Lahjontaa ja joulutorttuja

Posti uhkasi palauttaa minun postipakettini lähettäjälle, jos en hakisi sitä ennen huomista. Pitihän se hakea, kun siitä olin maksunkin jo maksanut. Posti pitää nykyään paketteja vain viikon säilössään ja varsinkin tämmöiselle laiskiaisen alalahkolle tuntuu, että sehän on ihan liian vähän aikaa, vaikka lähin posti on 15 min ajomatkan päässä vain... Hyvä uudistus, panee minuunkin vähän vauhtia!
         Mitäs mieltä olette lahjonnasta motivaationa?
         Toimii ja ei toimi. Riippuu vähän mistä lahjotaan ja millä.
         Minä lahjoin itseäni 3 juoksuvuodesta kevyesti topatulla juoksuliivillä. Kaipailin moista jo viime keväänä kun oli kylmää, mutta jo lämpöisempää kuin mitä pakkasessa. Nyt sitten ostin, kun sain kanta-asiakkaana 25% alennuksen yhdestä tuotteesta. Käytin tilaisuuden hyväkseni.
         Liivi on Pro Touch Chill-merkkinen, kun minun juoksukamppeeni ovat myös Pro Touch-merkkiset ja kestäneet kolme vuotta sen näköisenä, että ei uskoisi, että kohta on takana 2500km juoksua kelissä kun kelissä!

Tällä kertaa tosin testasin liiviä ihan vaan kävelyssä kun kävin pienellä happihyppelyllä, mutta ei räntäsade ainakaan takkiin asti tullut liivin läpi, että kyllä kai siinä jonkinmoista pintaa sitten oli, mikä piti kosteuden poissa ja toisaalta lämmön kehossa.
        Tykkäsin.
        Seuraavaksi pitää kokeilla sitten juoksun kanssa, missä kelissä on riittävästi ja milloin on liian kuuma. Yleensä minun lahjomiseni ovat lenkin jälkeen saadut ruoka-annokset, mutta minusta aina vuoden täyttyminen juoksun parissa ansaitsee jotakin vähän isompaa. Tänä vuonna se oli tämä liivi. Varsinkin kun tämä juoksuvuosi oli vielä niin raskas ja vaikea.
        Toivottavasti uuden liivin kanssa askel lentää, hih! ♥

Kävin Miehenmurrikan luona vaihteeksi eilen ja leivottiin samalla vähän joulua taloon. Juniori käänsi omat torttunsa ja teki muutaman Star Wars-tortunkin, jotka kuvassa ovat oikeassa laidassa. Hyvältä maistuivat ja seuraavaksi olisi sitten piparien paisto vähän ennen joulua ♥
      Otettiin samalla muutama kuva, kun meistä kolmesta ei ole kunnollista yhteiskuvaa otettu ikinä. Nyt otettiin ja tehtiin poseerauksesta melkein olympialaji! Hauskaa oli ja kuvatkin onnistuivat melkein kaikki!
       Iltasella katsottiin leffana Jumanji - siis elokuva historian parhaimpia lastenleffoja (ja miksei vähän varttuneemmankin makuun!). Katsottiin nimittäin siskojen kanssa Jumanji-leffaa pienempänä ihan non-stoppina, mutta yhä se vaan jaksoi viihdyttää. Tietysti erikoistehosteet olivat 90-lukua, mutta idea oli hyvä.
          Edelleen.
          Ja taisi Juniorikin tykätä. Miehenmurri tunnusti tänä iltana, kun puhuttiin puhelimessa, että oli taas torkkunut puolet leffasta... Aina niiden hyvien leffojen kanssa!

Miehenmurrikka on sanonut, että Juniori alkaa olla siinä iässä, ettei kotona hirveästi enää isän vieressä vietetä aikaa, vaan se ajanvietto löytyy kavereista tai kännykästä. Eilen oikein nauratti, miten hyvältä se isän kainalo sitten tuntuikaan, kun piti olla vähän mustasukkainen minusta ♥ Se ei ole enää sellaista vihaista mustasukkaisuutta kuten alussa, kun poikaa epäilytti että onko minuun luottaminen. Nyt se oli lähinnä vain jonkinmoista pelkoa siitä, että hänen isänsä kainaloon ei mahdu minun lisäkseni enää muita. Hyvin mahtui ♥
      Vaikka Juniori pitää minusta ja näkee minut jo toisessa valossa, mukavana tyyppinä, niin silti siellä pohjalla on se "minun isä"-ajatus siitä, että minä jotenkin ryöstäisin häneltä sen isän kainalon siitä vierestä. Tosiasiassahan se on niin, että oikeastaan tuon niitä kainaloita vain lisää, mutta ennen kuin ollaan siinä pisteessä, pitää antaa ajan vähän kulua.
      Huomasin eilen, että näissä suhteissa ei kiirehtiminen auta yhtään. Lapsen pitää saada aikaa sopeutua yhtä lailla kuin aikuisenkin. Ihan samalla tavalla minä olen tarvinnut aikaa sopeutua parisuhteeseen yksinolon jälkeen ja samalla tavalla lapsen täytyy antaa sopeutua isän vieressä (tai kainalossa) olevaan naiseen. Varsinkin kun se nainen on isän valitsema, ei pojan.

