Ensin työ ja sitten lepo...

Heräsin siihen, kun koiruus vaihtoi paikkaa siihen malliin, ettei sitä enää nukuttanut. Siinä se peiton yli minua tuijotti kun raotin silmiä ja kyselin varovaisesti, että jospa nukuttaisiin vielä, mutta ei. Herra oli sitä mieltä, että ylös ja ulos nyt justiinsa. Tajusin siinä kun kömmin peiton alta ja vetäsin verhot ikkunasta, että enhän minä saakaan lauantaiaamuna nukkua pitkään, kun vastuunjakajat (=pikkusisko + company) tulevat vasta lauantaina aamupäivästä... noh, sunnuntaina sitten.
             Tänä aamuna oli kymmenen astetta pakkasta kun hain postia!
              HRR!
              Mitäs tämä nyt on olevinaan? Talvea vai? Entä se kevät ja lämpö ja västäräkit? Tuntuu vähän huijatulta olo!
               Olin ahkera ja siivosin torpan jo aamupäivästä, heti aamulenkin jälkeen ja täytyy kyllä ottaa takaisin tavaksi se pieni imurin ulkoiluttaminen alkuviikosta, kun kerta viikkoon imuroidessa näkee, miten paljon koiran karvaa tarttuu joka paikkaan. Aikaakin meni tuplasti sen, mitä silloin, jos on alkuviikosta vähän nurkkia pyyhkinyt imurilla. Sain kun sainkin torpan siistiksi ja koneellisen pyykkiäkin pesin siinä samalla. Hurraa!
                 Iltapäivästä piti mennä vähän ajelemaan kinoksia pienemmäksi pihamaalta - tai ainakin semmoinen ajatus minulla oli. Onnistumisprosentti olikin sitten huonompi, kun osasin odottaa. Ollaan yleensä keväämmällä tyhjennelty räystään alusia isoista lumivalleista, mutta silloin alkaa olemaan maa jo niin pehmeä, että traktorilla ajo pitää ajoittaa kevätpakkasten aikaan tai sitten aikaisin aamusta tai myöhään illasta, ettei piha mene ihan pilalle. Nyt ei ollut ongelmaa siitä, että pihamaa ei olisi kestänyt, pikemminkin ongelma oli se, että kinokset olivat niin kovia ja jäässä, ettei hommasta tullut mitään. Keväämmällä aurinko ehtii sulattaa kinosten lumen sellaiseksi ryynimäiseksi hötöksi, jolloin sitä on helpompi siirrellä. Nyt loppui into muutamaan kuormalliseen. Blaah!

Käytiin koiran kanssa vielä iltalenkillä, kun meidän hauveli oli niin riehakkaan oloinen, että piti viedä se vähän purkamaan energiaa. Ihana nähdä se niin hyväntuulisena ja virkeänä ♥ Tämän takia sitä jaksoi nousta yöllä, lääkitä ja hoitaa, kun toinen voi nyt noin hyvin ja on oma vallaton itsensä. Ihanaa!
             Aurinko pysytteli tänään melkolailla pilvien takana, mutta iltasella taivas punertui komeaan auringonlaskuun. Ajattelin, että jäältä olisi saanut hienon kuvan punertavasta iltaruskosta, mutta eipä saanut, kun oltiin väärällä kantilla ja metsä oli tiellä. Piti odottaa, että päästiin kotiin ja sitten se oli jo vähän myöhäistä...

Pelastaja-koira rannalla odottamassa minun jäihin vajoamistani... noinkohan ehtisi apuun tuolta asti?!

 

Iltasella, iltatreenin ja suihkun jälkeen laitoin itselleni iltapalaa ja katkaisin kaikki yhteydet ulkomaailmaan. Nautiskelin rauhassa pitsasta, limsasta, kaakaosta ja muusta iltapalasta, mitä nyt lautaselle eksyi. Ihana rauha! Vain minä, koira-herra, iltaherkut ja omat tv-sarjat. Tämmöisiä iltoja kaipaa kyllä silloin tällöin ja joskus jopa sellaisia, ettei aukaise edes tv:tä vaan esimerkiksi köllöttelee koira kainalossa kirjaa lukien.

Tänään jäi se Kodin Kuvalehtikin vielä lukematta, kun jäi takkakin lämmittämättä. Päivään ei näköjään kaikki mahdu, vaikka miten ymppäisi. Huomenna pitää laittaa tulet jo aamusta, kun alkoi iltasella tuntumaan tämä puoli talosta melko viileältä, pakkaskeli tulee muuten sisälle.
            Minulla on vasen puoli niskasta niiiiiiiin kipeä. Oikeastaan tuo puoli harteista on ollut jumissa jo vähän aikaa, liekö vanhalla tai uudella tyynyllä jotain merkitystä, mutta nyt jumituksen lisäksi on tuosta kaulan jänteen kohtaa joku lihas niin kipeä ja kireä, että välillä ihan vihlasee tietty pään asento. Olen yrittänyt tämän illan pitää ensin kuumaa lämpötyynyä siinä ja sitten hieroa tennispallolla, mutta ei nekään mitään salama-apuja tietenkään ole. Olisi ihana semmoinen kuuma tarralämpötyyny, jonka saisi laittaa suoraan kipeään kohtaan ja se kestäisi kuumana koko ajan. Tuo minun kauratyynyni on niin nopeasti haalea, vaikka sen vuoraisi miten villatakin ja yöpaidan alle... Pitäisi varmaan hankkia tai tehdä sellainen hartialämmitin, kun tuntuu, että vaikka minkälaista kauluria pitäisi niin ne eivät yllä niska-hartiaseudulle asti. Juoksussakin olisi ihan hyvä, ettei viima kävisi niskaan... Pitänee katsoa huomiselle lenkille jotain ratkaisua tähän ongelmaan, sillä kyllä kai kylmässä viimassa juoksullakin jonkinmoinen vaikutus on.
               Haaveilin tänään suihkussa kuumasta porealtaasta... Pitäisiköhän lähteä käymään naapurikaupungin kylpylässä?


P.S. Ystävänpäiväkortteja tuli postista tänään kaksi... eivät ihan täyttäneet laatikkoa kokonsa puoleen, mutta minun sydämeni ne täyttivät ilolla ja hyvällä mielellä ♥

Takana torstaipäivä touhuineen

Viiden maissa piti pompata ylös aukaisemaan koiralle ovi ulos, että pääsi tarpeilleen. Tämä kerta oli kosto eilisestä lenkittömyydestä ja minun kaupunkipäivästäni. Heti huomaa koirasta, kun jää ns. normilenkit väliin.
             Aamulla sitten väsyttikin niin, ettei olisi ylös päässyt millään. Siinä kun peiton alla makasin, ajattelin, että ihanaa kun ei ole viikonloppuna töitä. Nautin töistä ja tykkään myös siitä, että niitä on, mutta kyllä nämä vapaat viikonloputkin ovat ihan tervetulleita ja mukavia. Varsinkin kun lauantai on ystävänpäivä ja sisko tulee käymään ja sen sellaista... Ja hyvässä lykyssä minä saan nukkua oikein pitkään, kun muu väki hoitaa koiran aamutoimet.
                Käytiin aamulenkki heittämässä rannassa ja huomasin, että minua alkaa ällöttämään tämä lumi jo. Sulaisi nyt vaan kaikki pois ja sillä hyvä. Ei koirakaan kamalasti varmasti näistä keleistä nauti, kun lumi alkaa olla jo pehmeää ja pettää tassun alla ja kun tasapaino alkaa olla muutenkin huono niin saa olla jatkuvasti auttamassa sitä milloin mistäkin hangesta irti. Minuakin risoo jo ensinäkin pihan isot lumikasat ja nyt sitten näiden plussakelien tuomat jääkentät! ARG!!

