Jo on markkinat!

Yöllä satoi niin että ropisi ikkunalaudan lisäksi myös katto ja räystäskourut. Oikea ensimmäinen syyssade koko syksynä. Sellainen oli sitten maisemakin, kun pääsin peiton alta ihmisten ilmoille ja kurkkasin ikkunasta ulos. Harmaa, märkä ja luonnon värit alkavat olla rusehtavaan vivahtavia kaikki. Lokakuu.
          Tänään kävin markkinoilla. Sitä ennen kävin pyörähtämässä pikavisiitillä työmaalla ja tarkastamassa tai pikemminkin varmistamassa, että tuntilistahärdelli on edelleen samanmoinen kuin viime talvenakin. Huomenna olisi muutaman tunnin työkeikka, joten haluan olla varma ennen työpäivää näistä asioista niin voi keskittyä itse työhön paremmin. Tiedän, fanaattista, mutta sellainen minä vain olen. Varmistelija.
           Markkinoilla oli yllättävän paljon väkeä, vaikka keli oli sateinen ja harmaa. Myyjiä kävi sääliksi, kun seisoivat kolme toppatakkia päällekkäin kojuilla ja yrittivät olla myyvän näköisiä. Reppanat. Eräs karkkimyyjä nauratti minua, kun olin rinkelikauppaa odottelemassa, että osta namuja. Naurahdin ja sanoin, että minulla on karkkilakko, mutta mies röhäisi, että semmoiset lakot on tehty rikottaviksi! En ostanut, vahva sieluinen kun olen (pöh!!), mutta villatöppöset ostin ihan vaan niitä iltoja silmällä pitäen, kun saan käpertyä hyvän kirjan kanssa viltin alle uuden sohvan nurkkaan ♥
           Ovat lämpöiset!

Olin saanut synttärilahjaksi kirjarahaa ja ajattelin, että ennemmin tai myöhemmin tuhlaan ne ruokaan tai puhelinlaskuun, joten päätin käydä äkkiä tuhlaamassa rahan sille tarkoitettuun kohteeseen. Halusin kuitenkin ostaa jonkun semmoisen kirja, jonka AIDOSTI haluan enkä vain ostamisen ilosta ja jonkun sellaisen, mikä yllättää minut. Vähän samalla tavalla kuin huolettomasti ostettu Jojo Moyesin kirja oli aivan yliveto!
         Kävelin kirjakaupan hyllyjen välissä ja ihastelin ja tuoksuttelin uusien kirjojen tuoksua. Olisin voinut kahmia taas kourallisen kirjoja mukaani, mutta päädyin kahteen, joista toisesta olen kuullut paljon hyvää, mutta nyt kokeilen, olenko samaa mieltä. Eli Graeme Simsion ja Vaimotesti sekä Vauvatesti. Vauvatesti on Vaimotestin jatko-osa, joten päätin riskeerata ja ostaa molemmat samalla kertaa... En malttaisi odottaa, että pääsen lukemaan jemmakirjapinoa talven hämärissä!

Hemmottelin itseäni tänään Rosson ruualla. Broilerifileitä, yrttejä, ranskalaisia perunoita ja artisokkaa, jos oikein muistan. Joku hieno nimikin sillä ruualla oli, mutta en minä sitä enää muista! Hyvää oli ja söin lautasen niin tyhjäksi, että siihen olisi saanut laittaa uuden annoksen suoraan! Jälkiruuaksi pallo päärynäsorbettia. Nam. En edes muista milloin viimeksi olisin syönyt ulkona. Tällä kertaa söin yksin, joka tietysti vähän vähensi ulkona syömisen iloa, mutta kyllä minä ilon otin irti tästäkin - omasta ajasta ja hyvästä ruuasta!
           Kotona oli isä jäänyt omineen tekemään remontin loppusilauksia.. Tällä kertaa uusinut yhden silikonisauman ja tehnyt yhden uuden, maalannut hellantason reunat ja minun laatikkoni toiseen kertaan ja saanut yhden mattoveitsen rikki ja keittiön pöytään pienen rikon samaisen mattoveitsen rikkoutuessa. Isä oli pahoillaan pöytään tulleesta jäljestä, mutta minä yritin olla kuin ei haittaisi mitään. Oikeasti minäkin olin vähän harmissani, mutta en halunnut pahoittaa isän mieltä yhtään enempää.

Tulevan sähköhellan koti.

Lämmittelin uunia ja takkaa ja lokosin. Kaupunkipäivä vei voimat vaikka en mitään oikein tehnyt. Niin ja kengät tekivät vasemman polven sisäreunan kipeäksi. Olen yrittänyt lihaksia ja kireitä jänteitä hieroa ja venytellä, kun selvästi se johtuu siitä, ettei taas ole tämä juoksija muistanut lihashuoltoaan hoitaa. Ja tässä tulos... Huomenna pitää työkeikka hoitaa toisilla kengillä että polvi saa vähän lepuutusta ja juoksemaan taidan yrittää vasta sunnuntaina.

Tavallisen hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä. Ei mitenkään erikoinen, mutta jollain tapaa hyvä.
         Aamulla lojoksin liian pitkään, mutta kun verhojen takaa paljastui syyskeli sateentihkuineen ajattelin, että juuri tämmöisinä aamuina pitääkin nukkua vähän liian pitkään. Silitin aamusta eiliset lakanat ja lämmittelin sekä takkaa että uunia. Isä teki yhtä hommaa kerrallaan, joten kai tämän aamuinen todisti vihdoin sen, että nainen osaa tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, mies keskittyy vain yhteen hommaan kerrallaan. Ei pahalla sanottuna, ihan vain toteamuksena.

Yritän epätoivoisesti pitää torppaa siistinä ja kodikkaana vaikka vähän poikkeustilassa vielä eletäänkin. Suunnittelin tänään taas ryijyn paikkaa seinälle ja olisi pitänyt hakea seinällekin oikea kello ja etsiä kuistin verhot jo valmiiksi (vaikka ei ole vielä edes verhotankoja!). Rakastan tämmöistä pesän tekoa ♥ Oikein odotan sitä hetkeä, kun sohva ja lukutuoli kannetaan tupaan ja rojahdan ensimmäistä kertaa elämässäni ikiomaan sohvaan, jonka omistusoikeutta ei tarvitse oikeussalin kautta käydä todistamassa. Oma sohva, oma tuoli ja oma kirjahylly vähemmän omassa torpassa. Mutta niin rakkaassa sellaisessa ♥
          Tänään oli tosiaan vähän harmaa päivä, oikeastaan perussyyspäivä, mutta kun on tottunut liian hyvää niin tämmöinen päivä on harmaa ja tihkuinen. Tänään ja huomenna olisi kaupungissa syysmarkkinat ja ajattelin mennä fiilistelemään markkinatunnelmaa huomenna. Kiertelen ja kävelen jalat jälleen puuduksiin. Menen nuuhkimaan kirjakauppaan uusia kirjoja ja kiertelen vaaterekkien välissä vaan todetakseni, etten tarvitse mitään. Syystunnelmointia. Tai ehkäpä ostan jonkun kirjan...

