Kasvimaan satoa: porkkanaa ja punajuurta

Tiedättekö ne hetket, kun kaikki tulee kerralla niskaan ja jää ikään kuin lamaantuneena vain paikoilleen? Minulla oli vähän sellainen viime viikko. Ei oikein ollut fiilistä tehdä muuta kuin iltasella kömpiä Miehenmurrikan kainaloon piiloon pimeää ja julmaa maailmaa.
      Isä oli melkein koko viikon sairaalassa viime viikolla. Jossakin vaiheessa viikkoa piti olla jopa sen tosiasian edessä, että voin yhtä hyvin olla pian isätön, mutta onneksi nykyajan lääketiede on aika mahtava juttu! Isä pääsi torstaina kotiin ja voi nyt olosuhteisiin nähden hyvin...
      Huomasin vain taas sen, että ikinä ei pitäisi elää "sitten kun"-elämää. Joka tapauksessa jokin jää aina kesken. Kaikkia sanomisia ei ehditä sanoa eikä tekemisiä tehdä. Viime viikkoinen fiilis siitä, että sai pelätä jokaista viestiä tai jokaista puhelua tai sitä ettei se puhelin soi, kun tietää, ettei meidän äiti ole ihan parhain kertomaan niitä pahimpia uutisia, teki sieluun taa suuden polttomerkin siitä, että tärkeimmät asiat tässä elämässä eivät löydy pankkitililtä tai maallisesta mammonasta vaan niistä ihmisistä, jotka ympärillä ovat. Niistä lähtevä riemu ja ilo ja onni, ja se että niillä on kaikki hyvin ♥
       Sain isäni vielä takaisin ja tänään kun istuksin vanhempieni kanssa saman pöydän ääressä, ajattelin, että olen rikkain tyyppi tässä universumissa ♥
       Viime viikolla oli myös viimeinen työviikkokin ja se jo itsessään veti mehut täysin. En olisi tarvinnut mitään suurta ja ihmeellistä lisästressiä isän sairastumisen muodossa enää siihen päälle. Mutta kai se on parempi, että kaikki kerralla kuin yksitellen ripotellen.
        Ja syyskuu vaihtui lokakuuksikin tässä välissä.
       Puhuttiin Miehenmurrikan kanssa viikonloppuna, että pitkiin aikoihin ei ole viikko mennyt yhtä nopeasti ja yhtä tummin sävyin kuin viime viikko. En oikein muista muuta kuin sen odotuksen, että milloin känny soi tai piippaa viestin merkiksi.
        Ei kiitos sellaisia viikkoja enää!

Tällaista urakkaa oli sitten loppuviikosta kun selvisin työmaalta pois. Porkkanannosto odotti kotona. Nauroin Miehelle, että pääsin vihdoin "oikeisiin töihin", kun olen jo pidemmän aikaa kaivannut oman pihan kimppuun. Nyt vain pitäisi olla muutama poutainen syyspäivä, että saan kukkapenkin ja kasvimaan kuntoon. Näin kyllä käy joka vuosi, että sitten kun pääsisi omaa pihaa laittamaan syyskuntoon niin tulee vesisateet tai lumet! Toivottavasti ei nyt kumpaakaan vielä...
        Porkkanasadosta tuli mahtava!
        Kun nostin rivi riviltä porkkanaa maasta, ajattelin niitä kesäiltoja kun valutin niille kymmeniä ja taas kymmeniä litroja vettä. Harvensin kuumuudessa ja kitkin paidan selkämys hiestä märkänä. Ja nyt se maa kiitti minua, viljelijäänsä, hyvällä sadolla. Minulla oli niin hyvä mieli, että melkein itketti!

Suurin porkkana lähenteli 30cm ja suurin osa porkkanoista oli sellaisia, että ei tarvitse montaa ottaa, että saa ruualle lisuketta. Aivan ihanaa, kun omasta maasta saa ruuanlisää. Porkkanannostopäivänä meillä oli ruokapöydässä oman maan antimia porkkanoista perunaan!

