Haastamista ja hemmottelua

Tehtiin eilen Miehenmurrikan kanssa jälkiruuaksi kotitekoista jäätelöä ja marenkeja. Noh, marengit tulivat vähän kuin höysteenä, kun "jäätelötaikinasta" jäi munanvalkuaisia yli ja Mies ei ollut koskaan itse tehnyt marenkeja, joten hyöty ja elämys samassa ♥
       Ja aikamoinen kondiittori Miehen nahan alta paljastuikin! Sillä aikaa kun minä tein nopeasti jotain ruokaa, Miehenmörri väänsi sekä marengit että jäätelön nopean ohjeistuksen jälkeen. Ihan väärällä alalla koko mies, kun sössöt syntyy näin hyvin.
        Toisaalta, nyt minä saan sitten ihan privatisti nauttia Miehenmurrikan salatuista taidoista ♥♥

Kotitekoinen jäätelö olikin pitkästä aikaa todella hyvää! Viimeksi joskus kesällä taisin tehdä jäätelökoneella omaa jäätelöä ja taas huomasin sen, että pitäisi tehdä useammin yksinkertaisia herkkuja. Jäätelökin tuli ihan itsestään melkein, kunhan sai koneen pyörimään. Ehkei se nyt ihan ole ruoka-aineympyrän täydellisin osanen, varsinkaan terveellisyydestä puhuttaessa, mutta hemmotteluun se sopii vallan mainiosti ♥
      Minäkin ehdotin jäätelöä hemmotellakseni Miehenmörriä, jolla oli töiden kanssa taas vähän hulabaloota. Mikään ei auta yhtä hyvin mielipahaan kuin herkullinen jäätelö ♥ NAMS ♥

Itse olen huomannut puolestani, että minulla ei ole enää samanlaista innostusta suntiotöitä kohtaan kuin joskus ennen. En tiedä onko tämä sitten vain ohimenevä vaihe vai pysyvä olotila, mutta tältä minusta juuri nyt tuntuu. Jotenkin olen kamalan pettynyt työpaikkaani ja sen ideologiaan..
         Ehkä minä kasvoin henkistä pituutta viime vuonna monen vuoden edestä, sillä näen asioita todella eri tavalla nyt kuin aikaisemmin. Elin osittaiset silmälaput silmillä ja mennä jammailin mukana, vaikka olisi pitänyt painaa jarrua ja ottaa ohjat jo kauan aikaa sitten.
         Miehenmurrikan kanssa juuri puhuttiin viikonloppuna tästä ja sanoin, että ehkä minun elämäni suunnanmuutos alkoi siitä, kun muut palikat loksahtivat paikoilleen ja sain iloa, onnea ja hyvää oloa kaikkialta muualta kuin työstä. Sain rakkautta parisuhteesta ja uudenlaista sisältöä elämääni, itsevarmuutta ja hyvää mieltä. Enkä muista milloin viimeksi minulla olisi ollut näin hyvät välit vanhempiini tai sisarruksiini ♥
         Olen onnellinen ♥

Lankakassissa odottavat Juniorin sukkalangat. Nyt pitäisi löytää enää vain superhyvä malli ♥

Tänään oli oikeastaan ensimmäinen maanantai tämän vuoden puolella, että maailma (tässä tapauksessa torpan lähimaasto) oli kokonaan minun. Sain tehdä omaa arkeani omalla aikataululla ja se oli taas vaihteeksi ihan mukavaa, vaikka kyllähän talo hiljainen oli iltasella, kun ei ollut Miehenmörriä murahtelemassa ♥
         Siivosin lopun joulun pois. Patterivalot kulutan vielä loppuun ennen kuin laitan ne säilöön, mutta muuta valot korjasin ensi joulua odottelemaan. Talo muuttui jälleen tammikuisen tavalliseksi ja ihan kiva niin ♥ Rajansa se on jouluisella tunnelmallakin.
          Lumitöihinkin pääsin tänään pitkästä aikaa ja oma jännityksensä oli, että lähteekö Massikka käyntiin paukkupakkasten jälkeen, kun ei traktoria liikutettu metriäkään moneen viikkoon. Hyrähti käyntiin kuin palmun alta! Ei mitän ongelmaa. Lumisenttejä ei ollut kuin pari, joten tyydyin tänään liiskaamaan lumen maahan ja tekemään taas pohjaa tuleville lumitöille.
          Ajattelin rehkiä tänään kaikki "juoksevat asiat" niin saa loppuviikon olla rauhassa, joten iltapäivästä piipahdin pakollisen kauppareissunkin. Tapasin hedelmäosastolla ystäväni, joka hänkin oli hankkimassa jotain suuhun pantavaa alkuviikon iloksi. Huomasin, että minä todella erakoidun näin talvisin. En osannut enää kunnolla edes keskustella ihmisen kanssa! Mutta eipä ollut kamalasti tarvettakaan. Kuulumiseni ystäväni oli kuullut jo toista kautta, joten mitäpä siihen sitten mitään sanomaankaan... Tämä maaseudun tiedonkulku on kyllä ihan omaa luokkaansa! Välillä ihan ärsyttävyyteen asti.
         Piipahdin kirjastossakin lainaamassa muutaman äänikirjan. Toisen sukkien neulomista varten ja toinen unta odotellessa. Huomasin, kun neuloin Miehenmurrin sukkia Myrskyluoto tv-elokuvien kanssa, että jäi vähän elokuvasta näkemättä, kun en osannut neuloa ilman, etten olisi katsonut mitä neuloin. Äänikirjan kanssa ei tarvitse miettiä katsomista, kun voi vain kuunnella.
          Tällä kertaa ajattelin sivistää itseäni Taru sormusten herrasta-äänikirjalla... on nimittäin sekin kirja(klassikko) lukematta oikeana opuksena.
          Öhöm.

Kävin iltasella sitten siivouksen jälkeen vielä urheasti lenkillä ja tänään juoksu kulki jo vähän paremmin. Selvästi kyllä huomasi, että on ollut taukoa juoksussa ja sairastelu verotti omansa, mutta eiköhän juoksujyvänen taas löydy kun jaksaa sitkeästi taas laittaa tassua toisensa eteen.
      Tänään oli vielä niin kaunis ilta, kun kuu pilkotteli pilviverhon takaa juuri sen verran, että valaisi lenkkipolkua sopivasti. Näin mihin juoksin ilman, että otsalampulla olisi pitänyt sohia kamalasti. Ja keli oli kiva. Taisi olla nollassa tai vain pari astetta pakkasella, mutta kuitenkin ihana juoksukeli. Ainut mikä vähän vei fyysistä ja henkistä energiaa oli tien kunto. Liukas ja pöpperöinen eivät ole niitä ominaisuuksia, jotka tekisivät juoksusta helppoa, mutta toisaalta pieni haaste ei ole pahitteeksi...
        Iltasella oli sitten hemmottelun vuoro, kun puin mummon neulomat (sain vihdoin ne parsittua) villasukat jalkoihin. Venyttelin juoksun jälkeen kipeytyneet kintut, otin iltapalan ja kiepsahdin hetkeksi sohvan kulmaan katsomaan McLeodin tyttäriä ja haaveksimaan kesähelteistä ♥
        Oikein intiaanihelteistä...
        Kasvimaalle pitäisi kantaa kuormakaupalla vettä ja nurmi muuttuisi jo vähän kellertäväksi. Ja taivas olisi helteestä ihan keltainen.
        Ja ulkona mittari näyttää -2 astetta pakkasta.
        Haaveet ovat hyväksi ♥

P.S. Sain postista tänään paketin, joka sisälsi 5 Disney elokuvaklassikkoa ♥ Tykkääntykkääntykkään!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
294. juoksupäivä (108 vko)
- 1857.2 km
- 7.2 km kylälenkki (41min)
- vaikka tuntui, ettei jalat ihan omissa vauhdeissa ollutkaan niin ajallisesti en jäänyt kamalasti parhaastani
- jaloissa kyllä tosin huomasi, ettei ole ihan täydellisiä juoksuviikkoja ollut takana, mutta ihmeen hyvältä kuitenkin tuntui
- hengitys tasaantui ensimmäisten kilometrien jälkeen
- askelluksen yritin pitää lyhyenä, mutta huomasin, että siinäkin hommassa on rajansa. Liian lyhyt askel jättää lihasten homman vähän kesken ja se kävi lonkankoukistajan päälle...
- ryhti kesti ja siihen kyllä aion nyt taas panostaa enemmän, keskivartalo lihaksiin
- kiva juoksu, vaikka vielä vähän raskas
- -1, pilvinen, poutainen ja mukava hämärä-kuutamo-juoksu

