Kevätverhot ♥

Nämä kuvat taivaasta eivät koskaan ole niin komeat kuin itse taivas. Eilenkin nämä vaaleanpunaiset möhkäleet olivat majesteellisen komeita!
      Tänään on ollut todella väsy päivä. Nukuin jopa päiväunet sohvalla, johon lyyhistyin ruuan päätteeksi ja siihen sitten jäin uinumaan. Aamupäivästä sain jopa sen verran aikaiseksi, että vaihdoin tupaan kevätverhot ja voi miten ihana vaaleus ja valo tuli koko taloon. Ensin ajattelin, että en pese ikkunoita vielä, vaihdan vain verhot, mutta kun napsin talviverhoja pois niin tajusin, että minun luonteeni ei anna periksi mennä lyhyemmän kaavan mukaan, vaikka ei olisi mitenkään hotsittanut napata ikkunanpesuvälineitä kainaloon.
      Tulipa kuitenkin pestyä ja tulipa verhot laitettua.
      Ehkä se sitten minut lopullisesti väsyttikin. Tiedä tuosta.

Eilen tein ensimmäisen verkkotentin tämän etäopiskelun aikakaudella. Harjoitustentti, mutta petyin itseeni totaalisesti, kun tajusin miten penkin alle se meni. Minulla on menny hierojakoulun tentit oikein hyvin - tähän asti - ja minulla on itselläni aika korkealla rima niiden suorittamisessakin, joten paineet olivat kovat.
      Jännitin vaan itseni täysin jumiin!
      Osasin lihakset hyvin, en täydellisesti, mutta en todellakaan niin huonosti kuin mitä kokeeseen kirjoitin! Itkuksi meni kun katsoin tentin jälkeen vastauksia materiaaleista. Virallisesti en tiedä pistemäärää, mutta ala-arvoisesti meni! Sen tiedän!
      Mitä hyötyä näistä minun työtunneista on! Mitä hyötyä on siitä, että luen kamalasti ylimääräistä, kirjoja, artikkeleita, katson videoita ja dokkareita ja kaikkea mitä vain lihaksiin tai hierontaan voidaan soveltaa ja sitten kun pitäisi se osaaminen näyttää ja todistaa, että tietää niin jännittäminen tai joku ihme panikointi pilaa kaiken!! Minun pitää päästä tästä eroon!!
        Lueskelin (tottakai!!) aiheesta, siis jännittämisestä, muutamaa artikkelia ja siinä sanottiin, että jännitykseenkin pitää suhtautua lempeästi - niin omaan kuin muidenkin jännitykseen. Kaikista ei vain tule yleisön edessä puhujia tai suuria sosiaalisia tapauksia.
       Kovin lohdullista. Olin ajatellut, että jännittämiseen annettaisiin jokin venytys tai jooga asento, joka helpottaisi heti!

Eilen varmaan sitten ihan uhallanakin ostin verkkokurssin ravinnosta. Terveyde Tukipilarit 1: Hyvän elämän perusteet - verkkokurssi oli eilen niin hyvässä tarjouksessa, että olisi harmittanut koko loppuelämän, jos en olisi tarttunut tilaisuuteen ja ostanut sitä. Ihan kuin olisi energiaa lukea yhtään enempää kuin mitä hierontakoulu jo aivokapasiteetista vie, mutta ehkäpä juuri siksi halusin oppia jotain sellaista, josta jo jotain tiesin.
      Minua on nimittäin ärsyttänyt pitkän aikaa jo hierojakoulussa se, etten osaa! Tai näin minun sisin on ainakin selittänyt minulle. Minulta siis puuttuu täysin itseluottamus ja itsevarmuus hieronnan suhteen eikä se ainakaan lisäänny tuollaisten tenttien jälkeen, mitä eilen tein! Se on ollut ongelmana on pitkän aikaa. Luen, omaksun ja tiedän, mutta en usko sitä itse!
     Pitäisi varmaan mennä psykologille...
     Noh.
     Olen kuitenkin kamalan innoissani uudesta koulutuksesta ja tänään jo ajattelin, että olisiko pitänyt "korkata" homma alkuun, mutta olin niin väsynyt että olisi mennyt opinnot hukkaan, kun pää oli niin jumissa ja väsynyt. Katson huomenna, jos vaikka jo vähän kurkkisin materiaaleja... (ja oikeasti pitäisi lukea lihaksia ja varautua siihen ensi viikon oikeaan tenttiin eikä riemuilla muista...!)

Tänään oli todella kylmä tuuli. Minulta loppuivat tänään ns. viralliset lämmityspuut joten pitäisi hakea konehallin puolelta B-luokan puuta. Pelkään vain, että maa on sen verran pehmeää, että traktori tekisi pahat jäljet pihaan, joten hain tänään kottikärryillä muutaman kuorman puita sekä tupaan että kuuriin. Katsotaan nyt saanko raahat tällä tyylillä puita jatkossakin vai alkaisiko piha kestämään jo vähän ajeluja.
      Tänään oli kuitenkin kiva tulla uintireissulta todella lämpimään taloon ♥ Miehenmurrikka sanoisi kuumaksi, minä lämpimäksi. Se on niin lämminverinen, että näin lämpimäksi en voisi lämmittää sinä viikkona, kun Miehenmurri täällä majailee ♥


P.S. Eilen hain postista ihanan lähetyksen: kirjoja. Olin hemmotellut itseäni kahdella kirjalla, jonka toisen aloitan tänä iltana. Enni Mustosen uusin romaani Syrjästäkatsojan tarinoihin: Pukija. Ja toinen oli Cecelia Ahernin Ps. Rakastan sinua...-romaanin jatko-osa Loppusanat ♥
    Ah, miten onnelliseksi ihmisolento voi tulla kirjoista... ♥

 P.P.S. Siirsin vähän sohvaa tänään, kun pesin tuvan ikkunoita ja sieltä alta löytyi pikkuinen englantilainen taksi... Pienen automiehen peruja ilmeisesti. Näitä aina välillä löytyy... ♥

Täällä taas! Koronakevät ja blogi hiljaisuuden rikkominen

Siis heippa!
    Olen hengissä ja täällä taas kirjoittelemassa. Voisi sanoa, että tämä kevät ei ihan mennyt niin kuin olin ajatellut, mutta mikä nyt ylipäänsä elämässä menee. Minun piti oikeasti vähän priorisoida voimavarojani, joten tämä blogi jäi jalkoihin, vaikka kyllä olen KAIVANNUT tätä kirjoittamista tänne!
      Nyt yritän ottaa muutaman kuukauden kiinni ja vetäisen vähän nippuun tätä kevään alkua. Viimeksi taisin kirjoitella hiihtolomalta (jestas!) ja tuntuu, että siitä on ihan hurjan kauan aikaa. Kävin tosiaan katsomassa Pikku Naisia ja oli vähän ristiriitaiset fiilikset elokuvan jälkeen. Toisaalta oli kiva käydä katsomassa leffaa ihan ominpäin, ilman kavaljeeria, mutta sitten kun kävin "juhlistamassa" tätä omaa hemmotteluiltaa Rossossa syömässä niin olo olikin sitten jo haikea... Ei ollut ketään kenen kanssa jakaa ajatuksia leffasta tai syödä. Mukavaa siis niin kauan kuin sitä kesti.

Miehenmurrikka sai minut ostamaan jääsahan ja saatiin helmikuun lopulla avannosta jo paljon enemmän avannon näköinen. Naurettiin Miehenmurrikan kanssa, kun se koloa jäähän sahasi, ettei ammatistaan pääse eroon sitten millään. Avannosta tuli lähinnä haudan näköinen ja taisivat vielä mitatkin täsmätä! Miehenmurrikka kun on haudankaivaja...
       Hyvä siinä oli pulahdella ja kun helmikuun loppupuolella tuli vielä ihan napakat pakkasetkin niin saha tuli tosi tarpeeseen, kun avanto meinasi jäätyä umpeen. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että avantouinti on pelastanut minut tänä talvena vajoamasta sellaiseen stressitilaan kuin muina talvina. En ole sairastellut ollenkaan niitä flunssia, joita yleensä talvena ainakin kerran sairastan (koputtaa puuta) ja muutenkin olo on ollut todella hyvä.
       Sanokoot muut mitä hyvänsä, vannon avannon nimeen varmasti myös ensi talvena ♥

Muutoin tämä talvi on ollut todella ihmeellinen. Jäätä, sulaa, lunta, maata näkyvissä ja kaikkea vuorotellen! Kun nuo helmikuun viimeiset pakkaset väistyivät ja tuli maaliskuussa pieni lämmin jakso, niin se kadotti kyllä kaikki lumetkin sen siliän tien eikä ole takaisin tullut. Tosin eipä lumesta enää tässä vaiheessa kevättä ole ihan kamalasti väliä.

