LUNTALUNTALUNTA... ja muutama opetus rakkaudesta!

Humps!
       Täältä hankien keskeltä kaivaudun esiin. Sanoisinko, että ei olla varmaan Luonto Emosen kanssa mitään bestiksiä, kun minä haaveilin edellisen lauhan kauden aikaan jo keväästä ja olin näkevinäni jo siitä selviä merkkejä vettä tippuvine räystäineen ja kevätlintujen lauluineen, niin sitten tulee tämmöiset päivät kun lunta tulee ja tulee ja tulee ja tulee...
        Olin lauantaina töissä ja aamusta vielä lunta oli suhteellisen inhimillisesti, mutta loppupäivästä alkoi hautausmaalla tarpominen ollakin jo kunnon treeniä - varsinkin kun perässä piti vetää vielä saattovaunuakin! Oli pitkä ja raskas päivä ja olin ihan loppu, kun pääsin lumituiskusta kodin lämpöön. Iltasella en sitten jaksanut muuta kuin rojahtaa viltin alle lämmittelemään.
         Eilen sitten sainkin tehdä kahden päivän lumityöt kun traktori ei jostain syystä ollut käynyt eilen lumitöitä tekemässä, vaikka talossa oli ajotaitoinen vanhaisäntä täysin vapaana... Noh, työntelin lumet, vaikka säätiedotus näyttikin, että lisää tulee vielä tänään.
        Ja niinhän sitä sitten tuli!

Aamupäivästä annoin lumen vielä sataa, mutta iltapäivästä kävin työntämässä sataneet sentit pois niin sitten jos (ja toivottavasti kun) tämä saderintama väistyy huomenissa, niin ei tarvitse ajella kuin tämän illan lumet pihapoluilta.
        Ehdin jo ajatella, että tänä talvena ei lunta ehtisi kamalasti tulla. Kevät tulisi nopeasti ja lumi sulaisi ennen kuin ehtisi huomaamaankaan, mutta taas tuntuu olevan lunta ja kinoksia joka paikassa! Myyn meidät lumet eniten tarjoavalle!
         Hiihtolomien puoleen lumi on ihanaa! Saavat muksut oikeasti laskea mäkeä, hiihtää ja käydä laskettelemassa. Minäkin harkitsin eilen, että pitäisikö skipata tavallinen juoksulenkki ja kokeilla hapenottokykyä hankijuoksulla. En sitten viitsinyt kastella lenkkareitani ja kävin ihan tavallisella viiden kilsan lenkillä, vaikka eilisessä kelissä tuntuikin, että olisin juossut viisitoista kilsaa! Tuuli ja satoi jäistä lunta, tiet oli tuiskunnut umpeen toiselta laidalta ja jalan alla oli pöpperöistä lunta.. Hohhoo! Kaipaan todella kevät-kesä-juoksuja!

Minut pyydettiin ystäväni polttariporukkaan. Suunnitelmissa on keväällä jo (??) tehdä mukava päivä morsiammelle pienen ystäväpiirin voimin. Morsian itse halusi ruokailua ja yhdessäoloa, mutta porukka oli sitä mieltä että jotain muutakin siihen sitten lisätään ja yllätetään morsian täysin..
        En ole koskaan ollut hyvä ryhmätöissä, koulussakn vihasin sitä, että muut eivät ottaneet hommaa tosissaan, tekivät sen ns. vasemmalla kädellä huitaisten tai sitten siipeilivät tekemättä mitän ja ottivat vastaan ryhmätyöstä saadun numeron tyytyväisenä. Huomaan vähän samanlaista fiilistä nyt tämän polttari-homman kanssa. Olen ehkä kalkkeutunut fossiili, mutta miksei morsian saisi päättää mitä tehdään? Miksi kaikki pitää olla salaista ja yllätystä? Yllätys-jutuissa on aina se suuren suuri riski, ettei se ole mieluinen... Ja tuntuu että kuudenkin ihmisen yhteisen sävelen löytäminen on aika haasteellista, jokainen tuntee morsiamen eritavalla ja luulee tietävänsä, mikä olisi sitä kaikista mukavinta "päivänsankarin" mieleen.
        Olen siis ottanut toisen taktiikan tähän polttarihommaan.
         En ota kantaa. Ehdotan vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, mutta en väännä asiasta sen enempää. Ne jotka tietävät mikä on hauskaa, päättäkööt sitten suuret linjat. Minä lupauduin tallentamaan päivän kameralle, se olkoon minun lahjoitus päivän onnistumiselle.

Eilen tuli myös taas opittua parisuhteesta jotain mikä pitäisi olla NIIN itsestäänselvä asia, mutta näköjään se on sitten vaikeampaa kuin luulisi: ihmiset kommunikoivat puhumalla. Asioita pitää sanoa ääneen, jos haluaa, että toinen ne tietää. Minä olen juuri sellainen, että odotan toisen lukevan ajatuksia. Miltä minusta tuntuu tai mitä jostain asiasta ajattelen pitäisi toiselle olla itsestäänselvää!
         Ja se, että meidänkin tapauksessa kun toinen on toista kokeneempi elämän ja parisuhteiden puoleen, niin nähdään ja koetaan asiat eri tavalla, siitäkin pitäisi vaan aukaista suu, kun semmoisen asian huomaa. Se mikä miehelle on jo tuttua ja arkistakin parisuhdetta, on minulle uutta ja ihanaa. Ja se mitä minä kaipaan suhteesta, on toiselle jo moneen kertaan koettua. Ongelmaa ei syntyisi, jos minä vaan osaisin ilmaista toiselle, että koen asioita eritavalla kuin hän.
         Tämä vaati taas mielen pahoitusta, itkua ja yhden huonosti nukutun yön, kunnes selvitettiin asiat ja huomattiin, että meidän pitäisi vähän harjoitella puhumista silloin kun tilanne on päällä. Joskus vaan ilmatila auttaa näkemään asiat eri valossa.
         Ja sitten huomasin senkin, että rakastan sitä mössykkää taas vähän enemmän ♥



JUOKSUPÄIVÄKIRJA
21.2.2016 sunnuntai
177.juoksupäivä (63 vkoa täynnä)
- 1128, 4 km
- 5km minikylälenkki (31min)
- juoksu sujui noin fyysisesti ihan hyvin, mutta ilmasto pisti kyllä haastetta peliin
- jalat lipsuivat pöpperössä lumessa ja väsyivät nopeammin varmaan samasta syystä
- hengitys ja ryhti olivat suht kohdillaan, vaikka tuntuikin, ettei ihan kyllä hengitys ollut niin rauhallista kuin olisi pitänyt..
- -1 astetta, lumituiskua, tuulta ja jäistä lunta, tuiskuvalleja tiellä ja oikein extreme keli juosta!
- älyttömän hyvä olo jälkeenpäin tosin!