Möhköfantti.

Tänään on ollut möhkö olo ja sellainen, että koko ajan olisi voinut vain itkeä jossain nurkassa. Taas näitä päiviä, mutta onneksi tietää, että menevät ohi eivätkä ole luonteeni pysyviä piirteitä...
          Heräsin jo 5 maissa kun uni ei vain ottanut kiinni. Stressaan. Kaikkea. Sähkömies on kipeä, ei tullut eilen, ei tullut tänään, tuskin tulee huomenna. Laiminlyön ystävyyssuhteitani ja rakasta, olen huono ystävä ja paha ihminen... möhkö-päivä, selvästikin.
          Hyvänä puolena tänään oli se, että mummo oli saanut kiitos-kirjeeni jonka olin laittanut alkuviikosta niistä sukista. Oli tullut kuulemma oikein iloiseksi, kun oli luullut etten muka huoli niitä. Höps. Ihanat peppipitkätossusukat! ♥ Pitäisi kirjoittaa kirjeitä enemmänkin, ne ilahduttavat saajaansa eivätkä kuitenkaan vie kirjoittajaltakaan koko elämää.

Pakkasaamu ja kuuraa maassa. Aikas ihanaa, että alkaa pikkuhiljaa kylmenemään. Katsoin justiinsa viime vuoden kuvia ja tähän aikaan oli jo ensimmäistä kertaa lunta maassa! Se kuitenkin jäi pelkäksi kokeiluksi.
          Tyhjennettiin isän kanssa likakaivot tänään. Ajoin likatankin renkaalla yhden meidän vesisaaveista tusannuuskaksi, kun en seurannut pyörän liikkeitä vaan katsoin ettei nostovarsi jumiudu nivelakseliin kiinni... Iskä taas totesi ärsyttävään sävyynsä, että "pitäisi katsoa ajolinjaa paremmin, mutta tuostahan sitä oppii...". Kyllä minä tiesin, miten kärrin kanssa pitää ottaa mutkat laajemmalla kaarella, mutta en vain ollut tarpeeksi skarppina. Autoin kolmen likakaivon tyhjennyksessä ja se muisti sanoa vain rikkimenneestä vesisaavista! Tyypillistä!
           Noh, tein sitten seuraavaksi itselleni jauhelihapihvejä ja ajattelin, että "hyvä ruoka, parempi mieli"! Niistä tuli niin hassun näköisiä, että mies joka minun ruokiani syö, saa vain hassunnäköistä ruokaa ♥ Ihan hyviä ne muuten olivat, mutta kaipasivat joko suolaa tai muuta makua. Vähän 'laimeita' olivat... ainakin terveellisiä, kun ei ollut myrkkysuolaista eikä oikein muutakaan!
           Heh.

Tämmöisenä päivänä kun ei ihan kaikki mene niin kuin pitäisi mennä, niin kannattaa mennä juoksemaan. Näin tein minäkin iltasella. Ainakin 42 minuutin ajan ei ole möhköinen, kömpelö, turvoksissa eikä äkäinen, vihainen eikä surullinen. Juoksin taas pimeämmässä kuin tavallisesti, mutta mukavasti matka taittui tälläkin kertaa. Melko kevyesti, vaikka jaloissa vähän tuntuikin, että eilen tein taas lihaskuntotreeniä. Kun pääsin kylätieltä asvaltille niin huomasin, että sehän oli jo kauttaaltaan mustassa jäässä. Jalka vain lipsahteli, kun juoksin. Ylämäessä varsinkin oikein hymyilytti, että noinkohan ylös asti pääseekään! Yritin juosta rennosti, mutta alamäissä suorastaan hirvitti, että lipsahtaa ja kaatuu... kai jalat muistuttavat tästä teputtelusta sitten huomenna... Nyt ne sitten alkavat jääkelit, huokaus.
          Sain tänään muuten viestin, että sohvat ja kirjahyllyni tulevat maanantaina. HURRAA! Sitten alkaa olla tupa ja talo suht valmiina, kunhan se sähkömies nyt vaan tulisi ja hoitaisi homman kotiin... Kun otin aamusella pienet unet huonojen yöunien korvikkeeksi, niin hetken päästä noustuani oikea silmä oli melkein turvonnut kiinni. Älkää kysykö miksi! Oli hassun makuinen koko silmä ja kyllä näytinkin ihan joltain sirkuseläimeltä... Nyt alkaa silmä olla suhteellisen normaali jo!
           Huomenna lähden vähän omille ostoksilleni.
           Kaikkea pientä pitää ostaa, että saa sitten tavarat laitettua niille kuuluville paikoille. Ja pääsee hetkeksi pois täältä vanhanpolven silmien alta omaan rauhaan..

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
137. juoksupäivä (48vko)
- 7.2km kylälenkki (42min)
- juoksu tuntui alussa tosi hyvältä, jotenkin tuntui kevyeltä mennä ja kipottaa, puolessa välissä tuntui että nyt hyytyy, mutta sitten taas loppupuoli oli parempi
- lennokas ja hyvä juoksu muuten
- huomaan kyllä, että keskivartalolle kun saa vielä jotain aikaiseksi juoksu kulkee. Nytkin ryhti pysyi melko hyvin koko ajan ja se helpotti heti juoksemista
- hengitys ok, ei pistoja eikä kramppeja
- jalat vähän kipiät yläjaloista... venyttelyä iltasella!
- pimeä ja melko kylmä lenkki, nurmi jäässä kun lähdin juoksemaan, talvi tulee!

Enni Mustonen: Emännöitsijä

ENNI MUSTONEN

Emännöitsijä

(Otava 2015)

Tämä kirjakertomus on auttamattomasti myöhässä, sillä kyseisen kirjan luin jo kesän alussa ahmimalla, joten ihan tuoretta mielipidettä on vaikea antaa. Enni Mustosen kirjoista minulla kuitenkaan on harvoin muita kuin yhdenlaisia mielipiteitä ja niin on tämänkin kirjan kanssa.
  
Enni Mustosen Emännöitsijä kertoo Syrjästä katsojan tarinoita-trilogian päähenkilön Ida Erikssonin varttumisesta keskellä 1900-luvun alkua. Uudenlaisen näkökulman aikaan tuo kuitenkin paikka, jossa Ida on emännöimässä - Albert Edelfeltin huushollissa! Edellisissä kirjoissa Ida passaa niin Sibeliuksen perhekuntaa kuin Topeliuksen taiteilijaperheessäkin. Samalla piikatytöstä kasvaa vahva ja itsenäinen nainen, jonka on lopulta löydettävä oma paikkansa Suomen suurissa mullistuksissa.
           Rakastan Mustosen kirjoja. Vahvasti sanottu, mutta totisen totta! Ensimmäisestä lukemastani kirjasta lähtien olen rakastanut sitä mahtavaa kykyä luoda historia silmien eteen elävänä kaikkine tuoksuineen, maisemineen, musiikkineen ja ihmisineen. Tuntuu kuin voisi vain astua aikakauden keskelle, keskelle juhlia tai hämärää kyökkiä.
            Suomen historia on minulle melko tuttu aihealue, joten uutta puolta Syrjästä katsojan tarinat toivat juuri eri taiteilijasukujen elämän kautta. Nimiä vilisi kirjan sivuilla enemmän kuin loppujen lopuksi jaksoi muistaa, mutta muuten kirjan eteneminen ei kiirehtinyt vaan maalaili rauhassa kuvaa 1900-luvun Helsingistä ja siitä huiskeesta mitä taiteilijapiirit viettivät siihen aikaan. Ajankuvana kirja oli ihana, puhumattakaan siitä, että tarinoiden pohjalla on kamalan iso taustatyö ja oikeat historialliset tapahtumat.

