Eristysmuuri tontin rajalle?

Kun puhutaan eristysarjesta, niin meidän naapurin eristämistoimet vetävät kyllä pisimmän korren. Vilkuiltiin jo perjantaina vähän epäilevästi naapurin pellolle, että mitä ihmettä iso kaivuri oikein kaivaa keskellä peltoa. Mitä myöhemmäksi päivä meni niin huomattiin, että kiviähän siellä kaivetaan.

       Naapurit tai pikemminkin naapurin tytär miehineen, jotka vuokraavat peltoa isältään , päättivät kunnostaa kivikkoisen laitumen pelloksi. Pellosta tulisi yhtenäinen ja helpompi kylvettävä. Kaikki kivet kuitenkin piti kaivaa ylös ja mihin muuallekaan ne olisivat ne kivet laittaneet kuin pellon reunaan kiviaidaksi. Meidän ja heidän tonttinsa rajalle...

Olen aina pitänyt kivikoista. Suorastaan haalinut kiviä pihamaalle kukkapenkkien reunoihin ja ties mihin, mutta... Tämä kiviaita jakoi vähän ajatuksia. Toisaalta pellosta pelmahteli esille siirtolohkareen kokoisia kivenmurikoita jotka olisivat olleet yksittäisinä todella komeita yksityiskohtia, mutta sitten kun kiviä on tuollainen muuri... Hmmm. En oikein tiedä...

Tuntuu kuin tuosta takapihan nurmialueesta olisi tullut äkkiä sola tai jonkinmoinen kujanne eikä enää semmoinen aavalle pellolle aukeneva alue. En oikein tiedä miksi suhtaudun näihin kiviin nyt näin nahkeasti. Pitäisi vaan nähdä asia mahdollisuutena eikä esteenä.

     Eilen ajattelin, että kun en mahda kiville mitään niin ainakin voin tehdä oman puoleni kauniiksi ja hyvännäköiseksi. Trimmailin heinät kivien juuresta pois, sillä kuivuneet heinät olivat varsin vastenmielisiä tämmöisen puutarhurin silmään, jonka mielestä talon reunat, kivikon reunat ja reunat ylipäänsä pitää olla siistejä.

Vai voitteko sanoa, ettei kuvissa ole mitään eroa?

      Vielä pitää vähän odottaa, että heinä vähän kasvaa niin sitten ajan trimmerillä vielä uudelleen, sillä nyt siinä oli niin paljon kuivaa ja kuollutta heinää, ettei ihan maahan asti saanut ajetuksi. Ja kun aloitin homman aurinko paistoi ja oli +15 astetta, ja kun sain viimeisenkin kasan kerättyä niin taivas heitti eilen räntää ja mittarin lukemat valahtivat melkein nollaan...

      Tulipa kuitenkin aloitettua ja tuli nyt ainakin vähän siistimpi.

Tänään sitten huolsin ajettavan ruohonleikkurin ja rasvailin ja vaihdoin öljyt ja puhdistin suodattimet. Päätin vähän ajella, että uudet öljyt menisivät taas moottoriin. Noh, se vähäinen ajelu venähti pariin tuntiin kun innostuin. Olin tehnyt aamusta KOLME (!!!) lihastenttiä, joten olin kyllä ansainnut ruohonleikkuun siihen päälle. Voi kun olikin taas hauskaa! ♥

       Tiedän että jossain vaiheessa kesää se ei sitten ole niin hauskaa kun ruoho kasvaa päivässä sen minkä poikki saa ajettua! Nyt se kuitenkin sitä oli ja täytti sieluni ja sydämeni ilolla ja rauhalla. Nurmi oli vihreä, tasainen ja kaunis ♥

Torstaina jatkuisi jälleen koulu. Vähän ristiriitaisin tuumin lähden torstaina jälleen koulun penkille. Vähän epävarmaa taitaa olla itse toteutuskin, kun kuunteli sitä touhua ja niitä suunnitelmia... Noh, sen näkee sitten. En vain haluaisi olla välikätenä kenenkään sairastumisessa tai sairastua itse. Puhumattakaan sairastuttaa jokin ihminen niin pahasti, että hän menehtyisi... en selviäisi siitä ikinä!

     Tähän voisin nyt kirjoittaa erään ajatuksen, joka osui silmiin viikonlopun aikana ja sattui minulle kuin nappi silmään:

"Murehtiminen ei vie huomisen murheita, mutta se vie tämän päivän rauhan."

Niin hyvä ajatus ja niin osuva minulle, joka yleensä murehdin kaikki asiat kolmeen kertaan: ennen, murheen aikana ja sen jälkeen.

      Nyt päätin, että en murehdi liikaa tulevia tai menneitä. Murehdin vaan niitä jotka ovat sillä hetkellä siinä murheen aiheena.

        Lämmitin pitkästä aikaa ulkosaunan ja kävin uimassa. Olen nyt käynyt joka ilta uimassa. Pitäisi taas jossain vaiheessa mitata veden lämpötilaa, mutta kyllä se avannossa uiminen vähän auttaa siinä, että nämä kevätlämmöt vedessä tuntuvat oikeasti lämpöisimmiltä ♥

       Kunhan nyt vielä lämpenisi ilma niin täällä olisi tyytyväinen emäntä ♥

P.S. En ole saanut ainuttakaan siementä vielä esikasvatukseen... KÄÄK! Tuleekohan minulle kasvimaata ollenkaan!?! 

(Tulee sanoi sydän ja sielu, aion uskoa niitä ♥)

Kahden kalassa

Katsottiin Miehenmurrikan kanssa viime talvena Eränkävijät-sarjaa. Oikeastaan enemmänkin vähän kuin vahingossa kuin ihan tarkoituksella. Jäätiin vähän koukkuun. Miehenmurrikka vielä vähän enemmän, sillä oikeastaan niistä jaksoista lähtien, mies on puhunut kalastamisesta. Kevään korvalla sitten auton takakonttiin ilmestyi virveli ja muutama kuva... tai siis jigi, kuten ammattimiehet sanoisivat!
        Viime viikonloppuna oli oikeastaan ensimmäisiä sellaisia päiviä, että kehtasi mennä seisomaan rannalle vähän pidemmäksi aikaa ilman paleltumiskuoleman uhkaa, joten kerättiin virvelit ja kamerat ja eväät ja lähdettiin rantaan. Niin siis venettä meillä ei ole, harrastellaan rantakalastelua - ainakin vielä!
         Virvelin heitto sujui muutaman harjoitusheiton jälkeen kuin vanhalta tekijältä, mikä Miehenmurrikka tietysti onkin. Minäkin kokeilin muutaman kerran ja kyllä se kuvake minunkin heitoissani lähti lentoon, mutta ei tarttunut mihinkään...

Jo pienenä likkana, kun käytiin siskojen ja isän kanssa kalassa, minusta oli ihanaa se kiireettömyys ja hiljaisuus mikä veneessä vallitsi - paitsi silloin kun sattui olemaan oikea syöntikeli ja kalaa tuli enemmän kuin mitä isä ehti ottaa koukuista irti.
       Meillä ei kalan liikasyönti ollut ongelmana. Pikemminkin olisi voinut vähän ahkerammin käydä kiinni. Saaliiksi saatiin noin metrin mittainen ... oksa.
       Yritin miettiä asiaa positiivisin mielin. Oltiin melkein 4 tuntia ulkona ja nautittiin siitä, että pää tuulettui. Silti kyllä vähän jäi kaivelemaan kalattomuus. Isä sanoi, että pilattiin kalaonni ottamalla makkaraa mukaan, mutta en ole kuullut moista taikauskoisuutta... Onko se totta?