Tänään oli vähän koko päivän tuollainen olo kuin tuossa kuvassa meidän murusella. Jotenkin sellainen vetelys-olo ja sai tosissaan harrastaa mielikuva-motivointia, että sain itseni solmimaan lenkkikengät jalkaan. Ja kun juostessa olo on kuitenkin aivan mahtava niin en ymmärrä miksi minulla on edelleen ongelmia sen lähtemisen kanssa. Kamala taistelu itsensä kanssa melkein joka kerta... Juostessa ja juoksun jälkeen olen kuitenkin ihan muissa maailmoissa, jalat metrin ilmassa ja onnellinen, joten aina se on kannattanut itseään vähän persuksille potkia!
            Tänään juoksu sujui hyvin. Jaloissa oli puhtia eikä oikeastaan väsyttänyt missään vaiheessa niin, että olisi tuntunut kintut menevän ihan maitohapoille. Jes! Pieni pistos-uhka oli samassa kohtaa suurin piirtein kun viimeksikin, mutta se meni onneksi ohi, kun vähän hidastin vauhtia ja hengittelin paremmin. Tiet olivat vuoroin liukkaat ja vuoroin loskaiset, mutta onneksi tien laidasta löytyi vielä semmoistakin reunaa missä tossu piti paremmin. Vaikka omasta mielestäni menin nopeammin kuin viimeeksi, niin kello näytti kuitenkin kahta minuuttia hitaampaa taivallusta... onneksi ei ole kelloa koko ajan näkyvillä vaan saa juosta siinä illuusiossa, että juoksee kovaa!
               Sain minä kuitenkin jotain aikaiseksikin. Ainakin koira kiiltelee harjattuna ja muutama koneellinen pyykkiäkin tuli pestyä. Huomenna se urakka jatkuu siivouksen kera. Viikonloppu-poppoo tulee vasta lauantaiaamusta, joten ihana perjantai-ilta on kokonaan minun!!! Taidan herkutella pitsalla ja vadelma limsalla ♥ (siis jos saan siivottua ja päivän työt tehtyä, muuten ei tipu herkkuja eikä hemmottelua!!)
                Sain tänään ensimmäisen ystävänpäiväkortinkin ja huomiseksi odotan postilaatikollista ihania kortteja ja kirjeitä... just juu... Huomiseksi jätin myös tänään tulleen Kodin Kuvalehden, jonka aion nautiskella sitten kun torppa tuoksuu puhtaalta. Pientä porkkanaa pitää olla!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
29. juoksupäivä (10. viikko)
- 7.2 km kylälenkki (50 min)
- jaloissa riitti puhtia (välipalasta oli n.2 ja puoli tuntia) ja hengittääkin muistin. 
- juoksuasentoon kiinnitin enemmän huomiota ja huomasin edelleen saman ongelman: miun vatsalihakset eivät vain kehity, vaikka miten teen välipäivinä puristus ja kuristusharjoituksia niiden kiduttamiseksi. Edelleen juoksuasennon pitäminen "pitkänä" keskivartalon kohdalta on haastavaa, melkein vaikeaa
- ylämäet ja alamäet alkavat sujua, edes jossain kehityn...
- askellus on rennompaa ja kokeilin jo vähän vauhdikkaampaa askelta, mutta ei ihan vielä puhdas suoritus
- vaatetta tarpeeksi, ei kylmä eikä kuuma, kaksi lämpökerraston paitaa
- tiet suht hyvässä kunnossa, keli +3 ja liukasta ja loskaa vuorotellen
- juoksun aikana hymyilytti ja juoksun jälkeen vielä leveämmin! Hyvä ja voittaja fiilis! Kohta 10 viikkoa juoksua takana!

Kuraa auton kyljissä ja sydämessä...

Minulla on liian suuret luulet itsestäni aina iltaisin, sillä eilen illalla laitoin herätyksen hyvissä ajoin soittamaan ja ajamaan minua ylös pedistä, mutta tänä aamuna ojensin käteni ja painoin herätyksen hiljaiseksi ja unta humpsahti vielä puolitoista tuntia anivarhaisen herätyksen päälle... Koirakin nukkui kuin Herran enkeli, joten nukkua tuhistiin molemmat.
           Aamu oli yhtä kaunis kuin eilinenkin. Vähän tuntui ilma kylmemmältä, vaikka mittari näytti +4 astetta jo aamusta. Jännästi keli kuitenkin pysyy sen verran kylmänä maan pinnassa, ettei ihan löysäksi ole piha vielä mennyt. Katsotaan nyt miten käy, jos nämä kelit jatkuvat kovinkin pitkään. Ainakin tähän mennessä olen ollut hyvinkin iloinen sellaisesta ilmiöstä kuin Föhn-tuuli!
            Vein ystävänpäiväpullat työmaalle ja jälkikäteen oikein harmitti, että edes menin ja vaivauduin pullat vääntämään. Konemiesten kanssa juttu luisti ja ne olivat molemmat hyvällä päällä ja iloisia, että joku edes niitä tulee katsomaan (...) mutta kun vein pullat sitten myöhemmin toimiston puolella, niin siellä vastaanotto oli vähän vähemmän iloinen. En oikein tuntenut itseäni tervetulleeksi, vaikka tilanne ei varmaankaan täysin minusta johtunutkaan vaan siellä oli omat kuviot menossa, mutta suututti ja harmitti, että kun yritin niitä pienellä muistamisella ilahduttaa niin eivät voineet sitä viisiminuuttista sitten olla ja jutella ilman, että saivat miut tuntemaan oloni ylimääräiseksi ja ääliöksi...

Sitten kävin ostamassa siskon lahjan Intersportista ja mietin samalla kun ajelin kaupungin loskaisia katuja, että ei siellä ole mitään kaivattavaa, vaikka en ole melkein puoleen vuoteen kunnolla kaupungissa käynyt - shoppailu mielessä tai muutenkaan. Joka paikka vain täynnä autoja, ihmisiä ja tänään myös loskaa! Ihan kevään oloista tuolla tiellä nyt kun aurinko sulattelee vähän vierustoja.
            Kävin vähän haikailemassa juoksupaitojenkin luona, mutta tänään minulla oli sen verran paljon päällä ettei sovittelu oikein innostanut, joten säästän ostokset kevääseen. Pitänee vain selvitä näillä varusteilla mitä on siihen asti. Ihanan kirkkaita ja piristäviä värejä oli niin paidoissa kuin housuissakin. Aion ostaa semmoiset kesäjuoksutrikoot ja muutama ihana malli sieltä löytyikin. Toivottavasti valikoima lisääntyy kevättä kohti.
            Ja sitten kävin laittamassa hakupaperit jälleen työmaalle.
            Ottavat tai jättävät, mutta ainakin on haettu.
             Oikein huvitti kun toimistotäti selitti hakusysteemiä ja sitä, että jos tulee valituksi niin milloin soittavat ja niin edelleen. Sitten nainen vilkaisi paperiin ja huomasi, että olen ollut jo kahdeksan vuotta kesätöissä. Lisäsi vain, että sinähän taidatkin tietää miten tämä menee. Sanoin tietäväni, mutta en minä koskaan ole valintaa varmana pitänyt. En tänäkään vuonna. Tiedän kyllä, etten ole korvaamaton (mutta paras mahdollinen!).

Olin oikein onnellinen kun suljin kotioven takana ja ympärillä oli tuttu tuoksu ja hiljaisuus. Ei ihan heti mieli vedä kaupunkiin vaan aion nauttia olostani neljän seinän sisällä. Tämä on nyt sitä erakoitumista, mutta viis siitä! En ainakaan erakoidu kenenkään muun kotiin...
              Koira on seuraillut minua tiiviisti loppuillan ja vähän se yökkäili käytävän matollekin - väritöntä limaa tosin, joten ajattelin, että liekö karvoja kurkussa tai muuta vaaratonta, kun ei koko mahan sisällys tullut ylös. Pieni punainen varoitusvalo kuitenkin syttyi ( jälleen kerran ) ja vihaan taas tätä oloa!! Muuten koiralla oli selvästi ikävä tai huoli minusta, vaikka yritinkin näyttää sille ettei ole mitään syytä epäillä, että ihan lopullisesti katoaisin omasta halustani mihinkään. Nyt se nukkuu pienenä käärönä tuossa omalla puolellaan sänkyä ♥ miten voi rakastaa jotain otusta näin kovasti...
               Siivoamatta jäi, koira jäi harjaamatta...
               Huomenna jos vaikka sitten niiden kimppuun...