"Totta kai olin myös utelias näkemään, oliko Ateneumin ovella liikettä. Sydän hypähti ilosta, kun näin ovenedustan olevan mustanaan väkeä. Ainakin viisi vossikkaa seisoi katukäytävän vieressä purkamassa kuormastaan hattupäisiä herroja ja rouvia, jotka kiirehtivät kohti Ateneumin ovea. Suotta oli Albert-herra jännittänyt. Ilman muuta näyttelystä oli tulossa valtava menestys jo Aino Acten muotokuvan takia."

 Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka vähänkin pitävät historiallisista, arkisen romanttisista romaaneista, joista jää sellainen olo, että voi kun sivuja riittäisi loputtomiin. 

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?

HELI LAAKSONEN

Lähtisiks föli?

(Otava 2015)

Olin odotellut Heli Laaksosen uusinta koko vuoden. Sen verran olin Helin omilta kotisivuilta kurkkinut, että millainen opus oli tulossa, mutta muuten en halunnut sen enempää etukäteen ottaa asiasta selvää. Yllätys on ihanaa - varsinkin kirjassa!

           Lähtisiks föli? on kirja Laaksosen matkoista, ajatuksista niistä matkoista ja muusta elosta ja menosta. Tekstejä on ilmestynyt aikaisemmin lehdissä ja erilaisissa julkaisuissa ja myös Laaksosen omalla kotisivulla. Onneksi en ollut kirjoituksiin aikaisemmin tutustunut vaan jokainen juttu oli ihan uusi ja tuntematon.
           Ihailen Laaksosen mielikuvituksen rikkautta ja sitä värikästä tapaa kuvata asioita ja ilmiöitä ympärillään. Tuntuu, että Laaksosen myötä on kieleen tullut uusia sanontojakin sylikaupalla!

"Mää ryämin matalan heit kuvama, et pääsen sammakkoperspektiivi. Siin möyriessän olen kuuro ja sokkia enkä lainka näe, et must kiiltävä friisiläislehm on tullu mu viäre hiljasil askelil - eikä hänkä ol huomanu munt! Mää sielt vattaltan huikkasen: Mooi! Ja hän peljästyne nii iankaikkisest - kirma kahrel jalal muukima muil, et jukraviti, tual meijä metäs makka joku!"

Kirja on mukavaa vaihtelua Laaksosen runokirjoille ja oli mukava välillä lukea pidempiä tekstejä Laaksosen vilkkaalla kielellä kirjoitettuna. Runot ovat aina vain tiivistäneet asian, nyt sai sukeltaa Heli Laaksosen sieluun vähän syvemmälle ja nähdä maailmaa välillä pidemmän kaavan mukaan hänen silmin. Mukava maailma sieltä avautuikin ja takuulla juttuja ja tarinoita olisi laatikot pullollaan, kun reissun päältä tarttuu aina jotain uutta ja mielenkiintoista mukaan!
           Suosittelen kirjaa iltalukemiseksi. Takuulla nukahtaa hyvällä mielellä!

Valoa pimeyteen

Marraskuinen lämmin aamu. Ei sähkömiestä, ei sähköä edelleenkään niissä letkuissa jotka ovat eri kohdista seiniä roikkuneet kuin hirtetyt olennot. Ei niin mitään.
         Aurinkoa ja lämpöä kuitenkin.
         Kummallisen lämmin marraskuun päivä. Tämmöisiä päiviä on yleensä syyskuussa. En valittanut lämmöstä, kun tänään yritin pujotella valoja tuohon minun "riukuaidan" pätkään ja yleensä, kun olen niitä hommia tehnyt on näpit olleet kohmeessa ja punaiset koko ajan. Nyt oli niin paljon miellyttävämpää.

Kovin kaunistahan tuo valojen ripustelu ei ole, kun pitää olla vesitiiviit astiat muuntajille ja sähköjohdoille, mutta yritin mahdollisimman maastoonkatoavaisilla systeemeillä tänäkin vuonna häivyttää ne olemattomiin: mustalla putkella ja mustaan muovisäkkiin ujutetulla muoviämpärillä. Kunhan lumi tulee ja peittää niin ei nitä sitten enää näy. Vielä pitäisi komeuteen lisätä ne alas päin roikkuvat valot, mutta kunhan nyt pääsen kauppaan asti.

Meinasi lamput jäädä laittamatta, kun innostuttiin päiväkahvipöydässä vanhoista kuvista. Mummon nuoruudesta ja isän lapsuudesta olevia vanhoja, mustavalkoisia valokuvia. Ihania! Ja eniten ihastelin mummon hiustyyliä, joka oli laineiden puoleen kuin filmitähdellä, mutta silti kuitenkin ihanan arkinen. Pitäisikö kasvattaa samanmoiset kiehkurat omallekin ohimolle?
          Sitten vähän ennen ruokaa kävin juoksemassa. Yritin tällä kertaa kokeilla sitä tyyliä, että mahdollisimman nopeasti jalka ottaa kontaktia maahan ja polkaisee vauhtia kevyesti ja sujuvasti. Homma rupesi kulkemaan vasta loppumatkasta, mutta yllättävän hyvältä juoksu tuntui muutenkin. Jalat jaksoivat ja hengityskin tuli mukavasti perässä. Olin tänään vetänyt vähän kevyempää päälle ja oli selvästi miellyttävämpi juosta. Ehkä kintut kylmettyivät sitten ensin, kun alkoi aurinko laskea ja varsinkin notkopaikoissa ojista hohkasi jo kylmä iltailma. Ihana juoksu ja energinen ja euforinen olo taas suihkun ja ruuan päätteeksi.
           Tiskikone hyrisee tuvan puolella. Huippuhankinta! Ehdottomasti tämän remonttihelvetin parhaimpia ostoksia! Ekat tähtiostokset on tietty OMAT sohvat ja OMA kirjahylly! JES! Odotan tosi innolla milloin ne tungetaan ovista sisään ja saa ekana ilta löhötä omalla sohvalla!!

