Itämistä ja kasvimaan käytäviä

Heräsin linnun lauluun, vaikka ikkuna on ollut öisin visusti kiinni, sillä lämpötila on laskenut aika lailla alakantimiin öisin. Aamuisin vain linnut laulavat niin kovin pihapuissa, että se tulee kolmikertaisen ikkunan läpi ja tunkeutuu vielä aamun uneen ♥ Ihanaa kun tulee kesä!
       Tänään mietin, kun otin valokuvia taas (olen jälleen hirmu innostunut!) että ihanaa kun kesä tulee valokuvauksenkin kanssa, sillä luonnonvalo tekee kuvista ihania!
        Vaikka olin nukkunut hyvin, tänään oli taas se väsynyt ja nuupahtanut päivä, joka minulla joka kuukausi tulee jossakin vaiheessa. Loputon väsymys ja uupumus ja uni tulee heti kun sille antaa luvan. Se päivä oli tänään ja silti menin ja tein enemmän kuin ehkä olin miettinytkään!

 Olen ollut todella myöhässä näiden kylvösten kanssa ja tänään vihdoin sain kasvimaan ensimmäiset poloiset itämään: avomaakurkku ja suuren suuri samettikukka, jotka aion tunkea kasvimaalle porkkanoiden ja sipulien sekaan ♥ Näyttää niin vähäiseltä määrältä, mutta kunhan itävät ja taimettuvat, niin koulimisen jälkeen sitä sitten riittää... ruukkua.
       Lannoitin myös perunamaan ja kasvimaan, mylläytin äeksellä vielä kerran ja kokeilin sitten tämän kesän uusinta kokeiluani: käytävämuovia. Jos se vähän estäisi rikkaruohoja kasvamasta ainakaan käytävien kohdalta.

Jotenkin mietitytti vain, että onkohan tuo nyt sitten kovinkaan suuri apu, sillä nuo käytävien kohdat ovat vain murto osa koko kasvimaasta... Että onko se sitten kitkemisen kannalta mikään HELPOTUS?! Kunhan nyt taas kokeilen. Eihän kaikesta tarvitse niin paljon myötyä ollakaan... vai mitä?
      Tänään on ollut todella kummallinen ilma. Aamusta näytti niin aurinkoiselta, mutta kun ehdin uunin lämmityksen jälkeen uloa, meno muuttui koleaksi. Välillä aurinko meni pilveen ja taivaanrantaan kerääntyi pilviä. Välillä se yritti sataa ja välillä taas paistoi aurinko. Iltaa kohden ilma meni jälleen niin kylmäksi että taisi äsken näyttää +2 kun lopetin elokuvan katselun.
       Katsoin loppuun minun monen illan elokuvani, Saanko esitellä: Joe Black. Oli taas semmonen fiilis, että romanttinen hömppä upposi kuin sulaan voihin! ♥ Ja muutenkin, elokuva on aika ajatuksia herättävä, vaikka meneekin hömppä-genreen puolelle. Eikä se hömppä aina tarkoita sitä, että elokuva olisi pelkkää hötöistä ja sanomatonta - pikemminkin päinvastoin.
       Kävin iltauinnilla.
       Vesi ei ole kamalasti päässyt lämpenemään, kun on ollut tämmöisiä öitä, että hyvä jos plussalla on lämpömittari kestänyt. Ihanaa on kuitenkin uida taas jäävapaassa järvessä ♥ Toisinaan kyllä kaipaan sitä hyistä tunnetta kun meni jäiden sekaan uimaan... ja sitten toisaalta ikävöin jo niitä päiviä, kun lämpötila on +30 ja hiekka polttaa varpaita ja pääsee hetkeksi pulahtamaan kesäiseen järveen.
       Tule jo kesä!

Enni Mustonen: Pukija

Enni Mustonen

PUKIJA

Otava

Syrjästäkatsojan tarina jatkuu. Viena Aaltonen, Ida Erikssonin tyttärentytär, palaa Englannista takaisin Suomeen kun au pair-vuosi päättyy. Kotona odottaa kuitenkin tuntematon tulevaisuus. 

Viena saa pukijan paikan Suomen Filmiteollisuuden studiolle ja huomaa löytäneensä ammatin, joka tuo iloa ja itsenäisyyttä. 

Ei tarvita kuin vähän onnea ja muutama kohtaaminen, niin Viena on matkalla Armi Kuuselan kanssa Amerikkaan. Miss Universum-kisamatka muuttaa myös Vienan elämän suunnan.

Enni Mustonen kuljettaa tarinaa sodanjälkeisessä Suomessa ja maailmassa. Kirja kertoo täysin puvustuksen, elokuvien ja muodin maailmasta, joka minulle tietysti on hyvin tuntematon ala. Vaikka en täysin pysty samaistumaankaan Vienan intohimoon pukujen kanssa, pystyn kyllä samaistumaan siihen juurettomuuteen, jota hän tuntee, kun elämä pyörii paikoillaan samoissa urissa.

     Mustosen suurin lahjakkuus on ajankuvan kirjoittaminen eläväksi kuvaksi, jonka lukija pystyy näkemään silmissään kirjaa lukiessaan. Nautin niin paljon, että kirjan mukana pääsin Suomi-elokuvien maailmaan, matkalle Armi Kuuselan kanssa ja lopuksi vielä Universal-studion takahuoneeseen. Tässä minusta juurikin pienoiskoossa se, mitä kirjan lukeminen antaa: aikamatkan menneeseen.

