Sen Oikean miehen puoliksi syöty emäntä...

Koko viikon on oikeastaan ollut harmaata, kylmää ja niin syksyistä. Ilma on ollut todella ristiriidassa oman fiiliksen kanssa, sillä nyt kun olen pian ollut kaksi viikkoa syyslomalla alkaa pikkuhiljaa kroppa olemaan rauhoittunut, työstressi vähentynyt ja se tyyppi, joka oikeasti olen, alkaa pomppailla pintaan useammin.
        Jos Miehenmurikalta kysyttäisiin asia ei ihan noin olisi ♥
        Jos mietitte, oletteko tällä hetkellä Sen Oikean miehen kanssa yhdessä niin vinkkinä vaan, että jos mies kuuntelee kiltisti mesoamista, itkua ja täydellistä romahdusta ja loppujen lopuksi vetäisee piristykseksi vanhan pupun metsästys pelin (!) esiin, olette oikean miehen kanssa ♥ Minä nimittäin olen ♥
        Eilen pahoitin mieleni täysin, kun menin eilen Miehenmurun luo. Olin hyvällä tuulella kun menin ja sitten vähän petyin Miehen käytökseen kun homma ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut... Ja kylläpä minä mieleni pahoitin! Mielenpahoitus oli ehkä ok, mutta vollotus ja kollotus meni ehkä hieman yli. Mörkö nimeltä PMS oli ehkä suurin syy itkuun ja ajattelin eilen illalla kun köllöteltiin myöhemmin sylityksin, että taidan hankkia paidan, missä lukee isolla PMS ja laitan sen aina päälle kun on se aika kuukaudesta. Mies selviäisi vähän vähemmällä... ♥

 Eilen oli oma hemmottelupäivä, minun oma päivä.
       Tein jaloille kotihoidon ja lakkasin kynnet ranskalaisen manikyyrin tapaan. Ei ehkä nyt ihan priimalakkaus kun kynsien lakkaus puoli naiseksi kouluttautumisessa jäi teinivuosina vähän vähemmälle, mutta siistit jalat kuitenkin!
        Lämmitin eilen myös koko torpan kaikkia tulisijoja ja nautiskelin elävästä tulesta. Sen verran alkuihmisen verta minun suonissani liikkuu, että elävä tuli tekee olon turvalliseksi ja hyväksi, se rauhoittaa ja tasoittaa mieltä. Siksi kai rakastan kynttilöitäkin ♥ Nyt kun talossa on ollut taas vanhempi polvi omilla töillään en ole oikein päässyt tuikkujen valosta iltasella nauttimaan, mutta hiiviskelen sitten myöhemmin iltasella hetkeksi sohvan kulmaan nauttimaan...

Äiti kävi eilen ajelemassa isän uudella autolla, kun ei ollut vielä sillä ajanut. Äiti on muutenkin vähän arka autoilija, joten harjoitustie oli tällä kertaa paras mahdollinen: hiljaiset kylätiet kirkolle ja takaisin. Poistullessa äiti sanoi, että oli ollut vähän vaikeaa, kun nykyajan autoissa on vitos- ja kutos-vaihde. Sanoin, että kyllä edellisessäkin autossa vitos-vaihde oli ja jos olisin saanut äidin lyömään vetoa asiasta, olisin tienannut helpon parikymppisen euroja pussiini. Äiti oli nimittäin melkein menossa valalle, että niiden entisessä autossa ei ollut kuin neljä vaihdetta! Viisi siinä kuitenkin oli, isä tuli tuomariksi ja harmitti oikeasti etten harrastanut vedonlyöntiä.

Tänään minulla oli sitten kidutuspäivä.
       Olin varannut hammaslääkäriajan ja rokotusajan samalle päivälle ja seilasin tuvassa aamulla kuin jäävuoreen törmännyt Titanic niin, että äiti jo tuskastui. En oikein ehtinyt aloittaa mitään, mutta en myöskään viitsinyt lähteä odotushuoneisiin istuksimaan moneksi tunniksi, joten paapersin sitten oman kammarin, takkakammarin, tuvan ja jääkaapin väliä.
        Hammaslääkärin odotushuoneessa oli vanha pariskunta, joka teki olon NIIN hyväksi ja toivoin, että me joskus Miehenmörrikän kanssa oltaisiin samanlaisia ♥ ei niin, että oltaisiin hammaslääkärissä, vaan että meidän suhde vanhempana olisi yhtä lämmin ja rakastava monen, monen, monen vuoden tai vuosikymmenen  jälkeenkin. Hellä auttaminen takin etsinnässä tai takin pukemisessa, oven aukaisussa tai kassin kantamisessa. Kaikki semmoinen pieni ja ihana huomaavaisuus sai minut hymyilemään ja olisi tehnyt mieli syöksyä halaamaan vanhaa pariskuntaa, että olivat olemassa ja rakastivat toisiaan sillä tavalla!
           Kaikille niille, jotka pelkäävät, että menin halaamaan, voin sanoa, etten mennyt.
           Nainen toivotti hyvää hammaslääkärikeikkaa ja sille minä nauroin ääneen ja kiitin kauniisti ♥
           Oli muutenkin koko aamun ollut TAAS niin hyvä mieli ja onnellinen olo omasta Mussukasta ja meidän syyselämästä ♥ Voi että! ♥
           Hammaslääkäri kehui muuten hymyrivistöäni, mutta hammaskivenpoistoon sain uuden ajan ensi kuun alkuun. Osasin varautua siihen ja oikeastaan ihan mukavakin saada purukalusto hehkeään kuntoon. 
           Iltapäivästä sain sitten vielä rokotukset molempiin käsivarsiin. Hepatiitti A ja B sekä puutiaisaivokuumeen kolmannet vahvistavat rokotteet. Puutiais-rokote pitää uusia viiden vuoden päästä, mutta hepatiittisuoja onkin nyt sitten ikuinen. Sairaanhoitaja oli mukava, varsinkin kun sanoi, ettei olekaan pitkiin aikoihin pistellyt rokotteita... ehehe-ehehe... Ei mennyt piikit käsivarresta läpi, joten kai ne oikeisiin kohtiin jäi.

Autsista x 2 !

Mielikuvitus on mukava asia.
          Näin ajattelin ennen tämän illan lenkkiä, kun lähdin 7 maissa iltalenkkiä aloittelemaan ja ajattelin juosta metsätielenkin. Oli semmoinen fiilis, ettei asvalttitie nyt innostanut. Metsätien reunoilla sitten näkyikin möhkäleitä ja suurempia hahmoja tämän tästä, varsinkin kun kylänmiehet ovat sanoneet, että hirviä on näkynyt nyt aika paljon...
          Ajattelin yhdessä vaiheessa, että jos hirvi on OIKEIN nälkäinen, niin kaluaako se ihmislihaa? Kysymys Luonto Iltaan. Kysyjänä "Lenkkeilijä".
          Toinen ajatelma, jota pohdiskelin kun juoksin noin 3.5km metsätieosuutta, että jos mäyrät söisivät jalkani olisiko käsivarsissa tarpeeksi powereita että saisin raahauduttua vaikka isomman tien varteen? Ei varmaankaan olisi, kun lihaskuntotreeni on jäänyt vähälle...
          Sitten kun metsätieosuus päättyi ja pääsin kylätielle niin auraviitat veivät mielenkiinnon oikeisiin asioihin. Juoksin aina auraviitalta auraviitalle ja matka taittui huomaamatta. Oli ihana juosta ja vaikka pimeä ei ole ihan lempi-juoksuaikani, niin tänään tuntui hyvältä pinkoa pitkin pimeyttä viileässä lokakuun illassa. Juoksu kulki eikä kukaan syönyt minua tai osia minusta ♥
           HURRAA!

Kun alussa puhuin siitä, että energiaa alkaa olemaan oikeisiin asioihin, niin olen huomannut sen tämän kaverin kanssa. Oma synttärilahjani paremman huomisen puolesta. Kahvakuula 10g kyykyille ja muulle treenille ♥ Tykätty tapaus ja se treeni-into, jota olen yrittänyt kaivella esiin kesä- ja työväsymyksen alta alkaa löytyä pikkuhiljaa! Se tulee näkösälle hymyinä, ilona ja siinä, että tekee mieli treenata ja haastaa jälleen kroppaansa.
       JES! Mikä olo!

P.S. Pitkän harkinnan tuloksena aion saada käsivarsiin ainakin sen verran lihaksia, että saan raahattua puoliksi kalutun ruumiini tien varteen...
       

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
263. juoksupäivä (95vko)
- 1659, 3km
- 7km metsätielenkki (39min)
- hyvä juoksu, jaloissa ei oikeastaan tuntunut missään vaiheessa väsymystä
- hengitys kulki hyvin
- ryhti pysyi tosi hyvin, auttoi juoksun helppoudessa
- pimeässä mielikuvitus ja askel lensi
- oli mukava juoksu
- +4 ja pimeä, kylmä ilta, ihana juoksukeli kun oli sopivasti päällä
- illalla älyttömän lämmin, rauhallinen olo!        

