Metsätöiden värittämä viikon alku

Joulukuu alkoi ihanilla pakkasilla, mutta heti kun lähestytään Itsenäisyyspäivää niin maailma mustenee. Miksi?
     Vähäiset lumet sulivat pois ja mittari pomppasi +4 asteeseen ja iltasella pimeys on jälleen läpitunkematonta. Noh, jos jotain hyvää tästä synkkyydestä etsii, niin minun uimakauteni sen kun jatkuu, kun ranta pysyy sulana ♥

Tämän alkuviikon olen viettänyt metsätöissä.
       Viime talviset lumen painosta murtuneet kuuset jäivät keväällä kesken, kun piti lähteä tienaamaan rahaa puutarhurina, mutta nyt hoidin sitten sen urakan valmiiksi. Juuri näin uuden talven kynnyksellä eli en yhtään liian aikaisin.
        Metsätyö ei ole työnä hassumpaa, saa liikuntaa, lihaskuntoa ei tarvitse miettiä työpäivän jälkeen tekevänsä enää ja tulostakin syntyy pöllipinoina. Tietysti vähän jos osaisi paremman tekniikan niin työ ei kuormittaisi niin kovin, mutta kyllä työ jo toisena päivänä sujui ihan eri tavalla kuin ensimmäisenä. Tottui taas sahan painoon ja sen kanssa työskentelyyn

Mutta kun yksin tekee, tuntuu välillä rungot liiankin paksuilta. Meni voimia turhaan siihen, että ähelsi runkoja kasaan ja veti niitä pitkin maita ja mantuja. Ehkä tässäkin juuri se tekniikka olisi ollut ihan hyvä tietää...
       Metsätyössä parasta on tietysti metsä itse.
       Ja evästauot.
       Minulla oli aika köyhät eväät, sillä jos olisin ottanut oikein isot voileivät tai keittoa mukaan en olisi jaksanut tehdä mitään. Huomasin kesätöissäkin aina, että vähän kun nälkäsenä tekee niin tekee paremmin... Kotona sitten maistui ruoka hyvin.
      Tiistaina oli ihana pakkaspäivä. Pakkasta oli juuri sopivasti tehden kelistä kuivan ja aurinkoisen, muttei liikaa että olisi tullut kylmä. Eilen oli sitten plussakeli ja kaikki ihan märkää. Hanskat ja puut.
       Silti sen olosuhteen unohti aika nopeasti. Huomaan saman juostessa. Lähtiessä hirvittää, että eihän tuonne voi mennä, mutta kun tulee sitten lenkiltä ja joku kysyisi millainen keli siellä oli, sanoisi varmaan että hyvä juoksukeli, vaikka olisi koko lenkin joutunut pomppimaan sadepisaroita pakoon!
      Asenne ratkaisee kaikessa.

Nyt on kuitenkin metsähommat tehty ja mieli on hyvä ♥
      Saa keskittyä jouluun ihan täysillä. Huomenna teen ensimmäiset joulutortut kun katsotaan Linnan Juhlia ja juodaan litrakaupalla glögiä. Otettiin tällä viikolla jo ensi maistiaiset glögistä ja voi kun se olikin hyvää ♥
      Olen odottanut näitä kolmea vapaata kuin kuuta nousevaa tämän pimeän ja harmaan alkutalven ja vaikka tämä pimeys nyt jatkuukin, niin en anna minkään viedä iloa näistä vapaista! ♥ Miehenmurrikkakin on kooooooko viikonlopun vapailla, joten ihan parasta kahdenkeskistä laatuaikaa luvassa.
       Tänään pidin muuten vähän sellaisen huilipäivän. Uimassa kävin, kun oli saanut siivotuksi, mutta muutoin olen palautellut lihaksia. On nimittäin olo kuin hakatullla, kun äkkiseltään tekee kaksi päivää noin fyysistä työtä... Teki ihan hyvää kropalle, muistaa että on tarkoitus näillä raajoilla tehdä muutakin kuin maata!
       Jos illalla kävisi juoksemassa pienen lenkin niin sitten saisi nautiskella kolmesta vapaasta...

P.S. täysin haaveritta et metsästä selvinnyt. Oksa oli pingottuneena ison rungon alle ja kun karsin rungosta oksia, karsin myös pingottuneen puun, joka mäjähti vasempaan silmäkulmaan niin, että kypärä lensi päästä. Silmä kulmaan ei onneksi tullut kuin jälki, ei sentään auennut, ja otsaluu on hellä vasemmalta puolelta. Oma virhe, huolimattomasti katsoin rungon alla olevat oksat... Tämän jälkeen katson nekin tarkemmin.
Onneksi on kova kallo!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 2.12.2019
646. juoksupäivä (238vko)
- 3846.3 km
- 5.6 km metsäpolut (35 min)
- juoksin koko matkan ja jalka tuntui suhteellisen hyvältä
- oli mukava mennä taas pitkästä aikaa pakkaskelissä ja lumessa
- ryhti kesti
- askellus parempi
- pakarat kadonneet
- sääressä/ polvessa edelleen ongelmaa
- -4, mukava pakkaskeli, vähän tihkui lunta

torstai 5.12.2019
647. juoksupäivä (238 vko)
- 3850.3 km
- 4 km metsätie mini (30 min)
- eipä voinut tätä(kään) lenkkiä kamalasti kehua
- märkää ja liukasta ja vaikka mitä siltä väliltä
- puolet matkasta meni vaan sen pelkäämiseen että liukastuu
- tulin vaan tosi pahalle päälle
- kastuin vesisateessa
- jalka on edelleen kipeä! Ja ottaa aivoon! Kaikki
- +4, vesisade ja pimeys

Joulukuun ensimmäinen päivä ♥

Ensimmäinen joulukuuta ♥
       Jippie!
       Kyllä olen odottanut tätä! Pakkasta ja lunta ja joulukuuta. Tuo marraskuu oli kaikessa pimeydessään todella, todella musta. Mielikin ihan veti tummia sävyjä päälleen, mutta kun tänä aamuna heräsin tähän valkoiseen maailmaan ja auringon paisteeseen, niin hymyilytti heti kun päänsä sai tyynystä ylös ♥
       Pakkanen oli tehnyt kuurankukkia kuistin ikkunaan ja taustalle sattui sopivasti sinisävyinen pihamaa. Tuli ulkokuistilla vähän kylmä, kun siinä kyykin kuvia ottamassa, mutta olipa sen arvoista ♥
       Yritin kiirehtiä uunin lämmitystä, mikä sinällään on kuin kantaisi säkillä lämpöä sisään, sillä uunin lämmitys jos mikä ottaa oman aikansa. Sitä ei voi kiirehtiä eikä hoputtaa. Vanha uuni tietää tärkeytensä ja osaa ottaa lunkisti tässä modernissa maailmassa, missä vaan käännetään termostaattia ja pim! huone on lämpimämpi. Uunin kanssa se on ajan kanssa lämpenemistä ja siksi niin kovin pidänkin tästä lämmitystavasta ♥
       Kun uuni oli lämmite pääsin rantakierroksilleni.