Viime viikolla oli jo rannat kaikki sulia ja järvenselät vapaat jäälautoista. Olen siis uinut kohta pari viikkoa täysin "kesäkeleissä" - siis muutoin kun veden lämpötilan puoleen. Nyt en ole muutamaan viikkoon mitannut, että milloin aletaan mennä toiseen suuntaan.
       Piha on sula ja olen päässyt tekemään jo vähän pihahommiakin haravoinnin muodossa. Haravoin vähän pihaa, tienlaitaa ja marjapuskien välejä, mutta ei vielä jaksa nurmi aloittaa kasvuaan. Liian kylmää sille vielä.

Päihänniemen virkistysalueella käytiin syömässä kevyt kenttälounas

Ja sitten tämä kevät...
     Korona-virus iski sitten ihan kunnolla sekä Eurooppaan että Suomeen. Jännitettiin maaliskuun puolessa välissä, että mitä hallitus aikoo hommalle tehdä. Meillä oli pyörinyt oikeat asiakashieronnat koululla jo pari viikkoa ja olin saanut vähän jännitystä purettua sen ympäriltä pois. Olin saanut hyviä hierontoja, oppia ja kehitystä aikaiseksi, jopa opettajalta sain hyvää palautetta ja kiitosta kehittymisestä.
     Sitten hallitus päätti eristystoimista ja meidän koulun johtaja teki oman päätöksensä ja siirryttiin 19. maaliskuuta etäopiskeluun ja siellä ollaan edelleen! Meille tulee maanantaisin tehtävät ja torstaihin mennessä palautus. Aikamoinen homma on niitä ollut vääntää ja vielä pitäisi kuukausi tätä etäilyä tehdä - ainakin! Sinällään minulla ei ole etäopiskelua vastaan yhtään mitään, sillä olen hyvä opiskelemaan myös itse, mutta tämä opiskeltavien asioiden määrä on todella valtava ja välillä tuntuu, ettei jaksaisi enää yhtään!
      Itse karanteeni ei ole kamalan suurta ahdistusta aiheuttanut. Viime viikolla oli oikeastaan ensimmäistä kertaa sellainen viikko, että olin levoton ja jotenkin epätoivoinen. Oli aika haastavat etätehtävät sillä viikolla ja muutenkin mieliala vähän maassa, vaikka kaikin puolin asiat ovat olleet eristysajan hyvin: vanhemmat ovat olleet terveinä ja sisaret perheineen. Itse olen ollut terveenä ja Miehenmurri, vaikka hän vielä töissä käykin. Kaikki siis ihan ok, mutta viime viikolla ahdisti vaan... jokin! Sain sen kuitenkin purettua käyttämällä kahta metodia: juoksua ja pihatöitä ♥ Ne maadottavat minut hyvin tähän hetkeen ja näihin olemassa oleviin tunteisiin. Auttoi. Tämä viikko on ollut helpompaa.

Olen käynyt myös PAAAALJON enemmän metsässä ja se tuntuu todella hyvältä. Kävelen, otan kuvia, kuuntelen, haistelen ja katselen. Eihän siellä vielä kamalasti mikään viherrä, mutta onneksi sirkuttajia on tullut taas metsään ääntä pitämään ♥ Tänäänkin kävin parin tunnin kävelyllä rannassa ja metsässä, ja tuli kyllä hyvä mieli.

Kirjoja olen lukenut nyt aika tavalla ja pitäisi kirjoittaa muutama arvostelu tännekin. Sain nimittäin aikamoisen yllätyksen kun ostin Pirjo Tuomisen uusimman romaanin Vallasrouva ja sen kansilehdillä oli minun, tämän blogin arvostelu edellisestä Pirjo Tuomisen romaanista Opettajatar . ♥ Aika mahtavaa, että näitä luetaan, mitä minä tänne kirjoitan - ja ihan oikeasti!
      Innostuin siis vähän uudelleen kirjoittamaan näitä kirja-arvosteluja, kun niillä näköjään on joillekin ihan merkitystä...

Minun kirjoittamani arvostelu Pirjo Tuomisen uusimman kirjan kansilehdillä ♥ JIPPII ♥

Juoksuista taidan kirjoittaa ihan oman postauksen, sillä tässä nyt on tullut niin monta juoksupäivää tähän väliin, että taidan vetää yhteenvedon ihan omaksi postauksekseen. Sen vaan sanon, että vaikka luulin, että koulu veisi mehut minulta juoksusta niin onneksi ihan niin ei ole kuitenkaan käynyt. Ei tosin paljoa puutukaan, mutta tämä etäopiskelu on tuonut juoksun jälleen minun elämääni paremmin. On aikaa ja energiaa juosta ♥ Ja se kyllä näkyy minun mielenterveydessäkin!
      Vietettiin eilen ensimmäisiä etäsynttäreitä, mitä olen koskaan viettänyt! Siskon tyttö täytti 4-vuotta ja kun he asuvat Helsingissä ei sinne ole nyt kamalasti ollut asiaa minkään muunkaan asian takia, joten synttärit vietettiin tällä kertaa etänä. Oltiin porukalla Skypessä ja katsottiin kuinka tyttö aukaisi lahjat ja maistoi kakkua. Tuntui sekä hyvältä että todella pahalta, harmitti. Jotenkin ei ole tajunnut miten kivoja ne synttärit (tai ylipäänsä kaikki juhlat) on, kun saa olla toisten kanssa ihan oikeasti läsnä! Nyt lahjojen avaus tuntui jotenkin niin kaukaiselta ja kolkolta, kun ei nähty ilmeitä heti paketin paljastuttua, kun skype yhteys ei ollut jatkuvasti siellä missä tapahtui..
       Parempi kai kuin ei synttäreitä ollenkaan, mutta silti.
       Aion kyllä nauttia juhlista ja tapaamisista paljon, paljon enemmän tulevaisuudessa - jos semmoinen tässä vielä on tuloillaan.

Tämän päivän kävelyreissulta rantaan, vesi on korkeammalla kuin syksyllä.

Nyt oikeastaan toivon vain, että etäopiskeluun tulisi vähän iisimpää vaihetta ja pääsisin vähän ulkohommiinkin. Olen huomannut nimittäin, että kaipaus ulkotyöhön on ollut aika suurta näin kevään korvalla... Kun sitä on tehnyt 15 vuotta ei ihan heti totu siihen, ettei tänä kesänä tarvitse syöksyä hautausmaalle kesätöihin istuttamaan miljoonaa kukkaa ja ajelemaan viidakkomaista nurmea!
     Ja silti.
     Kaipaan sitä vähän...
     Tässä olisi nyt vähän kirimistä muutamasta kuukaudesta. Jatkan seuraavaksi vaikka muutamalla kirja-arvostelulla ja juoksupostauksella niin saadaan vähän ajantasalle tätä blogia. Vitsit, miten kivaa olla taas kirjoittelemassa ihan jonninjoutavaa kaiken asiallisten kouluhommien jälkeen ♥
     Tykkään.
     Oli ikävä tätäkin ♥

Sataa vettä kaatamalla ja tuuli on myrsky lukemissa. Ei lunta missään ja eletään helmikuun loppupuolen päiviä. Ihmeellinen talvi! Todella ihmeellinen!

Olen hiihtolomalla ♥
      Olen oikeastaan ollut hiihtolomalla jo kaksi päivää ja tuntuu todella hyvältä. Kun tietää, että on tehnyt ihan hirmuisesti hommia, opiskellut niin, että korvista tursuaa jo osa tiedoista ulos niin loma tuntuu äärettömän hyvältä!
      Ihan en ole vielä saanut aivoja siihen moodiin, että ne rauhoittuisivat, mutta jospa muutaman päivän päästä sitten olisi semmoinen fiilis, että myös pää hellittäisi ja heittäytyisi lomalle. Onhan sen vauhdin jossain vaiheessa loputtava.
      Näinä kahtena päivänä olen tehnyt VAIN sellaista, josta tulee hyvä mieli: lukenut, katsonut elokuvia ja sarjoja, köllinyt, lämmittänyt saunaa, käynyt lenkillä ja uimassa avannossa - omassa avannossa ja ihan vaan ollut! Ihan mahtavaa!
       Tänään on ollut todella kurja keli. Satanut kaatamalla vettä ja tuulee ihan kiitettävällä voimalla jälleen. Ihanaa kun saa olla viltin alla, lämmitellä takkaa tai uunia ja tehdä palapeliä, syödä oma tekemää pizzaa ja nauliintua sohvalle vaikka kolmen jakson verran katsomaan Gilmoren tyttöjä - siis jos vaan siltä tuntuu! Ja aamut ♥ Rakastan sitä, ettei ole mihinkään kiire, ei tarvitse ahmaista aamupalaa, ei tarvitse syöksyä aamun pimeyteen ja märkään. Saa vain olla!