      Kirjan luvut ovat pitkiä ja kun tykkään lukea etenkin iltaisin, harmitti toisinaan jättää luku kesken, kun uni painoi päälle. Kirjassa on 522 sivua ja 8 lukua, joten keskimääräinen sivumäärä yhdelle luvulle on noin 60 sivua. En ole nopea lukija, joten aina en ehtinyt lukea lukua loppuun ennen unta. 

      Pukija on sarjan kahdeksas kirja ja olen aina rakastanut kirja-sarjoja sen takia, että henkilöt saavat ikään kuin pidemmän elämän. Viena on kolmatta polvea, jonka vaiheista kerrotaan, ja ehkä juuri sen vuoksi kirja on niin kiva lukea, kun tietää päähenkilönsä menneisyydestä, edellisistä sukupolvista ja paljon. Yleensä kirjaa lukiessa ei tiedä näin paljon päähenkilön suvun vaiheista, kuin mitä kirja-sarjojen henkilöistä tietää.

      Toinen "harmittava" asia oli kirjan paperi, joka oli todella ohutta. Välillä pelotti, että sivu repeää kun kääntää sivua. Rakastan kirja-kirjaa enkä ihan heti ole vaihtamassa paperista kirjaa e-kirjaksi, mutta kirjan paperi oli todella, todella ohutta joka välillä teki lukemisen vähän hankalaksi

    

HUOM!

Enni Mustonen pitää Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook sivua, 

jossa hän kertoo kirjan taustaa enemmän.

Eristysmuuri tontin rajalle?

Kun puhutaan eristysarjesta, niin meidän naapurin eristämistoimet vetävät kyllä pisimmän korren. Vilkuiltiin jo perjantaina vähän epäilevästi naapurin pellolle, että mitä ihmettä iso kaivuri oikein kaivaa keskellä peltoa. Mitä myöhemmäksi päivä meni niin huomattiin, että kiviähän siellä kaivetaan.

       Naapurit tai pikemminkin naapurin tytär miehineen, jotka vuokraavat peltoa isältään , päättivät kunnostaa kivikkoisen laitumen pelloksi. Pellosta tulisi yhtenäinen ja helpompi kylvettävä. Kaikki kivet kuitenkin piti kaivaa ylös ja mihin muuallekaan ne olisivat ne kivet laittaneet kuin pellon reunaan kiviaidaksi. Meidän ja heidän tonttinsa rajalle...

Olen aina pitänyt kivikoista. Suorastaan haalinut kiviä pihamaalle kukkapenkkien reunoihin ja ties mihin, mutta... Tämä kiviaita jakoi vähän ajatuksia. Toisaalta pellosta pelmahteli esille siirtolohkareen kokoisia kivenmurikoita jotka olisivat olleet yksittäisinä todella komeita yksityiskohtia, mutta sitten kun kiviä on tuollainen muuri... Hmmm. En oikein tiedä...

Tuntuu kuin tuosta takapihan nurmialueesta olisi tullut äkkiä sola tai jonkinmoinen kujanne eikä enää semmoinen aavalle pellolle aukeneva alue. En oikein tiedä miksi suhtaudun näihin kiviin nyt näin nahkeasti. Pitäisi vaan nähdä asia mahdollisuutena eikä esteenä.

     Eilen ajattelin, että kun en mahda kiville mitään niin ainakin voin tehdä oman puoleni kauniiksi ja hyvännäköiseksi. Trimmailin heinät kivien juuresta pois, sillä kuivuneet heinät olivat varsin vastenmielisiä tämmöisen puutarhurin silmään, jonka mielestä talon reunat, kivikon reunat ja reunat ylipäänsä pitää olla siistejä.

Vai voitteko sanoa, ettei kuvissa ole mitään eroa?

      Vielä pitää vähän odottaa, että heinä vähän kasvaa niin sitten ajan trimmerillä vielä uudelleen, sillä nyt siinä oli niin paljon kuivaa ja kuollutta heinää, ettei ihan maahan asti saanut ajetuksi. Ja kun aloitin homman aurinko paistoi ja oli +15 astetta, ja kun sain viimeisenkin kasan kerättyä niin taivas heitti eilen räntää ja mittarin lukemat valahtivat melkein nollaan...

      Tulipa kuitenkin aloitettua ja tuli nyt ainakin vähän siistimpi.

Tänään sitten huolsin ajettavan ruohonleikkurin ja rasvailin ja vaihdoin öljyt ja puhdistin suodattimet. Päätin vähän ajella, että uudet öljyt menisivät taas moottoriin. Noh, se vähäinen ajelu venähti pariin tuntiin kun innostuin. Olin tehnyt aamusta KOLME (!!!) lihastenttiä, joten olin kyllä ansainnut ruohonleikkuun siihen päälle. Voi kun olikin taas hauskaa! ♥

       Tiedän että jossain vaiheessa kesää se ei sitten ole niin hauskaa kun ruoho kasvaa päivässä sen minkä poikki saa ajettua! Nyt se kuitenkin sitä oli ja täytti sieluni ja sydämeni ilolla ja rauhalla. Nurmi oli vihreä, tasainen ja kaunis ♥

Torstaina jatkuisi jälleen koulu. Vähän ristiriitaisin tuumin lähden torstaina jälleen koulun penkille. Vähän epävarmaa taitaa olla itse toteutuskin, kun kuunteli sitä touhua ja niitä suunnitelmia... Noh, sen näkee sitten. En vain haluaisi olla välikätenä kenenkään sairastumisessa tai sairastua itse. Puhumattakaan sairastuttaa jokin ihminen niin pahasti, että hän menehtyisi... en selviäisi siitä ikinä!