Iltasella lämmitin taas ulkosaunan, oli vähän niin kuin sielunpuhdistuksen viimeinen silaus aamuisen metsäkävelyn jälkeen. Istuin pitkän kaavan mukaan jo viideltä saunassa ja nautiskelin ulkosaunan pehmeistä löylyistä. Mieli oli vähän nurjassa, kun oli äidin kanssa ollut puhetta perintöriidoista, niitä kun on taas ollut tässä ympäristössä taas näinä vuosina. Äiti totesi senkin, että niin se tulee kohdalle minullekin, kun heistä aika jättää. Sitä ei pääse pakoon.
       Suututti.
       Ihan jo aiheenkin puoleen, mutta sen puoleen, entäs jos se perinnönjako ei menisikään tappeluksi? Onko se edes mahdollista? En nyt muutenkaan halua ajatella vielä koko asiaa, varsinkin kun porukat istuvat hyvissä sielun ja ruumiinvoimissa ja valtaavat jälleen sarjamaratoonilla minun sohvani tälläkin hetkellä!
        Onneksi kaikki nämä nurjamieliset ajatukset sai ajatella yhden päivän aikana. Jos sitten saisi ne pois aivokapasiteettia viemästä.

Iltapalaksi tein lepuskoja Miehenmurrikan perunamuussista ja tulikin aika hyviä. Vähän vaihtelua ainaiseen kauraleipään tai ruisleipään. Herkuttelin sen verran, että tein lepuskojen päälle vielä munavoitakin, joten kyllä kelpasi iltapalaa ottaa kaakaon kera ♥
      Nam!

Eilen kävin päivisin silmin juoksemassa - vesisateessa tosin. Kengät ja sukat kastuivat jälleen jo alkumatkasta ja olo oli vähän kolea, vaikka juostessa ei kylmä tullutkaan.
      Pitkän lenkin jälkeen oli tarkoitus vain tehdä kevyt lenkki ja semmoinen siitä nyt tulikin, mutta keli teki siitä raskaamman kuin mitä piti. Nyt pitäisi taas keskittyä jalkojen huoltoon ja lihaskunnon parantamiseen, etten aja jalkoja samanlaiseen piippuun kuin keväällä. Olen kyllä yrittänyt kokeilla ja kuunnella kroppaa tarkemmalla korvalla, mutta aina ei ehdi tehdä niin paljon lihasten hyväksi kuin toivoisi. Tai ei ota aikaa siihen. Siitähän se on kiinni. Ei ehtimisestä.
      Huomenna tapaankin omia tyttöystäviäni pitkästä aikaan lounaan merkeissä. Näin epäsosiaalisena erakkona tekee ihan hyvää välillä olla sosiaalinen - edes lounaan verran! Ja on ihana nähdä välillä 'meidän jengiä' yhdessä ja yhdellä kertaa. Viime tapaamisesta on varmaan kohta jo vuosi! Kamalaa!
       Katsotaan sitten kuka saa puheenvuoron ensimmäisenä ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA 
404. juoksupäivä (149 vko alkaa)
- 2499 km
- 5km suopohjien tie (34 min)
- jalat olivat vähän pökkelömmät kuin viimeisinä juoksukertoina, pitkä juoksu teki tehtävänsä ja väsähtivätkin pahemmin
- hengitys oli ok ja askellus oli mitä oli, kun pohrustin taas liukkaalla ja sohjossa
- ryhti kesti sen aikaa ennen kun kroppa väsähti, välillä ihan suosiolla vaihdoin kävelyyn kun juoksumuoto katosi tyystin
- pohkeet ovat väsähdelleet nyt enemmän kun harjoittelen päkiäastuntaa... melko luonnollisesti se tulee juoksuun, mutta lihakset eivät ole tarpeeksi vahvoja vielä
- +2 vesisateinen tuhru keli, loskaiset tiet ja kuraiset polut