Iltapäivästä kävin ulkosaunalla vähän siivoskelemassa ja laitoin vähän tultakin kiukaan alle. Kokeilin vetikö piippu ja vetihän se. No problem! En tiedä mikä siinä kesällä oli, kun sen kanssa sai tapella koko ajan ja istua nokisessa saunassa aina lämmityksen jälkeen. Hyvin veti tänään ja taidan huomenna lämmittää ulkosaunan jos jaksan ja jos ehdin ennen kuin tulee taas säkkipimeää... sehän olisi toisaalta aika romanttistakin! Yksinään varsinkin, heh!
          Istuin toppahaalari päällä melko koleassa saunassa ja katsoin tulen leikkiä kuivilla puilla. Rakastan kahta ääntä yhtä paljon. Toinen on sateen ropina ikkunalautaan, varsinkin iltasella ennen kuin uni tulee, ja toinen on palavan puun ritinä. Tuli ylipäänsä. Minun rentoutusmusiikkini koostuisi pelkästään noista kahdesta äänestä.

Ruuan jälkeen istahdin hetkeksi pöytäni ääreen ja kirjoitin muutaman kirjeen. Olipas ihanaa taas kirjoitella pitkät pätkät ja sulkea salaisuudet kirjekuoreen. Itsekäs harrastus kun saa kirjoitella itsestään monta sivua! Toisaalta mukavalta tuntuu saadakin semmoinen kirje, missä toinen kertoo itsestään, joten se vähentää harrastuksen täydellistä itsekästä luonnetta... ainakin toivottavasti.
        Isä uppoutui töihinsä taas niin tyystin, että seisoin tiskin ääressä ja odottelin, että mies tulisi syömään niin minä saisin tiskattua ja iltahommat tehtyä. Kello tuli viisi ja puoli kuusi, laitoin porkkanat kiehumaan, kello tuli kuusi, porkkanat lilluivat melkein pilalle, kello tuli puoli seitsemän ja sitten nappasin takin naulasta ja kipitin syyssateen keskellä verstaan puolelle navetan vinttiin ja sanoin, että voisiko tulla välillä syömään niin minä pääsisin tiskaamaan. Koko illan se väänsi sähköhellan uutta tasoa ja sen reunuksia. Komea siitä tulee, uudesta hellakompleksista. Komea koko talosta!
         Kunhan nyt maltan mieleni ja odotan rauhallisesti sitä hetkeä kun kaikki on valmista... En malttaisi.

Tarttis tehdä tuolle lehtimäärälle jotain, kun en ole varma voinko jättää niitä pensaiden alle niiden mahdollisten tauti-itiöiden takia... pitäisi ajaa nurmikin pensaiden välistä ettei myyrät niin mylläisi.

Illalla paistoin riisipiirakoita, kun tästä talosta on ruoka loppu. Olisi kyllä mahdottoman hyvä kyky se, että saisi leivän riittämään loputtomasti ja vaikka jaettavaksi asti... olen kuullut että niin on joku heppu pystynyt tekemään...
         Lojoksin illan viltin alle ja rakastin.
         Olen onnellinen juuri nyt.


P.S. Löysin Youtubesta rentoutusvideon missä on kahdeksan tuntia tulen ritinää ♥ ihanaa!

Halkoja laatikossa

Ei tarvinnut kuin yhden pakkaspäivän ja melkein koko koivupuu puun lehdet valahtivat maahan. Tänään oli vielä hyvä päivä ja aurinko pilkisteli silloin tällöin pilven takaa, joten missiona oli tänään lehtiharavan heilutusta, etteivät pudonneet lehdet jäisi sateen alle.
       Jotenkin aamupäivä kuitenkin meni sisällä siivouksen ja ruuanlaiton parissa. Merkillistä. Naapurin emännyys kävi vielä lainaamassa meidän kopiokonetta ja sitten olikin jo ihan turha lähteä mihinkään ennen ruokaa. Laitoin lasagnen uuniin ja kävin nopeasti raapaisemassa tienlaidasta pihlajan lehdet ISOON kasaan. Kyllä sitä tulikin! Haravoin suoraan traktorin kuuppaan, kun lehteä oli todellakin valtavasti.
        Syötiin isän kanssa ja sitten vielä meni hetki tiskien kanssa ennen kuin ehdin lehtien kimppuun uudemman kerran. Oikeastaan aika kivaa "urheilua".
         Isä sai tänään valmiiksi minun halkolaatikon muodon muutoksen.

Ehkä vähän enemmän nykyiseen värimaailmaan sopivampi. Ainakin minusta. Uunin toiselle puolelle on vielä tulossa toinen laatikko säilytettäville tavaroille, joka sekin on samanvärinen halkolaatikon kanssa. Se on vielä maalauksessa. Kannoin iltasella jo puut uuteen halkolaatikkoon ja jotenkin tuntui, että sinne mahtui enemmän puitakin! Liekö pelkkä illuusio...

 Sillä aikaa kun minä puuhastelin ulkona, isä teki viimeistelytöitä sisälle (jotka eivät tahdo millään valmistua, ainakin se siltä tuntuu!). Toinen homma joka saatiin tänään tehdyksi oli keittiön uuden oviaukon ovenpielet. Niitä kun piti vähän vuoleskella ja tehdä uudelleen niin nyt sekin ovi sai raamit ympärilleen. Jee!

Illalla kävin juoksentelemassa taas kun oli semmoinen olo ja semmoinen keli, ettei ainakaan vielä satanut. Pimeää oli ja tänään ajattelin, että oikeasti minun pitää vaihtaa lenkkiaika iltapäivään. Alkoi pimeässä juokseminen olla aika ikävää. Loppumatkasta jo tihutti vettäkin.
      On ollut oikea takareisi aika kipeänä taas pari päivää. Joku lihasjumi, ei taida oikein tykätä, kun aloitin lihaskuntotreenit jälleen juoksun ohella. Tykätköön tai ei, saa tottua vähän lihaskuntoharjotteluunkin ettei kaikki ole vaan pelkkää juoksentelua. Olen yrittänyt hieroa jalkapohjapallolla, putkirullailla ja istua ja venytellä saunanlauteilla. Eiköhän tämä tästä. Eräs ystäväni, juoksija hänkin, sanoi minulle ettei pienistä kivuista pitäisi valitella. Olen yrittänyt noudattaa sitä ohjetta, joten anteeksi kitisemiseni ♥
      Ilta humpsahti jälleen romanttisten elokuvien parissa, joita löysin digiboksin kovalevyltä. On taas semmoinen haikaileva olotila... Ja tuli ikävä jouluakin... Hmph.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
131. juoksupäivä (46vko)
- 5.4 km uimarantalenkki (32min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, paitsi oikean jalan takareisijumitus teki askelluksesta jotenkin hankalaa. Sitten se jo kävi vasempaankin jalkaa kun jalka ei totellut oikein...
- hengitys ja ryhti olivat suht hyvät
- minulta hajosi korvanapit minun mp3-soittimesta... harmitus!
- pimeää ja vähän tihkusadetta loppumatkasta, koleaa +5

Pakkasyön jälkeen

Kello oli soimassa puolen kahdeksan maissa ja voi kun ois nukuttanu makeasti, kun kello piippaili vieressä. Nousin ja aukaisin verhot niin ikkunasta näkyi huurteisen valkea maa. Pakkasyö ja -4 astetta oli pakkasta vielä kun vähän ennen 9 lähdettiin mummolle pihatöihin.
         Onneksi oli talvirenkaat alla, vaikka tiet vielä suht kuivia olikin.