Auringonpilkkuja

Minun salainen haaveeni on ollut tytöntylleröstä lähtien, että joskus saisin olla pullantuoksuinen äiti, jonka jaloissa juoksisi kuusi tai seitsemän lasta. Tällä hetkellä riittäisi pari kolmekin, mutta pullat eivät ole muuttuneet mihinkään. Tämä haavekuva tulee ehkä omasta lapsuudesta, sillä minä olen niitä onnekkaita lapsia, joiden äiti oli koko lapsuuden kotiäitinä, ja usein koulusta tullessa kodissa tuoksui tuore pulla. Aika usein koulukaveritkin tulivat mielellään koulun jälkeen meille, kun meillä oli vanhempi kotona ja äiti oli tehnyt hyvät välipalat koululaisille.

Tänään tein korvapuusteja iltasella.
            Ystävänpäiväkorvapuusteja, sillä eikö korvapuustit ja ystävät sovikin hyvin yhteen! Aamulenkin jälkeen tein taikinan nousemaan ja juoksulenkin ja ruuan jälkeen paistoin sitten pullat valmiiksi. Iltapalalla nappasin yhden maistiaisen ja yllättävän hyviä, vaikka ulkonäkö ei nyt silmiä hivelekään. Pitää sanoa syöjille, että syövät silmät kiinni...

Aamulla päästiin sängystä ylös yllättävänkin aikaisin, melkein samaan aikaan auringon kanssa. Ihanan keväinen päivä heti aamusta, kun aurinko paistaa porotteli pilvettömältä, vaaleansiniseltä taivaalta ja räystäät tippuivat vettä ja lumi muuttui pehmeäksi.
          Aamulenkki tehtiin rannassa tänään, kun oli NIIN komea ilma, että olisi ollut sääli vain pyörähtää tuossa läheisen metsätien mutkissa. Koirakin on niin kyllästynyt siihen lenkkiin, että vaihtelu virkisti meitä molempia. Komeat oli maisemat niin metsätaipaleella kuin rannassakin kun aurinko laittoi lumikentät kimmeltämään ja puista mätkähteli lunta. Tuli oikeasti niin keväinen olo, että melkein tunsin kun lumi suli jalkojen alta, muodosti tienreunaan puroja ja metsänlaitaan pälvilaikkuja! Ja linnutkin sirkuttivat enemmän. Omassa pihassa ei ole liiemmin lintusia näkynyt koko talvena, mutta tänä aamuna postinhakureissulla kuuntelin, että joku tipunen pensaissa sirkutteli iloisesti... västäräkki?

Oltiin jo tulossa pois päin lenkkitaipaleelta, kun rintataskussa rupesi kännykkä soittamaan omiaan. Äiti soitti ja sanoi, että olivat jääneet isän kanssa oven taakse ja molemmilla avaimet sisällä... Kulutin siis sen tunnin, jonka olin aamulla varastanut itselleni, siihen, että kävin päästämässä vanhempani sisälle. Tai siis laittamassa avaimen niin, että löytäisivät sen, kunhan selviäisivät kaupungilta ja kahviosta (!!) kotiin. Sekin suututti, että ne istuivat vaan kahveella kuin ei olisi huolta huomisesta ja minä jouduin ajamaan edestakaisin ja kuluttamaan kaunista ja aurinkoista päivää mennen tullen toista tuntia!! Ennen kuin olin saanut sen pullataikinan nousemaan ja koiralle ruuan, niin pääsin omalle juoksulenkille täsmälleen yhtä myöhään kuin muinakin päivinä, vaikka ajattelin tänään että kerrankin sitä on ajoissa...
            Juoksulenkin olosuhteet olivat huikeat. Aurinko paistoi ja lämmitti poskipäitä melkein koko ajan, noh, ainakin puolet matkasta, ja muutenkin tuntui, että nuttua oli liikaa päällä, vaikka juoksutakin alla oli vain lämpökerrastopaita. Pitäisi kai hankkia semmoinen kevätpaita lämpöisten kelien juoksuja varten... Muuten juoksu tuntui hyvältä. Juoksin nyt sen lenkin, jonka olen tähän mennessä juossut vain viikonloppuisin. Viikonlopun lenkkiä pitää tällä viikolla sitten jo vähän pidentää, jos viikolla jo juoksee sen noin 7 km. Viiden kilometrin kohtaa rupesi vasemmalle puolelle alavatsaan pistämään. Joku suolistomutka tai kramppi taas, vaikka välipalasta oli melkein kolme tuntia. Ehkä en sitten lämmittele vatsalihaksia tarpeeksi... Kramppi vähän hidasti matkaa, mutta muuten lenkki tuli heitettyä hyvällä mielellä ja mainiossa kelissä.
             Tulikohan jo rusketusta naamaan...!?

Suunnitelmissa oli vielä tälle päivälle koiran harjaus ja imurointi, mutta ne jäivät tekemättä, kun ilta saapui ja voimat hiipui. Saunassa istuin jälleen illan ja nautiskelin lämmöstä ja yritin saada juoksusta säikähtäneet lihakset taas vetristymään. Pitää vielä ennen nukkumaan menoa katsoa jokunen venytys tuolle reiden ulkoreunassa olevalle jänteelle... mikähän IT band se oli englanniksi...
              Huomenna pitääkin sitten käydä ostamassa se siskon synttärilahja, jos systeri tulee viikonloppuna käymään niin voi tarjota muutakin kuin lämmintä kättä. Samalla keikalla käyn työmaanporukoita ilahduttamassa noiden pullien kera. Katsotaan nyt huolivatko ne miun tekeleitä vai syöttävätkö oravia niillä...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
28. päivä (10. viikko alkaa)
- 7.2 km kylälenkki (48min)
- jalat jaksoivat hyvin ja hengityskin kulki omasta mielestä ihan hyvin, mutta pistos 5.5 km kohdalla sanoi toista. Joku tukos siellä suolenmutkissa taas oli, mikä ei päässyt eteenpäin ja se pilasi hetkellisesti puolikilometriä matkasta. Onneksi loppumatka sujui suht ongelmitta
- ylämäet menevät jo hyvin, mutta alamäissä unohdan asennon ja rytmin... hyi minua!
- juoksuasento on vähän lösähtänyt kun en ole enää niin kovasti siihen kiinnittänyt huomiota. Pitänee nostaa kroppaa vähän keskivartalosta ylöspäin, etten ihan ryhdy läskipohjajuoksijaksi...
- ilma +3 ja auringonpaistetta naamaan! Ihana keli juosta, tuli vain vähän kuuma normi juoksuvaatteissa...
- hyvä mieli juostessa ja juoksun jälkeen.
- iltasella kireyttä reisissä ja jalkapohjissa (!!)

Myrsky lainassa

Tänään maisemia riepotteli talvimyrsky Laina. Ei se ihan niin kovin tuullut täällä päin Suomea kuin tuolla länsipuolella, mutta kiitettävästi puhurit työnsivät tuiskuvalleja ja lumidyynejä minunkin pihateille ja poluille.
             Aamusella kuitenkin köllittiin pitkään koiran kanssa. Oikein nauratti kun koirakin osasi ottaa sunnuntaiaamusta kaiken irti ja rohjotti kyljellään miun vieressä, sängyn toisella puolella (sinänsä ihme, että oli melkein kokonaan "omalla puolellaan" eikä lojoksinut minua ulos sängystä). Ulkona ulisi tuuli ja me olimme käpertyneinä lämpöisen, unentuoksuisen peiton alle. Ah, voi kun sunnuntaiaamuja olisi useampi viikossa - kolme olisi riittävä määrä!
               Aamulenkki heitettiin koiran kanssa ilmasta huolimatta, mutta ei se nyt mikään nautinto ollut. Sanoin koirallekin, että olisi pitänyt laittaa punnukset jalkohin, kun tuuli meinasi viedä meidät hentoiset mennessään! Eipä näkynyt kyllä liikettä naapureissakaan. Hullut ne vaan ulkona myrskysäällä on!