Iltasella yritin ottaa sitten valmiista asetelmasta kuvaa, mutta ei oikein pelittänyt kuvaaja ja kamera nyt yksiin. Ehkä kuvasta tulee sitten parempi kun siinä on vähän lunta ja vaaleutta. Nyt ei oikein näy se miten ihana valo se tuossa pimeässä kulmassa on. Tänä vuonna tälläinen pihavalo/jouluvalo tässä torpassa!

Pimeää on ulkona. Kamalan nopeasti se taas tuli niskaan. Juoksun aikaan näki vielä oikein hyvin, mutta sitten kun olin käynyt suihkussa ja istahdin ruokapöytään niin jo oli pimeää! Nyt se lumi olisi aika kiva elementti tuonne pimeyteen, mutta eivät tainneet luvata ihan heti...
         Pitänee fiilistellä muutaman vuoden takaisia lumikuvia - niin ja vanhoissa kuvissa oli lunta vallan hirveästi! Vai näyttikö se vaan, kun niitä ei pahemmin kolailtu, lapioitiin vaan pihaan pienet polut navetalle ja puuliiteriin ♥
          Olen aina sanonut, että olen syntynyt vääränä vuosikymmenenä. Tiedän, ettei 1920-luvulla helppoa ollut elämä eikä mikään muukaan, mutta kuvissa hehkuu sellainen elämän järki ja arjen kiireettömyys siitäkin huolimatta että elettiin vähän puutteessa joka suhteessa. Nykyajan elämässä tuntuu, että on vähemmän tuntejakin päivässä kun sata vuotta sitten!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
136. juoksupäivä (48 vko alkaa)
- 7.2 km kylälenkki (41 min)
- juoksu tuntui hyvältä ja jalat keveiltä
- vähän yritti pallea kipristellä puoli matkassa mutta senkin sai asettumaan kun hidasti vauhtia ja hengitti vähän paremmin. Hengitystäkin pitäisi oikeasti vähän treenata
- ryhti pysyi tällä kertaa hyvänä koko matkan ja huomaan kyllä sen, että kun ryhti on hyvä, juoksu on kevyempää, kun jalat saavat "tilaa" liikkua kun kroppa on ylhäällä
- ilma oli ihana. melkein +10 astetta ja ilta-auringon lämmin valo paistoi silmiin
- ihana olo jälkeen päin eikä kintuissakaan pahoja sakkautumista !

Ensioireita...

... jouluhulluudesta oli tänään jo havaittavissa.
             Sähkömiestä ei näkynyt fyysisesti eikä kuulunut äänellisestikään, joka aiheutti kulmiin kurttuja ja sieluun sysimustia pisteitä. Purimme turhautumat ja katkeruuden häivähdykset pehmoisiin asioihin: raanun laittoon ja kuistin verhoihin. Äidin tekemä raanu oli ollut ennen tuvassa sillä seinällä, mihin nyt tulee (jos tulee) minun kirjahyllyni, joten sen paikka vietiin julmasti. Tosin kun kokeiltiin sitä vanhalle paikalleen niin tapetti teki siitä levottoman, ja levotonta raanua en halua rauhalliseen tupaani!
             Ja sitä paitsi.
              Raanu sai uudet kirkkaat värit, kun sen laittoi vaalealle seinälle. Se näytti ihan kuin uudelta, kun ennen se katosi vähän seinän ruskeuteen. Nyt sen kauneus ja ihanat värit pääsevät oikeuksiinsa.

Äidin tekemä raanu. Malli: Katajainen

Kuistin verhoista en ottanut vielä kuvaa, kun kuistilla on vielä sellainen kaaos, ettei sieltä siistiä kuvaa vielä saanut. Sinne laiteltiin kapeat, uudet verhotangot, joihin minä kyllä ensi kesäksi hankin lenkit ja laitan verhot roikkumaan. Nyt pujotettiin suoraan verhotankoon ja minusta tanko näyttää nyt jotenkin tukehtuneelta... mutta antaa nyt talven olla noin. En todella jaksa nyt moiseen asiaan enää keskittyä, kunhan nyt vain saisi valmiiksi ja saisi aloittaa normaalin elämän. Harras toiveeni... Kuistille laitoin väliaikaiseksi verhoksi sinivalkoraidalliset, melko lyhyet verhot. Kappaverhotkos ne on, jos ne vaan siellä yläreunassa ovat...?! Siellä roikkuvat niin kauan ennen kuin laitan jouluverhot ♥
            Loppupäivän sitten puuhastelinkin ulkona posket punoittaen kuin jouluomenat. Plussalla oli keli taasen ja hyvä niin - tällä kertaa. Sain laitettua aurauskepit maahan ilman suurta voimainponnistusta. Nyt näkee aurata sitä SUURTA lumimäärää, joka tulee IHAN PIAN!
            Jouluvalot ... tai siis vielä tässä vaiheessa vuotta voimme kutsua niitä PIHAvaloiksi.... ovat olleet tämän vuoden ongelma. Se kuusi, johon olen ennen niitä laitellut ja niista tykännyt, on kasvanut niin suureksi, että jo viime vuonna näytti enemmän kuin tyhmältä, että valoja oli vajaassa metrissä! Valojen langat eivät riittäneet pidemmälle ja kuusi oli niin leveäkin, ettei mikään valonauha ylettynyt kuin muutaman oksan ympärille. Kolme rihmaa ei riittänyt oikein minkäänmoiseen valaistukseen.
            Joten.
            Tänä vuonna pistin luovuuden kukkimaan ja ajattelin, että mihin minä valot voisin laittaa, jonka voisi tuoda paikalle ja viedä keväällä pois, tai jokin mikä olisi paikalla, mutta ei olisi kuusi?
            Pienempi kuusi? Kuivuu ennen talvea pystyyn.
            Asetelma ruukkuun? Jää sen suuren lumimassan alle.
            Räystääseen? Ei näy pihalle tarpeeksi.
            Loppujen lopuksi päätin rakentaa riukuaidan, peittää sen päällisen havuilla ja laittaa jouluvaloni kiinni siihen. Hain kasvimaalta sen harjateräsverkon, joka minulla oli herneiden tukena, käänsin sen mukavasti vähän mutkalle ja iskin kolme heinäseivästä siihen kiinni. Kävin hakemassa isoja havuja ja niputin ne nippusiteillä verkon ylälaitaan ja pujottelin sitten verkkoon vielä kiinni välipienat riukuaitaa merkkaamaan... Noo, ihan riukuaidan näköä ei siihen tullut, mutta ihan nätti aidan pätkä kuitenkin. Kokeilin siihen vähän kuin koemielessä jo vähän valojakin ja siitähän taitaa tulla ihan kiva!
          Pimeys iski vaan tekijän harmiksi, ja vaikka laittelinkin havuja jo otsalampun kanssa niin virallisia valoja en kehdannut ruveta virittelemään tuota kokeilua enempää. Pitäisi sitä paitsi ostaa semmoiset verkkovalot vielä lisäksi. Tai sitten ostan semmoiset räystäissä käytetyt roikkuvat valot...
          Mutta kyllä oli mukavaa puuhaa! Olisin kaivannut semmoista pientä pakkasta, joka olisi nipistellyt nenänpäätä ja sormia, mutta toivottavasti semmoinenkin vielä tulee... Jouluhulluus kuitenkin sai jo aika hyvät perustukset kasvaa ja vahvistua.
          Etsin muutamia jouluvalaistuksia vuosien varrelta:

Vuonna 2007 ja 2008 minulla oli valaistu saunapolku virtastornin reunavaloilla. Ihan kiva, mutta ei valot näkyneet oikein muulloin kuin saunareissuilla...

Samaisina vuosina (2007 ja 2008) olin laittanut pihamaalle valoja autotallin oven yläpuolelle. Ei näkynyt valona mihinkään, mutta olipa ainakin iltasella varmempi ajaa talliin kun tiesi missä oven paikka oli...

Vuonna 2009 kulma kuusi oli vielä kohtuullisen kokoinen ja siihen sai kivasti lamppuja joka puolelle.

Vuonna 2013 meni sitten vähän överiksi... puu oli tuon näköinen aina ensimmäiseen myrskytuuleen asti (eli kaksi päivää) ja sitten valorihmat ja verkot olivat mytyssä ja sadassa solmussa oksistoissa... oh no! (Näitä valoja laiteltiin muuten silloin, kun olin kamalan kipeänä poskiontelotulehduksen jälkimainingeissa ja antibioottien aiheuttaman pienen "vatsakuoleman" jälkeen... )

Ja vuonna 2014 en saanut kuuseen enää kuin vain alaoksille valot. Säälittävää...

Sitten kuun saan valot tuohon tämän vuoden taideteokseen niin laittelen kuvaa vasta sitten ♥ jännittävää!
           Marraskuun pimeää sinne toiselle puolelle pimeyttä!

Sekameteliviikonloppu!

Huisii, että ollaan jo marraskuussa. Talvessa. Pimeässä talvessa, pakkasten ja hankien keskellä... yeah, right! Tänäänkin oli ilmasto sen verran lämpöinen, että kun kävin iltapäivästä lenkillä niin en osannut laittaa tarpeeksi vähää päälle vaan tuli kamalan kuuma juostessa. Lämpöasteissa varmaan mentiin tänään, vaikka eilen oli ihan viileä keli.
          Tein muuten perjantaina (kamalan kauan kun viimeeksi kirjoitin, minä laiskimus...) ne asetelmat tuonne pihamaalle, kun sattu vielä niin ihanan kaunis kelikin. Ja pikkupakkanen ♥ JES! Eihän ne nyt mitään taideteoksia ole, mutta menevät nyt hetken aikaa porraspielen koristeina.

Samalla siistin vähän muutenkin pihaa siistin. Haravoin ja ajoin paikka paikoin nurmeakin, että saapi nyt sitten sen lumen sataa (vink.vink). Kaunistahan alkaa jo olemaan miun pihamaalla. Syksyisen karua, mutta ihan nättiä. Huomenna pitää laitella jo aurauskeppejä pahoihin paikkoihin, ettei tartte jäätyneeseen maahan niitä iskeä... ja kaadella vedet pois saaveista. Nekin jäätyy ihan justiinsa.

Huomenna tai ylihuomenna saadaan sähkömies taloon. Hurraa! Eilen laiteltiin pyhäinpäivän riemuksi keittiökaappeihin kahvoja ja siitäkin meinasi tulla sota ja taistelu. Selvittiin kuitenkin, kun minä lähdin käymään mummon haudalla viemässä kynttilän niin saatiin vähän ilmaa väliin.
         Hautausmaalla oli ihmistä ja kynttilää kuin jouluna, vaikka tuo pitäjän hautausmaa pieni onkin. Paljon oli valoa ja tuiketta kuitenkin. Ja kylmä. Tuli ikävä mummoa, varsinkin nyt, kun tiedän, että mummo olisi tajunnut minua paremmin kuin nämä muut...

Vetää jokaisesta kahvasta...

Tänään ei tämä lyyli tehnyt oikein mitään järkevää yhteisen hyvän eteen, vain itsensä eteen juoksulenkin muodossa. Tosin aamusta kokeiltiin lamppuja ja minun pitänee vielä tehdä ajatustyötä pallolamppujen osalta. Ne eivät valaisekaan niin hyvin kun haluaisin... Kinkkistä! Ja kamalaa yhtä aikaa.
         Sohvia ja kirjahyllyä ei näy vieläkään. Tosin vasta 3 viikkoa mennyt, joten ei ole ihmekään ettei vielä kuulu, mutta kun aika tuntuu pidemmältä. Pitäisi päästä pitämään niitä tupareita.... ahdistaa tuo joulu, ei kukaan aattona tupareihin tule!! Juhuu...

Juoksu sujui hyvin, vaikka lihaskuntotreenin jälkiseuraukset pakaralihas-jalka alueella vähän tuntuivatkin eilisen jäljiltä. Piti rapsutella ennen juoksua se lehmän läjä kengän pohjasta pois, ettei ota askeleet liikaa painoa mukanaan.. Iltasella sitten kroppa hehkui ja oli niin kuuma, et miun piti käydä viilentämässä itseäni suihkussa ennen kuin keho rauhoittui. Aikamoinen lämpölaitos keho on, kun vähän sitä liikuttaa. Ihanaa!
          Ja juoksuseurana minulla oli tänään pieni beagle-merkkinen nelijalkainen sparraaja. Se oli kyllä aivan ihana, kun yritti lyhyillä jaloillaan kirittää itseään alamäessä eikä jalat oikein riittäneet moiseen... Ihana tapaus ja nauratti niin et askeleet ja hengitys sekaantuivat.
          Olen tällä hetkellä taas hyvällä mielellä - kaikesta huolimatta,
          Eilen oli vähän nurjamielisempi ilta, mutta kyllä tiedän mistä nämäkin ailahtelevat tuntemukset taas johtuu. Ärsyttävää vaan, kun ei koskaan tiedä onko lintunen vai kalanen. Tällä kertaa taidan olla lintu ♥

P.S. Sain mummolta ne pihatyö-palkkasukat perjantaina. Aikas ihanat ja aikas ihanan pitkät!!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
135. juoksupäivä (47 vkoa täynnä)
- 7.2 km kylälenkki (43min)
- juoksu tuntui hyvältä, ehkä vähän liimamaista edellisillan treenin takia. Ihmeen hyvin jalat kuitenkin liikkuivat
- hengitys ja ryhti vähän pettivät ja 2km jälkeen pisti palleaan niin että muutama askel piti kävellä ja vähän venyttää. Se KESKIVARTALO LIHAKSET kuntoon!
- ilma sopivan kostea ja nauratti vieressä juossut beagle, joka ei oikein tiennyt olevansa lyhytjalkainen koira - varsinkaan alamäessä!