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

Kim Izzo

Avioliitto Jane Austenin tapaan

Schildts & Söderströms

Kun Katherine Shaw'n tuttu ja turvallinen elämä mullistuu työpaikan menetyksen, rakkaan isoäidin sairastumisen ja kotitalon myynnin jälkeen, hän päättää käyttää ensimmäisen mahdollisuutensa freelancetoimittajana kirjoittaakseen jutun siitä, miten Jane Austenin teoria rikkaasta aviomiehestä ratkaisisi myös nykyajan naisen ongelmat.
       Pientä apua jutun tekoon antavat Katen ystävät, jotka ostavat hänelle aatelisarvon, josta onkin apua eurooppalaisen ylimystön joukossa. Se mikä alkoi pelkästä lehtijutusta, loppuu ihan jotenkin muuten. Onko rikkaus rakkautta vai rakkaus rikkautta?

Ensimmäiseksi pitää varoittaa, että kirja saa ainakin sen aikaiseksi, että tekee mieli katsoa Jane Austenin leffoja! En ole lukenut kuin muutaman kuuluisimman teoksen kirjana, mutta elokuvia minulta löytyy vino pino ja voinkin sanoa, että ehkä juuri sellaiset tapaukset, jotka tuntevat Jane Austenin teokset hyvin saavat tästä kirjasta eniten irti.
       Kirja on mukavaa luettavaa, aika ennalta-arvattava, mutta se ehkä onkin niin lohdullista. Ja pikku knoppina voin sanoa, että jos tartutte kirjaan niin huomaatte varmasti, että Katen ystävätkin ovat samannimisiä kuin Austenin sankarittaret. Kirja on siis oikea Austenille tehty "kunniakuja".
       Loppuratkaisuun päädytään minusta liian äkkiä. Ihan kuin kirjailijalle olisi tullut kiire lopettaa kirja. Ensin miestä metsästetään monen sadan sivun verran ja sitten kaikki onkin valmiina, rusettia vajaa. Mutta kirja on todella herkullinen sen suhteen, että ainakin olin huomaavinani viittauksia tapahtumissa Austenin romaaneihin ja jotenkin juonen kulku oli samanlainen.
       Siis jos kaipaat pientä romantiikan vivahdetta arjen keskelle ja vähän Austenia nykypäivään niin lue tämä kirja. Voi olla, että haluat lukea tämän kirjan jälkeen muutaman aidonkin Austenin - tai katsoa muutaman leffan.

Paukkupakkasista lumituiskuun

Paukkupakkaset vaihtuivat lumituiskuun ja -10 asteeseen.
       Eilen ihastelin pakkaspäivän kauneutta (-25) ja kannoin petivaatteet tuulettumaan koko päiväksi narulle. Oli raikasta kömpiä iltasella viileiden ja tuuletettujen välyjen väliin nukkumaan. Tosin Miehenmurrikan Wellpur-tyyny paukahti pakkasessa jäähän ja muuttui kivikovaksi! Onneksi huoneenlämmössä ollessaan suli sitten takaisin pehmeäksi, ettei Miehen tarvinnut jääkamin päällä nukkua ♥
       Kovat pakkaset eivät antaneet kyllä mitään mahkuja juoksemiseen loppuviikosta, joten minun vuoden aloitukseni ja sairauden jälkeen aloitettu kuntoiluni oli lähinnä mahalasku tällä viikolla. Jos sitten vaikka tänään pakkasten laskiessa pääsisin vähän kokeilemaan juoksutossujen pitävyyttä lenkkipolullekin. Ihan suututtaa tämmöinen vuoden aloitus, vaikka minun piti olla tänä vuonna kärsivällinen ja sitkeä treenailun kanssa...

Käytiin Miehenmurun kanssa torstaina leffassa kattomassa Will Smithin elokuva Kaikenkattava kauneus (Collateral Beaty). Minun valitsema leffa tämä(kin) ja mietiskelen että missähän vaiheessa Mies nostaa minut olalle ja vie katsomaan "miehekkäämpiä" leffoja ♥
       Elokuva kuitenkin oli ajatuksia herättävä ja kotimatkalla leikin ajatuksella, että kenelle minä kirjoittaisin kirjeen? Leffassahan oli ideana että lapsensamenettänyt mies kirjoittaa Rakkaudelle, Ajalle ja Kuolemalle kirjeen, mutta ei voi kuvitellakaan, että ne kirjeen saatuaan ilmestyvät hänelle ihmisten hahmoissa. Ehkä minun abstraktit kirjeen saajat olisivat Ikävä, Rakkaus ja Ilo ♥
       Hyviä näyttelijöitä vilisti kuvaruudun täydeltä ja olipas taas mukava veittää puolitoistatuntinen oman Miehen kanssa pimeässä hyvän viihteen parissa.. ♥

Loppiainen meni kyllä levon puolelle.
      Ruokaa tehtiin ja pieni lenkki käveltiin pakkasessa, mutta muuten kyllä lojuttiin kuin ylikypsät mangot! Teki varmaan kyllä ihan hyvää - molemmille. Miehenmörrikällä oli tänään lumipäivystysvuoro työmaalla, joten lepäily eilen teki ihan nannaa.
       Tänä aamuna, kun Mies lähti lumituiskuun, nappasin Fit-lehden uusimman numeron aamupalan seuraksi ja imin uuden vuoden ideoita treeneihin. Kyllä sieltä muutama kokeilunarvoinen vinkki löytyikin, mutta kunhan nyt saisin treenivuoden käynnistettyä niin voin sen jälkeen kokeilla vinkkauksiakin!
       Ihana lumisade ja niin tervetullut ♥ Pakkanen pureutui takuulla syvälle maahan, kun ei ollut oikein yhtään suojaavaa lumikerrosta nurmen päällä. Toivottavasti perenna-parkani ovat sitkeää sorttia, terveisin huolestunut puutarhuri...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
293. juoksupäivä
-1850 km
- 5km minimetsätie (33 min)
- juoksu vähän kangerteli, ei oikein päässyt sellaiseen tavalliseen juoksuun kiinni oikein mitenkään ja puhti oli poissa kintuista
- ryhti oli mitä oli
- askeleet epämääräisiä
- hengitys puuskutusta
- lumituisku ja pöpperö lumi ei auttanut asiassa
- selvästi huomasi, että oli vähän väliä treenissä... ei onnistu enää!
- -10, lumituiskuinen iltapäivä

Jäätä ja pakkasta

-20 astetta pakkasta ja nousemaan päin ❆
       Heräsin aamuiseen auringonnousuun ja postinhakumatkalla ihastelin oranssinpunaista metsänlaitaa, joka kimmelsi pakkasaamussa kuin timantti. Taivas oli pilvetön ja kirkas ja poskia nipisteli, vaikka postilaatikolle ei ole kuin 100 metriä matkaa. Eletään talvea ja tykkään siitä, vaikka kaikkien odotusten mukaisesti minun pitäisi olla peiton alla masentuneena siitä, ettei kevät vielä tullutkaan.
       Pakkanen ja kylmyys tekevät hyvää ♥
        Tietysti ne aiheuttavat vähän enemmän hommaa lämmitykselle ja vesiputkistoille, ja juuri nuhasta toipuneet nenän limakalvot eivät villisti iloinneet tänään rantalenkistäni, mutta siitäkin selvittiin hengissä. Jospa nämä pakkaset tarkoittavat helteitä kesällä ♥

Kävin rantalenkillä pitkästä, pitkästä aikaan ja nautin jokaisesta askeleesta. Jotenkin kaikki se hiljaisuus ja rauha teki hyvää eikä tarvinnut kuin olla vaan, keskellä luontoa, jäätyneen järven rannalla posket punaisina. Tuuli nimittäin aika mehevästi pohjoisesta ja tunkeutui kyllä luihin ja ytimiin. Vaikka olin vetänyt pipon melkein nenään asti, niin tuntui että viima jäädytti otsan hetkessä! Mahtavaa! ♥
        Jää oli turkoosinsinistä ja jos se ei olisi jäätä, näytti melkein kuin olisin ollut Tahitilla tai muulla etelänmaan turkoosin meren rannalla. Jos nämä jäät kestävät tämmöisinä, niin retkiluistelijat saavat tänä vuonna upeat mahdollisuudet! Jää oli tasaista, kirkasta ja komeaa!

