Postaustahti ei ole ollut mikään kamalan tiivis, mutta siihen on syynsä.
Olen potenut tätä minulle jo tavaksi tullutta stressin-poistumis-flunssaa...
HUOKAUS.
Kun olin saanut koulupäivät pois kalenterista ja synttäripäivän fiilisteltyä, oli vuorossa Helsingin reissu ja siskonpojan viisivuotispäivät. Seuraavalla viikolla olinkin sitten ihan väsyksissä ja kävin vielä onneton tiistaina juoksulenkillä pienessä tihkusateessa (!!) vaikka sinänsä sade ei kamalasti juoksussa haittaa, kun kropalla on kuitenkin koko ajan lämmin ja nutut eivät päästä sadetta ihan heti iholle. Tietysti riippuu vähän sateen kovuudestakin. Keskiviikkona perkasin kasvimaata ja tuntui jo vähän erikoiselta ololta, kun kuitenkin olen tottunut tekemään töitä ihan rivakalla otteella. Nyt raahasin kasvimaaroinaa melkein yksi juurakko kerrallaan traktorin kyytiin ja vein kompostiin.
Ei herättänyt edelleenkään, että voisi olla kyseessä oikeasti kipeäksi tuleminen!?!
Ei.
Ei sitten millään!
Huomaan ylikuormituksen lihaksissa, juoksukunnon laskussa, ruokahalun muutoksista, unesta, mutta en huomaa sitä ns. normaalin arjen toiminnoissa. En ennen kuin kuumemittari näyttää kuumetta, kurkku on niin kipeä, että pelkää jokaista nielaisua ja olo niin vetämätön, että sohvalta sänkyyn siirtyminen on ainut matka, jonka jaksaa - vessakäynnin lisäksi!
Uskomatonta!!!
 |
| Vaivaisena perattu kasvimaa. Vielä pitäisi trimmailla vähän muhjuksi tuota pintakasvillisuutta, kunhan kykenen... |
Ja kun tiedän, että olen ns. stressaaja-sairastaja eli kun stressi loppuu, tulen kipeäksi. Näin oli jo kouluaikoina. Olin kaikki lomat aina kipeänä.
Nyt olenkin kirjoittanut tähän työpöydän yläpuolelle muistilapun, jossa lukee: muista palautua joka päivä. Se ei nimittäin riitä, että miettii palautuvansa viikonloppuna tai lomalla tai huomenna. Päivän kuormasta pitäisi palautua joka päivä.
Kuume meni päivässä ohi, tuli nuha ja nyt jäljellä on nuhan rippeet ja kamala yskä. Pienen pieni kädenojennus hyvästä kunnostani oli se, että tauti suoritti tämän "läpiajon" melko nopeasti tähän päätepisteeseen eli yskään. Yleensä kuume kestää kolme päivää, nuhan saman verran ja sitten ollaan vasta yskässä. Nyt selvisin suht nopeasti tähän toipumisvaiheeseen, joten kai minun kova työni vastustuskyvyn vahvistamisessa ei ihan hukkaan ole mennyt - sairastumisesta huolimatta.
Näin ainakin haluan ajatella.
Mutta aivoon on ottanut ja pahasti!
On nimittäin sattuneet maailman parhaat ulkoilusäät juuri sairaspäivien aikoihin. Täällä päin Suomea oli miltei +20 astetta joka päivä, aurinkoisia päiviä ja AIVAN MAHTAVA RUSKA!!
Ja minä kipeänä. Tadaa! Onneksi sunnuntaina päästiin vähän jo rantalenkille kävelemään ja kuvaamaan ruskan värejä.
Miehenmurrikka ei saanut kuumetta, mutta muuten kyllä röhisi ja niiskutti kiitettävästi empaattisena luonteena ♥ Mukavampi oli sairastaa toisen kanssa, vaikka Miehenmurrikalle taisi minun tauti riittääkin näinä päivinä. En ole mikään maailman paras sairastaja. Varsinkin kun siihen lisätään älytön ärsytystila...