Honeymoonia, hartiakipuilua ja hakemushekumaa ♥

Vitsiläinen olen taas niin onnellinen, että elän juuri tätä elämää ja juuri nyt! ♥
        Tänään oli taas harmaa syyssää, ei satanut mutta ei paistanutkaan (siihen paisteeseen ehti tottua jo...) ja väänsin koko päivän työhakemusta niin että ohimoita turvotti! On tavattoman vaikea sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi sellaisia asioita, joista itse on innoissaan kuin ilmapallo ja joissa koen olevani hyvä ja joihin minulla olisi paljon annettavaa. Ja sitten se pitäisi mahtua yhdelle sivulle! Mahdoton tehtävä tämmöiselle tapaukselle, joka kirjoittaa mieluummin kuin puhuu... Onneksi minulla oli kaksi oikolukijaa paikalla, jotka sanoivat kursailematta mielipiteensä, vetivät yli turhat kohdat ja tiivistelivät sanomisiani. Hakemus on vielä märehtimis-vaiheessa, mutta runko on hyvä. Siitä on helppo jatkaa...
        Sunnuntaina olimme siskonpojan 3-vuotispäivillä. Miehenmuru oli oikeastaan ensimmäistä kertaa "sukujuhlissa" - tosin toinen suku oli siskon miehen perhettä eikä sinänsä liittynyt meidän sukuun sen enempää. Murua jännitti aika tavalla vaikka yritinkin puhua pälpätellä koko ajomatkan ihan jostain muusta. Olen kuitenkin äidin tyttö sen suhteen, että meidän äidin mottona on ollut aina, että mieluummin päivä liian aikaisessa kuin tunti liian myöhässä! Me ei ihan päivää aikaisemmassa oltu, mutta melkein sen tunnin edellä kuitenkin. Päästiin siskon sohvalle varaamaan paikkoja hyvissä ajoin ennen ihmisryntäystä ja pian olikin asunto ääntä ja ihmistä pullollaan. Eihän siinä hälinässä voinut kamalasti tuttavuutta tehdä, mutta sanoin Miehelle, että eiköhän tilaisuuksia tule tutustua meidän porukkaa vähän pienemmissä ympyröissä. Olin vain niin onnellinen ja iloinen, että Miehenmörri tuli mukaan ja sain omani kanssa viettää juhlia ensimmäistä kertaa elämäni aikana ♥ Tuntui melkein, että juhlat olivat minun eikä siskonpojan, niin onnellinen olin! ♥♥
       Ajaminen Helsinkiin ja takaisin on vain aika raskas reissu yhden päivän aikana heitetyksi. Ja poistulo piti tehdä pimeällä...

Otin Miehenmörrikän luokseni Hesan reissun jälkeen ja saunottiin matkan pölyt pois ennen kuin nuupahdettiin unille. Huomasin taas, että vaatii jälleen tottumista nukkua toisen vieressä. Nukahtaminen on ihanaa, kun toinen tuhisee vieressä, nappaa kädestä tai kietoo käden ympärille ja suukottaa hyväksi yöksi, mutta yöuni oli sitten toinen juttu... Heräilin kun mies kääntyi, heräilin kun mies heräsi, heräilin kun käännyin ja osuin miehen käteen tai jalkaan... Aamulla olisi sitten taas uni tullut kun piti ryhtyä heräilemään. Ja kaiken lisäksi minulla on JÄLLEEN hartiat ihan jumissa ja hyvän asennon löytyminen oli senkin puoleen haasteellista.
         Tiedän, että kun on kauan nukkunut yksin ja saanut vallata sängyn ihan omineni, niin tottuminen toiseen vie aikaa. Mukavaa se kuitenkin on aina välillä kokeilla miten samojen unien kanssa sujuu ♥ Toisena yönä turhautti jo sitten, kun heräsin kolmen maissa enkä saanut unta enää millään! Mies nukkua tuhisi, käänsi kylkeä ja murahteli, mutta minä käänsin ja väänsin kun en unta enää kiinni saanut. Yhdessä vaiheessa turhautti jo sen verran paljon, että meinasin kääntää miehen peittoon rullalle ja kantaa sohvalle, mutta sitten Murrikka heräsi, silitti selkää ja kysyi oliko kaikki hyvin, kun istuin sängyllä ja huokailin ♥♥ Käperryin kainaloon, nappasin Miehen käden ympärille ja ajattelin, että uni on yli arvostettua ♥♥♥

Oli meillä taas vähän vaikeampikin hetki maanantaiaamuna, mutta setvittiin asia taas puhumalla ja pussaamalla sinne paremmalle puolelle ♥
         Ja vaikka muristaan välillä niin voi että! ♥♥
         Miten rakas ja ihana toinen kuitenkin onkaan ♥ Halaus ja suukot tuntuvat niin tutuilta ja niin hyviltä, etten osaisi kuvitella elämääni sellaiseksi, missä niitä ei olisi. Miehenmurrikka tekee minut välillä hulluksi, mutta suurimman osan ajasta Mies saa minut tuntemaan itseni täydellisen onnelliseksi ja rakastettavaksi, onnelliseksi, järjettömän iloiseksi ja itsevarmaksi ja hän saa minut rakastumaan itseensä joka päivä uudelleen ♥♥ Meidän suhde on räiskyvä ja lempeä, hyvässä ja huonossa, ja rakastan todellatodella paljon sitä, mitä meidän välillä on! On ollut kohta 11 vuotta ja 3 kuukautta ♥♥
        Välillä oikeasti mietin, että missä kohdassa olen tehnyt jotain NIIN hyvää, että olen Miehenmörön ansainnut!
         Eilenkin, kun illalla tehtiin kahdestaan vähän pihahommia kasvimaalla, niin ajattelin, että tätä elämää minä haluan! Rakkaan ihmisen vierelle arjen askareisiin, jakamaan jutut ja asiat, ilot ja surut, ja olemaan sen verran lähellä, että saa napata työpusakasta kiinni pussailua varten!
         ♥ Minun isäntä ♥

***

      
Kävin tänään iltalenkilläkin, kun olin koko päivän istunut työhakemuksen kimpussa niin pää huusi pientä happihyppelyä.
       Noh, eipä lenkistä oikein mitään tullut. Liekö univaje tai huonosti hoidettu nesteytys syynä, mutta lenkki kulki todella huonosti. Jalat suorastaan hyytyivät puolessa välissä niin että oikein kinttuja hetkutti. Onneksi loppulenkistä löytyi vielä boostia siihen, että edes viimeiset kilsat sain jonkinmoista juoksua aikaiseksi, mutta tulipa taas tiputtua maan pinnalle sen suhteen, että kroppa on juuri niin hyvässä kunnossa kuin mitä itse siitä pitää... Pitää vähän petrata lihas- ja kehonhuollon suhteen...
        Iltasella oli sitten jo Isäntää ikävä ♥ Juteltiin puhelimessa kaikenlaista ihanaa ja syvällistäkin, ja tuli ikävä sitä, että saisi kohta pötkähtää tuhisevan selän taakse nukkumaan...
        Olen niin onnellinen, iloinen ja rakastunut, että aion vallata ensi yönä koko sängyn!
        Unia tähdet, unia kuu ♥

P.S. kuvat otettu Paletti-korteista.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
262. juoksupäivä (95vko alkaa)
- 1652, 3 km
- 7.2 km kylälenkki (45 min)
- kuten ajasta näkyy, ei mitenkään sujuva lenkki
- puolessa välissä matkaa jalat menivät ihan hyytelöksi eikä jaksanut juosta oikein mitenkään, heikotti
- hengityskään ei auttanut, ja ryhti lysähti
- nestevajaus? univelka?
- onneksi loppulenkistä löytyi jonkinmoinen energiabuusti vielä loppukilsoille niin mieli ei ollut ihan maassa lenkin jälkeen.
- lihashuoltoa lisää, terveisin kroppa!
- aika kylmä keli, mutta silti liikaa päällä, en osaa pukeutua!!

Kanervien ja sypressien tanssia ♥

Tiedättekö mikä on pahinta näissä ihanissa syyskeleissä kun aurinko paistaa silmiin niin, että oikein tuntuu kun ruskettuu ruskan väreihin? Se, kun se tavanomainen syyssää sitten alkaa harmaine sadepäivineen. Ne tuntuvat sitten täysin nujertavilta, kun on saatu nauttia näistä ilmoista... Toivottavasti nämä kelit jatkuisivat siihen saakka kunnes ensilumi sataa maahan ♥ Pieni vaatimaton toive ilmojen valtiaille.
       Sain tänään jotain aikaiseksi.
       Hurraa!
       Vaikka aamu virahtikin kuin vanhan piian pyykit. Nukutti taas kuin olisi pitänyt nukkua vuoden edestä. Toisaalta sitä vartenhan kai syysloma on, että lepään.