Ahersin tänään ne ystävänpäiväkortitkin vihdoin ja viimein. Tyypillistä minua. Ostin korttipohjat ja muut tarvikkeet jo kuukausi sitten ja kortit sain aikaiseksi vasta kolme päivää ennen postitusta... pöh. Miksei sitä voisi tehdä tämmöisiä asioita jo valmiiksi niin ei tarvitsisi kuin napata valmiit kappaleet kainaloon ja kiikuttaa postiin?! Siinä olisi tietysti se ongelma, että hävittäisin ne kuitenkin ennen postituspäivää...
             Uhmasin tänään Laina-myräkkää ja kävin juoksemassa ja samalla viimeistelemässä yhdeksännen juoksuviikkoni. Ensin ajattelin, että eihän tämä nyt niin kamala keli ole juosta, että onhan sitä ennenkin lumisateessa ja tuiskussakin juostu, mutta puolessa välissä matkaa kun pääsin (tai tässä tapauksessa jouduin) metsien suojista kylätien peltoaukeille niin oli vähällä etten rojahtanut tien reunaan ja jäänyt siihen. Siitä sitten joku olisi keväällä löytänyt... Kova tuuli pöyhäytti suoraan vastaan lumituiskun kera ja tuntui, että juoksumatka eteni taaksepäin. Jalka ei kamalasti maasta noussut ja ajattelin, että tämmöinen juoksu jos mikä käy hyvästä hapenottokyky-treenauksesta.. Kieltämättä tuskainen taival oli viimeiset kilometrit kun askel petti jokaisessa potkulla tossun alta eikä oikein saanut voimaa askellukseen. Lopulta piti sitten pinnistää itsestään jonkinmoinen loppukiri isoilla loikilla, kun pihatie oli täysin ummessa ja jalat upposivat hankeen polviin asti. Onneksi oli säärystimet vähän jelppimässä niin ei sukat kastuneet. Hullu reissu kaikin puolin, mutta hyvältä tuntui kuitenkin, että sain sen juostua!

Nyt kun käytiin koiran kanssa iltalenkillä niin ilma oli muuttunut täysin. Tuuli oli tyyntynyt ja pakkasta oli kymmenkunta astetta sen iltapäivän muutaman asteen sijaan. Iltasella työntelin jo lumidyynit pois teiltä, joten ei tarvitse huomenna siitä hommasta aloittaa heti ensimmäisenä. Ja ei ollut uusia lumivalleja työntyny enää teille kun tuulet tyyntyivät iltaa kohden. Onneksi.
          Taas ollaan yksi viikko lähempänä kevättä. Nopeastihan nämä kevätkuukaudet menevät, kun kohta eletään jo helmikuunkin puoltaväliä... Ihanaa ♥ Tuntuu ihan hassulta, että tällä puolen vuotta ei tarvita kovinkaan kummoista auringonpilkahdusta tai muuta keväästä muistuttavaa asiaa, kun mieli muuttuu kevyeksi ja hyväksi. Mietin tänään kun käveltiin koiran kanssa aamuisessa tuiskussa, että enää minulla ei ole semmoista kamalaa pelkoa koirankaan takia vaan otan jo vähän rennommin, vaikka katonkin tarkkaan mitä se tekee ja mihin, mutta en ole enää niin perässä juoksija kuin silloin, kun hauva oli oikein kipeä. Koira itsekin alkoi olemaan minuun täysin väsähtänyt kun vahdin jokaista liikettä ja jokaista kikkaretta, joita se teki. Nyt sekin on saanut vähän löysiä näillä meidän lenkeillä ja selvästi kyllä nauttii vapaudestaan!
            Nyt taidan kuitenkin kömpiä jälleen yöpuulle ja toivoa niitä kevään merkkejä huomiselle.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
27. päivä (9 viikkoa täynnä)
- 7.2 km kylälenkki (48min)
- jaloissa oli powereita ihan hyvin ottaen huomioon kelin vaikeuden
- huomasin useampaan otteeseen, että unohdin hengittää kunnolla... pitänee tarttua itseään niskasta tämän asian kanssa, tosin kylkipistoksia tms. kramppeja ei tällä kertaa ollut ollenkaan
- askel oli kevyt ja hyvä, mutta tiepohjan lumipöpperö vei siitä kaiken voiman
- ylämäet alkavat mennä jo melko rutiininomaisesti lyhyellä askeleella ja alamäetkin kohtuullisesti, vaikka siinä on vielä työtä
- juoksuasento lösähti tänään täysin vähänkin kun väsähti, vatsalihakset kuntoon!!!
- keli oli aivan kamala, myrskyävää tuulta, lumituiskua ja luminietoksia juoksuradalla tai siis ajoradalla, pöpperöistä lunta teillä ja ei oikein tiennyt miten olisi pukeutunut. Fleece oli jossakin kohtaa liikaa, mutta tuuli oli puolestaan niin kylmä, ettei vähemmällä olisi pärjännyt.
- muuten hyvä ja varmasti kehittävä juoksu. Tuntui hyvältä, että jaksoin juosta kaikista ongelmista huolimatta.
- iltasella oikea pohje tuntui vähän kipeältä, yritin sitä venytellä, ettei vallan kipeytyisi

Kevättä ilmassa - ja rinnassa!

Tänään oli hurjan keväinen päivä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, tuuli tuprautteli puista lumikuormia alas ja räystäisiin tuli jo jääpuikkoja. Energiaa riitti ja hymyilytti ihan arkiset asiat leveästi ja pitkään! Mikä voima auringolla onkaan, varsinkin näin talven pimeyden jäljiltä. Pakkastakin oli vain muutama aste, joten senkin puoleen luonto huijasi ainakin minua luulemaan tätä päivää jo maaliskuuksi!
         Herkutellaanko vähän kuvilla?

Onko noissa koivuissa jo hiirenkorvia...?

Tip tip tip... aurinko lämmittää, vaikka ihan ei vielä kasvoilla näy rusketuksena.

 

Voi kun näitä päiviä olisi jokainen päivä tästä kevääseen asti ♥

Omituinen päivä...

Tänään on ollut vähän omituinen päivä. Tai pikemminkin on ollut semmoinen omituinen fiilinki kaiken päivää.. Tämä tuntemus on kai sukua sille tunteelle, kun on lähtenyt kotoa ja tuntuu ihan kuin olisi jäänyt kahvinkeitin päälle. Kahvinkeitin-tuntemus tämänpäiväinen ei ollut, sillä en edes juo kahvia eikä kahvinkeitin ole ollut päällä viikkoon, mutta samantapainen olotila vainosi minua koko päivän...
           Käytiin koiran kanssa aamulenkki heittämässä rantalumilla ja siellä oli myös kaksi miekkosta juuri autolleen tulossa pulkan kanssa. Olivat kai verkkoja olleet kokemassa, kun puhuivat monikiloisista hauista (kirjoitetaanko hauki-sanan monikko noin?). Tuskin haukia pilkkimällä saadaan... vai onko tämäkin taas näitä uskomuksia, ettei pienellä houkutuksella voi saada isoa vonkaletta!
           Noh. Me ei miehistä välitetty, vaikka ne meitä katseli sillä silmällä kuin oltaisiin tekemässä rikoshistorian suurinta rikosta, kun käveltiin siellä auton ja moottorikelkkojen jäljissä ja nautittiin helmikuisesta aamusta. Melkein toivoin, että niiden auto olisi jäänyt jumiin pöpperöiseen lumeen...
           Lenkin jälkeen piti ajaa hurauttaa kirkonkylälle ja Postiin.
           Minulle oli tullut paketti.
           Puolitoista kiloa kirjoja!
           I-H-A-N-A-A !!!
           Pompsahdin siihen postin tiskille ja annoin pakettilapun kassaneidille ja kysyin sitten ihan vaan siinä ohimennen, että joko sillä olisi ystävänpäiväpostimerkkejä kaupan. Kassa katsoi minua kuin vähämielistä ja tokaisi, että "Ystävänpäivämerkkejä? Eikö nuo jo liene loppuneet!" Sitten olikin miun vuoro katsoa kassaneitiä kuin pöllö puolikuuta. Aloin jo epäillä oman järkeni vähyyttä! Eletäänkö me helmikuuta? Onhan se ystävänpäivä vasta ensi viikolla? Miten ystävänpäiväpostimerkit voivat olla loppu, kun itse juhlaankin on vielä viikko? Ja miksi minusta tuntui kuin olisin kysynyt joulupostimerkkejä...? Voi tietysti olla, että kysyinkin... ja vain luulin kysyväni ystävänpäiväpostimerkkejä...?!
             Ohhoo.
             Sain pakettini ja kaikesta hämmentävästä huolimatta kannoin reilun kilon aarretta kainalossani oikein tyytyväisenä ja onnellisena.

