Valvottuja iltaöitä ajatusten kera - niin ja kevään sirkutusta.

Valvoin eilisiltana pitkän aikaa sen jälkeen, kun Miehenmurri jo tuhisi vieressä. Lämmin, suuri koura ympärillä ajattelin, että mitä jos menetän tämän onnen juuri kun olen uskaltanut siitä nauttia ja siihen luottaa?
        Meillä oli Miehen kanssa eilen illalla nimittäin taas keskustelu luovuttamisesta, periksi antamisesta ja väsymyksestä. Minä olen onnellisempi kuin ikinä ja saan valtavasti energiaa ja jaksamista Miehenmurrin läsnäolosta ja jo pelkästä ajatuksesta, että ollaan yhdessä ♥ Eilisen keskustelun perusteella tuntui kuin minä olisin epäonnistunut omalta osaltani ilon ja energian annossa Miehenmurua kohtaan... Se tuntui tavattoman pahalta, sillä itse olen ajatellut, että kaikki tykkääminen, rakkaus, kiintymys ja välittäminen mitä minussa on menee suorinta tietä Miehelle, hänen iloksi ja energiaksi ja onneksi.
        Eilinen keskustelu oikeastaan lähti liikkeelle siitä, että työmaalla oli jälleen puhuttu selän takana, haukuttu ja solvattu - ja kaikki yhden miehen toimesta! Olen itsekin itkenyt monet itkut saman miehen sanojen takia, joten ymmärrän miten raa'asti sanat osaavat satuttaa. Varsinkin, kun niissä ei ole totta edes siteeksi!
        Olen itse yrittänyt muutaman vuoden ajan kitkeä järjestelmällisesti semmoisia ihmisiä elämästäni, joiden seura tekee minulle vain pahan mielen tai joiden puheet  satuttavat joka kerta. Työmaalla tämä tekniikka ei vain aina toimi, kun joidenkin ihmisten kanssa pitää vain välillä olla nenäkkäin. Miehenmurullekin sanoin, että hänenkin pitäisi välittää vain semmoisten ihmisten mielipiteistä, joiden seurassa hänella on hyvä olla ja jotka tuntevat oikeasti hänet sellaisena kun hän on. Muut ihmiset vain purkavat omaa pahaa oloaan muihin, kun eivät pysty tunnustamaan itselleen sitä, etteivät edes itse viihdy itsensä seurassa!
        Puheet vain menivät siihen suuntaan illalla, että ne pitivät minua valveilla. Olen rakastanut Miehenmurria 10 vuotta ja nyt kun vihdoin hänet viereeni olen saanut, puhutaan kuolemasta ja menettämisestä... Yritin itkeäkin niin, ettei Miehenmuru heräisi, sillä univajetta Mies ei enää kaiken kukkuraksi tarvitse!
         Välillä vaan toivoisi, että voisi nyppiä kaikki murheet ja surut rakastamansa ihmisen ajatuksista ja elämästä kuin nypyt villapuserosta.
         Ja välillä sitten toivoo todella, että ne ihmiset, joiden elämässä ei ole muulta sisältöä kuin toisten loukkaaminen tai mielen pahoittaminen, saisi jossain vaiheessa sen kaiken omaan niskaansa.
         Toimiiko maailma niin?

Tein eilen vähän lumitöitä ... tai siis kevättöitä. Nappasin pihamaalta lumikinoksia jo vähän vähemmäksi ennen kuin plussakelit pehmentävät maan niin ettei ole enää traktorilla menoa. Ihan kaikkia kinoksia en vielä irti saanut, kun olivat syvemmältä jäässä, mutta ihan kamalia pihatulvia ei enää pitäisi ainakaan etupihalle tulla. Liukasta on edelleenkin eikä vielä ainakaan tunnu, että plussapäivät veisivät jääkerrosta vielä kamalasti mukanaan, mutta sinne päin jo... kevättä päin!
        Tänä aamuna huomasin, että linnut ovat alkaneet laulaa. Talvi on aina niin hiljainen, että nämä kevään ensimmäiset sirkutus-päivät huomaa heti! Ei taida vielä ihan pääskysiä näkyä, mutta talitintti ainakin pomppi marjapensaiden ympärillä ja syreeniaidan oksilla. Kevättä rinnassa sielläkin! ♥

Eilen ostin jo ensimmäiset siemenet. Kukkasia lähinnä, kun lähikaupan valikoima oli vähän ontuva. Pitänee käydä sitten ostamassa ns. viralliset kasvikset ihan oikeasta kaupasta. Hyvältä kuitenkin tuntui jo vähän ostaa viherpeukaloille rauhoitusta. Pitänee kuitenkin vielä odottaa sen meidän reissun yli ennen kuin siemenet kylvää, etteivät joudu unohduksiin ja kuole kuivuuteen matkan aikana.
         On luvattu hyvää ja lämmintä kevättä.
         Juuri sellaista tässä kaivataankin! Minä ja siemenet.

Tänään pitäisi vielä joutua juoksemaan.
       Tiet ovat olleet niin liukkaassa kunnossa, etten oikein tiedä miten tuonne menisi ettei kävisi pahasti kintuille.. En kuitenkaan halua katkaista juoksujalkojani kevätjuoksun kanssa, mutta silti lenkin jättäminen väliinkään ei kamalasti houkuta. Jalat eivät kyllä vielä ole ihan kondiksessa, mutta sitkeys varmasti auttaa tässäkin asiassa.
        Eilen hieroin Miehenmurrikan jalkoja kuntoon ... tai kipeäksi! Miehenmurrinrakas-parka on minun koe-eläimena näissä minun hierontaharjoituksissani. Ei valittanut yhtään, vaikka selvästi koskikin aina välillä. Ja iltasella kävely oli vähän kipeää... ♥ Ehkä minun pitää tänään sitten hieroa kipeät jalat kuntoon, hellästi ja hyvin, hyvin varovaisesti.
        Ei muuten hassumpi laji tuo hieronta. Jos ensi syksyn asetelma ei onnistu niin kuin olen ajatellut, voisin oikeasti harkita hierojaksi lukemista. Siinä ainakin saisi tehdä käsissä jotain hyvää ja parantaa ihmisten hyvin vointia ja oloa ♥ Ei hassumpi ajatus.
       Nyt pitäisi tarttua luuttuun ja rättiin ja siivota talo viikonloppu kuntoon. Miehenmurulla alkaa loma ja minulla on vielä huomenna pikkupäivä töitä, mutta sen jälkeen saataisiin olla kaksi viikkoa kuin irralleen päästetyt kanat!
      Kot, kot!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
317.juoksupäivä (144vko)
- 1996.6 km
- 7.2 km kylälenkki (42min)
- jalat tuntuivat jo melkein normaaleilta ja jaksoivat hyvin koko matkan
- alavatsa/kylki pistos pysäytti juoksun pari kolme kertaa ja piti venytellä ja kävellä vähän matkaa että pistos meni ohi
- ihanaa kun sai jalan alle jo vähän pitävää maata ja nihkeän nahkea tie teki hyvää juoksuasennollekin
- hyvänmielen juoksu! Teki hyvää!
- +4, puoliaurinkoinen ja ihana kevätkeli