Lokakuun loppua...

Lokakuu vetelee viimeisiää ja vaikka eilen oli jo semmoinen fiilis ulkona, että kai tästä talvi on tulossa, ei tänään sitten enää niin kylmä ollutkaan. Juupas ja eipäs-keliä selvästikkin...
        Eilen oli maa valkoinen ja pakkasta oli aamustakin vielä monta astetta (ainakin neljä...). Olen niin odottanut rapsakoita pakkasaamuja ja kun sitten niistä sai pientä maistiaista, ei enää muuhun tyydy.

Lähdin heti aamusta ajelemaan kuuraista nurmea viinimarjapuskien välistä ja oikein huvitti, kun myyränkeot jotka olivat ehtineet ilmestyä puskien väliin, olivat jäätyneet kokkareiksi, jotka irtosivat kun niitä vähän potkaisi... Ruohonleikkuri ei oikein tykännyt niistä, kun muutaman kerran erehdyin ajamaan niiden yli siinä mielessä, että levittäisin mullan levälleen...
          Muutenkin ruohonleikkurini ei ollut ihan parhaassa kuosissa. Toisessa takarenkaassa on patentoitu systeemi renkaan paikallaan pitämiseksi, mutta ei se ihan toiminut... Koko ajan sai etsiä prikkaa ja putkea kohmeisen heinän keskeltä. Huvittikin ajella tuollaisella leikkurilla - aivan kuin ne entisajan roomalaiset taisteluvaunut piikkirenkaineen!
            Pensaiden väleistä tuli kuitenkin komeat!

Putkimies soitti eilen iltapäivästä, että hänelle tulikin nyt hyvä väli töissä ja tuleekin jo nyt hoitamaan meidän hommat pois alta. Hyvä niin. Minä tosin lähdin havumetsään etsimään äidille (ja itsellenikin) vähän havuja syys/talviasetelmiin ja löysinkin hyvän kyljelleen kaatuneen kuusen, josta sain napattua tuuheat ja pörheät oksat het'siltään talteen. Vielä en ehtinyt itse niitä mihinkään laitella, mutta kohta pitäisi jos aion, sillä maa on kohta niin kovaa, etten saa niitä tungettua mihinkään!

Putkimies oli ehtinyt siinä ajassa saamaan keittiöön hanan ja lavuaarin toimintaan sekä kytkettyä tiskikoneen päälle. Eilen illalla tiskattiin tässä talossa ensimmäinen konetiski! Tänään oikein ajattelin, että silloin kun tiskasi, ei ajatellut miten kauan se vie muista kotitöistä. Tänään kun ei tarvinnut tiskialtaan ääressä seisoa, niin tuntui, että sai kamalasti aikaiseksi. Vielä kun pääsisi purkamaan konetta oikeisiin paikkoihin niin homma sujuisi kuin tanssi!
            HURRAA!

 Muuten remontti eteni tänään pikkujuttujen osalta. Isä maalaili pikkuisia paikkoja, teki toisen arkun valmiiksi (laitan kuvaa kunhan saan siitä edustavan), laitteli listoja jne. Pitäisi vielä etsiä raanulle keppi ja ripustella se seinälle. Ihanaa kun alkaa koti tuntumaan taas kodilta eikä miltään kamalalta työmaalta!

Sain syntymäpäivälahjaksi naapurin emännältä lintulaudan, ihka ensimmäisen minun elämässäni. En ole ollut kamalan hanakka syöttämään lintuja, mutta nyt kun oli vielä pellolla omia auringonkukan siemeniä niin kokeilin löytävätkö linnut minun taloni. Tänään niitä oli jo joku käynyt maistelemassa, mutta talosta ei oikein tule siementä niin hyvin kuin pitäisi - tai sitten siemenet ovat liian isoja!
      Raivailin loppuja kukkapenkkejäkin talvikuntoon, mutta se ruohon ajo vielä jäi hamaaseen huomiseen.

Kävin illalla juoksentelemassa. Kiersin metsätienlenkin ja mielikuvitus pääsi lentoon varsinkin metsätietaipaleella, kun jokainen musta möykky oli tien yli kulkeva hirvi tai jokin muu hirvitys. Ärsyttävän pimeää ja kun aikaisemmin ei lenkille ole vielä ehtinyt... kunhan pääsen ns. omaan elämään kiinni niin sitten alan juosta oikeasti aamupäivästä. Illalla ei näe mihin astuu. Tänään varsinkaan. Astuin nimittäin lehmän läjään, joka oli tippunut naapurin lantakuormasta pihalle. Se litsaantui kenkien pohjiin niin mukavasti, että kenkä painoi tonnin ja askelluskin oli kuin olisi juossut korkokengillä. Yritin hiertää sitä hiekkatiehen ja osa siitä läjästä irtosikin, mutta kotona piti kepillä sorkkia loput irti. YÄKS!

Tänään oli todellakin sellainen päivä, että nautin kotona huseeraamisesta ja emännöimisestä. Äiti lähti kaupunkiin pihatöihin ja huomenna menee äidilleen käymään, joten sain talon kokonaan minun emännyyteni alle kahdeksi päiväksi. Ruuaksi tein makaroonilaatikkoa, sillä kaipasin vähän lohturuokaa. On ollut taas mieli vähän nuhjuinen ilman sen suurempaa syytä...
         Laitoin paikkoja kuntoon, TÄYTIN TISKIKONETTA ja siivoilin muutenkin. Huomenna siivoan sitten kunnolla, kun lauantaina on Pyhäpäivä ja aion ottaa ilon irti vapaasta viikonlopusta! Ihanaa. Tilasin äidiltä ulkoroihuja, kun tulee perjantai-iltana tänne päin. Saadaan pihaan vähän elävää tulta - toivottavasti ei kuitenkaan liikaa...
          Nyt minua odottaa vielä uusi Kodin Kuvalehti, jonka aion nautiskella peiton alla, kunhan sinne asti kerkeän... Siinä on tällä kertaa Jouluextra ♥ mikäs sen parempi tällaiselle joulusielulle!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
134. juoksupäivä (47vko)
- n. 7km metsätielenkki (42min)
- jalat toimivat hyvin ei suurempia kipuja tai krammeja, yhdessä vaiheessa jopa tuntui, että meno oli lennokasta ja mukavan helppoa, mutta sitten astuin siihen lantakasaan...
- hengitys sujui hyvin, yritin hengittää yläkropalla (ns. pilateshengitystä) ja suurimmaksi osaksi se onnistuikin ihan hyvin
- ryhti pysyi yllättävän hyvin ja siksi kai juokseminenkin oli helpompaa kuin ennen, mutta keskivartalolihaksissa on vielä tekemistä
- pimeää oli ja sateen syömät kolot ja kuopat tiessä tekivät juoksemisesta haasteellista, vähän jossain vaiheessa tiputteli vettäkin, joka puolestaan teki olon vähän kurjaksi... muuten hyvä juoksu ja ihana sauna oli odottamassa!