Sitten olikin jälleen juoksulenkin vuoro, kunhan olin saanut koiran ensin kylläiseksi. Huomaan, että käytän juoksulenkilläni kahdenlaista polttoainetta: toinen on ruokaa ja toinen on henkistä painolastia. Tänään sitä henkistä painoa oli polttoaineena enemmän.
               Juoksu kuitenkin kulki hyvin. Kramppeja tai kylkipistoksia ei tuntunut missään vaiheessa, kintuissa oli poweria ja hengitys tepsi oikeinkin hyvin, kun vain muisti läähättää eikä yrittänyt vaan pihistellä. Ylämäet menee jo melko mallikkaasti sillä lyhyt askel-tekniikalla ja tänään tulin alamäkiäkin jo pehmeämmin, kun lisäsin niihinkin askelmäärää ja vähän lyhensin askeleita. Voi olla, että kohta se menee siihen, että kulutan enemmän energiaa alamäissä kun ylämäissä... Minun kieroon kasvaneen elämäni tuntien, se voi hyvinkin olla mahdollista, hih hih!
                 Keli oli hyvä. Aste tai pari pakkasta ja pilvipoutaa. Maantiet vaan alkavat olla sen verran talvettuneita, että ovat jo vähän liukkaita. Piti etsiä pitävää pohjaa tossulle tien reunoista. Onneksi siellä sitä vielä vähän oli, ettei mennyt sutimiseksi.
                  Juoksun jälkeen olin kuin lääketokkurassa. Viimeeksi oli samanlainen fiilis viime talvena kun olin sairaalassa pahan poskiontelotulehduksen takia ja työnsivät minut niin täyteen särkylääkettä, etten tiennyt edes että kumpi on oikea ja kumpi vasen... Tänään oli juoksun jälkeen samanlainen pöhnä olo. Ei sattunut mihinkään, ajatuksia ei ollut ainuttakaan päänupissa, olo oli kevyt, onnellinen ja seesteinen. Liikunta (ja juoksu) on todellakin parasta huumetta!

Iltasella ajattelin, että pesaisempa tuon uunin tuossa ohimennen tiskin jälkeen. Nämä huihai-siivoilut yleensä ovat vallan muuta. Kamalassa kunnossa uuni olikin, mutta onneksi sen verran vielä kuitenkin irtonaista likaa, ettei ihan kamalia myrkkyjä tarvinnut käyttää. Jotain uunin pesusuihketta laittelin uuniin ja odottelin vähän aikaa ja pyyhin pois. Vähän rasvaiseksi jäi vielä uunin alusta, mutta taidan pestä sen joku päivä ihan erikseen. Lasinkin sain puhtaaksi pitkästä aikaan ja nyt aion olla oikea uuni-fanaatikko kun toinen emäntä saapuu keittiöön hommailemaan!

Niin, ja se paketti ♥
                Raija Orasen kaksi kirjaa. Ensimmäinen osa minulla oli, mutta nämä kaksi puuttuivat. Suomen historiaa 1900-luvun alusta yhden suvun kautta kerrottuna. Justiinsa semmoista kirjallisuutta joka on minun makuuni! Varsinkin nuo alkuvuosikymmenet ja niiden elämänmeno. Ah!
                Minulla vaan on pino kirjoja odottelemassa lukijaa, joten ennen kuin näiden ihanuuksien kimppuun pääsen, voi olla jo kevät hiirenkorvilla! Ei paha sekään...



JUOKSUPÄIVÄKIRJA
26. päivä (9.viikko)
- 6 km uimarantalenkki+mäki (40min)
- kintut toimivat, juoksi kulki
- hengityskin toimi, eikä tullut pistoksia/kramppeja
- ylämäet menee jo hienosti ja alamäetkin paranee
- keli hyvä, -2 ja pilvipoutaa, maantiet vähän liukkaat
- juoksun jälkeen todella hyvä ja eufoorinen olo, mahtava juoksu!

Siivouspäivää ja väärinymmärretty emäntä

Hahaa! Ne epäilevät juudakset, jotka luulivat, etten saa tänään siivouspäivää toteutettua, hävetkää ja painukaa maanrakoihin häpeämään lisää! Pidin tänään torpan siivouspäivän ja sain jotain aikaiseksikin, ettei mennyt pelkästään imurin kanssa pyörimiseksi.
            Raivasin vähän kaappeja ja tein tilaa päiväpeitoille ja vilteille kodinhoitohuoneen laatikoihin ja sitten keräsin tyhjiä mehupulloja pois kaapin kätköistä. Imuroin torpan ylimääräisestä puuroskasta ja koiran karvoista, ja keräilin ulkokuistilta pois talviset - tai voisiko melkein sanoa jouluiset - havuasetelmat käpyineen. Ikkunalaudat jäivät imuroimatta, kun tuli hämärä ja pimeä ja koiran kanssa piti lähteä lenkille ennen yötä.
              Ja omaan kammariini vaihdoin ne verhot.

Tästä kun kuvasta katsoo, niin olisivat kai kaivanneet vähän silitysrautaa, mutta miten sen ottaminen onkin niin vaikeaa... Ajattelin ensin, että huoneeni on kuin sairaalahuone, puuttuu vain semmoinen sermi sängyn vierestä, mutta päivällä luonnonvalossa huone näytti ihan mukavalta - raikkaalta ja ei kuitenkaan vielä liian keväiseltä. Jos olisin vetäissyt jo nyt vaaleat ja hennot verhot, ei kunnon kevät olisi tuntunut enää miltään! Ja nämä ovat kuitenkin vähän kevyemmät kuin ne minun jouluverhoni... tai siis talviverhoni.
            Päivä oli poutainen, mutta pilvinen. Pakkasta oli vain muutama aste ja taisi tuo iltapäivästä olla plussan puolellakin kun oikein tarkasti mittaria katsoi. Ulkohommissa en ehtinyt olla muuta kuin koiran lenkkien ajan. Iltalenkki heitettiin jo sen verran pimeässäkin, ettei silloinkaan oikein enää maisemia nähnyt. Pikemminkin jokainen kanto ja muu metsän möykky näytti karhulta tai sudelta. Iltoina kaipaan kevään valoa eniten. Pitkiä iltoja, valoisia öitä. Saisi se kukon askel olla vähän pidempi kevättä ja valoa kohti...