Kärräsin pihamaalle syysasetelma tarvikkeet multineen ja kasveineen ja huom! omasta metsänlaidasta nappasin vähän sammalta ruukkujen reunuksille. En raastanut naapurin poronruokaa vaan ihan omista nurkista nappasin!
        Joskus puutarhakoulussa, noin satakaksikymmentä vuotta sitten, tehtiin syksyisin aina asetelmia myyntiin. Ensin niitä kutsuttiin syysasetelmiksi ja sitten kun marraskuu vaihtui joulukuuksi niiden nimet olivat jouluasetelmia. Tykkäsin siitä hommasta, mutta minun minimalistinen ja yksinkertainen tyylini ei kyllä aina ollut opettajien visioiden näköisiä vaan piti kuulemma olla runsautta enemmän. Tänään sain toteuttaa TÄYSIN omaa visiotani ja omaa yksinkertaista linjaani.
        Olin eilen ostanut korkeat, suipot ruukut, joihin upotin kaksi sypressiä ja ripsuttelin vähän sammalta tyvelle. Olin ajatellut ne koristamaan meidän porraspäätä, vähän kuin isommissakin kartanoissa (heh!). Noh, niistä tuli ihan komeat, mutta hakevat kyllä vähän vielä paikkaansa meidän kartanon portaikosta. Ensin ne olivat enemmän tuossa etualalla, mutta siitä ne kaadettaisiin heti kun ensimmäisiä kauppakasseja kannettaisiin sisälle, mutta tuolla seinän vieressä ne näyttävät, että ne vain lojuvat siellä unohdettuina.
         Pitänee miettiä vielä...

Toiset asetelmat tein sitten kuistille. Samaan paikkaan kun viime vuonna. Se oli hyvä kohta ja jotenkin siihen kulmaukseen sopii vähäiset koristeet, ainakin sitten kun ryhdyn laittelemaan jouluvaloja. Ystäväni tuoma kanervakin pääsi arvoiseensa käyttöön, kun tein siitä pääosan esittäjän toiseen asetelmaan, jonka rakentelin sinkkiämpäriin. Alustaa pitäisi vielä vähän pestä ja siistiä, mutta tänään oli vain tärkeää, että sain kasvit multaa ja homman edes jotensakin aluilleen.
      Tykkäsin tästä tuloksesta. Onnistunut.
      Pitää joku ilta laittaa vielä kanervan tuojalle kiitos kuvan kera! Ihana!

Kolmannen asetelman tein koiran haudalle. Kanervista ja sammaleesta. Siitä tuli kaunis, vaikka koira kyllä vain nuuhkaisi moista laitosta muutaman kerran ja antaisi olla.. Minusta se on kaunis.
        Haravoin lehtiä vähän pihamaalta, vaikka tänään oli kyllä niin tuulinen päivä, ettei haravointi ollut viisaimpia hommia pihamaalla. Jospa se vielä ensiviikolla pitelisi poutaa niin saisi kasvimaan tyhjäksi ja pihamaan talvikuntoon. Tomaatitkin ovat vielä ottamatta ja siistimättä...
       Kävin tänään lenkillä ennen pimeää. Mukavaa kun ei ole vielä tarvinnut kamalasti sysipimeässä juosta, mutta eiköhän sekin aika vielä tule, ettei ole aina mahdollista lähteä lenkille valoisaan aikaan. Tänään kuitenkin pääsin vielä auringon paisteessa juoksemaan.
       Olin ajatellut juosta tänään rankemman lenkin, mutta kun alku jo tuntui vähän vaikealta, mietin, että kannattaako minun kuitenkaan. Menin kuitenkin. Lenkin tekee raskaaksi kaksi aikamoista ylämäkeä mennen tullen. Suurin osa minun lenkeistä ovat sellaisia, mihin sisältyy vain yksi ylämäki, mutta tämä lenkki on aina semmoinen, että pitää vähän itseään psyykata, että sille tielle lähtee... Vaikka tänäänkin yritin koko ajan paukuttaa päähäni, että ylämäissä kehityn eniten. Ylämäet ovat ystäviäni... öhöm...
        Jotain kunnosta kertoo se, miten nopeasti pulssi tasaantuu rasituksen jälkeen. Huomasin tänään poistulomatkalla rankemmassa ylämäessä, että vaikka sydän takoi puolessa välissä mäkeä ihan kohtuullisesti, niin se tasottui todella nopeasti, kunhan pääsin tallaamaan tasamaalle. Jalatkin taisivat saada happea riittävästi, sillä mitään hapetusta ei tullut, vaikka muuten vähän jaloissa tuntuikin... lihaskuntotreenien jälkeisiä lihasjumeja... Teki taas todella hyvää huomata, että pystynhän minä johonkin!
        Taivas oli ihana kun tulin lenkiltä. Pilvi näytti vähän Godzillalta... vai onko se vain katsojan kierossa katsannossa?!

 Olin unohtanut, että tänään on lauantai. Jotenkin kun eilen saunoin, niin elin ihan sunnuntaissa, joten saunaa en tänään muistanut laittaa tulille ollenkaan... Pikkasen harmitti, kun lenkin jälkeen ehti vähän vilu raapaista hikistä paidan selkämystä. Olisi ollut ihana kellahtaa kuuman saunan lauteille köllölleen ja nautiskella vartti tai kaksi... No jos sitten seuraavaksi!
      Tein itselleni ihanan iltapalan. Munavoileivän, pikkutomaateilla ja paprikalla. Pitää oikeasti ruveta panostamaan omaan ruokaansa, sillä koko iltana ei tehnyt mieli mitään "herkkuja" jotka yleensä kertovat siitä, että verensokeri ei pysy tasaisena vaan tarvitaan napostelua, että saadaan se ylös. Tänä iltana iltapala oli juuri hyvä!
      Lojoksin sohvalla taas tuikkujen loisteessa ja nautiskelin Koston 2. tuotantokauden jaksoista. Säästelin niitä loppukesällä tänne ns. omalle ajalle niin saa rauhassa katsella ja viettää hämäriä iltoja.
      Onneksi Muksunkaan nivuspatti ei sitten ollutkaan tyrä vaan kovan kaatumisen tuloksena syntynyt verenpurkautuma kudoksessa. Painuu itsekseen pois ja jos ei, niin sitten pitää ottaa yhteyttä uudelleen. Helpotus sinänsä, vaikka ei tyräkään mikään suuri operaatio ole, mutta leikkaus kuitenkin aina... ja varsinkin kun kajotaan vatsan alueelle niin ei se niin yksinkertainen ole koskaan. Hyvä näin.
       Meillä on huomenna siskonpojan 3-vuotispäivät. Lahja on vielä paketoimatta, mutta testasin sitä jo tänään. Kalastelua. Hyvä kun testasin, sillä siitä puuttui patterit. Olisi taas ollut lapselle kiva antaa lahja, joka ei toimi. Mies yritti väistää juhliin menon viime hetkellä, mutta sanoin, että se merkitsisi minulle TOSI paljon, jos hän tulisi. Jännitti kuulemma lähteä tuntemattomien seuraan, mutta ainahan ne tuntemattomia on, jos niihin ei tutustu. Miehenmurrikka kuitenkin kuuluu minun elämääni ja haluan, että ne muutkin ihmiset, jotka minun elämässäni ovat tutustuvat toisiinsa. Ja kun puhutaan vain parin tunnin "kidutuksesta".
        Vetoomus kai osui ja upposi ja lupasihan se Miehenmussukka lähteä minun avecikseni. Saadaan ainakin ajella monta tuntia syyskelissä... Sinne ja takaisin. Ensimmäistä kertaa minun ei tarvitse tuntea itseäni paripuoleksi, orvoksi kaikkien niiden muiden seurassa. Vihdoin minullakin on mukanani se oma ihminen, jonka kanssa tulen ja lähden ♥ Ja jonka nimen saa laittaa korttiin oman nimeni viereen...

Käärepaperia vajaat...

Nyt minun on kuitenkin ryhdyttävä rapistelemaan kääreiden kanssa, että saan nämä ihanuudet piiloon. Katsotaan nyt lentääkö kalat nurkkaan heti vai saadaanko onkikisa aikaiseksi.
        Guten nacht, täältä tuikkukynttilöiden hämärästä ihanuudesta ♥
        Onnellinen nainen ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
261. juoksupäivä (94 vkoa täynnä)
-1545,1 km
- 8km rankka lenkki (48 min)
- juoksu kulki suht hyvin, mutta selvästi huomasi, että pakaroiden lihaskipeys teki askelista vähän vajaita
- lenkin ensimmäiset 3km oli kaikista haastellisemmat, mutta sitten hapenotto rauhoittui ja keho jotenkin tasaantui juoksuvauhtiin ja siihen että eteenpäin mentiin, yritti kroppa panna vastaan tai ei
- ilma oli vähän kylmä, huomasin sen reisissä, ja ehkä takkikin olisi pitänyt olla jo päällä, mutta ei hikikään hyvä ole
- askel pysyi lyhyenä, oikean puoleisen pakaralihaksen jumi tuntui askeleissa
- hengitys tasaantui nopeasti ja huomasin, että pulssi laski nopeasti ylämäkienkin jälkeen, eli kai minä jossakin kunnossa olen
- kiva juoksu ja teki hyvää!
- 14km päämäärä on taas vähän realistisempi