Pihapuuhia ja ikävän kyyneleitä

Tänään oli taas kamalan tuulinen päivä! Piti melkein kiviä laittaa taskuun, ettei tuuli olisi vienyt. Eilen puolestaan satoi, että kai tämänpäiväinen oli jo jonkinmoinen suunta parempaan (?).
       Eilen kävin hammaslääkärillä tai pikemminkin se taisi olla suuhygienisti jos tarkkoja ollaan. Puhdisti hammaskaluston taas hyväksi ja minä tein jälleen kerran lupauksen siitä, että hoidan taas pikkaisen paremmin hampaitani sillä puhtaat hampaat tuntuivat ja TUNTUVAT hyviltä! Vaikka hammaslääkäripelko on haihtunut pieneksi verrattuna siihen mitä se oli, niin kyllä sitä vaan kummasti pulssi nousi kun odotushuoneessa odotteli omaa vuoroa. Huh hei!
         Tänään tuuletin itseäni ja päätäni - kirjaimellisesti tuollaisessa tuulessa!
         Tein pihahommia: laitoin talviverkot omenapuille, etteivät pupuset tule ja nalua minun omenapuun runkoja paljaiksi ja sitten tyhjensin kompostorin, joka on ollut ns. talviteloilla koko kesän... Kyllä oli ruuasta tullut hyvää multaa, vaikka liian tuhtia tavaraa olikin vielä mihinkään laitettavaksi. Katsotaan nyt miten nopeasti se lähtee pelittämään, kun ilmatkin alkavat olla jo viilenemään päin. Pitäisi saada talveksi lämpöä rutkasti kompostorin sisään!

Huomenna ajattelin perata loput kukkapenkit jos vain kelit sallivat ja intoa riittää. Jos ajaisi nurmenkin... en vielä tiedä. Alkaa piha näyttämään jo aika paljaalta ja karulta. Tulisi jo sitä lunta niin saisi jotain uutta pihamaalle. Tai ehkä minun pitäisi ehtiä laittaa jonkinmoiset jouluvalot pihapuuhun ennen kuin toivon lumia... ARG! Aina samanlainen murheenkryyni, kun "pikku pihapuu" on melkein mammuttikuusen kokoinen ja yletyn lamppuineni ehkä metrin korkeuteen.. Pitää varmaan harkita irtopuuta tai jotain muuta!

Olen taas vaipumassa jonkinmoiseen syysmasikseen, vaikka virallisesti syytä ei olekaan. Minulle vaan tämä syksy taitaa olla vaikeinta juurikin sen takia, että on pimeää ja harmaata. Olen valonlapsi ♥ heh! Onhan syksyssä PALJON hyvääkin. Pitäisi vaan muistaa niitä asioita nostaa pintaan kun oikein alkaa pimeys ahdistaa. Ehkä sekin, etten ole oikein saanut hengähdystaukoa koko kesänä saati syksyllä, vaikuttaa mielialaan.
          Remontissa junnataan paikallaan. Pientä viimeistelyä. Putkimies tulee torstaina ja sähkömies todennäköisesti ensi viikolla (!!). En jaksaisi milläääääääääään! Haluaisin oman kodin, missä saisi olla ketarat ojoksissa ilman mitään remonttia, ylimääräisiä ihmisiä ja hulabaloota. Ehkä miulla vielä joskus semmonenkin on tässä elämässä...

Kahtena iltana en ole tarvinnut otsalamppua, kun kuu on paistanut niin kauniisti pilvettömältä taivaalta tähtien kanssa. Iso möllöttävä kuu. Tänään kun iltasella kävin juoksemassa, niin kuu oli vasta nousemassa metsän takaa ja näytti kamalan isolta! Oikein semmoiselta jättikuulta, mutta kun se sitten nousi ylemmäs niin tavallinenhan se sitten oli.
        Juoksin 7km lenkin ja ihan hyvältä tuntui. Alussa pisti alavatsaan, kun taisi rypsiporsas vielä painaa mahassa, vaikka yritinkin pitää kunnon välin niin raskaan ruuan jälkeen. Loppumatkasta taas alkoi olla niin pimeää että askelta piti vähän etsiä, mutta suht koht hyvä juoksu. Vastatuuli oli vaan ihan mahdoton ja tuntui, että energiaa meni kuin olisin juossut tuplamäärän! Hoh!
       Lämmin sauna ja venyttelyt. On nimittäin vasen reisi EDELLEEN jumissa, pitänee katsoa joitain hyviä venytyksiä jotka auttaisivat. Alkaa ärsyttää...

Iltalenkillä itkin taas. Oli ikävä koiraa. Näin unta viime yönä, että koira oli jälleen kipeänä ja sairaana. En ymmärrä miksi minä en voi nähdä unia, missä kaikki on hyvin. Tarttisin sellaisia unia. Aina koira sairastaa ja uni on muutenkin ahdistava, surullinen ja vaikea. Ja aina kun semmoisesta unesta herää niin on ensin onnellinen siitä, että se oli vain unta ja samaan aikaan toivoisi, että olisi edes niin. Että koira olisi kotona, vaikka olisi sitten kipeäkin. Itsekästä. Miten itsekästä! Siksi varmaan näenkin surullisia unia, kun olen itsekäs ihminen, joka ei saanut koiraa hoidetuksi edes kuntoon. Minun syytähän se oli, että se kipeäksi ylipäänsä tuli.
       Minun syyni.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
133. juoksupäivä 47 vko
- 7.2 km kylälenkki (45min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, pientä kireyttä tuntui lihaksissa olevan ja varsinkin vasen takareisi ottaa kiinni aika tavalla
- hengitys ok, vähän kylmä keli alkaa tuntumaan keuhkoissa, pitänee hankkia joku suun eteen jos pakkaselle menee
- ryhti parempi, mutta keskivartalo kannatus sen verran olematon edelleen että ei ryhti ja juoksuasento pysy koko matkaa hyvänä, sitten alkaa tuntumaan jaloissa, kun asento menee "istuvaksi"
- pimeää ja kamala vastatuuli

Känkkäränkkäisyyttä..

Elämme talviaikaa.
      Hassu fiilis tänä aamuna kun köllöttelin sen yhden extra tunnin peiton alla ja mietin, että ihan oli semmoinen olo, että maassa on takuulla jo lunta. Semmoinen talviolo ♥
      No ei siellä mitään lunta ollut missään, harmaata ja sateentuhnuinen aamu, niin kuin moni muukin aamu tällä viikolla. Ja sopi kyllä ilma päivän teemaan, joka oli nahina ja jähinä ja pientä kinastelua päivän iloksi. Ihmeellisistä asioista tuli kinaa ja suukopua ja näytettiin nyrpeetä naamaa koko loppu aika ja kommentoitiin niin, että takuulla toinen suuttui ja otti itseensä ja niin edelleen... ja niin edelleen...