Meidän mummo on sellainen pihaihminen henkeen ja vereen, että voin hyvin kuvitella itseni samanlaiseksi kunhan tulen 86 vuoden ikään. Ja nyt kun ei ole käsissä olevan ihottuman takia päässyt pihatöihin ja laittamaan pihaa syyskuntoon, niin tuska on ollut mieletön.
        Tehtiin äidin kanssa pihasta niin siisti kun tämän päivän puitteissa ehdittiin ja minua taas ahdisti se kun ei piha jäänyt ihan siihen kuntoon kuin olisin halunnut... Eikä mummo antanut/jaksanut meitä koko päivää nurkissa katsoa. Etupiha saatiin suht hyvään kuntoon ja se riittäkööt. Tekisi mieli keväällä käydä tekemässä kukkapenkit semmoisiksi kuin ne joskus olivat, kun mummo oli voimissaan ja nuorempi. Mutta toisen pihaihmisen pihalle on paha mennä näpertämään, en minäkään tykkäisi, vaikka miten komeaksi toinen saisi kukkapenkit ja pihan.

Kahvilla mummo sitten tyrkytti palkkaa, mutta kieltäydyin rahapalkasta ja sanoin, että mieluummin huolisin pitkävartiset villasukat sitten kun mummo pääsee neulomisen makuun ja kun kädet paranevat siihen kuntoon. Mummo suostui vaihtokauppaan ja olin salaa tyytyväinen, että olin saanut kelkan käännettyä niin helposti ympäri. Eipä mummolla liikaa rahaa ole ja jos minä saan vaivanpalkaksi kauniit sukat niin minä voitan tässä tapauksessa ♥
         Ajeltiin kotiin päin maaseututeitä myöten. Isolla tiellä ajelu on minusta tylsää ja puuduttavaa. Nyt oli sentään tiessä muutama mutka! Kotona rojahdin hetkeksi viltin alle. Sen verran viileä ilma oli tänään, että vaikka pihatöissä oli lämmin niin sisäisesti oli vilpoinen olo. Huomenna lämmitän saunan.
         Ulkotöissä parasta on tämä iltainen väsymys. Nukuttaa ja tietää, että uni on syvää ja hyvää tämmöisen päivän jälkeen. Mukavaa oli taas kyllä riuhtoa pihapuuhissa itsensä väsyksiin. Ja nyt pääsee sitten pujahtamaan peiton alle unta odottelemaan.
          Unia.

Bon Appetit, tipuset!

Aurinkoinen syyspäivä, huutavia lintuauroja ja harmaan sinisellä taivaalla seilaavia pilvenhuitukoita. Aikalailla täydellinen päivä pihapuuhille.
          Kun on koko kesän katsonut purua, pölyä, lautoja, listoja, sahoja, vasaroita, nauloja, pahveja ja kaaosta noin ylipäänsä ei se enää viiden kuukauden jälkeen kamalasti jaksa innostaa saati kiinnostaa. Lähdin tänään ulos, sillä jos olisin jäänyt sisälle katsomaan hitaasti etenevää viimeistelyä niin olisin paukahtanut kahtia. Miten se onkin, että nämä viimeiset viikot ja viimeiset hommat ottavat hermoon enemmän kuin se, kun lattian tilalla oli maata ja seinähirret näkyvissä?!
            Raivasin vähän kasvimaata. Sinne olivat jääneet pystyyn tillit ja herneet ja kukkia sekä lanttujen ja punajuurten noston jälkeiset kasat. Korjailin vähän selkeämmäksi sitä aluetta, mutta jätin vielä auringonkukat pystyyn, kun niissä olivat vielä suurimmaksi osaksi siemenet kiinni. Jos vaikka linnut huomaisivat ne vielä ennen talvea. Tätä menoa ne kyllä jäävätkin sitten kasvimaalle talventörröttäjiksi, kun niitä ei hoitanut pois yhdellä kertaa muiden kanssa. Sen verran tunnen itseäni...

Oli mukava riuhtoa kuolleita kukkia ja muuta roinaa pois ja saada lihaksiin mukavaa lämpöä ruumiillisesta työstä. On ikävä työpäiviä sen puoleen, että siellä sai tehdä koko ajan jotain oman kropan voimin... Voi kun tulisi lunta tänä vuonna sen verran edes, että pääsisi lumitöihin (voin olla erimieltä sitten niiden viiden metrin korkuisten hankien keskellä...).
         Iltapäivästä leikin siepparia kaurapellossa.
         Hain vähän kauralyhdetarpeita naapurin pellolta. Luvan kanssa. HUOM! Soitin vielä pellon laidasta varmistusta, että onhan tämä nyt ok, kun omatunto kolkuttaa niin että takaraivossa soi.. Ja tietysti toiset naapurit ajoivat juuri silloin ohi, kun olin kauraa katkomassa. Maine meni, kunnia kasvoi. Varkaaksi minua varmaan sanotaan kaikkialla muualla kuin nenän edessä, vaikka lupa oli saatu, moneen kertaan.
         Kauraa oli paljon ja tuntui jo kahdeksannen lyhteen jälkeen varkaalta olo, mutta ahneus voitti ja otin vielä pari lisää, jos vaikka joku homehtuu tai muuten menee pilalle... (selityksiä, selityksiä)

Niputin lyhteet suht löysään nippuun ja vein grillimajaan. Siellä ei ainakaan pitäisi olla lintuja, hiiriä tai hirviä, jotka voisivat syödä lyhteet ennen aikojaan... kuten muut jemmat joita olen joskus ottanut (esimerkiksi muutaman vuoden takaiset auringonkukan siemenet, jotka menivät parempiin suihin yhdessä yössä! Hmph, jotain opittu siitäkin...). Ihana tuoksu lehahti lyhteistä enkä malttaisi mitenkään odottaa, että saisin viritellä ne lintujen iloksi valkean hangen keskelle... Eiväthän linnut niistä välitä, kun naapurissa roikkuu läskipalat, mutta kunhan elättelen hullua haavetta ja romanttista maalaisunelmaa lyhteitä syövistä punatulkuista ja talitinteista.
        Tsirp, tsirp!

