Elämä voittaa - sittenkin!

Mistä tietää, että alkaa tervehtymään?
       Siitä, että kiinnittää huomiota jo muuhunkin kuin tukkoiseen tai vuotavaan nenään ja kamalaan oloon. Parina päivänä on olo helpottunut ja luulenpa, että se on kelien lauhtumisen ja ulos pääsyn ansiota. Olen kävellyt ahkerasti nyt pikkupakkasilla, mutta yskää on sen verran, että kamalaa juoksutreeniä en ole vielä uskaltanut tehdä. Jos vain yskä lähtisi tämän viikon aikana, niin jospa olisin juoksukunnossa ensi viikolla. Tällä viikolla taidan aloittaa kävely-juoksut, etten ihan lörpähdä.
        Mutta siihen muiden asioiden huomioimiseen palaten.. Hemmottelin tänään jalkojani omatekemällä pedikyyrillä. Olen kamalan huono tämmöisissä "naisten jutuissa" enkä ole mikään kynsifriikki, varmaan jo ammatin puoleen, kun ei voi olla kamalan pitkiä kynsiä ja ne ovat aina hanskoissa piilossa. Tänään kuitenkin teki mieli vähän hemmotella jalkoja, että jaksavat sitten viedä minua taas lenkeille kun muu kroppa antaa siihen luvan.
       Hioin kuivat, kovat kohdat pehmeämmiksi kantapäistä, laitoin kynsinauhat ojennukseen, rasvasin ja tein kömpelön lakkauksen kärkiin. Pitäisi muistaa rasvata useammin ja pitää näistä jäsenistä vähän parempaa huolta muutenkin... kun varaosia ei löydy kuitenkaan.

Minun muhkurajalkani ja nuijapäävarpaani ♥
        Muuten tämä päivä on mennyt torppaa siistiessä taas viikonlopun jäljiltä. Jotenkin olen päätynyt siihen, että pidän siivouspäivän alkuviikosta tästä lähin, sillä viikonlopuksi on turha siivota...

 Olen niin ihastunut näihin lumisiin maisemiin ja pikkupakkasiin, etten voi kuvitella, että jossain vaiheessa tulisi vettä ja kaikki olisi pelkkää jäätä... uhkailtu on semmoisella! Sitten pitää taas hiekottaa ja varoa kaikkea liikkumista puunkannosta roskapussin vientiin. Silloin koiran kanssa pelkäsin ja vihasin jäisiä kelejä, varsinkin keväällä kun yöllä oli vielä pakkasen puolella, mutta päivisin aurinko jo sulatti lumia. Silloin sai pelätä joka kerta kun koiran kanssa ulkona oli, että se katkaisee koipensa tai niksauttaa selkänsä...
       Lähdin vielä pimeän tultua lenkille. Kävelin-juoksin-kävelin pienen lenkin ja voi miten hyvältä se tuntui, vaikka kävelyä nyt seassa olikin vielä. Huomaan kyllä, ettei keuhkot tai muu hapenottokalusto ole vielä ihan kunnossa, joten tämän viikkoa teen valmistelevia harjoituksia ennen kuin oikeasti alan juosta. Mutta hyvältä tuntui liikkua ja juosta ne pienet pätkät, joita juoksin! JES!
        Pimeä ja metsätie ja minun vilkas mielikuvitus vaan teki taas lenkistä pikkasen jännittävämmän... heh!

Lenkin jälkeen vielä lihaskuntoa niin johan oli emäntä saunan jälkeen kypsä sohvaperunaksi loppuillaksi. Olen taas jumittunut McLeodin tyttäreiden seuraan. Se on semmoinen kevätsarja, josta tulee mieleen aina aurinko ja lämpö. Ja plussana vielä sekin, että se kertoo NAISFARMAREISTA, jotka hoitavat farmiaan NAISPORUKASSA.
         Minussa taitaa elää isompi feministi kuin mitä myönnänkään.
         Lähden vielä käymään iltalenkillä. Tuuletan päätä yötä varten.



JUOKSUPÄIVÄKIRJA
24.01.2016
ei juoksupäiviä (59vko täynnä) 

tänään
165. juoksupäivä (60 vko alkaa)
- 1052,8 km
- 2,4km metsätien minilenkki (22min)
- juoksu-kävely-juoksu sairastelun ja rankan flunssan jälkeen aloitettava hitaasti
- jalat tuntuivat vahvoilta, vähän kuin ennen vanhaan, mutta happea ei vielä saanut nuhaisilla rööreillä ihan samalla tavalla kuin ennen
- toivottavasti ryhti ja asento parantuvat, kun saan keskivartalon kuntoon. Se on tämän kevään isoin tavoite (tietty sen 15km juoksumatkan lisäksi), että saan keskivartaloon kunnon lihakset ja jalkoihin myös. Olen harkinnut pyöräilyä kesäksi...
- pimeä metsätie, -5 pakkasta ihana keli muuten