Eilen ajattelin aloittaa treenailun jälleen sairastelun jälkeen rauhallisesti ja askeleen kerrallaan. Harmitti vähän kun nämä paukkupakkaset tulivat juuri nyt kun aloitan juoksua taas nuhan jälkeen, mutta kyllä kroppa sopeutuu tähänkin. Se rauhallinen ja askeleen kerrallaan oleva treenailu sai vähän jänniä piirteitä, kun kävin heittämässä eilen aamupäivästä 5km juoksu-kävelylenkin ja sitten kun olin saanut ravittua Miehenmurun, lähdettiin vielä iltakävelylle ja heitettiin ihanassa pakkaslumisateessa 8km kävelylenkki. Sauna päälle ja iltapala niin ei tarvinnut kamalasti houkutella nukkumaan ♥
       Teki hyvää ja toi oikeasti hyvän unen.
        Huomasin eilen hassun jutun, kun lähdin juoksulenkille. Minua pelotti. Ei niinkään juokseminen vaan se, että entä jos kohta taas olen jossain flunssassa enkä osaa pitää huolta itsestäni oikein treenien jälkeen tai treenien aikana, etten vilustuisi tai saisi kaikkia liikkeellä olevia pöpöjä itseeni?! Tajuan, että olen liikkunut kahtena talvena nyt enemmän, molempina sairastellut silloin tällöin eli tuskin tätä kolmattakaan talvea pystyn täysin terveenä saamaan läpi. En ainakaan niin, että lojuisin vilttiin kääriytyneenä ja villasukat jalassa! Pohjimmainen syy pelkoon on ärsytys ja turhautuminen. Kun yrittää tehdä itselleen hyvää, pitää kuntoa hyvänä ja itsensä muutenkin kunnossa ja jos saa vaivan palkaksi aina jonkun influenssan niin se alkaa pikkuhiljaa ärsyttää!
       Tosin aina oppii uutta ja tälle talvelle olen opiskellut paljon uudesta treenitavasta ja treeniajoista. Katsotaan nyt auttavatko ne yhtään. Eilinen juoksu oli kuitenkin NIIN kivaa, että odotan sitä, että pääsen juoksemaan kunnolla ♥ Nyt vielä tarvitaan sitä malttia, että kroppa tottuu jälleen juoksuun sairastelun jälkeen.

Olisi tehnyt mieli juosta tuonne keskelle järveä, oikein liukua pitkän aikaa tasaisella jäällä ♥ Oli tosi komeat näkymät! Mutta jää murahteli siihen malliin, että pinta ei vielä kaikkea kerro. Olihan sinne joku hullu jo mennyt, jalanjäljet johtivat jäälle (ei tosin pois...) mutta minä olen aina ollut kamalan arka jäälle menosta. En muista että olisin joskus tippunut jäihin, joten arkuus ei voi johtua muinaisesta pelostakaan. Kai se on kunnioitusta luontoa ja sen voimia kohtaan. Jos näitä kelejä pitelee viikko tolkulla niin ehkä sitten voisin vähän kenkäillä rannan tuntumassa...
       Rantalenkillä tulee aina ikävä koiraa. Ei ne samanlaisia lenkkejä ole ilman sitä touhottajaa, joka kulki kuono maassa koko ajan. Maanantaisella iltakävelyllä törmättiin kylällä siihen kyläläismiehen koiraan, joka eksyi viime keväänä minun portailleni. Sähikäinen oli jälleen karkureissulla, tosin kotinsa kulmilla mutta kuitenkin. Olipas taas mukava silittää pitkästä aikaa koiraa! Hassua miten sitäkin voi olla ikävä ... silittämistä ja koiran pehmeää turkkia. Välillä pelkään, että unohdan miltä oman koiran turkin silitys tuntui ♥
        Ja huomaan, että kaipaan koiraa eniten silloin kun on paha mieli. Että saisi halata sen pehmeää turkkia vasten ja olla vaan. Selittämättä, puhumatta. Kaipaan niitä iltoja kun maattiin molemmat omilla sohvillamme ja kumpikin tiesi, että toinen oli siinä ♥
         Kaipaan meidän mustavalkoista tiikeriä niin kovin♥

Nyt pitäisi mennä laittamaan ulkosaunaa vähän lämmite ja kantaa sinne vesiä. Extremeä maalaistalon tapaan! Ulkona -20 ja tavoitteena olisi, että saunassa olisi pian vähän lämpöisempää. Miehenmurukin sanoi hakevansa huomiseksi töihin villapaidan. Reppana on tietysti ollut kylmissään, kun on ulkohommissa ollut koko päivän... ♥
      Pysykäähän lämpöisinä ja nauttikaa pakkasista!

Ihan kuin satelliittikuva jostain myrskystä. Tämä myrsky oli kuitenkin jään pinnassa ♥ Jäätaidetta ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
tiistai 3.1.2017
292. juoksupäivä (107vko)
- 1845km
- 5km suopellonlenkki ( 38min)
- juoksu-kävelylenkki sairastelun jälkeen ja hyvää teki!
- jaloissa selvästi jumituksia ja tönkköisyyttä, mutta pienellä lihashuollolla pitäisi se asia korjaantua.
- muuten jalat jaksoivat melko hyvin. Olisin kai jaksanut juosta koko matkan, mutta annoin hengityselimille vähän iisimpää lenkkiä näin alkuun. Ja ehkä ihan hyvä niin
- pakkanen kylmetti reidet.
- hauskaa oli kuitenkin!
- -10 pakkasta, kirkasta ja aurinkoista. Ihana keli!

Pakkasviikon alkuja...

Pakkasaamu ja vähän oli maa saanut valkeaa harsoa päälleen. Pihamaan jäätikötkin olivat piiloutuneet ovelasti ja olivat entistä vaarallisempia...
         Tänään riisuin jo vähän joulua pois.
          Purin kuusen ja nappasin ikkunoista joulutähdet pois. Yhteen ikkunaan jätin valoikkunan, kun se ei ole niin jouluinen vaan lähinnä vain kaunis ♥ ja tietysti omaan ikkunaan vielä jätin valot ja takkahuoneen kynttelikötkin saavat vielä palaa sen verran, mitä noista pattereista enää irtoaa. Korjaan ne sitten pois kun ovat tehot käyttäneet loppuun.

Tuvasta ainakin tuli taas mukavan avara ja tilava, kun sain kuusen karsittua ja kannettua pois. Ihmeen vähän siitä neulasta tippui, vaikka riittävästi kuitenkin, että sukissa pisteli vielä siivouksen jälkeenkin! Oli mukava tehdä taas puhdasta ja siistiä - aloittaa uusi vuosi siististä tuvasta!
        Ja kun vein kuusenoksia metsän laitaan, tuntui mukavalta kävellä pakkaskelissäkin kaiken loskan ja rännän jälkeen. Tiedän, että olen jankannut monessa postauksessa siitä, miten odotan kevättä, mutta nyt tämä pakkanenkin on ihan kiva ♥ Tappaisi vähän pöpöjäkin, ainakin loppuviikon -20 asteen kelit!

Miehenmurrikka tulee taas illaksi pitämään majaa tämän torpan katon alle, kunhan töistä pääsee irti. Toivoisin sen verran sitä kevättä tähän väliin, että ehdittäisiin käydä valoisaan aikaan iltalenkillä, mutta sitä ei taida tapahtua ennen huhtikuuta...