Ja kuten kuvasta näkee, vaikkakin huonosti, niin lunta ei ole missään. Ihme, että jäätä vielä järvestä löytyi, mutta tätä menoa ei sitäkään siellä kauaa ole... Olen käynyt nyt pienessä railossa uimassa, kahden suuren jäälautan välissä ja rako suurenee joka päivä...
       Olen ikävöinyt ulkohommia kovasti näinä kahtena kuukautena, kaivannut ihan, mutta tällaisina päivinä ei ole ikävä sadekamppeita ja sitä märän, kostean ja kylmän kalseaa oloa, joka aina sadepäivinä jäi luihin ja ytimiin asti.
        Sen verran koulusta, vaikka lomalla olenkin.
        Meillä oli torstaina ensimmäiset asiakashieronnat eli hierottiin ensimmäistä kertaa muita kuin omia koulukavereita. Joukossa oli niin monimuoto-opiskelijoita kuin sitten vanhempaa vuosikertaa olevie hieroja-opiskelijoita. Minua jännitti niin kovin, että vatsa oli ihan sekaisin! Sain toisen meidän omista opettajista ensimmäiseksi pöydälle ja se oli niin tuttu ja turvallinen tapaus, että kun puoli tuntia oli mennyt, minun jännitykseni laukesi itkuksi...
         Kyllä, kaksi kuukautta siihen meni, että siellä itkin. Arvelinkin, että missä vaiheessa tämä juttu hoidetaan alta pois, mutta torstaina se sitten tapahtui. Koko päivän vaan toivoin sitten, ettei kukaan olisi kysynyt miten menee, sillä koko ajan oli semmoinen olotila että oltiin katkeamispisteessä koko ajan. Jännitti ja pelotti ja teki vaikka mitä!
        Iltapäivästä, toisiksi viimeinen asiakas minulla oli sitten monimuoto-opiskelija, joka sanoi muutaman minuutin hieronnan jälkeen, että olenko hieronut aiemmin? Sanoin, että jotain vähän, isän selkää ja aina kun jotain on pyydetty... Sanoi, että otteet ovat kuin ammattilaisilla.
        Siinä oli toinen kerta, kun piti oikeasti nieleksiä itkua ja kiittää ihanista sanoista. Minun itsevarmuus oli ollut koko viikon ihan nilkoissa ja yksi ainut ihminen nosti sen edes tuohon vyötäisten tasolle ♥ Yksi ainut ihminen.
       Olin iltasella sitten ihan poikki, ihan kaikesta. Kouluviikko oli muutenkin ollut jotenkin todella väsyttävä ja oli ollut vielä yksi tenttikin alkuviikosta.
       Mutta nyt on VIIKKO lomaa ja aion kyllä lomailla koko ajan. En edes vilkaise koulureppua kohti!

Miehenmurrikkakin pitää lomaa ensi (ja seuraavan) viikon, joten saadaan olla yhdessä monta päivää. Ihan mahtavaa ja kyllä olen odottanut tätä tulevaa viikkoa ♥ Vaikka ei tehtäis mitään niistä asioista, joista ollaan puhuttu niin olen varma että viikosta tulee ihan mahtava. Että ihan vaan OLLAAN!
       Huomenna ajattelin, että jos jaksaisin lähteä käymään leffassa katsomassa Pikku naisia. Minulla on lahjakortteja leffateatteriin ja nyt on keväällä tulossa mukavia leffoja, joihin niitä voisi kuluttaa, joten tämä Pikku naisia on yksi niistä! Miehenmurrikkaa ei tämä leffa nimittäin kamalasti kiinnostanut joten ajattelin senkin puoleen, että käyn katsomassa sen ennen meidän hiihtolomaa.
       Kelistä huolimatta fiilis on mahtava. Väsynyt, mutta onnellinen! Olen niin iloinen näistä päivistä, jotka saan viettää juuri näin. Omaa aikaa, aikaa rakkaimman kanssa, aikaa ihan vaan olla ja möllötellä ♥ Tätä lisää!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 21.2.2020
672. juoksupäivä (248 vko)
- 3956.3 km
- 3.4 km kylätiellä (30min)
- vähän väsy olo, kun lähdin juoksemaan eikä se siitä oikein lennokkaaksi muuttunut
- ajattelin, että juoksen minkä juoksen ja mikä hyvältä tuntuu
- jalat ottivat ihan hyvin askeleita, mutta jotenkin ei vain ollut puhtia
- askellus ok
- ryhti ok
- vähän kyllä on voima pois nyt juoksusta
- +3, sateinen ja märkä keli

Talvi meni... taas

Oho, viimeisestä postauksesta on aikaa melkein puoli kuukautta. En pidä tästä suunnasta yhtään... Pitkä postausväli on seurausta siitä, että koulussa on ollut todella raskaat viikot. Illalla olen ollut vain tyytyväinen, jos olen ehtinyt kymmenen kieppeillä sänkyyn, sillä aamulla on väsyttänyt joka tapauksessa. Tänään oli viimeinen koe ennen hiihtolomaa ja hyvin meni. Tuntuu vaan aina koepäivien jälkeen, että olen täysin tyhjiin puristettu eikä siitä ihmisestä, joka joskus olen ollut, ole enää mitään jäljellä.
        Rehellisesti täytyy edelleen sanoa, ettei tämä kyllä vielä ainakaan mitenkään kutsumusammatilta ole tuntunut! Ehkä olen naiivi, kun odotan sellaista "herätystä" ja ihme oloa, että tämä on nyt sitä mitä haluan elämälläni tehdä, mutta edellisessä hommassa juuri sellaiselta tuntui. Kun luin itseni puutarhuriksi, ajattelin muutaman kouluviikon jälkeen, että tämä se nyt on - minun unelma-ammattini. Tämän hieronnan kanssa ei ole tullut vielä samanlaista fiilistä.
       Hiihtoloman jälkeen alamme pikku hiljaa hieromaan sitten jo asiakkaita, joten odotan sitä, millaiselta se mahtaa sitten tuntua. Pelottaa ja jännittää ja tekee vaikka mitä, eikä viime viikonloppu kyllä lisännyt itsevarmuutta yhtään! Hieron Miehenmurrikan kipeää selkää ja seuraavana aamuna mies pääsi tuskin sängystä ylös, saatin sitten istumaan kunnolla... Itseluottamus valahti nilkkoihin. En minä osannutkaan!
        Onneksi ensi viikko on hiihtoloma.
        Sellaisena aion sen myös pitää. En aio katsoa koulukirjoihin päinkään!

Se talvi, mikä viime postauksessa tuli, on nyt mennyt. Lumet ovat jälleen kerran sulaneet ja tämän viikkoa on satanut vettä melkein joka päivä. Tänään oli ihana poikkeus alkuillasta, kun vähän paistoi aurinko (!!). Hyödynsin tämän ihmehetken ja kävin katsomassa omassa uimarannassa, josko jäät olisivat sen verran sulaneet, että sinne mahtuisi uimaan.
        Vähän piti kirveellä tehdä railoa suuremmaksi, mutta juuri ja juuri mahduin kahden jäälautan väliin syntyneeseen railoon kastautumaan. Näkee kyllä etten ole ihan joka päivä enää avantoon päässyt, kun kaupungissa en aina jaksa koulun jälkeen raahautua kaupungin avantoon ja täällä kotona on ollut järvi jäässä niin täysin, etten ole koloa saanut aikaiseksi. Nyt kun on ollut plussakelejä, niin jäähän on tullut mukavia railoja, joissa näköjään pääsen pulahtamaan.
        Tällä hetkellä tulen onnelliseksi railoista ♥

Meidän piti Miehenmurrikan kanssa mennä ystävänpäivän kunniaksi ulos syömään ihan kirjaimellisesti. Oltiin nimittäin ajateltu mennä rantanuotiolle ruokailemaan. Perjantaina, virallisena ystävänpäivänä ei jaksettu ja viikonloppuna olikin sitten myrsky. Nythän se lupasi myrskyjä joka viikonlopuksi.
       Ihan ihmeellinen talvi.
       Kun alkutalvesta ajattelin, että voi kun tulisi helppo talvi lumien suhteen, kun koulu vie kaiken ajan eikä lumitöille riitä kuin ajatus, niin en minä nyt ihan tätäkään ajatellut tapahtuvan. Hädin tuskin koko talvena lunta, saati pakkasta!
       Todella helppo talvi lumien suhteen, todellakin! Ei ole tarvinnut ketjuja traktorissakaan kuin muutaman kerran! Olen päässyt helpolla.