Citypäivä

En jaksanut nousta silloin kun kello soitti, vaikka tällä kertaa se ei soinutkaan kukonlaulun aikaan tai keskellä pimeimpää aamua. En vain jaksanut ja nautiskelin oikeastaan siitä, ettei ollut ihan pakko noustakaan...
     En ole koskaan ollut mikään shoppailuhirmu. En pidä kaupoissa ravaamisesta ja yritänkin kerätä kaikki tarvittavat ostokset niin, että sitten kun lähden niin hoidan kaikki asiat samalla kertaa. Käyn samalla keikalla kaikki kaupat läpi, missä pitää käydä.
      Hain aamusta postista siskojen synttäripaketin ja jotenkin itseänikin huvitti koko aamutohina. Viereinen autoileva mies parkkipaikan kulmalla antoi minulle loput parkkiajastaan, kun ojensi lähteissään parkkilapun minulle. Siinä oli juuri se parikymmentäminuuttia, joka minulla postissa menisi. Olin todella kiitollinen, sillä laskeskelin juuri vähän ennen autossa kolikkovarastoja - tai siis niitä olemattomia sellaisia.
      Ritarillisuus ei ole kuollut!
      Minulla oli tänään kampaajakin, että saan edes jonkinmoiseen kuosiin tämän kuontalon ennen kuin menen siskonpojan 3-vuotispäiville sunnuntaina. Oma kampaajani Anna on kyllä taikuri. Hetkessä se loi minun hiuksistani (jotka näyttivät lähestulkoon siltä, että kaikki sukupuuttoon kuolleet lajit löytyivät minun hiusteni seasta!) kauniin pään! ♥ Siinä kun istuin ja ihastelin, niin ajattelin, että pitänee neuloa kauniit sukat Annalle ihan vaan vaikka kiitokseksi siitä, että piristää minua joka kerta luomuksillaan.
     Kampaaja virahti, kun pääsin vähän myöhässä operoitavaksi, joten sovittu kaakaohetki Miehenmörrikän kanssakin vähän myöhästyi. Juotiin kupit aivan taivaallista kaakaota (mistä ihmeestä ne sen oikein tekee...!?) ja lohipiirakkaa, jota syödessä pohdiskelin, että pitäisi kaivaa jostain joku kiva syyspiirakan ohje.. Suolainen piirakka sopisi syysiltoihin vaikka pieneksi herkkupalaksi tai iltapäivän välipalaksi.
      Hmmm...

Yammyy!

Joillakin ihmisillä pesukone syö sukkia, mutta minun torppani syö pipoja. Minun juoksupiponi on nimittäin kadonnut kuin tuhka tuuleen, vaikka pidänkin yleensä juoksunutut hyvinkin erillään muista vaatteista. Niin vain on kadonnut. Tänään piti ostaa uusi... Tällä kertaa ostin semmoisen, joka menee vähän paremmin korville, kun nuo pipot joiden kanssa olen juossut jättää korvat paljaaksi ja sitten tuuli ulisee kuin tyhjässä siilossa! Hypistelin kyllä juoksuvaatteita, mutta sovitushommaan pitää varata sitten jo enemmän aikaa ja inspistä - niin ja rahaa!

Miehellä oli tänään fysioterapeutin käynti, missä oli käännelty ja väännelty kättä jälleen vähän enemmän. Oli annettu ohjeet seuraaville kolmelle viikolle. Minun mielestäni olisi voinut omatoimisen treenin lisäksi olla vaikka pari kertaa viikossa tai vaikka vain kerrankin viikossa ohjattu fyssaritunti, missä olisi katsottu, että liikerata pysyy siellä missä pitää ja homma menee muutenkin oikein. Nyt se on lähinnä sitten omaa harjoittelua päivittäin.
     Puhuttiin tänään taas siitäkin, että jouten olo tai pitkä sairasloma alkaa turhauttaa. Yritin sanoa, että nyt vaan pitäisi ottaa se asenne, että yrittäisi nauttia myös siitä, että saa täysin keskittyä toipumiseen ilman mitään muuta säätöä ympärillä. Sitä vartenhan sairaslomaa annetaan, että ihmisen saisi parantua rauhassa ja stressaamatta työstä toipumisensa kanssa. Minulle tekemättömyys tai jouten olo ei ole koskaan ollut ongelma, osaan olla tekemättä mitään eikä se ahdista eikä tuota hankaluutta. Löydän laiskottelusta virkistävän puolen ja rauhoittumisen ja lepäämisen ohella.
       Ollaan tässä asiassa Miehen kanssa ihan erilaisia.
        Nautin siitä, jos saan olla tekemättä mitään ja otan välillä semmoisen laiskan ajan silloinkin, vaikka pitäisi tehdä jotain. Nautin siitä, että voin lojua illan sohvalla ihan vaan oman itseni kanssa tekemättä mitään tai tuijottamalla tulta tai kirjaa lukien. En kaipaa mitään jatkuvaa tekemistä tai actionia ympärilleni. Nautin kotona olemisesta ja minusta se on paras paikka missä voi ylipäänsä olla! En kaipaa muualle...
       Mies puolestaan hyppii seinille, kun joutuu olemaan kotona kätensä takia. Olen sanonut, että päivään voi keksiä rutiinit ilman työtäkin, mutta ei sitä kukaan isolle ihmiselle tule rutiineja laittamaan valmiina päivän tunneille. Se omalle itselle sopiva päivärytmi on kokeiltava itse! Ja pidettävä siitä kiinni.
        Minun päivissä on melko sama rytmi joka päivä. Se jäsentää minun päivääni ja tekee siitä mielekkään ja nautin silloin enemmän myös silloin kun nappaan jonkun tunnin ihan vaan itselleni ♥

 Olen joskus sanonut, että pidän yllätyspaketeista ♥
        Siskot ottivat tämän tällä kertaa hyvinkin tosissaan ja ostivat lahjan, josta eivät itsekään tienneet mitä se sisälsi. Jonkinmoisen yllätyspussin! Sieltä paljastui värityskirja, käsipeili ja vettä hylkivä pöytäliina (ihan varmasti osuva tämmöiselle vesipedolle..)...ainut osuus lahjasta, jonka siskot tiesivät oli kirjakaupan lahjakortti ♥ JEE. Meidän perheessä kulkee edelleen pienenä vitsinä minun heittoni 'kuudesta pienestä yllätyksestä', jonka joskus sanoin, kun kysyttiin lahjatoiveita. Ylläripylläri-lahjat ovat ihan parhaita, vaikka minulle on helppo ostaa muutenkin lahjuksia. Olen kuulemma ennalta-arvattava ... ♥
         Iltasella sytytin tuikut ja löhösin tyynymeren kanssa sohvalla kynttilän hämyisessä valossa. Miehenmurrikan kanssa puhuttiin puhelimessa, mutta vähän se meni semmoiseksi jähinäksi taas... Enkä olisi jaksanut mitenkään tänä iltana mitään nahistelua, kun muuten ilta oli niin mukava rankan citypäivän jälkeen.
         Välillä vaan tuntuu, että näinä kuukausina olen ollut sivuosan esittäjänä tässä meidän suhteessa, kun meidän elämä on pyörinyt Miehen ympärillä.. Alkukesästä piti vakuutella, että Miehen ajatuksista huolimatta, olen sitoutunut meidän - ja vain meidän - suhteeseen eikä tähän väliin mahdu muita. Ja nyt on asiat pyörineet Miehen käden kuntoutuksen ympärillä. Meillä on ihana suhde, avoin, hellä ja rakastava, ja rakastan sitä, että Miehenmöllykkä jakaa minun kanssani ajatuksia ja tuntemuksia ja tällä hetkellä käden kuntoutuksesta syntyvää turhautumista, mutta toisinaan olisi mukava, että oltaisiin tässä suhteessa ihan vaan me kaksi. Ilman niitä ns. lisäosia hullujen ajatuksien tai kipeiden käsien muodossa...

P.S. Mies sanoi iltasella kun puhuttiin, että Muksulle oli kai tullut nivustyrä, kun oli kaatunut pyörällä vähän aikaa sitten... Käyvät huomenna näyttämässä niin tietävät sitten mitä sanovat lääkärissä... 
       Minulla on arvet molemmilla puolilla muistoina omista tyräleikkauksista. Leikkaus oli iisi juttu, en muista, että siitä olisi kiputraumaa tai pelkotraumaa jäänyt, mutta sairaalassa olo oli minulle ihan sietämätöntä! Olin jotain 6v. ja minua piti varmaan nesteyttää jo sen itkun takia, mitä itkin heti kun äiti tuli minua sairaalaan katsomaan eikä luvannut viedä kotiin ilman lääkärin lupaa... Voih.
        Ja sitten vielä ihmettelen miksi saan edelleen karkaamis-ajatuksia kun näen valkoiseen takkiin puettuja lääkäreitä...Nyt vain alan olemaan jo siinä iässä, ettei karkaaminen ole enää muuta kuin hölmön näköistä ja turhaa!

Elämän ja treenin motivaatiot

Sain tänään postissa oman synttärilahjaksi tarkoitetun paketin, vähän myöhässä joka hyvin sopii meikäläisen tyylille, mutta sitäkin mukavampi. Kaksi leffaa (huom! ei kirjoja tällä kertaa), jotka oikeastaan kuvaavat minua erityisen hyvin. Minun kahta puoltani, jotka ovat hyvin kaukana toisistaan.
       Toinen oli romanttinen draama Syksy New Yorkissa ja toinen toiminta draama G.I. Jane - Sotilas Jane. Itseasiassa tämänpäiväinen paketti inspiroi minua kirjoittamaan omista motivaatioistani niin treenauksessa kuin elämässä yleensä, vaikka en yleensä oikein availe kumpaakaan puolta juuri ulkopuolisille. En siksi, että se olisi jotenkin salaista, en vain ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Tänään kuitenkin iski inspis sen suhteen.