Lapsuus kävi kimppuuni eilen oikein kunnolla ja surffailin vielä iltasella Disney-leffojen perään. Minulla on ollut vakaa aikomus tehdä pieni leffakirjasto Disneyn klassikoilla ja pieni alku minulla jo onkin, mutta tietyt lapsuuden ajan rakkaat elokuvat vielä puuttuvat. Pitäisi saada muutama saturainen ylimääräistä rahaa niin voisi tehdä iskun johonkin lasten leffaosastolle ja hankkia osa lapsuusmuistoista omaan kirjahyllyyn ♥
        Katsoisin niitä itse, vaikka ei koskaan kukaan muu niitä katsoisikaan!
        Ah, muistot! Ah, lapsekkuus! ♥

Uuden vuoden kimpussa!

Hip-hei, uusi vuosi alkuun!
      Nukutti taas kuin Ruususta, mutta kyllä nukutti muutakin torpan väkeä. Tavattiin äidin kanssa lieden ääressä "aamulla" ja vähän hymyiltiin, kun kello näytti rikollisen paljon.
      Äh, uudenvuodenpäivä. Lupa löhötä ♥
       Tänään päätin, että minun tämän hetkinen ruumiinlämpöni on 37.2. Ei nimittäin ole siihen asiaan tullut muutosta yhtään ja alkaa jo nuhakin olla loppumaan päin eli tulehdustilasta ei nyt voida enää puhua lämmön nostajana! En nyt kuitenkaan ryhdy mihinkään kehon rääkkäykseen heti huomenna vaan katson rauhassa vointia, kuntoa ja aloittelen uuden treeni vuoden taas kerran rauhallisesti, toipilaana.
        Kävelyllä kävin kuitenkin aamupalan jälkeen, kun neljän seinän sisällä oleva vankeus alkoi jo kuumentaa kupolia. Ajattelin hankkia itselleni mielenrauhaa ja sisäistä rauhaa ja menin metsään. Kävelin naapureiden kosteikon reunaan ja pomppasin siitä meidän koivikkoon.

Pajunkissat yrittivät jo tehdä tuloaan pajun oksiin. Sanoin niille, reppanoille, että pikkasen ovat aikaisessa jos nimittäin pääsiäiseksi luulevat näitä plussakelejä. Mutta ei voi moittia luontoakaan, että se sekoilee näiden säiden kanssa. Ensi viikoksi on luvattu oikein kunnon talvikelejä, joten eiköhän pakkanen taas kurita näitä aikaisia kevätintoilijoita (allekirjoittanutta myös...).
       Meidän koivikko on naapurin kosteikon vieressä, pieni penger erottaa meidät rakennetusta lammikosta ja en nyt ihan ymmärrä sen tarkoitusta kun meidän koivikon toinen reuna oli ihan jäätyneen veden peitossa. Luulin, että kosteikon ideana olisi sekä imee vähän humusta ojavedestä, että napata samalla sitä vettä vähän talteen ja laskea ojien pintavesiä, mutta ei tuo ainakaan näytä meidän koivikkoa auttavan... Tai sitten olen ymmärtänyt kosteikon merkityksen ihan väärin ja tämä tulva on ihan normaalia (?!)

Mutta metsäreissu kyllä teki juuri sen mitä menin sinne hakemaankin ♥
      Rauhoituin ja olo oli paljon parempi, kun sai vähän aikaa käyskennellä metsässä ja risukoissa. Nyt varsinkin kun lunta on vain kourallinen, niin ei tarvitse edes pohruta missään hangissa jos metsään haluaa mennä. Eli lähimetsään vaan hakemaan joulun ja uuden vuoden jälkeistä rauhoittumista ja uutta alkua!
       Minulle tämän päivän kävely teki kyllä muutenkin hyvää, kun olen lojunut "sairaana" monen monta päivää niin hermot ovat olleet vähän kireällä ja rispaantuneina, kun ei ole päässyt purkamaan latausta lenkkipolulle tai kunnon ulkoiluun. Alkavalla viikolla kyllä aion muistuttaa kroppaa siitä, että jotain muutakin pitäisi tehdä kuin maata ja sairastaa!
       Hellästi ja maltilla tosin!

Ei ihan tammikuista tyypillistä maisemaa, mutta jospa ensi viikon jälkeen olisi vähän huurteisemmat kuvat. Oli aika mukavaa kävellä pellon pinnalla kun askel vain rapsahteli jäätyneessä nurmessa. Melkein tuli semmoinen olo, että jospa sen talven ei enää tarvitsisi tullakaan vaan hypättäisiin suoraan kevääseen tästä. Saisi nauttia kerrankin pitkästä keväästä kun se alkaisi jo tammikuussa ♥
          Toisaalta sitten taas pakkaskelit ovat kyllä ihan kivojakin. Kaipailen niitä jään kirkkaita kuvia, joita sain muutama vuosi sitten rantalenkin varrelta kun luonto muokkasi järven pintaa uuteen uskoon. Jäätaidetta luonnolta ♥

Sen verran hyvä mieli ulkoilulenkistä tuli, että kaivoin vähän treenilehtiä esiin ja ryhdyin etsimään tietoja ja vinkkejä omaan treeniin. Lähinnä terveelliseen ruokailuun ja terveenä pysymiseen. Lähtökohdat minun tulevalle treenivuodelleni. Jospa saisin itseeni vähän vastustuskykyä pikkutauteja vastaan ja elimistön kuntoon ihan kunnolla. Vatsan kanssa on tapeltu oikeastaan aina ja varsinkin sen antibiootti-hulabaloon jälkeen, joka vei tasapainon suolistosta melkein 1½ vuodeksi, mutta jos nyt yrittäisin tehdä siitä rautavahvan vatsan, sekä ulkoisesti että sisäisesti ♥ Ja suoliston terveys heijastuu kyllä melko suoraan immuunipuolustukseen ja terveyteen muutenkin, eli katse korsettiin!
         Tänään vielä nautiskelin joulukuusesta ja jouluvaloista, mutta huomenna karsin jo vähän jouluvaloja pois ja kevennän tuvan puolelta ainakin joulua jo pois. Muutamat pienet valotäplät jätän vähän niin kuin fiilistelyä varten ♥
         Oi jee, uusi vuosi!

Hyvää Uutta Vuotta 2017

Sen verran nopeasorminen olin, että sain naapureiden ja isän ilotulituksesta otoksen ♥
Vuosi vaihtui puhelimessa Miehenmurun kanssa, kun ei voitu sylitysten olla.
Ulkona paukkuu asteen pakkanen ja tuulee kylmästi.
      Hyvää ja iloista, parempaa Uutta Vuotta kaikille. Pidetään toisistamme ja 100-vuotiaasta Isänmaasta hyvää huolta ♥
      Muiskut!

Kiitos vanhalle vuodelle ja tervetulohalaus uudelle vuodelle ♥

Jälleen tapahtumarikas vuosi lähenee loppuaan.
       Ja jälleen kerran piha on lumeton ja pimeä, taisi olla sama homma viimekin uutena vuotena, joten jokin asia ainakin pysyy samana. Muuten olenkin sitten aika erilainen ihminen kuin viime vuonna. Hyvällä tavalla.
       Ehkä suurin ja ihanin muutos on ollut se, että olen saanut oman rakkaan osaksi lapsuudenperhettäni, meidän klaania, kun viime vuonna meidän suhde oli vielä melko varovaisesti etenevä salaisuus melkein kaikille. On ollut ihanaa, kun on saanut rakastaa tänä vuonna avoimesti, täydestä sydämestään ja näyttää se onni ja ilo kaikille ♥ Se on kyllä parantanut meidän suhdetta äärettömän paljon ja tehnyt niin Miehelle kuin minullekin todella hyvää ihan yksilöinäkin.
       Sitten minusta tuli toistamiseen täti aivan kesän korvalla ja siskontyttö on kyllä ollut mahtava tapaus! Välillä ihmettelen, että onko se edes meille sukua kun on niin veitikkamainen - meidän porukka kun on taipuvainen vähän sellaiseen melankolisuuteen... Toivottavasti tytöstä kasvaa vahva naisenalku, ennakoivia merkkejä vahvasta naiseudesta onkin jo ilmassa!
        Surullisin asia oli ehdottomasti mummon kuolema ja se, että mummon mukana kuoli minulta viimeinen isovanhempi. Enää ei ole elämää jakamassa vanhempaa sukupolvea kuin oma äiti ja se tuntuu pahalta. Mummo oli minulle henkilö, joka oli ollut olemassa syntymästäni lähtien. Mummo, pappa ja mummolassa käynti. Nyt se luku elämästäni on loppu ja se on suuri menetys.