Iltasella kävin jälleen kuutamojuoksulla. Ei pimeässä ole kovin mukava juosta, varsinkaan näin hyvällä mielikuvituksella varustettu ihminen. Iso kivi oli karhu ja iso kanto hirvi. Jalat olivat jälleet ihan väsyksissä ja ajattelin jo, että johtuukohan tämä yhtäkkinen väsymys kylmemmästä ilmasta. Että jalat eivät ole tottuneet viileään keliin vaan käyttävät kaiken energian siihen, että saavat pidettyä itsensä lämpöisinä.. Toisaalta luulisi juoksemisen pitävän kintut tarpeeksi lämpöisinä ilman muuta yritystäkin. En tiedä. Vähän väsähtäneeltä jalat kuitenkin vaikuttivat, vaikka muuten lenkki oli mukava ja ihan kiva - pimeästä huolimatta!
        Huomenna mennään sitten raivaamaan mummon pihaa, kun se oli jo äidille huokaissut, että "jääkööt sitten hangen alle kukkapenkit ja muut..." Dramatiikan taju on toivottavasti perinnöllistä, heh!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
130. juoksupäivä 46 vko alkaa
- 5km kylälenkin miniversio (30 min)
- juoksu sujui muuten kivuitta ja krampitta, mutta jalat väsähtivät puolessa välissä matkaa
- hengitys sujui suht hyvin, mutta ryhti taas lopsahti johonkin kesken kaiken...
- oli pimeää, kuu paistoi ja tähdet tuikkivat, ei mitenkään kivaa juosta...
- muuten lenkki tuntui hyvältä ja jälkeenpäin pääsi saunaan jalkoja lämmittelemään
- mukava olo!
- kylmähkö ilta, kai jo lähelle nollaa!

Vapaan viikonlopun vetelehtimisiä...

Vapaa viikonloppu - kaikilta osin - ja se meni nopeammin kuin mikään viikonloppu ikinä!
         Porukat olivat lähteneet kaupunkiin perjantai-iltana ja minä sain nautiskella lauantaisesta aamusta hiljaisuuden vallitessa, tyhjässä talossa. Ah, ihanuutta. Sai laittaa uuniin tulet, viedä aamupalan tv:n ääreen ja tehdä jotain järkevää tai olla tekemättä.
        Valitsin jälkimmäisen version.
         Lauantaina en tehnyt mitään. Köllöttelin ja nautiskelin laiskuudesta ja tekemättömyydestä. Koko kesässä ei ole oikein ollut tämmöistä hetkeä, että olisi saanut olla omassa rauhassa tekemättä mitään, joten nyt sitten nautin, nautin ja nautin!

Ilmat ovat olleet aivan mahtavat näinä päivinä. Lauantaina piti vähän haravoida pihaa ihan vaan sen takia, kun aurinko paistoi ja oli ihana keli, vaikka koivuissa ja varsinkin syreeneissä on melkein täyslehtivarasto vielä jäljellä! Tein kasoja ja ajattelin, että jos vaikka viskaisin lehdet kukkapenkkiin maanparannukseksi, kun se on edelleen vähän hiekkainen ja savinen sen sähkötolpan vaihdon jäljiltä.

Kävin eilen juoksemassakin. Tein päivälenkin pitkästä aikaan. Viimeksi taisin tehdä iltapäivällä lenkkiä joskus kevättalvesta. Ei oikein juoksu kulkenut. En tiedä oliko se huonosta aamiaisesta vai ihan vaan perusolotilasta, mutta jo parin kilsan jälkeen tuntui että jalat hyytyy täysin. Juoksin silti 7km lenkin, ihan vaan kiusatakseni itseäni ja katsoen samalla miten paljon kärsii kroppaa rääkätä väsyneessä tilassa. Ryhti nyt ainakin kärsi väsähtämisestä enkä enää astellut niin puhtaasti, mutta muuten juoksin koko matkan loppuun asti. Kintut selvisivät ihan hyvin rääkistä...

Tänään olen nukkunut univelkoja pois. Viime yönä en paljoa saanut unta, joten tänään olen katsellut unikuvia sitten viime yönkin puolesta. Olen katsonut Sydänmailla (Heartland) sarjaa taas nauhalta. Siinä on taas jotain sellaista, joka vetoaa minuun näin syystalvesta, vaikka en nyt mikään hevostyttö olekaan. Pohjois-Amerikan maisemat ainakin ovat aivan huisia ja jos joskus eksyn vielä Amerikkaan menemään niin takuulla en enää mene mihinkään miljoonakaupunkiin vaan johonkin pohjoiseen kyläpahaseen... Villiin Pohjolaan ♥

Oma rauha loppui tänäiltana. Eivät malttaneet kauempaa olla.
        Remontti menee AINAKIN kuun loppuun kun putkimiehellä on niin kova kiire ettei ehdi tulla laittamaan muutamaa putkea kiinni ennen kuun loppua. Ärsyttävää! Ja sähkömies on ensiviikon lomilla... SEKIN VIELÄ! Muutenhan alkaa kämppä taas näyttämään ihmisasumukselta, vain ne miun sohvat ja kirjahylly puuttuu... En malttaisi odottaa!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
lauantai 17.10.
129. juoksupäivä (45 vkoa täynnä)
- 7.2km kylälenkki (43min)
- juoksu ei kulkenut nyt yhtään! kahden kilometrin jälkeen jo jalat väsähtivät ja energia loppui ja loppumatka oli semmoista sisuilua
- väsymyksen jälkeen meni sitten juoksuryhti ja keskivartalon kannatus samaa syssyä ja askellus heitti.
- juoksin tänään iltapäivälenkin noin yhden maissa, joten energiavajaus oli varmaan siitä, ettei ollut aamupalalla syönyt tarpeeksi
- puhki olo oli, mutta toisaalta hyvä siitä, että olin jaksanut koko matkan juosta!

Verhot, kaapinovet ja omituinen olo...

Alkaa remontti kiristämään vähän tunnelmaa tässä torpassa. En tarkoita nyt mitään ilmiriitoja tai huutamista, mutta sellainen tunnelman muutos on selvä näiden parin viikon aikana ollut. Hermo menee pienistä jutuista - kaikilla.
          Yritän koko ajan miettiä sitä, että enää muutama viikko ja sitten saa huokaista helpotuksesta. Ollaan koko kesä eletty kuin löysässä hirressä ja nyt meinaa viimeiset metrit viedä hengen... Olen yrittänyt viettää aikaa vähän torpan ulkopuolellakin, sillä kun vanhempi polvi on koko ajan talossa, ei miulla ole omaa tilaa muualla kuin ulkona talosta! Ja tartten sitä jo, omaa elämää ja omaa aikaa.
          Aamupäivästä viriteltiin vihdoin tupaan verhotangot ja verhot. Niidenkin laitosta saatiin ärsytystila päälle, kun jotkut ymmärsi tahallaan väärin ja jotkut leikki tahallaan etteivät ymmärtäneet. Saatiin kuitenkin vaaleat verhot ikkunaan, katsotaan nyt milloin sitten laitan talvi/jouluverhot...