Kuusi laatikkoa porkkanaa tuli tämän vuoden 8 rivistä. Katsotaan mihin riittävät ja miten säilyvät ja sen mukaan tehdään ensi vuoden suunnitelmat. Miehenmurrikka oli ensimmäistä kertaa porkkanannostossakin mukana ja nauratti minua perjantai-iltana kommenteillaan. Hän esimerkiksi kysyi, tuleeko sanonta "mie olen ihan naatti!" porkkanannostosta... Kenties. Kyllä me kumpikin aika naatteja oltiin, kun päästiin perjantaina saunan ja hyvän iltapalan jälkeen peiton alle. Ei tarvinnut unta kauaa odotella.
        Lauantaina oli vielä luvattu mukavaa, tuulista syyssäätä, joten nostin saman tien myös lantun ja punajuuren. Lantun kasvatus oli hukkaan heitettyjä tunteja, sillä juurimato oli syönyt melkein kaikki ontoiksi ja ällöttävän näköisiksi. Punajuurista sain puolestani juhlimiseen aihetta ♥

Punajuuret olivat tasakokoisia ja vain muutama jumbo mahtui mukaan. Muuten ne olivat mukavan kokoisia ja niitä tuli melkein korillinen. Pitää ensi viikolla vähän keitellä niitä säilöön niin on sitten mukava talvella ottaa ja muistella kesän touhuja ♥

Nyt kasvimaalla ei ole muuta kuin siistimistä ja vähän kukkien korjuuta. Pitää ottaa vähän siemeniä talteen, ettei tarvitse ihan kaikkea ensi vuonna ostaa... Jos nyt säilyvät.
      Pitäisi nyt siis vain tulla niitä leppoisia syyspäiviä, että saisi pihan siistiksi talvea varten. Kaipaankin jo multaan möyrimään! Oman pihan multaan!
     Täytyy kyllä myöntää, että olen ihan iloinen, että työt loppuivat tältä erään. Lupasin, että saavat pyytää minua tuurailemaan jos siihen on tarvetta, mutta nyt on ihan mukavaa vain keskittyä opiskeluun ja tehdä siinä parhaansa. Saisi joskus valmiin paperit sieltäkin!
      Tilasin itselleni syyslahjaksi Kaisa Jaakkolan Palaudu ja vahvistu - kirjan ja se kyllä tulee ihan tarpeeseen tämmöisen syksyn keskelle. Vielä en ole ehtinyt lukemaan ainuttakaan sivua, mutta eiköhän se tällä viikolla aukea sekin kirja, kaiken opiskelumateriaalin ohessa. Kehuttu sitä ainakin on, joten katsotaan millainen fiilis kirjasta tulee.
      Tänään kulutin aikaani kirjakaupassa, kun odottelin hammaslääkäri-aikaa. Se oli vasta puolen viiiden maissa, joten aikaa oli kierrellä hyllyjen välissä. Kirjakauppa vaan on sellainen paikka, että sinne kun pääsee, niin siellä voisi sitten ollakin koko loppu päivän. Aika pysähtyy ♥ Yksi kirja tarttui sieltäkin mukaan, mutta sehän ei nyt ole mitenkään erikoista...
      Lokakuinen viikko on aluillaan... Toivottavasti parempi kuin edellinen.
      Lokakuu on mielikuukauteni, jos ei heinäkuun helteistä säätä otetaan lukuun ♥ Ja tämän viikon perjantai erityisesti... hih ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
tiistai 25.9.2018
512. juoksupäivä (188vko alkaa)
- 3129.3 km
- 5km suopohjan tie (31 min)
- väsynyt olo, mutta kintut kulki ihan hyvin
- ajatukset olivat kaikessa muussa, enkä muista lenkistä juuri mitään
- lantion pito huonoa, jalat vähän tukkeessa
- ryhti kesti kohtuullisesti
- +4, kylmää, pimeää (vähän kuin oma mieli juuri nyt...)

torstai 27.9.2018
513. juoksupäivä (188 vko)
- 3134.3 km
- 5km suopohjan tie (35 min)
- jalat olivat kuin pökkelöt heti alusta loppuun asti! Ei kulkenut yhtään ja väsähdin heti
- hengitys puuskutusta ja huomasin, et alkaa vaatimaan jo kohta huivia kasvojen eteen
- jalat tukkoiset
- askelluskin huonoa
- huono uni ja stressi vaativat omansa!
- +5, pimeä, kostean kylmä keli, syys saapuu...

lauantai 29.9.2018
514. juoksupäivä (188 vko loppuu)
- 3139.3 km
- 5 km suopohjan tie (29 min)
- juoksu kulki jo vähän paremmin, vaikka jalat eivät olleet kyllä ihan normikunnossa vieläkään, ja miksi olisikaan olleet, kun en ole kunnolla ehtinyt niihin paneutumaan
- pimeä juoksu vaatii totuttelua niin askeleissa kuin mielessäkin
- hengityksen suojana huivi
- askel toimi ihan hyvin, voimaa lantiosta ei tullut kyllä ihan kamalasti
- +5, pimeää ja koleaa...