Toinen semmoinen tapaus joka muutti elämääni tai ainakin asennetta elämääni oli työpaikan menetys... tai voiko menettää sellaista mitä ei edes saanut?! Ehkä pitäisi sanoa, että pettymys työnhaussa. Olin toivonut kovasti, että tänä vuonna olisin saanut lopettaa vuoden vakituisen työsuhteen alkuun, mutta eipäs elämä vienytkään sinne asti vaan jätti minut edelleen roikkumaan vähän tyhjänpäälle sen asian suhteen. Pettymys oli valtaisa, mutta muutti kyllä ajatuksia eri suuntaan, herätteli ja ravisutti minua vähän ja toi rohkeutta katsoa toiseenkin suuntaan.
       Ei siis niin huonoa, ettei jotain hyvääkin!
       Liikunta on ollut tänä(kin) vuonna erityisen tärkeää minulle ja kahden vuoden etappi juoksussa tuntui hyvältä ja rohkaisi siihen, että pystyn jos haluan, mutta se ei tule helpolla. Töitä on tehtävä sen eteen, jos haluaa saavuttaa jotain.
       Terveys on tietysti yksi tärkeimmistä asioista joita olen oppinut arvostamaan niiden hetkien takia, kun sitä ei ole ollut. Tänä vuonna olen säästynyt suurilta takapakeilta, mutta kuten edellisessä postauksessa avauduin, on siinä asiassa pikkuisen parantamisen varaa. Vastustuskykyä lisää, niin ei pienet taudit iskisi niin helposti. Jotain tehtävää ensi vuodellekin (sanoo nimimerkki 'Tänään vieläkin lämmön puolella...').
        Ehkä se SUURIN ryhtiliikettä vaativa asia ovat ystävät, joiden kanssa yhteydenpito on ollut luvattoman surkeaa. Siihen pitäisi tulla muutos ja olen melkein varma, että kun hoidan tämän asian kuntoon niin se hoitaa sen toisenkin asian kuntoon, joka kaipaa pientä petrausta. Nimittäin omaksi iloksi tehtävät asiat. Aion ensi vuonna keskittyä tekemään omaksi iloksi asioita ja töitä. Nautiskella vähän vaihteeksi mukavista asioista enkä retuuttaa pelkästään mustalla maalilla maalattuja velvollisuuksia ja pakkotyötä mukanani.
        Odotan kevättä ja uuden vuoden alkua hurjasti ja todella positiivisella mielellä, vaikka nyt onkin vähän taudinsiementä vielä päällä ♥ Tämä vuosi oli hyvä, iloineen ja suruineen, mutta ensi vuosi on edessä vielä täysin, joka tarkoittaa sitä, että minulla on 365 päivää seikkailuja jälleen edessä päin! Tällä kertaa olen vahvempi, rohkeampi ja onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Minulla on rakas ihminen, jonka kanssa jakaa niin ilot kuin surutkin ensi vuonna, perhe jonka läsnäoloa arvostan taas enemmän ja oma into, ilo ja rohkeus tehdä uusiakin päätöksiä ♥
         Kiitos tästä vuodesta ja tervetuloa uusi vuosi 2017 ♥

P.S. tämä kuva päättömistä kivilinnuista kuvasi jotenkin niiiiin hyvin olotilaa näiden pikkusairasteluiden kanssa... 

Hiiltymistä pienellä lämmöllä...

Lievää lämpöilyä edelleen.
       Kuume pomppii 37.2-37.4 asteen välissä ja tekee olon vähän huteraksi, vaikka ei nyt virallisesti kipeäksi. Niin ja minut äkäpussiksi. Ei taas ihan mennyt vuodenvaihde ihan niin kuin mietin, mutta jospa uusi vuosi olisi sitten pikkasen helpompi näiden tautien kanssa.
       Äkäpäissäni selailin tämän vuoden sairaus-tilastojani ja huomasin, että piikki oli tässä syksyssä. Viimeksi olin kipeänä pyhäinpäivänä ja sitä ennen syyskuun alussa ja sitä ennen tammikuussa.
       Tammikuussa olikin se kamalan pitkä ja kuumeinen nuha, joka kesti iäisyyden. Syyskuussa jonkinmoinen kuumetauti sekin ja pyhäinpäivänä agniinan kaltainen kurkkukipu ja nyt tämä!
       Ensin en löytänyt oikein syytä näihin tauteihin, mutta kun tarkemmin mietin niin taisi olla aikamoisten stressi-viikkojen jälkeisiä sekä syyskuun (kun työt vihdoin loppuivat) ja pyhäinpäivän (kun työhakemus hulabaloo päättyi) tautipäivät. Tämä jouluinen ... tästä en oikein tiedä tuliko tämä nyt pikkusiskolta vai joulustressistä (jota en myönnä että minulla olikaan) vai ylikunnosta vai mistä?!
       Sen kuitenkin tiedän, että alkaa ottamaan päähän jo!

 Olen pohdiskellut, nyt kun on ollut paljon aikaa miettiä, että olen yrittänyt saada itseni hyvään kuntoon. Elintavat kohdilleen, kropan lihakset tikkiin ja kilot kuriin ja elämään iloa ja valoa ja energiaa liikunnasta. Okei, tämä on suurimmaksi osaksi toteutunutkin, mutta olen myös sairastellut aika paljon raskaamman liikunnan aloittamisen jälkeen... Enkä löydä siihen yhtä ainoaa syytä.
      Eikö liikunnan juuri pitäisi vahvistaa vastuskykyä?
      Eikö liikunnan pitäisi auttaa voimaan paremmin ja olemaan enemmän terveenä?
      Liikunko väärällä tavalla?
      Liikunko liikaa kroppaa kuormittamalla?
      Olen päättänyt tarttua tähän aiheeseen nyt uuden vuoden kynnyksellä. Miettiä oikeasti sitä, hoidanko itsenäni oikealla tavalla liikkuessa ja palautuessa, syönkö oikeita asioita oikeaan aikaan ja pidänkö itsestäni huolta muutenkin kuin vain liikuttamalla ruhoani pitkin kyläteitä.
      Sillä minusta tässä on jotain mätää, että liikun ja huolehdin itsestäni ja huomaan kuitenkin tämän tästä, että istun sängyn kulmalla kuumemittarin, nessu-paketin ja lämpöisen mehun kanssa ja poden jotain ikuisuus nuhaa tai flunssaa tms. !
        Ei onnistu!
        Yhteinen tekijä näillä on se, että yleensä tauti on minulle ylähengitysteissä tai kurkussa. Eli se voisi kyllä oikeasti johtaa juoksussa saatuun altistukseen. En vain tiedä saanko enää mistään henkeä, jos suljen itseni kommando-pipon sisään, missä on vain silmät esillä? Toisaalta olen myös lukenut siitä, että keho on rasituksen jälkeen vastustuskyvyltään heikompi ennen kuin alkaa palautua, että siinä hetkessä pitäisi ottaa paremmin huomioon palautumisen tehokkuus.
       Pitänee ruveta tutkimaan vähän asiaa, että ensi vuonna saisi liikkua terveenä ja olla terveempi ihan kokonaisvaltaisesti! Rakastan kuitenkin tätä elämänmuotoa, jota olen nyt pian kymmenisen vuotta yrittänyt ja kahden vuoden aikana siinä jo jotenkin onnistunutkin ♥
        Kunhan nyt tämä nuhailu saadaan kukistettua... ja uusi vuosi aloitettua.

Kolme hurraa-huutoa taisteleville valkosoluille!