Isä on ollut taas vähän kipeämpi. Lääkitystä vähän muutettiin ja kokeiltiin jotain uutta, jonka vaikutus nähdään vasta vähän ajan päästä, mutta ainakin sivuvaikutuksia on ollut kiitettävästi tällä kokeilulla. Olen ollut siitäkin huolissani ja tuntuu, että jos joku edes sattuisi kysymään esimerkiksi koulussa, että mitä kuuluu - siis ihan oikeasti - purskahtaisin varmaan itkuun!
     Onneksi ei ole kukaan niin läheinen meidän opiskeluporukasta, että se lukisi nämä fiilikset kasvoiltani. Edellisessä työpaikassani en olisi pystynyt näitä asioita kyllä kauan pitämään salassa. Siellä tosin tunnettiinkin minut ihan eri tavalla kuin koulussa. Olen avannut itseäni hyvin, hyvin vähän. Tarkoituksella. Opin jotain siitä, mitä tapahtuu, kun antaa itsestään liikaa väärille ihmisille.
     Tunteet ovat kuitenkin olleet pinnassa jo jonkin aikaa ja senkin puoleen on ihanaa, kun saa viikon ajan olla ihan vaan omien ihmisten keskellä on olla juuri sitä mitä on ♥
      Tänään kun tulin töistä ja oli valoisaa, kaipasin oikeasti jo kevättä. Vähän oli jo sellainen fiilis kuin joskus maalis-huhtikuussa kun pelloilla alkaa näkyä töyhtöhyyppiä ja maa tuoksuu kostealta ja talven selän taittumiselta ♥ Voi kun odotankin tätä kevättä ja kesää kovasti. Se tulee olemaan hyvin erilainen, mutta toivottavasti äärettömän antoisa!
       Ystävänpäivän aikoihin huomasin myös toisen asian, jonka koulu on "vienyt" minulta. Sosiaalisisuuden halun. En ole kahteen kuukauteen nähnyt oikeastaan muita kuin Miehenmurrikkaa ja äitiä ja isää - jos ei oteta tietysti lukuun koulukavereita. Ei paljoa enää koulun jälkeen kiinnosta pyytää ketään kylään, kun ei meinaa jaksaa tehdä oikein mitään... Toivon todella, että jossain vaiheessa koulua tulee sellainen kausi, ettei koulu veisi ihan näin paljoa minun "oikeasta" elämästäni pois vaan antaisi myös vähän löysiä muulle elämälle.
        Tänään eräs koulukaverini sanoi, kun otettiin vähän välipalaa kokeen jälkeen, että onko minulla elämää ollenkaan, kun saan niin hyviä kokeista? Sanoin, että on minulla. Mukava ja minunnäköinen elämä. Ja se on oikeasti totta. Ystäviä pitäisi nähdä enemmän, se on suuri miinus, mutta muuten elämäni on hyvinkin paljon minun näköiseni ♥ Tykkään siitä näin enkä koe että jokin asia vaatisi korjausta. Kunhan vähän koulu antaisi armoa, niin voisin tuntea olonikin omakseni jälleen..
       Kaksi päivää...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

maanantai 3.2.2020
666. juoksupäivä (246 vko)
- 3934.2 km
- 2.6 km metsätie (30 min)
- väsynyt kroppa ja väsynyt mieli, semmoinen tuuletus juoksu
- askellus meni vähän... kun oli liukasta ja epätasaista
- kunhan juoksin
- -5, tuuli kuin tornado

 keskiviikko 5.2.2020
667. juoksupäivä (246 vko)
- 3937.9 km
- 3.7 km metsäpolut (35 min)
- vähän väsy olo kaikin puolin ja semmonen lipsuttelu juoksu
- jalat vähän jumissa
- lumituisku teki pientä extremeä
- ryhti vähän sitä ja tätä
- -4, lumipyry

perjantai 7.2.2020
668. juoksupäivä (246 vko)
- 3943.9 km
- 6km kylä ja oikopolku (44 min)
- jalat olivat väsyneen oloiset heti alusta lähtien, mutta paranivat kun vaan juoksin
- hyvä juoksu
- pakarat unohtuivat johonkin, muuten meni hyvin
- ihana keli, vähän pakkasta, napakka tie
- -5 pientä lumisadetta

keskiviikko 12.2.2020
669. juoksupäivä (247 vko)
- 3944.9
- 1 km metsätie (20 min)
- ei oikein voinut juoksuksi kutsua
- itketti koko matkan!!!!
- todella omituinen fiilis
- +0, vedensekaista lunta

perjantai 14.2.2020
670. juoksupäivä (247 vko)
- 3948.9 km
- 4 km uimaranta (30 min)
- edelliseen kertaan verrattuna hyvä juoksu, ei itkettänyt
- ei voi kuitenkaan ihan kamalasti kehua
- jaloista puhti pois ja jotenkin muutenkin kroppa vähän väsy
- -1, vähän jopa aurinko pilkahteli

maanantai 17.2.2020
671. juoksupäivä (248 vko)
- 3952. 9 km
- 4 km uimaranta (35 min)
- vähän semmoinen hönttyämislenkki
- oli hyviäkin hetkiä
- jalat olivat hieronnan jälkeen jotenkin ihan makaroonit
- oli mukavaa kuitenkin ulkoilla, vaikka kova juoksutreeni ei onnistunutkaan
- pakarat laiskistuneet
- askel vähän löpsähteli
- +5, vesisade, muta, loska ja lammikoita

Talvi saapui ♥

Viikossa on tullut talvi.
     Tällä viikolla sai ihan oikeasti tehdä jo traktorilla lumitöitä, kun se tiistaina kiskaisi maahan melkein 30 senttiä uutta lunta! Meni ilta traktorin kopissa istuen ja mietin, että onneksi tammikuu ei ollut samanlainen kuin viime vuonna. Sellainen lumimäärä ja tämmöinen määrä luettavaa kuin mitä nyt on koulun puoleen ollut, eivät olisi olleet kovin hyvä combo...
      On nimittäin ollut hiljaista niin täällä kuin vähän muuallakin sen takia, ettei ole ollut energiaa mihinkään muuhun kuin kaikista välttämättömimpään - ruokaan, uneen ja peseytymiseen. Kaikki muu energia on mennyt koulun hommiin, sillä anatomiaa on nyt työnnetty korvista ja silmistä sisään sellaisia määriä, että alkaa olla aivojen elastisuus vähän jo koetuksella. Onneksi en ole ainut, sillä kuuntelin luokkatovereitani viime viikolla ja sanoivat ihan samaa, että tahti on aika kova tällä hetkellä ja omaksuminen heikkoa. En tiedä onko vuoden opiskeluaika sittenkään kovin hyvin mietitty, sillä anatomialle on jätetty ainoastaan pari kuukautta...

Viime viikolla oli vähän muutenkin sellaisia tilanteita koulussa, että piti ihan hammasta purra ettei olisi sanonut pahasti. Hieroin erästä luokkakaveriani ja tällä kertaa olivat kädet harjoituksen aiheena. En ole kamalasti itsestäni koululuokassa huudellut, sillä jotain olen oppinut edellisistä työpaikoista siitä, miten paljon itsestään kannata toisille antaa ettei se käänny jossakin vaiheessa itseään vastaan.
    Noh, joka tapauksessa.
     Olin ensiksi hieroja ja tämä minun parini rupesi tenttaamaan minun elämästäni kysymyksillä. Ensin asuinpaikka, perhe, lapset ja niin edelleen. Kyseinen nainen oli melkein kymmenen vuotta vanhempi kuin minä ja kun opettaja tuli sitten tarkastamaan meidän hierontaoppimista niin tämä parini sanoa retosteli, että "eihän tällä ole edes lapsia, ei se tiedä elämästä vielä mitään!"
      Meinasin lyödä, siis oikeasti LYÖDÄ!
      Miten lapsien saaminen tekee ihmisestä vasta ihmisen?
      Tottakai kommentti oli ärsyttävä ja satuttavakin, vaikka minulla lapsettomuus ei olekaan (vielä) mitenkään kipeä asia, ei vain ole tullut kokeiltua tulisiko niitä vai ei, mutta entä jos olisi ollut?! Entä jos olisin ollut esimerkiksi lapsettomuushoidoissa monen monta vuotta ja kaivannut elämääni todella kovasti lapsia? Miten tuon ikäinen (päälle 4-kymppinen) nainen voi päästää suustaan jotain tuollaista soopaa?? Siinä vedettiin minun elämältäni ja kokemuksiltani matto alta! En tiedä mitään elämästä kun minulla ei ole lapsia...!!!
      Ajattelin sitten kun pahin vihan kuohahdus oli mennyt ohi, että ehkä kyseinen henkilö yritti vaan päteä opettajan silmissä kun olivat samaa ikähaarukkaa ja minä selvästi nuorempi... En tiedä.