***

Tietyllä tapaa molemmat leffat tuovat esille omat motivaationi ja voimavarat - tosin vähän eri suunnasta. Olen aktiivisesti treenannut vasta vähän aikaa, mutta jo tässä ajassa olen oppinut huomaamaan, että onpa laji mikä hyvänsä ja tykkäisi siitä kuinka paljon tahansa motivaatiota saa aina välillä etsiä. Sama homma vähän elämänkin kanssa. Ei aina ole niitä aurinkoisia päiviä, hyviä päiviä, vaan toisinaan maailma potkii päähän ja lujaa! Ehkä se totuus pitää hyvin paikkansa, kun sanotaan, että jos ei huonoja päiviä olisi, emme huomaisi hyviäkään.
       Niin totta!

Kuva lainattu: w-dog.net

Silloin kun Miehenmurrikan ja minun suhteeni oli ainoastaan haave minun päässäni, katsoin Syksy New Yorkissa elokuvan aika usein. Siinä oli jotain lohduttavaa ja samalla rohkaisevaa.
        Olen aina ollut vähän hupsu rakkauden suhteen, vaikka elämäni ensimmäinen kolmannes ei mikään helppo taival ole ollutkaan niin aina minulla on ollut hullunvarma usko rakkauteen. Sen voittamattomuuteen ja siihen, että jos jaksaa vain uskoa niin rakkaus löytää perille. Jotkut ovat kutsuneet sitä lapselliseksi harhakuvitelmaksi, utopiseksi ajatukseksi elämästä, jolla ei ole verrannollista kohdetta tosielämässä. Tosi elämä on kylmä, julma ja epäreilu. Ehkä niin, mutta juuri siksi minusta on ollut tärkeä uskoa johonkin niin hulluun ja ihanaan kuin rakkaus!
         Lapsellinen usko rakkauteen onkin varmaan suurin motivaationi ja eteenpäin työntävä voima arkisessa elämässä. Se jotenkin kietoo ympärilleen kaiken oleellisen ja tuo pintaan ne oikeasti tärkeät asiat. Ne jutut, millä on vain merkitystä.
         Ehkä sekin, että olen joutunut odottamaan ja vähän tappelemaankin oman rakkauteni puolesta, tekee siitä minulle niin kallisarvoisen ja tärkeän. En pidä sitä millään muotoa itsestäänselvyytenä enkä ota Miehen läsnäoloa koskaan mitenkään tavanomaisena juttuna. Mutta sanokooot epäilevät Juudakset mitä hyvänsä, niin voin rehellisesti ja puhtain sydämin sanoa, että usko rakkauteen on tuonut minut tähän. Tuonut minulle rakkauden, Miehen, jonka rinnalla olen kokonainen ja joka saa minut leijumaan onnesta ja rakastamisen ilosta ♥

Kuva lainattu: abrindoobico.com

Toinen leffa, jolla on ollut minuun suuri vaikutus on G.I.Jane - Sotilas Jane. Täysin erilainen niin tunnelmaltaan kuin sanomaltaakin, mutta hyvin tärkeä minulle.
         Tällä viikolla olen kirjoittanut siitä, että juoksu on vähän kangerrellut ja pientä motivaation puutetta on ollut ilmassa. Se on minulla vähän sellainen lumipalloefekti: juoksulenkki jostain syystä ei suju hyvin, sitä jää miettimään ja pohtimaan ja harmittelemaan ja sitten voi olla varma, ettei seuraavakaan lenkki suju hyvin - kierre on valmis. Aika ajoin minun pitää tuijotella peiliin ja etsiä itsestäni ne syyt, jonka takia minä juoksen tai ylipäänsä treenaan. Mikä saa minut liikkeelle? Mikä ajaa minut mukavuusalueen ulkopuolelle, sen rajan tuolle puolen, missä kehitytään?
          Sotilas Jane on hyvä motivaatio-elokuva.
          En tarkoita sitä, että pitäisi liittyä erikoisjoukkouhin ja rääkätä itsensä puolikuolleeksi vain todistaakseen jotain, vaan löytää oma tie siihen, mikä oikeasti potkii eteenpäin. Tänään todella pompautin pintaan jälleen sen mitä varten minä juoksen, omat tavoitteeni ja omat haasteeni, jotka saavat minut vetämään juoksukengät jalkaan ja juoksemaan kintut kipeäksi ihan vaan siitä ilosta, että olen löytänyt lajin joka tekee minulle hyvää. Tajusin tänään, että minä tarvitsen tavoitteen juoksuun ja treeniin, jonkin päämäärän mitä kohti minä taaperran. Tällä kertaa se on kropan hyvinvointi ja se miltä näytän uimapuvussa keskellä pohjoisen hankia ensi talvena, kun lähdetään Miehen ja Muksun kanssa talvilomalle ja 14 km juoksutavoite.
          Ja tänään kun lähdin lenkille illan hämärtyessä, auringon laskiessa kellertävänpunaisena metsän taakse, juoksu kulki ja sielussa asti tuntui se tuttu tunne, että pystyn mihin vain! Eikä siihen tarvittu kuin Sotilas Janen loppukohtaus ja pieni tuijotus peiliin!
          Tiesin mitä varten treenasin.

Kuva lainattu: multiglom.com

Minussa varmaan (?!) asuu pieni feministi - eikä ehkä ihan mikään pienikään. Mutta minusta G.I. Jane on semmoinen leffa, jonka jokaisen naisen tulisi katsoa, joka ajattelee, ettei pysty johonkin tai jolle on sanottu, että 'ei sinusta ole siihen'.
        Vaikka en nyt tarkoita sitä, että naisten PITÄISI tehdä samoja asioita kuin miehet, niin minusta MAHDOLLISUUS siihen pitäisi suoda. Olen ollut työelämässä aina siinä tilanteessa, että minulle on sanottu, ettei naisesta ole johonkin sellaiseen mihin mies kelpaa. Se on kasvattanut minut ehkä liiankin sitkeäksi ja periksiantamattomaksi tiettyjen asioiden suhteen, mutta minusta nainen ja mies pystyvät tekemään samoja töitä tai ainakin siihen pitäisi olla mahdollisuus kummallakin sukupuolella.
         Pelkkä voima ja lihasmassa ei ole kaikki kaikessa, vaikka sitä toki miehillä on luonnostaankin enemmän, mutta voimaakin voi käyttää niin eri tavalla. Minä kunnioitan hurjasti sellaisia naisia, jotka puskevat sitkeästi eteenpäin huolimatta siitä, mitä mielipiteitä heistä sanotaan tai miten ala-arvoiseksi heidät yritetään nitistää. Ja toivon, että jossain vaiheessa minäkin voin todeta, että olen saavuttanut sen mitä kohti itse olen yrittänyt taistella tässä edelleen niin miehisessä maailmassa - siihen, että naista pidettäisiin yhtä arvokkaana ja yhtä tärkeänä osana yhteiskuntaa ja työelämää kuin miestäkin. Siihen, että nainen ansaitsee omalla osaamisellaan, omalla taidoillaan ja omana itsenään yhtä lailla paikan työelämässä ja normi arjessa kuin mieskin.

Kuva lainattu: alchetron.com

Suosittelen molempia leffoja lämpimästi, ette varmastikaan ajattele niistä samoin kuin minä, ette ehkä edes löydä niistä samoja voimaannuttavia hetkiä kuin minä, mutta ihan leffakokemuksinakin molemmat elokuvat ovat erinomaisia.
          Syksy New Yorkissa sopii iltoihin, joihin kaipaa ruskan pehmeyttä, rakkauden kipeyttä ja ihanuutta, romantiikkaa ja kiitollisuutta omasta rakkaasta ♥
          G.I. Jane sopii puolestaan niihin hetkiin, kun joku on aukonut päätään väärälle mimmille!
          Toimii - molemmat!