Aurinko pilkisteli enää vain vähän horisontin yläpuolella, kun pääsin vihdoin rantaan, mutta sitäkin komeampia olivat kuvat ♥ Rannassa ei ollut jäätä kuin nimeksi, pakkasista huolimatta ja sekin jää mikä siellä oli, oli muuttunut läpikuultavaksi kelmuksi veden pinnalle.
    Todella kaunista!
    Ja miten erilaiset voivat kaksi rantaa olla. Vain kapea soramäki välissä. Toisella puolella tuuli kylmästi ja aallot iskeytyivät rantaan, toisella puolella oli auringon viimeiset kajot, melkein tyyni järven pinta ja rauha, jota ei voi oikein sanoin kuvata. Se pitää tuntea.

Nämä jäiset meduusat löysin niemen kärjestä. Jää oli tehnyt hienon kuorrutuksen pikkukiville ja ne todella näyttivät maduusoilta, jotka olivat tulleet rantaan. Luonnon tekemät jäätaideteokset ovat ihania, tänä talvena niitä on vielä ollut suhteellisen vähän...
      Kärjestä löysin sitten vähän muutakin ääntä kuin aaltojen loisketta ja pakkastuulen suhinaa. Varpuset ruokailivat äänekkäästi puiden oksilla. En oikein tiedä, mitä ne luulivat löytävänsä, mutta kai niiden mielestä puissa jotain syömistä oli. Sen verran äänekästä se ruokailu oli.
       Harkitsen seuraavaksi tämmöisiä asentoja ruokailuille:

Ajattelin, kun tuijotin kohmeiselle järvelle, että aion todella tehdä loppuvuodestani (ja miksei tietysti loppuelämästäni, mutta se on liian pitkä tavoite...) iloisen ja energisen ja onnellisen. Eniten tuota viimeistä ♥
       Olen jotenkin muhinut jossain mielipahan mudassa monen monta vuotta ja myrkyttänyt lähinnä omaa mieltäni kaikella sillä, minkä ei edes pitäisi liikuttaa minua millään lailla: muiden mielipiteillä ja ajatuksilla.
        Nyt se on loppu.
        Olen päättänyt olla onnellinen, ainakin niiden asioiden suhteen, jotka ovat minusta riippuvaisia. En nyt tarkoita sitä, että jos surua tulee vastaan, pusken läpi onnellinen hymy naamallani, tarkoitan tätä perustunnetta, joka ihmisellä päivästä toiseen on. Minulla se on ollut jo monta vuotta vähän semmoinen alavireinen, ihan vain ja ainoastaan oman asenteeni takia. On toki vaikuttanut sekin, että olen kokenut erinäisiä huonoja juttuja näiden viimeisten vuosien aikana, mutta olen antanut niiden vaikuttaa liiankin paljon siihen, miten oikeasti suhtaudun elämääni.
        Olen toki edelleen huolissani isästä, omasta tulevaisuudesta, ystävistäni ja Miehenmurrikan sietorajasta työmaan hulinoihin. Ei huoli ja murhe mihinkään katoa, mutta aion parantaa läheisteni oloa olemalla vähemmän ärsyttävä valittaja. Se nimittäin olen ollut. Oikea riippa!
         Siis mikä mahti pakkasilmalla ja lumella ja ihanilla maisemilla onkaan.
         Minulta kääntyi asenne päälaelleen vain yhden ainoan sunnuntaikävelyn seurauksena.
         Hurraa luonto ja hurraa joulukuu!

Pyörähdin myös omalla uimarannallani katsomassa tarvitsenko säärisuojia jo uimareissullani, mutta eipä ollut rantaan ilmestynyt jäätä. Semmoinen sohjoreunus siinä oli, mutta se oli jo sen verran jäätynyt ettei siitä ollut huolta.
      Tuntui huvittavalta ajatella, että uin joulukuussa. En nimittäin todellakaan ajatellut, kun syyskuussa jatkoin uimista, että selviäisin tänne asti. Ajattelin, että ainakin lokakuussa minun uimiseni pysäyttää sairastelu tai viimeistään marraskuussa jonkinmoinen jääkerros järvessä, mutta se, että pystyn joulukuussa uimaan lähes sulassa rannassa on ihme.
       Toisaalta kiva.
       Toisaalta ei kiva.
       Pakkanen, lumi ja jää ovat kivoja talvella.
      Jää tekee uimisesta kuitenkin vähän vaikeampaa... hmm.

Minun poukamani. Minun avouintiparatiisini. Asteita +0.

 Joku luulee ja kuvittelee, että olen täysin tärähtänyt tämän uimiseni kanssa, mutta tämän minun uuden asenteeni takia, minä viis veisaan moisista aatteista. Ja sitä paitsi, tänään sain kuvia eräistä tyypeistä, jotka ovat vielä kahjompia kuin minä...

En sentään ui näin!
       Neljä joutsenta polskivat toisella puolella poukamaani ja olivat lähinnä tässä asennossa enemmän kuin ns. normaalissa uintiasennossa. Ajattelin, että jospa niiden etupää painoi enemmän kuin takapää...?
        Reppanat...

Luminen ja valonen lauantai ♥

Tänä aamuna maisema näytti tältä ♥
    Menin pimeässä maailmassa nukkumaan ja heräsin valkoisessa maailmassa. Aikamoiset unet! Montakohan kuukautta nukuin?
    Pakkastakin oli kuuden asteen verran eli ihan mukavalta talvipäivältä tuntui, kun aamusella hain lehden. Lumi narskui ja aurinkokin yritti pilkistellä pilvien raosta. Pilkistäisi vaan vähän enemmän niin tämä valkeus pääsisi oikeuksiinsa.
     Lämmitin talon lämpimäksi ja sitten tein iltaiset valmistelut saunalle. Kannoin vedet ja laitoin puut valmiiksi sekä kiukaan että vesipadan alle. Jossakin kauempana pellolla näkyi pari kauristakin, joita naapurin isäntä ruokkii. Kaukaa katsottuna kivoja ja kauniita, kunhan pysyvät sitten poissa kun on taas jotain syötävää kasvimaalla.

Isä piipahti iltasella tuomaan vähän traktoriin talvilöpöä ja minulle uusia jouluvaloja tupaan ♥ Joidenkin mielestä minulla olisi ollut jo nyt kylliksi, mutta pari ikkunaa oli vielä ilman jouluvaloja... joten nyt on joka ikkunassa jotain! Ja varattu paikko jo joulukuusellekin ♥
       Äsken oli ihana kävellä tuvassa kun toin puuta, mikä tunnelmavalaistus ja rauha. Ulkona valkea maa ja pakkasta, sisällä lämpö ja rauha ♥ Voiko parempaa lauantaita toivoa ♥

Kävin iltapäivällä uimassa. Marraskuun viimeinen päivä ja marraskuun viimeinen uinti. Aikamoista, että huomenna uidaan sitten jo joulukuun puolelle!
       Rannassa oli jo vähän jäätä ja loskaa, mutta hyvin siitä vielä pääsi pujahtamaan uimasille. Kohta se on sitten taas samanmoisessa jäässä kuin muutama viikko sitten. Jos ei nyt sitten ensi viikoksi luvatut plussakelit jälleen sulata kaikkea pois.. Tiedä siitä. Saisihan tuota lunta olla, mutta järvi saisi pysyä auki (pilkkijät ovat ehkä toista mieltä kuin minä...)
        Noh, jos joulukuun saisi vielä uida niin sitten ei tarvitsisi montaa kuukautta odotella, että jäät lähtevät. Jäisikö siihen sitten pari kolme kuukautta uimatonta kuukautta ♥ Sen aikaa sitten pyörii hangessa!