Vaihdoin omaankin ikkunaan vähän paksummat ja tummemmat verhot samalla kun pesin ikkunat. Pitäisi tehdä talvisiivous omassa kammarissa oikein kunnolla, mutta ei oikein jaksa keskittyä nyt vielä semmoiseen, kun on tämä yksi kaaos vielä aika kesken...
       Iltapäivästä laiteltiin sitten keittiön kaappeihin ovia. Alkavat näyttämään jo kaapistolta, vetimet vain puuttuvat. Nämä kuvat eivät todellakaan ole mitään photoshopattuja ja siisteyden perikuvia, vaan otettu juuri niin sotkuisesta torpasta kun torppa sattuu olemaan! Pahoitteluni.

Iltasella lenkki jäi todella myöhäiseksi ja melkein koko lenkin juoksin otsalamppu päässä. Oli inhottavaa juosta varsinkin hiekkatietä, kun en nähnyt kunnolla monttuja vaan huomasin ne vasta sitten kun askel nyypähti niihin... Pitää varmaan pikku hiljaa siirtää lenkkiaikaa iltapäivään, ennen ruokaa... Näkee mihin juoksee.
        Muuten kyllä juoksu teki hyvää. Tuuletti päätä ja ajatuksia ja sain vähän rehkittyä suurinta pahaa mieltä pois. Tuntui melkein kuin olisi ollut 45minuutin terapiassa! Juoksu tekee todellakin hyvää sekä kropalle että mielelle.
         Nyt iltasella sitten onkin ollut ihan kummallinen olo. En tiedä onko se vain väsymystä, juoksu euforiaa vai ihan vaan uupumusta remontista ja koko tilanteesta. Jotenkin en ole vain ollut ihan oma itseni tänä iltana. Tuntuu hassulta ja hassummalta vielä sen takia, että en tiedä mitän järkevää syytä tähän...
          Noh. Nukun hyvät yöunet niin eiköhän se siitä.
          Huomenna on uusi päivä.
          Blank paper ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
128. juoksupäivä (45 vko)
- 7.2 km kylälenkki (45min)
- juoksu tuntui ihan hyvältä, mutta jalat vähän väsähtivät loppumatkasta. Ei kamalasti, mutta sen verran että huomasin eron
- hengitys sujui hyvin, mutta alkumatkasta vasen alavatsa kramppaili. Taisin lähteä liian aikaisin lenkille ruuan jälkeen...
- askeleet ja ryhti oli hyvä
- sysipimeää, otsalampun valossa juoksentelin, aika hankalaa...

Puuhapäivä puuhamaassa!

Taivas oli äsken tähtiä täynnä, kun kävin iltalenkillä ja sytytin samalla koiran haudalle kynttilän. Oli selvästi pakkasyö tulossa, kun nurmi kimmalsi jo siihen malliin, että takuulla oli jo lähellä nollaa. Oikeastaan aika mukavaa, siis rapsakat pakkaskelit, ainut on tuo sysimusta ja läpitunkematon pimeys, joka aina välillä saa mielen yhtä mustaksi... kun tulisi edes se pieni kerros lunta.
        Tänään oli puuhakas päivä.
        Aamusta tehtiin ensin noiden viimekertaisten laatoitusten saumaus ja saatiin homma viimeisteltyä. Isä levitteli laastin ja minä tein viimeistelyt (eli pesun ja saumojen "tiivistelyn"). Saumausainetta oli ihan joka paikassa isoja laattoja ja sieni ja vesi muuttuivat hetkessä mustiksi. Muutaman kerran pesin veden kanssa, mutta ohjeistuksessa oli, ettei kovin montaa kertaa saisi vesipesua tehdä, ettei saumalaasti muuta väriä tai lähde saumasta pois. Viimeisen pyyhkäisyn tein vanhalla t-paidalla ja kiillotin samalla laatatkin. Kai ne jonkinmoisen pesun vielä vaatii, mutta suurimmat roiskeet ainakin ovat nyt pesty pois. Enää tarttee vain silikoonit reunoihin.

Kahvin jälkeen aloitettiin sitten äidin kanssa meidän urakka: katon pesu. Kattoa ei tässä hulinassa ehditty maalata, en tiedä milloin sen ehtii, mutta ei ainakaan tänä syksynä, joten ajattelimme pestä pahimmat tummat laikut pois hirsistä.
       Kuten hyvin voi arvata, oli meillä ensin tarkoitus pestä vain keskimmäinen kattovasa - se joka näkyy eniten (!!) ja muut vain imuroida... Noh, sitten kun pöydän päällä seisoskelin ja kattelin muita kattoparruja tarkemmin, niin nekin sitten näyttivät pahoilta ja likaisilta. Kuinkas siinä sitten kävikin niin, että päädyttiin pesemään kaikki hirret katosta, mutta sen verran järkeä oli vielä jäljellä, että laudoitus rauhoitettiin ja imuroitiin vain pölyt pois.
       Kamala homma siinä oli näinkin!
       Kiitin Luojaa monta kertaa siitä, ettei minulla ole sydänoireita, kun koko päivän sai pitää käsiä ylhäällä ja hangata. Ensin rasvainen lika ei meinannut edes lähteä millään, ennen kuin nappasin Tolu Keittiöön-nimisen suihkepullon, joka lupaili että rasva irtoaa. Ja lupaus piti! Ei tarvinnut hammaskiilteet kirskuen raapia parruja puhtaaksi, vaan lika lähti suht helposti kuumalla vedellä, vanhalla käsipyyhkeellä ja Tolun ihmeaineella! JES!

Eihän muutosta muut huomaa kuin me, mutta ainakaan eivät ole enää puhallusvillapölyssä tai muussa hötössä ja pikkasen saatiin hirsiin valkoisuutta takaisin. Vähän semmoinen "köyhän miehen maalaus" tämäkin. Minä sain kyllä tarpeekseni pöydän päällä keikkumisesta, mutta onneksi ei käynyt mitään.. kuten esimerkiksi pyörtymistä (heh)!

Mutta kun en kuollut pöydällä pomppimiseen niin sitten kun laiteltiin mattoja tupaan niin sain sähköistun tapettiseinältä irroitetusta sähköjohdosta... Auts! Olin vähän ennen iskua kysynyt äidiltä, että mitenhän kovan tällin letkusta saa, että kuoleekohan siinä heti... Ei kuollut, mutta kyllä se pahan olon teki. Vähän samanlaisen olon kuin lehmien paimenlanka. Ei kiva...
          Kun oltiin saatu katto puhtaaksi ja lattia imuroitua, kannettiin tupaan kokeeksi jo pitkät tuvanmatot. Ihanaa oli tehdä tuvasta taas tupa! Ja siniset raitamatot näyttivät harmaalla lattialla ja vaaleassa tuvassa TOSI kauniilta. Rakastuin jälleen tupaani ja torppaani enkä enää malttaisi yhtään odotella sitä, että saisin sohvat ja kirjahyllyn ja tuikut pöydälle. HOP HOP!