***

Lopuksi pieni yhteenveto tästä päivästä.
       Ihanan aurinkoinen päivä, vaikka se vähän hämäsikin, sillä oli melkoisen kylmä heti kun vähänkin tuuli tai meni varjoon. Ajoin lopun nurmen tänään ja turkishaalarissakin tuli pieni vilu. Linnut olivat repineet minulta unohtuneen bio-astiapussin liiterin pöydälle. Sai kyllä siipiveikot kuulla kunniansa, vaikka itsellenihän minä eniten ärhentelin, mitäs olin unohtanut sen siihen pöydälle!
       Lenkki sujui hyvin, erinomaisesti, vaikka sinänsä itse juoksu oli varsin normaali. Fiilis teki siitä kuitenkin ihan tähti juoksun ja metsätiellä juostessa näin hirvenkin. Komea eläin ja iso. Se katseli minua eikä liikahtanutkaan pelloltaan. Vähän aikaan tuijotettiin toisiamme ennen kuin juoksin ohi. Olisi pitänyt sanoa, että varoo niitä miehiä, jotka pukeutuvat kohta punaisiin ja oransseihin pukuihin...
      Kävin ulkosaunassa ja nautin hämärästä ja koleasta illasta kun vilvoittelin saunapolulla. Tähtitaivas loisti torpan yllä ja minä oli kokonaisvaltaisesti onnellinen nainen ♥ Elämä antaa pieniä onnen murusia ja olen oppinut hyödyntämään ne kuin ydinvoimala uraanihiput - tehnyt niistä oikeita energiapommeja, jotka auttavat jaksamaan ja antavat puhtia!
       Boostia buddyt! ♥


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
6.10.2016 torstai
260. juoksupäivä (94 vko)
- 1637,1 km
- 8km metsälenkki (43 min)
- hyvä juoksu oikeastaan alusta asti, sen vain tuntee kun lähtee ja jaksaa hyvin
- jaloissa tuntui eilinen lihaskuntotreeni yläreisissä ja pakaroissa, mutta juoksu luultavasti vähän auttoi asiaa ja sai kuona-aineita liikkeelle - tai sitten en pääse huomenna sängystä, jompi kumpi!
- ryhti kesti, vaikka keskivartalolihaksissakin on sanomista
- askel pysyi lyhyenä ja tehokkaana
- ihana keli juosta
- 1 hirvi nähty tänä syksynä!
- Ihanan vahva ja voimakas olo juoksun jälkeen

Synttäripäivääääää!

Minun syntymäpäivä!
       Taas kerran ♥
       Heräsin aamuvirkkuisen ystäväni viestiin, mutta enpä muutenkaan halunnut päivääni tuhlata sängyn pohjalla vaan pomppasin ylös ja vetäisin verhon ikkunasta. Maisema aukeni tällaisena. Aivan mahtava syyssää, aurinkoinen ja kaunis, vaikkakin kylmä. Ainakin sään puoleen synttäripäivän tilaus osui ja upposi! Hain postin ja ajattelin, että etsin jonkun hyvän uutisen siitä synttäripäiväni kunniaksi. Homma osoittautui hankalaksi, sillä selvästikin huonommat uutiset saavat palstatilaa enemmän kuin hyvät. Tähän hätään en oikein muista ainuttakaan hyvää juttua lehden sivuilta... ehkä jonkun hyvän lohitarjouksen k-kaupan kalatiskistä... pidetäänkö siitä?

Laitoin uunin päälle. Joku laiskanpuoleinen emännyys ei ollut jaksanut/muistanut/viitsinyt kantaa tupaan pitkiä puita lisää, joten piti poltella ne joita halkolaatikossa lojui. Kovin lämpöiseksi tupa tuli näilläkin.. mittarissa ei meinannut numerot riittää iltapäivästä kun tutkittiin. Kuten ystäväni sanoi, ei lämmin luita riko. Pahempi se olisi kylmissään istua.
       Ja se kyökkipiika on edelleen karkureissullaan, joten tämän päivänsankari-emännän piti saada aamiainen ihan itse pöytään. Onneksi tykkään aamupalan teosta silloin kun siihen on aikaa, kiireessä tai väsyneenä se ei onnistu oikein mitenkään. Kananmunavoileipä, rautapitoinen aamumehu ja Bona-mangosose (siinä lukee että yli 4kk ja näillä ikävuosilla taidan ainakin sen olla nipinnapin saavuttanut...pulinat pois). Namskis ♥

Aamupalan jälkeen piti vähän heilutella imuria ja moppia talossa. Olisi kai pitänyt jaksaa se(kin) homma tehdä jo eilen, mutta kun ei oikein eilen ollut mieleltään siinä kuosissa, että olisi kannattanut kättä pidempään tarttua. Sillä aikaa kun uunissa hiilet punertuivat, imuroin torpan ja pesin lattiat.
       Puhdas koti ♥

Miehenmurrikka saapui pihaan juuri kun olin moppaamassa. Naureskellen sanoin, että ehtisi vielä mopin varteen vaikka imurin missasikin! Olipas taas ihana nähdä, pompata syliin ja halaukseen ja synttärisuukkojen tulvaan ♥ Ja aika hyvin Miehenmuru minut jo tietää, kun lahjaksi toi suklaata, lakritsaa ja kimpun ruusuja. Kuten jo viime kerralla sanoin, kun Mies toi minulle kukkia, että kimppu kukkia on minulle niin harvinainen juttu, että tuntuu kyllä sydämen kammioissa asti ♥ Ja mitä tulee siihen suklaan + muiden herkkujen vähentämiseen, niin taidan aloittaa VASTA näiden herkkujen jälkeen. Tänäänkin teki yhdessä vaiheessa ihan kamalasti lakritsaa ja taidan vielä tänä iltana pussin aloittaa...
        Ruokin Mieheni kylläiseksi ja sitten vain oltiin. Olla löhöskeltiin sohvalla ja välillä käytiin vilvoittelemassa pihakävelyllä, kun tuvassa todellakin oli aika kuuma... Oli mukava vaan olla Miehen kanssa ilman häiriötekijöitä. Vain me ♥ Yleensä vaikka kahdestaan ollaankin niin kolmantena pyöränä on ainakin televisio. Tänään oltiin kyllä vain toisillemme ja se tuntui todella hyvältä.

Lapsuudenystäväni tuli alkuilllasta kylään ja pitelin Miehenmurrikkaa ainakin sen aikaa paikallaan, että saisin näyttää Minun Omaani lapsuudesta asti minut tunteneelle ihmiselle. Olin niin ylpeä omastani ja jälkeenpäin ystäväni sanoikin, että minun tyyppinen mies... ♥ Niinhän se on. On ollut aina. ♥
        Istuttiin pöydän ääressä pitkän aikaa, jälkeenpäin ajattelin, että olisi voitu istua sohvillakin, mutta jotenkin jäätiin jutuista kiinni kahvipöytään. Juteltiin varmaan puolen vuoden edestä tai milloin viimeksi nyt oikein kunnolla oltiin päästy asiasta puhumaan. Vitsiläinen oli mukavaa ja tajusinpa taas, että vaikka minulla ei numerollisesti ystäviä paljon olekaan niin ne joita minulla on, ovat kyllä laadullisesti täyttä priimaa!
         Ja senkin huomasin, että vaikka välissä olisikin muutama kuukausi, puoli vuotta tai enemmänkin, niin jutut tai yhteinen kemia ei kyllä katoa mihinkään. Juteltiin ihan samalla tavalla kuin oltaisiin nähty jok'ikinen päivä.
         Lahjaksi sain ihanan Gallunan. Pitäisi vaan ehtiä hakemaan vähän syysasetelmiin kasveja. Haaveilen vähän mahtipontisista syysasetelmista, mutta taitaa kirstun pohja tulla vastaan ennen niitä...

Mun Murun lahjukset ♥♥

Galluna lyhdyn kera.

Iltasen aloitin pienellä lihaskuntotreenillä.
         Oi ja voi.
         Missä miun pakarat ja reidet ovat olleet koko kesän kun olen ahkerasti käynyt lenkillä?!? Tein nimittäin ihan tasoltaan helpon treenin ja jo jalat vatkasivat ensimmäisen 5min jälkeen. Lihaskunnosta ei tietoakaan pakaran tai takareiden alueella, missä aikaisemmin oli oikeasti jo jonkinmoisten lihasten alku!
         Täytynee tehdä pieni parannus tämän asian suhteen. Ei pelkkä juoksu enää riitä vaan pitää huolehtia lihaskunnostakin tai kohta ei ole enää mitään millä juosta! Huolestuttavaa, olenkohan taas huomenna raajarikko? Moisesta treenistä!
          Oi ja voi..
         Iltasuihkun jälkeen oli sitten hemmottelun ja fiilistelyn aika. Sytytin ensimmäiset kynttilät uunin muurille ja laitoin valot ihan himmeiksi. Laitoin Viesti Mereltä leffan pyörimään ja kaivauduin tyynymeren keskelle tuvan sohvan kulmaan. Tuli Miehenmurrikkaa ikävä ♥
          Ja meidän koiraa.
          Toinen synttäri jo ilman koiraa ja jotenkin tuntuu, että tuleeko tästä helpompaa? Kaikki sanoo, että ajan kanssa ja aika on paras lääke ja lohduttaja, mutta ei taida olla paras rohto minulle. Ikävä on ihan samanlainen kuin vuosi sitten tai puolitoista vuotta sitten. Joskus aamuisin oikein odotan että koiruus raapaisisi ovea ja käskisi ylös, ja joskus iltasella kaipaan älyttömästi sitä ääntä, kun koira rojahti tuohon omaan nurkkaansa, minun oven alle ja kohta kuului kun hauva näki unta ja ulisi unissaan ♥
           Kaipaan kaikkea sitä vallan mahdottomasti...