Laitettiin nimittäin illan päätteeksi rannassa tulet grilliin ja otettiin vähän makkaraa ja kahvia ja mehua. Tuli hyvä mieli, oli sitten taikauskoista tai ei!
       Ajattelin, että miten ihanaa on olla sellaisen ihmisen kanssa, joka jakaa samanlaisia arvoja ja kiinnostuksen kohteita kun minäkin. Tykätään istua eräilemässä, vaikka joku voisi sanoa, että meidän eräilystä on oikea eräily kaukana, mutta sanokoon! Tykätään muutenkin tehdä kaikenlaista yhdessä ja se on minusta todella hienoa ja upeaa, että harrastetaan myös yhdessä. Juoksen yksin, kirjoitan yksin, luen yksin, joten on ihan kivaa, että Miehenmurrikan kanssa on jotain samaa!

Käytiin vielä illan päätteeksi viskomassa vielä toisessakin rannassa, mutta ei tullut sieltäkään muuta kuin vähän vilu. Lämpöisen näköisestä kelistä huolimatta tuuli oli koko viikonlopun todella kylmä. Nyt on kyllä vähän ikävä sitä kevättä kun huhtikuussa pomppasi mittari +30 ♥ Siitä tykkäsin!
      Saunassa istui sitten perjantai-iltana kaksi varsin tyytyväistä eräilijää ja ajateltiin yhteen ääneen, että ehkä sitten huomenna tulee kalaa.
      Ei tullut.
      Eikä tullut sunnuntainakaan, kun käytiin ihan mato-ongella. Silloin kyllä tuulikin ihan hirmuisesti ja paettiin grillimakkaran ääreen vähän vähemmällä narraamisella.

 Ihanaa oli kuitenkin se, että huonosta tuurista huolimatta Miehenmurrikka ei antanut asian masentaa vaan katseli sunnuntai-iltana Youtubesta kalastusvideoita ja vinkkejä virvelin käyttöön ja virvelin kanssa suoritettaan mato-ongintaan ♥
     Minä oikeasti olin vain nauttinut siitä, että viikonloppu oli tuntunut ihanan pitkältä ja saatiin olla niin paljon yhdessä. En oikeasti enää sunnuntai-iltana välittänyt vaikka ei saatu kalaa edes näkösälle, saati että olisi maistanut meidän matoja tai jigejä.
     Se kai siinä pääasia onkin - kalastamisessa. Itsensä ja toisen löytämisestä ♥

Viinimarjapensaat ja kasvimaan alkumylläys

Viime viikon alussa (2.5) pääsin vihdoin viimein pihatöihin. Tai siis pääsin, kun otin ja menin. Koulun etäluennot kuuntelin kiltisti aamusta ja sitten ampaisin pihalle vaikka ehkä olisi vielä pitänyt vähän fiilailla tietoja lihastenttiä varten. Ulkoilma vaan vetää enemmän puoleensa.

Tällä kertaa oli viinimarjapensaiden hoito vuorossa. Olin jo edellisenä päivänä vähän leikellyt kuivia ja tukiin ulottumattomia oksia pois, mutta tänään sitten vähän kitkin ja lannoitin ja haravoin siistiksi. Vielä pitäisi saada ajettua olematon ruoho lyhyeksi niin se ei pääsisi ollenkaan niskan päälle astumaan tänä keväänä.
       Pensaista tuli hyvät, vaikka itse sanonkin. Jotenkin selkeät vaikka en tänä vuonna kamalasti oksia leikannutkaan. Ehkä myös kitkeminen teki siisti niiden alustoja, vaikka onhan niissä ollut katetta jo pari vuotta tekemässä rikkaruohojen elämän vähän vaikeammaksi.

Ja tiedättekö miten onnellinen olin ♥
     Sain olla ulkona ja sain tehdä sitä työtä, mitä osasin ja josta pidin - ei, jota rakastan! Moni kysyy minulta, että miten jaksan hoitaa näin valtavaa pihaa ja näin monia kukkapenkkejä ja muita hoitoa vaativia alueita. Syy on varsin yksinkertainen: rakastan puutarhatyötä ♥ Se tekee minusta minun.
      Toinen tämän päivän urakka oli sitten kasvimaan mylläytys.
       Hain äeksen ja mylläytin muutaman kerran pellon. Vähän piti nurmipaakkuja ottaa pois, etteivät tartu uudelleen kiinni ja mietin kuumeisesti, että miten ihmeessä saisin kasvimaan käytävät tehtyä niin ettei minun tarvitsi niitä ruohomattoja syksyllä katsoa?! Olen ajatellut katemuovia käytäville, mutta niistäkin olen kuullut hurjia tarinoita. En tiedä...

Iltasella sitten mylläytin pellon vielä uudelleen, kun ruohot oli korjattu ja pelto vähän kuivunut aamuisesta mylläytyksestä. Pitää vielä joku päivä vähän haravoida reunoja niin tulee siisti alue. Äestäminen ei ole minun paraatilajini. Enemmän on intoa kuin taitoa. Ehkä jos alue olisi vähän isompi niin olisi helpompi hallita konetta ja perässä tulevaa laitetta, mutta nyt ainakin tuntui, että niin "suuri" kuin tuo meidän alue onkin kasvimaalle ja perunamaalle, niin pieni se oli käännöksille.

Tänä kesänä aion kasvattaa kasvimaalla ainoastaan niitä kasveja, joita syön. Kaikki kokeilut on nyt poistettu ja nyt keskityn ainoastaan niihin lajeihin, joista on jotain hyötyä! Katsotaan nyt millaisen alueen minä kasvatuksilleni saan aikaiseksi.
       Ei muuten ole vielä mitään kasvamassa - ei edes avomaakurkkua! Kohta tulee kiire...
       Pihatyö ja maatyöpäivä teki tehtävänsä illalla, kun uinnin ja saunan jälkeen rojahdin Miehenmurrikan kainaloon niin tuntui oikeasti siltä, että elämä on aika kivaa ♥

Keväthuumaa kukkapenkeissä

Missasin toissapäivänä aivan mahtavan mahdollisuuden saada kuva taistelevista metsoista! Siis upeinta, mitä olisin voinut amatöörikuvaajana voinut kuvitella kuvaavani! Naapurin emäntä soitti illalla, että heidän pellollaan ärhentelee kaksi iso metsoa ja jos nyt menen niin saan hyvän kuvan niistä. Menin, mutta ne kai näkivät minut ja lähtivät pakosalle... Ja toistamiseenkin linnut tulivat vielä pellolle tappelemaan, mutta silloin en ehtinyt nähdä kuin pois lentävät otukset.
        Harmittaa ihan valtavasti!
        Olisi ollut nimittäin TODELLA komeaa nähdä, saati valokuvata niiden ärhentelyä. Sisko tosin varoitteli, että saattaisin joutua kolmenneksi pyöräksi, mutta olisin kyllä ollut sen verran kaukana, että tuskin minulla olisi ollut vaaraa...
        Niin, mutta nyt ei ollut edes mahdollisuutta vaaraan. Pöh!
        Viime viikonloppuna näin ja sain hyviä kuvia peuroista, jotka puolestaan ruokailivat toisen naapurin pellolle. Ne olivat kyllä varsin epäkohteliasta väkeä, sillä melkein koko kuvaussession aikana seisoivat takamukset minuun päin. Ei ollut epäselvää olivatko ne valkohäntäpeuroja vai eivät!