Olin kyllä iltasella aika poikki ja otin suihkussa lämpöisen suihkun niskaan ja harteisiin. Ovat muuten jumissa heti. Huomenna jos saataisiin verhotangot ikkunoihin ja ainakin verhot pestyä, jos ei nyt ihan vielä ikkunaan asti. Huh hei. Onneksi ollaan jo tässä vaiheessa, vaikka alkaa kyllä käymään hermoihin nämä loppumetritkin.
        Huomasin tänään senkin, että isän kanssa tekeminen kiristää hermoja paljon enemmän kuin äidin. Laatoituksen saumauksessa olin niin pahalla päällä kun iskä taas viisasteli tapansa mukaan joka asiasta, mutta kun äidin kanssa pestiin kattoa monen monta tuntia, niin siinä naurettiin puolet ajasta milloin mistäkin hölmöstä asiasta! Äiti on aina tajunnut minua paremmin. Isä ei ole edes yrittänyt...

P.S. Ai niin, tässä on tämä pikkusiskon antama palapeli, jota en ole vielä ehtinyt aloittaa, vaikka mieli on tehnytkin vähän ottamaan hermolepoa... hih, ihana ♥

Päivien viemää

Viikonloppu mennä hurahti taas sellaisella vauhdilla, että pitäisi kai iskeä välillä käsijarru päälle jo perjantai-iltana, ettei ihan menisi huomaamatta ohitse.
       Lauantaina tehtiin laatoitusta hellan ympärille tulevaan seinään. Viimeinen laatoitus tässä remontissa ja viimeinen laatoitus koko loppuelämän aikana (ei pitäisi näin sanoa, kun nämä jutut tulevat yleensä vastaan..). Taidan myydä laatoitustarvikkeet eniten tarvitsevalle..?

 Tämä seinä oli se, joka aikoja sitten kaadettiin ja rakennettiin uudelleen, viisasta eikö olekin, mutta tähän väliin pitäisi jossain vaiheessa mahtua 60cm hella, joten semmoinen kolo siihen sitten tehtiin.

Ja tällainen siitä sitten tuli. Laatta on samaa kuin keittiön välitilassa. Kuvissa laatta näyttää ihan ruskealta, mutta sen piti olla tumman harmaa, lähellä mustahkoa... ruskeakin käy, kun se kerran on seinässä jo! Laatoituksessa oli omat ongelmansa, tässäkin, mutta ihan mukavasti se loppujen lopuksi sujui, kunhan en mennyt muiden hermoiluun mukaan vaan hoidin oman osuuteni rauhallisesti. Hyvänä vinkkinä voisin sanoa laastin kuivumisen estämiseksi sumupulloa, jolla saatiin hyvin laastiin vähän elastisuutta työn loppuvaiheessa! Vinkkinä muille poloille, jotka laatoitatte jotakin...
        Laatat menivät viimeistä laattaa myöten ja olisi ollut ihan kiva, että olisi ollut yksi ylimääräinen. Ei olisi mennyt niin tuskalliseksi viimeisten laattojen katkaisu... paketissa oli kuitenkin yksi laatta rikki joten se vei yhden ylimäääräisen laatan... Loppu hyvin kaikki hyvin.
         Samana iltana kävin vielä rannassa kävelemässä ja satuinkin komeaan auringonlaskun aikaan. Onneksi oli kamera mukana ja siinä vielä toimivat paristot. Yleensä minulle käy niin, että kamera hyytyy muutaman kuvan jälkeen.. Ihana ilta-aurinko, vai mitä?

Eilen käytiin siskonpojan kaksivuotispäivillä Helsingissä ja aikamoinen ajaminen yhden päivän aikana, kun ajamista tulee kolme tuntia suuntaansa. Sai ainakin istua autossa, onneksi ei tarvinnut kuitenkaan ajaa... Juhlat olivat kivat, paljon lahjoja ja makeaa kakkua (vatsa protestoi makeutta iltasella...). Pikkusisko antoi myöhästyneen synttärilahjankin sitten kun oltiin kotiinlähtöä tekemässä. Aivan ihana palapeli! Sisko tuntee minut aika hyvin... Laittelen kuvaa kunhan saan palapelin alulle.
        Tänään oli sitten ulkotyöpäivä.
         Raivasin pihapotteja kesäkukista ja kukkapenkkejä kukkineista kukista. Muutama penkki jäi raivaamatta kun välillä piti ajaa ruohoakin. Kamalan kylmä päivä ja sain posket punaisina touhuta kukkapenkkien kimpussa. Oikeasti tarvitsin vähän ns. oman tekemisen aikaa. Alkaa täällä sisällä tuo remontti ottamaan päähän niin kovin, etten kestäisi jos en pääsisi välillä vähän ulos ja tekemään jotain ihan muuta!
         Iltasella kävin vielä juoksemassa. Vähän myöhäiseksi sekin jäi, mutta vielä näki tiellä juosta vaikka meidän HILJAINEN kylätie oli tänä iltana kaikkea muuta. Autoja, traktoreita ja jotain siltä väliltä tuli koko ajan vastaan ja taisin olla liikaa tiellä, ylimääräinen kulkija! Huh hei! Hyvältä kuitenkin tuntui, vaikka ihan siinä samassa lennokkaassa juoksukunnossa en vielä olekaan ja edelleenkään en osaa pukeutua ... syystalven iloja, omituiset kelit!
          Nyt olenkin sitten saunan jälkeen ihan uuvuksissa ja väsyksissä, hyvällä tavalla. Joten peitto ja tyyny vetävät puoleensa. Buena Notte kaikille! ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
127.juoksupäivä (45vko alkaa)
- 5km kylälenkin pienempi versio (32 min)
- hyvältä juoksu tuntui, vaikka ei ihan huippu juoksu ollutkaan
- jalat jaksoivat ja hengitys ja ryhti pysyi hyvänä
- pimeää oli ja autoja paljon, pikkasen hankaloitti keskittymistä
- hyvältä tuntui jälkikäteen
- en osaa pukeutua vieläkään!

''All you need is love...''

Tänään olisi pitänyt herätä reippaasti, ottaa aamupala sen enempiä haaveilematta ja lähteä liikkeelle säntillisesti, mutta kun on kyseessä tämmöinen nautiskelija kuin minä niin aamu virahti peiton alla köllöttelyyn ja aamupalalla luin lehden hissukseen ja liikkeelle lähtö oli jatkuvaa käpsehtelyä edes takaisin, niin tietäähän sen, ettei päivä ihan putkeen mene... aikataulujen osalta.
          Olin ajatellut, että kävisin aamupäivästä tilaamassa ne sohvat ja kirjahyllyn, mutta kun pääsin kauppaan asti niin yksi myyjä oli kiinni vanhemman ikäpolven ukossa ja kävi vaan pyörähtämässä ja kysymässä millaista asiaa minulla olisi. Olisi pitänyt kai sanoa, että olen tullut tuhlaamaan rahani teidän mööbeleihin niin kai olisin saanut myyjään, ja ukkoon samantien, vauhtia. Odotin ja odotin ja odotin ja vihdoin minun piti käydä sanomassa myyjälle, että palaan asiaan tunnin päästä. Minulla oli buukattuna kampaaja samalle reissulle ja sen aika oli mennä ohi suun jos kököttäisin huonekalukaupassa koko päivän.
            Kampaaja oli myöhässä.
            Jotenkin niin arvattavaa sekin!
            Leikkautin tämmöiset talvihiukset itselleni. Lyhyttä mallia tällä kertaa, mahtuu pipo paremmin päähän! Tuntui taas mukavalta kun joku käsitteli päätä, harjasi ja leikkasi ja hurruutteli hiustrimmerillä. Olisin varmaan ihan omillani jossain päähieronnassa... miulla taitaa olla parhaat sensorit hieronnalle päässä - yläpäässä tarkoitan!