Viime viikolla oli myös uusi lihasryhmä kokeilussa: rintalihakset. Minulle tietysti sattui heti miespari. Tuntuu, että minä olen jo monta viikkoa hieronut miehiä vaikka meitä naisia on ryhmässä enemmän (!!). Rintalihakset ovat muutenkin todella vaikea alue hieroa, haastava ja pieni. Tällä kertaa vielä parini oli todella kovakourainen ja tuntui, että rintakehä menisi sisään ihan hetkenä minä hyvänsä. Yritin asiallisesti mainita voiman käytöstä ja käsien sijainnista ja sen sellaisista, mutta kun puoli tuntia oli mennyt, olin jo aika turhautunut. Tajuan, että harjoitusta vaaditaan ihan kaikki, mutta ehkä sen toisen kommenteista ja palautteesta voisi jotain ottaa onkeensakin!
     Viikon loputtua oli TODELLA väsynyt. Lukemista on paljon ja sitten on koko ajan henkinen kuorma ihan valtava. Melkein odotan, että päästää asiakashierontoihin ja pääsee näistä koulukavereista eroon! Pahasti sanottu, tiedän, mutta turhauttaa välillä niin kovin.

Nyt kun tuli vähän lunta, on juokseminenkin ollut paljon valoisampaa puuhaa. Viime viikolla sitä vaan vähän häiritse armeijan harjoitukset. Jouduin kahteen otteeseen keskelle jotain puskakyttäystä ja toisella kerralla jo suututti niin kovin. Pysyisivät niille varatulla alueella eivätkä pomppisi ihmisten ilmoilla! Perjantaina jätin juoksemisen kokonaan sikseen, sillä en todellakaan halunnut enää keskustella ainoankaan lumipukuisen ihmisen kanssa pimeydessä siitä kannattaako lähteä juoksemaan vai ei!
     Eli vähän sellainen kuormittava viikko on takana. Nytkin on aika paljon luettavaa tiistain kokeeseen ja tämän päivän ja eilisen luin ihan kunnolla. Huominen on täysin vapaa kaikesta kouluhommista ja sitten maanantaina kirin loput. En tiedä miten selviän hiihtolomaan asti...

Tänään sitten näin postauksen, missä ystäväni kehui oman yrityksensä alkutaivalta. Hommaa kuulemma riittää enemmän kuin ehtii tehdä ja vakituisia asiakkaitakin on jo muutama kertynyt. Mietin omaa yritystäni, jonka kanssa en ole päässyt oikein liikkeelle vielä mitenkään.. Tuleekohan tästä mitään? Se on se suurin ajatus, mikä minulla oli tänä aamuna ajatuksissa. En tiedä mihin se ajatus nyt tukeutuu, kai siihen, että toisilla menee hyvin yrittäjänä jo nyt. Ei pitäisi verrata eikä varsinkaan ajatella että omista hommista ei tule mitään, sellaisiin ajatuksiin on vain helppo valahtaa, kun muutenkin kuormaa on paljon.
       Joskus kaipaan ihan älyttömästi sitä aikaa kun kaikki oli paljon selvempää. Minulla oli työ, jossa olin hyvä, aina en voinut siinä kovin hyvin, mutta ainakin osasin sen... Nyt kun kaikki on edessä ihan uutena, en tiedä onko tämä sitä mitä haluan - sittenkään. En osaa mitään, kaikki on epävarmaa ja vaikeaa...
       Blaah.
       Onneksi lunta tuli helmikuuksi, ei ole niin synkeää ulkona vaikka sisäsielussa välillä onkin.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 27.1.2020
664. juoksupäivä (245 vko alkaa)
- 3927.3 km
- 5 km uimaranta (30 min)
- jalat vähän pökkelöt, mutta parani kun lämpeni
- askellus jo aika hyvä, vähän kiirehdin
- ryhti kesti
- pakarat käytössä
- sotilaspoliisit pysäytti lenkin kesken kaiken
- -5, pientä lumituiskua, tuuli

keskiviikko 29.1.2020
665. juoksupäivä
- 3931.6 km
- 4.3km uimaranta (35 min)
- väsytti ihan älyttömästi, ei olisi millään jaksanut lähteä
- jalat pökkelöt
- ryhti ihan ok
- askellus vähän huonohko
- taas sotilaat sotki koko homman!
- -1, pientä lumisadetta
- pitänee vähän ottaa huilia...

Lunta maassa - vihdoin

Satoi yöllä lunta ♥
      Oli ihana avata silmät vapaaseen aamuun, kun ikkunasta näkyi aurinko ja pieni kerros valkeaa pakkaslunta ♥ Miten voikin kaivata lunta näin kovin! En nyt tarkoita, että olisi kiva jos tulisi metritolkulla lunta niin että pitäisi jälleen pelätä kattoparrujen kestävyyden puoleen, mutta jos nyt tulisi vaikka puoletkin siitä niin tuntuisi vähän talvelta.

Kävin omassa rannassa uimassa ja vaikka vähän piti jäätä rikkoa, että pääsin pulahtamaan niin kyllä on kiva kun oli vähän pakkasta.
      Eilen oli jotenkin todella väsy päivä koulussa ja sen jälkeen. Ei mitenkään erikoisen raskas päivä ollut koulussakaan, mutta jotenkin tuntui, että annoin tiistain anatomia-kokeelle kaikkeni niin meni mehut siihen. Onneksi ei hierottu enää silloin iltapäivästä mitään kamalan suurta lihasta, joten sai vähän ottaa iisimmin.
       Olin kuitenkin onnellinen, että nyt on taas pitkä viikonloppu ihan vapaana ♥ Saa puuhastella hetken ihan ilman mitään kiirusta tai pakkoa. Iltasella kävin pienellä lenkillä, vaikka olo oli kyllä sellainen, ettei olisi jaksanut lähteä mihinkään kun hetken aikaa makasin takan ääressä ja tein palapeliä. Tein juoksulenkin metsässä, missä metsäkone teki vieressä töitä.
      Sitten istuin saunassa ja nautin perjantai-illasta.

Tuntui, että minulla oli paljon, paljon asiaa, mutta nyt kun istun tässä sormet syyhyten tuntuu, että ajatus karkaa vain kirjan lukemiseen ja omaan iltahetkeen..
      Joten taidan tästä sitten mennä iltapesulle ja kömpiä peiton alle nauttimaan alkuyöstä ja kirjasta ♥ Palaan asiaan, sitten kun ajatuksissa sellaisia syntyy ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

keskiviikko 22.1.2020
662. juoksupäivä (244 vko)
- 3929,7 km
- 5 km metsätie (30)
- väsynyt olo, ja väsyneet jalat (varmaan menkoista?)
- askellus enemmänkin raahusti
- ryhti vähän lösähti
- jalat vähän lötköt varmaan päivän hieronnasta
- mukava oli ulkoilla kuitenkin
- -0, luminen keli oli vaihteeksi ihana

perjantai 24.1.2020
663. juoksupäivä (244 vkoa takana)
- 3932,3 km
- 2,6km metsäjuoksu (19 min)
- vähän semmoinen ulkoilu juoksu tämäniltainen
- väsytti vietävästi, mutta lähdin vähän ulkoilemaan
- ihan hyvin kulki ja oli mukava juosta metsässä välillä
- askelluksesta ei nyt ollu kyllä tietoakaan, kunhan lepsuttelin
- -2, ihana luminen metsä ja valkoisuus ympärillä, ihana

Ensimmäisiä merkkejä itsevarmuudesta...

Ulkona rymisee tuuli. Tänään oli taas koko päivän plussan puolella mittari ja maa on ollut oikeastaan koko ajan paljas tuolta syksystä lähtien. Kummallinen talvi! Todella kummallinen.
      Eletään jo toista päivää tätä viikkoa ja minun kolmatta kouluviikkoani. Tänään oli isompi anatomian tentti ja sain siitä täydet pisteet! Hassua, miten yksi onnistuminen voi vaikuttaa ihan kaikkeen! Tein todella kovasti töitä tentin eteen ja siitä tuli paras mahdollinen palkinto, se taas puolestaan loi itsevarmuuteen monta uutta kerrosta ja tukevaa pohjaa. Olin iloinen ja ylpeä itsestäni!
       Ihan sellaista saletin varmaa oloa minulla ei vieläkään tästä hommasta ole, mutta huomaan kyllä, ettäopin nopeasti ja ei täm nyt ainakaan vastenmielistä ole. Katsotaan nyt. Pari kuukautta eteen päin niin ollaan taas vähän viisaampia...
       Viikonloppuna otettiin Miehenmurrikan kanssa levon kannalta koko viikonloppu! Kummatkin kaipasivat ihan vaan hiljaisuutta ja rauhaa ja yhdessäoloa, joten miksi keksiä päiväntäytettä muualta. Syötiin, katsottiin hyviä leffoja ja nautittiin siitä, että kerrankin kummatkin saivat viettää kokonaisen viikonlopun yhdessä ♥
        Ollaan katottu iltaisin Eränkävijöitä ja vähän niistä inspiroituneina lähdettiin sunnuntaina ulos syömään ♥ Ihan parhaaseen ravintolaan, nimittäin ulkoilma grillille, rantaan!

