Pirkko Koskenkylä: Pohjantuuli

Pirkko Koskenkylä

POHJANTUULI

(Airut Kustannus)

Suomi elää 1800-luvun muutosten aikaa. Venäjä tekee omia siirtojaan ja pieni Suomi yrittää pysyä pinnalla, saada oman kielen ja rahan avulla itselleen identiteettiä suurempien voimien niitatessa kansaa jatkuvasti Venäjän vallan alle.
        Leipurin tytär Anna ja räkärin tytär Aune elävät nuoruuttaan levottoman ajan Suomessa ja tekevät elämänvalintojaan sen myrskyissä. Ystävyys säilyy vuosien ajan, vaikka elämä viskoo naisia eri puolille Suomea ja erilaisiin töihin. Naisten asema ja tasa-arvo ovat kummankin nuoren naisen sydämen asia, koulutusta ja uraa unohtamatta. Kumpikin pyrkii päämääräänsä vain eri teitä.
        Rakkaus, suru ja elämänhalu yhdistävät heidät moniin Suomen historian tapahtumiin ja taisteluihin. 

***

Rakastan historiallisia romaaneja - erityisesti naisnäkökulmasta kirjoitettuja sellaisia! Ehkä minussa elää sitten jonkinmoinen naisasianainen, mutta minusta on mahtavaa, että kirjoja kirjoitetaan myös siitä mitä naiset ovat tämän maan hyväksi tehneet. Ja erityisesti, mitä historian saatossa on saatu aikaiseksi juuri naisten hyväksi. Koulutus on nykyään jo niin itsestäänselvyys naisille, ettei voi edes kuvitella aikaa kun piti hankkia erityislupia naisten koulunkäyntiin!

         Kirja on tarkkaa ajankuvaa 1800-luvun lopun Suomesta. Se kertoo kahden naisen taisteluista, rakkauksista ja pettymyksistä ja suruista aidosti ja lämpimästi. Aune ja Anna ovat toistensa vastakohtia, mutta kummankin juuret ovat työläisperheessä. Olisi ollut mukavaa, jos vastakohtaisuus olisi mennyt ihan siihen saakka, että toinen olisi ollut säätyläisperheen tytär ja toinen työläisperheestä, jolloin Suomen olot olisi tulleet esille kummastakin kannalta. Muutenkin molempien naisten luonteet olivat aika karikatyyrisiä: toinen oli nöyrä ja alistuva ja toinen oli periksiantamaton ja suorapuheinen. Minusta kaikissa naisissa on kuitenkin molempia puolia.

          Ja joskus vähempi on enempi. Kirjassa on 639 sivua ja minusta tarina olisi saanut ehkä enemmän voimaa vähemmälläkin sivumäärällä. Kerronta pomppi Aunen ja Annan välillä, mutta ei säännöllisesti kappale-sidonnaisesti. Sekin ehkä vähän teki kirjasta ei-niin-helppolukuisen ja varsinkin alku, missä pompittiin vuosilukujenkin kanssa edestakaisin, teki alusta hyvin sekavaa ja vähän raskaslukuista. Myös dialogi käydään murteella, joka vähän hankaloitti sujuvaa lukemista.

           Kirjailija ei tätä kirjaa kirjoittaessaan tiennyt kirjoittavansa jatkoa tarinaan, joten kirja päättyy selvästi jotenkin niin, että asiat saadaan päätökseen, vaikka Suomen taistelu jatkuukin. Kirja päättyy vuoteen 1891, josta seuraava kirja (Pohjantuuli 2.) sujuvasti jatkaa. 

          Suosittelen kirjaa niille lukijoille, jotka ahmivat Suomen historiasta kertovaa draama-kirjallisuutta. Kirja on paksu, mutta varsin kiehtova pakkaus vaikeaa rakkautta, naisten heräämistä omiin kykyihinsä ja arvoonsa sekä aimo annos Suomen itsenäistymiseen johtavia tapahtumia.

"Oli tullut aika jättää turvallinen koti, äiti ja ystävät. Anna istui pää riipuksissa hevoskyydissä matkallaan kohti Tamperetta, kohti uutta elämäänsä. "