     Tähän voisin nyt kirjoittaa erään ajatuksen, joka osui silmiin viikonlopun aikana ja sattui minulle kuin nappi silmään:

"Murehtiminen ei vie huomisen murheita, mutta se vie tämän päivän rauhan."

Niin hyvä ajatus ja niin osuva minulle, joka yleensä murehdin kaikki asiat kolmeen kertaan: ennen, murheen aikana ja sen jälkeen.

      Nyt päätin, että en murehdi liikaa tulevia tai menneitä. Murehdin vaan niitä jotka ovat sillä hetkellä siinä murheen aiheena.

        Lämmitin pitkästä aikaa ulkosaunan ja kävin uimassa. Olen nyt käynyt joka ilta uimassa. Pitäisi taas jossain vaiheessa mitata veden lämpötilaa, mutta kyllä se avannossa uiminen vähän auttaa siinä, että nämä kevätlämmöt vedessä tuntuvat oikeasti lämpöisimmiltä ♥

       Kunhan nyt vielä lämpenisi ilma niin täällä olisi tyytyväinen emäntä ♥

P.S. En ole saanut ainuttakaan siementä vielä esikasvatukseen... KÄÄK! Tuleekohan minulle kasvimaata ollenkaan!?! 

(Tulee sanoi sydän ja sielu, aion uskoa niitä ♥)

Kahden kalassa

Katsottiin Miehenmurrikan kanssa viime talvena Eränkävijät-sarjaa. Oikeastaan enemmänkin vähän kuin vahingossa kuin ihan tarkoituksella. Jäätiin vähän koukkuun. Miehenmurrikka vielä vähän enemmän, sillä oikeastaan niistä jaksoista lähtien, mies on puhunut kalastamisesta. Kevään korvalla sitten auton takakonttiin ilmestyi virveli ja muutama kuva... tai siis jigi, kuten ammattimiehet sanoisivat!
        Viime viikonloppuna oli oikeastaan ensimmäisiä sellaisia päiviä, että kehtasi mennä seisomaan rannalle vähän pidemmäksi aikaa ilman paleltumiskuoleman uhkaa, joten kerättiin virvelit ja kamerat ja eväät ja lähdettiin rantaan. Niin siis venettä meillä ei ole, harrastellaan rantakalastelua - ainakin vielä!
         Virvelin heitto sujui muutaman harjoitusheiton jälkeen kuin vanhalta tekijältä, mikä Miehenmurrikka tietysti onkin. Minäkin kokeilin muutaman kerran ja kyllä se kuvake minunkin heitoissani lähti lentoon, mutta ei tarttunut mihinkään...

Jo pienenä likkana, kun käytiin siskojen ja isän kanssa kalassa, minusta oli ihanaa se kiireettömyys ja hiljaisuus mikä veneessä vallitsi - paitsi silloin kun sattui olemaan oikea syöntikeli ja kalaa tuli enemmän kuin mitä isä ehti ottaa koukuista irti.
       Meillä ei kalan liikasyönti ollut ongelmana. Pikemminkin olisi voinut vähän ahkerammin käydä kiinni. Saaliiksi saatiin noin metrin mittainen ... oksa.
       Yritin miettiä asiaa positiivisin mielin. Oltiin melkein 4 tuntia ulkona ja nautittiin siitä, että pää tuulettui. Silti kyllä vähän jäi kaivelemaan kalattomuus. Isä sanoi, että pilattiin kalaonni ottamalla makkaraa mukaan, mutta en ole kuullut moista taikauskoisuutta... Onko se totta?

Laitettiin nimittäin illan päätteeksi rannassa tulet grilliin ja otettiin vähän makkaraa ja kahvia ja mehua. Tuli hyvä mieli, oli sitten taikauskoista tai ei!
       Ajattelin, että miten ihanaa on olla sellaisen ihmisen kanssa, joka jakaa samanlaisia arvoja ja kiinnostuksen kohteita kun minäkin. Tykätään istua eräilemässä, vaikka joku voisi sanoa, että meidän eräilystä on oikea eräily kaukana, mutta sanokoon! Tykätään muutenkin tehdä kaikenlaista yhdessä ja se on minusta todella hienoa ja upeaa, että harrastetaan myös yhdessä. Juoksen yksin, kirjoitan yksin, luen yksin, joten on ihan kivaa, että Miehenmurrikan kanssa on jotain samaa!

Käytiin vielä illan päätteeksi viskomassa vielä toisessakin rannassa, mutta ei tullut sieltäkään muuta kuin vähän vilu. Lämpöisen näköisestä kelistä huolimatta tuuli oli koko viikonlopun todella kylmä. Nyt on kyllä vähän ikävä sitä kevättä kun huhtikuussa pomppasi mittari +30 ♥ Siitä tykkäsin!
      Saunassa istui sitten perjantai-iltana kaksi varsin tyytyväistä eräilijää ja ajateltiin yhteen ääneen, että ehkä sitten huomenna tulee kalaa.
      Ei tullut.
      Eikä tullut sunnuntainakaan, kun käytiin ihan mato-ongella. Silloin kyllä tuulikin ihan hirmuisesti ja paettiin grillimakkaran ääreen vähän vähemmällä narraamisella.