Kohta pääsen ulkosaunan lämpöön ja sitten pääsen nauttimaan lauantai-illasta.
     Pitkästä aikaan tuntuu hyvältä ja jotenkin vapaalta. Hassua sinänsä, sillä olen uuden kynnyksellä ja minua pitäisi kai pelottaa ja jännittää. Ehkä minua tekee vähän niitäkin, mutta se suurin tunne on kyllä vapaus. Vapaa tekemään mitä tahansa.
      Tammikuussa alkaa kova vuoden rutistus ja sitten olen jälleen tässä tilanteessa kun nyt. Uuden edessä, toivottavasti vain reppu täynnä eväitä joilla suuntaan siihen uuteen paremmin valmistautuneena. Nyt olen ihan reputta.
       Viimeistelin tänään kirjeet ja kortit joulupostiin, ja ajattelin, että aika moni ihminen on seurannut minua tähän päivään asti. Myötäeläen kaikessa siinä, mitä minulle on käynyt lähimpinä 15 vuotena. Ja miten monta ihmistä siitä on kadonnut johonkin! Ehkä meille jää ystäviksi sitten ne, jotka todella siihen rinnalle kuuluvat. Ehkä ne muut, jotka katoavat johonkin, ei ollut tarkoituskaan pysyä kuin sen hetken lähellä. En tiedä.
       Näistä tyypeistä, joita minulla on lähelläni, aion pitää tiukasti kiinni.
       Ja ainakin siitä tärkeimmästä ♥
       Miehenmurrikasta ♥

Torppa odottaa illan viettäjää... ♥ Rakastan näitä jouluvalojani ♥

Joulukorttitaivas ♥

Kirjoittelin eilen illalla joulukortteja ♥
     Se on minulle aina sellainen homma, minkä haluan tehdä ihan rauhassa ja illan hämärtyessä. Tällä kertaa se oli pikemminkin yön tummutessa, mutta yhtä ihanaa se silti oli. Oli kynttilät, kortit ja joulumieli ♥

Äiti ja isä taitavat ensimmäistä kertaa jättää joulukortit kirjoittamatta. En oikein saanut selville syytä miksi, mutta kai se jotenkin liittyy siihen, että niistä ei oikein ole mitään hyötyä kirjoittaa kortteja, laittaa rahaa sellaiseen, jonka toinen osapuoli heittää roskiin heti joulun jälkeen. Olen vähän eri mieltä, joka ei sinällään ole yllätys jos minut tuntee!
      Minulla on korttilista, siis lista, jonka mukaan laitan korttini. En tee sitä mitenkään rangaistus-metodilla eli jos minulle ei tule joltakin listallani olevalta ihmiseltä korttia, en poista häntä sen takia listalta. Kirjoitan kortteja oikeastaan varmaan enemmän omaksi ilokseni kuin muiden... Kamalaa omahyväisyyttä tämäkin, mutta nautin niin kovin postin teosta että minusta on ihanaa kun saa laittaa kortteja kerrankin oikein kunnolla. Pitäisi laittaa tämmöisiä määriä vähän useammin. Ihan vaan kysellä vaikka kuulumisia... Pitäisikin tehdä uuden vuoden lupaus, että kerran kuussa laittaa tämän määrän kortteja liikenteeseen!

Tänä vuonna olen vähän jumissa joululahjojeni kanssa. En oikein keksi kenellekään mitään lahjaa. Miehenmurrikka on kaikista vaikein, kun se ei edes sano tarvitseeko jotain vai ei. Minä sentään viskon ilmoille välillä lahjatoiveita ihan huomaamattani, ilman että hirveästi ajattelen että siitä voisi joku ottaa onkeensa jos kuuntelisi sillä korvalla.
       Sitten on siskot, joiden lausahdus "ei mitään lahjoja aikuisille" tappaa loputkin ideat päästäni.. Minulle tämä paketointi ja lahjojen miettiminen on samaa sarjaa näiden korttien kanssa. Se on osa minun jouluani ja siihen valmistautumista ja odottamista. Kukaan ei oikein tajua sitä, ei ole oikein koskaan tajunnut, mutta teen sitä siksi, että muutoin ei minun jouluni ole joulu!

Onneksi ainakaan vielä kukaan ei ole väkivalloin minua estänyt kirjoittamasta yötä myöten kortteja tai ostamasta edes jotain pientä paketteihin, joita avataan sitten aattoiltana. Ja ehkei kannata yrittääkään estää...
     Säästin kortti-projektia vielä toiselle illalle ja laitan postimerkit vasta sitten ♥ pitkitän nautintoa ♥

P.S. Kävin tänään juoksemassa ja pitkästä aikaan ihan juoksin koko matkan, tosin ihan vaan semmoista peruslenkkiä ja kuuntelin samalla tuota jalkaa. Keli oli kurja. Satoi, oli sumuista, märkää ja tuuli kylmästi. Ihmeellisesti se vain unohtui kun juoksi hetken aikaa.
      Kävin tänään uimassakin. Uin kahden joutsenen kanssa ja nyt oli rantaan tuova tiekin sen verran sula ettei minulla ollut mitään ongelmaa päästä sitä ylös autolla. Jännitin kyllä vähän sitä, että mitenhän siinä tulee käymään mutta ei ongelmaa!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
645. juoksupäivä (237 vko loppuu)
- 3840.7 km
- 4 km metsäpolkuja (25min)
- juoksin koko matkan
- hidas peruslenkki ja jalan kuuntelua samalla, että miten käyttäytyy
- väsytti lenkille lähtiessä aika kovin eikä olisi millään jaksanut lähteä, mutta sitten kun sinne meni ja oli niin oli ihan mukava lenkki, vaikka sää olikin kurja
- askellusta harjoittelin nyt hitaalla vauhdilla. jalan nostoa niin, että käytän vain takareittä
- ja kaatumista niin, etten tekisi oikein muuta liikkuakseni eteenpäin. Ihan vaan nojaan eteenpäin ja siirrän jalan tueksi ja sitten toisen
- +0, sateine, kolea, kylmä, märkä, pimeä ja sumuinen lenkki

Kolme yötä joulukuuhun ♥

Tänään on kyllä ollut täydellinen palautumispäivä. Jarrutuspäivä oikein kunnolla. Tarvitsin sitä kaikin puolin.
      Eilen tuli maahan lumi ja tänään satoi vettä, joten eiköhän se kohta sitten lähde poiskin... Ainakin vielä on valkea maa ♥ Lämmitin tuvan lämpimäksi ja nyt on saunakin lämmite. Kävin aamupäivästä uimassa ja en meinannut päästä mäkeä ylös autolla, kun tie oli muuttunut ihan loskaksi. En tiedä mikä kikkakolmonen loskan ja liukkaan mäen kanssa on, mutta minä selvisin tällä kertaa kovemmalla vauhdilla.