Minusta luontokuvissa on jotain niin mahtavaa. Toki haluaisin olla mahtava potreteissakin, missä ihmisestä otetaan todella upeita kuvia, mutta minusta eläimissä kuvaaja on oikeasti oman taitonsa äärellä. Eläintä ei voi komentaa. Se näyttää joko takamustaan tai parhaita puoliaan, tai sitten takamustaan joka on sen paras puoli! Ja minussa juuri siinä on valokuvaamisen ydin: valokuvaaja nappaa kohteestaan paremman kuvan kuin mitä kohde antaa. Muotokuvien poseeraukset ovat minusta siinä suhteessa tehtyjä kuvia. Ihmisiäkin pitäisi kuvata luonnollisisssa hetkissä, vähän kuin salaa. Ainakin minusta juuri ne kuvat, missä ihminen ei tiedä, että tulee kuvatuksi ovat kaikista parhaimpia.

Meidän irskiryhmään kuuluvat "vanhukset" eli äiti ja isä kävivät täällä maalla tänään haistelemassa vähän kesää. Varsinkin isää ei olisi enää saanut millään pois kun tekemistä löytyi niin kovin ja joka puolelta! Huvitti ja toisaalta säälittikin, että toinen on melkein vuoden, vähän ylikin ollut kuin liekaan laitettu eläin. Ei oikein mitään ole jaksanut tehdä ja sairastelu on vienyt viimeisetkin energiat, mutta nyt kun tauti on vähän helpottanut ja olo on vähän kohentunut, mieli olisi menossa ihan joka suuntaan! Kasvimaalle, traktorin huollon kimppuun ja mitä niitä nyt oli! Teki varmaan molemmille ihan hyvää päästä välillä hengähtämään tästä eristyksestä muihin nurkkiin ja kesä on kuitenkin sellainen aika, että tekemistä on enemmän sisällä kuin ulkona!
        Niin on minullakin.
         Nyt en toivoisi olevani opiskelija. Alkuviikko menee aina tiukasti koneen ääressä ja etätehtävien teossa. Sain viime viikolla ihan hartiat ja ranteet kipeiksi kun naputtelin ja kirjoittelin tehtäviä kokonaiset kolme päivää hyvin tiiviisti. Nyt loppuviikosta sitten pääsin taas omaan elementtiini eli puutarhatyöhön, pihahommiin!

Nyt on ollut taas viikkoja aika kuivaa. Vähäiset sateet ovat tulleet räntänä eivätkä kamalasti ole kastelleet maata, joten kukkapenkkien läpikäyminen on ollut aika iisiä. Rikkaruohot lähtevät rutikuivasta maasta todella hyvin! Vinkki vaan kukkapenkkien perkaajille että nyt on hyvä päästä isännäksi tai emännäksi rikkaruohojen ensimmäisen aallon kanssa.
      Tein keskiviikkona etupihan puolipyöreän penkin ja takapihan kivikko penkin siistiksi ja ihmeen hyvin olivat perennat lähteneet, vaikka talvi oli mitä oli. Pelkäsin että saivat talvesta tarpeekseen ja kuolivat, mutta näköjään ovat sitkeää laatua! Ihanasti punkasivat päitään jo mullan seasta. Kunhan nyt vaan jaksaisi tulla vettä ja lämpöä mukavassa suhteessa.

Tänään kun sain äidin ja isän kahvitetuksi ja he lähtivät (ainakin hetkeksi) kaupungin karanteeniin, tein muutaman kukkapenkin vielä siistiksi. Naureskelin jälleen sille ajatukselle jota mietin jokainen kevät: kuka näitä kukkapenkkejä tekee meidän pihalle? Näin monta?
       Ja eilen kun kävelin huvikseni tontin rajoja mietin kaikkea sitä, mitä AION keväällä ja kesällä tehdä pihamaalle. Kukaan ei kuitenkaan muistuttanut minua, että olen opiskelija ja opiskeluni ovat joko aamu-iltavuoroja tai sitten etäopiskeluja intensiivistä tahtia. Missä ajassa toteutan kaikki nämä mahtavat ja ihanat pihaideat? Yöllä? Ei sekään tietysti hassumpaa ole, kun illat alkavat olla valoisia ja tänään jopa lämpimiä! ♥ Ihan parasta!
      Huomasin vain tänäänkin, miten erilaiseksi minä tulen, kun pääsen maa töihin käsiksi. Olen kuin toinen ihminen. Vapaa ja ihana! ♥ Sitten kun ajattelen itseäni hieroja-opiskelijana tuntuu että olen kuin häkkikana, joka munii kun ei muuta voi! Älkää ymmärtäkö väärin, pidän hierojan työtä ja opiskelusta, en kai siihen olisi muuten ryhtynytkään, mutta sieluni on kyllä täyttä puutarhuria enkä mahda sillekään kyllä YHTÄÄN MITÄÄN! Täytyy vain hyväksyä, että minussa elää tämän jälkeen kaksi puolta, joissa molemmissa on huipputyypin piirteitä ♥

Minulla on vieläkin kirjoittamatta ne kirja-arvostelut luetuista kirjoistani. Koko ajan on ollut mielessä, en vain ole saanut aikaiseksi tehdä niitä. Huomenna voisin kirjoittaa, jos säätiedotukset pitävät paikkansa ja sataa vettä... Sain nimittäin luettua Maaret Kallion kirjan Voimana toivo ja voi jestas mikä kirja! ♥ Tiedättekö sen tunteen, kun jokin asia vain loksahtaa omassa sisimmässään paikalleen ja hihkaisee riemusta tajutessaan, että se hyvä on ollut siellä koko ajan - piilossa? Tämän oivalluksen Maaret Kallio sai aikaan kirjallaan moneen, moneen kertaan! Jos aiot lukea yhden kirjan elämässäsi, niin voin lämpimästi ja vilpittömin sydämin suositella sitä Voimana toivo-kirjaa. ♥ Kirjoitan kyllä kunnon arvostelun... kunhan...
       Huomenna pitäisi mylläyttää kasvimaa ympäri, että pääsisi suunnittelemaan sitäkin! ♥ Tämä keväthuumaus on ihan mahtavan ihanaa!! Tänäänkin tuoksuin iltasella uinnin ja suihkun jälkeenkin pihatyöinnostukselta! ♥ Ominaistuoksuni näin keväisin.
        Nuuh!

Kevätverhot ♥

Nämä kuvat taivaasta eivät koskaan ole niin komeat kuin itse taivas. Eilenkin nämä vaaleanpunaiset möhkäleet olivat majesteellisen komeita!
      Tänään on ollut todella väsy päivä. Nukuin jopa päiväunet sohvalla, johon lyyhistyin ruuan päätteeksi ja siihen sitten jäin uinumaan. Aamupäivästä sain jopa sen verran aikaiseksi, että vaihdoin tupaan kevätverhot ja voi miten ihana vaaleus ja valo tuli koko taloon. Ensin ajattelin, että en pese ikkunoita vielä, vaihdan vain verhot, mutta kun napsin talviverhoja pois niin tajusin, että minun luonteeni ei anna periksi mennä lyhyemmän kaavan mukaan, vaikka ei olisi mitenkään hotsittanut napata ikkunanpesuvälineitä kainaloon.
      Tulipa kuitenkin pestyä ja tulipa verhot laitettua.
      Ehkä se sitten minut lopullisesti väsyttikin. Tiedä tuosta.