Seuraa pieni terapia-tilitys-istunto...
          Minulla on vähän omituinen huumorintaju. Se on yhdistelmä tietynlaista mustaa huumoria, mihin sisältyy ripaus sarkasmia ja kauhallinen hyväntahtoista kieroutta. Pidän myös siitä, että toinen ei jää sanattomaksi jos sanon jotain, jonka voisi tulkita piikittelyksi tai tölväisyksi, vaan toinen ottaa sen haasteena ja heittää samanlaista piikkiä minullekin. En tarkoita nyt sitä, että keskustelu pitäisi olla toisen nälvimistä tai haukkumista puolin ja toisin, vaan semmoista pientä kahinaa ja nahinaa, joka pitää sopivasti kipinää yllä..
            Onneksi lähelleni on siunaantunut samanmielisiä ja samanmoisella huumorintajulla varustettuja ihmisiä, joiden kanssa huomaa, miten tärkeä yhteinen huumorintaju ja samalla aaltopituudella oleminen on. Ilman sitä olo tulee nopeasti kiusalliseksi ja ahdistetuksi ja silloin tekisi mieli vain istua paperipussi päässä ja leikkiä, ettei ole olemassakaan!
             Lähiviikkoina olen törmännyt tähän aiheeseen liian usein erään ihmisen kanssa. Se, että hän ymmärtää minut usein väärin johtuu kai osaltaan siitä, ettei kyseinen tapaus tunne minua niin hyvin kuin näiden vuosien jälkeen pitäisi. Alan vain väsyä siihen, että hänen kanssaan minun pitää olla kamalan varuillaan siitä, mitä sanon ja miten sen sanon. Normaalisti kun möläytän jotain sopimatonta, kaverit ilmoittavat siitä nopeasti ja asia hoidetaan muutamalla vilkkuvasilmäisellä kommentilla tai nauraen heitetyllä näpäytyksellä, mutta tämän olennon kanssa se ei ole yhtä yksinkertaista. Ensin leikitään mykkäkoulua monta päivää, joka oikeastaan vasta herättää minut miettimään olenko kenties sanonut (taas) jotain väärällä äänenpainolla tai väärin termein. Sitten leikitään uhria, jolta täytyy pyytää anteeksi jotain sellaista, jota en oikein tiedä edes tehneeni. Ja sitten leikitään loukattua osapuolta, joka on antanut anteeksi pelkästä hyvästä sydämestä.
              Puuh.
              Yritän ymmärtää ja miettiä uusiksi omiakin tapoja, mutta en minä voi tehdä mitään täyskäännöstä sen suhteen millainen olen tai miten asioita ilmaisen. Puhuminen ei ole minulle muutenkaan mikään luontevin tapa ilmaista itseäni, joten jos saan jotain suusta ulos, se on jo puoli voittoa! En vain aina jaksa selitellä itseäni tai varoa sanomisiani...
                Voi kun kommunikoitaisiin vielä merkkitulilla ja savumerkeillä...

Puuttuu vain lumimies...

Äsken iltalenkillä päästiin omalta pihatieltä maantielle kun näin keskellä tietä epämääräisen kasan, joka näytti epäilyttävästi myös karvaiselta kasalta. Ajattelin, että ei se ainakaan elävä ollut, kun ei meitä koiran kanssa pelästynyt, mutta pahempi vaihtoehto se kuollut ja karvainen oli, kun sitä siinä tien pientareella pohti. Joku supikoira tai mäyrä tai iso kettu tai pieni karhu, jonka yli on joku ajanut, ja nyt se makaisi siinä sisälmykset ulkona ja hyvässä lykyssä kituisi sen verran, että eläisi... Puistatti ja pelotti mennä yhtään lähemmäs, mutta kun ei muutenkaan ohi pääse, kun menemällä ohi, niin piti vaan mennä...
               Kasa naapurin AIV-rehua.
               Oli tippunut traktorin kauhasta maantielle.
               Ah, hyvä mielikuvitus on halpa huvitus!

Se, mikä puolestaan ei ollut mielikuvitusta, oli lumen määrä. Vähän se oli vielä yöllä ja aamustakin lisääntynyt, mutta loppui se taivaan lumivarannotkin aamupäivän aikana. Aamusta hain lehden postilaatikosta ja vastassa oli puolikuollut postilaatikko joka keikkui vain toisesta reunasta kiinni puutelineessään... Minulla on kaksi epäiltyä postilaatikon murhayrityksestä, mutta todisteet puuttuvat. Odotan jos saisin tunnustuksen, kunhan rikollinen kiehuu hetken aikaa omissa huonon omantunnon liemissä... (turha toivo, jos yhtään mahdollista syyllistä tunnen!) Yritin antaa ensiapua, kun ei (sattumoisin) ollut ruuvaria mukana, mutta paremmin minä laatikon sain kiinni sitten aamulenkin jälkeen, kun nappasin mukaan ruuvimeisselin ja vähän varavaihtopäitä. Palkinnoksi postilaatikossa odotti kirje ♥ Kiitosh, armas Anni!
            Tänään alkoi yhdeksäs juoksuviikko ja melko mukavissa merkeissä.
             Pidensin viikkolenkkiä kuuteen kilometriin ja sisällytin siihen Tappavan Mäen nousun. Kyllä kintut vähän kovilla olivat sen nousun kanssa, mutta yritin itselleni hokea joka askeleella että "hyvää treeniä, hyvää treeniä!"... välillä tuli sitten toisenlaisiakin ajatuksia siihen väliin...
             Kaiken kaikkiaan hyvä juoksu ja jotenkin semmoinen tarpeeksi haastava, mutta kuitenkin rento eikä mikään murhaava. Alamäki juoksua pitää vielä vähän harjoitella. Askel tuppasi tulemaan maahan tömähtäen ja nyt on oikean polven jänteet vähän kipeät. Huomasin sen kyllä jo juostessa, etten ihan hallitse alastuloa mäkien päältä, kun askel tärähti pahasti, mutta katsotaan ja kokeillaan uudemman kerran...

 Lumitöitäkin tälle päivälle oli jäänyt vähän ja tein eilisiä jälkiä siistimmiksi. Mietin äsken iltalenkillä, että vaikka koivu on ehdottomasti kaunein puu kesäisin, niin kyllä havupuut vievät voiton talvisin. En vain osannut päättää, että kumpi on lumiasussa paremman näköinen, kuusi vaiko mänty. Puolensa kummallakin.

Navetan katolta roikkui sen verran pahannäköinen lumipatja, että päätin vähän suojata alaikkunoita ettei tarvitse keväällä vaihtaa kaikkiin ikkunoihin laseja. Heitin vanerit ikkunoiden suojaksi ja pelkäsin koko ajan, että lumireunus tumpsahtaa niskaani, kun lapion ja vanereiden kanssa heiluin siinä ihan lumimassan alla, mutta siellähän tuo pysyi enkä hautautunut sen alle. Selvästikään, kun tässä olen...

Ja ennen kuin pääsin iltasaunaa lämmittämään, piti minun tehdä lumitöitä saunankin kanssa. Kaikkien gravitaatiovoimien vastainen lumihelma ylettyi melkein kynnykselle asti ja ikuistin sen kameralla ennen kuin menin sorkkimaan sen alas lapiolla, että pääsin saunan lämmitys puuhiin.
         Olipas taas ihana istuksia lämpöisen ulkosaunan sylissä. Huomasin, että ulkosaunan turvallisessa hämärässä ja kuumuudessa, ajatuksetkin ovat ihan erilaiset. Toiveikkaammat, vaikka en minä tänään mitenkään erityisen toivoton ollut muutenkaan. Silti. Kyllä en osaisi ilman saunaa elää! ♥
          Pyörähdin hangessakin. Tai oikeastaan enemmän kuin oli tarkoitus. Luulin ettei hanki olisi ollut niin pehmeä ihan koko paksuudeltaan, mutta kun pomppasin hangen puolelle sain tehdä oikeasti töitä päästäkseni sieltä ylös... Lumi upotti enemmän kuin ajattelin... Kyllä poltteli ihoa kun seisoin saunan puolella ja lumi suli iholle, mutta kyllä tuntui myös hyvältä !!

Huomenna ajattelin pitää siivouspäivän ja raivata vähän valoa ja alkavaa kevättä torppaan. En nyt ihan vielä kevätverhoja tai vaaleita mattoja kanna tupaan, mutta perkaan ainakin ulkokuistin jouluasetelmistani ja sitten vähän siivoilen omia kaappeja ja komeroita... Niin siis ainakin nyt ajattelen, että pidän huomenna siivouspäivän. Odotellaan vaan kun huominen koittaa...