Tänään yritin olla avuksi valkosoluilleni, jotka muutaman selvän merkin johdosta tappelevat jotain tulehdusta vastaan ylähengitysteissäni. Makasin siis koko päivän vällyjen välissä ja nousin vain syömään ja juomaan hyvin. Nukuttikin jossain vaiheessa, joka kai kertoo myös siitä, ettei keholla riitä paukkuja nyt muuhun kuin toipumiseen ja tervehtymiseen.
        Kuumetta ei ole. Ei kai edes lämpöä.
        Nuhaa on, mutta vielä ei olla menty siihen asti, että en saisi henkeä kuin silmistä! Eli sen puoleen minun avustukseni kropan omille hyviksille oli kai tänään ihan hyvä juttu ♥ Sitkeät, ihanat valkosoluni!
         Olen huomannut kyllä sen, että hyvä kunto auttaa näissä(kin) asioissa, vaikka ei hyvä kunto sairastumista estä. Pikemminkin sairastuessa keho toimii paremmin, jos yleiskunto on valmiiksi hyvä. Se selviää koettelemuksesta nopeammin ja paremmin. Eli toivottavasti minun kuntoni on riittävä etten saa tästä monen viikon riesaa, vaan saan taudin taittumaan omin voimin nopeasti.

Olen katsonut tänään vanhoja nauhoituksia, kun kerrankin olen jumittunut tv:n ääreen. Tällä kertaa tautivuoteeni pelastajana toimi Sydänmailla sarja, josta olen napsinut muutamia jaksoja nauhalle ja nyt katselin niitä sitten ja annoin itselleni aikaa vain olla.
       Pikkusiskokin oli vielä pedin pohjalla ja kuulemani mukaan vietti joulun äidin ja isän luona pimeässä ja peiton alla neljä päivää. Ei käy kateeksi sitäkään!
        Haaveilin tänään taas keväästä ja nurmesta ja valosta. Ja se lupasi kunnon pakkasia ensi viikoksi. Ajatus keväästä taitaa sne puoleen olla vähän liian aikaista...

Sydänmailla-sarja. Amy ja Lisa.

Laitoin saunan päälle ja höyryhengittelen vähän oloa paremmaksi.
     Eiköhän tämä tästä.
     Viimeistään kevääksi...

Joulu meni, arki alkoi - ainakin hetkeksi.

Nonni, nyt pitää taas odotella vuosi joulua.
       Tämän takia minä aloitan joulufiilistelyn jo lokakuussa, kun jos aloittaisin tunnelmoimaan vasta aatonaattona, niin joulu olisi ohi yhdessä hujauksessa ennen kuin ehtisi sanoa hip-hei! Mutta kun aloittaa joulun odotuksen hyvissä ajoin, ehtii joulutunnelmasta nauttia pidempään ja paremmin. Tänä vuonna onnistuin siinä hommassa täydellisesti ♥ Joulua oli tänä vuonna juuri sopivasti.
        Aattona käytiin hautausmailla sytyttelemässä kynttilät niille, joiden rakkaus tuntuu rinnassa ja muistoissa ♥ ja sitten kävin lahja-ja kukkatervehdyksillä ystävieni ovilla. Oli mukava nähdä ja halata ystäviä ihan oikeasti eikä vain viskata viestillä aattoillan kiireessä.
         Muuten vietettiin aattoilta perheen kesken, äidin ja isän joulupöydän ääressä. Isosisko nyt olikin jo ollut 'valloitusretkellään' sunnuntaista, mutta pikkusiskokin oli saapunut joulutaloon lomiaan viettämään miehensä kanssa. Alkoi olla talo täynnä. Miehenmurrikkaa vähän jännitti ensimmäinen meidän perheen kanssa vietetty joulu, mutta ei meidän joukkoon soluttautuminen kai niin vaikeaa loppujen lopuksi ollut.
         Pikkusisko oli ollut kuumeessa edellisenä päivänä ja jokin taudin siemen siinä kai iti, kun oli vieläkin vähän vaivainen, joten joulupöydän kattaus oli delegoitu muille ettei basillien kyllästämä sisko tartuttaisi meitä kaikkia jouluksi johonkin super-influenssaan. Pikkusisko komenteli ja me siirtelimme lautasia ja lasia puoli milliä milloin mihinkin suuntaan, että saatiin 8 isoa lautasta ja kaksi pienempää lautasta pöydän ääreen.

Ahdoimme jouluruokaa navan ympärille ihan ähkyyn saakka, mutta äidin mukaan sehän oli joulussa tarkoituskin. Niin, jos jotkut höperöt luulivat, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, niin meidän äiti pisti tämän legendan sitten uusiksi!
      Autoin siskonpoikaa pakettien jakamisessa ja selvästi taisi isolla veljellä hiipiä mustasukkaisuus ja kateus joulunpunaisen puseron alle, kun pikkusisko sai ihan kohtuullisen paljon lahjoja. Poika ei kuitenkaan tajunnut sitä, että ne jättipaketit oli nimetty hänelle... Ja vaikka tänä vuonna olikin se lahjaboikotti niin yllättävästi minä kuitenkin paketteja sain (eikä kaikki olleet omia!). Sisko oli jopa saanut pakettiin lempikirjailijani signeeraaman kirjan omistuskirjoituksineen päivineen! Aikamoinen yllätys!
      Hetken aikaa katseltiin joulun iloa pakettien availun jälkeen ja juotiin vähän glögiä ennen kuin käännettiin Miehenmurun kanssa keula kohti kotia. Siellä odotti kuusen alla vielä meidän paketit toisillemme, että oikeastaan tämmöinen joulusielu oli aikamoisen onnellinen ♥
      Ja kun Miehenmörri oli koko joulun ajan sanonut, että minulle oli vaikea ostaa tai keksiä lahjaa, niin aikamoisen napakympin Mies oli kuitenkin paketteihinsa saanut ♥ Sain Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Miehen työt-kirjan, lämpöiset, kauniit lapaset ja lakuja. Voiko toinen tuntea enää toista paremmin? ♥
      Sain muutaman muunkin kirjan, mutta laittelen postausta niistä sitten myöhemmin. Miehen työt-kirjan luin kahdessa päivässä ja tykkäsin kovasti!
      Muut joulunpyhät vietettiinkin Miehenmurun kanssa ihan kaksistaan. Oltiin aika väsyksissä ja kai jonkinsortin joulustressiä kuitenkin oli, sillä eilen saatiin jo kinaakin aikaiseksi. Ehkä kumpikin tarvitsi taas vähän omaa tilaa, omia seiniä ja omaa arkea. Vaikka täytyy myöntää, että kyllähän se tunteiden tuulettelu teki hyvääkin - niin ihmisille kuin parisuhteellekin!

Tänään alkoi sitten arki ja aloitin sen uunin pesulla.
      Joku joulusiivous-ohje sanoo, että "siivoa kaapit, jos aiot viettää joulusi siellä". Sama pätee kai uuneihin, joten en siivonnut niitä jouluksi, sillä en aikonut viettää jouluani uunissa. Mutta tänään sitten siivosin uunin putipuhtaaksi, sillä jotenkin teki jo sieluun asti pahaa se karsta mikä uunin pinnoille oli palanut. Ihmiset kuulemma siirtävät uunin putsausta sen takia, että se on niin vaivanloista, mutta kuulkaa te, jotka niin teette. Enemmän työläämpää siitä tulee, mitä kauemmin sitä siirtää! Minä pyrin (HUOM! PYRIN) pesemään uunin parin kuukauden välein, ettei se olisi kamalan työlästä sitten kun sen tekee, mutta nyt kyllä syksyn aikana se oli jäänyt moneksi kuukaudeksi tekemättömien töiden-listalle... Annoin pesuaineen vaikuttaa melkein tunnin ja sitten pesin pinnat karhunkielellä ja pesurätillä. Tulokseen olen suhteellisen tyytyväinen, vaikka pinttyneitäkin läikkiä jäi...

Pesin samalla uunin ritilät ja liottelin vähän uuninpeltejä, mutta meinasi tulla torppaan vedenpaisumus kun yritin uunipeltejä huuhdella ja pestä. Pitänee jättää se tarkempi pesu kevääksi että saa viedä ne vaikka pihalle ja räiskiä veden kanssa menemään ilman sisätilavaurioita!
       Pesin pyykkiä ja lämmitin torppaa.
       Tein arjen töitä ja ne olivatkin taas ihan mukavia vaihteeksi. Kunhan vielä ensi viikolla saan korjata joulun pois niin alkaa torppa taas näyttämään omalta ja keväiseltä (??)