Eilen tein ensimmäisen verkkotentin tämän etäopiskelun aikakaudella. Harjoitustentti, mutta petyin itseeni totaalisesti, kun tajusin miten penkin alle se meni. Minulla on menny hierojakoulun tentit oikein hyvin - tähän asti - ja minulla on itselläni aika korkealla rima niiden suorittamisessakin, joten paineet olivat kovat.
      Jännitin vaan itseni täysin jumiin!
      Osasin lihakset hyvin, en täydellisesti, mutta en todellakaan niin huonosti kuin mitä kokeeseen kirjoitin! Itkuksi meni kun katsoin tentin jälkeen vastauksia materiaaleista. Virallisesti en tiedä pistemäärää, mutta ala-arvoisesti meni! Sen tiedän!
      Mitä hyötyä näistä minun työtunneista on! Mitä hyötyä on siitä, että luen kamalasti ylimääräistä, kirjoja, artikkeleita, katson videoita ja dokkareita ja kaikkea mitä vain lihaksiin tai hierontaan voidaan soveltaa ja sitten kun pitäisi se osaaminen näyttää ja todistaa, että tietää niin jännittäminen tai joku ihme panikointi pilaa kaiken!! Minun pitää päästä tästä eroon!!
        Lueskelin (tottakai!!) aiheesta, siis jännittämisestä, muutamaa artikkelia ja siinä sanottiin, että jännitykseenkin pitää suhtautua lempeästi - niin omaan kuin muidenkin jännitykseen. Kaikista ei vain tule yleisön edessä puhujia tai suuria sosiaalisia tapauksia.
       Kovin lohdullista. Olin ajatellut, että jännittämiseen annettaisiin jokin venytys tai jooga asento, joka helpottaisi heti!

Eilen varmaan sitten ihan uhallanakin ostin verkkokurssin ravinnosta. Terveyde Tukipilarit 1: Hyvän elämän perusteet - verkkokurssi oli eilen niin hyvässä tarjouksessa, että olisi harmittanut koko loppuelämän, jos en olisi tarttunut tilaisuuteen ja ostanut sitä. Ihan kuin olisi energiaa lukea yhtään enempää kuin mitä hierontakoulu jo aivokapasiteetista vie, mutta ehkäpä juuri siksi halusin oppia jotain sellaista, josta jo jotain tiesin.
      Minua on nimittäin ärsyttänyt pitkän aikaa jo hierojakoulussa se, etten osaa! Tai näin minun sisin on ainakin selittänyt minulle. Minulta siis puuttuu täysin itseluottamus ja itsevarmuus hieronnan suhteen eikä se ainakaan lisäänny tuollaisten tenttien jälkeen, mitä eilen tein! Se on ollut ongelmana on pitkän aikaa. Luen, omaksun ja tiedän, mutta en usko sitä itse!
     Pitäisi varmaan mennä psykologille...
     Noh.
     Olen kuitenkin kamalan innoissani uudesta koulutuksesta ja tänään jo ajattelin, että olisiko pitänyt "korkata" homma alkuun, mutta olin niin väsynyt että olisi mennyt opinnot hukkaan, kun pää oli niin jumissa ja väsynyt. Katson huomenna, jos vaikka jo vähän kurkkisin materiaaleja... (ja oikeasti pitäisi lukea lihaksia ja varautua siihen ensi viikon oikeaan tenttiin eikä riemuilla muista...!)

Tänään oli todella kylmä tuuli. Minulta loppuivat tänään ns. viralliset lämmityspuut joten pitäisi hakea konehallin puolelta B-luokan puuta. Pelkään vain, että maa on sen verran pehmeää, että traktori tekisi pahat jäljet pihaan, joten hain tänään kottikärryillä muutaman kuorman puita sekä tupaan että kuuriin. Katsotaan nyt saanko raahat tällä tyylillä puita jatkossakin vai alkaisiko piha kestämään jo vähän ajeluja.
      Tänään oli kuitenkin kiva tulla uintireissulta todella lämpimään taloon ♥ Miehenmurrikka sanoisi kuumaksi, minä lämpimäksi. Se on niin lämminverinen, että näin lämpimäksi en voisi lämmittää sinä viikkona, kun Miehenmurri täällä majailee ♥


P.S. Eilen hain postista ihanan lähetyksen: kirjoja. Olin hemmotellut itseäni kahdella kirjalla, jonka toisen aloitan tänä iltana. Enni Mustosen uusin romaani Syrjästäkatsojan tarinoihin: Pukija. Ja toinen oli Cecelia Ahernin Ps. Rakastan sinua...-romaanin jatko-osa Loppusanat ♥
    Ah, miten onnelliseksi ihmisolento voi tulla kirjoista... ♥

 P.P.S. Siirsin vähän sohvaa tänään, kun pesin tuvan ikkunoita ja sieltä alta löytyi pikkuinen englantilainen taksi... Pienen automiehen peruja ilmeisesti. Näitä aina välillä löytyy... ♥

Täällä taas! Koronakevät ja blogi hiljaisuuden rikkominen

Siis heippa!
    Olen hengissä ja täällä taas kirjoittelemassa. Voisi sanoa, että tämä kevät ei ihan mennyt niin kuin olin ajatellut, mutta mikä nyt ylipäänsä elämässä menee. Minun piti oikeasti vähän priorisoida voimavarojani, joten tämä blogi jäi jalkoihin, vaikka kyllä olen KAIVANNUT tätä kirjoittamista tänne!
      Nyt yritän ottaa muutaman kuukauden kiinni ja vetäisen vähän nippuun tätä kevään alkua. Viimeksi taisin kirjoitella hiihtolomalta (jestas!) ja tuntuu, että siitä on ihan hurjan kauan aikaa. Kävin tosiaan katsomassa Pikku Naisia ja oli vähän ristiriitaiset fiilikset elokuvan jälkeen. Toisaalta oli kiva käydä katsomassa leffaa ihan ominpäin, ilman kavaljeeria, mutta sitten kun kävin "juhlistamassa" tätä omaa hemmotteluiltaa Rossossa syömässä niin olo olikin sitten jo haikea... Ei ollut ketään kenen kanssa jakaa ajatuksia leffasta tai syödä. Mukavaa siis niin kauan kuin sitä kesti.

Miehenmurrikka sai minut ostamaan jääsahan ja saatiin helmikuun lopulla avannosta jo paljon enemmän avannon näköinen. Naurettiin Miehenmurrikan kanssa, kun se koloa jäähän sahasi, ettei ammatistaan pääse eroon sitten millään. Avannosta tuli lähinnä haudan näköinen ja taisivat vielä mitatkin täsmätä! Miehenmurrikka kun on haudankaivaja...
       Hyvä siinä oli pulahdella ja kun helmikuun loppupuolella tuli vielä ihan napakat pakkasetkin niin saha tuli tosi tarpeeseen, kun avanto meinasi jäätyä umpeen. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että avantouinti on pelastanut minut tänä talvena vajoamasta sellaiseen stressitilaan kuin muina talvina. En ole sairastellut ollenkaan niitä flunssia, joita yleensä talvena ainakin kerran sairastan (koputtaa puuta) ja muutenkin olo on ollut todella hyvä.
       Sanokoot muut mitä hyvänsä, vannon avannon nimeen varmasti myös ensi talvena ♥

Muutoin tämä talvi on ollut todella ihmeellinen. Jäätä, sulaa, lunta, maata näkyvissä ja kaikkea vuorotellen! Kun nuo helmikuun viimeiset pakkaset väistyivät ja tuli maaliskuussa pieni lämmin jakso, niin se kadotti kyllä kaikki lumetkin sen siliän tien eikä ole takaisin tullut. Tosin eipä lumesta enää tässä vaiheessa kevättä ole ihan kamalasti väliä.