Ei ole vielä jäätä, mutta kovin on sumuista uida tähän aikaan vuodesta. En todellakaan voinut kuvitella, että selviäisin tänne asti, mutta niin vain sitä räpiköidään +0 asteissa vedessä ja selvitään vielä poiskin! Oon niin ylpeä itsestäni ♥
     Liimattiin eilen valoporoni sarvi paikoilleen ja nyt se viettää sairaslomaa tuolla tuvan puolella. Laitoin siihen valot, joten menee minun joulusisustukseni ihan överiksi nyt, mutta menkööt! On kolme yötä joulukuuhun ja minulla on lupa jo vähän heittää yli tämä jouluinto ♥
      Ja kun se Postin lakko loppui (taisivat kuulla minun pyyntöni joulumielestä) aion kirjoittaa kortit ja kirjeitä ennätysmäärän ennen vuoden vaihdetta! Olen todella onnellinen, että postia on odotettavissa ennen joulua ♥
      Nämä jarrutuspäivät tekevät hyvää ♥ Vaikka olo onkin vähän möhköinen, monestakin syystä, minulla on perustunteena kuitenkin onnellisuus ja ilo. Aika hyvin menee minulla juuri nyt, vaikka haasteitakin tässä hetkessä löytyy. Aion kuitenkin keskittää joulukuussa voimani kaikkeen hyvää.
       Ripustelin oman huoneen ikkunaan vähän joulukynttelikköä jo, toisen toiminnasta oli minulla ja kyntteliköllä eri käsitys. Miehenmurrikka saa luvan sanoa sanansa siihen asiaan, kunhan ensi viikolla tulee!

On niitä vielä muitakin uimareita rannassa kuin minä. Ainakin 20 joutsenta ja pienet päälle uiskentelivat ja pyllysivät vielä rannassa eilen eikä tuntunut olevan mikään kiire, vaikka jää jo kutitteli räpylöissä.

Kohta laitan takan päälle, teen muutaman hartiajumeja avaavan liikkeen ja kipaisen piakkoin saunan lauteille nautiskelemaan nollakelistä ja valkeasta maasta! ♥
    Jarrutelkaa jo muutkin. Loppuvuosi kyllä tulee vähemmälläkin vaihkoomisella. Nämä hidastamiset ova ihan hyviä juttuja näin hämärän hyssyn aikaan ♥ Nautin ja tykkään ♥
     Tästä puuttuisi vaan se oma muru viereen ♥
      Jarruttelemisiin ♥

Kohti joulukuuta...

Tämmönen valoilmiö näkyi sunnuntaina, kun herättiin ensimmäiseen yhteiseen vapaaseen aamuun Miehenmurrikan kanssa ♥ Miehenmuru oli koko lauantain töissä ja päivä virahti kymmentuntiseksi urakaksi. Tuntui jotenkin sivusta seuraajastakin ihan epäreilulta, että tuollaisia päiviä on yksillä ja toiset saavat sitten vedellä vapaita!
     Eipä se yksi vapaapäivä kamalasti tilannetta paikkaa!
     Rauhallisen aamun jälkeen päätettiin lähteä vähän rantoja katsomaan, jos olisivat jo näiden pakkasten vaikutuksesta jäätyneet, mutta pienen riitteen lisäksi ei vielä suuria jäälauttoja rannassa näkynyt. Hyvä sinänsä, ettei tarvitse taas jäiden sekaan mennä uimaan, mutta kyllähän nämä maisemat saisivat jo vähän enemmän talvelta näyttää. Ensi sunnuntaina vaihtuu jo joulukuu...

Oli kiva kävellä pitkästä aikaa pakkasessa ja auringonpaisteessa. Ainakin siihen asti, kunnes Miehenmurrikan pohjelihas kramppasi ja kävely muistutti lähinnä telkkimistä! Taisi saada kylmää sekä eilen työmaalla, että nyt kävellessä, kun ei ollut muita jalassa kuin lenkkarit! Annoin taas kunnollisen puhuttelun siitä, miten tärkeää kylmällä on pitää nivelet lämpöisenä, varsinkin nilkan seutu, mutta paha se on enää hiiren huutaa jos pää on jo kissan suussa!
      Kotona pujotin miehe pohkeen ympärille säärystimet ja laitoin sitten hetken päästä vähän sähkövirtaa lihakseen. En tiedä rentouttiko se mitään, mutta kyllä se kuulemma paremmalta jo tuntui. Säärystimet ovat kyllä ihan parhaat tapaukset ♥
      Minulla oli viime viikko oikea surkeuksien surkeus unien suhteen ja toivoin koko ajan, että asia parantuisi, kunhan kuukauden kierto menisi eteenpäin. Olen nimittäin huomannut, että loppukierrosta nukun todella huonosti... Näin todella tapahtui ja viime yö oli jo superhyvä verrattuna viime viikkoisiin öihin, kun piti lähteä välillä jopa lukemaan tuvan puolelle keskellä yötä, kun uni ei tullut enkä kehdannut omassa sängyssä lukea etten herättäisi Miehenmurua, jonka kello herätti muutenkin aikaisin.
       Naisen keho on hyvässä ja pahassa aikamoinen!

Eilen kävin juoksemassa, tai noh, ei kai sitä oikein juoksemiseksi voinut sanoa, mutta sellaistahan se oli. Vähän sinne päin. Piti vähän testailla tuota jalkaa. Oma diagnoosini alkaa painua siihen, että minulla ei vaan kertakaikkiaan pakaralihakset toimi niin kuin niiden pitäisi. Varsinkin keskimmäinen pakaralihas on tajuton. Sitä olen nyt yrittänyt vähän herätellä ja jossakin vaiheessa on tuntunut, että se toimii ja jalka tuntuu hyvältä ja sitten taas tuntuu ettei mikään voi auttaa...
       Turhauttaa.
        Ja suututtaakin.
       Ja toinen mikä suututtaa, on tuo Postin lakko.
       En sano, etteivätkö he lakkoile oikeasta syystä. Varmaankin juuri näin asia on. En minäkään varmasti hyväksyisi sitä, mitä heille yritetään työehtoihin laittaa, mutta minua ärsyttää tässä vaan tulevan joulun takia.
       Parasta mitä tiedän, on joulukortit: niiden saaminen ja niiden kirjoittelu. Ja jos nyt lakon takia jää tämä ihanuus joulusta pois, niin minä en ala mitään! Ihan kaikille kun en voi joulukortteja ryhtyä viemäänkään...
         Toivon todella, että osapuolet saisivat hyvän mielen ja puhtaan sydämen rintoihinsa ja riidat setvittyä niin pienet ihmiset saisivat nauttia joulusta sellaisena, kun on totuttu siitä nauttimaan!