Kaiken kaikkiaan parempi synttäripäivä kuin edellisvuotinen - olin silloin nimittäin virtsatietulehduksen jälkimainingeissa ja antibioottikuurista väsyksissä... ja torppa oli vielä remontin viimeistelyvaiheessa kamalan remonttikesän jäljiltä... huh hei! Että parannusta viime vuoteen huimasti, heh heh! Ja muutenkin ei hassumpaa täyttää 32 vuotta. Ihan mukava ikä, jotenkin katu-uskottava.
        Minun päivä ♥ Iki-iki-oma ♥
        Oon niiiiiiiin onnellinen kaikesta ♥♥♥


P.S. Pikkusiskon paketti odottaa minua postissa. Hitsiläinen kun olisi tehnyt mieli rynnätä heti postiin kaappaamaan se mukaani, mutta en ehtinyt tänään... Siskon tuntien se on kyllä jotain vallan mukavaa. En malttaisi odottaa että saan sen käsiini ♥

Ärsytyspäivä

On totta, että jos päivä alkaa hyvin, luultavasti päivä sujuukin hyvin, mutta jos päivä alkaa ns. väärällä jalalla jo valmiiksi, ei sen paranemisesta ole varmuutta. Minulla oli tänään tuota jälkimmäistä. Oikea Ärsytyspäivä!
        Päivän aloitti kärpänen.
        Nukuin hyvin aina siihen asti kunnes kärpänen heräsi pörräämään aamutuimaan ikkunan ja verhon välistä. Hetken aikaa sitä kuuntelin ja sitten napsautin äänikirjan päälle, että sen ääni sotkisi vähän kärpäsen pörinää. Vähän aikaa torkuin vielä sen pörinänkin jälkeen, mutta päivä oli saanut jo kohtalokkaan sysäyksen..
         Olin suunnitellut nurmenajoa tälle päivälle kun eilisestä päivästä loppui tunnit täysin. Hyvä kun sain kukkapenkit peratuksi. Unohdin vain sen, että Luonto Äidin kanssa ei suunnitella mitään. Pitäisihän minun, ulkotyöläisen, se muistaa! Mittari näytti +8 astetta ja tuuli pohjoisesta niin, että postinhakumatkalla oli näpit jo ihan jäässä. Rohkeasti kuitenkin sonnustauduin turkishaalariin, pipoon ja rukkasiin ja kaulahuiviin ja pomppasin leikkurin selkään. Ehdin tunnin pyöritellä pihanurmea julmetun kylmässä kelissä ennen kuin rupesi satamaan...
          Viskasin rukkaset tiskiin - kirjaimellisesti.
          Suututti. En vain oikein tiennyt että mikä noin niin kuin eniten? Nurmenleikkuun keskeytyminen, kylmä ilma, muuten vain suunnitelmien kariutuminen, oikukas olo? Toisaalta hyvä kun tämä olo tuli tänään eikä huomenna...
         Hih ♥

Uskokaa tai älkää, minulla oli ikävä tätä: kunnon lumimyräkkää!
       Muistan kyllä, että tämän aamun jälkeen ajattelin jälleen kerran, etten ikinä saa tietä aikaiseksi pihamaalle, mutta niin sitä vain saatiin silloinkin lumi auratuksi ja piha siistiksi. En niinkään kaipaa hurjia lumitöitä vaan tätä fiilistä! Lumituiskua, pakkasta, ääriolosuhteita.
       Viime talvet eivät ole oikein tuntuneet talvilta, kun lumi on tullut vasta tammikuussa - jos silloinkaan. Kaipaan vanhan ajan talvia, kun lumi tuli lokakuun lopussa, sitä aurailtiin isoiksi kinoksiksi jo joulukuussa ja jouluna puut notkuivat lumen painosta...
        Minulla oli tänään motivaatiopulaa juoksussa. Piti oikeasti hakea motivaatiota itsestään oikein kunnolla. Yritin visualisoida sitä, miksi juoksen, mitä ajan sillä takaa. Haluan pysyä kunnossa, pitää itsestäni huolta, saada kroppaa vähän enemmän vahvuutta ja kestävyyttä, näyttää ja voida paremmin. Tiesin kaiken tuon ja silti minun piti potkia itseni tänään lenkille.
        Eihän se kulkenut. Jos lähtökohdat on tuollaiset niin se kertoo jo sen, että ei voi juoksu kulkea. Pitää taas vähän oikaista tätä ravintoympyrää. Alkaa syömään oikeita asioita ja jättää jälleen kerran sokeria vähemmäksi. Se auttoi silloin kun vatsa oli todella huonona ja nyt pitäisi kokeilla samaa. Syksy vaan on hankala vuodenaika sokerin jättämiselle kun pimeällä tekee mieli suklaata enemmän kuin kesän valoisaan aikaan. Pitää vaan korvata sokeri ja makea jollain paremmalla...

Aamusta olin kamalan levotonkin. Uunissa paloi tulet ja olisin ihan hyvin voinut vaikka imuroida (joka nyt sitten jäi huomiselle...pöh!), mutta ravasin vain pitkin torppaa enkä oikein malttanut tehdä mitään. Tiedän kyllä, että töiden jälkeen minulla menee tähän ainakin viikko, rauhoittumiseen ja stressitason laskuun, on aina mennyt. Olen raivostuttava tapaus ainakin viikon töiden jälkeen, kun kroppa käy jollain jälkiboostilla ennen kuin nollaa itsensä täysin.
        Miehenmurrikka lupasi huomena tulla halimaan päivänsankaria ♥ ja illemmalla tulee sitten ystävä käymään, jonka kanssa ei ollakaan piiiiitkään aikaan päästy turisemaan kunnolla. Oikein odotan että nähdään. Muita ystäviä en ehtinyt edes kutsumaan, mutta kutsun sitten kun on paremmin aikaa ja hermoja järjestellä asioita ja tarjoamisia. Syntymäpäivä on minulle enemmänkin semmoinen oman ajan päivä. Silloin onkin ihan mukava vaan olla itsekseen ja nauttia olosta ja siitä että on taas vuoden vanhempi.
        ♥

P.S. Anni, jos luet tätä: laitoin kirjeen tänään postiin ja se lähtee varmaankin huomenna... toivottavasti löytää sinut ♥ 

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
259. juoksupäivä (94vko)
- 1629.1 km
- 5km metsätie (35min)
- kamala juoksu! ei kulkenut yhtään
- motivaatio nollassa ja se näkyi lenkkipolulla heti
- askeleetkin potkivat pieniä kiviä, lennokkaasta juoksusta ei tietoakaan
- ryhti lösähtänyt istuvaksi ja jalat hyytyivät parin kilsan jälkeen
- ajattelin, että pienikin lenkki on parempi kuin ei mitään...
- +8, kylmä tuuli, liikaa päällä

Raivaamisia

Syypimeässä on se hyvä puoli, että se ajaa ajoissa sisälle rauhoittumaan ja nauttimaan illasta. Kesällä kun valoa riitti yöhön saakka niin sitä touhusi ja teki pihahommiakin aina niin pitkälle kuin pulssi tuntui.
         Tiedättekö mitä rakkaus on?
         Se on sitä, että lähtee minun kanssani katsomaan Bridget Jones's Baby-elokuvan leffateatteriin, vaikka ei niin kamalan suuri Bridget-fani olisikaan ♥ Käytii Miehenmurrikan kanssa nimittäin eilen treffeillä ja vein poloisen katsomaan Bridget Jonesin uusimman. Kyllä Mies hereillä kesti ja sanoi leffan olleen ihan viihdyttäväkin, parasta oli kuulemma se, ettei elokuvassa ollut enää Hugh Grantia... (..minulla sattuu olemaan aikamoinen kokoelma kyseisen miesnäyttelijän romanttisia leffoja, taisivat mennä boikottiin - ainakin jos meinasin, että yhdessä katsottaisiin...)

Kuva: sheknows.com

Kuva: eonline.com

Taattua Bridget Jones-laatua koko leffa - ja ennen kaikkea juuri oikeanlainen loppu! Teki mieli eilisen leffaillan jälkeen katsoa kaksi edellistä Bridgetiä maratoonina. Jospa sitten vaikka viikonloppuna!
         Tänään minulla oli Ahkeruuden Päivä.
          Nukuin hyvin ja kohtuullisen pitkäänkin, mutta olin kyllä aika nopeasti pihahommissa heti aamupalan jälkeen. Välillä piti käydä uunia hämmentämässä, kun en malttanut odottaa edes sen lämmitystä sisätiloissa. Aurinko paistoi syystaivaalta niin kauniisti, että luulin sen olevan vain jonkinmoinen erehdys ja kohta se painuisi pilvien taakse ja sataisi taas koko päivän. Piti käyttää aika ja aurinko hyväksi.

Raivasin takapihalla olevan pyöreän kivikon heti aamusta, kun siinä oli oikeastaan suurin homma. Miten mukavaa olikin tehdä välillä töitä ns. omaan pussiin eikä aina niin, että työmaan nurkat siistiytyvät ja kotinurkat kasvavat metristä heinää. Minulla ei ollut edes puhelinta tavoitettavissa, vaan härveli lojui tuvan pöydällä. Töissä piti olla aina puhelin mukana, ainakin työpuhelin jos ei muuta. Otin lomaa myös luurist tänään!

Sitten raivasin saunan kivikon ja trimmasin nurkat ja pihamaan ympyrät. Trimmailin viinimarjapuskienkin reunat ja sitten yritin päästä tuuheasta nurmesta läpi ruohonleikkurilla, joka osoittautui melko haastavaksi. Oli ehtinyt nurmi kasvaa jokseenkin pitkäksi puskien välissä... Missä lie ruohonleikkaaja haahuillut koko alkusyksyn?! Jos saan sen kiinni, annan potkut!