Viime viikolla oli jo rannat kaikki sulia ja järvenselät vapaat jäälautoista. Olen siis uinut kohta pari viikkoa täysin "kesäkeleissä" - siis muutoin kun veden lämpötilan puoleen. Nyt en ole muutamaan viikkoon mitannut, että milloin aletaan mennä toiseen suuntaan.
       Piha on sula ja olen päässyt tekemään jo vähän pihahommiakin haravoinnin muodossa. Haravoin vähän pihaa, tienlaitaa ja marjapuskien välejä, mutta ei vielä jaksa nurmi aloittaa kasvuaan. Liian kylmää sille vielä.

Päihänniemen virkistysalueella käytiin syömässä kevyt kenttälounas

Ja sitten tämä kevät...
     Korona-virus iski sitten ihan kunnolla sekä Eurooppaan että Suomeen. Jännitettiin maaliskuun puolessa välissä, että mitä hallitus aikoo hommalle tehdä. Meillä oli pyörinyt oikeat asiakashieronnat koululla jo pari viikkoa ja olin saanut vähän jännitystä purettua sen ympäriltä pois. Olin saanut hyviä hierontoja, oppia ja kehitystä aikaiseksi, jopa opettajalta sain hyvää palautetta ja kiitosta kehittymisestä.
     Sitten hallitus päätti eristystoimista ja meidän koulun johtaja teki oman päätöksensä ja siirryttiin 19. maaliskuuta etäopiskeluun ja siellä ollaan edelleen! Meille tulee maanantaisin tehtävät ja torstaihin mennessä palautus. Aikamoinen homma on niitä ollut vääntää ja vielä pitäisi kuukausi tätä etäilyä tehdä - ainakin! Sinällään minulla ei ole etäopiskelua vastaan yhtään mitään, sillä olen hyvä opiskelemaan myös itse, mutta tämä opiskeltavien asioiden määrä on todella valtava ja välillä tuntuu, ettei jaksaisi enää yhtään!
      Itse karanteeni ei ole kamalan suurta ahdistusta aiheuttanut. Viime viikolla oli oikeastaan ensimmäistä kertaa sellainen viikko, että olin levoton ja jotenkin epätoivoinen. Oli aika haastavat etätehtävät sillä viikolla ja muutenkin mieliala vähän maassa, vaikka kaikin puolin asiat ovat olleet eristysajan hyvin: vanhemmat ovat olleet terveinä ja sisaret perheineen. Itse olen ollut terveenä ja Miehenmurri, vaikka hän vielä töissä käykin. Kaikki siis ihan ok, mutta viime viikolla ahdisti vaan... jokin! Sain sen kuitenkin purettua käyttämällä kahta metodia: juoksua ja pihatöitä ♥ Ne maadottavat minut hyvin tähän hetkeen ja näihin olemassa oleviin tunteisiin. Auttoi. Tämä viikko on ollut helpompaa.

Olen käynyt myös PAAAALJON enemmän metsässä ja se tuntuu todella hyvältä. Kävelen, otan kuvia, kuuntelen, haistelen ja katselen. Eihän siellä vielä kamalasti mikään viherrä, mutta onneksi sirkuttajia on tullut taas metsään ääntä pitämään ♥ Tänäänkin kävin parin tunnin kävelyllä rannassa ja metsässä, ja tuli kyllä hyvä mieli.

Kirjoja olen lukenut nyt aika tavalla ja pitäisi kirjoittaa muutama arvostelu tännekin. Sain nimittäin aikamoisen yllätyksen kun ostin Pirjo Tuomisen uusimman romaanin Vallasrouva ja sen kansilehdillä oli minun, tämän blogin arvostelu edellisestä Pirjo Tuomisen romaanista Opettajatar . ♥ Aika mahtavaa, että näitä luetaan, mitä minä tänne kirjoitan - ja ihan oikeasti!
      Innostuin siis vähän uudelleen kirjoittamaan näitä kirja-arvosteluja, kun niillä näköjään on joillekin ihan merkitystä...

Minun kirjoittamani arvostelu Pirjo Tuomisen uusimman kirjan kansilehdillä ♥ JIPPII ♥

Juoksuista taidan kirjoittaa ihan oman postauksen, sillä tässä nyt on tullut niin monta juoksupäivää tähän väliin, että taidan vetää yhteenvedon ihan omaksi postauksekseen. Sen vaan sanon, että vaikka luulin, että koulu veisi mehut minulta juoksusta niin onneksi ihan niin ei ole kuitenkaan käynyt. Ei tosin paljoa puutukaan, mutta tämä etäopiskelu on tuonut juoksun jälleen minun elämääni paremmin. On aikaa ja energiaa juosta ♥ Ja se kyllä näkyy minun mielenterveydessäkin!
      Vietettiin eilen ensimmäisiä etäsynttäreitä, mitä olen koskaan viettänyt! Siskon tyttö täytti 4-vuotta ja kun he asuvat Helsingissä ei sinne ole nyt kamalasti ollut asiaa minkään muunkaan asian takia, joten synttärit vietettiin tällä kertaa etänä. Oltiin porukalla Skypessä ja katsottiin kuinka tyttö aukaisi lahjat ja maistoi kakkua. Tuntui sekä hyvältä että todella pahalta, harmitti. Jotenkin ei ole tajunnut miten kivoja ne synttärit (tai ylipäänsä kaikki juhlat) on, kun saa olla toisten kanssa ihan oikeasti läsnä! Nyt lahjojen avaus tuntui jotenkin niin kaukaiselta ja kolkolta, kun ei nähty ilmeitä heti paketin paljastuttua, kun skype yhteys ei ollut jatkuvasti siellä missä tapahtui..
       Parempi kai kuin ei synttäreitä ollenkaan, mutta silti.
       Aion kyllä nauttia juhlista ja tapaamisista paljon, paljon enemmän tulevaisuudessa - jos semmoinen tässä vielä on tuloillaan.

Tämän päivän kävelyreissulta rantaan, vesi on korkeammalla kuin syksyllä.

Nyt oikeastaan toivon vain, että etäopiskeluun tulisi vähän iisimpää vaihetta ja pääsisin vähän ulkohommiinkin. Olen huomannut nimittäin, että kaipaus ulkotyöhön on ollut aika suurta näin kevään korvalla... Kun sitä on tehnyt 15 vuotta ei ihan heti totu siihen, ettei tänä kesänä tarvitse syöksyä hautausmaalle kesätöihin istuttamaan miljoonaa kukkaa ja ajelemaan viidakkomaista nurmea!
     Ja silti.
     Kaipaan sitä vähän...
     Tässä olisi nyt vähän kirimistä muutamasta kuukaudesta. Jatkan seuraavaksi vaikka muutamalla kirja-arvostelulla ja juoksupostauksella niin saadaan vähän ajantasalle tätä blogia. Vitsit, miten kivaa olla taas kirjoittelemassa ihan jonninjoutavaa kaiken asiallisten kouluhommien jälkeen ♥
     Tykkään.
     Oli ikävä tätäkin ♥

Sataa vettä kaatamalla ja tuuli on myrsky lukemissa. Ei lunta missään ja eletään helmikuun loppupuolen päiviä. Ihmeellinen talvi! Todella ihmeellinen!