Napattiin kahvit ja makkarat mukaan ja mentiin herkuttelemaan ja valokuvailemaan rantaa. Tietysti nämä meidät piknikit eivät olisi meidän piknikkejä, jos keli olisi ollut hyvä. Kotoa lähdettäessä oli vielä aurinkoista jopa, mutta kun rantaan ehdittiin taivas työnsi melkein vettä...
       Kyllähän se pilvi sitten vähän rakoili ja saatiin komeita kuviakin rannasta, mutta ei se nyt ihan sellainen kuulas talvipäivä kyllä ollut. Naurettiin Miehenmurrikan kanssa, että onpa kummallinen tammikuu, sillä jos olisi sattunut onki mukaan niin olisi voinut makkaran kaveriksi saada vaikka muutaman ahvenen! Tosin en tiedä mistä olisi saatu matoja niihin onkiin...

Huomattiin, kun tultiin kotiin, että kumpikaan ei ollut edes vahingossa ajatellut töitä tai koulua sillä aikaa kun oltiin rannassa oltu. Ei siis ihme, että sanotaan luonnon olevan paras stressinpurkija, niin todella on!
         Nyt kun rantaankin on jälleen tie sula, niin olen päässyt ihan omaankin rantaan uimaan. Tänään oli vähän haasteellisempaa päästä veteen, kun rannassa kellui isoja jäälauttoja, mutta sen verran pääsin niiden väliin, että kylmä vesi kasteli kaulasta alaspäin! Tekee todella hyvää koulun jälkeen, kun pää tyhjenee kaikesta ylimäääräisestä. Ah ♥

Tämä koulu ja koulunkäynti on ollut vähän haasteellista nämä viikot. Kropan tottuminen vie aikansa, pään tottuminen pänttäämiseen vie aikansa, sosiaalisuus vie aikansa. Kaikki on jotenkin liikkunut tyypillisellä hitaalla moodilla, niin kuin minulla yleensä. Olen vähän sellainen diesel-moottori, että hiljaa hyvä tulee!
          Meidän ryhmässä on monitasoisia oppijoita, monen ikäistä ja sorttista. Sellaista sielujen ystävyyttä sieltä tuskin tulee, sillä ihmiset eivät ole "minuntyyppisiä", mutta kavereita olen jo saanut. Hyvin epätavallisistä tyypeistä, mutta kuitenkin. Tänään tuntui hyvältä sielua myöten, kun harjoiteltiin luurangoilla lihasten kiinnittymistä ja lähtökohtia ja yritin ryhmäläisilleni havainnollistaa omaa ajatusta siitä, miten lihakset ja niiden yksityiskohdat olis helpoin muistaa. Naiset huokaisivat hetken päästä, että pidätkö tukiopetusta?
       Tuntui hyvältä, että sain järkeistettyä asian niin, että jollekin oli siitä apua.
       On tietysti niitäkin, jotka katsovat minua kieroon juuri saman asian takia. Olen pärjännyt hyvin kokeissa, mutta se on ainoastaan kovan työnteon takana. Osa kuvittelee, ettei minulla muuta elämää olekaan, että hyvä minun on kokeissa loistaa jos ei elämään muuta mahdu!
       Kyllä mahtuu, mutta en minä lähtenyt tähän kouluun huvikseni. Halusin ja haluan rahoilleni mahdollisimman paljon vastinetta ja oppia. Ja käytän kyllä aikaa asioiden opiskeluun, jotta itse työ olisi helpompaa, sitten kun sinne asti päästään.
        Olen löytänyt tehokkaan tavan oppia ja olen päässyt kärryille ja kyllä - minulla on myös muuta elämää!

Juoksutkin ovat kulkeneet hyvin, vaikka ensin ajattelinkin, että koulun alkaessa en takuulla jaksa juosta yhtään kilsaa. Nyt kun ollaan hierottu toisiamme ja minunkin jalat ja alaselkä on saanut hierontaa, tuntuu että lihakset ovat paremmassa kunnossa kuin ikinä!
       Kaiken tämän lumettomuuden keskellä kaipaan jo kevättä valtavasti.
       On ihana sentään tulla kotiin, kun aurinko paistaa, mutta kaipaan myös iltaan valoisuutta. Olisi kiva jos lenkille lähtiessä olisi vielä valoa ja mielellään vaikka pois tullessaankin. Onneksi ollaan menossa kuitenkin sinne päin! Valoa kohti ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 13.1. 2020
659. juoksupäivä (243vko)
- 3909.6 km
- 4.2 km metsäpolut (26 min)
- vähän väsy olo ja päätä särki
- jalat tuntuivat yllättävän hyviltä, vaikka jumissa ovatkin
- askellus parempi mutta ankkamainen kun lihakset eivät ihan toimi oikein
- ryhti kesti
- kaatuminen parempaa
- kiva juoksu
- putsasi päätä ja melkein lähti päänsärkykin
- -0, kuiva keli, pikku pakkanen

keskiviikko 14.1.2020
660. juoksupäivä (243 vko)
- 3914.6 km
- 5 km suopohjien lenkki (38 min)
- juoksu sinällään kulki mutta powerit oli vähissä
- vähän on nyt jalat kipiät tuolta jalkapöydän ulkoreunasta, reisistä ja pohkeesta
- loppumatkasta simahdin TÄYSIN
- askellis oli vähän läpsymistä'
- ryhtikin romahti
- +8, vesikeli

perjantai 17.1.2020
661. juoksupäivä (243 vko)
- 3919.6 km
- 5km uimaranta (35 min)
- ei nyt ihan samanlainen simahdusreissu kuin viimeksi, mutta ei nyt mennyt lennokkaastikaan
- jalka vähän töksähteli maahan vaikka askel osuikin aika hyvin
- ryhti pysyy
- jalat kipeytyy vähemmän
- sateinen keli teki märkää ja kosteaa
- +2, vesisade, tuuli

maanantai 20.1.2020
662. juoksupäivä (244 vko alkaa)
- 3924.7 km
. 5.1 km metsäpolkuja (31 min)
- juoksu kulki alusta asti todella hyvin
- jalat tuntuivat maagisen hyviltä ja niissä oli powereita!
- askellus osui kohdalleen
- ryhti kesti
- jalat kipeytyivät todella vähän
- hengitys hyvä
- powerit kestivät loppuun asti
- +1, kiva pikkupakkanen maan pinnassa, kiva keli juosta, ehkä paikkapaikoin vähän liukas

Aurinkoa ja mielen lepuutusta ♥

On kaksi asiaa, jotka haluan tehdä yksin.
      Juokseminen ja uiminen.
      En ole koskaan voinut kuvitella, että juoksisin jonkun ryhmän kanssa tai edes pareittain. Jotenkin minulle juokseminen on omaa aikaa, aikaa omille ajatuksille ja fiiliksille. En todellakaan haluaisi koko ajan jutella tai olla läsnä toiselle. Juostessa haluan olla läsnä itselleni.
      Sama juttu uimisessa.
      En yhdistä uimista ja sosiaalisena olemista toisiinsa. Uiminen on juuri sitä irtaantumista siitä, että pitäisi olla jonkun kanssa. Noh, poikkeus on kesällä, kun uidaan Miehenmurrikan kanssa. Hän kuitenkin antaa minun uida rauhassa, vaikka uidaankin kahdestaan ♥
      Nyt kun koulu alkoi, aloin käydä kaupungin avantouintipaikalla, kun se on siinä melko lähellä ja minun oma rantani on nyt ollut vähän hankala kulkuinen muutaman viikon. Huomasin jälleen torstaina, että en todellakaan ole mikään seurassa uija. Minun kanssani uimassa oli vain yksi nuorempi naisihminen ja silti minä ahdistuin.