Sain nyt opiskelut opiskeltua siltä osin, mitä olin suunnitellut. Toki vielä pänttään lihaksia ja luita ja niiden latinankielisiä versioita, mutta muutoin olen tutustunut nyt ihmiskehon salaisuuksiin sen verran, että aion joulukuussa pitää kunnollisen loman mielelle ja sielulle ennen kuin se virallinen koulu sitten alkaa.
      Olen nyt paahtanut töiden loputtua ensin kotisivujen ja yrityksen kanssa, sitten koulun, joten nyt on aika antaa vähän aikaa hermotuksen palautua pääkopasta! Niin mukavaa kuin kaikki onkin ollut, uusi ja jännittävä, niin kyllä sekin kuormittaa ja paljon!
      Odotan joulukuuta. Odotan vähän sitä lunta. Odotan sitä, että saa lisätä vähän jouluvaloja sisustukseen ja odotan sitä tunnelmaa, kun saa istua lämpimässä ja katsoa kuinka lumi leijailee puihin ja pihamaalle ♥
       Ah, rakastan joulua ja joulukuuta ♥
       Vielä viikko...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 25.11.2019
643. juoksupäivä (237 vko)
- 3832.7 km
- 4km metsätie (32min)
- kokeilujuoksu, kävelyä ja juoksua
- oikean puoleisen polven kiristelyn takia jouduin ottamaan viime viikon iisimmin ja pitämään lomaa, tänään sitten yritin vähän jalkaa kokeilla
- ongelma ei ole juoksun aikana, mutta sen jälkeen kun lihas kiristyy polven ympäriltä tai sitten se on jänne
- keskimmäisen pakaralihaksen toimintaan yritin nyt keskittyä ja saada sitä vähän toimimaan paremmin juoksun aikana, vaikka kaikki työ pitäisikin tehdä takareidellä. Tuki kuitenkin tulee pakaroista
- harjoittelin kaatumista ja askeleen nostoa - en tiedä milloin oikein osaan senkään!
- -4, pikkupakkanen, sysimustaa. Mukava juoksukeli muutoin!

Ylikierroksilla...

Tämä viikko on ollut erittäin hankala henkisesti. Tai siis palautumisen ja rauhoittumisen osalta. Sitä ei nimittäin ole kamalasti tapahtunut.
      Olen päntännyt kouluhommia ja ulkoilu on ollut minimaalista, kun jalka ei antanut edes juosta tällä viikolla - tai jalka olisi varmasti antanut, mutta en halunnut kuormittaa sitä ihan täysin pökkelöksi vaan ensin saada entiset lukot auki. Joten olen ollut sisätiloissa aivan liikaa! Uiminen on oikeastaan ollut ainut asia, joka on vähän vienyt ajatuksia muualle ja vienyt minua ulos. Kiitos siitä!
      Miehenmurrikallakin on ollut ihan epäreiluja päiviä nyt nämä kaksi päivää töissää. Ensin perjantaina oli melkein puoleen 6 töissä ja tänään sama homma. Olen niin äkäinen siitäkin! Ei minkäänlaista tasaisuutta niiden töissä. Sitten toinen porukka vetelee lonkkaa joka viikonloppu, kun nämä ahertajat tekevät niidenkin työt! En voi ymmärtää!
      Onneksi on sentään huominen, kun saadaan ihan vaan olla kahdestaan ja Miehenmurrikallakin jonkinmoinen lomapäivä, vaikka itsestäni tiedän, ettei se nyt hirveästi auta, jos on monen monta päivää paahdettu sata lasissa. Ei yksi päivä vie sitä väsymystä vielä pois. Onneksi ensi viikonloppu on sitten vähän pidempi Miehenmurrikalla ja seuraava onkin sitten jo itsenäisyyspäivä-viikonloppu. Olen suunnitellut siihen viikonvaihteeseen vähän hemmottelua ja joulun alottajaisia! ♥
       Kaivataan sitä molemmat ♥
       Nyt vain pitäisi saada omat kierrokset alas, uni kuntoon ja mieli ylös.
       Olen miettinyt jo, että olikohan tämä hieroja-koulu sittenkään niin kovin hyvä idea, kun stressaan sitä jo nyt vaikka ainuttakaan päivää en ole vielä koulussa istunut...?! Miksi ajattelen näin? Pitäisi olla innostunut ja avoin uudelle elämälle. Mitä tahansa voi tulla eteen ja se voi viedä minut mihin tahansa! Taidan olla liian arka ja rutiineihin jymähtänyt, että minusta voisi mitään yrittäjää tulla...
       Mistä nämä ajatukset oikein tulevat!!!??
       Toivon todella, että tässä puhuvat nyt hormonit enkä oikeasti ajattele näin!

Harmautta ja pänttäämistä

Uunissa ja takassa olevat tulet ovat olleet nyt muutamina viikkoina ainoat valonkajot, joita tässä puolen maailmaa on nähty. Harmaata on ja plussan puolella mennään vielä ainakin tämä viikkoa. Uhkasivat jopa mustalla joululla, mutta en vielä heitä toivoani siitä...
        Minulla on päivät uponneet opiskeluihin.
        Jossain vaiheessa mietin, että onko tässä mitään järkeä, että eikö sitä koulua käydä sen takia että silloin opiskellaan eikä puolta vuotta ennen, mutta toivottavasti tämä työ auttaa minua tammikuussa sitten opiskeluissa sen verran, ettei men tämänhetkinen homma hukkaan.

Anatomiaa ja fysiologiaa. Onneksi lukioajoilta varsin tuttuja asioita tulee vastaan, joten ihan en ole epätoivoon vaipumassa, mutta paljon on myös sellaista, mikä pitää vaan ulkoa opetella. Ainakin tässä saa harjoitella oppimistapoja kunnolla ennen kuin opiskelut alkavat. Viimeeksi meni opiskelun opiskelussa niin paljon aikaa, että nyt aion harjoitella sen puolen kuntoon ihan alkuunsa!
        Metsätyötkin odottavat vielä tekijäänsä, mutta eihän tuonne märkään ole menemistä. Liukastun johonkin runkoon ja katkaisen koipeni niin tästä joulusta on sitten ilo kaukana! Odotan nyt sitä aurinkoista ja kuivempaa päivää, niin menen sitten viimeistelemään metsähommat minun kohdaltani valmiiksi.
         Juokseminen on ollut vähän sitä ja tätä. Oikeassa jalassa on jotain ihmelihaksia niin jumissa, etten ole saanut niistä oikein selvyyttä tai pystynyt oikein niitä aukomaan auki. Onkohan minun oikeapuoleni jaloissa heikompi, sillä vasemmassa jalassa ei ole koskaan ollut oikein mitään ongelmaa ja kaikki ongelma on oikealla puolella? Olenkohan toispuoleinen...?

Lihakset ja luut, suomeksi ja latinaksi. Jaiks!

Joululahjoja mietin tänään, kun ajelin kauppareissulta takaisin. Hain tänään työtodistuksen viime kesältä, kun ei se muutoin tullut kuin omin päin sitä kysyä...En nähnyt oikein ketään sellaista, joka jotain olisi minulta viime kesästä kysynyt ja ehkä hyvä niin. En ehkä olisi voinut pitää suutani kiinni vaikka eilen luinkin hyvän ajatelman siitä, että "jos et voi olla ystävällinen, ole hiljaa!". Mahtava ajatus ihan kaikkien muistaa!
        Kotona katsoin, ettei se minun työtodistuskaan nyt ihan mennyt niin kuin piti, mutta eipä sillä kai mitään väliä ole, jos työaika heittää kymmenellä päivällä. En todella jaksa enää sen asian kanssa reuhtoa! Kunhan nyt on jonkinmoinen todistus siitä, että siellä olen töitä tehnyt!
        Sanoinko jo, että toinen minun valoporoistani joutui sairastuvan puolelle?
        Toissaviikolla tuuli ihan mahdottomasti ja ne olivat molemmat kaatuneet tuolla pihamaalla ja siltä toiselta, kovaonniselta, oli murtunut toinenkin sarvi. Viime talvenahan laiteltiin isän kanssa kuljetuksessa lohennut sarvi paikalleen siltä ja nyt meni sitten se toinen... Arvatkaapa harmittiko minua, että tulin laittaneeksi ne porot tuonne sulan maan aikaan?! Vietävästi harmittikin. Noh, toivottavasti saadaan sarvi liimattua, niin saan ne sitten kun/jos lunta tulee niin uudelleen pihamaan koristukseksi ♥
         Nyt onkin pihamaa NIIN pimeä, kun on pilvistä ja harmaata muutenkin niin ei iltasella oikein näe mihin menee vaikka olisi valonheitin otsassa! Tämä on nyt sitä pimeyttä ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
tiistai 19.11.2019
642. juoksupäivä (236 vko)
- 3832.7 km
- 4km metsätie (30 min)
- tekniikka lenkki kun ei jaloista nyt muuhun ole... alkaa taas käymään vähän kupolin päälle tämä touhu
- oikean jalan polvessa tuntuu olevan kiristyksiä vähän siellä ja täällä ja olen yritänyt hoitaa niin sisäreiden kipupisteitä kuin myös pakarasta ja ulkoreidestä - ei oikein mikään laukaise niitä jännitystiloja polven ympäriltä...
- lenkki muutoin meni hyvin eikä jalkaa koske juostessa, mutta muuten tilanne on ärsyttävä kun ei saa kaikkea irti
- kokeilin pose method juoksua ohjeiden jälkeen: painottomuutta, kaatumista ja jalan nostoa. En vain oikein tiedä nostanko edelleenkään oikeilla lihaksilla
- +5, sateinen ja pimeä ilta

"Respektii siulle!"

Tämän postauksen kuvat ovat viime vuodelta tähän aikaa. Todistettavasti silloin on maailmassa ollut aurinkokin olemassa. Nyt eleteään toista viikkoa jo tätä harmautta.
      Nukutti vähän levottomasti. En tiedä mikä nyt vie minun uneni!
      Tämän päivän urakka oli likakaivojen putsaus talvea vasten. Olihan siinä ihan tarpeeksi hommaa tälle päivälle! Kommelluksien jälkeen meillä on taas ihan mukavan puhtaat säiliöt ja imeytyskenttä.
       Urakka loppui siihen, että lähdin katsomaan, onko minulla enää isää.
       Väärä hälytys tällä kertaa, sanotaanko että väärinkäsitys, mutta kyllähän se pulssi nousi kun ajoin traktorin perässä lietevaunun säilytyspaikalle katsomaan onko isä päässyt perille vai ei, kun ei vastannut puhelimeen. Vielä sen takaisin elävänä sain projektin päätteeksi.

Kävin uimassa ennen kuin pimeni.
     Rannassa oli jo kuvaamassa isolla putkella ja nousin autosta ja kysyin, että häiritseekö häntä, jos käyn äkkiä pulahtamassa. Mies sanoi, että jos minua ei häiritse, ei häiritse häntäkään! Hän totesi, että kyllä hän voi lähteäkin, mutta sanoin että se nyt olisi varsin turhaa, kun käyn vain pulahtamassa. Häveliäästi hän kuitenkin kuvasi sen aikaa muualle, kun minä uin...
      Kun tulin rantaan ja autolle, mies totesi vain hymyillen että "respektii siulle."
      Nauroin, että vielähän tuo on plussan puolella asteen verran!
      Silti tuntui aika hienolta olla vihdoin se (hullu), joka sieltä melkein nolla-asteisesta järvestä nousee eikä se jonka rohkeutta vain ihastelen ♥

Iltasella lueskelin taas koulujuttuja. Hermostoa ja hengityselimistöä kävin läpi ja kirjoittelin ylös. Opin parhaiten kun luen ja kirjoitan, joten aika paljon olen saanut kirjoittaa juttuja ylös ja vielä tulen muutamaan kertaan ne kirjoittamaan.
        Ruuaksi tehtiin äidin kanssa pizzaa. Ne eivät isän kanssa olleetkaan piiiiitkiin aikoihin syöneet omatekemää pizzaa, joten sen puoleen ihan kiva vaihteeksi. Ja tulikin tosi hyvää! ♥ Olisi vain tehnyt niin mieli pommacia tai jaffaa pizzan kera juotavaksi, mutta menihän tuo oma mehukin hätätapauksessa.
       Iltasella lämmitin ulkosaunan ja nautin taas pöhnästä heränneiden kärpästen kanssa ihanasta lämmöstä ja tulen rätinöistä ♥ Parasta rentoutumista ja palautumista mitä tiedän, vaikka ei tämä päivä nyt rasittanutkaan hirveästi.

P.S. Eilen kävin todella pimeällä juoksulenkillä taas. Otin vähän iisimmin kun jalat temppuilevat edelleen... Noh, juoksu kuitenkin sujui kuitenkin ihan hyvin ja tein vähän tekniikkajuoksua. Metsän eläimet ihmettelivät varmaan, että mitä tuo komentelee itseään. Olin itse itseni valmentaja ja ihmettelin (välillä kovaankin) ääneen, että "missä sinun takareidet on?"
En tiedä löytyikö ne takareiden, mutta kotiin pääsin kuitenkin...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 15.11.2019
641. juoksupäivä (235 vko loppu)
- 3828.7 km
- 4km metsätie (30 min)
- tekniikkaharjoittelu-juoksua
- takareiden kanssa on vielä vähän ongelmia, en nosta jalkaa takareidelle vaan lonkankoukistajilla
- muuten oli kivaa vaikka olikin todella pimeää
- +2, pimeää ja vähän kylmän kosteaa

Metsätöissä

Tänään oli todella harmaa ja sateinen päivä. Aivan kuin joskus syyskuussa. Plussa oli melkein kymmenen astetta ja koko ajan taivas työnsi pienen pientä sadetta. Sen verran että satoi ja teki olon kosteaksi, mutta kuitenkin sen verran vähän, ettei se kunnolla satanut.
      Lämmitin aamusta tupaa ja yritin opetella luita ja lihaksia latinaksi. Sitten kun alkoi gluteus maximus saada tarpeekseen istumisesta niin nappasin metsurin vaatteet niskaan ja sahan mukaan ja lähdin metsätöihin. Poishan ne puut on sieltä saatava, joten joskushan sinne on mentävä. Miksei tänään?
       Ei ollut kukaan jatkanut hommiani siitä, mihin ne keväällä jätin, kun lähdin välillä tienaamaan puutarhurina vähän opiskelurahoja. Puut olivat edelleen kylellään kuin pommituksen jäljiltä, joten ei muuta kuin saha soimaan!

Talvisia vaurioita. Rungot ja niistä katkenneita latvoja metsästämässä...

Pikkasen aikaa meni taas siihen, että sai jonkinmoisesta rytmistä kiinni, mutta kyllähän se jotenkin sujui. Vähän oli semmoista puurtamista tämänpäiväinen homma... Puita meni kasaan ihan mukavasti, mutta jotenkin ei ollut semmoista otetta... Ja tuli huudettua puille... Kenen kanssa minä siellä muuten puhuisin?
     Hymyilytti jälkikäteen, että kukaan metsäsavotan johtaja ei kyllä ottaisi minua töihinsä. Ei siellä tukkimettässä kukaan jouda puille puhumaan!

 Pari tankillista sahasin ja sitten alkoi hämäräkin jo tulemaan. Tai hämäräähän siellä oli ollut koko päivän, mutta sillä lailla hämärää, etten oikein enää oksia nähnyt mitä sahata.
      Tulin pois.
      Oli tullut metsätöissä ihan kamala homo makaroonilaatikkoa ja semmoisen sitten tein uuniin, kun pääsin vermeistä irti ja kodin lämpöön. Heitin ruuan uuniin, vetäsin uikkarit päälle ja lähdin rantaan uimaan. Tällä kertaa pääsin jo ihan kävelemään taas veteen kuin kesällä konsanaan. Jäät olivat melkein kadonneet näiden plussakelien takia! Uija kiittää, vaikka muuten nämä kelit ovat kyllä aika masentavia...
      Olin ansainnut makaroonilaatikon ja jouluisen hömppäleffan, jonka katsoin siinä syödessä. Olin itseeni tyytyväinen, että olin saanut aikaiseksi lähteä metsään kelistä huolimatta. Nyt on taas puita vähemmän tehtävänä.

Valmista kujan reunaa ja tehtyjä pöllikasoja ♥ Jee!

Kävin eilen juoksemassa, vaikka vaatii aika paljon luonteen lujuutta lähteä tuonne sysipimeään lenkille. Ei niin, että pelottaisi, vaan pikemminkin sen vuoksi ettei se kamalasti houkuttele. Hassua sinänsä, sillä sitten kun siellä on, ei kelillä tai olosuhteilla ole kamalasti väliä!
       No eilen pimeä lenkki oli sitten todella pimeä!
      Olin ottanut vähän isomman otsalampun mukaan ja se sammahti jo ensimmäisessä risteyksessä eikä kestänyt sen jälkeen päällä kuin kymmenen sekuntia - jos sitäkään - kerrallaan! Ajattelin, että en todella käänny takaisin, vaan juoksen maantietä myöten seuraten valkoista viivaa. Hyvin se onnistuikin eikä tullut kuoppia eikä muutakaan estettä vastaan missä olisi voinut jalan niksauttaa. Ajattelin, että nyt sitä sitten todella saa juosta pimeässä ja nauttia pimeyden tuomasta eristyksellisyydestä. Mieli oli ainut seuralainen!
     Kieltämättä pieni valon kajo ei olisi ollut pahitteeksi...
     Nyt ulkona tuulee kovasti. Valopalloni kuusessa pomppivat siihen malliin, että toivottavasti kestävät siellä missä ovat! Kauriit kaatuivat jo ensimmäisissä tuulissa... Toivottavasti eivät sarvet katkenneet...
     Mitähän tuo oikein meinaa, kun ei se ensi viikollekaan pakkasta luvannut...


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
keskiviikko 13.11.2019
640. juoksupäivä (235 vko)
- 3824.7 km
- 5.4 km uimarantalenkki (35 min)
- otsalampusta katosi valo jo omassa tienristeyksessä ja siitä sitten juoksentelin ilman valoa. Vähän muuttui lenkkisuunnitelma kun en minä metsäpoluilla vähällä valolla lähtenyt.
- askellus toimi ihan hyvin
- löysin lantion reunasta muutaman kipeän kohdan, jotka vähän jelppasivat jalan olotilaa, mutta edelleen polven ympäriltä kiristelee, että joku lihas siellä vielä jumittaa..
- ryhti hyvä, kunhan lantiota saa vielä vähän löysemmäksi
- pakaroiden aktivointi onnistui
- +3, pimeäääääää ja vesisadetta

Hetki Sininen

(otsikko aiheutti minulle Fazerin Sinisen himon...) 
 
Tänään kun vetäisin verhon auki aamusella, mieliala nousi heti. Maassa oli vähän lunta, oikein sillälailla hipsutellen satanutta, mutta valkea maa kuitenkin. Laitoin uuniin tulet ja neuloin vähän joululahjasukkaa taas. En tajua, miten minä viime jouluna sain aikaiseksi jokaiselle lapaset tai sukat. Nyt tuntuu, että yksi parikin jää tekemättä!
      Kun oli vähän pakkasta, ajattelin, että on hyvä päivä pienelle polttopuurallille. Mätin traktorin koslaan vintistä puita ja ajoin ne sitten saunalle. Yksi rivi täytti saunan puuliiterin oveen asti. Kattoon jäi metrin tila, kun en jaksanut enää viskoa loppukuormaa niin korkealle, mutta kyllä niillä puilla talven yli mennään, vaikka lämmittäisin joka päivä!

 Polttopuiden mättäminen on kyllä oikeaa terapiaa. Siinä sai ajatella omiaan, traktori humpsutteli omiaan ja puut kalahtelivat kun heittelin niitä milloin koslaan ja milloin liiterin suuntaan. Ei ollut puhelinta mukana, ei ollut musiikkia korvilla, ei ollut mitään muuta kuin minä ja työ. Siitä minä pidän ♥ Nautin yksitoikkoisista töistä juuri tämän fiiliksen takia. Saa vaan tehdä käsillä ja kropalla töitä sen suurempia ajattelematta.

Vein puita myös tuvan puoleiseen liiteriin, josta haen tuvan puut. Polttelen vähän vanhoja varastoja ensin ennen kuin jatkan näillä ns. hyvemmillä puilla. Olisi kai pitänyt aloittaa alun perinkin polttamaan näitä B-luokan puita, mutta jotenkin ei tullut ajatus mukaan ihan alku talvesta... Polttelen sitten nyt. Mitäpä väliä sillä kai on, milloin niitä polttaa!
       Sitten piipahdin naapurissa.
       Vaihdellaan aikakausilehtiä keskenämme ja nyt oli meidän laatikkoon ehtinyt kertyä monen monta lehteä. Piti välillä viedä vaihtoon. Istuin hetken emännän seurana ja juteltiin sitä ja tätä. Kun kerroin että uin edelleen, jäiden ja loskan keskellä, huomasin selvästi miten emäntä vaihtoi väriä semmoiseksi vaalean vihreäksi. Niillä on oma ranta, mutta silti emäntä vain haaveksii avantouinnista. Minulla ei ole omaa rantaa, minä menen pitkin jäitä rantaan ja UIN AVANTOUINTIA. Tai jääuintia, sillä avantoa ei vielä tarvitse tehdä...
        Kyllä minullakin meni monta vuotta ennen kuin sain aikaiseksi uida niin pitkään, että jäitä on seassa, mutta minä en vain puhu vaan myös teen asioita unelmieni eteen. Kuten nyt avantuinti-unelmani eteen. Kävin sitkeästi syyskuun myrskyissä ja lokakuun huonoissa keleissä uimassa vain sen takia, että pääsin fiilistelmään tätä fiilistä, kun pulahdan nolla-asteiseen veteen ja uin ♥
         Unelmat eivät ole pelkästään unelmoimista varten. Joitakin voi jopa toteuttaa ♥

Tällainen ranta minua odotti tänään, kun menin uimaan. Rannaton ja tyyni vesi ♥ Aivan mahtavaa!