 Ihanaa oli kuitenkin se, että huonosta tuurista huolimatta Miehenmurrikka ei antanut asian masentaa vaan katseli sunnuntai-iltana Youtubesta kalastusvideoita ja vinkkejä virvelin käyttöön ja virvelin kanssa suoritettaan mato-ongintaan ♥
     Minä oikeasti olin vain nauttinut siitä, että viikonloppu oli tuntunut ihanan pitkältä ja saatiin olla niin paljon yhdessä. En oikeasti enää sunnuntai-iltana välittänyt vaikka ei saatu kalaa edes näkösälle, saati että olisi maistanut meidän matoja tai jigejä.
     Se kai siinä pääasia onkin - kalastamisessa. Itsensä ja toisen löytämisestä ♥

Viinimarjapensaat ja kasvimaan alkumylläys

Viime viikon alussa (2.5) pääsin vihdoin viimein pihatöihin. Tai siis pääsin, kun otin ja menin. Koulun etäluennot kuuntelin kiltisti aamusta ja sitten ampaisin pihalle vaikka ehkä olisi vielä pitänyt vähän fiilailla tietoja lihastenttiä varten. Ulkoilma vaan vetää enemmän puoleensa.

Tällä kertaa oli viinimarjapensaiden hoito vuorossa. Olin jo edellisenä päivänä vähän leikellyt kuivia ja tukiin ulottumattomia oksia pois, mutta tänään sitten vähän kitkin ja lannoitin ja haravoin siistiksi. Vielä pitäisi saada ajettua olematon ruoho lyhyeksi niin se ei pääsisi ollenkaan niskan päälle astumaan tänä keväänä.
       Pensaista tuli hyvät, vaikka itse sanonkin. Jotenkin selkeät vaikka en tänä vuonna kamalasti oksia leikannutkaan. Ehkä myös kitkeminen teki siisti niiden alustoja, vaikka onhan niissä ollut katetta jo pari vuotta tekemässä rikkaruohojen elämän vähän vaikeammaksi.

Ja tiedättekö miten onnellinen olin ♥
     Sain olla ulkona ja sain tehdä sitä työtä, mitä osasin ja josta pidin - ei, jota rakastan! Moni kysyy minulta, että miten jaksan hoitaa näin valtavaa pihaa ja näin monia kukkapenkkejä ja muita hoitoa vaativia alueita. Syy on varsin yksinkertainen: rakastan puutarhatyötä ♥ Se tekee minusta minun.
      Toinen tämän päivän urakka oli sitten kasvimaan mylläytys.
       Hain äeksen ja mylläytin muutaman kerran pellon. Vähän piti nurmipaakkuja ottaa pois, etteivät tartu uudelleen kiinni ja mietin kuumeisesti, että miten ihmeessä saisin kasvimaan käytävät tehtyä niin ettei minun tarvitsi niitä ruohomattoja syksyllä katsoa?! Olen ajatellut katemuovia käytäville, mutta niistäkin olen kuullut hurjia tarinoita. En tiedä...

Iltasella sitten mylläytin pellon vielä uudelleen, kun ruohot oli korjattu ja pelto vähän kuivunut aamuisesta mylläytyksestä. Pitää vielä joku päivä vähän haravoida reunoja niin tulee siisti alue. Äestäminen ei ole minun paraatilajini. Enemmän on intoa kuin taitoa. Ehkä jos alue olisi vähän isompi niin olisi helpompi hallita konetta ja perässä tulevaa laitetta, mutta nyt ainakin tuntui, että niin "suuri" kuin tuo meidän alue onkin kasvimaalle ja perunamaalle, niin pieni se oli käännöksille.

Tänä kesänä aion kasvattaa kasvimaalla ainoastaan niitä kasveja, joita syön. Kaikki kokeilut on nyt poistettu ja nyt keskityn ainoastaan niihin lajeihin, joista on jotain hyötyä! Katsotaan nyt millaisen alueen minä kasvatuksilleni saan aikaiseksi.
       Ei muuten ole vielä mitään kasvamassa - ei edes avomaakurkkua! Kohta tulee kiire...
       Pihatyö ja maatyöpäivä teki tehtävänsä illalla, kun uinnin ja saunan jälkeen rojahdin Miehenmurrikan kainaloon niin tuntui oikeasti siltä, että elämä on aika kivaa ♥

Keväthuumaa kukkapenkeissä

Missasin toissapäivänä aivan mahtavan mahdollisuuden saada kuva taistelevista metsoista! Siis upeinta, mitä olisin voinut amatöörikuvaajana voinut kuvitella kuvaavani! Naapurin emäntä soitti illalla, että heidän pellollaan ärhentelee kaksi iso metsoa ja jos nyt menen niin saan hyvän kuvan niistä. Menin, mutta ne kai näkivät minut ja lähtivät pakosalle... Ja toistamiseenkin linnut tulivat vielä pellolle tappelemaan, mutta silloin en ehtinyt nähdä kuin pois lentävät otukset.
        Harmittaa ihan valtavasti!
        Olisi ollut nimittäin TODELLA komeaa nähdä, saati valokuvata niiden ärhentelyä. Sisko tosin varoitteli, että saattaisin joutua kolmenneksi pyöräksi, mutta olisin kyllä ollut sen verran kaukana, että tuskin minulla olisi ollut vaaraa...
        Niin, mutta nyt ei ollut edes mahdollisuutta vaaraan. Pöh!
        Viime viikonloppuna näin ja sain hyviä kuvia peuroista, jotka puolestaan ruokailivat toisen naapurin pellolle. Ne olivat kyllä varsin epäkohteliasta väkeä, sillä melkein koko kuvaussession aikana seisoivat takamukset minuun päin. Ei ollut epäselvää olivatko ne valkohäntäpeuroja vai eivät!