Olen hiihtolomalla ♥
      Olen oikeastaan ollut hiihtolomalla jo kaksi päivää ja tuntuu todella hyvältä. Kun tietää, että on tehnyt ihan hirmuisesti hommia, opiskellut niin, että korvista tursuaa jo osa tiedoista ulos niin loma tuntuu äärettömän hyvältä!
      Ihan en ole vielä saanut aivoja siihen moodiin, että ne rauhoittuisivat, mutta jospa muutaman päivän päästä sitten olisi semmoinen fiilis, että myös pää hellittäisi ja heittäytyisi lomalle. Onhan sen vauhdin jossain vaiheessa loputtava.
      Näinä kahtena päivänä olen tehnyt VAIN sellaista, josta tulee hyvä mieli: lukenut, katsonut elokuvia ja sarjoja, köllinyt, lämmittänyt saunaa, käynyt lenkillä ja uimassa avannossa - omassa avannossa ja ihan vaan ollut! Ihan mahtavaa!
       Tänään on ollut todella kurja keli. Satanut kaatamalla vettä ja tuulee ihan kiitettävällä voimalla jälleen. Ihanaa kun saa olla viltin alla, lämmitellä takkaa tai uunia ja tehdä palapeliä, syödä oma tekemää pizzaa ja nauliintua sohvalle vaikka kolmen jakson verran katsomaan Gilmoren tyttöjä - siis jos vaan siltä tuntuu! Ja aamut ♥ Rakastan sitä, ettei ole mihinkään kiire, ei tarvitse ahmaista aamupalaa, ei tarvitse syöksyä aamun pimeyteen ja märkään. Saa vain olla!

Ja kuten kuvasta näkee, vaikkakin huonosti, niin lunta ei ole missään. Ihme, että jäätä vielä järvestä löytyi, mutta tätä menoa ei sitäkään siellä kauaa ole... Olen käynyt nyt pienessä railossa uimassa, kahden suuren jäälautan välissä ja rako suurenee joka päivä...
       Olen ikävöinyt ulkohommia kovasti näinä kahtena kuukautena, kaivannut ihan, mutta tällaisina päivinä ei ole ikävä sadekamppeita ja sitä märän, kostean ja kylmän kalseaa oloa, joka aina sadepäivinä jäi luihin ja ytimiin asti.
        Sen verran koulusta, vaikka lomalla olenkin.
        Meillä oli torstaina ensimmäiset asiakashieronnat eli hierottiin ensimmäistä kertaa muita kuin omia koulukavereita. Joukossa oli niin monimuoto-opiskelijoita kuin sitten vanhempaa vuosikertaa olevie hieroja-opiskelijoita. Minua jännitti niin kovin, että vatsa oli ihan sekaisin! Sain toisen meidän omista opettajista ensimmäiseksi pöydälle ja se oli niin tuttu ja turvallinen tapaus, että kun puoli tuntia oli mennyt, minun jännitykseni laukesi itkuksi...
         Kyllä, kaksi kuukautta siihen meni, että siellä itkin. Arvelinkin, että missä vaiheessa tämä juttu hoidetaan alta pois, mutta torstaina se sitten tapahtui. Koko päivän vaan toivoin sitten, ettei kukaan olisi kysynyt miten menee, sillä koko ajan oli semmoinen olotila että oltiin katkeamispisteessä koko ajan. Jännitti ja pelotti ja teki vaikka mitä!
        Iltapäivästä, toisiksi viimeinen asiakas minulla oli sitten monimuoto-opiskelija, joka sanoi muutaman minuutin hieronnan jälkeen, että olenko hieronut aiemmin? Sanoin, että jotain vähän, isän selkää ja aina kun jotain on pyydetty... Sanoi, että otteet ovat kuin ammattilaisilla.
        Siinä oli toinen kerta, kun piti oikeasti nieleksiä itkua ja kiittää ihanista sanoista. Minun itsevarmuus oli ollut koko viikon ihan nilkoissa ja yksi ainut ihminen nosti sen edes tuohon vyötäisten tasolle ♥ Yksi ainut ihminen.
       Olin iltasella sitten ihan poikki, ihan kaikesta. Kouluviikko oli muutenkin ollut jotenkin todella väsyttävä ja oli ollut vielä yksi tenttikin alkuviikosta.
       Mutta nyt on VIIKKO lomaa ja aion kyllä lomailla koko ajan. En edes vilkaise koulureppua kohti!

Miehenmurrikkakin pitää lomaa ensi (ja seuraavan) viikon, joten saadaan olla yhdessä monta päivää. Ihan mahtavaa ja kyllä olen odottanut tätä tulevaa viikkoa ♥ Vaikka ei tehtäis mitään niistä asioista, joista ollaan puhuttu niin olen varma että viikosta tulee ihan mahtava. Että ihan vaan OLLAAN!
       Huomenna ajattelin, että jos jaksaisin lähteä käymään leffassa katsomassa Pikku naisia. Minulla on lahjakortteja leffateatteriin ja nyt on keväällä tulossa mukavia leffoja, joihin niitä voisi kuluttaa, joten tämä Pikku naisia on yksi niistä! Miehenmurrikkaa ei tämä leffa nimittäin kamalasti kiinnostanut joten ajattelin senkin puoleen, että käyn katsomassa sen ennen meidän hiihtolomaa.
       Kelistä huolimatta fiilis on mahtava. Väsynyt, mutta onnellinen! Olen niin iloinen näistä päivistä, jotka saan viettää juuri näin. Omaa aikaa, aikaa rakkaimman kanssa, aikaa ihan vaan olla ja möllötellä ♥ Tätä lisää!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 21.2.2020
672. juoksupäivä (248 vko)
- 3956.3 km
- 3.4 km kylätiellä (30min)
- vähän väsy olo, kun lähdin juoksemaan eikä se siitä oikein lennokkaaksi muuttunut
- ajattelin, että juoksen minkä juoksen ja mikä hyvältä tuntuu
- jalat ottivat ihan hyvin askeleita, mutta jotenkin ei vain ollut puhtia
- askellus ok
- ryhti ok
- vähän kyllä on voima pois nyt juoksusta
- +3, sateinen ja märkä keli

Talvi meni... taas

Oho, viimeisestä postauksesta on aikaa melkein puoli kuukautta. En pidä tästä suunnasta yhtään... Pitkä postausväli on seurausta siitä, että koulussa on ollut todella raskaat viikot. Illalla olen ollut vain tyytyväinen, jos olen ehtinyt kymmenen kieppeillä sänkyyn, sillä aamulla on väsyttänyt joka tapauksessa. Tänään oli viimeinen koe ennen hiihtolomaa ja hyvin meni. Tuntuu vaan aina koepäivien jälkeen, että olen täysin tyhjiin puristettu eikä siitä ihmisestä, joka joskus olen ollut, ole enää mitään jäljellä.
        Rehellisesti täytyy edelleen sanoa, ettei tämä kyllä vielä ainakaan mitenkään kutsumusammatilta ole tuntunut! Ehkä olen naiivi, kun odotan sellaista "herätystä" ja ihme oloa, että tämä on nyt sitä mitä haluan elämälläni tehdä, mutta edellisessä hommassa juuri sellaiselta tuntui. Kun luin itseni puutarhuriksi, ajattelin muutaman kouluviikon jälkeen, että tämä se nyt on - minun unelma-ammattini. Tämän hieronnan kanssa ei ole tullut vielä samanlaista fiilistä.
       Hiihtoloman jälkeen alamme pikku hiljaa hieromaan sitten jo asiakkaita, joten odotan sitä, millaiselta se mahtaa sitten tuntua. Pelottaa ja jännittää ja tekee vaikka mitä, eikä viime viikonloppu kyllä lisännyt itsevarmuutta yhtään! Hieron Miehenmurrikan kipeää selkää ja seuraavana aamuna mies pääsi tuskin sängystä ylös, saatin sitten istumaan kunnolla... Itseluottamus valahti nilkkoihin. En minä osannutkaan!
        Onneksi ensi viikko on hiihtoloma.
        Sellaisena aion sen myös pitää. En aio katsoa koulukirjoihin päinkään!

