Kyllä minä niin mieleni pahoitin, en vain tiedä oikein että mistä..!

Tämä viikko on ollut pelkkää harmaata sumua ja kosteaa ilmaa. Ihan kuin joskus syyskuussa! Ja eletään kohta jo marraskuunkin puolta väliä!
     Tiedättekö sen tunteen, kun tietää, että paha mieli voi olla mahdollinen, mutta silti kun se tulee, niin se tulee niin yllätyksenä että tuntuu kuin joku löisi ilmat pihalle kerralla!?
      Minulle tuli semmoinen fiilis minun ranta-projektini kanssa. Piipahdin alkuviikosta kaupassa ja ajattelin käydä kääntymässä rannan kautta katsomassa miltä se näyttää.
      Noh.
      Rantaan oli tullut uutta kaislamujua, ei tosin ihan samassa mittakaavassa kuin aikaisemmin, mutta senhän minä jo tiesinkin, että tämä mahdollisuus on olemassa. Se, mistä minä mieleni pahoitin, oli minun ajopuuni katoaminen. Toisin sanoen polttaminen.
      Lauantaina kun kävin juoksemassa rannassa ja takaisin, niin siellä majaili kaksi asuntovaunua (siis ei mitenkään luvallisesti, sillä ranta ei ole majoituspaikka) ja siellä paloi iloisesti myös minun ajopuuni, jonka olin rantaan nostanut omaksi istuimekseni, kun tulen rantaan mietiskelemään...
      Suuttumus ja suru oli iso, vaikka kyse oli pelkästään jostain karahkasta.
       Ihmettelin itsekin koko fiilistä, joka vaivasi minua iltaan ja unen tuloon asti. Miksi?
       Tiesin, että ranta ei ole minun, joten siellä voi käydä kuka hyvänsä tekemässä mitä hyvänsä. Ei pitäisi olla yllätys. Ehkä juuri se, että minun työpanokseni teki siitä "minun" rantani aiheutti myös tämän pahan mielen.
        En tiedä.
        Toissapäivänä kävin vähän taas siistimässä rantaa ja tänään hoidin loput. Kyllähän sieltä on mujua tulossa vieläkin, mutta en aio nyt ottaa stressiä ennen kuin ensi kevät saapuu ja näkee minkämoinen mätkäisy sitä rantaan tulee!

Sumu oli kaunis ♥
       Melkein semmoinen ettei olisi uskonut maan päällä olevansakaan. Vastarantaa ei näkynyt ja veden päällä kellui täysin tyyni rauha ♥ Aika mahtavaa. Pikkasen pilasi tunnelmaa läheltä kuuluva raivaussahan kimakka ujellus, mutta rantaa katsellessa tuli kyllä taas sellainen rauha ja tyyni olo itselleenkin, että ei parempaa saisi mistään terapiasta!

Tämä sumu on kyllä ollut ihan lävitsetunkevaa koko viikon. Eilen käytiin Miehenmurrikan kanssa kävelyllä iltasella ja otsalampun valo ei näyttänyt kuin sumua. Hyvä kun soratiellä huomattiin kuopat ettei astuttu niihin!
        Meidän marraskuu ♥
        Toivottavasti se lumikin sieltä joskus tulee...