinen työpäivä veti minusta mehut ja nukuin kuin koomapotilas koko yön. Herkuttelin sunnuntaiaamulla vain lojoksimalla sängyssä aamusta ennen kuin nousin. Lämmitin uunia, otin kiireettömän aamiaisen ja lojoksin sohvalla niin, että meinasi mennä uuni harakoille kun talon ehtoinen emäntä taisi torkahtaa lämpimän villapeiton alle... Pitää sanoa pikkusiskolle, että sen joululahja on todella, todella vaarallinen!

Kävin tänään lenkillä.
         Jep! Kävin vaikka oli näin liukasta. Ihan hyvin kylätiellä pystyi juoksemaan. Tassu piti hiekoitetulla osiolla melko hyvin, mutta oikealle puolelle pisti jälleen siihen malliin, että muutaman kerran piti pysähtyä ihan venyttelemään ja painelemaan vatsaa, kun nipisteli. Taisin lähteä liian aikaisin rusinoiden syönnin jälkeen lenkille ja ne pakkautuivat suolen mutkaan... Pilasi juoksun, mikä muuten sujui jo paremmin kuin viimeksi. Nyt vaan huomaan iltasella, että jäinen tie teki varmaan sen, että jännitin juoksemista enemmän ja ihan ihmeen kipeäksi veti jalat. Olen hieronut ja rullaillut ja tehnyt vaikka mitä, että saisin kintut ojennukseen. Takareidet ovat olleet työn alla jo pidemmän aikaa, pitäisi saada niihin vähän liikkuvuutta enemmän. Varsinkin oikea takareisi on ihmeen kireä...
           Ruokana oli onneksi tähteitä, ei tarvinnut kamalasti touhuta sen puoleen. Sen kun söi vain. Ja sitten pitikin lähteä vähän hiekottamaan ennen kuin pimeä yllättäisi. Hiekkaa minulla vain oli, ja kai se sora vain painuisikin jään sisään eikä kuitenkaan pitäisi missään. Kamalan liukas tuo piha onkin! Tein hiekalla vain menoreitit, olisi muuten saanut viskoa hiekkaa ämpärikaupalla! Puiden haku pelotti eniten, kun kummatkin kädet olivat kiinni ja jos siitä olisi vipannut jalat alta... Onneksi selvisin ehjin luin tästä päivästä.

Iltasella oli mukavaa saunan jälkeen. Otin iltapalaa ja ryömin sohvalle katsomaan tv:tä. Sitten join kaakaota ja kai se taas johonkin sensoreihin vaikutti, kun iltalenkillä paukkasi päälle kamala ikävä koiraa. Itkuun se taas johti, ne ajatukset. Jälleen kerran...
        Vaikka olen onnellinen ja iloinen kaikesta siitä, mitä miulla nyt on, niin silti siinä sielun kohdassa missä koiran paikka oli, on kipeä kohta. Edelleenkin. Ikävä on edelleen kova ja itku tulee vieläkin. Helposti. Luulin, että ikävä ja suru olisi jo muuttanut muotoaan sellaiseksi mukavaksi kaipaukseksi. Hyviksi muistoiksi. On toki niitäkin, mutta niitä seuraa aina se sydäntä puristava ikävä...
          Ei sitä kukaan tajua, vaikka yrittäisin selittääkin.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
168. juoksupäivä (60vko täynnä)
- 1065, 8 km
- 5km kylälenkki (39min)
- jalkojen suhteen juoksu kulki jo paremmin, vaikka ei ne nyt missään huippukunnossa olleet vieläkään
- oikealle alakylkeen nipisteli puolessa välissä ja vaikka miten olisi oikonut ja venytellyt niin sen verran kovin pisti, että piti pari kertaa pysähtyä, kävellä ja venytellä ja painella. Raivostutti!
- ryhti ja askeleet kai pysyivät kuosissa joten kuten, mutta liukas maantie aiheutti sen, että varoi askeleita ja iltasella oli jalat kipeänä kummallisista paikoista. TULISI JO KEVÄT JA SULAT TIET!
- +1 aste, liukasta