Tällä hetkellä luonto tarjoaa aikamoisia sävyjä. Tänään oli vähän pilvisempää, joten harmaa skaala oli vallitseva, mutta en malttaisi odottaa kirkkaita pakkaspäiviä kun taivaalla ja lumessa on kaikkia sinisen sävyjä! Vaikka olenkin hehkutellut muutamassa postauksessa kevättä ja kesää ja valitellut niiden ikävää, niin on talvessakin ihania puolia. Maisemat ovat komeita ja tämmöinen pieni kylmyys on ihanaa, kun ajattelee miten tukahduttavaa silloin helteellä oli esimerkiksi nukkua... Silloin olisi toivonut näitä kelejä tai edes hankea mihin hypätä!
            Koirakin nauttii näistä nollakeleistä. Turkin kanssa se on usein hätää kärsimässä helteiden kanssa, mutta talvisin ei ole ongelmaa, kun kovien pakkasten aikaan käydään ulkona nopeammin ja muun ajan saa kölliä lämpöisessä! Mitä ihmiset puhuvat kissanpäivistä, kyllä minusta koiranpäivät kuulostavat aika hyviltä myös!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
25. päivä (9. viikko alkaa)
- 6 km uimarantalenkki+mäki (40min)
- juoksu kulki hyvin ja rennosti
- hengitystä piti taas vähän harjoitella kun puolessa matkassa meinasi pistää jälleen, tällä kertaa ei voinut johtua ruuasta, sillä välipalasta oli melkein 2,5 tuntia... onneksi meni ohi hengittämällä
- alamäissä askel tömähti liian kovin maahan ja polven jänteet kipeytyivät iltasella
- ylämäkijuoksu alkaa sujua, vaikka en minä ylämäistä vielä ole ystäviä saanut...
- keli nollassa tai vähän plussan puolella, hyvä keli juosta, tiet olivat vain vähän arvaamattomia kun toisessa kohdassa tossu piti hyvin ja toisessa sitten lipsui
- mukava juoksu ja ihana olo sekä juoksun aikana että sen jälkeen !!

Tämmöttös ja simmottos

TALVIASENNOI

Olektee kuullu et

ko o oikken kylm

punatulkut kaivava ittes hanke sisäl

ja lämmittelevät kiäpeisäs?

Olektee kuullu et

hirvet talvehtiva

yhtesis pesis

kinoste al

kintu o nii kiatoutunu toissis

et keväste on kova setvimine

mikä on kenenki kontti?

Emmää uskal tehr lumitöit enä yhtä!

Laitan lappio seinä vaste

ja menen tuppa

ajattelema et tarttis ajatel uussi ajatuksi.

Pulu jäi lurittama pihal.

Tee olet kuullu häne laulus.

Nii varmast ko suvivirs ja hoosianna

see o joka kert yks ja sama

ja onk kukka uut kaivannukka?

Mää menen makkama

kuulustelen ohiajavi autoi

ja ajattelen ollui

mää ajattelen vaa ollui.

-Heli Laaksonen (Peippo vei, Otava 2011)

LUMIKAAOS !!

Tänään heräsin tällaiseen näkyyn kun vedin verhot ikkunasta! Lunta oli tullut yön aikana melkein 30 cm ja koko ajan tuli isoina hiutaleina lisää taivaan täydeltä! Oikein nauratti se näky, kun lähdettiin aamusella postia hakemaan ja ulko-ovi ei meinannut aueta, kun lunta oli portailla niin, että otti oveen kiinni. Koira ei jalkojaan hankeen pistänyt ennen kuin olin porraspieliä saanut vähän kolattua - niin ja rikkonut kolan! Tai olihan se ollut hajalla jo ennestään, mutta isä oli korjannut sen hyväksi ja napakaksi, mutta korjaussauma ei oikein pitänyt tämänaamuisesta nuoskalumesta, vaikka varovasti koitin työntääkin...
           Töppönen upposi postinhakumatkalla melkein varren verran ja mietiskelin naureskellen ja kauhun sekaisella huvittuneisuudella, että mitenhän minä selviän lumitöistä tämän lumimäärän kanssa. Keli oli nollassa tai taisihan tuo mittari olla plussan puolellakin jo iltapäivästä, joten katoiltakin rojahteli lunta tasaisin väliajoin. Sielläkin oli melkein kolmenkymmenen sentin patja, joten aikamoiset lumivuoristot muodostui nopeasti räystäiden alle kun lumimassat liikahtelivat! Hyvä kun tulivat alas, tämmöinen lumi painaakin jo jonkin verran, joten parempi maassa kuin katolla painoa keräämässä!

Kuvia en valoisaan aikaan ehtinyt ottamaan, mutta huomenna nappaan parempaa dokumenttia tästä Alppien maisemista. Tällä hetkellä piha nimittäin on kuin suoraan jostain lomakuvastosta, jossa myydään lomia Alpeille! Lunta on ikkunoihin asti ja pihatiellekin piti tehdä semmoiset vallit molemmin puolin, että ajan kotipihaan lumisolan läpi. Isokin piha täyttyy ihmeellisesti vaan, kun lunta ei voi ihan joka kohtaan työntää vesiputkien tai muiden esteiden takia.
            Lumitöiden jälkeen olin niin poikki, että kun olin saanut ruokaa vatsan täytteeksi ja koirallekin apetta eteen, niin rojahdettiin molemmat hetkeksi vaakatasoon. Koiraherrakin oli väsähtänyt aamulenkillä täysin, kun meidän piti vielä silloin pohruta tiemme sinne ja takaisin, vaikka koiruus kyllä käytti hyväkseen miun tekemiä jälkiä... Nauratti sekin, kun näin naapurin koiran istuvan pellon laidassa ja ajattelin, että jos vaikka on humpsahtanut ojaan niin syvälle ettei pääsekään ylös, joten piti mennä katsomaan, että onko koira huvikseen hangessa vai onko se oikeasti jumissa. Jätin hetkeksi oman koiran tien laitaan istumaan, kun ei suostunut sinne asti kävelemään ja kävin kurkkaamassa naapurin koiran tilannetta. Ei se jumissa ollut, muuten vaan omituinen. Meidän koira puolestaan päätti lähteä naapurin pihalle kävelemään ja juoksentelinkin sitten edes takaisin koirien takia tänä aamuna keskellä lumikaaosta!

Kyllä nämä lumet tosiaan riittäisi jo! Ei olisi uskonut silloin marras-joulukuussa kun elettiin loskan ja vesisateen aikakautta, että lunta tulisi vielä tänä talvena NÄIN PALJON! Kyllä näissä lumissa on taas sulattaminenkin kunhan nyt kevätaurinko ilmestyisi näkyviin. En taida päästä aikaisin kevättöille tänä vuonna...
           Iltasella tuli erään ystäväni kanssa puhetta minun entisestä "kaivuri-opettajasta", jonka kanssa kaivelin yhden talven hautoja seurakunnalla. Tuli ihan ikävä. Taisin viimeksi nähdä miestä syksyllä ja silloin olisi pitänyt lähtiessä halata, kun elämästä ei koskaan tiedä. Mies on melkein kolmekymmentä vuotta minua vanhempi, mutta piti minusta niin hyvää huolta silloin kun opetti minulle kaivurin käytön salaisuuksia - liiankin hyvää huolta! Oikeastaan mies oli ensimmäinen ulkopuolinen mies, joka huolehti minusta kuin omastaan. Ja tykkäsi minusta minuna. Se oli nuorelle naisenalulle aika tärkeää ja on edelleen, vaikka niistä ajoista onkin jo "vähän" aikaa... Ja mikä parasta, aina kun nähdään, tuntuu kuin oltaisiin nähty viimeksi eilen. Jutut jatkuvat siitä mihin jäivät ja aina mies saa minut yhtä hyvälle tuulelle kuin ennenkin. Semmoiset ihmiset ovat niitä tärkeimpiä ja joskus mietinkin, että pitäisi käydä useammin katsomassa, juttelemassa ja nauttimassa miehen seurasta.
            Mihin minun elämäni ja aikani onkaan näinä vuosina mennyt?
            Oikeasti.
            Tuntuu, etten ole saanut aikaiseksi oikein mitään ja aikaa on kulunut, vuodet vierineet. Tältäkö vanhoista ihmisistä tuntuu? Ettei ehdi kissaa sanoa, kun vuosikymmen on hurahtanut ohi? Onko minusta tullut vanha? 
            Tämäkin on jo yhdeksäs talvi täällä maaseudun haasteiden keskellä ja muistan enemmän kuin hyvin sen ensimmäisen talven, kun lumentulo oli itkun asia joka kerta, kun sitä tuli. Sitä luuli silloin, että maailma kaatuu tai vähintään peittyy lumeen eikä sille mahda mitään! Nyt siihenkin suhtautuu vain osana talvea...