Kävin nappaamassa pientä välipalaa Mäkkäristä ja söin ne vanhempieni kämpillä. Hyvä vaan kun eivät ole ottaneet avaimia pois kun kotoa lähdin, saa hyödyntää niiden asuinsijaa aina välillä sillä samalla oikeudella kun mitä ne hyödyntää minun asuinsijaani.
        Ja sitten ajeltiin vähän aikaan rakkaan kanssa ympäri naapuripitäjiä.
        Ajattelin tänään iltalenkillä, kun olo oli lämmin, onnellinen ja rakastunut, että noinkohan minä olen tämmöistä ansainnut. Kaikkea tätä, mikä tuntuu hyvältä ja lämpöiseltä. Sitten tajusin senkin puolen asiasta, että joskus kai nämä tämmöiset asiat annetaan lahjaksi, vaikka niitä ei ihminen aina olisikaan työllään tai tekemisillään ansainnut. Sitä kai kutsutaan elämäksi.
          Minä ainakin arvostan omaa lahjaani ja rakkauttani niin kovin, että ei mene semmoista päivää ettenkö olisi kiitollinen ja onnellinen tästä kaikesta. Olen etsinyt, kaivannut ja odottanut tätä NIIN kauan, etten aio menettää tästä tunteesta hitustakaan.
           Ja se kuulemma näkyi minusta, hyvä olo ja rakastuminen. ♥
           Noh, näissä asioissa olen kuin avoin kirja.

Iltasella kävin juoksemassa.
       Se oli semmoinen kokeilulenkki, että miltä tuntuu sairastelun ja toipilaana olon jälkeen. Ihan hyvältä tuntui. Jalat olivat muuten melko normit, mutta vasemmassa sääressä on vähän penikkataudin oireita. Yritin piikkipallolla sitä hieroskella saunan jälkeen, mutta eihän se nyt tuolla hieronnalla mihinkään mennyt.
         Kylmä keli oli ehtinyt tällä välin tulemaan juoksuunkin enkä osannut oikein pukeutua oikein. Vähän oli liikaa päällä joka suhteessa. Ohhoo! Ja kylmä tuuli kävi keuhkoihinkin... vai tuntuikohan se vaan...
         Noh, kuitenkin, hyvältä tuntui päästä taas lenkille ja iltasella saunan jälkeen kun olin kapaloitunut vilttiin ja villapaitaan niin olo oli samalla lailla raukea ja hyvä kun muinakin juoksukertoina. Kaipasin jo sitä tunnetta. Köllöttelin sängyssä viltin alla ja katsoin Kung Fu Pandaa - kyllä sitä lasten piirrettyä elokuvaa!
         Oli vaan niin hyvä olo - kaikesta!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
126. juoksupäivä (44 vko)
- n. 4 km uimarannan typistetty lenkki (20min)
- kokeilujuoksu sairastelun jälkeen
- hyvältä tuntui, vasemman jalan penikkaa lukuunottamatta
- hengitys meinasi "jäätyä" kylmässä viimassa ja liikaa oli päällä
- muuten tuntui hyvältä päästä lenkille ja iltasella vielä paremmalta

Laattoja ja tapettia

Lokakuu on tuonut kylmät ilmat mukanaan. Tänä aamunakin oli mittarissa vain muutama plus-aste, joten minä hetkenä hyvänsä on sen ensilumen aika... Toisaalta ensi viikoksi on luvattu kyllä lauhtuvaa keliä... En oikein tiedä, milloin pitäisi vaihtaa kesärenkulit talvisiin. Ettei pääsisi talvi yllättämään...
       Tänään ei oikein ollut kenenkään päivä.
        Jotenkin aamusta lähtien kaikki hommat vähän köpsähteli milloin mitenkin.
        Meillä oli asialistalla tänään keittiön välitilan laatoitus ja jo laattojen hankinta oli ollut sen verran vaikea, ettei laatoituksesta odoteltu mitään sujuvaa tai helppoa. Eikä se sitä sitten ollutkaan. Laatat olivat vähän hankalan kokoisia ja pistorasioiden reiät tekivät hommasta entisestään mielenkiintoista. Ja jotenkin koko laatoitus oli jotenkin kamalan vaikeaa ja haasteellista, vaikka suuria vastoinkäymisiä ei ollutkaan. Merkillinen vaikeus siinä kuitenkin oli.

Laatat ovat tummia, vähän viirukaisia ja suhteellisen isoja. Minusta ne sopivat ihanasti vaaleaan keittiöön ja antavat vähän ryhtiä, jotkut nimettömät kommentoijat perheen sisäpiiristä olivat sitä mieltä, että vaaleat laatat vaaleaan keittiöön, mutta minusta näin oli parempi.
        Samoilla laatoilla tehdään sähköhellan viereinen seinä, mutta siinä oli vielä jotain fiksailua ennen kuin siihen oltaisiin käsiksi päästy. Nytkin meni iltaan ennen kuin saimme projektin päätökseen ja ruokaa eteen. Olin ajatellut kokeilla pientä juoksulenkkiäkin tälle päivälle, mutta ehti tulla pimeys ennen kuin ruoka ehti painua sen verran... Pitänee käydä sitten huomenissa kokeilemassa, miten tämän sairastelun jälkeen askel kulkee.
        Tapetti laiteltiin tiistaina päätyseinään.
         Ei sekään mikään helppo ollut, vaikka kuvio näyttää suhteellisen helpolta kohdistaa. Ohuet viivat kuviossa eivät antaneet oikeastaan mitään anteeksi. Sanoinkin, että mieluummin minä laittaisin kilometrin laattoja kuin seinän tapettia... Tämän päivän jälkeen en ole varma enää siitäkään! Mieluiten en laittaisi vähään aikaan kumpaakaan!

Raahattiin jo ruokapöytä omalle paikalleen ja eilisiltana väki kantoi myös tv:n sen omaan nurkkaan. Alkaa tupa täyttymään. Kävin eilen katsomassa ja kysymässä tarjouksia sohvasta, tuolista ja kirjahyllystä ja huomenna menen sitten hoitamaan tilauksen pois päiväjärjestyksestä. Tilaukseen menee 4 viikkoa joten jos sitten marraskuussa saisi ne tuparit pidettyä.. pidentyy vain tämä minun juhlien pito... Harmittaakin kun sitten on jo niin pimeää, että tuskin kukaan haluaa tänne pimeyden keskelle ajelulle tulla.