Se talvi, mikä viime postauksessa tuli, on nyt mennyt. Lumet ovat jälleen kerran sulaneet ja tämän viikkoa on satanut vettä melkein joka päivä. Tänään oli ihana poikkeus alkuillasta, kun vähän paistoi aurinko (!!). Hyödynsin tämän ihmehetken ja kävin katsomassa omassa uimarannassa, josko jäät olisivat sen verran sulaneet, että sinne mahtuisi uimaan.
        Vähän piti kirveellä tehdä railoa suuremmaksi, mutta juuri ja juuri mahduin kahden jäälautan väliin syntyneeseen railoon kastautumaan. Näkee kyllä etten ole ihan joka päivä enää avantoon päässyt, kun kaupungissa en aina jaksa koulun jälkeen raahautua kaupungin avantoon ja täällä kotona on ollut järvi jäässä niin täysin, etten ole koloa saanut aikaiseksi. Nyt kun on ollut plussakelejä, niin jäähän on tullut mukavia railoja, joissa näköjään pääsen pulahtamaan.
        Tällä hetkellä tulen onnelliseksi railoista ♥

Meidän piti Miehenmurrikan kanssa mennä ystävänpäivän kunniaksi ulos syömään ihan kirjaimellisesti. Oltiin nimittäin ajateltu mennä rantanuotiolle ruokailemaan. Perjantaina, virallisena ystävänpäivänä ei jaksettu ja viikonloppuna olikin sitten myrsky. Nythän se lupasi myrskyjä joka viikonlopuksi.
       Ihan ihmeellinen talvi.
       Kun alkutalvesta ajattelin, että voi kun tulisi helppo talvi lumien suhteen, kun koulu vie kaiken ajan eikä lumitöille riitä kuin ajatus, niin en minä nyt ihan tätäkään ajatellut tapahtuvan. Hädin tuskin koko talvena lunta, saati pakkasta!
       Todella helppo talvi lumien suhteen, todellakin! Ei ole tarvinnut ketjuja traktorissakaan kuin muutaman kerran! Olen päässyt helpolla.

Isä on ollut taas vähän kipeämpi. Lääkitystä vähän muutettiin ja kokeiltiin jotain uutta, jonka vaikutus nähdään vasta vähän ajan päästä, mutta ainakin sivuvaikutuksia on ollut kiitettävästi tällä kokeilulla. Olen ollut siitäkin huolissani ja tuntuu, että jos joku edes sattuisi kysymään esimerkiksi koulussa, että mitä kuuluu - siis ihan oikeasti - purskahtaisin varmaan itkuun!
     Onneksi ei ole kukaan niin läheinen meidän opiskeluporukasta, että se lukisi nämä fiilikset kasvoiltani. Edellisessä työpaikassani en olisi pystynyt näitä asioita kyllä kauan pitämään salassa. Siellä tosin tunnettiinkin minut ihan eri tavalla kuin koulussa. Olen avannut itseäni hyvin, hyvin vähän. Tarkoituksella. Opin jotain siitä, mitä tapahtuu, kun antaa itsestään liikaa väärille ihmisille.
     Tunteet ovat kuitenkin olleet pinnassa jo jonkin aikaa ja senkin puoleen on ihanaa, kun saa viikon ajan olla ihan vaan omien ihmisten keskellä on olla juuri sitä mitä on ♥
      Tänään kun tulin töistä ja oli valoisaa, kaipasin oikeasti jo kevättä. Vähän oli jo sellainen fiilis kuin joskus maalis-huhtikuussa kun pelloilla alkaa näkyä töyhtöhyyppiä ja maa tuoksuu kostealta ja talven selän taittumiselta ♥ Voi kun odotankin tätä kevättä ja kesää kovasti. Se tulee olemaan hyvin erilainen, mutta toivottavasti äärettömän antoisa!
       Ystävänpäivän aikoihin huomasin myös toisen asian, jonka koulu on "vienyt" minulta. Sosiaalisisuuden halun. En ole kahteen kuukauteen nähnyt oikeastaan muita kuin Miehenmurrikkaa ja äitiä ja isää - jos ei oteta tietysti lukuun koulukavereita. Ei paljoa enää koulun jälkeen kiinnosta pyytää ketään kylään, kun ei meinaa jaksaa tehdä oikein mitään... Toivon todella, että jossain vaiheessa koulua tulee sellainen kausi, ettei koulu veisi ihan näin paljoa minun "oikeasta" elämästäni pois vaan antaisi myös vähän löysiä muulle elämälle.
        Tänään eräs koulukaverini sanoi, kun otettiin vähän välipalaa kokeen jälkeen, että onko minulla elämää ollenkaan, kun saan niin hyviä kokeista? Sanoin, että on minulla. Mukava ja minunnäköinen elämä. Ja se on oikeasti totta. Ystäviä pitäisi nähdä enemmän, se on suuri miinus, mutta muuten elämäni on hyvinkin paljon minun näköiseni ♥ Tykkään siitä näin enkä koe että jokin asia vaatisi korjausta. Kunhan vähän koulu antaisi armoa, niin voisin tuntea olonikin omakseni jälleen..
       Kaksi päivää...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA

maanantai 3.2.2020
666. juoksupäivä (246 vko)
- 3934.2 km
- 2.6 km metsätie (30 min)
- väsynyt kroppa ja väsynyt mieli, semmoinen tuuletus juoksu
- askellus meni vähän... kun oli liukasta ja epätasaista
- kunhan juoksin
- -5, tuuli kuin tornado

 keskiviikko 5.2.2020
667. juoksupäivä (246 vko)
- 3937.9 km
- 3.7 km metsäpolut (35 min)
- vähän väsy olo kaikin puolin ja semmonen lipsuttelu juoksu
- jalat vähän jumissa
- lumituisku teki pientä extremeä
- ryhti vähän sitä ja tätä
- -4, lumipyry

perjantai 7.2.2020
668. juoksupäivä (246 vko)
- 3943.9 km
- 6km kylä ja oikopolku (44 min)
- jalat olivat väsyneen oloiset heti alusta lähtien, mutta paranivat kun vaan juoksin
- hyvä juoksu
- pakarat unohtuivat johonkin, muuten meni hyvin
- ihana keli, vähän pakkasta, napakka tie
- -5 pientä lumisadetta

keskiviikko 12.2.2020
669. juoksupäivä (247 vko)
- 3944.9
- 1 km metsätie (20 min)
- ei oikein voinut juoksuksi kutsua
- itketti koko matkan!!!!
- todella omituinen fiilis
- +0, vedensekaista lunta

perjantai 14.2.2020
670. juoksupäivä (247 vko)
- 3948.9 km
- 4 km uimaranta (30 min)
- edelliseen kertaan verrattuna hyvä juoksu, ei itkettänyt
- ei voi kuitenkaan ihan kamalasti kehua
- jaloista puhti pois ja jotenkin muutenkin kroppa vähän väsy
- -1, vähän jopa aurinko pilkahteli

maanantai 17.2.2020
671. juoksupäivä (248 vko)
- 3952. 9 km
- 4 km uimaranta (35 min)
- vähän semmoinen hönttyämislenkki
- oli hyviäkin hetkiä
- jalat olivat hieronnan jälkeen jotenkin ihan makaroonit
- oli mukavaa kuitenkin ulkoilla, vaikka kova juoksutreeni ei onnistunutkaan
- pakarat laiskistuneet
- askel vähän löpsähteli
- +5, vesisade, muta, loska ja lammikoita