Tänään onneksi pääsin omaan rantaan, kun rantavesi velloi sen verran avoimena, ettei tarvinnut rikkoa lekalla jäätä vaan pääsi pulahtamaan siitä reunasta hyytävään veteen. Ah ♥
    Odotan innolla sitä hetkeä, kun järvi alkaa lämmetä ja alkaa asteet nousta. Miltähän se sitten mahtaa tuntua uida +7 asteisessa vedessä tai +15 asteisessa kesävedessä, kun on tottunut -1?
     Koulu alkoi ja samalla uusi arki.
     Ensimmäinen viikko takana ja en oikein vielä osaa sanoa oikein mitään omista fiiliksistä, kun kaikki on niin uutta... Vie vähän aikaa, että tottuu. Ryhmä on iso, meitä on 19 ja minusta se on liikaa. Opetus on todella vaikea toteuttaa niin, että kaikki näkisivät ja kuulisivat samalla tavalla. Meillä ei ole erillistä luokkaa vaan ollaan siinä samassa tilassa missä muut, vanhemman kurssin oppilaat, tekevät asiakastyötään. Koko ajan joku hakee jotakin, menee sinne tai tänne, kysyy, puhelin soi, ihmiset puhuvat... Minä kuormitun siitä ihan mahdottomasti. Enemmän kuin mistään pänttäämistä vaativasta anatomiasta! Palautteeseen laitan ainakin sen, että voisivat vähän miettiä sitä, että hankkisivat ja suunnittelisivat tiloja vähän uudelleen...
      Lukemista on paljon, mutta ainakin vielä olen saanut rakennettua itselleni hyvän lukurytmin eikä vielä ainakaan ole tullut pakokauhua opittavan määrästä. Voi olla että senkin aika joskus on.
     Ajallisesti opiskelu on mukavaa, sillä meillä on vain 4 päivää koulua ja 3 vapaata. Koulupäiväkin on suhteellisen lyhyt eli kuusi tuntia. Ehtii ajoissa kotiin. Teoriaa puolet ja käytäntöä puolet. Ollaan siis jo päästy hieromaan toisiamme. Se tuntui aluksi todella kummalliselta, heittää paita tai housut pois muiden, tuntemattomien edessä, mutta aika nopeasti siitä tuli ihan normaalia. Tai toivottavasti siitä tulee joskus normaalia.
      Samanhenkisiä en ole vielä löytänyt opiskelija-kavereista, mutta ihan mukavia ihmisiä kaikki. Myös opettajat tuntuvat kivoilta. Eli kai tässä vuoden jaksaa niiden kanssa touhuta.
       Fiilis on kyllä vielä kaksiajakoinen, koko touhusta. Pitänee odottaa nyt muutama viikko, että kroppa tottuu ensin rytmiin niin jospa sitten pääsisi mielikin mukaan ja saisi selvyyttä siihen, että miltä tämä opiskelu oikeasti tuntuu.

Paistoi aurinko koko päivän. Aamusta alkaen. Pakkasta oli sopivasti ja päivä oli ihan mahtava ♥ Siivosin ennen kuin pääsin auringosta nauttimaan. Menin rantalenkille kamera kaulassa ja nautiskelin jään äänistä ja auringon valosta kasvoilla ♥
     Järvenselkä oli vielä osin vapaa, toki poukamissa oli jäätäkin jo, mutta suuret selät olivat vielä aivan sulia. Toivo heräsi siitä, että pääsisi vielä tänään omaan rantaan uimaan... Kävin sitten sielläkin varmistamassa asian ja ulkoilulenkin päätteeksi kävin pulahtamassa omassa rannassa, yksin. Ihan yksin ♥ Onnellinen olo seurasi minua koko päivän.

Oman rannan jään reuna ei onneksi ollut kovin pitkällä niin pääsi uimaan ♥

Vähän kallistin päätä koulutyöllekin ja luin ensimmäiseen tenttiin, joka pidetään ensi viikolla. Siihen tulee päällisin puolin ihmisen luut. Suuret linjat ei vielä mitään pieniä yksityiskohtaisia tilpehöörejä, jotka tulevat sitten myöhemmin. Hyvin menee jo tähän mennessä, kun olen niitä jo kohta neljä kuukautta lueskellut...
     Sitten lähdin illaksi lenkkipoluille. Olisin halunnut ehtiä auringon kanssa juoksemaan, mutta tällä kertaa juoksin kuun valossa ♥ Aika jännä keli. Maassa vähän kuuraa, juoksupolku napakka, vähän jäässä ja pakkasta sopivat -5 astetta.
     En juossut mitään maratoonia, mutta sen verran, että jalat saivat taas vähän iskutusta alustaan. Olen ollut vähän varovainen nyt liiallisen kuormituksen kanssa ja olenkin pysynyt hyvin terveenä, kun en ole rääkännyt itseäni liikaa.

Uuden arjen alussa on paljon sellaisia tuntemuksia, mitä ei normaalisti tunne. Ei ainakaan yhtälailla. Epävarmuus ja jännitys ovat päällimmäisenä. Olen ollut todella huono aloittamaan uusia asioita enkä oikein pidä tästäkään. Yritän nyt vain sinnitellä tämän ensimmäisen kuukauden, koska tiedän, että sen jälkeen siihen tottuu...
      Ihanaa on ollut se, että on ollut Miehenmurrikka tukena ja turvana. On saanut purkaa ihan aitoja fiiliksiä juuri niin kuin ne ovat. Tuntuu, että kun erehdyn jotain sanomaa porukoille sieltä tulee sellainen "siihen nyt vaan on sopeuduttava"-elämänviisaus. Sieltä yleensäkin tulee juuri sitä. Ei saisi olla mistään pahalla mielellä vaan purtava hammasta ja kärsittävä. Minä ajattelen vähän toisella tavalla. Jos ei koskaan pääse purkamaan huonoja fiiliksiä ulos niin kohta ei sisällä riitä tilaa enää niille hyvillekään! Siksi iltaisin puran aina päivän huonot olot pois niin sisälle jää vain ne hyvät ♥
       Kiitollinen kuitenkin olen, että minulla on Miehenmurrikka ♥ En jaksaisi kyllä ilman.

Huomenna aion ottaa ilon irti viikonlopustani. Vähän tuoda polttopuita liiteriin ja iltasella lämmittää ulkosaunan ♥ Ah! Nyt vasta huomaan, että stressasin aika kovin koulun alusta. Vaikka töidne loppumisen jälkeen oli kolme kuukautta "vapaata" niin nyt huomaa todella, ettei se mitään vapaata ollut. Laskin vain päiviä sille, että milloin koulu alkaa. Nyt kun on vapaata niin se ihan oikeasti on vapaata! Ja osaan jo ottaa sen siltä kannalta ♥
      Edistystä sekin!
      Nyt aion kuitenkin kömpiä peiton alle, luen vähän kirjaa ja sitten painun unien maailmaan. Voi kun aurinkoinen keli jatkuisi vielä huomenna.
      Toive sinne jonnekin...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
keskiviikko 8.1.2020
657. juoksupäivä (242 vko)
- 3901.2 km
- 5 km uimaranta (30 min)
- hyvin jaksoin juosta, vaikka ei jalat kovin hyvässä kunnossa olleet
- askellus koko ajan paranee
- ryhti hyvä
- kaatumista pitää vähän harjoitella
- lihasten käyttö parantunut
- märkä keli, vesisade ja pimeys
- +5

perjantai 10.1.2020
658. juoksupäivä (242 vko)
- 3905.4 km
- 4.2 km metsätie pyrähdys (27 min)
- vähän oli väsyneet jalat ja koko kroppa, joten juoksin ihan vaan niin pitkälle kuin fiilis kantoi
- jaloissa vähän jumituksia
- ryhti hyvä 
- askellus jossain vaiheessa toimi täydellisesti jo
- lihasten kunto vähän huono
- -5, pakkaskeli, kuiva tie, vähän liukas

Ensimmäinen päivä uudesta arjesta

Selvisin ensimmäisestä koulupäivästä elossa.
      Rankka päivä, vaikka ajallisesti se ei sitä ollutkaan. Jotenkin vaan pää oli ihan kuin hiekkasäkki kun vihdoin pääsin kotiin. Ei jaksanut muuta kuin syödä ennen kuin sohva veti puoleensa.
      Päästiin tänään vähän aloittamaan anatomiaa ja sitten ihan hierottiinkin koulukavereita. Tuntui ensin todella kummalliselta ottaa heti vaatteita pois ihan tuntemattomien ihmisten keskellä, mutta aika nopeasti sen kuitenkin "hyväksyi" ikään kuin asiaan kuuluvana osana - mitä se tietysti olikin. Ei voi hieroa vaatteiden läpi!
      En vielä tiedä, onko minulla hierojaksi syntyneet kädet, mutta tekevät kädet minulla on. Siitä olen varma. Tuntui homma heti omalta, kun sai käsien alle jotain tekemistä. Ei minusta olisi pelkästään pään kanssa töitä tekemään, haluan oikeasti tehdä itse, omin käsin.
        Olipa se sitten hierontaa tai puutarhatyötä, mitä minä elääkseni sitten loppujen lopuksi teen niin käsin minä sitä teen.