Minusta luontokuvissa on jotain niin mahtavaa. Toki haluaisin olla mahtava potreteissakin, missä ihmisestä otetaan todella upeita kuvia, mutta minusta eläimissä kuvaaja on oikeasti oman taitonsa äärellä. Eläintä ei voi komentaa. Se näyttää joko takamustaan tai parhaita puoliaan, tai sitten takamustaan joka on sen paras puoli! Ja minussa juuri siinä on valokuvaamisen ydin: valokuvaaja nappaa kohteestaan paremman kuvan kuin mitä kohde antaa. Muotokuvien poseeraukset ovat minusta siinä suhteessa tehtyjä kuvia. Ihmisiäkin pitäisi kuvata luonnollisisssa hetkissä, vähän kuin salaa. Ainakin minusta juuri ne kuvat, missä ihminen ei tiedä, että tulee kuvatuksi ovat kaikista parhaimpia.

Meidän irskiryhmään kuuluvat "vanhukset" eli äiti ja isä kävivät täällä maalla tänään haistelemassa vähän kesää. Varsinkin isää ei olisi enää saanut millään pois kun tekemistä löytyi niin kovin ja joka puolelta! Huvitti ja toisaalta säälittikin, että toinen on melkein vuoden, vähän ylikin ollut kuin liekaan laitettu eläin. Ei oikein mitään ole jaksanut tehdä ja sairastelu on vienyt viimeisetkin energiat, mutta nyt kun tauti on vähän helpottanut ja olo on vähän kohentunut, mieli olisi menossa ihan joka suuntaan! Kasvimaalle, traktorin huollon kimppuun ja mitä niitä nyt oli! Teki varmaan molemmille ihan hyvää päästä välillä hengähtämään tästä eristyksestä muihin nurkkiin ja kesä on kuitenkin sellainen aika, että tekemistä on enemmän sisällä kuin ulkona!
        Niin on minullakin.
         Nyt en toivoisi olevani opiskelija. Alkuviikko menee aina tiukasti koneen ääressä ja etätehtävien teossa. Sain viime viikolla ihan hartiat ja ranteet kipeiksi kun naputtelin ja kirjoittelin tehtäviä kokonaiset kolme päivää hyvin tiiviisti. Nyt loppuviikosta sitten pääsin taas omaan elementtiini eli puutarhatyöhön, pihahommiin!

Nyt on ollut taas viikkoja aika kuivaa. Vähäiset sateet ovat tulleet räntänä eivätkä kamalasti ole kastelleet maata, joten kukkapenkkien läpikäyminen on ollut aika iisiä. Rikkaruohot lähtevät rutikuivasta maasta todella hyvin! Vinkki vaan kukkapenkkien perkaajille että nyt on hyvä päästä isännäksi tai emännäksi rikkaruohojen ensimmäisen aallon kanssa.
      Tein keskiviikkona etupihan puolipyöreän penkin ja takapihan kivikko penkin siistiksi ja ihmeen hyvin olivat perennat lähteneet, vaikka talvi oli mitä oli. Pelkäsin että saivat talvesta tarpeekseen ja kuolivat, mutta näköjään ovat sitkeää laatua! Ihanasti punkasivat päitään jo mullan seasta. Kunhan nyt vaan jaksaisi tulla vettä ja lämpöä mukavassa suhteessa.

Tänään kun sain äidin ja isän kahvitetuksi ja he lähtivät (ainakin hetkeksi) kaupungin karanteeniin, tein muutaman kukkapenkin vielä siistiksi. Naureskelin jälleen sille ajatukselle jota mietin jokainen kevät: kuka näitä kukkapenkkejä tekee meidän pihalle? Näin monta?
       Ja eilen kun kävelin huvikseni tontin rajoja mietin kaikkea sitä, mitä AION keväällä ja kesällä tehdä pihamaalle. Kukaan ei kuitenkaan muistuttanut minua, että olen opiskelija ja opiskeluni ovat joko aamu-iltavuoroja tai sitten etäopiskeluja intensiivistä tahtia. Missä ajassa toteutan kaikki nämä mahtavat ja ihanat pihaideat? Yöllä? Ei sekään tietysti hassumpaa ole, kun illat alkavat olla valoisia ja tänään jopa lämpimiä! ♥ Ihan parasta!
      Huomasin vain tänäänkin, miten erilaiseksi minä tulen, kun pääsen maa töihin käsiksi. Olen kuin toinen ihminen. Vapaa ja ihana! ♥ Sitten kun ajattelen itseäni hieroja-opiskelijana tuntuu että olen kuin häkkikana, joka munii kun ei muuta voi! Älkää ymmärtäkö väärin, pidän hierojan työtä ja opiskelusta, en kai siihen olisi muuten ryhtynytkään, mutta sieluni on kyllä täyttä puutarhuria enkä mahda sillekään kyllä YHTÄÄN MITÄÄN! Täytyy vain hyväksyä, että minussa elää tämän jälkeen kaksi puolta, joissa molemmissa on huipputyypin piirteitä ♥

Minulla on vieläkin kirjoittamatta ne kirja-arvostelut luetuista kirjoistani. Koko ajan on ollut mielessä, en vain ole saanut aikaiseksi tehdä niitä. Huomenna voisin kirjoittaa, jos säätiedotukset pitävät paikkansa ja sataa vettä... Sain nimittäin luettua Maaret Kallion kirjan Voimana toivo ja voi jestas mikä kirja! ♥ Tiedättekö sen tunteen, kun jokin asia vain loksahtaa omassa sisimmässään paikalleen ja hihkaisee riemusta tajutessaan, että se hyvä on ollut siellä koko ajan - piilossa? Tämän oivalluksen Maaret Kallio sai aikaan kirjallaan moneen, moneen kertaan! Jos aiot lukea yhden kirjan elämässäsi, niin voin lämpimästi ja vilpittömin sydämin suositella sitä Voimana toivo-kirjaa. ♥ Kirjoitan kyllä kunnon arvostelun... kunhan...
       Huomenna pitäisi mylläyttää kasvimaa ympäri, että pääsisi suunnittelemaan sitäkin! ♥ Tämä keväthuumaus on ihan mahtavan ihanaa!! Tänäänkin tuoksuin iltasella uinnin ja suihkun jälkeenkin pihatyöinnostukselta! ♥ Ominaistuoksuni näin keväisin.
        Nuuh!