Lähdin iltapäivästä ottamaan happea ja kävelemään rantaan. Sielläkin tosin oli ihmistä ihan liikaa, mutta kun puikkelehti sopivista paikoista niin ei törmännyt lajikumppaniin. Kaipasin yksin oloa ja hiljaisuutta ja vettä silmänkantamattomiin.
          Maisema oli utuinen, ja voisi sanoa, että kun järvelle katsoi niin maailma tosissaan oli musta ja valkoinen. Väriä löytyi ainoastaan rannan pienistä puista, missä vielä lehtiä oli hippunen jäljellä. Aika karua oikeastaan tämä loppusyksy, jotenkin niin alastonta. Ei kuulunut enää edes lokkien huutoja, niin kuin joskus kesällä kun rannassa seisoi. Kaikkialla oli vaan hiljaista ja harmaata. Kuvaisin kyllä harmaata juuri sellaisella hiljaisuudella mitä rannassa tänään oli.

Kokeilin juoksemista sitten vähän ennen ruokaa. Kävin semmoisella minilenkillä, kun piti vähän jalkaa tutkiskella että miltä tuntuu. Ihan hyvältä juoksu tuntui eikä pahemmin koskenutkaan mihinkään. Yritin juoksun jälkeen venytellä ja rullailla, mutta pitää vielä varmaan ennen nukkumaan menoa vähän "avata" lihaksia ettei tule samanlaista blokkia jonnekin tuonne jalan ojentajiin tms.
         Olen hyvä venyttelemään lihakuntotreenien jälkeen, mutta jotenkin juoksun jälkeen se venyttely jää kamalan vähäiseksi, vaikka tiedän miten TÄRKEÄÄ se olisi. Ja sitten nitisen kun joku paikka menee jumiin... Siis heittäkää saappaalla seuraavan kerran, että oma syy, älä valita!

Eilisiltana itkin taas itselleni päänsäryn. Olen sitä lahkoa, joka saa itkemisen sivutuotteena pään kipeäksi. Vieläkin vähän tuikkii otsalohkon takana, mutta jos saisin venyteltyä kunhan tästä nousen.
        Suurimmaksi osaksi itku oli kai väsymyksestä kun eilinen työpäiväkin oli niin puuduttava, vaikka olikin lyhyt. Oli siinä sitten pientä mielen pahoitustakin, lähinnä omista ajatuksista kun minä aina aloitan miettimään asioita illlalla ja yöllä ja silloin ne ovat norsun kokoisia! Mutta kyllä se itku kummasti auttaa kuitenkin, kai se jotain syövereitä puhdistaa eikä jää paha olo muhimaan. Eihän se nyt kovin mukavaa aina ole, itkeskely, mutta auttaa joka tapauksessa.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
132. juoksupäivä 46 vko
- n. 4km metsätiellä (20min)
- pieni juoksupyrähdys ihan vaan jalan kuntoa katsellen. Ihan hyvin meni, vaikka lyhyt reissu olikin
- hengitys toimi, vaikka ei ollu musiikkia häiritsemässä 
- ryhdin yritin pitää korkeana ja askeleiden oikeassa kohdassa, mutta pieni kertaus oikeasta juoksuasennosta ei olisi pahitteeksi
- tihkuinen syyssää, kosteaa ja vähän koleaa, ei paha

Jo on markkinat!

Yöllä satoi niin että ropisi ikkunalaudan lisäksi myös katto ja räystäskourut. Oikea ensimmäinen syyssade koko syksynä. Sellainen oli sitten maisemakin, kun pääsin peiton alta ihmisten ilmoille ja kurkkasin ikkunasta ulos. Harmaa, märkä ja luonnon värit alkavat olla rusehtavaan vivahtavia kaikki. Lokakuu.
          Tänään kävin markkinoilla. Sitä ennen kävin pyörähtämässä pikavisiitillä työmaalla ja tarkastamassa tai pikemminkin varmistamassa, että tuntilistahärdelli on edelleen samanmoinen kuin viime talvenakin. Huomenna olisi muutaman tunnin työkeikka, joten haluan olla varma ennen työpäivää näistä asioista niin voi keskittyä itse työhön paremmin. Tiedän, fanaattista, mutta sellainen minä vain olen. Varmistelija.
           Markkinoilla oli yllättävän paljon väkeä, vaikka keli oli sateinen ja harmaa. Myyjiä kävi sääliksi, kun seisoivat kolme toppatakkia päällekkäin kojuilla ja yrittivät olla myyvän näköisiä. Reppanat. Eräs karkkimyyjä nauratti minua, kun olin rinkelikauppaa odottelemassa, että osta namuja. Naurahdin ja sanoin, että minulla on karkkilakko, mutta mies röhäisi, että semmoiset lakot on tehty rikottaviksi! En ostanut, vahva sieluinen kun olen (pöh!!), mutta villatöppöset ostin ihan vaan niitä iltoja silmällä pitäen, kun saan käpertyä hyvän kirjan kanssa viltin alle uuden sohvan nurkkaan ♥
           Ovat lämpöiset!

Olin saanut synttärilahjaksi kirjarahaa ja ajattelin, että ennemmin tai myöhemmin tuhlaan ne ruokaan tai puhelinlaskuun, joten päätin käydä äkkiä tuhlaamassa rahan sille tarkoitettuun kohteeseen. Halusin kuitenkin ostaa jonkun semmoisen kirja, jonka AIDOSTI haluan enkä vain ostamisen ilosta ja jonkun sellaisen, mikä yllättää minut. Vähän samalla tavalla kuin huolettomasti ostettu Jojo Moyesin kirja oli aivan yliveto!
         Kävelin kirjakaupan hyllyjen välissä ja ihastelin ja tuoksuttelin uusien kirjojen tuoksua. Olisin voinut kahmia taas kourallisen kirjoja mukaani, mutta päädyin kahteen, joista toisesta olen kuullut paljon hyvää, mutta nyt kokeilen, olenko samaa mieltä. Eli Graeme Simsion ja Vaimotesti sekä Vauvatesti. Vauvatesti on Vaimotestin jatko-osa, joten päätin riskeerata ja ostaa molemmat samalla kertaa... En malttaisi odottaa, että pääsen lukemaan jemmakirjapinoa talven hämärissä!