Talvi saapui ♥

Viikossa on tullut talvi.
     Tällä viikolla sai ihan oikeasti tehdä jo traktorilla lumitöitä, kun se tiistaina kiskaisi maahan melkein 30 senttiä uutta lunta! Meni ilta traktorin kopissa istuen ja mietin, että onneksi tammikuu ei ollut samanlainen kuin viime vuonna. Sellainen lumimäärä ja tämmöinen määrä luettavaa kuin mitä nyt on koulun puoleen ollut, eivät olisi olleet kovin hyvä combo...
      On nimittäin ollut hiljaista niin täällä kuin vähän muuallakin sen takia, ettei ole ollut energiaa mihinkään muuhun kuin kaikista välttämättömimpään - ruokaan, uneen ja peseytymiseen. Kaikki muu energia on mennyt koulun hommiin, sillä anatomiaa on nyt työnnetty korvista ja silmistä sisään sellaisia määriä, että alkaa olla aivojen elastisuus vähän jo koetuksella. Onneksi en ole ainut, sillä kuuntelin luokkatovereitani viime viikolla ja sanoivat ihan samaa, että tahti on aika kova tällä hetkellä ja omaksuminen heikkoa. En tiedä onko vuoden opiskeluaika sittenkään kovin hyvin mietitty, sillä anatomialle on jätetty ainoastaan pari kuukautta...

Viime viikolla oli vähän muutenkin sellaisia tilanteita koulussa, että piti ihan hammasta purra ettei olisi sanonut pahasti. Hieroin erästä luokkakaveriani ja tällä kertaa olivat kädet harjoituksen aiheena. En ole kamalasti itsestäni koululuokassa huudellut, sillä jotain olen oppinut edellisistä työpaikoista siitä, miten paljon itsestään kannata toisille antaa ettei se käänny jossakin vaiheessa itseään vastaan.
    Noh, joka tapauksessa.
     Olin ensiksi hieroja ja tämä minun parini rupesi tenttaamaan minun elämästäni kysymyksillä. Ensin asuinpaikka, perhe, lapset ja niin edelleen. Kyseinen nainen oli melkein kymmenen vuotta vanhempi kuin minä ja kun opettaja tuli sitten tarkastamaan meidän hierontaoppimista niin tämä parini sanoa retosteli, että "eihän tällä ole edes lapsia, ei se tiedä elämästä vielä mitään!"
      Meinasin lyödä, siis oikeasti LYÖDÄ!
      Miten lapsien saaminen tekee ihmisestä vasta ihmisen?
      Tottakai kommentti oli ärsyttävä ja satuttavakin, vaikka minulla lapsettomuus ei olekaan (vielä) mitenkään kipeä asia, ei vain ole tullut kokeiltua tulisiko niitä vai ei, mutta entä jos olisi ollut?! Entä jos olisin ollut esimerkiksi lapsettomuushoidoissa monen monta vuotta ja kaivannut elämääni todella kovasti lapsia? Miten tuon ikäinen (päälle 4-kymppinen) nainen voi päästää suustaan jotain tuollaista soopaa?? Siinä vedettiin minun elämältäni ja kokemuksiltani matto alta! En tiedä mitään elämästä kun minulla ei ole lapsia...!!!
      Ajattelin sitten kun pahin vihan kuohahdus oli mennyt ohi, että ehkä kyseinen henkilö yritti vaan päteä opettajan silmissä kun olivat samaa ikähaarukkaa ja minä selvästi nuorempi... En tiedä.

Viime viikolla oli myös uusi lihasryhmä kokeilussa: rintalihakset. Minulle tietysti sattui heti miespari. Tuntuu, että minä olen jo monta viikkoa hieronut miehiä vaikka meitä naisia on ryhmässä enemmän (!!). Rintalihakset ovat muutenkin todella vaikea alue hieroa, haastava ja pieni. Tällä kertaa vielä parini oli todella kovakourainen ja tuntui, että rintakehä menisi sisään ihan hetkenä minä hyvänsä. Yritin asiallisesti mainita voiman käytöstä ja käsien sijainnista ja sen sellaisista, mutta kun puoli tuntia oli mennyt, olin jo aika turhautunut. Tajuan, että harjoitusta vaaditaan ihan kaikki, mutta ehkä sen toisen kommenteista ja palautteesta voisi jotain ottaa onkeensakin!
     Viikon loputtua oli TODELLA väsynyt. Lukemista on paljon ja sitten on koko ajan henkinen kuorma ihan valtava. Melkein odotan, että päästää asiakashierontoihin ja pääsee näistä koulukavereista eroon! Pahasti sanottu, tiedän, mutta turhauttaa välillä niin kovin.

Nyt kun tuli vähän lunta, on juokseminenkin ollut paljon valoisampaa puuhaa. Viime viikolla sitä vaan vähän häiritse armeijan harjoitukset. Jouduin kahteen otteeseen keskelle jotain puskakyttäystä ja toisella kerralla jo suututti niin kovin. Pysyisivät niille varatulla alueella eivätkä pomppisi ihmisten ilmoilla! Perjantaina jätin juoksemisen kokonaan sikseen, sillä en todellakaan halunnut enää keskustella ainoankaan lumipukuisen ihmisen kanssa pimeydessä siitä kannattaako lähteä juoksemaan vai ei!
     Eli vähän sellainen kuormittava viikko on takana. Nytkin on aika paljon luettavaa tiistain kokeeseen ja tämän päivän ja eilisen luin ihan kunnolla. Huominen on täysin vapaa kaikesta kouluhommista ja sitten maanantaina kirin loput. En tiedä miten selviän hiihtolomaan asti...

Tänään sitten näin postauksen, missä ystäväni kehui oman yrityksensä alkutaivalta. Hommaa kuulemma riittää enemmän kuin ehtii tehdä ja vakituisia asiakkaitakin on jo muutama kertynyt. Mietin omaa yritystäni, jonka kanssa en ole päässyt oikein liikkeelle vielä mitenkään.. Tuleekohan tästä mitään? Se on se suurin ajatus, mikä minulla oli tänä aamuna ajatuksissa. En tiedä mihin se ajatus nyt tukeutuu, kai siihen, että toisilla menee hyvin yrittäjänä jo nyt. Ei pitäisi verrata eikä varsinkaan ajatella että omista hommista ei tule mitään, sellaisiin ajatuksiin on vain helppo valahtaa, kun muutenkin kuormaa on paljon.
       Joskus kaipaan ihan älyttömästi sitä aikaa kun kaikki oli paljon selvempää. Minulla oli työ, jossa olin hyvä, aina en voinut siinä kovin hyvin, mutta ainakin osasin sen... Nyt kun kaikki on edessä ihan uutena, en tiedä onko tämä sitä mitä haluan - sittenkään. En osaa mitään, kaikki on epävarmaa ja vaikeaa...
       Blaah.
       Onneksi lunta tuli helmikuuksi, ei ole niin synkeää ulkona vaikka sisäsielussa välillä onkin.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 27.1.2020
664. juoksupäivä (245 vko alkaa)
- 3927.3 km
- 5 km uimaranta (30 min)
- jalat vähän pökkelöt, mutta parani kun lämpeni
- askellus jo aika hyvä, vähän kiirehdin
- ryhti kesti
- pakarat käytössä
- sotilaspoliisit pysäytti lenkin kesken kaiken
- -5, pientä lumituiskua, tuuli

keskiviikko 29.1.2020
665. juoksupäivä
- 3931.6 km
- 4.3km uimaranta (35 min)
- väsytti ihan älyttömästi, ei olisi millään jaksanut lähteä
- jalat pökkelöt
- ryhti ihan ok
- askellus vähän huonohko
- taas sotilaat sotki koko homman!
- -1, pientä lumisadetta
- pitänee vähän ottaa huilia...