Kevätverhot ♥

Nämä kuvat taivaasta eivät koskaan ole niin komeat kuin itse taivas. Eilenkin nämä vaaleanpunaiset möhkäleet olivat majesteellisen komeita!
      Tänään on ollut todella väsy päivä. Nukuin jopa päiväunet sohvalla, johon lyyhistyin ruuan päätteeksi ja siihen sitten jäin uinumaan. Aamupäivästä sain jopa sen verran aikaiseksi, että vaihdoin tupaan kevätverhot ja voi miten ihana vaaleus ja valo tuli koko taloon. Ensin ajattelin, että en pese ikkunoita vielä, vaihdan vain verhot, mutta kun napsin talviverhoja pois niin tajusin, että minun luonteeni ei anna periksi mennä lyhyemmän kaavan mukaan, vaikka ei olisi mitenkään hotsittanut napata ikkunanpesuvälineitä kainaloon.
      Tulipa kuitenkin pestyä ja tulipa verhot laitettua.
      Ehkä se sitten minut lopullisesti väsyttikin. Tiedä tuosta.

Eilen tein ensimmäisen verkkotentin tämän etäopiskelun aikakaudella. Harjoitustentti, mutta petyin itseeni totaalisesti, kun tajusin miten penkin alle se meni. Minulla on menny hierojakoulun tentit oikein hyvin - tähän asti - ja minulla on itselläni aika korkealla rima niiden suorittamisessakin, joten paineet olivat kovat.
      Jännitin vaan itseni täysin jumiin!
      Osasin lihakset hyvin, en täydellisesti, mutta en todellakaan niin huonosti kuin mitä kokeeseen kirjoitin! Itkuksi meni kun katsoin tentin jälkeen vastauksia materiaaleista. Virallisesti en tiedä pistemäärää, mutta ala-arvoisesti meni! Sen tiedän!
      Mitä hyötyä näistä minun työtunneista on! Mitä hyötyä on siitä, että luen kamalasti ylimääräistä, kirjoja, artikkeleita, katson videoita ja dokkareita ja kaikkea mitä vain lihaksiin tai hierontaan voidaan soveltaa ja sitten kun pitäisi se osaaminen näyttää ja todistaa, että tietää niin jännittäminen tai joku ihme panikointi pilaa kaiken!! Minun pitää päästä tästä eroon!!
        Lueskelin (tottakai!!) aiheesta, siis jännittämisestä, muutamaa artikkelia ja siinä sanottiin, että jännitykseenkin pitää suhtautua lempeästi - niin omaan kuin muidenkin jännitykseen. Kaikista ei vain tule yleisön edessä puhujia tai suuria sosiaalisia tapauksia.
       Kovin lohdullista. Olin ajatellut, että jännittämiseen annettaisiin jokin venytys tai jooga asento, joka helpottaisi heti!

Eilen varmaan sitten ihan uhallanakin ostin verkkokurssin ravinnosta. Terveyde Tukipilarit 1: Hyvän elämän perusteet - verkkokurssi oli eilen niin hyvässä tarjouksessa, että olisi harmittanut koko loppuelämän, jos en olisi tarttunut tilaisuuteen ja ostanut sitä. Ihan kuin olisi energiaa lukea yhtään enempää kuin mitä hierontakoulu jo aivokapasiteetista vie, mutta ehkäpä juuri siksi halusin oppia jotain sellaista, josta jo jotain tiesin.
      Minua on nimittäin ärsyttänyt pitkän aikaa jo hierojakoulussa se, etten osaa! Tai näin minun sisin on ainakin selittänyt minulle. Minulta siis puuttuu täysin itseluottamus ja itsevarmuus hieronnan suhteen eikä se ainakaan lisäänny tuollaisten tenttien jälkeen, mitä eilen tein! Se on ollut ongelmana on pitkän aikaa. Luen, omaksun ja tiedän, mutta en usko sitä itse!
     Pitäisi varmaan mennä psykologille...
     Noh.
     Olen kuitenkin kamalan innoissani uudesta koulutuksesta ja tänään jo ajattelin, että olisiko pitänyt "korkata" homma alkuun, mutta olin niin väsynyt että olisi mennyt opinnot hukkaan, kun pää oli niin jumissa ja väsynyt. Katson huomenna, jos vaikka jo vähän kurkkisin materiaaleja... (ja oikeasti pitäisi lukea lihaksia ja varautua siihen ensi viikon oikeaan tenttiin eikä riemuilla muista...!)

