Gladiaattori

Miten vaikeaa on tehdä töitä yhdessä?
        Tämän kuukauden ja tämän päivän perusteella joillekin ihmisille se on täysin mahdotonta. Minulla alkaa työpäivät siitä, että työkaverini keskustelee radion hyvän huomenen toivotusten kanssa lausahduksella "mitähän hyvää tässäkin huomenessa on"...
         On todella raskasta olla töissä täydellisesti negatiivisen ihmisen kanssa.
         Minulla on kahdeksan päivää töitä jäljellä tästä kesästä ja tuntuu kuin olisin kahdeksan päivää kestävässä gladiaattorikisassa, jossa vastukseksi tuodaan yhä uusi tiikeri tai leijona, joka ei ole syönyt moneen viikkoon.
          En tiedä miten kauan hengissä kestän.
          Kuten Miehenmurrikka sanoisi, päivä kerrallaan, työtunti toisensa perään

Aamut alkavat olla pimeitä ja kun en muutenkaan ole mikään oiva aamuihminen, niin nämä aamut alkavat olla aika vaikeita... Tänään oli vielä oikein semmoinen tosi syyskuinen aamu, kun lehdet pöllysivät edellä ajavan auton ilmavirrasta ja taivas oli harmaan ja auringonnousun sekamelska.
         Kun ehdin kotiin harmaus muuttui sateeksi. Ehdin kyllä trimmailla pihamaalta sen mitä olin ajatellutkin (ja trimmasin myös sarjassa kolmannen vesisaavin rikki...), joten ihan pilalle ei ilta mennyt vaikka satoikin.
          Lähdin juoksemaan ja siinä hommassa sade ei haitannut yhtään. Tuskin edes huomasin koko sadetta. Tällä kertaa juoksin ilman minkäänmoista musiikkia korvissa. Olin koko päivän ajanut nurmea ja kuunnellut radiokuulokkeilla radiota, joten juoksun pyhitin täysin luonnon äänille ja se teki kyllä todella hyvää ♥
           Ja itse juoksukin tuntui hyvältä koko matkan. Tuntui, että juokseminen oli sillä hetkellä luontevinta minulle, oli vain minä, tie ja lenkkitossuista lähtevä rahina niiden osuessa hiekkatiehen. Mahtava fiilis! Ja siihen lisättynä sitten syyskuinen keli sateineen ja matalana roikkuvine pilvineen... wau!

Sama tyhjyys vallitsi päässä myös, kun kävin juoksun jälkeen uimassa. Mittasin eilen veden lämpötilan ja se oli +13... Eli toisaalta vielä aika lämmintä, mutta toisaalta sitten jo melko kylmää. Kyllä minä siellä vielä uin, vaikka täytyy kyllä myöntää, että kintut vähän kohmeeseen menee jo...
         Jospa kylmäkylpy pitäisi flunssan loitolla.
         Noin kylmässä vedessä on vain se hyvänä puolena, että kun uit, päähän ei todellakaan mahdu mitään muuta kuin tietoisuus siitä, että ympärillä oleva vesi on hiivatin kylmää! Siinä ei murehdi töitä, ei tulevia eikä menneitä eikä mitään muutakaan! Stressiä ei ole olemassa muulla tavoin kuin kehon stressaus kylmyydestä.
          Ja sitten kun pääsee lämpöiseen saunaan tai suihkuun niin tulee semmoinen toisenlainen tyhjyys päähän. Täydellinen rentoutuminen ja lopahdus-tila ♥
          Ja vieläkö joku ihmettelee miksi olen niin koukussa juoksuun, kylmäkylpyihin ja saunaan! ♥♥♥

Sanoin Miehenmurrikalle, että taidan aloittaa palapelin teon tässä jossakin vaiheessa. En tiedä kaipaako pää totaali-nollausta töiden jälkeen, mutta palapelit ovat minulle vähän samanlainen keino sysiä muut ajatukset pois kuin mitä meidän äiti sanoo ristikoiden teosta: ne tempaavat mukaansa eikä aikaa huomaa kuluvan mitenkään. Äitillä yleensä palaa jokin ruoka pohjaan tai unohtuu uuniin jos se rupeaa tekemään ristikoita "ihan vain ruokaa odotellessa" kuten hän sanoo viattomasti.
          Naurankin, että jos minut haluaa jouluna hiljaiseksi ja pois silmistä, kannattaa minulle ostaa palapeli. En näe enkä kuule mitään kun väännän palapeliä. Mitä meditaatiota! ♥
          Mutta nyt taidan mennä piikkimatolle hetkeksi makaamaan, nappaan vähän unilääkettä kirjan lukemisen muodossa ja vaivun eräänlaiseen tajuttomuuden tilaan.


P.S. Tiedättekö sanonnan, että "ei se odottamalla tule"? Noh, sen voi nyt heittää romukoppaan, sillä meillä on autenttista todistetta siitä, että kyllä vaan tulee jos tarpeeksi odottaa.
         Äiti ja isä tekivät pihahommia ja kun äiti jutteli naapurin rouvalle, hän sattui vilkaisemaan talon päädyssä olevaa aitaa, joka hohti valkoisenaan kuin norsunluu. Muu aita kun oli ihan limettynyt ja likainen. Äiti tutki tarkemmin asiaa ja huomasi, että aidan laudat oli vaihdettu uusiin, maalattu ja laitettu takaisin paikalleen... Hetken aikaa kun siinä ihmetteli naapurin rouvalle, että joku on tehnyt heidän aidan uudelleen, niin rouva sanoi, että toisella puolella asuva rakennusliikkeen omistaja oli miestensä kanssa puuhastellut aidan kimpussa jokunen viikko sitten!
        Äidillä ja isällä on kolmella sivulla aita ja nyt on siis yksi sivu sitten tehty! Pahinta oli se, että isä vei kyseiselle aidan tekijälle viime viikolla muikkuja, kun oli vähän ylitarjontaa eräällä kalastajalla eikä ollut huomannut eikä siis maininnut aidasta mitään!
          Mahtaa naapuri ihmetellä, että millaisen porukan naapureina sitä oikein asutaan!
           Mutta. Kun odottaa tarpeeksi kauan, joku muu tekee aidan. Sen tästä opimme.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
509.juoksupäivä (187 vko alkaa)
- 3109.9 km
- 7.4 km kylälennki (41 min)
- juoksu kulki alusta asti jotenkin helposti, pidin vauhdinkin tasaisena, mutta muutenkin tuntui, että jalat jaksoivat hyvin
- hengitys tasaantui muutaman kilsan jälkeen ja sitten olikin tosi hyvää hengittelyä loppu matka
- jalat eivät väsähtäneet, eikä powerit loppuneet kesken
- askeleen pidin todella lyhyenä ja se on ainakin toiminut siihen ettei jalat kipeydy enää samalla tavalla
- lantion ja keskivartalon pito paranee koko ajan ja olen saanut lantiooni jo semmoiset kuopat. Että kai siellä jotain lihasta alkaa jenkkakahvojen alla olla...
- sade teki hyvää, hapekas ilma
- +14 sateinen ja harmaa ilta