Hemmottelin itseäni tänään Rosson ruualla. Broilerifileitä, yrttejä, ranskalaisia perunoita ja artisokkaa, jos oikein muistan. Joku hieno nimikin sillä ruualla oli, mutta en minä sitä enää muista! Hyvää oli ja söin lautasen niin tyhjäksi, että siihen olisi saanut laittaa uuden annoksen suoraan! Jälkiruuaksi pallo päärynäsorbettia. Nam. En edes muista milloin viimeksi olisin syönyt ulkona. Tällä kertaa söin yksin, joka tietysti vähän vähensi ulkona syömisen iloa, mutta kyllä minä ilon otin irti tästäkin - omasta ajasta ja hyvästä ruuasta!
           Kotona oli isä jäänyt omineen tekemään remontin loppusilauksia.. Tällä kertaa uusinut yhden silikonisauman ja tehnyt yhden uuden, maalannut hellantason reunat ja minun laatikkoni toiseen kertaan ja saanut yhden mattoveitsen rikki ja keittiön pöytään pienen rikon samaisen mattoveitsen rikkoutuessa. Isä oli pahoillaan pöytään tulleesta jäljestä, mutta minä yritin olla kuin ei haittaisi mitään. Oikeasti minäkin olin vähän harmissani, mutta en halunnut pahoittaa isän mieltä yhtään enempää.

Tulevan sähköhellan koti.

Lämmittelin uunia ja takkaa ja lokosin. Kaupunkipäivä vei voimat vaikka en mitään oikein tehnyt. Niin ja kengät tekivät vasemman polven sisäreunan kipeäksi. Olen yrittänyt lihaksia ja kireitä jänteitä hieroa ja venytellä, kun selvästi se johtuu siitä, ettei taas ole tämä juoksija muistanut lihashuoltoaan hoitaa. Ja tässä tulos... Huomenna pitää työkeikka hoitaa toisilla kengillä että polvi saa vähän lepuutusta ja juoksemaan taidan yrittää vasta sunnuntaina.

Tavallisen hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä. Ei mitenkään erikoinen, mutta jollain tapaa hyvä.
         Aamulla lojoksin liian pitkään, mutta kun verhojen takaa paljastui syyskeli sateentihkuineen ajattelin, että juuri tämmöisinä aamuina pitääkin nukkua vähän liian pitkään. Silitin aamusta eiliset lakanat ja lämmittelin sekä takkaa että uunia. Isä teki yhtä hommaa kerrallaan, joten kai tämän aamuinen todisti vihdoin sen, että nainen osaa tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, mies keskittyy vain yhteen hommaan kerrallaan. Ei pahalla sanottuna, ihan vain toteamuksena.

Yritän epätoivoisesti pitää torppaa siistinä ja kodikkaana vaikka vähän poikkeustilassa vielä eletäänkin. Suunnittelin tänään taas ryijyn paikkaa seinälle ja olisi pitänyt hakea seinällekin oikea kello ja etsiä kuistin verhot jo valmiiksi (vaikka ei ole vielä edes verhotankoja!). Rakastan tämmöistä pesän tekoa ♥ Oikein odotan sitä hetkeä, kun sohva ja lukutuoli kannetaan tupaan ja rojahdan ensimmäistä kertaa elämässäni ikiomaan sohvaan, jonka omistusoikeutta ei tarvitse oikeussalin kautta käydä todistamassa. Oma sohva, oma tuoli ja oma kirjahylly vähemmän omassa torpassa. Mutta niin rakkaassa sellaisessa ♥
          Tänään oli tosiaan vähän harmaa päivä, oikeastaan perussyyspäivä, mutta kun on tottunut liian hyvää niin tämmöinen päivä on harmaa ja tihkuinen. Tänään ja huomenna olisi kaupungissa syysmarkkinat ja ajattelin mennä fiilistelemään markkinatunnelmaa huomenna. Kiertelen ja kävelen jalat jälleen puuduksiin. Menen nuuhkimaan kirjakauppaan uusia kirjoja ja kiertelen vaaterekkien välissä vaan todetakseni, etten tarvitse mitään. Syystunnelmointia. Tai ehkäpä ostan jonkun kirjan...

Iltapäivästä kävin ulkosaunalla vähän siivoskelemassa ja laitoin vähän tultakin kiukaan alle. Kokeilin vetikö piippu ja vetihän se. No problem! En tiedä mikä siinä kesällä oli, kun sen kanssa sai tapella koko ajan ja istua nokisessa saunassa aina lämmityksen jälkeen. Hyvin veti tänään ja taidan huomenna lämmittää ulkosaunan jos jaksan ja jos ehdin ennen kuin tulee taas säkkipimeää... sehän olisi toisaalta aika romanttistakin! Yksinään varsinkin, heh!
          Istuin toppahaalari päällä melko koleassa saunassa ja katsoin tulen leikkiä kuivilla puilla. Rakastan kahta ääntä yhtä paljon. Toinen on sateen ropina ikkunalautaan, varsinkin iltasella ennen kuin uni tulee, ja toinen on palavan puun ritinä. Tuli ylipäänsä. Minun rentoutusmusiikkini koostuisi pelkästään noista kahdesta äänestä.

Ruuan jälkeen istahdin hetkeksi pöytäni ääreen ja kirjoitin muutaman kirjeen. Olipas ihanaa taas kirjoitella pitkät pätkät ja sulkea salaisuudet kirjekuoreen. Itsekäs harrastus kun saa kirjoitella itsestään monta sivua! Toisaalta mukavalta tuntuu saadakin semmoinen kirje, missä toinen kertoo itsestään, joten se vähentää harrastuksen täydellistä itsekästä luonnetta... ainakin toivottavasti.
        Isä uppoutui töihinsä taas niin tyystin, että seisoin tiskin ääressä ja odottelin, että mies tulisi syömään niin minä saisin tiskattua ja iltahommat tehtyä. Kello tuli viisi ja puoli kuusi, laitoin porkkanat kiehumaan, kello tuli kuusi, porkkanat lilluivat melkein pilalle, kello tuli puoli seitsemän ja sitten nappasin takin naulasta ja kipitin syyssateen keskellä verstaan puolelle navetan vinttiin ja sanoin, että voisiko tulla välillä syömään niin minä pääsisin tiskaamaan. Koko illan se väänsi sähköhellan uutta tasoa ja sen reunuksia. Komea siitä tulee, uudesta hellakompleksista. Komea koko talosta!
         Kunhan nyt maltan mieleni ja odotan rauhallisesti sitä hetkeä kun kaikki on valmista... En malttaisi.

Tarttis tehdä tuolle lehtimäärälle jotain, kun en ole varma voinko jättää niitä pensaiden alle niiden mahdollisten tauti-itiöiden takia... pitäisi ajaa nurmikin pensaiden välistä ettei myyrät niin mylläisi.

Illalla paistoin riisipiirakoita, kun tästä talosta on ruoka loppu. Olisi kyllä mahdottoman hyvä kyky se, että saisi leivän riittämään loputtomasti ja vaikka jaettavaksi asti... olen kuullut että niin on joku heppu pystynyt tekemään...
         Lojoksin illan viltin alle ja rakastin.
         Olen onnellinen juuri nyt.


P.S. Löysin Youtubesta rentoutusvideon missä on kahdeksan tuntia tulen ritinää ♥ ihanaa!