 Laitoin välillä saunan päälle ja sitten vielä siistin kuurin takaiset kivikot. Kuka näitä kivikkokukkapenkkejäkin näin vallan mahdottomasti on tehnyt näihin kulmille? Eihän näiden raivaukseen yksi elämä taida riittää!
         Huomiselle jäi sitten nurmen ajo (jos saan koneen kuntoon) ja kaupassa käynti. Pitää vähän ostaa ruokaa, että jaksaa ahertaa...
         Vaikka päivä oli aika raskas, oli minulla kuitenkin hurjan hauskaa. Siistiminen on aina hauskaa tekipä sitä sisällä tai ulkona, kunhan pääsee vauhtiin. Sitten kun on henki päällä niin sitten sitä mennään kuin punainen viiva! Ja nyt ei ole syystöistä jäljellä kuin hifistelyä. Pitäisi saada vähän syysasetelmia tehdyksi ja pientä koristelua syksyyn. Harmi kun en ehdi keskiviikoksi saada komeita asetelmia kuistille ja portaille. Jää ensi viikkoon tai loppuviikolle... höh.

Illalla nautistekin ulkosaunan lämmöstä ja syystaivaan punertavista sävyistä. Oli hiljaista, illan viileää ja rauhallista. Voi miten nautinkaan siitä, että sain kuunnella vain hiljaisuutta ja olla keskellä kaikkea avaruutta ja tilaa!
        Iltapalallakin oli ihanaa, kun tupa oli hiljainen ja lämmin. Saan olla monta päivää ihan omineni torpassa ja aion kyllä kiskoa irti jokaisen onnen pipanan näistä hetkistä ♥
        Nyt taidan mennä keittämään kupin kaakaota ♥♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
2.10.2016 sunnuntai
258. juoksupäivä (93 vko)
- 1624, 1 km
- 5.4 km uimarantalenkki (31min)
- juoksu oli aika väsähtänyt juoksu
- jalat olivat edelleen kipeät ja voimattomat, vaikka vauhti olikin ihan normi
- semmoinen mukavan piristävä ja rasittava juoksu yhtä aikaa
- teki hyvää, mutta ei tullut ihan semmoista oloa että JES!
- ihana aurinkoinen iltapäivä, +12 astetta ja ihana syyssää!

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Antoine Laurain

PUNAISEN MUISTIKIRJAN NAINEN

WSOY

Laurent Letellier löytää hylätyn käsilaukun, josta puuttuu puhelin ja lompakko. Muut tavarat eivät olleet varkaalle kelvanneet. Laukusta löytyy myös punainen muistikirja, jonka kirjoittaja alkaa kiehtomaan Laurentia siinä määrin, että hän päättää etsiä sen kirjoittajan käsiinsä.
       Homma vähän luiskahtaa lapasesta, kun Laurent joutuukin vähän lähemmäs salaperäisen laukun omistajan elämää mitä oli luullut. Joskus on kuitenkin hyvä katsoa se mahdollisuus elämänsuunnalle, mihin ei missään nimessä uskaltaisi askelta ottaa.

" Niin kuin radiotaajuudesta, joka lähettää aaltoja hyvin kaukaa. Viesti on epäselvä, mutta jos heristää korvaansa, erottaa pätkiä tuon elämättä jääneen elämän ääninauhasta. Kuulee itsensä lausumassa lauseita, joita ei ole koskaan lausunut, kuuntelee askeltensa kajahtelevan paikoissa, joissa ei ole koskaan käynyt, erottaa mainingit rannalla, jonka hiekalla ei ole koskaan astellut."

Minä en omista käsilaukkua. Kannan laukkua vain hätätilanteissa eli en voinut kurkistaa omaan laukkuuni ja miettiä, mitä minusta käsilaukkuni perusteella pystyisi päättelemään.
         Kirjan idea oli ihana.
         Ajatus siitä, että ihmisen tavarat kertovat jotain niiden omistajasta on jotenkin kamalan kiehtova. Mitä minusta pystyttäisiin sanomaan vain niiden tavaroiden perusteella, joita minulla on? Miten paljon ne kertovat sellaista, mitä ei muuten ihmisestä tietäisi ensikohtaamisen jälkeen?
         Täytyy kuitenkin sanoa, että kirja oli pieni pettymys. Ihanasti kirjoitettu, kaunista tekstiä ja sujuvaa kerrontaa, mutta jotenkin ihana ajatus käsiteltiin hyvin laiskasti. Juoni olisi antanut tilaa paljon enemmän salapoliisityöhön, siihen, mtä oikeasti käsilaukun tavarat olisivat antaneet omistajastaan.
         Sen verran kirja kuitenkin herätti ajatuksia, että ajattelin miten pienistä jutuista elämä oikeasti on kiinni. Jos jättää tarttumatta johonkin tilaisuuteen tai hetkeen, voi elämä saada ihan eri suunnan. Toisaalta taas tilaisuuksiin tarttuminen voi tuoda elämään jotain tavattoman ihanaa, kaunista ja vastustamatonta.
        Kirja pienen romatiikan nälkään.

Lokakuu ja viidakosta kukkapenkiksi

Lokakuu!
    Hurraa!
    Olen vannoutunut kesäihminen, mutta lokakuu aiheuttaa minussa kyllä hymyä ja hyvää mieltä - eikä pelkästään sen takia, että se on synttärikuukausi. Se on jotenkin semmoinen "välikuukausi" kun ei olla enää ihan syksyssä eikä oikein vielä talvessakaan. Kaikki kelit mahdollisia!
      Ja kyllä syksy on vaihteeksi aika ihanaa aikaa, en vain malta odottaa, että pääsen siitä kunnolla nauttimaan. Lehtikasoista, tummista pilvistä ja syysauringon viistosta paisteesta. ♥
      Nukuin todella hyvin. Ehkä ensimmäinen merkki töiden loppumisesta on juuri uni. Työstressi aiheutti vähän semmoista levotonta unta, heräilyä ja huonolaatuista unta, mutta heti nyt jo ekana yönä huomasi, että kun ei tarvitse miettiä töitä niin unikin on parempaa. Muuten ei vielä pää ole tajunnut, että tässä elellään kesälomalla! Kai se sen maanantaina jollain tavalla sisäistää.
       Lähdettiin aamusta isän kanssa ojankaivuuseen. Jokasyksyinen ja -keväinen operaatio, kun meidän imeytyskentän putki laskee vähän semmoiseen ahtaaseen ojaan, niin sitä pitää olla aina vähän avittamassa. Oltiin kuin savieläimiä, kun pahrustettiin täydellisessä savivellissä saappainemme ja sadetakkeinemme. Ripsautteli nimittäin tasaisin väliajoin mukavia sadekuuroja niskaan... Otin ojankaivuun jalkatreeninä, hyvänä sellaisena vielä, sillä hajareisin ojankaltaiden molemmin puolin ja siitä sitten painavia savimöykkysiä lapiolla korkeammalle ojanreunalle. Kyllä kävi taas kinttuihin, varsinkin kun entisenkin treenin jälkeen on kintut vielä hellät. Rullailin niitä kyllä iltasella, että toipuisivat nopeammin.
         Heräteltiin ojan pohjilla olevia sammakoita kun nosteltiin savea ylös. Ne poloiset olivat kai jo menneet horrostamaan talvea varten ja nyt ne olivat taas ojanpientareella. Ei mitenkään iloisia sammakonnaamoja...

Ei mikään mukava päivä ilman suhteen. Tein vähän kukkapenkkienraivausta ojalla meuhkaamisen jälkeen ja koko ajan homma keskeytyi sadekuuroihin. Vettä tuli välillä ihan oikeasti kunnolla ja tuulen kanssa melkein poikittain. Syyssäät...
       Oli kyllä mukava pitkästä aikaa puuhastella omalla pihalla ja tehdä siistiä ihan vaan omiin nurkkiin eikä aina työmaan aitojen sisäpuolelle. Täällä sitä kuitenkin pystyy nauttimaan omista kättentöistä pikkasen paremmin ja saa eri tavalla niistä hommista iloakin.

Minun kukkapenkkini.
         Kamala viidakko. Ihan hurjan näköiseksi oli tämä penkki päässyt alkusyksyn aikana. Ja olenko sanonut, että VIHAAN tuota elämänlanka-köynnöstä, joka kuristaa kaikki kasvini tässä penkissä. Leviää kuin peijooni ja jos sen haluaisi hävittää niin maahan ei saisi jäädä ainuttakaan juuren pätkää tai koko homma alkaa alusta. Epäreilu kasvi.

 Muutama tunti ahkeraa puutarhurointia niin penkki oli vähän toisennäköinen. Jonkinmoista katetta pitää vielä laitella tuon alppiruusun alle, mutta muuten tämä penkki alkaa olla lunta vaille valmis talvilepoon.
       Sen verran puhki olen työrupeaman jälkeen, että minun ajatukseni toisen penkin perkuusta jäi, kun ruuan jälkeen erehdyin hetkeksi menemään "tasoittamaan ruokaa" eli köllöhdin hetkeksi kyljelleni. Siihenhän minä sitten jäin. Ei minusta ollut enää iltasella muuhun kuin saunan lämmitykseen...
       Onneksi näitä päiviä on vielä muitakin
       Ihanaa ♥