Tänään oli todella kylmä tuuli. Minulta loppuivat tänään ns. viralliset lämmityspuut joten pitäisi hakea konehallin puolelta B-luokan puuta. Pelkään vain, että maa on sen verran pehmeää, että traktori tekisi pahat jäljet pihaan, joten hain tänään kottikärryillä muutaman kuorman puita sekä tupaan että kuuriin. Katsotaan nyt saanko raahat tällä tyylillä puita jatkossakin vai alkaisiko piha kestämään jo vähän ajeluja.
      Tänään oli kuitenkin kiva tulla uintireissulta todella lämpimään taloon ♥ Miehenmurrikka sanoisi kuumaksi, minä lämpimäksi. Se on niin lämminverinen, että näin lämpimäksi en voisi lämmittää sinä viikkona, kun Miehenmurri täällä majailee ♥


P.S. Eilen hain postista ihanan lähetyksen: kirjoja. Olin hemmotellut itseäni kahdella kirjalla, jonka toisen aloitan tänä iltana. Enni Mustosen uusin romaani Syrjästäkatsojan tarinoihin: Pukija. Ja toinen oli Cecelia Ahernin Ps. Rakastan sinua...-romaanin jatko-osa Loppusanat ♥
    Ah, miten onnelliseksi ihmisolento voi tulla kirjoista... ♥

 P.P.S. Siirsin vähän sohvaa tänään, kun pesin tuvan ikkunoita ja sieltä alta löytyi pikkuinen englantilainen taksi... Pienen automiehen peruja ilmeisesti. Näitä aina välillä löytyy... ♥

Täällä taas! Koronakevät ja blogi hiljaisuuden rikkominen

Siis heippa!
    Olen hengissä ja täällä taas kirjoittelemassa. Voisi sanoa, että tämä kevät ei ihan mennyt niin kuin olin ajatellut, mutta mikä nyt ylipäänsä elämässä menee. Minun piti oikeasti vähän priorisoida voimavarojani, joten tämä blogi jäi jalkoihin, vaikka kyllä olen KAIVANNUT tätä kirjoittamista tänne!
      Nyt yritän ottaa muutaman kuukauden kiinni ja vetäisen vähän nippuun tätä kevään alkua. Viimeksi taisin kirjoitella hiihtolomalta (jestas!) ja tuntuu, että siitä on ihan hurjan kauan aikaa. Kävin tosiaan katsomassa Pikku Naisia ja oli vähän ristiriitaiset fiilikset elokuvan jälkeen. Toisaalta oli kiva käydä katsomassa leffaa ihan ominpäin, ilman kavaljeeria, mutta sitten kun kävin "juhlistamassa" tätä omaa hemmotteluiltaa Rossossa syömässä niin olo olikin sitten jo haikea... Ei ollut ketään kenen kanssa jakaa ajatuksia leffasta tai syödä. Mukavaa siis niin kauan kuin sitä kesti.

Miehenmurrikka sai minut ostamaan jääsahan ja saatiin helmikuun lopulla avannosta jo paljon enemmän avannon näköinen. Naurettiin Miehenmurrikan kanssa, kun se koloa jäähän sahasi, ettei ammatistaan pääse eroon sitten millään. Avannosta tuli lähinnä haudan näköinen ja taisivat vielä mitatkin täsmätä! Miehenmurrikka kun on haudankaivaja...
       Hyvä siinä oli pulahdella ja kun helmikuun loppupuolella tuli vielä ihan napakat pakkasetkin niin saha tuli tosi tarpeeseen, kun avanto meinasi jäätyä umpeen. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että avantouinti on pelastanut minut tänä talvena vajoamasta sellaiseen stressitilaan kuin muina talvina. En ole sairastellut ollenkaan niitä flunssia, joita yleensä talvena ainakin kerran sairastan (koputtaa puuta) ja muutenkin olo on ollut todella hyvä.
       Sanokoot muut mitä hyvänsä, vannon avannon nimeen varmasti myös ensi talvena ♥

Muutoin tämä talvi on ollut todella ihmeellinen. Jäätä, sulaa, lunta, maata näkyvissä ja kaikkea vuorotellen! Kun nuo helmikuun viimeiset pakkaset väistyivät ja tuli maaliskuussa pieni lämmin jakso, niin se kadotti kyllä kaikki lumetkin sen siliän tien eikä ole takaisin tullut. Tosin eipä lumesta enää tässä vaiheessa kevättä ole ihan kamalasti väliä.

Viime viikolla oli jo rannat kaikki sulia ja järvenselät vapaat jäälautoista. Olen siis uinut kohta pari viikkoa täysin "kesäkeleissä" - siis muutoin kun veden lämpötilan puoleen. Nyt en ole muutamaan viikkoon mitannut, että milloin aletaan mennä toiseen suuntaan.
       Piha on sula ja olen päässyt tekemään jo vähän pihahommiakin haravoinnin muodossa. Haravoin vähän pihaa, tienlaitaa ja marjapuskien välejä, mutta ei vielä jaksa nurmi aloittaa kasvuaan. Liian kylmää sille vielä.