Kevät ei ihan heti tule mieleen näistä kuvista, mutta kyllä minä jo tänään vähän kevättä ajattelin. Viime iltayöstä kun käytiin Miehenmurun kanssa nukkumaan ja Mies nukahti ensimmäisenä enkä minä saanut heti unta, rupesin miettimään kasvimaata.
       Ensi kesänä teen meidän kasvimaasta kauniin kasvimaan. Helppohoitoisen ja hyvän. Katselin tänään jo kuvia Suomesta ja maailmalta erilaisistä ratkaisuista ja en malttaisi odottaa, että pääsisi kylvöpuuhiin. Rikkaruohojen hillitseminen on kyllä se suurin missio, minkä itselleni laitan ensi kesäksi. Se polkujen rehevöityminen on jotenkin estettävä ja tehtävä alueesta siisti ja rehevä noin hyötykasvien osalta. Ja lajikkeita juuri niin paljon kuin vain on hyödyllistä pitää. Sitäkin pitää miettiä ennen kuin kasvattaa jotain retiisiä (kuten viime kesänä) jota ei sitten kuitenkaan osaa millään tavalla hyödyntää tai pikemminkin ei osaa hyödyntää!
        Ensi kesänä aion siirtää kaikki powerini omalle tontille. Kukkapenkkeihin, kasvimaahan, tomaatteihin. En enää ole selkä verillä työmaalla enkä puhalla viimeisiä energiavarastojani niiden tonteille, kun ei se mitään kuitenkaan anna! Ensi kesä on pyhitetty omalle hyvälle ololle ja asioille ja töille, jotka tekevät hyvää! ♥

 Taisin saada pikkusiskolta tartunnan.
      Tänään on nimittäin ollut vähän nuhaa ja semmoinen olo kurkussa, että voisi olla mahdollista, että olisi flunssaa taas tuloillaan. Aion kyllä kaikin mahdollisin keinoin hillitä sen tulemista ja lääkitä itseäni sekä rohdoin että levolla, sillä en todellakaan halua aloittaa vuotta samalla tavalla kuin viime talvena. Kolmen viikon älyttömällä flunssalla ja kuumeella!
        Ei kiitos!
        Kun kuumetta ei tänään ollut ja olokin oli vain pieni nuhan alku, kävin pyörähtämässä kinkun-sulatus lenkillä. Juoksentelin vastatuuleen mennen tullen ja jälleen kerran ihmettelin miten se on mahdollista. Koko joulun ajan plussakelit tekivät tehtävänsä ja piha oli vielä tänä aamuna täysin paljas, mutta alkuillan lumituisku teki maahan vähän vaaleutta. Juoksulenkilläkin satoi lumi suoraan silmiin tuiskun kera ja teki näkemisen vähän haastavaksi.
        Juostessa suunnittelin kevään treeniohjelmaa.
        Juoksua ja pilatesta.
        Ensi kesänä on kroppa sitten hyvässä kuosissa ja koko leidi iloinen ja reipas ja onnellinen. Iloinen, reipas ja onnellinen olen oikeastaan jo nyt ♥ eli enää tarvitsee saada se kroppa kuosiin! Talvihan on vähän vaikeaa treenausaikaa, kun motivaatiota ja energiaa pitää hakea vähän sisäisistä lähteistä, kun auringonvalo ja ylipäänsä valon ja lämmön tuoma energia on vähän vähissä. Olen kuitenkin huomannut, että minulla talvi on kuitenkin melko aktiivista aikaa varsinkin pilateksen kanssa, kun kesällä sitten ei taas ehdi niin hyvin lihaskuntoa tekemään kun kaikki hereillä olo aika menee pihamaata myllätessä! Siksi hyvä lihaskuntopohja pitäisi rakentaa talvella niin olisi kesällä sitten helpompi pitää sitä päällä!
        Jalat tietysti on ensisijainen lihaskunto-ohjelmani alue, että saan juoksussa hyödyn irti. Mutta samalla tavalla myös keskivartalolihakset saavat keväällä kyytiä. Aion saada korsetin kuntoon niin että sitä ei juoksussa enää tarvitse miettiä. Kolmas on kädet, ihan semmoista normihommailuun tarvittavaa voimaa pitää saada enemmän. Niin.... jäikö siihen nyt sitten jotain muitakin osa-alueita, kun tarkemmin miettii...
         Eli toisin sanoen. Koko kroppa kuntoon kesäksi ♥
         Mutta ensin otetaan vähän rauhallisemmin nämä viimeiset päivät tätä vuotta yritetään antaa keholle aikaa ja rauhaa taltuttaa nämä mahdolliset basillit, joita pikkusisko antoi joululahjaksi...
         Mutta sitten...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
291. juoksupäivä (106vko)
- 1839.9 km
- 5km mini kylälenkki (28 min)
- juoksu kulki suhteellisen hyvin, vähän ehkä jaloissa painoi loppumatkasta
- hengitys piti ottaa huivin takaa, kun kurkku oli sen oloinen että nuhanalkua tuloss
- ryhti kesti loppumetrejä lukuunottamatta. Jouluherkut painoivat keskivartalossa enemmän...
- askellus sujui paremmin kun jään pintaan oli tullut vähän nahkeaa lunta.
- mukava juoksu ja teki hyvää, mutta katsotaan nyt mitä elimistö tykkää
- -1, lumituiskuinen ja tuulinen ilta

Myrskyluoto villasukat

Sain Miehenmurun villasukat tehtyä eilen (19.12) eikä mennyt edes tarkalle joulupakettia miettien.. öhöm. Ja annoin sukille nimen sen mukaan, että olen katsonut Myrskyluodon Maijaa uudelleen ja uudelleen kun olen näitä sukkia neulonut. Nimi ei oikein voinut olla muu kuin Myrskyluoto sukat. En sitten tiedä onko sukissa sitä samaa karun elämän kauneutta, kun elokuva-sarjassa, mutta suunnattomasti nautin neulomisesta ja Myrskyluodon katsomisesta♥
       Minusta sukat onnistuivat hyvin ja niistä tuli sopivassa suhteessa kauniit, mutta kuitenkin miehekkäät. Miehenmörri oli sanonut, kun ehdotin, että tekisin sille sukat, että kunhan ei pinkkejä ja kunhan ei varret ulotu nivusiin. Ne toiveet toteutin, mutta muuten kyllä nämä lahjukset ovat minun mielitekojeni aikaansaannosta. Mies on sovittanut toisen sukan tekelettä kerran, mutta silloinkin silmät kiinni ♥
       Ohjeen löysin Novitan lehdestä kevät 2012. Ja minusta malli on ihana, yksinkertainen tehdä, mutta näyttävän näköinen ja väriyhdistelmin sukista saa todella erilaisia ja komeita! Tämä on toinen kerta kun teen tällä mallilla sukkia ja edelleen pidän tästä todella paljon.

Kantapäässä tein tällä kertaa ristiinneulotun kantapään, ensimmäistä kertaa sen normaalin vahvennetun kantapään sijaan ja mukavan näköinen tästäkin tuli. Näkee sitten käytössä miten kestävä versio tämä kantapää on, että höylääntyykö puhki heti ensimmäisenä päivänä!
      Tulipa vaan taas huomattua miten onnettoman hidas olen neulomaan. Meidän mummo neuloi minulle polvisukat varmaan viikossa ja minä neuloin näitä pohkeen peittäviä luomuksia melkein 2 kuukautta... No, joka silmukka on täynnä ylitsepursuavaa rakkautta, että luulisi ainakin sen puoleen olevan lämpöiset ♥

P.S. Sattuneesta syystä julkaisen tämän postauksen vasta joulun jälkeen, että saan Miehen murrikan kommentitkin samaan postaukseen!

P.P.S. (lisätty 27.12.2016) 
Sukat saivan omistajansa ja kai olivat ihan mieluisat, kun Mies niitä joulupyhät kintuissaan piti. Tekijä puolestaan oli iloinen siitä, että yhden sovituksen perusteella sukat istuivat suhteellisen hyvin Miehen jalkoihin ja näyttivätkin vielä ihan mukavilta ♥
         Nyt kun sain neulonta-innostuksen syttymään niin ajattelin tehdä vielä ennen kevätaurinkoa Juniorille sukat myös. Jospa ne valmistuisivat nopeammin kuin juhannukseksi...