P.S. Eilen ja tänään olen ollut vähän herkällä päällä. Eilen katsoin Sydänmailla-tv-sarjaa ja itkeä tihrustin melkein koko jakson ajan... Tänään on sitten muuten vain ollut itku herkässä. Joskus toivoisin olevani sellainen kovanaama, joka ei itkisi vaikka mikä olisi ja toisinaan rakastan itsessäni eniten tätä herkkää puolta, joka itkeä vollottaa milloin minkäkin asian takia...

Hyvien unien tyyny

Tänään nukuin kuin koomapotilas heti, kun viikonloppua viettämässä ollut äitini oli ruokkinut koiran ja laittanut minun oveni kiinni sen jälkeen kun koira oli taas harrastanut ravaamista yöaikaan... Tällä kertaa se ravaa ulkona pissalla ja minulla alkaa olemaan keinot loppu. Tällä hetkellä toivon joka ilta kun pää painuun tyynyyn, että saisi nukkua suhteellisen hyvät yöunet ilman ylösnousemuksia... turha toive?
          Tyynystä puheen ollen.
          Kävin ostamassa sen kauan puhutun uuden tyynyn eilen töiden jälkeen, vaikka ei olisi mitenkään jaksanutkaan. Mukaan tarttui Wellpur Lake Michigan-merkkinen pään muotoihin muovautuva vaahtomuovityyny, jonka pinnalla on viilentävää geeliä (!!!) Oikeesti, on vähän tyynyt muuttuneet siitä kun viimeksi niitä ostin!!

 Iltasella vähän hihitellen kävin nukkumaan, kun käsin kosketeltuna tyyny tuntuu hurjan kovalta, mutta kun siihen painoi päänsä... aaaaah! Sopivan tukeva, pehmeä ja viileä. Koiran yöpissalla käynnit pilasivat vähän nukkumista ja tyynyn testailua, mutta ne unet, joita ehdin vetäistä viime yönä, olivat hyviä unia - kiitos tyynyn! Mitä luksusta oli nousta aamulla ilman, että niskat olivat kipeät ja jäykät.

Onneksi tyyny oli alennuksessa, sillä melkolailla sille jäi hintaa vielä senkin jälkeen, mutta toivottavasti on pitkäikäinen kaveri unien maailmaan. Nyt nukkumaan menoa odottaa innolla tyynynkin takia! Sen verran iso tyyny on, ettei normi tyynyliina sen ympärille riitä, mutta onneksi kaapista löytyi joululahjaksi saamani tyynyliina, missä sattui olemaan oikeanlainen tekstikin:

Tänään oli pyry päivä ja vaikka aamusta näytti, ettei lunta ihan luvattuja senttejä maahan sataisi, niin kyllähän tuota kuitenkin oli maassa jo jonkun verran, kun äsken iltalenkillä pyörähdettiin. Ja märkää ja painavaa lunta vielä! Tällä emännänkuvatuksella taitaa olla huomenna taas edessä lumitöiden ihana maailma ja nämä pihamaalla kohoavat huippuvuoret saavat lisää korkeutta!
          Käytiin "aamulenkillä" koiran kanssa taas vaihteeksi rannalla, mutta sielläkin oli vähän pöpperöistä kävellä vaikka moottorikelkat olivatkin huristelleet sen verran ettei ihan umpuhangessa tarvinnut pahrustaa. Ihana on huomata, että koiruus alkaa olla sen verran hyvässä kunnossa, että jaksaa kävellä jo niitä lenkkejä, joita käveltiin silloin ennen näitä sairasteluja. Hyvähän se olisikin jos saisi vähän lihasmassaa takaisin varsinkin takajalkoihin.
           Minä puolestani kävelin rantapolkuja ja ikävöin kesää. Tämä on jokavuotinen ilmiö tähän aikaa talvesta, kun lunta ja kylmää ja pimeää on ollut jo tarpeeksi ja alkaisi olemaan sen valon ja lämmön vuoro... Mietiskelin lumisten puiden alla, että pitäisiköhän sitä vaihtaa jo vähän verhoja omaan kammariin - jos ei ihan kevätverhoja niin edes sinne päin!
           Tänään oli juoksupäiväkin. Jo kahdeksan viikkoa juoksentelua takana! Hurjan nopeasti viikot alkoivat kulua, kun pääsi niistä alun kivuista ja säryistä eroon ja sai nauttia juoksusta. Tänään arvasin jo lähtiessäni, ettei tule olemaan mikään helppo lenkki, kun lunta pyrytti niin, että jokainen hitule osui silmään ja tiet olivat uudesta lumesta pöpperöiset. Ja sitten tällä kertaa pistoksia oli yllättävän paljon. Ensimmäinen pistos tuntui alavatsan vasemmalla puolella jo noin 3 kilometrin kohdalla, mutta meni ohi sillä, että hidastin askeleita ja hengitin vähän paremmin. Seuraava pistos oli viiden kilsan kohdalla ja tällä kertaa pallean oikeassa reunassa ja vähän sitkeämmin piti otteessaan vaikka miten olisi hengittänyt ja oikonut varteaan ja painanut pistoskohtaa... Viimeinen nappasi kiinni sitten melkein jo kotitiellä, mutta sen verran napakasti pisti alavatsan oikeasta reunasta, että taittoi kaksinkerroin... Olin syönyt "aamupalan" pari tuntia aikaisemmin, mutta kun vähän googlasin äsken "hoito-ohjeita" moiseen niin voi olla hengityksessä tai sitten suoliston 'ilmanvaihdossa' joku blokki, joka nipistelee tietyissä mutkissa. Onhan minulla ennen pistoksia kyljessä ollut, mutta ne on menny hengittelyllä pois. Nuo alavatsa "krampit" olivat uusi tuttavuus... toivottavasti ei kuitenkaan jatkuva seuralainen.
               Muuten juoksu oli mukavaa ja kelistä huolimatta antoisaa. Päässä pyörineet ajatukset jäivät tossujen alle ja lämpöisessä suihkussa ajattelin, että miksi en ollut aloittanut tätä hupia jo paljon, paljon aikaisemmin!

Sininen hetki.

Kävin kurkkimassa Postin sivuilta milloin ystävänpäiväkortit pitää olla lähtökunnossa. Ensi viikolla. En ole edes aloittanut... minä nahjus! Onneksi tarvikkeet ovat ostettu, nyt tarvitsisi vain sitten ryhtyä tuumasta toimeen. Joulun jälkeen ystävänpäivä on minun lempipäiviäni. Silloin saa olla luvan kanssa vähän pehmoinen ja tykätä toisesta kortein, kirjein ja halauksin!
             Nyt väsyttää vietävästi.
             Toivottavasti koirakin olisi sen verran väsyksissä, ettei pyrkisi pihalle ainakaan yöllä... toivossa on hyvä elää!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
24. päivä (8 viikkoa täynnä)
- 7.2 km kylälenkki (49min)
- juoksu sujui hyvin, jalat toimivat paremmin kuin viimeeksi ja niissä oli voimaakin askeleissa
- hengitys ei sitten tainnut niin hyvin pelittää kun juostessa pisti alavatsan molemmille puolille (2km ja 7km kohdalla) ja vasemmalle palleaan (5km kohdalla) eikä ne heti menneet ohi pelkällä hengityksellä
- välipala oli otettu 2 tuntia ennen juoksua
- ilma nollassa ja lumipyryä, tiet pöpperöisiä, mutta muuten askel piti hyvin
- mukava juoksu kuitenkin ja melko vaivatta meni nämä kilometrit tänään, vaikka ylämäet edelleen vähän tuskaa tuottavatkin. Uusi lyhyt-askel-metodi ylämäkijuoksussa auttaa kyllä ja se, että ylämäistä pitäisi tehdä ystävä eikä vihollinen!
- KAKSI KUUKAUTTA JUOKSUA!!