Hiljainen viikko...

... siis ainoastaan blogin osalta. Muuten viikko vei minulta hengen!
         Alkuviikon lämpimät, melkein helteiset päivät vaihtuivat liiankin äkkiä loppuviikon hallaöihin ja kylmiin aamuihin. Ei oikein taas keho ehtinyt sopeutua ja tottua, kun juuri oli päästy tutulle ja turvalliselle hellekäyrälle. Toppatakki oli kovaa valuuttaa loppuviikolla, kun ajelin työmaalla ruohoa ja istuin kaiken aikaa koneen päällä. Ei tullut kylmä, mutta kyllä vähän huvitti kaiken sen hellehössötyksen jälkeen.
         Alan todella kaipaamaan sitä tylsää arkirutiinia töihin, joka alkaa heti kun hoitokukat tulevat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Nyt mennään kuin kiskoilta tipahtanut veturi koko ajan sinne ja tänne kevättöitä tehden eikä oikein huilailuun ole aikaa. Kotiin päästessäni olen niin poikki ja väsyksissä, että esimerkiksi torstaina nukuin heti kun olin jotain ruoankaltaista suuhuni saanut ja unta riitti koko illan. Eipä siinä kamalasti edennyt oma piha tai talon siivoukset...

Nyt minulla on PIIIIIIITKÄSTÄ aikaan vapaa viikonloppu ja mitä ihanuutta oli tänä aamuna nukkua niin pitkään kuin nukutti. Univelkaa on ihan liikaa ja jotenkin viikollakin unille meno virahtaa ihan liian pitkälle. Eihän kesällä malttaisi nukkua, kun tämä Suomen suvi on muutenkin niin lyhyt...
       Aloitin jo eilen vähän oman pihan nurmea ajamaan ja tänään sitten vähän viimeistelin loppuun nurmikot. Ensi viikolla pitäisi trimmailla talon reunukset ja kukkapenkin edukset niin saisi pihan kertaalleen siistityksi. Pahalta näyttää sen suhteen, että taidan tänäkin vuonna jäädä taas vähän jalkoihin pihan kanssa. En ehdi kukkapenkkejä hyysäämään tai sitten kun on aikaa niin ei vain jaksa. Olen tulossa vanhaksi, sitähän se on.
        Kukkapenkit (siis ne joiden kimppuun olen ehtinyt) ovat kuitenkin lähteneet mukavasti kasvuun. Perennat ovat putkahtaneet maan pinnalle ja näyttävät ihan napakoilta, hallaöistä huolimatta. Toivottavasti nyt kasvaisiva vahvoiksi ja komeiksi.

Pihamaan täyttää lintujen sirkutus. Pääskyset lentelevät toisiaan jahdaten ja pesää rakennellen ja on todella ihanaa taas, että niitä taivasta vasten näkyy. Kun ei niitä enää joka talon räystäissä kuulemma olekaan... Naapurista ainakin ovat kuulemani mukaan hävinneet täysin... Olen jostain kuullut, että pääskyt tulevat pesimään vain asuttujen talojen läheisyyteen. Kaipa nekin kaipaavat seuraa...

Linnuista puheenollen.
        Kurjet nostavat jälleen "turvetta" minun niitylläni. Siellä vain nurmilämpäreet lentelevät kun etsivät jotain syömistä ja pilaavat samalla minun nurmeni. Ei ne edes pelkää enää meitä. Saadaan melkein mennä astumaan varpaille ennen kuin tajuavat muuttaa maisemaa. En pidä niistä yhtään, vaikka komea, kookas ja ylväs eläin onkin. Mullospelto olisi kuitenkin ihan kiviaidan toisella puolella, että sinne sopisi mennä kaivelemaan.
         Naapurin pelloilla huutelevat puolestaan joutsenet. Eräs pariskunta on tehnyt pesänkin naapurin uuteen kosteikkoon, mutta nämä muut veijarit makoilevat ihan pellon puolella. Kai ne sieltä jostain ojankaltaalta jotain apeta löytävät, ei kai ne muuten siellä olisi..

Loppuviikosta piti Miestä jälleen muistutella siitä, että ollaan tässä parisuhteessa kahdestaan ja tietyt asiat eivät enää ole pelkästään 'minun' tai 'sinun' vaan meidän. Miehelle omien asioiden kertominen on luontevampaa ja helpompaa, kun minä taas olen vähän enemmän varautuneempi ja mielelläni valitsen ne ihmiset joille kerron omista asioistani.
        Aikoinaan ajattelin, että miten ihmeessä kukaan pystyy onnistumaan olemaan parisuhteessa vuosikausia, koko elämänsä? Että miten voi selvitä riidoista ja erimielisyyksistä, joita kuitenkin jossain vaiheessa tulee?
          Vaikka meille ei mitään suuria riitoja ole vielä tullutkaan niin huomaan nyt sen, että toisen tavat ja tottumukset alkavat tulla niin tutuiksi, että osaa toista lukea jo vähän ennalta. Ei ota jotain juttuja niin vakavasti ja ne asiat mitkä sitten aiheuttaa ristiriitoja niin omakin suhtautuminen on tärkeää - ei pelkästään se mitä väärää se toinen tekee.
          Ja sitten se tärkein.
         Toisesta tykkää koko ajan, joka päivä, enemmän. ♥

Kävin eilen juoksemassa vaikka olinkin ihan puhki työviikon jäljiltä. Heitin vähän pienemmän lenkin ja ajattelin sitten kun sesisoin vähän myöhemmin lämpöisen suihkun alla, että kohta pitäisi sitten ruveta suunnittelemaan niitä mäkitreenejä, joita kaavailin talvella tuohon lähirinteeseen. Pitäisi vaan olla vähän lämpöisempää niin saisi vedellä reittiä lyhyissä lahkeissa. Nuo pitkälahkeiset housut hiostavat niin kovin...
       Lenkki sujui hyvin, vaikka lyhyt olikin. Selvästi kuitenkin raskas viikko painoi muussa kropassa, vaikka jaloissa ei väsymystä niin huomannut. Taitaa työ tappaa minut ennen juhannusta!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
tiistai 10.5.2016
209. juoksupäivä (75vko alkaa)
- 1337,1 km
- 7.2 km kylälenkki (41 min)
- juoksu tuntui hyvälle ja suht helpoltakin, taitaa olla lihaksissa vikaa kun selkä vähän kipeytyi
- hengitys tasaista, jopa ylämäissä
- asentokin pysyi, paitsi että pakaratreeniä lisää niin jalat pysyvät kuosissa
- kuuma, liikaa päällä +17

perjantai 13.5.2016
210. juoksupäivä (75vko)
- 1342,1 km
- 5km metsätien minilenkki (30 min)
- juoksu kulki vaivattomasti ja hyvin, loppumatkasta taas pakaroissa tuntui että väsähtää
- askellus tuntui hyvältä kunhan vain pysyisi alusta loppuun
- hengitys ok ja ryhtikin suht kestävä, selkälihaksia lisää
- +14 vähän viileä keli, tuuli aika kovin