Päihänniemen virkistysalueella käytiin syömässä kevyt kenttälounas

Ja sitten tämä kevät...
     Korona-virus iski sitten ihan kunnolla sekä Eurooppaan että Suomeen. Jännitettiin maaliskuun puolessa välissä, että mitä hallitus aikoo hommalle tehdä. Meillä oli pyörinyt oikeat asiakashieronnat koululla jo pari viikkoa ja olin saanut vähän jännitystä purettua sen ympäriltä pois. Olin saanut hyviä hierontoja, oppia ja kehitystä aikaiseksi, jopa opettajalta sain hyvää palautetta ja kiitosta kehittymisestä.
     Sitten hallitus päätti eristystoimista ja meidän koulun johtaja teki oman päätöksensä ja siirryttiin 19. maaliskuuta etäopiskeluun ja siellä ollaan edelleen! Meille tulee maanantaisin tehtävät ja torstaihin mennessä palautus. Aikamoinen homma on niitä ollut vääntää ja vielä pitäisi kuukausi tätä etäilyä tehdä - ainakin! Sinällään minulla ei ole etäopiskelua vastaan yhtään mitään, sillä olen hyvä opiskelemaan myös itse, mutta tämä opiskeltavien asioiden määrä on todella valtava ja välillä tuntuu, ettei jaksaisi enää yhtään!
      Itse karanteeni ei ole kamalan suurta ahdistusta aiheuttanut. Viime viikolla oli oikeastaan ensimmäistä kertaa sellainen viikko, että olin levoton ja jotenkin epätoivoinen. Oli aika haastavat etätehtävät sillä viikolla ja muutenkin mieliala vähän maassa, vaikka kaikin puolin asiat ovat olleet eristysajan hyvin: vanhemmat ovat olleet terveinä ja sisaret perheineen. Itse olen ollut terveenä ja Miehenmurri, vaikka hän vielä töissä käykin. Kaikki siis ihan ok, mutta viime viikolla ahdisti vaan... jokin! Sain sen kuitenkin purettua käyttämällä kahta metodia: juoksua ja pihatöitä ♥ Ne maadottavat minut hyvin tähän hetkeen ja näihin olemassa oleviin tunteisiin. Auttoi. Tämä viikko on ollut helpompaa.

Olen käynyt myös PAAAALJON enemmän metsässä ja se tuntuu todella hyvältä. Kävelen, otan kuvia, kuuntelen, haistelen ja katselen. Eihän siellä vielä kamalasti mikään viherrä, mutta onneksi sirkuttajia on tullut taas metsään ääntä pitämään ♥ Tänäänkin kävin parin tunnin kävelyllä rannassa ja metsässä, ja tuli kyllä hyvä mieli.

Kirjoja olen lukenut nyt aika tavalla ja pitäisi kirjoittaa muutama arvostelu tännekin. Sain nimittäin aikamoisen yllätyksen kun ostin Pirjo Tuomisen uusimman romaanin Vallasrouva ja sen kansilehdillä oli minun, tämän blogin arvostelu edellisestä Pirjo Tuomisen romaanista Opettajatar . ♥ Aika mahtavaa, että näitä luetaan, mitä minä tänne kirjoitan - ja ihan oikeasti!
      Innostuin siis vähän uudelleen kirjoittamaan näitä kirja-arvosteluja, kun niillä näköjään on joillekin ihan merkitystä...

Minun kirjoittamani arvostelu Pirjo Tuomisen uusimman kirjan kansilehdillä ♥ JIPPII ♥

Juoksuista taidan kirjoittaa ihan oman postauksen, sillä tässä nyt on tullut niin monta juoksupäivää tähän väliin, että taidan vetää yhteenvedon ihan omaksi postauksekseen. Sen vaan sanon, että vaikka luulin, että koulu veisi mehut minulta juoksusta niin onneksi ihan niin ei ole kuitenkaan käynyt. Ei tosin paljoa puutukaan, mutta tämä etäopiskelu on tuonut juoksun jälleen minun elämääni paremmin. On aikaa ja energiaa juosta ♥ Ja se kyllä näkyy minun mielenterveydessäkin!
      Vietettiin eilen ensimmäisiä etäsynttäreitä, mitä olen koskaan viettänyt! Siskon tyttö täytti 4-vuotta ja kun he asuvat Helsingissä ei sinne ole nyt kamalasti ollut asiaa minkään muunkaan asian takia, joten synttärit vietettiin tällä kertaa etänä. Oltiin porukalla Skypessä ja katsottiin kuinka tyttö aukaisi lahjat ja maistoi kakkua. Tuntui sekä hyvältä että todella pahalta, harmitti. Jotenkin ei ole tajunnut miten kivoja ne synttärit (tai ylipäänsä kaikki juhlat) on, kun saa olla toisten kanssa ihan oikeasti läsnä! Nyt lahjojen avaus tuntui jotenkin niin kaukaiselta ja kolkolta, kun ei nähty ilmeitä heti paketin paljastuttua, kun skype yhteys ei ollut jatkuvasti siellä missä tapahtui..
       Parempi kai kuin ei synttäreitä ollenkaan, mutta silti.
       Aion kyllä nauttia juhlista ja tapaamisista paljon, paljon enemmän tulevaisuudessa - jos semmoinen tässä vielä on tuloillaan.

Tämän päivän kävelyreissulta rantaan, vesi on korkeammalla kuin syksyllä.

Nyt oikeastaan toivon vain, että etäopiskeluun tulisi vähän iisimpää vaihetta ja pääsisin vähän ulkohommiinkin. Olen huomannut nimittäin, että kaipaus ulkotyöhön on ollut aika suurta näin kevään korvalla... Kun sitä on tehnyt 15 vuotta ei ihan heti totu siihen, ettei tänä kesänä tarvitse syöksyä hautausmaalle kesätöihin istuttamaan miljoonaa kukkaa ja ajelemaan viidakkomaista nurmea!
     Ja silti.
     Kaipaan sitä vähän...
     Tässä olisi nyt vähän kirimistä muutamasta kuukaudesta. Jatkan seuraavaksi vaikka muutamalla kirja-arvostelulla ja juoksupostauksella niin saadaan vähän ajantasalle tätä blogia. Vitsit, miten kivaa olla taas kirjoittelemassa ihan jonninjoutavaa kaiken asiallisten kouluhommien jälkeen ♥
     Tykkään.
     Oli ikävä tätäkin ♥