Ruska alkaa olla jo aika komea. En ole kamalasti vielä ehtinyt tai jaksanut liikkua luonnossa kuvia ottamassa, mutta jonkun verran olen pihalta napsinut lehtiä ja keltaisia puita kameran linssin läpi. Iltaisin on ollut taivas aivan mahtavan näköinen, kuin tulessa, ja yöllisellä taivaalla olisi pitänyt näkyä revontuliakin... Eilen taisi olla, jos eivät olleet jotain muuta kajastusta.
        Onneksi olo alkaa olla lähellä omaa pirteää (!!) itseään ja kun antibioottikuurikin loppui jo eilen illalla niin tämä päivä oli jo ilman suuren suurta väsymystä. Siksi kai juoksukin alkaa taas tuntumaan hyvältä ja pitäisi tossujen kanssa päästä vähän kylätietä kuluttamaan! Jospa huomenna olisi se päivä...
        Sytyttelin koiran haudalle äsken kynttilää. Laitoin siihen mustan pienen lyhdyn ja kynttilä kestää siellä paremmin sammumatta, kun on vähän tuulen suojassa. On kamala ikävä koiraa. Pimeässä syksyssä se vain korostuu miten yksin olen, kun ei ole koiraa puhekaverina tai lenkkiseurana. Ikävä koskee edelleen joka paikkaan, vaikka kohta koiran kuolemasta on jo puoli vuotta...
         Huokaus....

Hyvää syntymäpäivää minulle!

Elossa olen, vaikkakin juuri ja juuri.
          Viime viikko oli viimeinen työviikko ja se ottikin paljon tiukemmalle, mitä olin kuvitellut. Maanantaina meni vielä työmaalla kesän hoitokukkia poistaessa, vähän sateista ja kylmää, mutta syksyistä niin kuin olla pitääkin. Samana iltana, vähän ennen nukkumaan menoa pyörryin vessareissulla ja iskin vasemman puolen takaraivoni hellan pieleen.. Kipeä kuhmu ja hönttö olo seuraavana päivänä ja sairaslomapäivä töistä. Seuraavana aamuna oikeastaan tajusin vasta, miten olisi voinut käydä...
            Ja torstaina olin illan ja alkuyön päivystyksessä vatsakipujen takia ja sain antibioottikuurin keikan päätteeksi. Nyt olen sitten ollut kamalan väsyksissä lääkekuurista ja oikeastaan vain nukkunut viimeiset viisi päivää. En ole jaksanut oikeen mitään tehdä.
            Isosisko kävi viikonloppuna pienen pojan kanssa ja silloinkin tuntui, että leikkimiseen ei riittänyt powereita yhtään. Ja ulkohommat, kuten myös remonttihommat, ovat olleet vähän jumissa muutaman päivän. En ole jaksanut eikä remonttimies-isä ole ehtinyt. Huomenna jos saisi tapetin seinään...

Viikonloppuna selvisi minun omenavarkaani henkilöllisyys... Ahaa!

Tänään täytin vuosia.
         Minulla oli syntymäpäivä ja olen sen verran omituinen, että rakastan synttäreitäni. Minun oma päivä hullun vuoden 365 päivästä! Kukaan ei kai ole kertonut minulle, että syntymäpäivänä vanhenen samalla aina vuoden...
          Aamulla laitoin pitkästä aikaan tulet leivinuuniin. Tuvan puolta ei ole oikein kunnolla päässyt vielä lämmittämään, kun on ollut lattian maalausta ja sen sellaista, mutta nyt pitäisi kai aloittaa säännöllisen epäsäännöllinen lämmitys, sillä ulkona oli tänään jo aika kylmää... HRR! Viikonloppuna oli jo sen verran pakkasyötä täälläkin että maa oli valkoinen. En nähnyt, kuulin.
          Istuin aamupalalla, tuli ritisi uunissa ja kännykkään kilahteli muutama onnitteluviesti. Tuntui hyvältä ja onnelliselta. Kaikesta viime viikkoisesta hulabaloosta huolimatta olin iloinen, että olin siinä, aamupalapöydässä uudessa tuvassa (jossa ei ole vielä muuta kuin ruokapöytä...), tulet uunissa ja minulla syntymäpäivä.
          Postistakin oli tullut kortti ja eräs ystävä soittikin aamupäivästä onnittelunsa.

En ole vielä ihan oma itseni, sen huomasi, kun käväisin aamulla vähän pihamaata tutkimassa ja vein koiran haudalle hautalyhdyn, johon sytytin iltasella kynttilän. En oikein jaksanut tehdä vielä mitään järkevää, joten kai suurimpia töitä pitää vielä vähän jarrutella, että kunto on parempi. Olisi kukkapenkkejä ja lehtikasoja ja nurmikkoa työlistalla.
        Söin ja lepäsin. Naapurin emännät tulivat käymään kanervaistutuksineen, vaikka en sen enempää halunnut synttäreitä juhlia, kun kämppäkään ei ole vielä tupari kunnossa. Kunhan nyt saan torpan kuntoon ja itseni siinä sivussa, niin sitten pidän tuparit! Ja synttärit!

Iltalenkillä oli taivas tähtiä täynnä. Taisin jonkinmoisen kiitoksen kuiskata jonnekin tähtien taakse siitä, mitä minulla nyt on.
         Ja sitten.
         Naapurin koira juoksi vastaan pimeästä ja kiersi ja nyhjäsi vähän aikaa jaloissa. Miten hyvältä tuntui silittää koiran selkää ja korvan tauksia ja rapsutella kylkiä. Kyyneleet tulivat ennen kuin huomasinkaan. Itku tuli siinä pimeällä kylätiellä syvältä sydämen pohjasta asti. Minulla on niin paljon, mutta silti kaipaan sitä, jonka menetin. Minulle tuli kamala ikävä omaa koiraa, meidän retkiä ja yhteisiä hetkiä ja sitä ihanaa oloa iltaisin, kun koira nukkuu nurkassa ja koti on täynnä. Täynnä rakkautta ja pehmoista koiran tuhinaa. Saa ohimennessä silittää pehmoista turkkia ja toinen tulee viereen kyhnäämään lämpöisen kylkensä kanssa. Sydän hajosi jälleen kappaleiksi ja itkin koiran haudalla niin kuin itkee sellainen, joka on menettänyt parhaan ystävänsä ja sydämestä suurimman osan.
         Voi kunpa...

Minulla on niin ikävä...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
1.10 torstaina
125. juoksupäivä (43)
- 5.4 km uimarantalenkki (35min)
- ei mikään helppo tai hyvä juoksu. Alavatsakivut vain pahenivat ja iltasella niin koviksi, että jouduin lähtemään päivystykseen
- jaloissa ei ollut mitään vikaa, mutta juoksun liike ärsytti alavatsaelimiä melkein kivuksi asti.
- pieni breikki tekee varmaan ihan hyvää, kunhan saan antibiootit syötyä