Nyt on kyllä nämä päivät mennyt ihan vaan toipumiseen. Yritän saada itseni kuntoon, että pääsisi taas lenkkipoluille ja MALTILLISEEN treenisyksyyn. Pitäisi jaksaa vielä pari kuukautta opiskella ahkerasti, että olisi sitten joulukuussa valmis!
Ajattelin näitä tämän syksyn stressitekijöitä, kun makasin sohvalla kurkkukipeänä. Syyskuinen työrupeama käytännössä yksin, isän sairastelut, opiskelut. Hyviä ja huonoja stressaajia ihan tarpeeksi. Pitäisi vaan oppia huomaamaan ne omassa olossa ja ottaa silloin rennosti, kun alkaa powerit loppumaan. Pitänee käsitellä omalta kohdaltani, että mitä se palautuminen nyt olikaan?!
Tänään kävin vielä kuvailemassa kaunista lokakuista luontoa, tosin matka loppui tasan siihen kohtaan kun hirvikärpänen mäjähti pipon reunaan. Käännyin ympäri ja ajattelin, että ehkä ne pakkaset olisi jo ihan kivat....
Metsätie kuitenkin rauhoitti sekä yskää että mieltä ♥
Metsä tekee minut terveeksi, kunpa muistaisin sen useammin.
 |
| Kultainen tie ♥ |
Olen toki ostanut muutaman uudenkin kirjan, mutta katsotaan nyt milloin tämä hyväoloilu loppuu ja uskallan taas tarttua kirjoihin, joiden tuntemuksia pitää vähän jännittää...
Ja ehkä ihan osuvasti, kirjasyksyyn on tarttunut muutama elämäntaito-opaskin. Mainittakoon vaikka Kaisa Jaakkolan Palaudu ja vahvistu-kirja, jonka lukemista olen jo vähän aloitellut. Ihan hyvä aihe, kun ottaa nykyisen tilani huomioon... (öhöm...)
Kukkapenkit on melkein tehty, mutta muu pihamaahommalu jäi pahasti sairastelun jalkoihin! Pitäisi vielä jaksaa trimmailla reunukset siistiksi ja raivata muutama kivikko siihen kuntoon, että on helppo keväällä putsata ja aloittaa taas kasvattelu alusta!
Ulkovaloja en ole vielä edes suunnitellut.
En tiedä millaiset pihavalot laittaisin täksi talveksi, kun haluaisin samalla kertaa sekä kauniit, maalaisromanttiset että myös käytännölliset ja pihaa valaisevat... Mahdoton yhtälö? Netistä löytyy aivan ihania kuvia, mutta eihän meidän pihassa ole vanhaa tammea tai pitkää vanhaa ja harmaata aitaa, mihin voisi tuikkuvaloja laitella. Ja ainakaan sitä tammea en voi pihaani mistään tuoda!
Pitänee vähän harkita...
Lokakuun alkua sinne ruudun toiselle puolelle ja nauttikaa näistä inkkarikesän keleistä ♥
Ja ruskan väreistä ♥
Aivan mahtavaa asua maassa, missä on tämmöisiä vuodenajanvaihteluita!
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
tiistai 9.10.2018
518. juoksupäivä ((190 vko)
- 3165.9 km
- 7.2 km kylälenkki (42 min)
- väsytti lähtiessä ja olo kyllä vähän parani matkan edetessä, mutta jotenkin oli vetämätön olo...
- jalat jaksoivat ihan hyvin, ryhti ja lantion asento parempi
- askel lyhyt, en olisi jaksanut pitää ottaakaan :)
- hengitys suht rauhallista
- satoi koko ajan, pientä sadetta, jota ei huomannut muutaman kilsan jälkeen enää
- +11, pimeää, märkää ja tuulista
(jälkikäteen huom. elementit sairauden tulemiseen niin näkyvissä.. ja lenkille oli päästävä,hohhoijaa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti