Rakasta itseäsi niin kuin toivoisit muiden rakastavan sinua!

Heräsin pakkasaamuun kello kuusi enkä olisi millään jaksanut herätä.
        Koirakin nukkui niin ihanasti jalkopäässä, etten olisi millään raaskinut itsekään avata silmiä ja kömpiä pehmoisen peiton alta pois... Kohta kuitenkin saapastelin työmaan jäisillä poluilla ja valmistauduin alkavaan päivään.
         Päivä oli ihana.
         Aurinko paistoi ja lämmitti, vaikka vähän olikin semmoinen kolean tuntuinen keli. En tiedä johtuiko se lumesta, joka hohkasi kylmää, vai mistä, mutta ihan semmoista huh-hellettä-fiilistä ei tänään tullut. Työpäivä oli vähän pitkänlainen, kun ensimmäinen tilaisuus oli aamusta ja toinen vasta kahdelta iltapäivällä, joten odottelua riitti. Onneksi "pääkallopaikalla" oli samanmoinen päivä, joten kulutettiin aikaa työkollegan kanssa rupatellen ja teekupposia siemaillen.

Itse keskustelu sai minut kuitenkin muuta kuin hyvälle tuulelle.
         Työkaveri oli jälleen laihdutuskuurilla ja jollain ihmedieetillä (jälleen kerran) ja sitten ihmetteli kun mieli on maassa ja väsyttää! Minusta kyseinen tapaus on aina ollut hyvä juuri sellaisena kuin on: pitkä ja roteva ja semmoinen suojelija-tyyppiä, jonka seurassa on turvassa, mutta hän itse näkee vain ylipainokiloja ja huonon kropan ja inhoaa fyysistä ulkomuotoaan. Olemme käyneet keskustelun NIIN monta kertaa läpi näiden vuosien aikana, kun olemme toisemme tunteneet, mutta silti tuntuu että tämä aihe nousee joka kevät esiin...
          Yritin selittää oman kantani asiaan ja sen, että se hyväolo ja onnellisuus omasta itsestä ei pelkästään tule sillä, että laihtuu 15 kiloa. Se ehkä auttaa jaksamisessa ja energian riittämisessä, mutta ei se laihduttaminen ihan kaikkivoipa taikasauva ole sen suhteen jos näkee itsensä väärin tai ei näe niitä hyviä ja ihania puolia itsessään. Sen 15 kilon laihtumisen jälkeen löytää varmasti jotain muuta rumaa ja vastenmielistä omasta kropasta, jos ei harjoittele ja opettele näkemään itseään kauniina sisäisestikin, sellaisena kun on, ja että oppii ajattelemaan omaa kroppaa parhaana kaverina eikä semmoisena, jota pitää vaan raahata perässä.
           Taisin vähän hermostua - jopa suuttuakin työkaverille, kun minua niin harmitti se, ettei hän näe sitä mitä muut hänessä näkee eikä usko vaikka sanottu on suoraan!
           Jotenkin vain en jaksa ymmärtää, että aliarvioi itsensä niin alas... Olen minäkin ollut nuorempana melkein 30 kiloa painavampi ja itsetunto ei todellakaan ollut mikään hyvä, mutta en minä koskaan ajatellut, että vartaloni olisi ruma tai vastenmielinen, se oli oma ja isompanakin hyvä. Ja kun vähitellen oppi kroppaansa rakastamaan ja näkemään hyvät puolet niin siihen suhtautui ihan eritavalla. Ruumiillinen työ viimeistään teki vartalosta tärkeän, sillä se oli se suurin ja tärkein työväline minulle, josta piti (ja sai!) pitää huolta. Ja nyt nautin suunnattomasti siitä, että saan pitää itseäni kunnossa, ei sen takia, että pitäisi näyttää paremmalta vaan sen takia, että se tekee minulle hyvää. Olen onnellinen siitä, että minulla on tämä vartalo, nämä läskilliset kohdat ja tiukemmat lihasryhmittymät. Kaikki on niin tuttua ja rakasta, että pistää vihaksi kuunnella ja katsella sellaista ihmistä, joka ei omaa ihanuuttaan ymmärrä...
             Oh, tulipas taas avauduttua...
             Samaan asiaan vielä vähän vihjaten: ostin tänään sen Foam Rollerin eli vaahtomuovirullan ja kokeilinkin sitä jo iltasella kun odottelin saunan lämpenemistä. Ihanaa, kun luetut jutut pitivät paikkansa - molemmissa asioissa. Ensiksikin siinä, että jalat tuntuivat paljon paremmilta jo pienen rullailun jälkeen ja meinasin nukahtaa, kun makasin hetken aikaa selälläni ja pidin taukoa... Toiseksi oli totta myös se, että ensimmäiset kerrat tuntuivat joissakin lihaksissa hyvin epämukavilta, joka puolestaan kertoo kuulemma siitä, että rullailuhieronta on tervetullutta sille lihakselle...

Huomenna olisi juoksupäivä, joten testailen sitten juoksun jälkeen miten rulla toimii jälkilämmittelynä ja venyttelyn lisänä. Lupaavaa kuitenkin jo pelkän kokeilun jälkeen. Ihana härveli!

Iltasella hemmottelin itseäni saunalla, ulkosaunalla, ja olipas ihanaa istuksia kosteankuumissa löylyissä, nostaa jalat lämpöiseen ja puhua ajatukset ääneen ulos mielestä. Harrastan tätä terapiaa yleensä ulkosaunassa eniten! Toisin sanoen yksinpuhelua, mutta terapiamuotona varsin pätevä.

Talvinen hankeen hyppäämispaikka alkaa olla melko vähäluminen jo...

Saunan jälkeen oli niin pöhkö olo, pehmoinen, väsynyt ja muutenkin semmoinen että aivot olisivat pakanneet laukut ja muuttaneet Ruotsiin... Iltalenkillä ihailtiin koiran kanssa tähtitaivasta, mutta kovin oli koirakin väsynyt.
            Aamuherätykset ovat rikollisia!

Suojaan auringolta!

Levoton yö ja emännällä levottomia unia. Kamalia. Semmoisia, missä kaikki tärkeät ihmiset joko häviävät tai kuolevat. Semmoisten unien jälkeen on ihana herätä aamusella oman peiton alta, auringon paistaessa verhon raosta ja tajutessa, että kaikki se äskeinen kauheus ei ollutkaan totta. Joinakin aamuna herääminen on pelastus.
          Koirakin nukkui levottomasti ja liikuskeli tuvan ja huoneen väliä ja alkuyöstä kävi ulkonakin. En tiedä näkikö sekin painajaisia, mutta yhtä kaikki, olimme kumpikin väsyksissä aamusella eikä ylösnousemus houkutellut meistä kumpaistakaan.
           Ihana aurinkoinen aamu!
           Yöllä taisi olla aikamoinen pakkanen, kun aamusella oli maa vielä aika jäässä. Oikein rahisi kun hain aamulehden. Lämpötilaerot ovat näinä päivinä olleet valon ja varjon välillä kuin Kuussa! Varjossa tuntuu kuin olisi monta astetta pakkasta ja kun auringon kehrään pääsee niin lämmittää jo niin mukavasti.
           Kuraisen aamulenkin jälkeen viherpeukaloita kutitteli sen verran, että piti etsiä timanttituijalle ja pienemmälle alppiruusulle jotain suojaa kevätaurinkoa vastaan. En ole koskaan ollut mikään suojauksen mestari ja yleensä polot kasvit ovat jääneet vailla kevät- tai talvisuojaa, mutta tänä keväänä tämän puutarhurin into heräsi niin varhain, että kaikki pihahommat kelpaa - jopa suojaushommat!

Ja kun en ole suojauksen kirkkain tähti niin minulla ei myöskään ole kunnon huppuja kasveille. Alppiruusulle etsin viinimarjapensaiden verkon ja kiepsuttelin sen suojaksi (en usko että kamalasti auttaa) mutta katsotaan... Ja olin kamalan onnellinen kun löysin kätköistä ISON palan ohuempaa säkkikangasta, mutta kun ehdin timanttituijani viereen, täytyi myöntää, että kankaan pala ehti kutistua. Ei se riittänyt kuin "hartialämmikkeeksi", joten pitäneen keksiä alaosaan jotain muuta... blaah!

Kukkapenkin harsopeitto. Kasvunihmettä odotellen...

Soittelin ystävälleni, kun en ole koko talveen kuullut sieltä suunnasta pihaustakaan ja hengissä oli, vaikka epäilin! Tyypillinen äiti, tämä minun ystäväni nimittäin, kun kysyin mitä HÄNELLE kuuluu, niin sain selostuksen koko perheestä PAITSI hänen itsensä voinnista. Sitä piti sitten ihan erikseen tarkentaa. Aika tyypillinen piirre perheenäideille, ainakin niille joita minun on kunnia sanoa ystävikseni.
             Koira veteli unia sen aikaa kun minä tein ruokaa ja söin. Koiralle tietysti olin antanut ruuan ensin, joten täydellä vatsalla nukutti hyvin. On muuten melkein päivän paras hetki minusta, meidän ruokatauko. Koira nukkuu ja minä nautin siitä ajasta, kun kaikki on melkein täydellistä ♥

Kun aurinkoa riitti alkuillaksikin niin rupesin purkamaan jouluvaloja pihakuusesta. Tiedetään! Olen aikaisessa! Siinä kun yritin saada nauhoja irti kuusesta, katkesi ne loputkin nipistimet, mitä isommissa valoissa vielä oli, vaikka miten hellästi yritin niitä nipistellä auki. Ehdin muutaman kerran kirota sen tyypin, joka oli kieputellut valot oksien ympärille monen monta kertaa... kuka lienee!
            Toinen homma olikin sitten valonauhojen pakkaaminen rasioihin, kun olin kerännyt ne hienosti ja siististi käsivarrelle, mutta kuin ihmeen kaupalla ne olivat onnistuneet menemään sekaisin siinäkin - sadasosasekuntissa! Niin, ja viskasin insinööri-kaverianikin viestillä, että mikähän älynväläys nämä valonauhojen pakkaukset oikein ovat, kun valoja on 16 kpl ja paikkoja rasiassa vain 15 eli aina yksi on survottava johonkin väliin onnettomasti poikittain tai ängettävä siihen muiden viereen! Naisen ajatus ei riitä siihen asti, että ymmärtäisi tämän insinööri-viisauden! Viisaammat selventäkööt.

Jos olisin tämän laatikon idean takana, en kamalasti viitsisi kehuskella...

Pihatöiden apulainen oli vähän väsynyt eikä oikein jaksanut ymmärtää, miksi halusin puuhastella melko viileässä kelissä koko päivän - auringon paisteesta huolimatta.
           Huomaan ajattelevani nyt useammin sitä, millaista elämä on sitten, kun koiraa ei enää ole. Vihaan sitä ajatusta ja pelkään sitä hetkeä, kun se kohdalle tulee. En edes muista millaista elämä oli ennen koiraa, mutta en välttämättä vielä haluaisi sitä elämää kokeilla. Huomaan kyllä koirasta sellaisia piirteitä, että on vain pakko hyväksyä se, että se on jo vanha, vaikka toisinaan tuntuu, että katse ja olemus on kuin pienellä koiralla - vilkas ja utelias. Koira aistii vielä kamalan herkästi nämä surullisemmat ajatukset, joten olen pyrkinyt ajattelemaan näitä ajatuksia silloin kun olen itsekseni. Meidän hauva ei mitään niin vihaa kuin itkeviä naisia! ♥ Kenelle minä sitten murheeni kerron? Kenen turkkia vasten itken itkuni ja saan voimahaleja? Kenestä sitten pidän huolta?
              Voih.

Huomenna olisi työpäivä ja aikainen herätys. Pitäisi olla jo peiton alla, mutta päiväkirja on vielä kirjottamatta. Sen verran pitää vielä penkissä istua. Kylmää yötä ja komeaa päivää se huomiseksikin lupasi, joten varmasti kelpaa ulkosalla käpsehtiä vaikka työnutuissa olisikin.


P.S. Tänään oli ihan sellainen fiilis, että olisi kiva saada kirje päiväpostissa, lukea se aurinkoisella pihamaalla ja nauttia hetki omasta postista. Tadaa! Sellainenhan sieltä sitten löytyikin, postilaatikon pohjalta, kun iltapäivästä kävin postin hakemassa. Neiti A oli muistanut minua kevätkirjeellä ja luin sen kaivonkannen päällä ja ajattelin samalla, miten mukavaa onkaan kun saa kirjeitä... Ne jotka ovat saaneet kirjeitä, tiedätte mitä tarkoitan ja ne jotka eivät ole koskaan saaneet kirjeitä, ette tiedä mitä menetätte!
             Kiitos neiti A ♥

AURINKOA, AURINKOA, AURINKOA !!

Aamulla käytiin ottamassa ensimaistiaiset tulevasta kevätpäivästä jo auringonnousun aikaan, kun koira halusi ulos. Pakkasta oli vielä pari astetta ja pihanurmi rapisi hauvan jalan alla. Oli oikeastaan aika kiva keli ja olisi tehnyt mieli mennä ulos tepastelemaan jos kello ei olisi ollut vietävän vähän ja väsymys repinyt suupieliä. Työnsin koiruudelle vielä vähän ruokaa eteen ulkolenkin jälkeen, että se vielä sammuisi unten maille hetkeksi, mutta... kyllähän se tovin malttoi sängyn jalkopäässä köllötellä, mutta sitten se meni semmoiseksi söhläämiseksi.
         Olipas ihana nousta aamuun, kun aurinko paistoi kaikista ikkunoista sisään! Ajattelin, että takuulla, jos vain ehdin, vaihdan nuo punaiset tuvan verhot jo vaaleammiksi. Oikeastaan tekisi mieli vaihtaa matotkin, mutta vaaleammat matot ovat vähän heppoisempia eivätkä pysy niin hyvin paikallaan - niin ja nykyinen imuri tarraa mattoon kiinni todella tehokkaasti! Imurointi olisi mattojen vaihdon jälkeen yhtä tuskaa. Harmittaa vaan, että nämä melkein-puhtaat matot kuraantuvat nyt täysin näissä keleissä... Mutta verhot nyt ainakin vaihdan. Jos en huomenna halua aikaani kuluttaa sisällä, niin sitten viikonloppuna!

Suuri suunnitelmani oli viedä koira ihanalle aurinkoiselle rantalenkille. Kävellä oikein koko viikon edestä, mutta eihän se nyt ihan niin mennyt... tietenkään! Kun ajoin rantatien päähän (johon yleensä autoni jätän) sotapoika tuli sanomaan, että niillä alkaa niemessä ihan justiinsa harjoitukset... Äsh! Sanoin, että pitänee sitten poistua vähin äänin etten saa muovikuulasta! Käytiin tynkä-lenkillä sitten minun virallisella uimarannalla. En minä koiraa ihan uimarannan hiekalle vienyt, mutta siinä syrjäisemmän rannan poukamassa käytiin ottamassa aurinkoa ja katsomassa mihin järvi on oikein kadonnut... Rantakivet paistoivat paljaina ja vesi oli laskenut ainakin metrin jos ei jopa kaksi!
          Kun lenkki oli hauvalle vähän tuntematon niin kävelykin oli vähän epävarmaa, kun näkö ei ole niin hyvä enää. Säälitti koira ja suututti Suomen Armeija! Niillä on iso alue ihan siinä vieressä, miksi niiden pitää harjoitella toisten lenkkimaastoissa!!!

Mihin vesi katoaa?

Iltapäivästä lähdin juoksulenkille. Menin kylälenkin niin päin, että sain juosta aurinkoa vasten puolet lenkistä ja taisihan sitä kevätaurinkoa vähän nenänpäähän tarttua, hih! Kunhan ei olisi palanut...
           Ensin ajattelin, että polvihan tuntuu ihan hyvältä, mutta suurin piirtein viiden kilsan kohdalla rupesi taas tuntumaan polven ulkosyrjällä. Juoksemisesta tuli vähän semmoista varovaa ja sitten meni tietysti juoksuryhti ja askelluskin pilalle. Kotona googlasin oireet ja näyttäisi siltä, että minulla on juoksijan polven alku vasemassa polvessa. Eli ns. IT jänne, joka kulkee lonkasta tuohon polven ulkosyrjään asti, on liian kireällä ja hankaa polven nivelnastaan niin että kipu syntyy. Toivottavasti ei ihan tulehdukseen asti kuitenkaan... Ei se kipeä ole ollut juoksun jälkeen, vain silloin loppumatkasta.
             Harmitti, kun muuten tuntui taas juoksu maistuvan ihan eritavalla kuin viime viikolla. Hoito-ohjeena on venyttely, hieronta ja lepo. Olen tietysti pitänyt päivän-kaksi aina juoksupäivien välissä, mutta kyllä harmittaisi pitää pitempää taukoa, kun juuri on saanu peruskuntoa alle. Lueskelinkin sitten hieronta ja venyttelyohjeiden sivusta, että sellainen vaahtomuovirulla (foam roller) on oiva väline juuri IT jänteen(kin) hierontaan, kun tuo paikka muuten on vähän vaikea venyteltävä... Pitänee käydä ostamassa vaikka lauantaina, kun pääsen töistä.

Jokohan tuossa mahtuisi talviturkin heittämään...?!

Alkuillasta sitten tartuin haravaan ja menin pihatien päähän haravoimaan postilaatikon ympäryksiä ja vähän pihatiensuutakin siistimmäksi. Kamalasti vaan oli soraa nurmella ja jälki ei ollut kovin hyvännäköinen, mutta pitää sitten haravoida uudelleen, kun lumi on kokonaan tien laidasta ja omenapuun alta sulanut.
          Ihanaa puuhaa! ♥
          Tiedän, että haravoimiseen ehtii taas kesän aikana kyllästyä siinä määrin, että syksyn lehtien haravoiminen tuntuu jo vanhalta puuhalta, mutta nyt - pitkän talven jälkeen - en tiedä mitään niin mukavaa kun haravan heilutus (se tekee hyvää myös tuonne niska-hartia seudulle, mihin pitää saadakin vähän verenkiertoa aikaiseksi!)!

Onneksi en haista yhtä hyvin kuin koirat...

Iltasella mittari tipahti jälleen pakkaselle ja hyvä olikin, säästyin jälleen tassupesulta, jes! Taivaalla tuikkivat tähdet ja minua väsyttää. Sain eilisiltana luetuksi Neljäntienristeys - kirjan ja kirjoittelen siitäkin muutaman sanan, kunhan ehdin sinne asti, mutta tänä iltana taidan hemmotella itseäni Muumikirjalla ...


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
41. juoksupäivä (13. viikko)
- 7.2 km kylälenkki (47min)
- alussa juoksu tuntui hyvältä vaikka juoksinkin asfaltilla, mutta n. 5km jälkeen alkoi vasemman polven ulkosyrjä kipeytyä ja juoksu muuttui vaikeammaksi
- hengitys ja jalat muuten toimivat hyvin, mutta vasen polvi teki askelluksesta vaikeaa. Lueskelin kotona juoksijan polvesta ja oireet ainakin täsmäävät. Tulee kuulemma kaltevasta juoksualusta, huonoista kengistä, väärästä juoksuasennosta ja liian suuresta treenimäärästä ja huonosta venyttelystä sekä lihaskunnosta.
Kaikki täsmää.
- ajatuksissa on ostaa vaahtomuovirulla ja opetella venytelyä. Siihen asti pidän maltin juoksussa - ainakin yritän
- IHANA KELI! +5 astetta, aurinko paistoi niin että tuli melkein hiki ja tiet olivat kuivat ja hyvät!!

Kuraa ja kevättaivaita

Odotin harmaata, kamalan sateista ja loputtoman märkää päivää, mutta sain aika keväisen keskiviikon, vaikka välillä räntää viskoikin taivaalta. Joskus pahimman odottaminen yllättää positiivisesti!
            Aamulenkki heitettiin kuitenkin kuraisessa kelissä, vaikka urhoollisesti mentiinkin metsätien reunaa myöten. Koiran geeneissäkään ei ole niin paljoa villikoiran verta, että sitä olisi kamalasti kiinnostanut kurassa talsia ja etsi kyllä itsenäisesti sen tien reunan kuivimman paikan, vaikka se tarkoittikin nuoralla kävelyä ojan kaltaalla. Emäntää "vähän" hirvitti se vaappuminen, mutta auttaa ei saanut...

Kylppärin lattia ei näillä keleillä ehdi kunnolla kuivua jalkojen pesujen välissä, mutta mieluummin minä pesen vaikka tunnin välein jalat kuin katselen sitten kuraisia mattoja ja sängyn peittoja, kun koira kuitenkin on tottunut nukkumaan torkkunsa sohvalla tai sängyllä.

Tänään imuroin ja pesin lattiat ja torppa näytti iltapäivästä jo asuttavalta. Ihanaa oikeastaan, että oli edes hetken aikaa siistiä ja hyväntuoksuista. Kyllä tiedän, että perjantaina saa ottaa siivouksen uudelleen ohjelmistoon, mutta se on sitten sen ajan murhe. Tänään ainakin sain nautiskella hetken aikaa puhtaasta asumuksesta.

Keli piristyi illaksi ja kun minä kannoin iltasella puita, koiruus nautiskeli nurmella nukkumisesta, vaikka eipä ulkona nyt vielä kovin lämmin ollut makoilla. Sen verran ulkoiltiin iltasella, kun sadekin lakkasi, että heitin tuon etupihan kukkapenkin päälle jo harson, kun se on jo melkein sulanut suojaavasta lumesta ja nyt on luvattu kylmiä öitä. En halua, että ne mahdolliset kukka-alut jäätyvät, kun ajattelin tänä keväänä ne siirtää ja tehdä etupihasta tasaisemman ja kukkapenkittömän.
         Ihana auringonlasku sai mielen samalla kertaa vähän haikeaksi ja suunnattoman onnelliseksi. Jos joku selaisi minun valokuvakansioitani niin huomaisi, miten paljon kuvia minulla on taivaasta. Eri vuodenaikoina, eri väreinä ja eri vuorokaudenaikoina. Tänäkin iltana ihastelin keväistä väriä taivaanrannassa, mihin aurinko oli painunut ja huomasin jälleen kerran, miten erilaisia auringonlaskut ovat keväisin verrattuna syksyyn tai pimeimpään talveen. Syksyisin ja talvisin auringonlaskuissa on jotain kamalan lopullista, kun taas keväisin ne näyttävät toiveikkailta ja antavat lupauksen lisääntyvästä valosta.

Aamuisella postinhakumatkallani talitintti sirkutteli kiivaasti pensaassa ja tuli ikävä niitä alkukesän aamuja, kun töihin lähdön aikaan, aamulla anivarhain saa kuunnella suurta lintujen konserttoa, kun kaikilla siivekkäillä on pesänrakennus ja puolison etsintä kiihkeimmillään. Tuli jälleen niin kovin ikävä lämpöä ja kesää ja aurinkoa ja kaikkea sitä.
            En edes muista milloin viimeeksi talvi olisi tuntunut näin pitkältä kuin mitä tämä talvi on tuntunut... Kaipaan kunnon kevättä ja kesää enemmän kuin koskaan ennen! Eihän kevät nyt mitään taianomaista helpotusta tuo tietystikään kaikkiin asioihin, mutta mielialaa lämpö ja valo ainakin nostavat ja silloin on helpompi ottaa vastaan vastoinkäymisetkin.
             Pitäisi vaan enemmän osata ottaa ilo irti tämän vähän 'raskaamman arjen' pienistä iloista, kuten tänään otin siivotusta talosta. Aina ei vain muista napata niitä onnen hitusia mukaan, vaikka ne huomaisikin... Pitäisi muistaa useammin, ettei kukaan toinen voi minua onnelliseksi tehdä, jos en itse sitä tee. Ja loppujen lopuksi onni tulee juuri niistä pienimmistä asioista, joita on joka päivä täynnä ♥

Sammakko Prinsessa

Ihan kuin eilinen päivä olisi ollut unta.
     Tänään palattiin taas tähän tuttuun harmauteen ja pimeyteen, ja voisi luulla, että elellään jotain syyskuun puoltaväliä kelien ja pimeyden puoleen. Äsken iltalenkilläkin otsalamppu oli hyödytön kapistus, sillä kaikki valo imeytyi sateen kostuttamaan tiehen ja kasvoille satoi pientä sumusadetta. Huomenna olisi sitten odotettavissa kunnon sadetta...
      Minulla on ollut tänään taas vähän semmoinen muutan-erakkomajaan-asumaan - olotila.
      Ei ole oikein ollut (taaskaan) mitään suurempaa syytä, mutta ihan kokonaisuudessaan alkaa tietyt asiat hankaamaan muutenkin painavassa elämänrepussa.
      Esimerkiksi miehet elämässäni. Niitä ei ole ollut monta, mutta tuntuu, että niiden monimutkaisuus vastaa kymmeniä miehiä. Huokaus.
      Tänään hoidin ja putsailin koiran vatsanalusiholta pientä ihottumaa (mikä yllätys, että semmoistakin sinne oli ilmestynyt... mitähän vielä...) ja tv:stä tuli Prinssi Harrylle Morsian-tosi-tv-sarja. Kukaan ei usko, vaikka sanonkin, että tämän kyseisen ohjelman katsominen oli oikeasti pelkkä sattuma ja vahinko, sillä en voi ymmärtää näitä parinhaku-tosi-tv-sarjoja!
       Noh, mennäkseni tämän onnettoman aasinsillan kautta asiaan, niin minusta on tuntunut välillä ihan samalta. Että se mies, johon ihastun osoittautuu ihan joksikin muuksi. Yleensä kuitenkin on tapahtunut niin, että olen tykästynyt vielä enemmän siihen tavalliseen tallaajaan prinssin sijaan. Ja siinä vaiheessa kun saduissa kirjoitettaisiin "Ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti....", minun satuni jatkuu "Ja sammakoksi muuttunut prinssi hylkää tuhkimonsa, joka ei ollutkaan tarpeeksi sammakkomainen..." 
         Ei.
         Minua ei ole prinssi eikä sammakko tänään hylännyt eikä jättänyt. Mutta minusta onkin pahempaa tämä epätietoisuus siitä, milloin se tapahtuu kuin se, että se sitten tapahtuu. Olen niitä tapauksia, jotka kestävät onnettoman elämän, mutta eivät onnea.. Surullista, mutta totta. Silloin kun rämmin mustissa murheen merissä, en voi oikeastaan menettää mitään arvokasta ja ihanaa (paitsi järkeni ja henkeni), mutta sitten kun ihan oikeasti olen onnellinen, minulla on joku jonka kanssa on mukava olla ja tunnen oloni hyväksi, minulla on menetettävää ämpäritolkulla! Tämä on minun ongelmani.

Rukkaset lyöty tiskiin... tai siis kulottuneelle nurmelle.

Kävin tänään juoksemassa.
        Ei sekään nyt ihan niin hyvin toiminut kuin mitä alkuun tuntui. Alussa juoksufiilis oli hyvä ja rempseä, mutta nopeasti kylmän kostea keli tappoi sen hehkuvan innon ja lennokkaan askeleen. Taisin jopa vähän saada kylmää loppumatkasta kun alkoi olla jo vähän hiki ja sitten juoksin pitkän matkaa kylmässä vastatuulessa niin että niskassa ja rinnassa tuntui kylmä viima... Ei hyvä. Iltasella troppasin teellä ja muutamalla kurkkupastillilla kun kurkku oli vähän sen makuinen, että huomenna puhun kuin äänenmurroksen kourissa oleva teinipoika! Toivottavasti en...
          Itse juoksu meni suht hyvin. Selvästi tuo vasen polvi ei yhtään pidä asvaltista vaan kun kylätieltä lähdettiin asvaltille niin heti rupesi polven ulkosyrjässä tuntumaan. Ennen sitä ei mitään ongelmaa... Pitänee katsoa vähän ohjeita kovan alustan juoksulle, jos sitä tärähtelyä voisi jotenkin estää tai ainakin ehkäistä.
          Huomisen olen varannut siivoukselle - siis jos luvattu sadepäivä tulee huomenna. Talo on täynnä koiran karvoja (keväinen karvanlähtö on kevään kera vähän aikaisessa...) ja kuraviirut maalailevat lattiaan ihan uusia kuvioita. Tänään olisi pitänyt jo siivota, mutta vanhempani olivat käymässä ja sotkivat suunnitelmat siltä osin. Huomenna sitten.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
40. juoksupäivä (13. viikko alkoi...)
- 7.2 km kylälenkki (47min)
- alussa juoksu tuntui helpohkolta ja askelkin lensi, loppumatkasta taisin vähän väsähtää ja vastatuuli ja kylmyys ja vilu teki matkasta vähän tuskallisemman
- vasen polvi oli hyvä aina asvaltille asti ja sitten se tuntui jokaisella vasemman jalan askeleella..
- ryhti pysyi suht koht hyvänä, mutta huomasin, että kun polveen rupesi sattumaan myös ryhti repsahti ja rupesin varomaan jalkaa, vaikka se lösähtäminen vaan pahensi polveen kohdistunutta painoa
- hengitys taisi olla tänään ainut joka sujui alusta loppuun hyvänä ja reippaana
- kunto oli vähän niin ja näin tänään, väsähdin Tappavassa Ylämäessäkin yllättävän paljon
- +2, kylmätuulinen päivä pienen töhösateen kera, tiet hyvässä kunnossa

Auringon ensi-ilmestys!

Tänä aamuna oikein nauratti, kun heräsin siihen, ettei koiraa enää väsyttänyt. Hauva meuhkasi ja kieriskeli ja muriskeli ja kiehnäsi eikä oikein enää nukkunut, mutta ei noussut ylöskään ♥ Yritin sille muutaman kerran sanoa, että koittaisi nyt päättää, että lojoksiiko vai nouseeko ylös, mutta siitä oli hauskempaa meuhkata. Ihana!
           Toinen korvani oli jälleen tukkoisen oloinen ja olisi tehnyt mieli tehdä puolen pään poisto samoin tein. Varasin ajan korvalääkärille, mutta sen sain vasta ensi viikoksi, joten katsotaan nyt mihin tämä menee. Korva ei ole kipeä eikä sitä koske, mutta se vain tuntu tukkoiselta ja on kuin olisi lukossa. Oma diagnoosi on noiden hartia-niskakipujen jälkimaininki, sillä tänään kun haravoin ja venyttelin niin olo helpottui... Ja lapaluiden välissä on taas lukkoja, joten jos saisin leikkiä korvalääkäriä niin sanoisin, että hierojalla käynti olisi ehkä antoisampaa kuin se suunnittelemani lobotomia...
            Koiran haima-arvot tulivat ja eivät olleet mitenkään hyvät. Lukema oli noussut, vaikka eläinlääkäri kirjoittikin, että se muutaman viikon takainen ripuli voi nostaa arvoja hetkellisesti. Ei helpottanut. Tuntuu todella turhauttavalta, kun yritän tehdä kaikki niin kuin pitää, syöttää koiralle pirun tylsää purkkiruokaa ja käyttää sitä ulkona ja katsoa, että se juo ja koko ajan tarkkailen ja tutkin sitä - ja sitten arvot vain nousevat! Lääkäri sanoi, että haimatulehduksen hoito on pitkäjänteistä puuhaa ja hoito vaatii huonossa tapauksessa monen monta kuukautta, mutta toivoisin edes pieniä voittoja, pientä toivoa paremmasta, mutta ei näköjään semmoinen ole mahdollinen... Onneksi koiran vointi nyt on hyvä eikä suurempaa hätää taida olla, joten päivä kerrallaan kai mennään taas.
              Mutta huonoista uutisista hyviin.
              Tänään paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja lämpömittari näytti +7 astetta!

Aamulenkki oli kurainen ja ei voitu ihan metsätielle asti mennäkään, mutta eipä sinne kuran sekaan kamala hinku ollutkaan - ei minulla eikä koiralla. Naapurin emäntään törmättiin, kun emäntä oli sauvakävelylenkillä, mutta lyhyeksi jäi sekin lenkki, kun kuulemma kurassa ei ollutkaan mukava kävellä. Parempi minusta kura on kuin jää!
             Meinasin muutenkin huitaista emäntää hänen omalla sauvallaan, kun koko sen ajan, mitä meillä oli yhteistä matkaa, niin emäntä voivotteli meidän koiraa että "voi kun se on jo vanhan näköinen", "taitaa jo jaloissa ikä painaa" tai "kyllä se näköjään koirallekin ikä tuo omat ongelmansa"! Tiedän hyvin miten vanha meidän koira on ja miten ikä siinä näkyy, ei niitä minulle tarvitse tulla sanomaan!!! Ihan sama kuin minä olisin todennut sen tosiasian, että emäntä ei vain tainnut jaksaa kävellä pidemmälle ja kuraisuus oli vain tekosyy!
              ARG!!
              Kotona haravoin pihamaata, vaikka vähän sain naureskelua senkin suhteen samaiselta rouvalta. Katsotaan vaan kuka nauraa viimeiseksi, kun minä kohta ajan vihertävää ja pehmeää nurmea ja se katselee edelleen lumenliiskaamaa limamattoa omalla pihallaan!! Ei olisi pitänyt sanoa mitään pihapuuhistani, näköjään täällä selviäisi vähemmällä jos vain olisi hiljaa ja pitäisi omat asiat ominaan...

Ja sen verran ihana oli kevätilta, että minun teki mieli lämmittää ulkosauna.
           Keväisessä valossa vaan huomasin, että sauna kaipaisi pesua ja varsinkin lattiat olivat vähän nuhruiset, kun kaiken talvea on ollut tämmöistä mutaisempaa... Ihanaa oli kuitenkin istuksia sitten iltasella ulkosaunassa tähtitaivaan tuikkiessa katon yllä. Vielä kun saisi tuota valoisuutta sen verran, että siinä kello 19 korvilla olisi vielä täysi valaistus päällä. Saisi ihastella rauhassa kevät maisemia tämäniltaisen pimeyden sijaan.
            Nappasin jo muutaman aurauskepin pois pihamaalta, kun kerran eivät olleet jäässä. Ihmettelin vähän sitäkin, kun yleensä ne lähtevät vasta kun routa on sulanut.. Minä olen näköjään kevään suhteen optimisti kun en enää aurauskeppejäkään tarvitse! Ei sitä lunta vaan voi tulla enää... keskelle kevättä! Eihän?

Huomiseksi se sitten lupasi jälleen pilvisempää ja taisi tuo sadealuekin ohi kulkea... blaah! Tämä päivä oli niin ihana, että ei enää millään jaksaisi noita sadepäivien harmauksia. Lisää vaan aurinkoa ja valoa tänne, kiitos! Koira oli ihan samaa mieltä, kun istuttiin alkuillasta sen kanssa pihamaalla niin se selvästi vaan nautti kevään tuoksuista ja siitä, että sai köllötellä melkein kuivalla nurmella. Kyllä se haravoiminen ainakin siinä auttaa, että nurmi vähän paremmin kuivuu, toivottavasti myös siinä, että sulavedet menisivät nopeammin roudan läpi eivätkä lilluisi kovin kauan nurmen pinnalla.
            Hyötyä tai ei niin hauskaa se oli!

♥ Kevätkoira etsii pyöreitä kiviä ♥

Yhteenvetoa juoksusta (3kk takana)

Nyt ottaa päähän ihan kaikki! Ulkona oleva sää, omat korvat, miehet, tämä loputon talvi !!!!! En ala erittelemään noista oikein mitään, sillä tiedän, että tämä on tämäniltainen fiilis, joka toivottavasti haihtuu huomiseksi.

Kävin tänään juoksemassa ja lopettelemassa 12. juoksuviikkoni. Kolme kuukautta juoksua takana ja on kai aika vähän listailla, mitä se määrä juoksua on tehnyt minulle kropan ja mielen suhteen:

KROPPA:
1. Jalat ovat muuttuneet lihaksikkaammiksi niin reisistä kuin pohkeista, mutta reisistä sen huomaa kun ennen se löllömpi ja vetelämpi osuus on nyt jo paljon kiinteämpi ja "kasassa"
2. Takamus on pienentynyt, mutta ei niin paljon, että sitä voisi vielä pepuksi sanoa.
3. Keskivartalo on saanut ryhtiä, vaikka niin vatsalihaksissa kuin selkälihaksissa on vielä tekemistä.
4. Sydämen leposyke on laskenut. Viimeeksi mittasin niin ruutu näytti 47, mutta useimmiten se on 51 paikkeilla, kun ennen se oli 60-70 paikkeilla.
5. Verenpaineet ovat 118/69 huitteilla, jotka ovat melko vakkarina pysyneet jo vähän aikaa... pitäisi syödä vähemmän lakua...
6. Juon enemmän kuin normaalisti, mutta silti suositusten alle jopa juoksupäivinä. Lipittelen mieluusti kyllä ruualla, mutta kun pitäisi se suurin määrä juoda ruokien välillä niin ei aina muista.
7. Ruuan kanssa on selvästi mennyt siihen, että tekee mieli lihaa enemmän kuin ennen ja hedelmiä menee myös aika paljon enemmän kuin aikaisemmin.
8. Peruskunto ja kestävyys ylipäänsä ovat selvästi lisääntyneet, ei vain lenkillä vaan muutenkin arjen touhuissa.

MIELI:
1. Lenkille jo kaipaa tässä vaiheessa, vaikka toisinaan lähtö vaikeaa vielä onkin.
2. Tunteet tulee nopeammin pintaan ja ovat vahvempia.
3. Kaipaan rentoutumista enemmän ja nautin erityisesti iltajooga-harjoituksista ennen unta.
4. Lenkin jälkeen hyvän olon tunne on aina vaan parempi ja parempi. Kai se sitten on se yksi tärkein syy ja motivaatio, jonka takia juoksemaan lähtee, vaikka kroppa vielä hanttiin vähän laittaisikin kun ei kuitenkaan ole kuin 12 viikkoa takana.

Pitänee katsoa seuraavan kolmen kuukauden kuluttua miltä sitten tuntuu. Ja sitten ollaankin jo kesässä ♥ Nyt ei ole fiilistä kirjoittaa oikein muuta...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
39. juoksupäivä (12. viikko täynnä)
- 5.2 km uimarantalenkki (33min)
- tänäänkään olo ei ihan vielä ollut semmoinen, että olisin halunnut itseä rääkätä pidemmällä lenkillä, joten pyrähdin tämmöisen puolen tunnin herättelylenkin. Jos sitten ensiviikolla olisi parempi olo jo...
- tänään juoksu tuntui paremmalta ja suuri kiitos siitä oli kai hyvän alkulämmittelyn kun tein iltatreenini ennen juoksua ja jalat ainakin saivat lämmöt päälle
- jalatkin tuntuivat hyviltä ja vasen polvikaan ei niin kovasti enää pannut vastaan kovaa asvalttia, tosin yritin juosta vähän tien sivussa löytyneellä hiekalla joka pehmensi alustaa vähän
- hengitys ja ryhti pysyivät myös kasassa paremmin ja juoksu oli rennompaa ja parempaa kuin perjantaina...
- keli oli vesitihkuinen, märkä ja kylmä, joten ihan paras mahdollinen keli "toipilajuoksuun" ei ollut, mutta onneksi varustus oli sopiva, ei tullut kylmä eikä kuuma enkä kastunut.
- KOLME KUUKAUTTA JUOKSUA !!!! HURRAA !!!!

On taaskin lauantai...

Olen jo monena päivänä toivonut sellaista rauhallista ja laiskaa päivää vailla sen suurempia murheita tai vastoinkäymisiä. Tänään oli semmoinen päivä.
           Aamulla herättiin yhdeksän maissa ja koirakin nukkui koko yön rauhallisesti ja hyvin, joten eilisiltainen vatsan hurlumhei taisi todella olla vaan stressaavista päivistä johtuvaa sekavuutta... näin toivon tämän päivän osalta. Loikoiltiin siis molemmat aamusta niin pitkään, että saatiin tarpeeksemme. Ajattelin siinä lojoksiessa, että olisi mukava jos joku touhuisi jo tuvan puolella, laittaisi uuniin tulet ja teeveden kiehumaan ja tulisi sitten halauksin ja suukoin hakemaan minut aamupalalle... Aamuhaaveita...

Muuten päivä oli kyllä masentavan harmaa, mutta eipä se oikeastaan mielialaan vaikuttanut muulloin kun lenkeillä. Nyt oli liukkaus vaihtunut loskaan ja kuraan ja taivaalta tuli lisää räntälämpäreitä, jotka hetkeksi ainakin jäivät maahan valkoiseksi kerrokseksi... Uusi lumi, vanhan surma, eikö?

Ja kuten aina silloin kun minulla on laiska-lauantai ja ulkona on kamala keli, syön hyvin ja katson ihania leffoja. Tällä kertaa oli vuorossa jälleen sarja, jota katsoessa tulee toiveikas olo. En tiedä mistä se johtuu, mutta katson kyseistä sarjaa aina kun minulla on sydänsuruja, surua ylipäänsä, masentava olo ja elämä muutenkin synkkää ja ilotonta. Tänään minulla ei ollut olotilassa mitään suurempaa vikaa, mutta teki vaan mieli kaivaa Anna Ystävämme - sarja kaapista ja herkutella sen ääressä lautasellinen lasagnea.

Anna Shirley (Megan Follows) tv-elokuvasta Anna Ystävämme - jatko-osa

Gilbert Blythe (Jonathan Crombie) ja Anna Shirley (Megan Follows)

Illalla sitten "ahersin" sen verran, että vaihdoin lakanat niin saa tänään pyörähtää puhtaiden lakanoiden väliin kun kerran saunanpuhtaana ollaan (tosin tällä viikolla olen ollut joka ilta saunanpuhdas, mutta mitä väliä... Lauantaisauna puhdistaa erityisesti)!
            Korvat ovat olleet ihan hyvän tuntuiset, tosin vasemmalla puolella edelleen vähän humisee. Epäilin jo tärykalvovauriota tai muuta, mutta katsotaan nyt meneekö humina ohi vai pitääkö korva poistaa ensi viikolla... eh, ei pitäisi kai edes vitsailla moisella asialla... anteeksi!
            Nyt aion mönkiä nukkumaan että saan herätä sunnuntaiaamuun virkeänä ja loikoilla pitkään!

Nolojen tilanteiden nainen

Laiskuus eilisiltaisella iltalenkillä kostautui, kun en raaskinut retuuttaa koiraa pitemmälle lenkille niin sitten se pyrki pissalle yöllä kahden maissa ja heräsin kyllä täysin kesken unen. Joku professorin tasoinen miekkonen kantoi minua siinä... kenties turvaan tai omalle luennolleen! En tiedä, kun en nähnyt - sattuneesta syystä - unen loppua!
             Kun kello rimpautteli sitten virallisesti kuuden maissa niin olin tavattoman väsyksissä, vaikka sinänsä ne vähäiset tunnit olinkin nukkunut hyvin ottaen huomioon, että vasemmassa korvassa minulla oli vanutuppo, että korvatipat pysyvät siellä missä niiden kuuluu pysyä...
              Vähän olo tuntui typerältä, kun sairaanhoitaja katsoi sitten siihen korvaan, joka minusta tukkoiselta tuntui ja sanoi sitten, että se oli putipuhdas. Vilkaisin naista kuin pöllö aurinkoa ja salamana kulki ajatus päässä, että ehkä se minun yritys huuhdella korvaani ei ollutkaan epäonnistunut... Toinen korva oli kuitenkin sitten tukkoinen sairaanhoitajankin mielestä, joten jotain huuhdottavaa kuitenkin löytyi. Täytyy sanoa, että kun minulta on nyt lähivuosina huuhdottu poskiontelot ja korvat, niin kyllä minä korvien huuhtelun mieluummin ottaisin, jos olisi kahdesta pakko valita... Ikävän tuntuistahan se vähän oli, mutta eipä juuri aiheuttanut traumaa - toisin kuin poskiontelopunkteeraus, jonka joku voisi lisätä ihmiskidutus-listaan...
               Äiti oli ollut tosissaan siitä, että huuhtelun jälkeen korvat kuulevat kaiken - mielestäni aivan liikaa (jos koira kuulee tällä tavoin, en enää koskaan laita tv:hen lisää volyymejä jos koira on samassa tilassa...)! Ilmastointi hurisi, hissi hurisi, kahvilassa kolisteltiin ihan liikaa astioita, kauppakeskuksen musiikki vinkui ja huusi ja oli ihan liian kovalla. Teki mieli pitää pipoa päässä muunkin syyn takia kuin kosteiden korvakäytävien. Se vähän vaimensi ääniä ja teki olosta vähän paremman. Jos ei oteta superkuuloa huomioon niin olo kyllä parani muuten heti.. Ei avonaisia korvakäytäviä osaa arvostaa ennen kuin ne menevät tukkoon!
                 Palkitsin itseni kupposella teetä läheisessä kahviossa. Leipäkin houkutteli, mutta en tällä kertaa ottanut kuin teekupin ja istahdin alas. En edes muista milloin viimeeksi olisin juonut teetä kahviossa yksin... tai ylipäänsä... taisi olla ennen joulua likkojen kanssa törmätessä. Ei mikään jokapäiväinen harrastus siis.

Kun toiseen lääkäriaikaan oli melkein kolme tuntia, ajattelin käyttää aikani hyväksi - tai kuten rahvas sanoisi 'tappaa aikaa'. Tällä kertaa se taisi mennä kuitenkin toisinpäin, aika meinasi tappaa minut. Kaupat aukesivat vasta kymmeneltä ja sekin kauppa joka aukesi 9 niin sen edessä odottelin 20 minuuttia ja tunsin itseni todella typeräksi. Kauppaa vastapäätä oli Alko ja kaksi laitapuolenkulkijaa tuli seuraksi käytävälle odottelemaan, että saisivat ostaa aamupalapullon... En ole koskaan ollut Anttilassa päivän ensimmäinen asiakas, mutta nyt olin!

Seuraavaksi kuljin kaikki kaupungin kauppakeskukset läpi, kun aikaa oli. Tosiaankin se oli semmoista läpi lompsimista, kun sielläkään ei ollut mikään muu paikka auki kuin Dressmann Isoille Miehille.. Kävin torilla ostamassa lihapiirakan ja vadelma-pillimehun kun rupesi ottamaan päähän. Vähän helpotti.
               Sitten roikuin puolestani kirjakaupan ovessa ja sitten viimeistään tunsin itseni ikivanhaksi kahvoissa roikkuvaksi mummoksi! Voih... Onneksi sieltä löytyi sitten lohdutus-kirja, jonka ostoon tuhlasin etusetelini, jonka olin kanta-asiakasbonuksena saanut. Kaupanpäällisenä sain kangaskassin, vaikka olisihan se ollut mukava saada kaupanpäälliseksi vaikka toinen kirjakin... Tällä kertaa kainaloon tarttui Jennifer Worthin Hakekaa kätilö 3! jonka aikaisemmat osat olen kahminut jo itselleni ja lukenutkin. Tämä kirja on trilogian viimeinen...

Sitten kun lähdin kävelemään kohti toisen lääkärin vastaanottoa, tuli mieleen, että en ollut maksanut eikä kukaan ollut laskua antanut aamuisesta korvahuuhtelusta. Olin antanut vain kyselylomakkeen takaisin ja lähtenyt... Taisi mukava sairaanhoitaja huuhdella aivopoimutkin kaarimaljaan! Onneksi paikka, johon minulla oli aamupäiväaika, oli samaa firmaa, joten kiepsahdin tiskillä tunnustamassa unohdukseni... Vastaanottovirkailija vain hymyili ja sanoi, etten ollut ainoa enkä takuulla viimeinen. Pyysin anteeksi ja kiitin ja lähdin, kunnes luin, että ilmoittautuminen tehtiinkin äskeisellä tiskillä eikä enää myöhemmin, joten käännyin ympäri ja palasin vielä kolmannen kerran tiskille ja jos olisi löytynyt joku maanrako johon olisin voinut itseni änkeä, olisin änkenyt... Tiskin takana naista jo vähän huvitti, kieltämättä niin olisi minuakin hänen sijassaan.
           Toisesta lääkäristä selvisin rutiinitarkastuksella ja sitten tämä rääkättävä olikin jo valmis kotiin. Koiran hain äidin ja isän luota hoidosta ja suunnistin kotoisaan rauhaan. Kotimatkalla kävin nappaamassa postista kirjapaketin, jonka olin tilannut jo viime viikolla.
            Koiralle annoin ruuan, mutta itse kävin pienellä juoksulenkillä ennen kuin herkuttelin omalla ruualla. Juoksukin tahnasti ja tuntui, että ei oikein eteenpäin päässyt. Kintut olivat kuin hyytelöä ja räntää tuiskutti silmiin mennen tullen. Vielä joskus joku säämies saa minulle selittää miten on mahdollista, että jos samaa tietä juoksee ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen, niin molempiin suuntiin tuuli työntää räntälämpäreet silmiin eikä tuuli ole koskaan selän takana!?

Ruuan jälkeen nukahdin ja iltasiivous jäi taas kamalan myöhäiseksi, kun piti käydä ensin koiran kanssa vähän lenkillä. Vasta 8 maissa istuin saunanlauteilla ja talo oli imuroitu ja lattiat pesty. Minun viikonloppuni saa luvan alkaa tästä. Vapaa ja rauhallinen viikonloppu ilman häiriöitä. Pelkkää löhöskelyä ja nautiskelua! Ah.
            Sen verran pilvenhattaraa minun seesteisen viikonloppuni taivaalle kuitenkin iltalenkillä ui, että koira ei oikein taas tykännyt lähipäivien stressaavista muutoksista vaan - arvatkaa mitä - sillä meni vatsa löysäksi iltalenkin aikaan! Tällä kertaa osasin odottaa sitä ja kun iltapalalla kuuntelin sen vatsan lurinoita, niin löysä vatsa ei ollut mikään yllätys, mutta harmitus se oli... Vaikka miten yritin niin eilen kuin tänäänkin rauhoittaa sen elämän heti kotiin tullessa normaaleihin rutiineihin niin herkkävatsainen koira on näköjään herkkävatsainen koira. Toivotonta ennaltaehkäistä. Nyt sitten vaan taas pelataan tämän vatsan kanssa muutama päivä ja katsotaan miten homma taas palautuu normaaliksi. Tästä lähtien koira ei kyllä liikahda tutuista ympyröistä mihinkään vaan hoitajat tulevat tänne! Sen verran olen saanut näistä vatsapöperöistä tarpeekseni tämän talven aikana... Jos ei ole koira kipeä niin minulla korvat tukossa ja kun minulla on korvat auki niin koiran vatsa on kuralla! Hurraa tätä elämän monimuotoisuutta!!
               Tulisi nyt helkutissa se kevät jo!!!!

Iki-ihanasta kirja-paketista paljastui kolme aarretta: Jojo Moyes Kerro minulle jotain hyvää, Tove Jansson Muumipeikko ja pyrstötähti ja Tove Janssonin Kesäkirja. Nämä kirjat olivat ostettu sillä alennuskupongilla jonka sain niiden dvd-levyjen kaupanpäällisenä, joten olen kai ajautumassa ostoskierteeseen sillä näiden kirjojen mukana sain alennuskupongin Zalando-kauppaan.... Onneksi en ole kovin halukas ostamaan vaatteita netistä, kun puolet siitä vaateostoksen "ilosta" on ahtautua sovituskoppeihin. Jahuu!
           Voitte siis vain arvata, mitä tämä emäntä tekee ensi kesänä jok'ikisen vapaahetkensä: ui ja lukee ihania kirjoja!! Voi kun tulisi jo semmoiset kelit että saisi istuksia pihamaalla ja lukea kirjaa samalla kun västäräkit pomppisivat varpailla. Jotenkin tänä vuonna odotan kevättä enemmän kuin koskaan ennen...
             Hyvää viikonloppua muruset!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
38. juoksupäivä (12. viikko)
- 5.2 km uimarantalenkki (33min)
- tänään ajattelin juosta lyhyen lenkin, kun olo oli vähän "toipilas" ja ihan hyvä niin sillä tämäkin hassu lenkki pani kropan tiukoille. Huono välipala, huonot unet ja "kipeänä" olo verottivat selvästi powereita juoksusta
- jalat väsähtivät totaalisesti 4km kohdalla ja loppumatka oli enemmänkin raahautumista kuin juoksua
- hengitys ja juoksuasento olivat ihan ok, tosin räntäsade ja kylmän kostea ilma kävi vähän hengitykseen ja piti laittaa kauluria vähän suun eteen suojaksi
- tiet hyvät, koko matka asvaltilla tuntui jälleen vasemmassa polvessa, ei tosin niin kovin kuin toissa kerralla, mutta kuitenkin. Joku vika juoksuasennossa...
- olo oli kuitenkin hyvä jälkeen päin, että olin saanut itseni juoksulenkille ja palkitsin itseni ravitsevalla ruualla ja isolla keolla hedelmiä. Nams!

Siivottomuuden sylilapsi

En tunnista kotiani.
            Pölypallerot vilistävät lattioilla, koko viikon lehdet lojuvat pöydällä mikä mihinkin päin vinossa ja pinossa, pyykkikorissa olisi jälleen kaksi koneellista pyykättävää, vessoissakin voisi näyttää pesuaineita ja pesurättiä ja muutenkin koko huushollin hoito näyttää siltä kuin täällä olisi ollut villi-ihminen viikon.
             Seuraa selitys:
             Se harmiton pieni korvan tukkoisuus äityi sitten sen verran pahaksi, että huomenna olisi aika korvahuuhteluun. Vasen korva ei kuule juuri mitään ja olo on ollut kaksi päivää kuin ei ihan olisi tasapaino kohdillaan tai ihan kuin koko ajan olisi laivalla.. Eilisilta oli oikea low point kun illalla oli niin paha olla, että itketti ihan koko ajan. Tänä aamuna silmät olivat sitten niin turvoksissa, etten meinannut saada itsestäni ihmisen näköistä ollenkaan ja tänään piti käyttää koiruus kaikenlisäksi verikokeissa eläinlääkärillä ja samalla kertaa se sai niskavilloihinsa rokotuksetkin.

Pieni poloinen ja rokotus-väsymys ♥

 Koiran lääkärikeikka sujui onneksi hyvin ja nopeasti, mutta kun päästiin kotiin otettiin molemmat unta melkein viiden tunnin edestä (!!) ja vain vähän syötiin välillä. Ja huomenna sitten vielä olisi selvittävä elossa omasta lääkäristä. Noh, en minä huuhtelua pelkää, mutta kun sitä on joskus pikkulikkana minulle yritetty eikä tulosta ole tullut, niin pelkäänpä vaan, että minä olen korviani myöten kiero kuin rinkeli! Toivottavasti kuitenkin homma menisi hyvin ja saisin huomenna tähän aikaa kuunnella kuinka hiiret tanssii vintin lattialla töppöset jalassa! Äiti nimittäin sanoi, että huuhtelun jälkeen kuulee kaikki sihinät ja suhinat ja rahinat niin tarkasti, että voisi siltä istumalta ryhtyä kuuntelevaksi korvaksi vakoiluoperaatioihin... Olisihan se vaihtelua tähän oloon, kun kaikki äänet kuulostavat siltä kuin olisin säkissä tai purkissa tai purnukassa.
                Huokaus.
                Eli tämän viikon vastoinkäymiset ovat tehneet talosta pölypesän ja siivottoman asuinsijan. Ja minulla olisi ollut tänään juoksupäiväkin, mutta en kertakaikkiaan jaksanut lähteä yhtään mihinkään ja sekin harmitti niin, että hyvä etten aloittanut sitä vollottamista uudelleen.. Kummallista sekin. Itsehän minä näitä juoksupäiviä itselleni asetan ja tavoitteita, kukaan ei vaadi minua niistä tilille, vaikka joku viikko juoksisin vain kerran - niin, ei kukaan muu kuin se pahin valmentaja - minä itse! Tällä viikolla taidan muutenkin vedellä vähän lyhyemmillä lenkeillä kun vähän tuntui alkuviikosta, että minulla on tainnut olla vähän liiankin innokas tahti näiden kilometrien kanssa omaan kestävyyteen nähden...
                  Jos huomenna pääsisi sitten vähän juoksutossujenkin päälle, kunhan nyt kotiin selviän...

Kuva-arvoitus...?

Tämän päivän ilta oli jo niin keväinen, että ajattelin postilla käydessäni, että jos vain ruuan jälkeen ehdin, niin nappaan vähän haravalla pihamaalta jo nurmilaikkuja, että maa imisi sulavesiä vähän paremmin. Ruuan jälkeen kuitenkin eräs mussukka soitti ja juutuin puhelimeen niin pitkäksi aikaa, että ehti jo se keväinen valo mennä mailleen. Sen verran se haravointi kuitenkin himotti, että kun hain iltasella puita pimeällä niin piti vähän otsalampun valossa muutama veto haravoida...
              Maaliskuu on ehtinyt viidenteen päivään ja tämä emäntä heiluu jo haravan varressa! Vähemmästäkin sitä saa hullun maineen...
             Tai miten niin SAA! Sehän minulla on jo!!
             Uskomatonta mikä voima unella - varsinkin kylliksi saadulla unella - on.
             Olo on tällä hetkellä ihan toisenlainen kuin eilen kun tuntui, että maailma musertaa ja pusertaa minut kuin pannukakun. Silloin kun tuollaisia iltoja sattuu kohdalle niin huomaa mikä merkitys olisi sillä, että saman katon alla elelisi se toinen, joka voisi kaapata kainaloon ja antaa asioille vähän parempaa katsantokulmaa, lohduttaa ja puhua asiat paremmiksi. Nyt minä velloin ja ulisin asioille itsekseni koko illan saamatta sen parempaa oloa kuitenkaan. Ja olo oli todella yksinäinen. Nyt on kyllä tämän viikon aikana taas ollutkin monta sellaista tilannetta, jotka ovat varmasti jääneet mielen pohjalle sakkautumaan ja sitten kun olo menee tarpeeksi mustaksi ja harmaaksi niin sitten tulee kaikki kerralla ylös ja ulos...
                Jospa se aurinko paistaisi tähän peikkojen taloon jo huomenissa...

Korvan lotkauttelua

Eilisiltana olin umpiväsynyt. Kun olin saanu koiran kanssa iltalenkin heitettyä, päiväkirjaan ajatukset kirjoitettua ja muutaman rivin kirjaa luettua nuupahdin tyynylle kuin saunatonttu liian kovien löylyjen jälkeen... ja enpäs sitten kuitenkaan! Pyörin ja hyörin ja vaihdoin kyljeltä toiselle ja kuuntelin koiran unista tuhinaa vieressä ja kuuntelin ikkunalautaan osuvia vesi- tai räntäpisaroita, yritin kuunnella äänikirjaa, tehdä rentoutusharjoituksia pimeässä hiljaisuudessa, mutta ei! Uni ei tarttunut kiinni ja kello näytti puolta kolmea viimeisen kerran kun sitä vilkaisin... Mieleen tuli kaikki ne unettomien öiden ohjeet kuten "älä katso kelloa" ja "jos uni ei tule, älä pyöri sängyssä vaan mene vaikka silittämään".
              Aamulla sitten kun koiruus heräsi pirteänä hyvien unien jälkeen, minä haahuilin tuvassa kuin haamu. Haukotteleva haamu. Ajattelin, kun tein itselleni aamupalaa, että tulisi nyt se kevät niin pääsisi pihamaalle väsyttämään itsensä! Nyt kun vaan kävellään koiran kanssa pari kertaa päivässä ja juoksen joka toinen päivä niin tuntuu, että ei kuitenkaan liiku tarpeeksi (vai liikunko sittenkin jo liian paljon...). Tänä iltana toivon, että uni tarttuisi vähän nopeammin kiinni ja saisin uinua kunnolla aamuun asti. Olo on nimittäin vähän puolinainen tuollaisen yön jälkeen.

Täällä oli tänään tämmöinen keli.
              Räntää tuli iltapäivästä taivaan täydeltä ja muutti jäätiköt jo melkein pehmeiksi ja soratiet mutaisiksi. Hymyilytti vähän aamulenkillä, kun mietin viikon takaista toivetta siitä, että vaihtuisi nuo liukkaat edes loskaksi ja kohta ne sitten ovat vaihtuneet. Omallakin pihamaalla senkun pälvipaikat suurenee ja tahallani oikein astun jäätiköiden reunakohtiin, että ne lohkeisivat ja sulaisivat nopeammin!
               Kävin tänään juoksemassa kylälenkin ja ihan hyvää teki. Vasen polvi äitteli vähän tuolta ulkosyrjältä ja pitäisi näköjään malttaa hieroa ja venytellä nuo jänteet kunnolla ennen ja jälkeen juoksun. Tiet olivat jo melkein sulat, vain asvaltilla oli vähän vielä jääpoimuja ja epätasaisuutta. Tänään yritin keskittyä hyvään juoksuryhtiin - jälleen kerran - ja huomaan todella, miten tärkeää olisi, että keskikroppa olisi hyvässä kunnossa lihasten suhteen. Vatsalihakset ja selkälihakset eivät edelleenkään oikein jaksa pitää pitkää selkää formussa, vaan lösähdän tämän tästä vähän sellaiseen löysän helppoon juoksuasentoon... Tänään kun piti sitten oiken keskittyä juoksemaan hyvässä asennossa niin meinasin unohtaa hengittää! Ei selvästikään tällaisen palikka-aivon laji, kun pitää miettiä montaa asiaa yhtä aikaa... heh! Hyvältä juoksu muuten tuntui ja hyvässä välissä kävin, kun hetken aikaa kotiintulon jälkeen nappasin tuon sateisen maiseman kameranlinssin takaa.

Alkuillasta, räntäsateen jälkeen, olikin sitten hetken aikaa ihan kummallinen valo sekä sisällä että ulkona. Samanlainen valo on joskus kesäiltoina myöhään kun aurinko vähän paistaa, mutta on kuitenkin jo alhaalla taivaanrannassa. Ulkosalla oli hassu oranssisävy, mutta vain sen hetken, että sain muutaman kuvan otettua. Sitten kaikki oli jälleen harmaata ja hämärää.
           Minulla on tänään ollut vähän höntti olo, kun vasen korva on ollut lukossa. Tai ei se ihan lukossa ole, mutta tukkoinen. Ei minulla pitäisi mitään flunssan alkuakaan olla ja kun se on vain toinen korva niin tuskin se sitä onkaan. Viime viikon lopulla vaan vasemman puoleinen alaviisaudenhammas yritti kai puhjeta pintaan enemmän, kun oli ien vähän kipeä, nyt kun se kipu katosi niin liekö noussut ongelma korvaan... Aamulla tuntui vaan välillä, ettei tasapainokaan ollut ihan kondiksessa kun toinen korva oli ns. pelistä pois. Ja äänet kuuluvat vähän häiritsevänä huminana, mutta pitänee kai vaan odotella, että luonto hoitaa tämänkin ongelman. Ajan kanssa...

Ei siis oikein minun päiväni taaskaan. Olisi kai pitänyt itseään piristää jollain hyvällä iltapalalla, mutta istuksin saunassakin niin kauan, että ilta oli jo pitkällä kun sain itseni iltapalan ääreen. Keitin kupin kaakaota ja se oli minun tämäniltainen "herkkuni". Katselin ensi viikon säätiedoituksia ja sinnehän onkin sitten luvattu aurinkoa oikein joka päivälle, kunhan näistä harmaan masennuksen päivistä nyt vain selviää. Jihuu! Jospa sitten vaikka kaivaisin jo sen haravankin esiin...

Paljon nurmikkoa jo haravoitavaksi...

Katselin tänään oikeastaan ihan sattumalta Ensitreffit alttarilla-ohjelmaa. En ole sitä seurannut ja tämä taisi olla jo viimeisiä jaksoja, joten ihan en jutun juonesta päässyt jyvälle, mutta sen verran kuitenkin, että ajattelin asiaa omalle kohdalleni. Olen aika vanhanaikaisesti romanttinen sielu ja vaikka en nyt ehkä uskokaan rakkauteen ensisilmäyksellä, niin ainakin sitten jo toisella silmäyksellä... Minusta ei varmaankaan olisi siihen, että pitäisi heti ryhtyä olemaan avioparina toisen kanssa, kun olen vähän sen sorttinen, että minä tarvitsen aikaa sopeutua ja ottaa tilanne haltuun... Muuten kyllä ajatus siitä, että löytäisi sielunkumppanin pelkästään papereiden perusteella kuulostaa aika ... hmmm... mielenkiintoiselta. Ja toisaalta, kyllä minusta ainakin suurin juttu rakkaudessa ja rakastumisessa tulee siitä ihmeellisestä ja selittämättömästä kipinästä kahden ihmisen välillä. Vaikka paperilla olisi kuinka hyvä pari, mutta jos kipinä puuttuu, niin suhteesta puuttuu aika paljon. Rohkeita nuoria ihmisiä kuitenkin ohjelma täynnä, kun ovat uskaltaneet heittäytyä moiseen pyöritykseen, jossa yhtä hyvin voi särkeä sydämensä perusteellisesti tai sitten löytää sen rakkauden ja loppuelämän kestävän kumppanuuden.
             Nämä tämmöiset ohjelmat eivät taas tänäiltana tainneet olla sopivia, kun olen ollut jälleen jostain syystä vähän herkällä mielellä. Sillä lailla hyvällä tavalla tällä kertaa. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen syy, kun minä jo tihrustelen itkua.. Voi tätä heittelevää naisenmieltä!

Nyt minä taidan kuitenkin ottaa unilelun kainaloon ja mennä nukkumaan. Tällä kertaa en suostu odottelemaan unta, vaan aion nukahtaa! Heti! Tai ainakin heti sen jälkeen, kunhan olen vähän aikaa lukenut kirjaa...


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
37. juoksupäivä (13 viikko alkaa...)
- 7.2 km kylälenkki (45min)
- jaloissa tuntui muuten ihan hyvältä, mutta vasemman polven ulkosyrjä vähän äitteli
- asfaltti tuntuu näin aluksi aika kovalta alustalta, vaikka tossu saakin siitä aika hyvän ja pitävän pohjan askeleelle. Tykkään kuitenkin hiekasta vielä pikkaisen enemmän...
- keskityin tänään juoksuryhtiin ja aika hyvin sain pidettyä keskivartalon pitkänä ja ryhdin suorana, mutta sitten unohtelin hengittää! Selvästi huomasi olosta sekä viikonlopun pitkän lenkin jäänteitä ja sitten kaikki muut huonosti nukutusta yöstä muuhun masennustilaan... ei ihan niin lennokasta ollut juoksu kun joskus ihanan aurinkoisena päivänä.
- mukava juoksu kuitenkin ja teki hyvää. Toivottavasti unikin maistuu....
- pitäisi oikein laskea monta harjoituskilsaa miulla on jo takana näiden viikkojen ajalta...

Kevään ensimmäinen

Kevään ensimmäinen päivä!
             Tulihan se sieltä, vaikka jossain vaiheessa luulin, että tämä talvi kestää ikuisuuden. Noooo, eihän tämä päivä vielä uimakelejä tai pääskysiä mukanaan tuonut, mutta maaliskuu kuulostaa jo paljon paremmalta kuin tammikuu tai helmikuu. Siinä on jo lupaus keväästä, lämmöstä ja valosta.
               Tänä aamuna köllöttelin. Isä sai kömpiä päästämään koiran ulos kahdeksan maissa ja sen verran nousin ylös, että nostin koiraherran viereen lojoksimaan aamupalan ja aamuisen pissalenkin jälkeen ja kovin hyvin koira-kulta vetelikin unia vielä pienen aamupyärhdyksensä jälkeen. Minä puolestani tuijotin peittoni alta ikkunaverhoja, joiden takaa tuikki auringonpaiste. Tuntui hyvältä kaiken tämän harmauden ja pilvisyyden jälkeen!

Kevään ensisäteet...

Kello taisi olla jo lähemmäs puolta 11 ennen kuin minun jalkani osuivat lattiaan - oikea sunnuntailöhöilijä! Koira oli sitä mieltä, että pitkäksi meni, vaikka se oli meistä viimeinen, joka sängystä alas kömpi... öhöm! Käytiin aamulenkki heittämässä aurinkoisella, mutta melko kylmä tuulisella rantalenkillä. Meillä kummallakin taisi vähän tassu painaa, kun ei nyt oikein saatu sellaista kävelyfiilistä aikaiseksi kuin normaalisti, vaikka kelikin oli hieno ja mukava. Törmättiin toki koirakaveriinkin, siihen ajokoira-tyttöön, joka tosin on meidän koirasta liiankin riehakas. Tänäänkin meidän koira seisoi minun jalkojeni juuressa turvassa, häntä vähän heiluen ja korvat valppaana, mutta muuten tyttökoiran intoilu pikemminkin pelotti kuin innoitti... Meidän hauvalla on vähän epäonnea näiden tyttöjen kanssa, kun naapurin narttu on sellainen hömelö, joka ei tajua hyvän päälle ja tämä toinen taas on tyrkky! Heh! Noh, eivät tytöt tiedä millaisen herrasmiehen menettävät!
              Isä pakersi koko päivän verstaalla sitä minun säilytysarkkua ja koko muu huusholli kaatui minun harteilleni. Miehet harrastavat, naiset raatavat. Näin meillä! Päätin kuitenkin iltapäivästä ottaa pienen time-outin itselleni, vetäsin juoksuvermeet päälle ja kävin vain huikkaamassa verstaan ovelta, että menen juoksemaan, katso koiruuden perään sillä aikaa.

"Pieni" unileluni mun...

Tiet olivat surkeassa kunnossa edelleen, enkä ymmärrä ovatko auramiehet nukahtaneet talviunille vai miksi eivät pyyhkäise noita loska/jääkerrostumia teiltä pois. Sulaisivat nopeammin ja ei tarvitsisi autoillakaan rämistellä epätasaisissa urissa ja pehmeissä uurteissa ja sössölumessa.. huokaus... Tänään piti juosta pieni ylimääräinen lenkki, että sai 12 km täyteen. Vihaan nykyään sitä, että ensin juoksen muutaman kilometrin ja sitten käännyn ja juoksen samaa reittiä takaisin. Mieluummin heitän lenkin, missä koko ajan kuljetaan eteenpäin. Tänään kuitenkin minun virallinen viikonloppureittini metsätieosuus oli NIIN liukas, että mieluummin tein typerän keikan kuin katkaisin jalkani.
                 Lisäkeikka oli noin 5km mittainen ja kun aloitin sitten sen normilenkin kylän ympäri ehdin jo ajatella, että noinkohan viisi kilsaa riittäisi. Vasen polvi ei ollut yhteistyöhaluinen yhtään ja se jo sanoin vastalausetta alkukilometreillä. Varmaankin huonon juoksuasennon ja huonon juoksualustan yhteisvaikutuksesta. Jotenkin minusta tuntuu, että juoksen niin, että paino on kokonaan vain toisella jalalla siis tietylla tapaa toiselle puolelle kallellaan - tai sitten se vain johtuu näistä kaltevista teistä. Pitää seuraavalla kerralla taas ottaa tuo juoksuasento korjauksen alle.
                  Huomasin tänään senkin, että nyt olen siinä vaiheessa juoksua, että keuhkot ja sydän kestävät pitkänkin rasituksen - jalat eivät. Jalkojen lihasvoima ja kestävyys laahaa perässä mitä tulee sydämen lyöntivoimaan ja keuhkojen hapenottokykyyn. Tänäänkin tuntui upealta, etten enää kymmenen kilsankaan jälkeen läähättänyt kuin mopsi vaan hengitys oli helppoa ja suhteellisen kevyttä, mutta siinä kohden alkoi jalat olemaan siinä kunnossa, että huomasi että mennään ihan siellä lihasvoiman ylärajalla. 12 kilsaa oli kuitenkin tämän viikon saavutus ja olen ylpeä itsestäni! Vähän aikaa kuitenkin aion nyt kehittää jalkalihaksia ennen kuin lisään kilometrejä juoksuun. Pitää saada ensin asento ja perusjutut taas kohdilleen ennen kuin ahmii lisää kilometrejä... Kesään on kuitenkin vielä melkein 3 kk aikaa, joten mikä kiire minulla on.
                  Mukava juoksu kuitenkin, teistä ja polven uikutuksesta huolimatta. Ja jälkeenpäin oli jälleen niin hyvä olo, että jos minulta joku aikoisi tulla lainapapereihin nimeä kyselemään niin juoksulenkin jälkeen rustaisin nimen vaikka minkämoiseen vekseliin!

Ihana ♥

Kotona odotti isä, joka istui sohvalla ja katsoi miesten 50km hiihtoa. Ärsytti sen verran, että komensin sen keittämään makarooneja ja ruskistamaan jauhelihaa siksi aikaa, kun minä kävisin suihkussa ja vähän saisin lihaksia venyteltyä. Sitten se pakeni jälleen omiin puuhiinsa siksi aikaa, kunnes ruoka oli pöydässä... Tyypillistä!
                Mutta.
                En tiedä johtuiko se juoksun aiheuttamasta hyvästä olosta, mutta tänään oli ihan mukavaakin hääräillä keittiössä emäntänä ja kuunnella ja katsella syrjäsilmin hiihtourakkaa. Koira köllötteli tyytyväisenä sohvalla vatsa pullollaan, sillä tässä talossa koira syö aina ensin, sitten vasta muu palveluskunta ♥ Mutta toisaalta, koiruus on kyllä aina ensimmäisenä paikallakin ja eroaa siten muista talon uroksista, joita saa odottaa ruokapöytään joskus niin kauan, että ruoka ehtii jäähtyä. (Mikään ei muuten ole ruuanlaittajasta suututtavampaa kuin se, että jotakuta saa odottaa niin että ruoka menee pilalle! Kun kutsutaan syömään, niin silloin pitäisi tulla tai olla kokonaan tulematta!)
                 Iltasella lämmitin saunan ja otin iltapalaksi lihaksille ravintoa smoothien ja hedelmien muodossa. Tuo blenderi on kyllä ollut ihan huippu synttärilahja ja olen melkein joka ilta (ainakin jokaisen juoksupäivän iltana) tehnyt iltapalan sillä, vaikka en ole tänne juomisista kuvia vähään aikaan laitellut. Se johtuu siitä, että olen jymähtänyt banaani-mansikka-smoothieen enkä kehtaa joka ilta laittaa samasta juomasta kuvaa! Hyvää on, niin vatsalle kuin kropallekin!
                 Nyt ajattelin bongata YouTubesta vielä jonkun ilta-jooga-videon, venytellä vähän ja sitten kömpiä peiton alle. Väsyttää ihan älyttömästi!
                 Olen aina ollut yhtä taipuisa kuin rautakanki enkä olisi vielä muutama vuosi sitten kuvitellut, että minä tsekkailisin jooga-videoita netistä, mutta muutama video on ollut tosi hyvä. Varsinkin joogailu ennen unta ja tietty nämä treenien jälkeiset venytys ja rentoutusharjoitukset joogamaiseen muotoon laitettuina ovat kyllä tuntuneet mukavilta. En minä kuitenkaan varmaan ihan heti mihinkään joogatunneille menisi, mutta näin kotisilla on mukava välillä rentouttaa kropan lisäksi ajatuksiakin. Tämänpäiväinen juoksu teki sen puolen kyllä tällä kertaa todella tehokkaasti. Huomasin äsken iltalenkilläkin, että pää oikein humisi tyhjyyttää. Ei ajatuksen ajatusta ja se tuntui HYVÄLLE!!
                  Nyt kuitenkin laitan itseni jooga-solmuun ja toivotan universumille hyvää yötä!
                  Tämä emäntä vetäytyy unille... Zzzzz...