Mielen tyhjennystä ja surullista pohdintaa ihmisistä, jotka saavat aikaiseksi vain pahan mielen

Tänään olen miettinyt paljon ystävyyttä ja ystävällisyyttä ja hyviä asioita ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Eiliset aatokset eivät oikein jättäneet minua rauhaan, vaikka toivoinkin, että olisin voinut unohtaa pahaa mieltä aiheuttaneet puheet täksi viikonlopuksi, kun muutenkin on väsynyt ja uupunut olo. En oikein löytänyt väylää siihen, että olisin ns. noussut asian yläpuolelle.
       Olen luonteeltani herkkä.
       Semmoinen joka liikuttuu kaikenlaisista asioista, ilostuu hetkessä, suree pitkään ja ottaa asia liian tunteella. Sellainen olen ollut jo lapsena, vaikka äiti yrittikin sanoa, että pitäisi vähän ottaa itseään niskasta kiinni eikä aina olla kääntämässä vettä rättiin. En ikinä sanoisi omalle lapselle sillä tavalla, sillä vasta vanhemmiten olen oppinut rakastamaan herkkyyttäni ja sitä, että uskallan näyttää tunteeni. Nuorempana tuntui siltä, että siinä piirteessä oli jotain häpeiltävää, kun siitä piti kasvaa pois, ottaa itseään niskasta kiinni ja vahvistaa pintakuorta.
        Olen tottunut siihen, että minun on pitänyt taistella suurempaa vastaan. Olen tehnyt sellaista työtä, jossa naisella on pellen rooli eikä naisia oteta tosissaan kun puhe on isoista koneista, pienemmistä koneista tai miehisemmiksi ajatelluista töistä. Minä olen pitänyt niistä töistä aina ja joutunut tappelemaan väylää eteenpäin. Olen siis tottunut vähättelyyn ja epäilyksiin siitä, pystynkö töitä tekemään tai onnistunko siinä.
       Siihen mihin tuskin koskaan totun on epätotuuksien levittelystä minusta.
       Että minusta puhutaan pahaa, asioita jotka eivät pidä paikkaansa tai asioita joista tehdään huonoja. En tiedä tottuuko siihen kukaan ikinä, mutta huomaan, että minä en ainakaan osaa ottaa sitä niin, että viittaisin kintaalla.
        Minulla on ollut paha mieli koko ajan, ja ajatukset ovat menneet kosto-ajatuksista itkuun...
        Ota etäisyyttä. Se on ollut ehkä tärkein apu-ohje minun tilanteeseeni, kun työkaveri (voiko sitä edes tuolla tavalla kutsua?) puhuu pahaa selän takana ja edessä päin näyttää maireaa naamaa. Miten otat etäisyyttä työpaikassa, jossa tehdään kolmistaan töitä. Sitä kuitenkin aion yrittää nämä seuraavat viikot. Sanallisesti häviän hänelle, sillä hän on paha suustaan enkä minä siinä hetkessä osaisi kuitenkaan sivaltaa yhtä terävästi sananmiekalla.
        Ainut asia missä voitan hänet on se, että olen kiltti ja kiva ja tulen ihmisten kanssa toimeen.
         Miksi se vaan tuntuu siltä, että näillä aseilla taistelu tuntuu nin heiveröiseltä..?!