Koulupäivän jälkeen kävin uimassa kaupungin avantouintipaikalla. Sielläkin oli vain ilmaaukkojen kohdilla sulaa eli ihan kivasti tämä suht pakkasvapaa talvi on kuitenkin jäätä kehitellyt järven pintaan. Olipas kivaa pitkästä aikaa! Onkohan tässä nyt pari viikkoa viimekerrasta. Ajattelin ensin, että se tuntuu tietysti kamalan kylmältä, kun ei ole pitkiin aikoihin käynyt, mutta eipä juuri sen kylmempää ollut kuin muutenkaan.
      Huh, en ole vielä täysin lämmennyt kylmäkylpyjeni suhteen ♥
      Nyt taidan kuitenkin käydä lämpimässä suihkussa ja sitten vähän meditoin palapelin muodossa. Piti vaan tulla huikkaamaan, että elossa ollaan!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
ma 6.1.2020
656. juoksupäivä (242 vko alkaa)
- 3896.2 km
- 7 km metsätie (44 min)
- vähän oli energiat vähissä, mutta kai sittä jotakin irti lähti kun jaksoin juosta koko matkan
- jalat jaksoivat ihan hyvin
- askellus parempi
- jalan kipeys helpottaa
- ryhti hyvä
- painottomuutta hakiessa...
- -0, luminen, liukas keli

Uuden vuoden uudet tuulet

Uusi vuosi on ehtinyt vanhentua jo monta päivää - melkein viikon - ennen kuin ehdin tänne kirjoittelemaan. Ollaan Miehenmurrikan kanssa oltu taas sellaisessa vuoden alun kooma-erakoitumisen maakuopassa, ettei olla oikein muuta maailmaa huomioitu. Minä olen viimeistellyt entistä elämääni ja valmistautunut uuteen.
        Uusi vuosi täällä sujui aika rauhallisesti. Naapurin pojatkin ovat jo niin isoja, ettei enää ollut mahdotonta rakettien ja papattien räiskettä naapurissakaan. Poltettiin Miehenmurrikan kanssa yhdet sädetikut kumpikin ja kömmittiin katsomaan uuden vuoden aattoillan leffoja.
        Alkaa vaikuttamaan vähän semmoiselta ikäihmisten touhulta...
       Joulun siivosin torpasta sitten jo torstaina. Ensin ajattelin vain siirtää kuusen pois, mutta sitten kun kuusi oli siivottu, näytti tupa kivan tilavalta joten poistin kaikki muutkin joulujutut ikkunoisa. Yhden valoikkunan jätin päätyikkunaan, se on niin kaunis eikä se enää niin kovin jouluiselta näytä. Pikemminkin vain ikkunakoristeelta ♥
       Tämä tammikuu on kyllä alkanut kummallisissa merkeissä. Plussalla ollaan oltu eilistä ja tätä päivää lukuunottomatta, mutta taitaapi huomenissa jo viskata taas plussan puolelle. Kaivoin muutaman kuvan viime vuodelta ja vertailin niitä tämän vuoden lumettomiin kuviin...

Tänä vuonna

Viime vuonna

En minä nyt ihan noin isoja hankia toivo enää näille parille kuukaudelle, mitä tätä talvea on jäljellä, mutta kieltämättä tuo näyttää enemmän talvelta. Ja tammikuulta. Tämä nurmi ja sulamaa efekti ei anna ihan samaa fiilistä.

Minulla alkaa huomenna koulu. Hierojaksi ryhdyn tai ainakin se olisi tavoitteena. Olen odottanut peläten, jännittäen ja ihan vaan odottaen koulun alkua. Toisaalta olen todella väsynyt aloittamaan taas alusta ja sitten toisaalta tajuan, että jotainhan tässä elämässä pitäisi tehdä elääkseen...
       Hierojakoulu kestää vuoden, joten suuresta uhrauksesta ajallisesti ei ole kysymys. En sentään lue 15 vuotta... Ja stä paitsi pidän hieromisesta, mikäs siinä jos siitä joskus saisi palkkaakin.
        Ja mikä parasta, jos joskus saisin siitä palkkaa ja saisin määrätä omasta elämästäni ja omista töistä. Sitä odotan eniten. Kyllästyin puutarhurin työssä siihen, että aina JOKU MUU oli sanomassa kelpaanko minä tai olenko tarpeeksi hyvä. Yrittäjänä se olen minä, joka sen päätän (ja tietysti asiakkaat) mutta ainakaan siinä ei ole kukaan sanomassa, että et voi, et pysty, et kykene.
       Nyt vaan pitäisi selvitä 12 kuukaudesta ja 4 näyttökokeesta. Kunhan nyt ensin selviäisin kahden kuukauden anatomia+fysiologia opinnoista... huokaus.
      Huomenna aion mennä koulun jälkeen uimaan. Minun oma rantani oli viikonloppuna jäässä ja sinne ei pääse uimaan, vaikka kohta rantatie olisikin vapaa.

Kaupungin avantouintipaikka ainakin on sula. Minulla alkaa olla kaksi viikkoa - vai liekö jo enemmän, edellisestä kerrasta. Kohta en enää kestä kylmää yhtään, kun nahka pehmenee! Huomenna on korkea aika käydä kastautumassa ja näyttää kropalle, että kylmyyttä riittää vielä.
       Juosta olen taas voinut paremmin. Jalka alkaa kuntoutua vai pitäisikö sanoa tottua uuteen juoksuasentoon ja lihakset vahvistua oikeista kohdista. Vielä on kuitenkin tekemistä, mutta olen todella iloinen, että juoksu kulkee edes näin kuin mitä se tekee.

Käytiin viikonloppuna rannalla ja siellä oli järvi avoin. Pientä riitettä vain kellui pinnalla. Ja aurinko paistoi! Eipä ole tämmöisiä päiviä ihan kamalasti ollut tänä talvena. Otettiin siitä kaikki irti sunnuntaina ja lähdettiin vähän ulkoilemaan. Hyvä ettei saatu jo rusketusraitoja... ♥
       Aloitin palapelin tänään. Olen miettinyt hyviä stressinhallinta keinoja ja olen vallan unohtanut tämän yhden ja hyvän. Melkein parhaan! En meinannut malttaa lähteä iltapalalle kun palapeli koukutti heti!
        Olen todella huono stressin kanssa, joten jos jollakin olisi hyviä keinoja hallita stressiä, siis varsinkin turhaa stressiä, niin kiitos, otan kaikki neuvot vastaan! Miten ihmeessä joskus sain opiskeltua 12 vuotta putkeen ilman, että se tuntui ihmeemmin missään!? Vai tuntuiko se... ehkä olen jo unohtanut koko jutun.
        No huomenna se koulu kuitenkin alkaa, olin valmis tai en.
        Pitäkää peukkuja, että selviän edes ekasta päivästä!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
keskiviikko 1.1.2020
654. juoksupäivä (241 vko)
- 3884.6 km
- 6km kylälenkki+ oikopolku (42min)
- yllättävän hyvin jaksoi jalat kipittää ja kunnon lenkkihän siitä loppujen lopuksi tuli
- vähän oli jäistä, mutta nastat pitivät hyvin
- jalka haittaa jo vähemmän
- askellus hyvä
- ryhti hyvä
- lihakset tuntuvat tekevän töitä paremmin tai ainakin ne oikeat lihakset
- +0, pimeää, liukasta ja vähän kostean kylmää

perjantai 3.1.2020
655. juoksupäivä (241 vko)
- 3889.2 km
- 4.6 km uimaranta ja metsäpolut (35min)
- jalat jaksoivat hyvin ja tuntuu, ettei jalat kuormitu enää samalla tavalla
- jalat tosin kastuivat heti kun pääsin teille, mutta...
- askellus hyvää ja alkaa löytymään se vakauskin
- kaatuminen vielä hakusessa, mutta askel nousee jo oikealle korkuudelle
- märkää, liukasta ja pimeetä
- +2

maanantai 6.1.2020
656. juoksupäivä (242 vko alkaa)
- 3896.2 km
- 7km metsätie (44 min)
- vähänlaisesti energiaa, mutta siihen nähden hyvin meni
- jalat eivät rasittuneet muusta kuin jäällä juoksemisesta, muutoin meni hyvin
- askellus sattui kohdilleen
- ryhti kesti
- jalka kipu jo helpottamaan päin
- -1, pikkupakkanen, vähän uutta lunta ja liukasta lumen alla