Lämmitin illalla ulkosaunan ja olipas kiva hakea lisäyspuita liiterin puolelta, joka pullisteli puita ♥ Missään ei saa niin hyviä löylyjä kun vanhassa ulkosaunassa. Istuin lauteilla ja kuuntelin tulen ritinöitä ja hengitin. Yritin olla läsnä ja aidosti itseäni varten. Olen joutunut sitä harjoittelemaan näinä lähivuosina yllättävänkin paljon, mutta toivottavasti harjoitus tuottaa tulosta.
       Huomasin, mikä vaikutus ihan pienelläkin lumikerroksella on tuohon säkkipimeään pimeyteen. Kun tulin saunasta, näin mihin astua ilman valoa! Lumi heijasti sen verran valoa, että polku näkyi selvästi suunnistaa kohti taloa. Voi kun lunta tulisi sen verran, ettei nyt ihan kaaokseen asti, mutta kuitenkin niin, että voisi kutsua hangiksi ♥
       Pieni toive sinne jonnekin, missä näistä asioista päätetään.

Plussaa mittarissa: ranta puhtaaksi ja joulua tv:stä ♥

Pakkaset loppuivat ja tuli tämmöinen märkä, pimeä ja plusasteinen kausi tähän väliin. Ristiriitaisia fiiliksiä. Olen iloinen, että uintikausi pääsi jatkumaan näidne plussakelien takia, mutta sitten toisaalta tuo sumuinen, kostea ja pimeä ei imaise kyllä yhtään mukaan. Täytyy ottaa ne hyvät asiat tästäkin pimeästä ja nautiskella niistä.
       Viikonloppuna käytiin sosiaalisuutta harjoittelemassa hirvipeijaisissa. Meidän kylän ukot olivat saaneet taas niin hyvää keittoa aikaiseksi, että kelpasi sitä iltaruuaksi ottaa! Väkeäkin oli ihan kohtuullisen paljon paikalla! En saanut aikaiseksi neuloa niitä arpajaisvoittoja peijaisiin, kun jo viime vuonna ärsytti että kun järjestetään arpajaiset niin siellä ei ole palkintona kuin hirvenlihaa. Olisin voinut olla ensimmäinen tekemässä tähän asiaan muutoksen. Jospa sitten ensi vuonna...

Tänään kävin uimarannalla putsaamassa vähän rantaa. En siis todellakaan ottanut siitä enää samanlaisia paineita kuin esimerkiksi viime syksynä, sillä huomasin kesällä että tilanne vaihteli sotkuisasta ei-niin-sotkuiseen. Sen kesällä tekemäni kasan nappasin pois ja haravoin vähän suurimpia kaisloja lehtiä rannasta. Ihan rantaveteen jäi paljon kaislarojua, mutta luulen, että tulevat jäät hoitavat ne sitten siitä johonkin...
      Kurja keli vähän, kun oli kosteaa ja kylmää, mutta eipä se sitten haitannut, kun sai lapiohommissa lämpimän päälle. Ja sai ainakin ajatella omiaan ja olla vähän ulkona tekemässä kerrankin jotain hyödyllistä!

Nämä plussakelit ovat sulattaneet rannan jääkenttää aika paljon ja kun tänään kävin uimassa niin jalka humpsahti loskan ja jään läpi. Sääri on kuin olisin potkinut valopylvästä. Ei sitä kylmässä vedessä huomaa, että iho vähän raapeutui. Selvisin kuitenkin hengissä tästä jäisestä sylistä ♥
        Vesi alkaa olla +0 kietämillä ja silti minä uin siellä!
         Olen miettinyt vähän tätä kulunutta vuotta ja sitä, mikä se oikeasti pani minut muuttamaan elämääni aivan toiseen suuntaan.
         Riuhtaisin itseni irti vihdoin entisestä työpaikastani, jossa ei työnä ollut mitään vikaa - päinvastoin - rakastin sitä, mutta vihasin sitä millaiseksi se oli muuttunut 15 vuoden aikana. Ja rehellisesti sanottuna, ei se yhteisökään ihan paras mahdollinen aina ollut. Lähimmät työkollegat olivat mahtavia, päättävät tahot sitten vähän pettivät.
         Perustin oman firman, joka tosin vielä on aika alkukuopissaan, mutta uskon että jossain vaiheessa se lähtee omille siivilleen, kunhan pääsen alkulimasta eroon!
         Ja ryhdyn opiskelemaan itselleni vielä kolmatta ammattia ensi vuonna!
         Olen todella superylpeä itsestäni ihan kaikesta ♥
         Ja kun itsensä voittamisesta puhutaan niin tämä avantouinti/talviuinti on yksi niitä asioita, joita olen NIIIIIIIIIN monta vuotta vain puhunut. Tänä vuonna se sitten onnistui ja sain itsestäni irti kokeilla jotain, mikä on todella epämukavuusalueen puolella. Huomasin aika nopeasti, että epämukava voi muuttua sitkeällä yrittämisellä varsin mukavaksi puuhaksi ♥ Nyt en antaisi näitä kylmiä uintikertoja mistään hinnasta pois kokemusteni joukosta!

 Kohta lähden aloittamaan tämän viikkoisen juoksuviikon pimeällä, kostealla ja plussakeli-juoksulla. Vaatetus on vaikeinta näissä keleissä ja minun ongelmani on ylipukeutuminen. Ei saisi tulla kamala hiki, mutta ei kylmäkään kiva tunne ole juoksulenkillä... Haasteellista.
       Ja miten ihanaa onkaan sitten pimeän ja kostean kylmän juoksulenkin jälkeen käydä lämpimässä suihkussa/saunassa, ottaa vähän ruokaa ja kuumaa kaakaota ja pujahtaa hetkeksi viltin alle katsomaan Netflixistä jouluisia hömppäleffoja.
        Opin nimittäin eilen illalla taas sen, miksi minun on paras pysytellä hömpässä ja draamassa. Katsottiin eilen iltaleffana Bird Box-niminen leffa, missä oli Sandra Bullock pääosassa. Juoni lyhykäisyydessään meni näin: jokin saa suurimman osan maailman ihmisistä tekemään itsemurhan ja pelastunut äiti aikoo saada kaksi lastaan turvaan vaikka mikä olisi. Ihan ok juoni, ei mikään virallinen kauhuleffa siis, mutta jokin siinä leffan sävyssä ahdisti minua ihan älyttömästi. Näin viime yönä sitten sen laatuisia uniakin, piiloilua, tappamista yms. Eli minulla nämä tämänsorttiset leffat menevät heti sieluun asti, ja tämmöisen rikkisieluisen ei pitäisi tuollaista katsoa - ainakaan illalla.
       Tänään siis katson vain ja ainoastaan joululeffoja ja hömpän ja draaman rajamaastosta ♥ Se sopii minun psyykkeelleni enemmän!
        Nyt kuitenkin haen vähän puita huomisaamuksi ja lähden juoksemaan! Ihanaa alkanutta viikkoa ruudun sille puolelle! ♥

Askel hyiseen, jäiseen veteen. Almost like a polar bear ♥