Sukat oikean omistajansa jaloissa ♥

Lämpöistä Joulua ♥

Käsi niin pehmee ja pullea, 

Rystyset vielä kuopalla. 

Sormet kuin baby-porkkanat.

Silkkihiukset kuin untuvat. 

Poski on punainen omena 

mieli tekisi haukata.

Suu on makea mansikka 

pikkuvarvas kuin puolukka.

Lapsi tuoksuu joululta 

korvan takaa kaulasta. 

Pihlajanpunainen kynttilä

palaa keitttiön pöydällä.

Ilo on tullut asumaan 

meidän kotiin kai kokonaan. 

Lämpöisen ihanaa, punaisen pehmeää

ja rauhallisen kaunista Joulua.

~ A.  

sanat: Sinikka Svärd (Lapsi tuoksuu joululta)

Porkkanalaatikko ja loput jouluhommat ♥

Nukuin kuin tonttu ja aamulla olo oli paljon parempi kuin eilen, kun väsy painoi harteita kuin lyijylasti. Olin eilen riehumassa kaupungissa, mummolassa, siskon lasten kanssa. Molemmat olivat vähän nuhassa ja kiukkuisia, mutta hengissä selvisin.. En vain tiedä miten jouluinen fiilis siellä aattona on, kun porukka on ollut siellä viikon jo valmistelemassa joulutunnelmaa... öhöm.
        Minä söin tänään aamiaista Metten jouluherkkujen kera, kun vilkuilin edelliset jaksot Areenan sivuilta samalla kun söin aamiaista ja uunissa paloivat tulet. Kai minä sitten inspiroiduin niistä herkuista sen verran, että ryhdyin tekemään VIHDOIN VIIMEIN sitä porkkanalaatikkoa, joka on jäänyt ja jäänyt.. Hain porkkanoita ämpärillisen ja kuorin ison kuorikasan ja mietin samalla, miten tämmöinen hurjan ruokamäärän tekeminen voi kulkea geeneissä! Yritän nimittäin melko usein noudattaa ohjeita ja silti tuntuu, että teen kuin minulla olisi ainakin kymmenen henkeä syömässä!
         Porkkanoitakin kiehui kaksi kattilallista ja edelleen mietin, että onkohan niitä tarpeeksi...?!
         Isälle soitin viime hetken kinkkuvihjeitä ja nostin kinkun lämpiämään että saan sen sitten uuniin, kun ensin saan porkkanalaatikon paistumaan.

 Olen vanhanaikainen tietyissä asioissa (pikkusisko sanoisi, että kaikissa asioissa, mutta sitä minä en allekirjoita!). Minulla on blenderi, mutta viime vuoden kokeilun jälkeen olen palannut tekemään porkkanasoseeni moulimella ja käsivoimin.
       Ensin ajattelin, etten yhtään liioitellut porkkanoiden määrän suhteen, kun sosetta tuli niin vähän aluksi, mutta kun sain kaikki porkkanat muussattua, piti sosetta pussittaa ja laittaa pakkaseen, sillä emme kertakaikkiaan jaksaisi syödä monen monta astiallista porkkanalaatikkoa, vaikka se olisi kuinka hyvää!

Olin ylpeä tuotoksesta ja huhuilin kotipiikaani siivoamaan jäljet, mutta piikaa ei edelleenkään näkynyt missään, mutta onneksi Miehenmuru tuli auttamaan kun oli saanut ensin puut kannettua tupaan ja postin haettua. Oli nimittäin piha kuin luistinkenttä tänä aamuna! Musta joulu alkaa olla tosiasia, ellei huomisaamu tuo minulle joulun ihmettä!
       Ensin ajattelin, että lumen sataminen on vaikeaa, mutta näköjään se lumen pitäminen maassa on yhtä vaikeaa, vai mitä Luonto Äiti Emonen??
       Kinkku oli tänä vuonna ihan "oikea kinkku" eikä mikään rulla kuten viime vuonna. Kun olin saanut porkkanalaatikon uunista laitoin asteita vähemmäksi ja hiissasin kinkun vähän lähemmäs uunin suuta. Työnsin kinkun uuniin ja vasta sitten huomasin, että meidän mittari näytti jo valmiiksi 100-asteista kinkkua!! Ja olin hypistellyt jouluostoksillani uutta mittaria ja jättänyt kauppaan! Voi porsas!
       No, nyt tsiigaillaan mittaria vähän kuin pöllö aurinkoa. Se elää omaa elämäänsä ja kohta kuuden tunnin jälkeen meidän kinkussa on 30-astetta... Heh, kuulostaa NIIN meikäläisen kinkunpaistolta. Miehenpuoli vähän hymyili suupieleensä näitä minun mittareitani ja kinkkujani ♥ Mokomakin!

Aamupäivästä kun porkkanat kiehuivat, koristelin kuusen. Laittelin ehkä kymmenkunta palloa ja se oli siinä. Kaunis joulupuuni ♥ Jotenkin tämänvuotinen joulu on erityisen rakas ja olen yrittänyt suojella näitä joulunodotuksen päiviä turhilta riidoilta ja nahinoilta ja mielenpahoituksilta. En ihan ole onnistunut, mutta ainakin olen näinä viikkoina saanut rutkasti harjoitusta anteeksipyytämiseen. Ei paha koulu sekään, vaikka mieluummin haluaisin osata käyttäytyä jo valmiiksi niin hyvin, etten pahottaisi toisen mieltä turhaan.

Iltasella komensin Miehenmurun lepäämään, kun oli tehnyt vielä työpäivän tänään. Minä tartuin imuriin ja hurautin torpan joulukuntoon. Silitin pöydälle punaisen liinan ja tein meidän joulupöytään asetelman. Nautin ihan mahdottomasti tästä hetkestä, kun joulu ei ole ihan vielä täällä, mutta jo kynnyksellä kuitenkin ♥
       Nyt vaan pitäisi saada lahjakääröt vietyä hissun kissun kuusen alle, huomista odottamaan. Vaikka käydään tosin ensin äidin ja isän joulupöydässä ja avataan toistemme lahjat vasta sitten kun tullaan kotiin, mutta kuitenkin ♥
       Iltasella kävin juoksemassa ja jotenkin tuntui, että tämäniltainen lenkki meni vähän liian nopeasti, kun en ehtinyt ajatella asioita ihan loppuun asti. Olimme vähän vaihtaneet mielipiteitä otsalamppu-asiassa Miehenmurun kanssa ja minä olin taas ottanut sen tutun puolustuskannan. Juoksin viisi kilsaa ja ajattelin asiaa ja tulin postilaatikon kautta sisälle. Saunan lauteilla pyysin anteeksi äksyilyäni ja yritin selittää asiaa omalta kantilta... Niin paljon opeteltavaa meikäläisellä vielä on tämän parisuhteen kanssa!

Kohta saadaan ottaa kinkku uunista ja maistaa vähän, miten onnistuimme sen paistossa. Nauroinkin Miehelle, kun otettiin minun juoksulenkkini jälkeen vähän iltapalaa, että se oli semmoinen alkupala ja kymmenen maissa syödään sitten kinkkua kunnon iltapalaksi ♥
       Miestä on vain naurattanut nämä minun hössäämiseni ♥
       Vaikka kyllä se tiesi millainen joulusielu minä olen.
        Ja nyt ne lahjat kuusen alle...
       Tip-tap-tip tap... 🎄

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
290. juoksupäivä (105vko)
- 1834.9 km
- 5km mini kylälenkki (28min)
- vitosen viikko jatkuu ja jalat tuntuvat ihan ok:lta. Ehkä täydellinenkin juoksuloma olisi ollut ihan paikallaan, mutta ei olisi kai malttanut kuitenkaan pysyä poissa. Nämä vitosen päivät ovat ihan hyvää "jalkojen heiluttelua"
- juoksu oli helppoa ja mukavaa, mutta askeleista ei voi oikein puhua, kun oli niin liukasta
- hengitys ja ryhti olivat kunnossa, tosin ei ehtineet ryhtilihakset väsyä vielä vitosella
- ilma oli vähän kolean viileän kostea, +1 aste ja vähän semmoinen nuhju keli juosta
- pikkasen odotan jo kevätkelejä...